Sunnuntai 27.5.2012

Suomen veroetu älytön? – ”Tarkoitushakuista”

Luotu: 
16.9.2010 19:22

Säätiöiden ja rahastojen neuvottelukunnan mukaan Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) verotusraportti perustuu puutteellisiin taustatietoihin.

VTV:n arvion mukaan säätiöiden ja yleishyödyllisten yhteisöjen verotus vaatii tiukennuksia. Moni säätiö harjoittaa varsin laajaa elinkeinotoimintaa ja saa samalla yleishyödyllisenä yhteisönä verohelpotuksia, VTV sanoo.

Säätiöiden mielestä VTV:n tarkastuskertomuksen asenne yleishyödylliseen kansalaistoimintaan on epäilevä ja esitystapa tarkoitushakuinen.

Säätiöiden mukaan väitteet siitä, että edunvalvonta- ja painostustoimet ovat voineet vaikuttaa yleishyödyllisten yhteisöjen verotukseen ovat erittäin vakavia syytöksiä, jotka jäävät kuitenkin yksilöimättä ja näyttämättä toteen.

VTV ei pyynnöstä huolimatta ole suostunut antamaan verottajalta saamiaan laskelmia julkisesti tarkastettavaksi, säätiöt sanoivat torstaina.

VTV:n raportin mukaan "yleishyödyllisinä on käytännössä pidetty myös sellaisia yhteisöjä, joiden toiminta on lähes puhtaasti elinkeinotoimintaa".

VTV:n johtava tuloksellisuustarkastaja Kirsti Sälli sanoi aiemmin tänään Uudelle Suomelle, että erikoisinta ja kiusallisinta tilanteessa on se, että tieto tällaisista tahoista on "hys-hys-salaista". Lue lisää tästä.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

m.i.b

kyllä kaikki säätiöt tulisi käydä läpi, ja tarkistaa, onko toiminta ollut lainmukaista. yksityisihmiseltä käydään kaikki läpi suurennuslasin kanssa, kun nämä toimeentulotukea hakevat, säätiöt häärivät liiketoimissa siinä kuin muutkin yritykset, ja jakavat rahojaan poliitikoille lahjuksina.

www.twitter.com EDUSKUNTAVAALIT

Suomalaisten yrittäjien kannattaa muuttaa yrityksensä yleishyödylliseksi säätiöksi. Mitä sitä turhaa veroja makselemaan, kun ei tarvitse jos perustelee yritystoiminnan eri tavalla.

Jos todella halutaan purkaa epätasa-arvoa, niin kaikki omaisuus pitäisi laittaa esimerkiksi Suomessa yritysten ja yksittäisten ihmisten nimiin. Eli kaikki säätiöt ja yhdistykset eivät voisi enää omistaa omaisuutta, kuten nyt voi. Ne eivät maksa yleensä mitään veroja tuloistaan ja kuitenkin toimivat hyvin usein kuin voittoa tuottavat yritykset, peittäen toimintansa jonkun "yleishyödyllisen" asian taakse. Kaikki suuret omaisuusmassat on yleensä peitetty jollain säätiöllä. Siksi esimerkiksi Rothschildit ja muut vastaavat eivät ole ikinä mukana vaurauslistoilla.

www.twitter.com EDUSKUNTAVAALIT

Mielestäni Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) tehtävä on hyvinkin tärkeä. Se edes vähän valvoo julkisen sektorin järjetöntä tuhlaamista. Kuitenkaan ei tarpeeksi hyvin. Joku tiukka yksityinen taho pitäisi laittaa valvomaan, niin eiköhän valtion menot laskisi alas päin.

joonathan

Yksityistä tahoa ei missään nimessä saa laittaan valvomaan yhteisiä varoja. eihä pukkia saa kaalimaan vartijaksi laittaa. Kunjoka kerta kun yhtesiä asioita on ulkoutettu on saatu siitä kärsiä. Otetaan esimerkiksi terveyden hoito. Siitä osan yksityistämien maksa kunnille enemmän kuin vanha järjestelmä. Jos se ei ole toiminut on sen johdossa vikaa. Se olisi pitänyt vaihtaa. Lisäksi palvelu on oleellisesti huonontunut. 10% saa parempaa palvelua 90% saa huononpaa. eli se siitä.

tikala

Kaikki säätiöt ja epämääräiset rahastot pitää lailla kieltää ja/tai verottaa normaalin yritysverotuksen mukaisesti. Ne ovat yrityksiä yritysten joukossa. Samoin maatalousyritys on yritys muiden yritysten joukossa, eikä heille pidä maksaa mitään erillisiä tukiaisia. Yleensä kaikki tuet, oli sitten kysymys yritys-tai henkilökohtaisesta tuesta pitää poistaa. Tukien maksaminen ruokkii vain laiskuuteen.