Sunnuntai 27.5.2012

Sairauslomakäytäntö ihmetyttää: ”Miksi duunariin ei luoteta?”

Luotu: 
23.10.2010 12:07

Pikkuiset vilustumiset ja muut päivän levolla hoituvat sairastumiset tuottavat turhaa työtä lääkäreille, teollisuuden alan työntekijöille ja työnantajalle. Syy on yksinkertainen: teollisuuden työnantaja ei luota duunariin.

- Teollisuuden työntekijät joutuvat monissa yrityksissä menemään lääkäriin heti ensimmäisenä sairauspäivänä, kun saman työpaikan toimihenkilöt voivat olla kolme päivää sairaana omalla ilmoituksella, SAK:n Marja Erkkilä ihmetteli tänään lauantaina Kiljavalla.

- Kysymys kuuluu, miksi työntekijöihin ei luoteta. Johdon pitäisi luottaa kaikkiin työntekijöihin ammattiryhmään katsomatta, Erkkilä sanoi.

Teollisuuden käytäntö saattaa jopa rikkoa työsuojelulain tasapuolista kohtelua vaativaa pykälä. SAK vaatiikin, että työehtosopimusten sairauspoissaoloja säätelevät ehdot tulisi yhtenäistää toimihenkilöiden ja duunareiden välillä.

Erkkilän mukaan myös sosiaali- ja terveysministeriö suosittaa, että 1-3 päivää kestävissä sairauksissa tulisi työntekijän suullisen ilmoituksen ensisijaisesti riittää.

- Esimerkiksi paperiteollisuudessa on havaittu, että sairauspoissaolot lyhenevät, kun työntekijän oma ilmoitus riittää.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

ricardo

kyse ei ole luottamuksesta vaan tuotosta. end of story vai miten sen sanois. sitäpaitsi nämä mystiset "toimihenkilöt" osallistuvat suurella todennäköisyydellä töihin vaikka ovat kotona, se on se atk ja etäyhteydet nykypäivää

Esa L.

Työntekijöiltä kyllä odotetaan luottamusta työnantajaa kohtaan joustoja ja paikallista sopimista myöten. Kuitenkin asenne on että työntekijä on epäluotettava. Asia on kuten jutussa; monesti riittäisi päivän huilaaminen kuumeeseen tai vatsaflunssaan mutta käynti hoitajalla tai peräti lääkärillä antaa yleensä luvan kolmeen paivään. Joissakin yrityksissä on vielä sääntö ettei työajanlyhennystä voi sopia puhelimessa!?
joten ainoa mahdollisuus jäädä kotiin, on käydä hoitajan luona saamassa se kolme päivää lomaa. Tiedän että koko sairasvapaata ei ole pakko käyttää, mutta kun työnantajan asenne on tuo, niin yleensä pallo pomppaa takaisin ja sitä saa mitä tilaa...

HPlä

Pohjois-Suomessa kumitehtaalla oli käytäntö, että kolme päivää saat omalla ilmoituksella. Keväällä toukotöiden aikana nämä kolme päivää menivät melkein kaikilta ja syksyllä useamman kerran marjoja ja sieniä kerättäessä. Paikkakunta oli vaan niin pieni, että kateelliset naapurit(työläiset) antoivat asian ilmi. Että tämä tästä luottamuksesta.

v.i.p.

Työntekijän oma ilmoitus poissaolosta on suoraviivaisin ja helpoin usein myös työnantajan kannalta, ja näin toimii myös meidän työpaikallamme.

Millaisia riskejä työntekijään luottamisessa sitten on? Jonkin verran kuulee "lähdin saikulle kun ...", eli työntekijä ei pidä jostain työympäristöön liittyvästä muutoksesta ja ilmaisee kantansa näin. Pääsääntöisesti tämä tietysti onnistuu myös hakemalla sairaustodistus.

Suurempi riski on, jos työntekijät kollektiivisesti päättävät jäädä parin päivän sairaslomalle. Onko missään tapahtunut joko työpaikkakohtaisesti tai ulkoisesti organisoitua ilmoitusperusteista sairaslomalle jääntiä, joka ei voi selittyä epidemialla tai tilastollisella yhteensattumalla?

Lakisääteinen yhtenäistäminen tyyliin "työehtosopimusten sairauspoissaoloja säätelevät ehdot tulisi yhtenäistää" ei välttämättä johda siihen, että kaikilla lopulta olisi se jousto, mikä yksittäisessä työehtosopimuksessa suurimmillaan on.

Brandheim

Duunarilla on kello tai avainkortti joka kertoo oletko työssä vai ei.
Kaikilla virkamiehillä ei ole

Duunarin työ usein kellotettu mutta virkamiehen työtä ei.

Duunarin pitää ilmoittaa työstä minutilleen työnantajalle mitä olet tehnyn ko työpäivänä.Virkamiehen ei.

Jos duunarin työ loppuu niin alkaa lomautus.Virkamiestä ei lomauteta.

Intialaisilta kurssilaisilta jotka tulivat suomeen että mitä täällä on ihmeellistä? He vastasivat ,että makealla vedellä pestään katuja. Toinen oli sellainen kuin,Ketään ei valvo suomalaisten työtä konttoreiossa eikä työmailla.

Intiassa jos on kolme kirjuria niin heillä on aina työnvalvoja.

Suomalaisessa nmormaalissa työmiehessä on se vika että hän pyrkii tekemeen työn kunnialla ja oikein.

ollisaarinen

Niin kutsutuissa suorittavissa tehtävissä päivänkin poissaolo on kokonaan pois työsuorituksesta kun taas konttorilla rästiin jääneet työt voi ottaa kiinni. Näin työntekijäryhmien välillä ei olekaan niin suurta epäoikeudenmukaisuutta.

Helsingin Sanomain pääkirjoituksessa vaadittiin taannoin suureen ääneen muitakin työnantajia kuin Hesaria soveltamaan ilmoitusmenettelyä lyhyistä poissaoloista.

Samaan aikaan konserniin kuuluneen jakeluyhtiön työntekijät tekivät suoraa urakkaa: palkka vain suoritusta tai lääkärintodistusta vastaan. Pakkasmaanantaiaamuna tuo pääkirjoitus olisi monelta jäänyt lukematta, jos siinä suositeltu ilmoitusmenettely olisi ollut myös tytäryhtiössä voimassa.

Kun itseäni on toistaiseksi siunattu terveydellä voin raa'asti ja oikeudenmukaisesti olla sitä mieltä, että käyttöön tulisi ottaa ilmoitusmenettely ja päivän karenssi.

Karenssin laskennallinen hyöty siirrettäisiin taulukkopalkkojen korotuksiin painottaen pienimpiä palkkoja, koska niiden nauttijoille päivänkin ansio on tärkeä.

Muutosvoima

Aiheettomien poissaolojen kustannukset on tähän mennessä maksatettu yrityksillä. Olisiko nyt aika, että varakas SAK osallistuisi näihin kustannuksiin ?

Helsingin Sanomissa eräs työterveyslääkäri arvioi, että noin viidennes (1/5) kaikista kirjoitetuista sairaustodistuksista on tarpeettomia.

Itse tiedän tapauksen, jossa perheen tuttavalääkäri kirjoitti nuorelle työntekijälle kolmen viikon sairasloman "lievästä masennuksesta", koska nuoren työntekijän teki mieli lukea täysipäiväisesti oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin, mutta nostaa myös samanaikaisesti täyttä palkkaa pienyrittäjältä samalta ajalta. Oikeustieteenkään lukeminen ei siis takaa sitä, että henkilön moraali on kunnossa.

Toinen esimerkki: lääkäri kirjoittaa nuorelle työntekijälle 10 päivää sairaslomaa "keskivaikeasta masennuksesta". Tässä oli kysymys siitä että Puolassa oli rock -konsertti, jonne piti päästä kiirellisesti mukaan. Jälleen pienyrittäjä maksoi palkkaa koko ajalta.

Kolmas tapaus: henkilö tuo pienyritykseen puhkuen, mutta intoa täynnä terveyskeskuslääkärin allekirjoittaman sairastodistuksen. Ihmetystä pienyrityksessä kuitenkin aiheutti se, että sama henkilö saattoi hyvin jatkaa samaan aikaan itselleen lisälaskutusta tuovaa toimintaa omassa toiminimessään palvellen oman toiminimensä asiakkaita koko "sairasloman" ajan.

Kuinka monta ulkomaanmatkaa esimerkiksi Tallinnaan on työaikana tehty flunssiin ja huono-oloisuuteen vedoten ?

SAK:n Paperiliiton jäsenet ovat poissa töistä kokonaistyöajasta eniten koko läntisessä maailmassa. Tätä pitäisi todellakin selvittää. Tämän maksaa ensin yritys, ja sitten vielä yrityksen asiakkaat: tavalliset sanomalehden lukijat ja talouspaperin käyttäjät.

Tärkeintä olisi ilmeisesti kehittää sairaustapauksissa lähihoitoa niin, että terveydenhuollon tai yrityksen oman henkilökunnan toimesta tehtäisiin käyntejä näin paljon sairastavien koteihin, heille tarjoiiltaisiin esim. lämmintä mehua, mittattaisiin kuumetta, ja tuotaisiin virkistävää luettavaa. Samalla varmistuisi koko työyhteisön luottamus siihen, että henkillö myös itse yrittää vilpittömästi tervehtyä.

Aina on mahdollista pyytää palkatonta vapaata marjanpoimintaan ja rock - konsertteihin ulkomailla. Pallkaton vapaa on oikeudenmukainen ja rehellinen ratkaisu silloin jos omat kiireet eivät mahdollista täysipainoista työntekoa sovitulla työajalla.

Näyttää siltä, että aina kun SAK:sta joku avaa suunsa, niin tavoitteena on vain suomalaisen työn laadun ja sen arvon heikentäminen. Tällä luodaan sitä SAK:n jäsenhankintaan liittyvää virheellistä myyttiä, että kun tämän toiminnan seurauksena työpaikat siirtyvät ulkomaille, niin "SAK voisi vielä pelastaa" ja siksi pitäisi maksaa jäsenmaksuja SAK:lle, jossa vielä riittää bussilasteittain poliittisesti valittuja, omaa etuaan ajavia virkailijoita.

Ei olekaan ihme, että jo yli 270.000 ihmistä on liittynyt Loimaalla toimivaan Yleiseen Työttömyyskassaan (YTK). Näin voi saada työnantajien ja verornmaksajien maksaman työttömuusturvan kuten muissakin työttömyyskassoissa, mutta välttyy tältä SAK:n poliittiseltä ohjelmalta.

Itse koen, että Loimaan kassaan kuuluvat ovat myös mukavia ja reiluja työkavereita, jotka eivät turhaan sairastele.

asa

Yritysten tehtävä on tuottaa voittoa. Yrityksissä osataan laskea ja pitää tilastoja, joten ei se ole perusteetonta että tietyissä yrityksissä tietyt henkilöstöryhmät joutuvat esittämään todistuksen jo ensimmäisenä päivänä. Maksaa se lääkärikäyntikin yritykselle.

Tasa-arvoon on aina hyvä vedota silloin kun haluaa itselle jotain lisää. Moni toimihenkilötyö on semmoinen että se työllistää vapaa-aikana ja jopa lomalla. Se on nähtävissä myös epätasa-arvoisena että vaikkapa sorvarin ei tarvitse sorvata iltaisin ja lomalla, vaikka toimihenkilön täytyy.
Jos nyt tasa-arvoa vaaditaan, tulee se siten että myös toimihenkilöiden tulee toimittaa todistus heti ensimmäisenä päivänä.
Palkaton omavastuupäivä olisi kyllä hyvä juttu. Poissaolevan työt laitetaan yleensä muiden tehtäviksi, omien töiden lisäksi. Se vähän harmittaa tehdä toisenkin työt, jos se toinen ei ole oikeasti sairaana.

Vierailija

Tuollainen pelkkä ilmoitus lentsusta työnantajalle on ollut riittävä käytäntö jo vuosia.

"Moni toimihenkilötyö on semmoinen että se työllistää vapaa-aikana ja jopa lomalla. Se on nähtävissä myös epätasa-arvoisena että vaikkapa sorvarin ei tarvitse sorvata iltaisin ja lomalla, vaikka toimihenkilön täytyy."

Miksi toimihenkilöt ovat menneet mukaan tuohon, ei tuo kovin kauaa noin ole ollut, eikä pakko vieläkään.

Vähäpuheinen

Päivän karenssi karsisi krapulapäivät ym. "ei huvita" tapaukset.
Osalle palkollisistaan Vähäpuheinen antaisi oikeuden olla sairaslomalla muutaman päivän oman ilmoituksen perusteella, Toisille taas pitäisi nykyistäkin käytäntöä kiristää. Jo pelkästään se, että pitäisi käyttää työnantajan maksamaa työterveyshuollon lääkäriä nostaisi kynnystä. Tuntuu tästäkin kaupungista löytyvän noita lomalapun kirjoittajia...

No. Hetemäen työryhmän mielestä Vähäpuheinen on ikävä ihminen, kun työllistää porukkaa ja nauttii pääomatuloja (hyi helvetti).

Ensi vuonna tase tyhjäksi ja työppöset kortistoon.

Näitä miettii Vähäpuheinen...

minavaan

Tosikertomus elävästä elämästä.
Tuttuni, vuosikymmeniä työtä tehnyt ja ensimmäistä kertaa
viikon sairaslomalla.
Jutteli tutun rouvan kanssa. Tämä oli kolmen viikon sairas-
lomalla selkävaivoista.
Tyytyväisenä kertoi naapuri, että mukavaa kun saanut perusteellisen siivouksen kotona tehdä, kun tuota aikaa.
Marjat ja sienetkin oli hyvin saanut talveksi talteen.
Viikko oli vielä jäljellä ja havitteli "sairas" vielä
ruskalomalle menemistä.
Vihainen oli tuttuni, sanoi, ettei kyllä itsekkään vastaisuudessa sairaslomille pyrkimisissä säästele.
Esimerkkejä olisi varmaan lukemattomia, jolloin työpaikalle
ei "kykene", mutta kotona ihmeen raskaisiin töihin kyllä.
Puhuin viime viikolla tuttuni, pienen yrittäjän kanssa.
Kaksi viikkoa kertoi sairaslomalla olleensa, tosin töissä
kokoajan.
Ei sairaana pidä olla, mutta kuvastanee kuitenkin tuota,
miten työmoraalilla ja"työmoraalilla" on eronsa.
Pitäisi osaa sairaslomista kriittisestikin miettiä?