Kiinan valuutta juan on ostettu pois rahanvaihtopisteistä, kertoo Kauppalehti. Juanien puute koskee niin pankkivaluuttaa kuin seteleitäkin. Setelirahan puute hankaloittaa erityisesti Kiinaan matkaavien turistien elämää.
Forexin maajohtaja Risto Lepo selittää tilannetta maailmanlaajuisella spekulaatiolla, koska Kiina nostaa rahansa arvoa. Viime kuukausina arvostelu Kiinaa kohtaan on yltynyt, sillä maa pitää valuuttansa hintaa keinotekoisesti alhaalla.
- Kaikki odottavat, että Kiina taipuu vaatimuksiin ja revalvoi valuuttansa 20 prosentilla, Lepo sanoo Kauppalehdelle.
Revalvaatio on devalvaation vastakohta, ja se tarkoittaa rahan arvon nostamista ilmoitusluonteisesti. Suomi käytti käänteistä temppua, eli devalvaatiota vientituotteiden hinnan alentamiseksi 1990-luvulla ennen euroa.
Kiinan juanien haaliminen on Levon mukaan kansainvälinen ilmiö. Valuuttakauppiaat ovat keränneet jopa setelit turistien rahanvaihtopisteistä arvonnousun toivossa.

Kommentit
Turha luulo
20% pikavoittoa ei spekulanteille tule, vaan jonkinmääräinen kurssimuutos tehdään hitaasti pitkällä aikavälillä.
Ei Kiinaa haluta sekaisin 20% kertarevalvaatiolla.
Voisihan se rahanvaihtaja toimia kuten "rahanvaihtaja" eli
ottaa siitä "oikean" hinnan! Mitäs outoa siinä on? Kate se on joka kauppiasta kannattaa..
Valuuttasota
on jo tosiasia. Kiinan juanin aliarvostus, dollarin alamäki ja euron yliarvostus tuovat kansainväliseen kauppaan epätasapainon, joka helpottuisi juanin revalvoinnilla. Euroaluetta uhkaa muuten deflaatio - hinnat ja palkat laskevat, ostovoima laskee enemmän, inflaatio ei enää syö velkoja pois, vaan velan määrä kasvaa.
Kapitaalia ja lapsityövoimaa
Rahanahneille läntisille yritysjohtajille on Kiinan vakaa despotismi kullanarvoinen asia.
Kiinalaisille yrittäjille on taas pääasia , että alipalkattua työväkeä riitttää kooonpanopöytien ääreen ahertamaan pitkiä työpäiviä terveytensä kustannuksella.
Revalvaatio on raju ase - Kiina tietää sen!
Kiinaan on kertynyt maailman suurimmat valuuttavarannot. Kiinassa kassakaapit pullistelevat amerikkalaisia joukkovelkakirjalainapapereita.
Kiina on maapallon kokoonpanotehdas, kohta se on myös suunnittelutehdas. Kiinan asevoimia vahvistetaan vastaamaan maailman suurimman valtion tarpeita - mm. Venäjä saa yli 1000 Sukhoi hävittäjäpommittajan kaupat, kun vastineena Venäjä toimittaa öljyä, kaasua ja Baikalin vettä ...
- Kiina rakentaa viisi maailman suurinta lentotukialusta turvamaan maailmalta tulevia raaka-aine- ja ruokavirtoja.
Kiina valmistautuu vuokraamaan ja ostamaan maailmalta kolmen Suomen verran peltoja ... suomalaiset saavat maanvuokrausoikeuden Kiinaan.
Kiina revalvoi varovaisesti kolmessa erässä - ensimmäinen tapahtuu kahden viikon sisällä 5.2 prosentilla...