Lama ja suomalainen alkoholipolitiikka ajavat ihmiset ottamaan pohjia kotonaan. Tämä näkyy suoraan Sedu Koskisen ravintoloiden myynnissä: asiakkaiden keskiostos oli viime tilikaudella 1,4 euroa vähemmän kuin edellisellä. Nyt perusbilettäjä käyttää sedulassa hieman alle 20 euroa per ilta.
- Ihmiset tulevat myöhemmin, paremmissa pohjissa ja juovat vähemmän. Tietenkin olemme joutuneet tulemaan hinnoissa vastaan, SK Entertainmentin toimitusjohtaja Antti Raunio sanoo Uudelle Suomelle.
Kauppalehden uutisoimista SK-ravintoloiden tilinpäätöstiedoista selviää, että Koskisen konserni on syvällä. Tappio oli 9,4 miljoonaa euroa, eli 14 % liikevaihdosta. Pelkkä keskiostoksen sulaminen 1,4 eurolla vähensi firman käyttökatetta 3,3, miljoonalla eurolla.
Raunio hyökkää rajusti suomalaisen alkoholipolitiikan kimppuun. Happy hourin kieltäminen lailla ja muut alkoholipoliittiset teot hän manaa käsittämättömiksi.
- Suurin tekijä on politiikka, joka ajaa ihmiset ostamaan laivoilta viinaa, tuomaan sen maihin ja huomaan ne kotisohvillaan.
Toimitusjohtaja uskoo parempien aikojen vielä koittavan, mutta nuorten aikuisten kulutusta kahlitsee silkka työn ja rahan puute. Alle 30-vuotiaat ovat SK-konsernin pääasiakasryhmä.
- Nuoret aikuiset eivät ole saaneet kesätöitä. Eivät he mistään ole saaneet yhtäkkiä rahaa.
Mielenkiintoinen havainto nk. "seduloissa" on ollut kulutustottumusten muutos 1990-luvun lamaan verrattuna. Viimeksi keskiolut nosti päätään laman syövereissä, mutta tällä kertaa näin ei käynyt. Nyt kallistetaan lonkerolasia.
- Lonkero on jännä tuote. Se tulee tietyin aikavälein takaisin suomalaiseen yhteiskuntaan, Raunio sanoo.

Kommentit
Rationaalinen kuluttaja.
Vedellä jatkettua vodkaa ja limua 10e kipale?
Hyvä suuntaus
Kerrassaan erinomainen juttu! Paljon parempi, että ihmiset dokaavat puistoissa ja kotona, eivätkä valvotusti ravintoloissa. STM on onnistunut loistavasti!
Ravintoloiden törkyhinnoillahan
ei varmaan ole vaikutusta asiaan. 4-5 eeroa keskiolutpullosta ja sitä rataa. Teatterissa taisi gin tonic olla tosiaan tuo em. 10e.
Lainlaatija voisi vaatia hinnaston ulkopuolelle. Maksettuja lippuja ja narikoita tuskin palautetaan jos asiakas päättääkin tiskillä hinnat nähtyään vaihtaa kapakkaa.
ai tultu hinnoilla vastaan,
ai tultu hinnoilla vastaan, tuskin tarkoittaa mitä moisella yleensä tarkoitetaan että hintoja alennettu että saisi asiakkaita.... vaan että nostettu jotta katteet per asiakas nousisi, ja siten yhä harvempaa kiinnostaa maksella ravintolahintoja ja paikat on tyhjiä. Yllätys.
Moinen lienee paras tapa saada suomaliset lopettamaan juottoloissa käynti. 5e/bisse.. ryöstöhintaa ja nykyään jopa 7e+ huhhu. Juu ei enää koskaan!
Mielummin 80c gin tonicin tallinnasta. Sinne matkaa eestaas parilla kympillä, pikkaisen ohjelmaa ja takaisin kotiin 3-4 keissiä.
ravintoloiden rahankäyttö
Suomessa ja varsinkin Helsingissä on ihmellinen muoti uusia kaikki ravintoloiden sisustukset täysin parin vuoden välein, siihen palaa järjetön määrä rahaa. jonka edestä pitäisi taas myydä lisää älyttömästi.
Lontoossa on pubeja joiden sisustus on viimeiset 100 vuotta ollut sama, ja tupa on täynnä lähes joka päivä, siinä on pohtimisen aihetta
Suomalainen ryyppykansa
Suomalainen ryyppykansa örveltää ravintolan kalustuksen puhki parissa vuodessa. Ihan hyvä vaan että uusivat sohvat ja tuolit kun muutoin ne ovat ihan raiskatussa kunnossa ja täynnä oksennustahroja.
Big Brother osasyynä
Sedulathan tunnettiin BB-asukkien kantapaikkoina ja tuotanto rekrytoi asukkaita Seduloiden suojissa.
Maine meni kun paikoista tuli Bb-idioottien kantapaikkoja joihin ei kukaan normaali halunut mennä?
Kuka hullu niihin
Kuka hullu niihin räkälöihin nyt selvin päin menee. Ai niin, BB bimbot varmaan ja nekin vain kantamalla... sisään ja ulos.