Makeis- ja jäätelövero toteutuu matalampana kuin alun perin suunniteltiin, Kauppalehti kertoi paperiversiossaan perjantaina.
Valtiovarainministeriön ylitarkastajan Tarja Nurmisen mukaan veroa alennetaan, jotta kotimaisen teollisuuden toiminta ei kohtuuttomasti vaikeutuisi.
Valtiovarainministeriö valmistelee nyt esitystä, jonka mukaan veroa perittäisiin 75 senttiä kilolta. Kesällä kaavailtiin 95 sentin tasoa. Virvoitusjuomaveroa sen sijaan aiotaan yhä korottaa 4,5 sentistä 7,5 senttiin litralta.
Ratkaisun myötä valtion kassaan kilahtaa veroista vain 100 miljoonan euron lisätulot, kun aiemmin valtiovarainministeriö arvioi keräävänsä niillä 120 miljoonaa euroa. Hallituksen esitys makeis-, jäätelö- ja virvoitusjuomaverosta annetaan lähiaikoina. Kauppalehden mukaan pienet tuottajat vapautuvat verosta kokonaan.
Verovapauden rajaksi on tulossa 10000 kiloa vuodessa.

Kommentit
Verosta
Huom! Vero ei alene, vaan nousee!