Sunnuntai 27.5.2012

Näin voisit säästää 380 euroa – Katso kaupunkisi!

Luotu: 
6.10.2010 13:34
  • Kuva: Joonas Kiminki / Uusi Suomi
    Kerrostaloneliö maksaa kiinteistölle noin 2,035 euroa kuukaudessa.

Asuminen kaksiossa Savonlinnassa on vuodessa 380 euroa kalliimpaa kuin Kokkolassa. Säästö selviää Suomen kiinteistöliiton selvityksestä, jossa tutkittiin eri kaupunkien välisiä eroja kiinteistöjen veroissa ja maksuissa. Kaksio Kokkolassa maksaa omistajalleen joka vuosi 1 020 euroa. Savonlinnassa veroja ja maksuja kertyy 1 400 euroa.

Kiinteistöliiton laskelmissa esimerkkinä käytetään niin kutsuttua indeksitaloa, eli tavanomaisen kokoista 30-vuotiasta ja 10 000 kuutioista kerrostaloa kaupunkikeskustan alueella. Kiinteistön sähkö-, veden- ja lämmönkulutus sekä jätemäärät ovat laskennallisia keskiarvoja.

Edullisinta asuminen oli Kokkolassa, Oulussa ja Kouvolassa. Näissä kaupungeissa kunta peri veroja ja maksuja koko indeksitalolta yli 50 000 euroa vuodessa.

Eniten asumisesta joutuu pulittamaan Savonlinnassa, Kotkassa, Imatralla, Järvenpäässä, Jyväskylässä, Heinolassa ja Loviisassa. Täällä maksut olivat pahimmillaan 18 000 euroa enemmän.

Suurimmat kaupungit sijoittuivat listan keskivaiheille. Esimerkiksi Helsingissä asumisveroja ja -maksuja kertyi neliölle 2,096 euroa kuukaudessa ja Turulle 2,190 euroa kuukaudessa. Keskiarvo tutkimuksessa on 2,035 euroa kuukaudessa per neliö.

Kaikkiaan peruskaksion kulut ovat kasvaneet noin 7 prosenttia vuoden takaisesta.

Suomen kiinteistöliitto on tehnyt selvityksensä vuodesta 2001 asti samoin perustein. Yhdeksässä vuodessa kustannukset ovat nousseet pahimmillaan 66 % Lahdessa. Koko maassa kunnalliset verot ja maksut ovat nousseet keskimäärin 47 prosenttia. Samana aikana inflaatio on ollut vain 16 prosenttia.

Liitto suosittaa päättäjiä nyt pohtimaan, onko asumisen verottaminen oikeudenmukaisempaa kuin tulojen verottaminen.

Vertaa oman kaupunkisi indeksitaloa muihin Suomen kiinteistöliiton verkkosivuilla.

Jaa artikkeli: