Sunnuntai 27.5.2012

Kaikkien aikojen lasku: ”Hiukset nousivat pystyyn”

Luotu: 
17.9.2010 09:00
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Raimo Sailaksen tukka meinaa nousta pystyyn, kun hän ajattelee Suomen velkaantumisastetta.

Suomen valtion velka nousee jo lähiaikoina suuremmaksi kuin koskaan aiemmin. 1990-luvun laman jälkeinen ennätys rikkoutuu lähikuukausina, kertoo Valtiokonttori. Vertailussa ei ole otettu huomioon inflaatiota.

Valtion velka nousi elokuun lopussa 70 miljardiin euroon, joten jokaista suomalaista kohti lainaa oli 13 006 euroa.

Valtiosihteeri Raimo Sailas sanoi Ylen Aamu-tv:ssä olevansa huolissaan maan tilanteesta. 90-luvun alussa Suomen pelasti se, että talous lähti nousuun. Nyt vastaavaa pelastusnäkymää ei ole näköpiirissä yhdenkään asiantuntijan mukaan.

– Demografinen muutos, joka Suomessa tulee parinkymmenen seuraavan vuoden aikana olemaan maailmanhistoriallinen, on voimakas taustatekijä, Sailas kuvasi valtion velkaantumisen aiheuttamaa kestävyysvajetta.

Julkisen talouden kestävyysvaje on valtiovarainministeriön arvion mukaan 12 miljardia. Tämä tarkoittaa sitä määrää tasapainottamistoimia, joilla estettäisiin valtion hillitön velkaantuminen.

– Tarvittaisiin noin 1,5 miljardin euron tasapainottamistoimet joka vuosi parin vaalikauden ajan. Kun sitä luki, niin itselläkin alkoi hiukset nousta pystyyn, Sailas sanoi.

Summaa voi suhteuttaa siihen, että esimerkiksi lapsilisiin menee vuodessa noin 1,5 miljardia euroa.

Sailaksen mukaan työurien pidentämisellä on nyt todella kiire. Uuden hallituksen tai virkamiesten on pakko tehdä leikkauksia.

Hän lisäsi, että leikkauksista puhuttaessa ei pidä ajatella, että lähdetään viemään köyhien sosiaalietuuksia – muualtakin voidaan kiristää.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

zsi

Tehdäänpä tosiaan näin ja yrityksiä alkaa siirtyä yhä enenevässä määrin sellaisiin toimintaympäristöihin, jossa yrittämistä ei koeta yhteiskunnalle haittana ja sen vuoksi rangaistavana. Ja taas vähenivät verotulot, kun yritykset lähtevät. Viro tulee kiittämään taas kerran pohjoisen porojen loputonta typeryyttä jos näin tehdään.

Turtunut

Jos suomesta lähtee firmoja menemään. Tulee uusia firmoja täyttämään jäljelle jääneen tyhjiön. Kyllä täälläkin rahaliikku vaikka pääomatuloa verotettaisiinkin.

Eli verotulot ei vähene vaan ne lisääntyvät.

Turtunut

" Ei oo kuule nytkään tunkua ja voin kertoa sulle että ketään ei ole tulossa."

Kerroppa mikä suuri yritys on lähtenyt suomesta, joka olisi jättänyt sen tarjoamille palveluille tyhjiön?

Suomesta ei tällähetkellä ole tullut millekkään palvelulle tyhjiötä, joten ei kukaan ole myöskään tullut tilalle.

Turtunut

Firmat lähti mutta myivät pisteensä toisille yrityksille suomessa.

Esimerkiksi tuo mainintsemasi Shell on myymässä pisteitään St1:lle

Eli tyhjiötä ei edelleenkään synny...

Muutos 2011

Niin ainoastaan firman pääkonttori siirtyy viroon ja maksaa veronsa sinne. Tänne jää kaikki muu toiminta. Paljon järkevämpää olisi laskea pääomaveroa ainakin pienistä alle 10 000 euroa summista. Sitäkin voisi pohtia että koko pääomavero poistettaisiin.

Vierailija

Kuten uutisen loppu kertoo:

"Samalla se suunnittelee noin 26 miljoonan euron investointia Simpeleen tehtaan taivekartongin tuotantoon."

Mikko Tuomas

Kun juuri parhaiten koulutettu väki on pakotettu lähtemään maasta kansainvälistyvien kasvuyritysten mukana, syntyy tyhjiö kansakunnan korvien väliin. Tilalle "saadaan" moniosaajia, kuten kebabin kääntäjiä ja "tulkkeja"...

Rakennustyömailla näet tällä hetkellä mikä on sen alan tilanne. Suomalaiset timpurit yms on kortistossa. Veroja ei makseta kuin murto-osa entisajoista.

3077

Ay-maksujen verovähennys pitää poistaa silläkin pärjättäis pikkuisen paremmin.Ei lihoteta rikkaita ay-järjestöjä joilla on isot sijoitukset ulkomailla jopa saja miljoonia tukemassa työllisyyttä vieraissa maissa.

siviilitarkkailija

Kun nämä kulttuurinrikastuttajat jotka tulevat nauttimaan sosiaaliturvasta eivät tuota yhteiskunnalle mitään erityistä etua vaan pelkästään maksutaakkaa. Työvoimapulaväitteiden hyvänä osoituksena on kaikkein korkein akateemisesti koulutettujen työttömien armeija Suomessa...

Varsinaisen talouspommin pudotti Sauli Niinistö paljastaessaan että korporaatiokommunisti Katainen oli mennyt valtiovarainministerinä takaamaan Kreikalle annetun 1.5 miljardin euron lisäksi vakuudetta kreikalle n 8 miljardin euron vastuut.

Eli huijaripääministeri Matti Vanhanen on grillattava raha-automaattiyhdistyksen rahojen itselleen ohjailusta.

Vanhasen vaaliraha: n.......24 000 . 00 €
Kataisen Kreikka: n 9 000 000 000 . 00 €

Vanhanen ... valtakunnanoikeuteen.
Katainen ....pääministeriksi?

Muutos 2011

Maahanmuuton kulut Suomelle on noin 2 miljardia vuodessa ja nykyvauhdilla kulut tuplaantuvat viidessä vuodessa. Samalla rahalla pystyisi maksamaan valtionvelan korot. Jos maahanmuuttoa järkeistettäisiin niin meillä olisi aikaa noin viisi vuotta pistää talous kuntoon.

ROOSTER

Sailas ei kerro, että 1,5mrdin leikkauksia ei tarvita vuosittain JOS talous kasvaa ja siten valtion tuotot.

Itse uskon maamme taloudenpidossa olevan niin paljon löysää huttua, että sitä karsimalla VALTIO kyllä pärjää - ihmisten pärjääminen onkin jo toinen juttu.

PapaRomeo

Ongelma on se että talouskasvaa vain valtion sektorilla. Valtio pitää myös huolen siitä että uusia työpaikkoja ei synny yksityiselle sektorille nostamalla veroja jatkuvasti.

Talouskasvu jossa ei yksityiselle sektorille synny työpaikkoja on täysin triviaalia eli on pelkkää näennäiskasvua.

Vierailija

Se on ongelma. Entinen valtion yritys, nykyisin yksityistetty, EU auttaa sitä miljoonilla siirtymään Suomesta pois.

"Vanha uutinen on se että EU.sta tulee pilvin pimein harmaata työvoimaa Suomeen tekemään työmme halvemmalla.

Nyt sitten EU.tuilla siirretään tehtaita Suomesta Puolaan halvemman työvoiman markkinoilla, noinhan markkinat tietenkin toimii mutta pitääkö meidän itse maksaa viellä EU.n kautta tukea tälle toiminnalle.

Cargotecin tampereen tehtaan toimintojen siirtämistä Puolaan hanketta EU tuki 17 miljoonalla"

http://jotu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/43366-onko-eu-tai-edes-oma-valtiomm...

ROOSTER

Sailas ei kerro, että 1,5mrdin leikkauksia ei tarvita vuosittain JOS talous kasvaa ja siten valtion tuotot.

Itse uskon maamme taloudenpidossa olevan niin paljon löysää huttua, että sitä karsimalla VALTIO kyllä pärjää - ihmisten pärjääminen onkin jo toinen juttu.

Maa muuttukoon

Suomessa on kymmenin tuhansin akateemisia työttömiä tai akateemisia työttömäksi aikovia. Eikö tästä kasvottomasta massasta nouse tarpeeksi montaa älykköä, joilla voisi korvata sen kasvottoman massan eduskunnan julkkisklubilla? Ei enää ihmetytä, että Suomesta ei noussut yksikään "yliopisto" 100 parhaan joukkoon maailmassa. Kortistoon koulutettavien taso on kuin visajoutsenella - naama on aitoa ja massa lainattua.

Opiskeluaikanani rahan loppuessa valmistin keitettyä makaronia ja lenkinpätkää kunnes rahaa oli. Ei tullut mieleenkään käydä sossun luukulla ja tilata kotiinkuljetettuna japanilaista kasvatushärkää tai eisweinia Saksasta. Mitä tämä snobbailu panssaroituine edustusautoineen oikein on?

Hannu Mikael

1990-luvun velkaennätys saavutettiin Holkerin ja Liikasen toimien seurauksena keinotekoisella, romahdukseen johtaneella kovan markan politiikalla, kun Suomea laitettiin etukäteen EU-kuntoon, ja taloudellinen tuho kruunattiin vapauttamalla liikepankkien ulkomainen lainanotto villiin kilpailuun kertarysäyksellä vailla valvontaa.
Eli tehtiin lähes kaikki mahdolliset taloudelliset virheet.

Nyt sama ennätys ollaan saavuttamassa, kun edelliset ja nykyinen hallitus ovat aiemmin tehneet tulonsiirtoja hyvätuloisille, vaikka työttömyys maassa on huippuluokkaa, ja valtion kulut kasvavat.

Esimerkkinä toimii Lipposen hallituksen toteuttama pääomatulojen verotuksen alennus, jonka Kalliomäki tuolloin kuvaili parantavan yritysten työllistämismahdollisuuksia. Vaikka kyse olikin yritysten omistajien henkilökohtaisien osinkotulojen verotuksen kevennyksestä, jolla kierretään normaali tulovero.
Samalla tuloerot ja sosiaalinen eriarvoisuus on saatu Suomessa historiallisen suuriksi.

Totuus on kuitenkin se, että Suomen valtion velka on edelleenkin EU-maiden alhaisimpia.

Neuvos

Huolestuttava suunta ollut jo pitempään.
Nykypäättäjät pistävät päätä pensaaseen.
Vaalit tulossa - suunta ei muutu, jos
äänestetään samat henkilöt hoitamaan asioitamme.

salakankee

nytkin Pekkarinen lupailee kaiken maailman tukiaisia risuilla lämmittäjille ja tuulimyllyille! Miksi. Hölmöläisten touhua tehdä energiaa kalleimmalla metodilla mikä maailmasta löytyy jos halvempi on käsillä. Se vie kansakuntamme kilpailukyvyn nolliin. Tyhmempikin sen ymmärtää mutta ei kepulainen tai vielä vähemmän vihreä.

ihmettelijä

Ei tiedä , että on olemassa tulopuolikin. Ei osaa muuta kuin leikata.Jos talous kasvaa 2-3% :n vuositahtia, supistuu tuo vaje tekemättä mitään selkeästi. Jos aletaan leikkaaman, voitaisiin ensimmäiseksi leikata Sailaksen työpaikka pois.

PapaRomeo

Jos suomen talous kasvaa pelkästään valtion budjettia paisuttamalla se ei ole KASVUA! Sellainen talouskasvu jossa työpaikkoja syntyy YKSITYISELLE sektorille on ainoastaan talouskasvua.

salakankee

he näkevät yrityksenkin vain negatiivisena kassavirtana, ei koskaan mahdollisuuksien sampona.
Heitä ei pitäisi palkata mihinkään hommiin, jossa visioidaan.
He ampuvat alas kaiken mikä lentää.

(Tämä sama häiskä on mäkättänyt 25 vuotta mm. siitä kuinka kallista yhteiskunnan järjestämä päivähoito onkaan! Tsiisus tule ja halaa niin että pääsis äkkiä täältä pois)

Topias

Eikö tällainen tulossa oleva maailmanhistoriallinen demografinen muutos oikeuta piskuisen Suomen edes väliaikaisesti olemaan hieman itsekäs?

Eikö voitaisi edes parin vaalikauden ajan jättää tukematta luonnonvaroiltaan maailman rikkainta valtiota?

Samalla kehitysapu, joka tosiaankaan ei ole oikeasti KEHITYSapua, voidaan laittaa väliaikaisesti jäähylle ja muutenkin lopettaa koko maailman yhdistetyksi rauhanturvaajaksi, sosiaalitoimistoksi ja sairaalaksi pyrkiminen.

Muutenkin Suomen tulisi pyrkiä humanitäärisessä maahanmuutossa ja muissa tukitoimissa kohdentamaan resurssit Suomen entisiin siirtomaihin.

Näillä toimenpiteillä ei tuollaisen 1,5 miljardin euron vuosittaisen säästö ole edes vaikeaa...

kissa

Matteus 6:24

24. Ei kukaan voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.
25. Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte...

Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen tahtoansa. Loput on luvattu järjestää.

Vierailija

Niiden pöydät pitäisikin kaataa ;-)

"Kaksi asiaa:

1. Globalisaatio ei ole mahdollisuus vaan katastrofi.
2. Vapaata maailmantaloutta ja hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi yhdistää."

-Kai Murros-

Judgement Day

kun se tosiasiassa lisää köyhyyttä kaikin tavoin. Globalisaation on kuviteltu lisäävän vapaiden vaalien avulla demokratiaa ja antavan köyhemmillekin valtaa. Rikkaat maat kuitenkin pakottavat kansainvälisten rahoituslaitostensa kautta köyhiä maita noudattamaan uusliberalistista politiikkaansa, eikä kansa tosiasiassa voi millään tavoin vaikuttaa tämän politiikan suuntaan. Vauraus on siis sidoksissa sellaiseen valtaan, joka alistaa köyhiä. Voiko järjestelmää tällöin kutsua kansanvaltaiseksi?

pääomien internationaali suistaa raiteiltaan kokonaiset valtiot ja niiden yhteiskuntajärjestykset. Näin yksi 1900-luvun suurimmista saavutuksista, tasa-arvoiset mahdollisuudet ja perusturvallisuuden taannut hyvinvointivaltio tulisi tiensä päähän.

Kehityksen pyörä on kirjoittajien mielestä kääntymässä taaksepäin. Kun aikanaan kapitalismi kesytettiin demokratialla, niin jatkossa demokratia väistyy kapitalismin raaimpien muotojen tieltä.

Poliittinen valta alistuu maailmanlaajuisesti toimivien suuryhtiöiden edessä.

Martin ja Schumann valittelevat vallanpitäjien sokeaa uskoa uusliberalistisen taloustieteen opinkappaleisiin. Uusliberalistien mukaan vapaat markkinat järjestävät tehokkaimmin kaiken mahdollisen lasten päivähoidosta huipputeknologiayritysten maantieteelliseen sijoittumiseen.

Globalisaatioloukun tekijät eivät kuitenkaan usko markkinoiden täydelliseen mahtiin. Esimerkiksi oikeudenmukaisuus on markkinoille täysin tuntematon käsite. Niinpä väitteet, joiden mukaan globalisaatio hyödyttää kaikkia maailman asukkaita saavat heiltä tuomion.

- Voittajat kuuluvat vähemmistöön ja häviäjät enemmistöön. Useille sadoille miljoonille ihmisille maailmanlaajuinen edistys ei merkitsekään edistystä, kirjassa todetaan. "

http://vanha.verkkouutiset.fi/arkisto/Arkisto_1998/6.maaliskuu/GLOBE998.HTM

Kirjoittajat ovat oikeassa monessa asiassa, mutta väärässä siinä, että EU jotenkin suojelisi näiltä globalisaation huonoilta vaikutuksilta, EU nimenomaan takaa ja nopeuttaa näiden haitallisten ja suurelle osalle ihmisiä vahingollisten vaikutusten etenemistä ja demokratian häviämistä.

http://talvitie.puheenvuoro.uusisuomi.fi/2010/02/13/meloni-timo-soinin-n...

Vierailija

Se ei vastusta mitään globalisaatio-ongelmia tai suojaa niiltä.

Entinen EU-komissaari Pascal Lamy kertoi jo aikoinaan, että EU:n tavoitteena on kaikenkattava globalisaatio yhteiskunnan kaikilla sektoreilla.

"EU:n raakaa uusliberalismia on vaikea mieltää "sosialidemokraattiseksi" politiikaksi tai ammattiyhdistysliikkeen etujen ajamiseksi, mutta sosialidemokraatit olivat keväällä 1999 suurin hallituspuolue yhdessätoista EU:n kaikkiaan viidestätoista jäsenmaasta (Vuonna 1998 sosialidemokraatit olivat olleet hetken aikaa vallassa peräti 13 EU-maassa) EU:n uusliberalistinen politiikka on pitkälti perustunut siihen, että sosialidemokraatit- ja heidän siivellään myös useimmat muut vasemmistolaiset ja vihreät puolueet ovat antaneet ainakin osittaisen tukensa uusliberalistisille linjauksille.

Miten on mahdollista, että sosialidemokraatit ovat osallistuneet näin merkittävällä tavalla Euroopan unionin rakentamiseen ja maailmantalouden globalisointiin, vaikka molemmat ovat kiistattomasti hyvinvointivaltion ja ammattiyhdistysliikkeen vastaisia projekteja?"

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/100521-2%E2%82%ACtunti-tutkija-nauraa-su...

PetSu

Sailas on sikäli oikeassa, että summa on suuri, mutta Suomi ei ole koskaan ollut näin hyvässä hapessa kuin nyt on.

Me selvisimme 90 luvusta ilman lautakasoja tälle tasolle ja silloinkin Sailas oli valittamassa kuinka me putoamme pohjamutiin. EI pudottu.

Suomen talous nousee kohisten ja pankit erittäin hyvässä kunnossa. Täältä kauempaa seuratessa ei kukaan uutisoi niistä talous-uutisista, joista meitä kehutaan.
Ei uutisoida, koska sellainen ei ole uutinen. Vain kaikki maailmanlopunennustajat ja lautakasapenkojat pääsee esille.

On upeeta näin vaalien alla varoitella velasta, joka ilman muuta maksetaan, koska olemme parhaassa maksuluokassa. Näin ei ollut silloin, kun demarit itse pääsivät järjestämään kotikutoisen laman Suomeen.

KunniaTohtori

Viime lamasta selvittiin devalvaatiolla. Devalvaation ansioista teollisuutemme sai vientivoimaa ja meillä oli vientiyrityksiä jotka generoi Suomeen tuloja. Jos emme supista julkista sektoria, niin se merkitsee, että meidän on kolmikertaistettava vientitoimintamme, että saisimme edes budjettimme tasapainoon.

Nyt ei ole devalvaatioasetta. Nyt ei ole vieniyrityksiä kuin nimeksi.

Suomen ainoa pelastus on julkisten menojen raju supistaminen karsimalla eli puolittamalla hallinnon (julkis ja paikallis) väliluku ja laskemalla palkat yksityisen sektorin tasolle eli noin 640 euroa pois julkisen sektorin kuukausipalkoista. Sitten on lopetettava kehitysapu, armeijan palvelut Natolle ja maahanmuuttoon täysi stoppi. Lisäksi rahaa on ruvettava keräämään mm. Venäjän rekoilta.

Lyhyesti sanottuna kulut ja menot tulee supistaa pienentyneiden tulojen mukaisesti ja tuloja on ruvettava keräämään sieltä, mistä vain saadaan.

KunniaTohtori

Jos työttömät lasketaan samoin kuin viime lamassa 1992 niin meillä on nyt 560000 työtöntä. Työttömiähän ovat myös esim. työttömyyseläkkeellä olevat satatuhatta henkilöä. He saavat peruspäivärahaa, mutta titteli on vain työttömyyseläkeläinen eikä työtön. Sen lisäksi on keksitty mitä erilaisimpia ryhmiä työttömille jotta tämä "virallinen" työttömien joukko olisi mahdollisimman pieni.

luuserius

Ei muuta kuin lihapiirakoita popsimaan porukalla ja demografia korjaantuu.

Tohtori Liikkanen kyseli- MIKSIKÖHÄN.

Ei ollut vielä oikeaa vastausta tullut jos sellaista onkaan.

Wahlroos on ollut kovin aktiivinen. Tuskin on omasta toimeentulostaan huolissaan, vaikka kuinka sarkastisia oltaisiin.

luuserius

Selkokielellä voisi tulkita että kun on 300 000 työtöntä ei ongelmia ole. Näin se näissä keskusteluissa viisaiden kesken menee. Ei meillä ole mitään työvoimapulaa tms. kun on työttömiä. Eli kaikkihan on hyvin. Hallelujaa....

Ja velkaa ei käytännössä ole koska valtion velka on vain hypoteesi.

Miksiköhän ne siellä Amerikassa näkevät nälkää hypoteesien keskellä ?

kallejalkanen

meillehän ottaa velkaa mies joka sano ,että tämä ei koske meitä,on ollut hirveen huolissaan,meidän jättämästä velasta tuleville sukupolville,
tossa näkee miten käy kun hallitus ostettiin,ei pikkurahalla kunnollista,saa taitaa olla historian huonoimpia hallituksia,ent, pääministeri kohta valtakunnan oikeudessa,kokoomuksen kansanedustajia syyteharkinnassa,toivottavasti,ihmiset näkee seuraavissa,vaaleissa mainostoimistojen luomien brändien läpi.

erkki_olavi

Jos maataloustuet ja aluetuet laskettaisiin samalle tasolle kuin keskimäärin on Euroopassa, säästyisi vahintään 3 miljardia euroa. Tällöin tilat suurenisivat ja tuottavuus lisääntyisi. Samalla saatasiin ihmisiä oikeisiin töihin maksamaan veroja eikä olemaan muiden elätettävänä niin kuin nyt on.

Judgement Day

Nykyiset päättäjämme ovat lahjoittaneet isiemme ja äitiemme raadannan pala palalta ulkomaille. Pilkkahinnalla on ulkomaille myyty telelaitos Sonerana sen jälkeen kun oli ensin tyhjästä ilmasta lahjoitettu 4 miljardia euroa saksalaisille, puolet Imatran Voimasta meni kansainvälisille pelureille, Kemiran lannoitteet norjalaisille, pakollinen autokatsastus englantilaisille ja espanjalaisille, digiverkon saivat ranskalaiset.

Suomalaiset pankit KOP, SYP ja parhaat osat säästöpankeista lahjoitettiin ruotsalaisten silloiselle roskapankille Nordealle. Postipankki myytiin verotta Tanskaan. Lounais-Suomen Säästöpankin ja muiden pankkien aiheuttamat lamavelat ja sen myötä vuosien kärsimykset myytiin ale-hintaan norjalaisille sijoittajille. Devalvaatiovoitot menivät ulkomaille. Kunnallisia vuokrataloja myydään ulkomaisille sijoittajille. Poliisitalot on jo myyty. Valtio on vuosia antanut telakkatukea, jolla lemmenlaivojen ostajat saavat laivansa halvemmalla. Laivojen voitot on annettu norjalaisille ja korealaisille. Suomen kaivokset ja siellä olevat mineraalit myytiin pikkurahalla venäläisille ja norjalaisille. Pekka Perä maksoi euron valtionyhtiö Outokummulle Talvivaaran kaivosoikeuksista ja nyt sielläkin on paljon ulkomaista omistusta. (lisäys).

Fortum maksoi Uralin takana olevasta riskipitoisesta sähkölaitoksesta 32-kertaisen hinnan verrattuna siihen, mitä varsinais-suomalaiset saivat Lounais-Suomen Sähköstä toiminnan koko huomioiden. Jos uhkapeli onnistuu, voitot annetaan ulkomaille osakkeiden takaisinostoina. Jos ja kun peli epäonnistuu, maksajina ovat suomalaiset sähkönkuluttajat. Kun kunnalliset sähkölaitokset oli myyty pilkkahinnalla Fortumille ja ruotsalaiselle Vattenfallille, menettivät monet kunnat näin saamansa rahat pörssipeleissä kuunneltuaan Helsingin sijoitusneuvojia.
http://blogit.iltalehti.fi/pauli-vahtera/2010/09/15/jattakaa-meille-edes...

attila

Valtion menoja on yritetty hallita kehysbudjetoinnilla. Kukin ministeriö joutuu etsimään rahat toimintaansa oman kehyksensä antamista puitteista.
Menettely on nyt täydellisesti rappiolla. Muutama sisäministeriön virkanainen pääsee kasvattamaan vuosittaisia menoja sadoilla miljoonilla ilman vastuuta, kun maahanmuutosta ei ole muodostetu omaa budjettiaan.
Menot toteutuvat kymmenissä ellei sadoissa erissä mm. asumis- ja toimeentulotukena.

kaijakuopila

Katainen heti varhaiseläkkeelle, ja puolet kansanedustajista ja heidän virkamiehistään ikuisille palkattomille lomille. Yhdistysten ja säätiöiden tukeminen loptettava. Stubb poistukoot hoitamaan romaniongelmaa Romaniaan. Halonen, Brax ja muut demlalaisille tarjottakoon menomatka Somaliaan. Siellä tarvitaan nyt rauhanturvaajia, joten koko Suomeen pesiytynyt somaliarmeija laitetaan heidän mukaansa. Lippos-kaudellakin säästöjä ajaa yrittänyt Niinistö kunniaan ja hänelle lisää valtaa.
Itse poistun Suomesta, on vanhalle ihmiselle rankkaa seurata Suomen alasajoa.

JanneGPirinen

Mitenkä lie valtion saatavien laita? Valtionkonttorin mukaan Suomen valtion luottokelpoisuus on korkein mahdollinen.

"jokaista suomalaista kohti lainaa oli 13 006 euroa"

Paljonka lie varallisuutta jokaista suomalaista kohti? Tilastokeskuksen mukaan kansanvarallisuutemme arvo oli jo vuonna 2005 noin 580 miljardia euroa. Jokaista suomalaista kohti 110 000 euroa.

Oxensuxenstjärna

Muutosta (2011) tai virkamieshallitukset muutamaksi kaudeksi.Poliittinen kopelointi ja sullemulle demokratia on lopetettava...pitääkö tulla vallankumous että asioita aletaan hoitaa Suomen ja Suomalaisten eduksi???

kissa

Työpaikoista ei ole pulaa. Minäkin tein koko kesän töitä ja hankin varoja yhdelle yhdistykselle. Työtä on pilvin pimein, mutta kuka maksaa palkkaa? Maksajista on pulaa. Alimmalla portaalla raataa sakkia monessa yhteisössä ilman mitään korvauksia.

Mark I

Suomi on *nettovelaton*, toisin sanoen valtiolla on omaisuutta huomattavasti enemmän kuin velkaa. Tämä on nykymaailmassa erittäin harvinaista, kehittyneistä maalman maista tähän pääse Norja ja Suomi. Siis tällä maapallolla.

Suomea pidetään kansainvälisissä vertailuissa mallimaana velan suhteen - ja mm. lainamarkinoilla Suomi rankataan ihan kärkeen.

Ongelma Sailaiksen suhteen onkin Sailas, ei valtionvelka. Sailas menee jo liian pitkälle virkamiehenä antaessaan tuollaisia lausuntoja. Ihan oikeasti, ainoa järkevä leikkauskohde tässä kohtaa valtion menoissa on Sailas.

Judgement Day

Venäjä menetti 1990-luvulla lähes kaiken parhaan aivokapasiteettinsa, pääomansa, toimeentulonsa, sotilaallisen mahtinsa ja ylipäänsä yhteiskunnalliset edellytykset toimia valtiona. Kaikki tämä tapahtui Boris Jeltsinin hallituksen siunauksella, "reformeilla", jonka pääarkkitehteina olivat korruptoituneet ministerit kuten Anatoli Tshubais ja Viktor Tshernomyrdin.

Ennen muuta Yhdysvallat, ja G. Bush seniorin ja Bill Clintonin hallitukset, olivat Venäjän 1990-luvun suunnan takana. Jeltsin noudatti orjallisesti Yhdysvaltojen hallituksen tahtoa asiassa kuin asiassa. Venäjän lainoituksessa nähdyt reformit olivat ehtoina. Esimerkiksi vuoden 1996 presidentinvaaleissa Bill Clintonin hallitus asetti lainoituksen suoraksi ehdoksi sen, että kolmikko Jeltsin-Tshubais-Tshernomyrdin jatkaa Venäjän johdossa! (tässäpä kouluesimerkki läntisen "demokratian" toteutuksesta Venäjällä).

- Tätä samaa temppua IMFn rautasaappaiset koronkiskurit käyttävät mm. Suomessa - asiamiehinä Katainen, Stubb jne...
He eivät joko ymmärrä sitä, millä ratsulla ratsastavat tai suoraan kusettavat kansaa

Venäjän talous supistui vuosittain 5-10% vauhdilla joka johti lopulta romahdukseen vuonna 1998. Vuosina 1995-1998 esimerkiksi Venäjän Karjalassa esiintyi suoranaista nälänhätää, koska valtio oli rahaton eikä kenelläkään ollut varallisuutta investoida mihinkään. Jokainen, jolla oli vähänkään varallisuutta siirsi kaiken oitis lännen pankkeihin. Valtio ei kerännyt veroja ollenkaan, hallitsematon rikollisuus rehotti, ja kunnolliset työtätekevät venäläiset (opettajista ja lääkäreistä alkaen) tekivät töitä ilman palkkaa.

Gljazevin mukaan länsimaat kutsuvat 1990-luvulla Venäjällä vallinneita oloja sanalla "demokratia". Länsimaiden tahto on tänään, että Venäjä palaa harjoittamaan 1990-luvun politiikkaansa.

Olihan tuo politiikka lännen kannalta sangen edullista. Joskus tosin läntisiltä johtajiltakin pääsee lipsahduksia, kuten Margaret Thatcherilta, joka höläytti julkisuudessa kerran näin: "Venäläisten lukumäärä täytyy pudottaa 10 miljoonaan, joka on riittävä määrä pumppaamaan Venäjän energiavarannot lännen hyötykäyttöön". 1990-luvun politiikka tuki tätä tavoitetta hyvin, sillä vuosikymmen muistetaan venäläisten suorana kansanmurhana ja ennennäkemättömänä köyhdyttämisenä, joka tosin tapahtui ilman armeijojen myötävaikutusta.

Venäjällä ymmärretään tänään hyvin, mihin 1990-luvun politiikka olisi johtanut jopa lyhyellä aikavälillä. Venäjän hallitsemattomaan hajoamiseen, köyhtymiseen ja sen kaiken varallisuuden siirtymiseen länsimaiseen omistukseen. Venäläisten täytyi puolustautua. Uhka oli verrattavissa Adolf Hitlerin venäläisille muodostamaan uhkaan 1940-luvulla. Uhka ei ollut yhtä suora, mutta omalla tavallaan yhtä pelottava.

http://www.larouchepub.com/pr/1999/glazyev_book_pr_991203.html

Gorba totesikin myöhemmin Moskova.Infossa vuonna 2006 tähän tapaan näistä uudistuksista:

"Gorbatshovin mukaan 1990-luvun alun talousuudistukset Venäjällä romuttivat täysin maan taloudellisen sekä sosiaalisen tasapainon, mahdollistivat Venäjän kansallisomaisuuden – pääasiassa luonnonvarojen – vapaan ryöstelyn, sekä köyhdyttivät suurimman osan maan väestöstä.

- Itsenäisen Venäjän ensimmäiset hallitukset työskentelivät täysin Kansainvälisen valuuttarahaston talutusnuorassa ja siksi maata oli tuohon aikaan vaikea kutsua edes itsenäiseksi, Gorbatshov kommentoi. Hänen mukaansa länsi tuki tuolloin voimakkasti Venäjän johtoa ja jo tuolloin venäläisille heräsivät omat epäilyksensä läntistä apua kohtaan.

- On absurdia olettaa, että Venäjä myös tulevaisuudessa toimisi muiden maiden kynnysmattona ja globaalina kerjäläisenä, Gorbatshov korosti."

Yllättäen nyt Hemmo Koskiniemi kirjoittaa vastaavasta ryöstelystä Suomen kohdalla blogissaan..."Suomi eroon EU:sta tai LUONNONVARAVERO TILALLE"

Lue http://www.bookplus.fi/kirjat/hakala,_pekka/suuri_ja_sekava_ven%C3%A4j%C...

Kummastelija

Olisi mielenkiintoista tietää mitä tuotantoa on siirretty pois Suomesta ja mitkä yhtiöt ovat vetäytyneet Suomesta.

Itselle tulee mieleen ensiksi:
- Unileverin elintarvike- ja pesuainetuotanto
- Nokian tuotannosta suuri osa
- Foxcon elektroniikka tuotanto
- Perloksen tuotanto

Toivottavasti listaa jatketaan muiden toimesta lista on melko pitkä.

joukoakoskinen

"Itselle tulee mieleen ensiksi:
- Unileverin elintarvike- ja pesuainetuotanto
- Nokian tuotannosta suuri osa
- Foxcon elektroniikka tuotanto
- Perloksen tuotanto

Toivottavasti listaa jatketaan muiden toimesta lista on melko pitkä."

- Petrokemia Italiaan
- Moottorituotanto Iltaliaan
- Laivanrakennus E-Koreaan

Lumisen talven vuoksi vanhat sekä uudet yritykset joutuivat ostamaan
paljon uusia koneita. Näkikö kukaan uudenkiiltävää Valmettia?
BM Volvoa, Valtra -traktoria ? Kyllä ne hienot koneet on tehty Etelä-Koreassa. http://picasaweb.google.com/100156093374168199513/PieniaPihatoita?feat=d...
Sorvattu sikäläisellä ydinsähköllä. Missä hesan vihreiden boikotti viipyy?
Ai niin - hallituksessa.

raiwo

"Tarvittaisiin noin 1,5 miljardin euron tasapainottamistoimet joka vuosi"

tiesittekö muuten että kehitysapurahoja käytetään joka vuosi noin 950 miljoonaa? Tässä olisi hyvä summa aloittaa tasapainottaminen.

kariol

Sailas saisi pientä lohtua vajeeseen laittamalla esimerkkisummana käytetyt lapsilisät verolle. –Sitä ennen niihin senverran korotusta, että monilapsiset, vähätuloiset perheet jäisivät omilleen. Muut sitten maksaisivat tuloveron progression ohjaamasti takaisin valtiolle!

h.j.j

En nyt tiedä Sailas taisi viitata tukiasiinnjotka valtio antaa Keskustan johdolla . Puheeksi tais tulla tuuli voima ja tasi siinä olla maininta myös jotain kantojaen maasta kiskomis tukiaset. Josko Keskusta lempataa oppositioon niin tukiaset saataisi olla hiukan järjkevämmät kun nyt.
Eli Pekkarisen tupee nousee mahdolisesti pystyyn.
Olis siinä myö mainita työurien pidentämisestä, mutta sillon pitsi kyllä töelämän muutua aika radikaalisti pehmeämpään suuntaa kun nyt.

kaarna

kun kuitenkin varaa hassata turhaan eli päättäjien itsensä kotkotuksiin sekä elättää koko maailmaa eikä rahasto ole ollenkaan pulaa ja hallinto paisuu joka saralla kuin pullataikina

PapaRomeo

Hesarissa on juttu jossa kerrotaan mitä opetus kouluissa maksaa.

Yksi oppilas maksaa hieman alle 8000 euroa vuodessa. Opinto kuukausia on noin 8 kun lomat pois. Eli koulu yhtä oppilasta kohden maksaa 1000 euroa kuukaudessa.

Kun 50 neliön luokassa on 30 oppilasta maksaa tämä luokka siis 30.000 euroa. Opettaja saa palkkaa ehkä sivukuluineen 4000 euroa ja vuokra tilasta voi olla maksimissaan 500 euroa kuukaudessa. Koulukirjat ja kynät ja kumit eivät tässä paljoa merkkaa mutta sanotaan että 500 euroa per kk.

Eli yhden luokan opettaminen maksaa 5.000 euroa plus 25.000 euroa hallintokuluja.

"Yhteiskunnan" mukana sössiminen luo "lisäarvoa" 600%.

Tämä trendi täytyy olla joka asiassa mitä tämä sosialistinen hyvinvointi yhteiskunta tekee. Valtion suurin ongelma on se että se tuhlaa muiden rahoja toisiin.

Vesimies

Hyvä että tiedetään velan suuruus ja sen vaikutus talouteemme. Päättäjien erityisesti vasemmalla olevien on myös tämä muistettava.
Verotusta muuttamalla saadaan jotakin aikaiseksi. Tärkeää on kuitenkin muistaa että työn verottamisessa tulee olla tarkkana, työnteon on oltava aina kannattavaa.
Sama tulee vastaan myös omaisuuden verotuksessa. Mitä järkeä on tehdä työtä ja hankkia itselleen esim. lomapaikka tai oma talo jos siitä rangaistaan kuristavalla verolla.
Hyvä on muistaa että hyvinvointimme luodaan yrittäjien tuloksella = veroilla. Me maksamme nytkin monenlaisista turhimuksista satoja miljoonia ehkäpä miljaardeja, On siis turhuuksia joita ei ihan oikeasti tarvita.
Esimerkkejä tällaisista: eläkeläisyhdistysten tukeminen, SPR-elää kuin pellossa, Useat pelastushelikopterit,ja usein osia pelastustoimesta, ( yksi juopon ampuma hätäraketti ja jopa kymmenien tuhansien turha etsintäoperaatio) Liiallinen katuvalaistus,Yle on paisutettu turhaan ylen suureksi. Politikkojen suojatyöpaikat suurine palkkoineen ja palkkioineen (esim Veikkaus,Kela, jne, palkoista heti kolmannes pois.)Kaksikielisyyden hintaa ei ole koskaan paljastettu, (veikkaanpa miljardia).Liian löysä sosapu juopoille ja töitä vieroksuville jne....
On vastuutonta esittää yhtään uutta menoerää minkään näkemyksen tai politiikan nimissä. Vastuullista on esittää nykyisten menereikien pienentämistä ja nyt en heti tarkoita tason laskua. Sekin (tason/määrän lasku) on otettava huomioon mm. mainisemissani kohteissa. Hyvää on se että velan määrä tiedetään ja sen takasinmaksun järjestelyihin sitoudutaan.

Jarno Siivola

Muistaako joku mitenkä paljon rahaa Suomen valtio syytää vuodessa ulkomaille kehitysavun muodossa?
Mun järkeen ainakin käy tämmönen ajatus että sillon kun aletaan velkaantumaan liikaa, niin katkastaan sellasten maksamiset, jatketaan sitten myöhemmin jos on vielä tarvetta ja kykyä maksaa.

kaarna

http://octavius1.wordpress.com/

Muutama sananen työelämän muutoksista

Suomalaisessa työelämässä on muutamassa vuodessa tapahtunut paljon ja ikävä kyllä kaikki muutokset ovat olleet radikaaleja heikennyksiä. Työttömien määrästä ei ilmeisesti kukaan tiedä tarkkoja lukuja, ehkä luotettavin arvio lienee työvoimatoimistoissa työnhakijoina tilastoidut reilut puoli miljoonaa ihmistä. Määrä on uskoakseni kaikkien mielestä järkyttävän suuri.

Työvoimapula?

Merkilliseksi tämän rakenteellisen ja näillä näkymin vuosikymmeniä kestävän työttömyyden tekee se, että samaan aikaan sekä poliitikot että jotkin työnantajat valittavat pulaa osaajista ja työvoimapulaa. Mihin pitäisi uskoa?

Orjatyötä ilman palkkaa

Koomisimpia lausuntoja työvoimapulasta tarjoavat maakunnalliset Ely-keskukset, esim. Pohjois-Karjalassa on keskuksen mukaan työvoimapula ja jatkossa se vielä pahenee.

Samaan aikaan viidesosa maakunnan työikäisistä on vailla töitä eli noin 30000 ihmistä. Näistä osa on tosin pakotettu orjatyöhön eli virallisesti he ovat työvoimapoliittisten toimenpiteiden kohteena. Toisin sanoen he tekevät usein vaativiakin tehtäviä harjoitteluajan alle 10 euron päiväkorvauksella. Harjoitteluajan päättyessä työnantaja ottaa usein tilalle uuden harjoittelijan, joka on tietysti täysin järkevää työnantajan kannalta, koska työvoimakustannukset saadaan lähelle nollaa.

Pätkäduunit

Kuhmolaisen Hotelli Kalevan johtajan Lea Tainan mukaan (tämä viittaus on siis vain täysin satunnainen hakukoneen ensimmäinen osuma) työvoimapula saattaa aiheuttaa palvelujen vähentämistä sekä investointien jäädyttämistä – Kuhmossa on samaan aikaan yli 16 %:n työttömyys.

En jaksa kuitenkaan millään uskoa, ettei Lea Taina saisi ravintolaansa työntekijöitä, jos heille maksettaisiin työstään kunnollinen elämiseen riittävä korvaus. Ravintola-alan työvoimapula taitaa nimittäin johtua suurelta osin siitä, että suuri osa työstä tehdään vuokratyöfirmojen kautta. Työaika ja palkka voi siis vaihdella mielivaltaisesti sesonkien mukaan, joka ei elämän suunnittelun kannalta ole paras mahdollinen tilanne.

Sama ilmiö taitaa vaikuttaa muillakin työvoimapulaa valittavilla aloilla.

Siirtotyöläiset

Oma lukunsa ovat taas siirtotyöläiset, jotka ovat käytännössä vallanneet koko pääkaupunkiseudun rakennustyömaat, joilla ei juuri suomen sanaa kuule kuin työnjohtotehtävissä. Siirtotyöläiset asuvat viikot yhteiskämpissä ja tekevät todella pitkää päivää.

Omien havaintojeni mukaan jokin 12-15 tunnin keskimääräinen työpäivä on aivan normitilanne heidän osaltaan. Selvää lienee sekin, ettei kaikkia TES:in mukaisia korvauksia siirtotyöläiselle makseta tai he eivät asiasta edes osaa kysyä. Asia on kumma kyllä tabu, eikä viranomaiset siihen halua puuttua.

Maahanmuuttajia Afrikasta

Istuvan hallituksen tavoitteena on saada vastaavasti Suomen työvoimapulaa paikkaamaan 1,8 miljoonaa afrikkalaista ja tavoitteen täyttyminen on hyvässä vauhdissa. Alunperin työvoimapulan poistajia pitä rahdata Tunisiasta, Egyptistä, Turkista ja Valko-Venäjältä.

Mieli muuttui ja lopputuloksena on ollut ihmistulva lähinnä Irakista ja Somaliasta. No, molemmat maat ovat kuitenkin Afrikasta paitsi Irak. (Kyseinen osumisprosentti on ällistyttävän hyvä, kun ottaa huomioon hallituksen jäsenten käytännössä esittämät kyvyt.)

Kyseisten ihmisten työllistyminen on tietysti aika haasteellista, koska suurin osa on luku-, kirjoitus- ja ammattitaidottomia. Tulijoiden kotouttaminen ja työllistäminen ovat saaneet jo täysin absurdeja mielipuolisuuden rajat rikkovia piirteitä. Pohjois-Karjalaiseen Lieksan kaupunkiin pölähti yhtä-äkkiä viime keväänä satoja työvoimapulan poistajia. Syytä ei taida kukaan tietää, mutta itärajan läheisyys viittaisi tietysti ihmiskauppaan.

Lieksan virkamiehet olivat asiasta tietysti ihmeissään, mutta nopeasti tartuttiin toimeen. Asunnot ja niiden kalusteet hankittiin ja opeteltiin pesukoneen käyttämistä. Ikävä kyllä Lieksassa ei ole koko kuluneen vuoden aikana ollut yhtään pesukoneen käyttäjän erityistyöntekijän työpaikkaa auki. Työllistymistä ei auttanut edes varmasti perusteellinen koulutus tai se, että lieksalaisista on viidesosa ilman töitä.

Ei edes viitsisi viitata Lieksan kaupungin talouteen ja siihen miten lieksalaisilla on varaa moiseen hulluuteen, mutta olkoon nyt. Kaupungin kassavirta (siis tulot) olivat alkuvuonna 18 miljoonaa euroa ja menot 27 miljoonaa euroa.

Ei kai liene ihme, että kaupungin käytännössä kaikkia palveluita ajetaan alas? No, ehkäpä työvoimapulan poistajien siirtyessä muualle pesukoneista saisi kirppiksellä muutaman kympin?

Vahvasti elävä legenda bussikuskeista

Usein toistetun väitteen mukaan pääkaupunkiseudun joukkoliikenne pysähtyisi ilman maahanmuuttajia. Bussikuskin palkka ei päätä huimaa (n. 2000€ / kk), kalusto on usein vanhaa, vastuu on suuri ja työajat sekavia. Kuskin täytyy opetella 20-30 eri linjaa ja kyseisen työn muita työehtoja on heikennetty radikaalisti viime vuosina.

Suomalaisen mittapuun mukaan siis aika tyypillinen raskas ja huonoja ehtoja tarjoava matalapalkka-ala. Tänne muualta tulvivilla työvoimapulan poistajilla on kuitenkin yksi erittäin merkittävä etu juuri matalapalkka-aloille työllistymisessä. Heille nimittäin kaupunki (tai siis veronmaksajat) kustantaa heti kättelyssä ilmaisen asunnon.

Kyse on sellaisesta minimissään puolen miljoonan lahjasta eli käytännössä siis noin 26 vuoden nettoansiot. Hurja summa, mutta onhan meillä varaa. Asuminen pääkaupunkiseudulla lohkaisee nimittäin suurimman osan matalapalkka-aloilla maksettavasta nettopalkasta. Itsekin tiedän useita henkilöitä, joiden muuttamisessa pääkaupunkiseudulle töihin ei olisi mitään taloudellista järkeä juuri asumiskustannusten vuoksi.

Asuntojen hinnat ja vuokrat järjettömällä tasolla

Edellä kuvattu kieltämättä irvokas tilanne on johtanut taas siihen, että omistusasuntojen hinnat ovat nousseet pk-seudulla täysin uskomattomalle tasolle, koska kaikki kynnelle kykenevät kantaväestön edustajat haluavat tietysti mahdollisimman kauaksi maahanmuuttajaslummeista, rappeutuvista kouluista ja muista julkisista palveluista. Useat muuttavat järkevästi suoraan syvälle maaseudulle, minne ei Astrid Thorsin maksaläikkäinen ja suonikas koura heti ensimmäiseksi ulotu.

Toinen holtittoman rahan kylvämisen lopputulos on tietysti se, että julkinen sektori teki juuri uuden velkaantumisen ennätyksen eikä kehitykselle edes ole näköpiirissä mitään korjausliikkeitä. Asiaa ei myöskään helpota sekään, että suomalaiset kotitaloudet ovat ennätysveloissa.

Maailmanennätyslukemiin kohoava veroaste vain hieman hidastaa velkaantumista. Ikävä kyllä veroastetta ei voi hilata kovin paljon yli sadan prosentin, vaikka ymmärrän hallituksen stalinistisiivessä sitä kovasti toivottavankin.

Verinen taistelu

Työpaikoista käydään nykyään jo todella veristä taistelua. Keskitason asiantuntijatehtävään on varmaan keskimäärin sata pätevää hakijaa. Omalla tavallaan heikoin asema on nuorilla ja sitten yli 50-vuotiailla. Nuorilla ei ole toivoa saada työtä kuin suhteilla, koska työkokemusta ei ole. Asiaa korostaa vielä useiden asiantuntija- ja tietotekniikkatehtävien siirtyminen ensin Aasiaan ja nyt jo Keski-Amerikkaan. Erikoistu, verkostoidu ja tee tulosta tai kuole.

Vanhempien ongelma on taas ikärasismi, koska nuorempiakin hakijoita on tarjolla vaikka kuinka paljon. Ja tarina on tuttu – työpaikan saa vain suhteilla. Yrittäjyys jääkin usein ainoaksi vaihtoehdoksi, tosin senkin takana on se julma fakta, ettei kaikista ihmisistä yrittäjiksi ole.

Historian tuhoisin hallitus

Edellä kuvatut työelämän muutokset, joita moni kokee ja yhä useampi tulee kokemaan, ovat pieniä poikkeuksia lukuunottamatta yksiselitteisesti istuvan hallituksen aikaansaamia. Ja aivan – en väitä Kataisen aiheuttaneen lamaa, vaan väitän hallituksen reagoineen kaikkiin mahdollisiin asioihin täysin järjettömällä tavalla.

En halua sortua nostalgiaan tai muistella vanhoja, mutta Suomessa elämisen laatu, elintaso ja työelämän laatu saavuttivat 2000-luvun alussa sen historian parhaimman tason, sen, jota nyt kutsutaan hyvinvointiyhteiskunnaksi.

Hyvän ja huolella rakennetun saa näköjään helposti tuhottua ja talon poltettua, mutta sen rakentaminen onkin suurempi projekti. Kiitos Teille Matti, Jykä ja Astrid.

Kiitos.
Kategoria(t):

Hulluus
Idiootti
Katainen
Kaupungit
Keskusta
Kokoomus
Matti Vanhanen

on syyskuu 17, 2010