Sunnuntai 27.5.2012

Suffelista fanipala – ”Järjetön laki!”

Luotu: 
16.9.2010 15:52
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Jos suklaapatukka pilkotaan ja laitetaan pussiin, säästytään karkkiverolta, sanoo Peter Ingman käyttäen esimerkkeinään Suffelia ja Fanipalaa.

Hallitus ilmoitti tänään esittävänsä makeisten ja jäätelöiden valmisteveroksi 75 senttiä kilogrammalta. Veron määrä tippui hieman aiemmasta 95 sentistä.

Lievennys ei kuitenkaan lämmitä Ingman Ice Creamin toimitusjohtajaa Peter Ingmania.

- Se [veron alennus] on minimaalinen asia. Se ei poista kilpailua vääristäviä tekijöitä. Täysin jäätelöiden kanssa samanlaiset tuotteet jäävät ilman veroa, esimerkiksi jälkiruoat. Jäätelöiden vieressä myydään pakkasessa kakkuja, joissa ei ole makeisveroa, Ingman tilittää Uudelle Suomelle.

- Ja sitten ovat nämä munkit, leivokset, keksit, aamiaismurot...Ihan yhtä paljon niissä on rasvaa.

”Kun suklaapala pilkotaan viiteen osaan ja laitetaan pussiin, niin sitten ne ovat keksejä, joita ei veroteta.”

Ingman myös huomauttaa, että makeisverosta on löytynyt heti porsaanreikä.

- Tällaista puhetta on ollut, että kun suklaapala pilkotaan viiteen osaan ja laitetaan pussiin, niin sitten ne ovat keksejä, joita ei veroteta. Niin, että kun suffelista tehdään fanipala, säästytään verolta. Tämä on ihan järjetön laki! Ingman huudahtaa.

Ingman sanoo, että Tanskassa vastaava vero toteutettiin ja todettiin ”fiaskoksi”. Nyt veroa korjataan.

Ingman on aloittanut karkkiveropelon takia yt-neuvottelut, jotka ovat yhä käynnissä. Suomen 150 työntekijästä työpaikkansa menettää useampi kymmenen.

- Joku yksittäinen työpaikka saattaa säästyä [veron laskun takia], mutta ei sen enempää. Kaksinumeroinen luku se on, mutta alkaako se kakkosella vai kolmosella, sitä en vielä osaa sanoa, Ingman kertoo.

Ingman kertoi jo viime kuussa Uudelle Suomelle, että yksi karkkiveron järjettömyyksistä on isku nimeomaan kevyille jäätelöille. Ingmanin mukaan on todellinen riski, että vero toteutuessaan johtaa tiettyjen jäätelömerkkien lopetukseen kokonaan, kun niiden myyntiluvut saattavat sakata.

Henkilöt: 
Yritykset: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

leit

Vero ei kuulosta järkevältä, mutta kyllä aika pahasti pitää olla kielen vammautunut jos joku väittää fanipalojen olevan suffelia. Toki ne ovat vähän saman näköisiä mutteivät lainkaan saman makuisia. JOS joskus saisi jostain suffelia pussissa niin ostaisin heti.

jennitamminen

Ingman ei siis väittänyt, että Suffeli ja Fanipala olisivat sama asia. Hän vain käytti näitä keskenään samantyyppisiä tuotteita esimerkkinä karkkiveron porsaanreiästä havainnollistaakseen asiaa. Samasta syystä Suffeli ja Fanipala ovat jutussa kirjoitettu pienellä alkukirjaimella.

t. Jenni / US

J. Mikkola

Kun taas suurin paholainen tehdään rasvasta, eikä suinkaan sokerista niinkuin pitäisi. Pekka "transrasva" puskaa hymyilyttää erityisesti se, että hänen puolellaan ovat tuhannet tiukat tutkimukset, jotka eivät oikeasti todista yhtään mitään.

Jape

..pienten ja keskisuurten yritysten toimintaedellytyksiä.

Tämä on juuri kuin esimerkkinä vihreiden sosialistien työllisyys-/yrittäjäpolitiikasta. Nyt pitää vielä kiireesti verottaa yrittäjän pääomat valtiolle ettei vaan pääse viemään niitä vastaavaan tuotannon investointeihin ulkomaille.

Näin sitä rakennellaan Suomea. Ministeri Vapaavuorikin ilmoitti jo aamulla ettei missään tapauksessa hyväksy investointeja kauppakeskuksiin.

Lainaa vain lisää ulkomailta. Mitäpä väliä sitä olisikaan muutamalla tuhannella työttömällä. Lainaa lisää..

Bircitta

ihmisiltä unohtuu, että tällä koitetaan vähentää suomalaisten sokerin syöntiä. sokerin syöminen johtaa ihan samoihin lopputuloksiin, kuin tupakinkin polttaminen, siis sairaalaan ja syöpäosastolle. tätä veroa ei olisi säädetty, jos lääkärit eivät olisi sitä eteenpäin ajaneet.

JanneGPirinen

Sokerin syömistä siis vähennetään verottamalla enemmän kivennäisvesiä ja jättämällä sipsit, kakut ja keksit veronkorotuksen ulkopuolelle. Jees.

Jamie

Vero on nimenomaan kehitetty rahankeräämistä varten, ei terveysseikkoja ajatellen. Muutenhan vero koskisi kaikkia muitakin epäterveellisiä tuotteita?

rikulauri

Olen ymmärtänyt niin, että kaikkien näiden veronkorotusten taustalla on tarkoitus korvata valtion verotulot yritysten KELA-maksujen poistamisen takia. Onko niin?
Jos on, niin miksi Katainen neuvoo yksittäisiä ihmisiä laskemaan asuntojensa lämpötilaa asteella, että saavat kyseisen energian verokorotuksen säästettyä.
Jos taas makeisveron korottamisen taustalla on ihmisten terveydentilasta huolehtiminen sokerin syönnin vähentämisellä, niin miksi ei oteta Ingmanin kommentteja huomioon työpaikkojen ja verotulojen vähentymisenä.
Sama ristiriita on alkoholiverotuksessa, polttonesteverotuksessa jne. Aina kulutuksen vähentäminen vähentää valtion verotuloja. Kierre on loputon.
Jos koko kansakunta ei söisi sokeria, ei joisi viinaa, ei ajelisi autoilla, asuisi laavujen alla ja ties mitä, niin tulisiko Kataiselle kiire takaisin Siilinjärvelle.
Tuntuukin hallituksella olevan tarkoitus aivan hukassa ja ainoastaan kansan turhanpäiväinen kiusaaminen taustalla.
Ei meillä ainakaan KELA-maksut pienene.
Terveisin yrittäjä.

nuffsaid

Ei tarvitse kai tehdä muuta kuin vaihtaa tuotteiden nimet uusiksi. Siis suklaapatukoihin tuoteselosteeseen teksti: "suklaaleivonnainen" ja karkkipusseihin: "leivontakoristeita".

Vai mitä niihin pitää kirjoittaa?

Judgement Day

... Toinen vaihe tässä rakennesopeutus ohjelmassa on menossa jo aika pitkällä ja osin kolmannen vaihen kanssa päällekäin, eli yksityistettiin ja myytiin valtion yhtiöt ja sen jälkeen yksityistetään kaikki valtion ja kuntien palvelut, sieltä otetaan”löysää” pois ja taas tulee lisää työttömiä, sen jälkeen kolmannessa vaiheessa ulkomaiset ylikansalliset yritykset ostavat menestyneimmät yritykset pois ja kaatavat turhat suomalaiset kilpailijansa, taas tulee työttömiä.

Tässä vaiheessa Suomesta valuu rahaa ulkomaille jo siinä määrin,(aivan kuten nyt jo esim. Fortumista ja Nesteestä satoja miljoonia vuodessa) että suomalaisilla ei ole saatavilla enään muita kuin ostopalveluja niille keillä on rahaa, valtio on pelkkä yövartijavaltio jolla ei ole rahaa, rahaa ei ole myöskään kunnilla.
http://talvitie.blogit.uusisuomi.fi/2010/02/13/meloni-timo-soinin-nenass...
• Voimakas julkinen valta, kuten EU tai vastaava, jos se hyväksyy kyseisenmallisen uusliberaalin globalisaation, tulos on monen maan ja maanosan kohdalta ns. ”Banaanivaltio” Suomen kohdalla se on banaanivaltio ilman niitä banaaneja. Kansallisvaltiot, Norja, Sveitsi jne. kyllä pärjäilevät…

Tuo Uusliberaali malli ja kauhuskenaario on melko lailla tarkkaan kopioitu IMF:n ja Maailmanpankin kehitysmaihin pakottamista uusliberaaleista rakennesopeutusohjelmista joiden tuloksina ihailemme nyt mm. Zimbabwea, Somaliaa ja Ruandaa. Etelä-Amerikan maat jotka kokivat nuo ”uudistukset” pakenevat monet nyt noita kauheuksia jopa kommunismiin.
Myös Venäjää koki nuo rakennesopeutusohjelmat monen Etelä-Amerikan maan tapaan, Venäjän kokemuksista kirjoitettiin jopa kirja, Professori Sergei Glazyev ”Genocide: Russia and the New World Order ”

Monet tosiaan vielä uskovat globalisaation tuovan vaurautta, kun se tosiasiassa lisää köyhyyttä kaikin tavoin. Globalisaation on kuviteltu lisäävän vapaiden vaalien avulla demokratiaa ja antavan köyhemmillekin valtaa. Rikkaat maat kuitenkin pakottavat kansainvälisten rahoituslaitostensa kautta köyhiä maita noudattamaan uusliberalistista politiikkaansa, eikä kansa tosiasiassa voi millään tavoin vaikuttaa tämän politiikan suuntaan. Vauraus on siis sidoksissa sellaiseen valtaan, joka alistaa köyhiä. Voiko järjestelmää tällöin kutsua kansanvaltaiseksi?

Oikenius

Kuulin juuri uutisista, että myös kivennäisvesi kuuluu uuden veron piiriin. Siis tavallinen vesi, johon on pumpattu hiilihappoa – ei sokeria, ei rasvaa, ei kaloreita.
Näiltä on pallo täysin hukassa. Ajatelkaa, että hallituksen nuoret, mitään osaamattomat ja kokemattomat julpit tekevät tämänkin kaltaisia esityksiä ja päätöksiä. Aika pelottavaa!

Urpo

Onhan se kamalaa jos suffelin taikka jädetuutin taikka limupullon hinta nousee vaikka 5 - 25% (arvio)- onhan?

Jädetuutti joka maksaa nyt vaikka 1,50 € maksaa tuon korotuksen jälkeen 1,90 €. Pukeudutaan kaikki säkkiin ja ripotellaan tuhkaa päälle!!

Brandheim

Taitaa eduskunnan leipomo mennä konkkaan kun ihmiset alkavat elää ilman sokeria ja vehnästä ja meenee siinä sitten muutkin.

niseko123

Aika outo laki. Tässä verotetaan jäätelöä raskaasti mutta ei esim sipsejä, keksejä tai kakkuja. Ne kaikki ovat epäterveellisempiä kuin jäätelö. Jos lai todellakin olisi säädetty terveyttää silmällä pitäen niin kaikkia epäterveellisiä tuotteita verotettaisiin. Lisäksi lihavat joutusivat maksamaan lisäveroa.

Tämä laki on tehty vain ja ainoastaan rahastukseen. Se sisältää kaksi suosituinta makeaa eli karkit ja jäätelön.