Stora Enso ja Neste Oil selvittävät mahdollisuuksia perustaa biojalostamo Porvooseen tai Imatralle. Stora Enson ja Neste Oilin yhteisyritys NSE Biofuels selvittävät hankkeen ympäristövaikutuksia paikkakunnilla.
Kyseessä on puubiomassasta uusiutuvaa dieseliä tuottava biojalostamo, jonka kapasiteetti olisi noin 200 000 tonnia vuodessa.
Ketjua raaka-aineesta eli puubiomassasta aina dieselin raaka-aineena käytettävän biovahan tuottamiseen asti on testattu vuonna 2009 käynnistyneessä uusiutuvan dieselin koelaitoksessa Varkaudessa. Koeajot jatkuvat Varkaudessa vähintään vuoteen 2011.
Päätöksiä koelaitoksen mahdollisesta jatkosta ja mahdollisen kaupallisen laitoksen toteuttamisesta tehdään ensi vuoden alkupuolella.
- Ensimmäinen ison mittakaavan kaupallinen laitos merkitsee vähintään puolen miljardin euron investointia. Kyseessä on uusi teknologia haasteineen, joten on selvää, että hankkeen kannattavuus edellyttää merkittävää julkista tukea, sanovat Neste Oilin toimitusjohtaja Matti Lievonen sekä Stora Enson toimitusjohtaja Jouko Karvinen.

Kommentit
Ei tukea vaan investointi
Valtion ei kannata pidä tukea rahalla vaan sijoittamalla tehtaaseen. Riski kannattaa ilman muuta ottaa, sillä puunjalostusteollisuus tarvitsee uusia tuotteita. Jos tehdas rupeaa tuottamaan, valtio voi myydä osakkeensa.
Vastikkeetonta rahaa ei kannata jakaa laitokselle.
Oikeata puhetta! Juuri noin pitää veroeuroja varjella.
Suuryrityksille annettava investointiavustus pitää olla vastikkeellista. Rahaa vastaan osakkeita. Näillä eväillä valtio olisi nyt ollut Nokiankin suuromistaja jos kaikki tukieurot olisi otettu osakkeina.
Sama koskee kaivostoimintaa! Jos hinkuaa valtion tukia, silloin pitää luopua omistajuudesta.
Ilman ulkomaisia sijoittajia Nikia olisi jäänyt pieneksi
Nokian menestyksen takana on myös kansainvälisten sijoittajien kiinnostus ja hype. Sama asia vaikuttaa nyt toisinpäin. Nokia ei enää ole seksikäs ja sijoittajien kiinnostus sekä Nokian osakkeisiin, että kapuloihin hiipuu. Suomen valtion omistamana firmana Nokialle olisi käynyt kuten Ericssonille. Takana loistava menneisyys ja tulevaisuus.
Vaikuttaa perustuvan Venäjän puun tuontiin
Valtio voisi lähteä osakkaana mukaan,muutoin ei mitään rahoja.
Ihan hyvä, mutta järki oltava mukana
Stora-Enso&NesteOilin lisäksi VAPO& Metsäliitto sekä UPM suunnittelevat vastaavia biojalostamoita. Näppituntuma on että kolme tuolaista laitosta on ehdoton maksimi. Kun otetaan huomioon kaikki biomassojen kuluttajat, esim. Alholmens Kraft ja muut isot biomassaa polttavat laitokset, suunnitellut laitokset, esim. Rovaniemelle, sahojen ja sellutehtaiden puun tarve sekä pienet lämpökeskukset, on selvää että puusta ja myös muusta biomassasta tulee uupelo. Puuta ei saa repiä metsästä mielin määrin. Pitää ottaa huomioon metsätyyppi, maaperä yms. kun hakkuutähteitä ja kantoja kerätään. Metsien ravinnetasapainoa ja ekosysteemeitä ei saa järkyttää liikaa. Pitääkö sitten Venäjään turvautua? Eli juuri siihen, josta näillä uusiutuvilla energiamuodoilla yritetään päästä eroon.
Investointina biodieseltehtaan perustaminen on todella massiivinen yhdelle tai useammallekin firmalle. Siksi ne ovat vailla tukea. Mistään riskibisneksestä ei pitäisi olla kyse, kun jo EU:kin velvoittaa lisäämään biopolttoaineiden osuutta. Kun näin on, lopputuotteen menekki on varma. Onko tässä taustalla epävarmuus kustannuksista ja aikatauluista tyyliin OL3? Teknisesti ei pitäisi olla ylipääsemättömiä epävarmuustekijöitä. Toki riskejä aina on, kun skaalataan pilot-mittakaavasta tuotantomittakaavaan. Kohtuuhintainen energia on ainakin turvattu ydinvoimaloiden myötä.
Järkevyys?
Hankkeen järkevyys kokonaisuudessaan on punnittava huolella.
Itse oletan, että kun katsotaan koko ketjua, niin ei ole puhettakaan ympäristöystävällisyydestä.
Lopputuote on oletettavasti myös kallista.
Kun vielä halutaan suuria tukiaisia veronmaksajan pussista, niin homma haisee pahasti.
---------
On rakennettava hyvin runsaasti uutta ydinvoimaa tuottamaan energiaa ympäristöystävällisesti ja halvalla - sekä edesautettava sähköautojen nopeaa yleistymistä.