Suomessa keskimääräinen asuntolaina on hieman alle satatuhatta euroa, kertoo Yle Uutiset. Pankkien arvioiden mukaan taantuman jälkeen erityisesti kovan rahan asuntojen kauppa on tahmannut.
Ostajat ovat varovaisempia ja asuntolainojen summat ovat pienentyneet.
- Ne aivan suurimmat asuntolainat ovat vähentyneet. Pääosin siitä syystä, että näiden kaikkein suurimpien asuntojen kauppa ja omakotitalojen rakentaminen hiipui tuossa taantuman aikana, kertoo OP-Pohjolan asuntorahoituksesta vastaava johtaja Mikko Hyttinen Ylelle.
Taantuma on myös lyhentänyt selvästi laina-aikoja. Kun vielä pari vuotta sitten asuntolainoja otettiin tavallisimmin 25 vuodeksi, ovat laina-ajat pudonneet nyt noin 20 vuoteen.
- Ehkä kuluttajat ovat hieman varovaisempia ja ottavat hieman lyhyempiä lainoja kuin aikaisemmin. Toki tähän vaikuttaa myös hyvin matala korkotaso, sanoo pankinjohtaja Juha Kari Nordeasta.
