Sunnuntai 27.5.2012

Tilastokummajainen poistui – ”Suomella edessä kova nousu”

Luotu: 
22.9.2010 10:34
Päivitetty: 
22.9.2010 10:38
  • Kuva: Petteri Paalasmaa / Uusi Suomi
    Talous kasvaa loppuvuonna kovaa, ennustaa Etla. Arkistokuva.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla ennustaa kovaa kasvua Suomen taloudelle loppuvuonna.

Etlan mukaan Suomen ponkaisu alkoi kuluvan vuoden toisella neljänneksellä, kun Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen kokonaistuotanto kasvoi 1,9 prosenttia edellisestä neljänneksestä ja 3,7 prosenttia vuotta aikaisemmasta.

- Samalla poistui odotetusti se tilastokummajainen, että Suomi olisi ollut vielä tammi-maaliskuussa taantumassa, Etla sanoo ennusteessaan.

Tilastokummajaisesta uutisoi aiemmin tänä vuonna myös BBC, joka kertoi Suomen olevan euroalueen ensimmäinen "tupladippaaja". Sampo Pankin ekonomisti Lauri Uotila kuitenkin kuittasi BBC:n jutun liioitteluna. Lue lisää tästä.

Etlan mukaan Suomen talous on lähtenyt uuteen nousuun ennakoitua aikaisemmin. Etla on nostanut Suomen kokonaistuotannon kasvuarvionsa kuluvan vuoden osalta yli kaksinkertaiseksi 3,5 prosenttiin.

- Pelkästään alkuvuoden kehityksen ansiosta talous kasvaa tänä vuonna pari prosenttia siinäkin epätodennäköisessä tapauksessa, että nousu on pysähtynyt jo vuoden puolivälissä. Odotamme kysynnän vahvistumisen jatkuvan loppuvuoden ajan, Etla kirjoittaa.

Etla ennustaa ensi vuodelle peräti neljän prosentin talouskasvua, mutta tämä näennäisesti suuri luku johtuu enimmäkseen tämän vuoden lopun ennustettusta vahvasta talouden noususta.

-  Vuoden 2011 kasvusta kertyy vain 1,2 prosenttiyksikköä vuoden aikana, loppu on niin sanottua kasvuperintöä, Etla sanoo.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

JanneGPirinen

Jätetäänpäs nämä kasvuhommat sikseen ja jatketaan hyväksi havaitulla köyhien kurjistamisen ja työttömien syyllistämisen linjalla.

jarski

"Jätetäänpäs nämä kasvuhommat sikseen ja jatketaan hyväksi havaitulla köyhien kurjistamisen ja työttömien syyllistämisen linjalla."

Näin on. Talouskasvu kuuluu vain joilla jo menee ennestään hyvin.

Työttömät voidaan edelleen laittaa 9 euroa päivä orjatyöhön tai muuten vaan reippaaseen ylös-kyykkyyn-ylös-kyykkyyn-toimenpiteisiin.

elina m.

Hesarissa tänään samasta aiheesta juttu, jossa maininta:

"Julkisen talouden Etla arvioi pysyvän alijäämäisenä lähivuodet Suomen talouskasvusta huolimatta. Samalla valtion velkaantuminen jatkuu."

Tarkoituksellisestiko US jättää pois Kokoomukselle epäsuotuisan tiedon pois painottaen vain talouskasvua.