Irlannin 85 miljardin euron talousapupaketista on saatu aikaiseksi alustava sopu, kertoo nimettömänä pysyttelevä kokouslähde uutistoimisto AFP:lle. Kreikka-paketin summa oli 110 miljardia euroa.
Irlannin paketista 35 miljardia suunnattaisiin maan pankkien tukemiseen.
- Suunnitelma on valmis keskusteltavaksi ja se voidaan panna käytäntöön vielä tänään, diplomaattilähde kertoi ennen EU:n valtiovarainministereiden kokouksen alkamista Brysselissä.
Suomea kokouksessa edustaa valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) STT kertoi hetki sitten, että pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) antoi Kataiselle valtuudet hyväksyä Irlannin tukipaketti. Hyväksymisen mahdollisia ehtoja Kiviniemi ei kommentoinut.
Pääministeri Mari Kiviniemi kertoi puolestaan Ylen mukaan, että ellei Irlantia auteta, leviää maan tulipalo Suomeen saakka. Tämä saisi aikaan hänen mukaansa lähes samanlaisen taantuman kuin kaksi vuotta sitten.
Koko Euroopan rahoituskriisiä Irlannin pelastuspaketilla ei välttämättä kuitenkaan ratkaista. Saksan Financial Times kertoi perjantaina osan euromaista sekä Euroopan keskuspankin painostavan Portugalia hakemaan hätärahoitusta.

Kommentit
Irlanti tuki perustuslain vastainen kuten paskalakikin ?
Irlanti tuki perustuslain vastainen kuten paskalakikin ?
Jotta perustuslakiin voitaisiin tehdä poikkeus tavallisella lailla, niin se edellyttää sitä, että siihen on HYVÄKSYTTÄVÄ syy. Hyväksyttävällä syyllä tarkoitetaan sitä, että kansa hyväksyy sen ( demokratia ). Jos kansa ei hyväksy, niin laki pitäisi säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Tutustu myös erityisesti: HE 309/1993 vp:n mukaan syvälle käyviä, poikkeuksellisia tai summaarisia rajoituksia ei voida tehdä tavallisella lailla.
Nämä Irlanti lainat vaikuttavat enemmän lahjoilta kuin lainoilta. "Lainaa" annetaan konkurssikypsälle valtiolle.
Perustuslaissa on säädetty omaisuudensuojasta. Perustuslakeihin voidaan tehdä poikkeuksia tavallisessa lain säätämisjärjestyksessä vain mikäli siihen on välttämätön ja hyväksyttävä syy. Hyväksyttävällä syyllä tarkoitetaan kansan hyväksyntää ja tahtoa ( demokratia ). Tässä tapauksessa ehkä 98% kansasta vastustaa Irlanti tukea, joten omaisuudensuojaan ei tässä tapauksessa voida tehdä poikkeusta normaalissa lain säätämisjärjestyksessä, vaan Irlanti tuki pitää säätää perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Selvää on että Suomen veronmaksajat verojen muodossa joutuisivat maksamaan tuet, joten omaisuudensuojan pitäisi suojata kansalaisia.
Vaikka nyt joka kotitalouteen ei lähetetäkään 600 euron Irlanti lisävero lappua, jolle annettaisiin nimeksi J.Käteisen pakollinen Irlanti vero.
HE 309/1993 vp:n mukaan syvälle käyviä, poikkeuksellisia tai summaarisia rajoituksia ei voida tehdä tavallisella lailla. Mielestäni tässä tapauksessa on kyse juuri sellaisesta, joten Irlanti tuesta pitäisi päättää perustuslain säätämisjärjestyksessä.
Pykäliä:
Perustuslakivaliokunnan mietintö 25 ( PeVM 25/1994 ):
Perusoikeuksien rajoittaminen:
─ Rajoitusperusteiden tulee olla hyväksyttäviä. Rajoittamisen tulee olla painavan yhteiskunnallisen tarpeen vaatima.
HE 309/1993 vp:
Lailla säädettävältä perusoikeusrajoitukselta vaaditaan täsmällisyyttä ja tarkkarajaisuutta. Rajoituksen olennaisen sisällön tulee ilmetä suoraan laista. Siitä tulee käydä selville esimerkiksi rajoituksen laajuus ja sen täsmälliset edellytykset. Perusoikeuksien rajoittaminen olisi sallittua vain hyväksyttävillä perusteilla.
Lainsäädäntökäytännössä tarkemmin ratkaistavaksi jäisi perusoikeusrajoitusten täsmällinen määrittäminen kunkin oikeuden kohdalla. Lähtökohtana on, että kaikissa tapauksissa ainakin syvälle käyvät, poikkeukselliset tai summaariset rajoitukset merkitsisivät sellaista puuttumista perusoikeuteen, että ne eivät olisi toteutettavissa tavallisella lailla.
Perustuslakivaliokunnan mietintö 25 ( PeVM 25/1994 ):
Tuomioistuinten tulee valita perusteltavissa olevista lain tulkintavaihtoehdoista sellainen, joka parhaiten edistää perusoikeuksien tarkoituksen toteutumista ja joka eliminoi perustuslain kanssa ristiriitaisiksi katsottavat vaihtoehdot. Tältä osin voidaan puhua perustuslainmukaisesta tai perusoikeusmyönteisestä laintulkinnasta.
Euroopan ihmisoikeuksissa puhutaan, että jos ihmisoikeuksiin puutututaan, niin poikkeusen täytyy olla:
välttämätöntä demokraattisessa yhteiskunnassa
Saksassa tutkitaan onko Kreikka tuki perustuslain vastainen:
Saksassa tutkitaan onko Kreikka tuki perustuslain vastainen:
Analysis: Thinking the unthinkable -- a euro zone breakup
Dissident academics have challenged the legality of German participation in the Greek rescue in the Federal Constitutional Court. If they won, the impact on the euro could be devastating.
http://www.reuters.com/article/idUSTRE6AO2ZX20101125
Saksassa tutkitaan onko Irlanti tuki perustuslain vastainen:
http://www.mmnews.de/index.php/wirtschaft/6833-hankel-nationale-waehrung...
Sama Saksa juttu kielenkääntäjällä:
http://translate.google.com/translate?js=n&prev=_t&hl=fi&ie=UTF-8&layout...
No nythän selvisi, miten Käteinenkin
on niin nopeasti selvillä, missä EU on menossa päätöksissään. Google kääntäjä, tongue rotator! Mitenkähän se on saatu toimimaan puhelinneuvotteluissa. Varmaan Nokia-insinöörit senkin salaa kehitelleet, omaakin tarvetta varten.
No nythän Irlannin pankit voivat lainata ulos taas 400 miljardia
...ennen kuin sukeltavat entistä syvemmälle. Kun saa ilmaista lisärahaa ilman että tarvitsee ensin hoitaa vanhoja ongelmia pystyy hakkaamaan pajatsoa taas hetken
Vaikka saisivat vain puolet (42,5mrd), niin yli 2 biljoonaa
2 biljoonaa on 2000 miljardia.
Euroalueen varantovaatimus pankeille on vain 2 %, siksi pankit voivat aivan laillisesti (!) monistaa saamansa "injektion" 50-kertaiseksi.
42,5 miljardia x 50 = 2,125 biljoonaa (2,12 trillion BBC/USA)
(BBC-yleisradioyhtiö käyttää uutisoinnissaan amerikkalaista yksikköä biljoonasta, eli trillion - pitääkseen 'eurokarjan' - siis meidät lypsylehmät - sopivan sekavana)
Laskin maltillisesti "vain" 8%:lla
Tuo 2% on jotain ... aivan uskomatonta pokeria. Ilmankos olemmekin nesteessä ja syvällä.
Eikös se vakavaraisuusvaatimus...
...kuitenkin tarkoita oman pääoman ehtoista fyrkkaa? Ja tämä "injektio" taas on vieraan pääoman ehtoista fyrkkaa?
Mutta eikös se pitänyt olla niin
että eihän se raha tee onnelliseksi, eikä ole elämmässä tärkeintä...moni Kokoomuslainenkin on sanonut niin (siksi Katainen käykin viskelemässä sitä pois meiltä).
Rahoitustarve suuri
Saksan pankit ovat rahoittaneet Irlantia kuulma 166 miljardilla eurolla ja haluaisivat tietysti rahansa pois. Jossain myös todettiin, että PIGSien kokonaisrahoitustarve olisi vähintään 900 miljardia euroa. Siinä sitä on purtavaa.
Ruotsin, Tanskan ja Englannin halu rahoittaa Irlantia on myös varsin mielenkiintoinen. Tekevätköhän ne sen pelkkää hyvää hyvyyttään. Mielenkiintoista olisi tietää, kuinka paljon näiden maiden pankit ovat sijoittaneet Irlannnin pankkien kautta varojaan erilaisten verotusetujen toivossa. Varsinkin jos ruotsalaisilta yhtiöiltä jotain ostaa jotain vaikkapa netistä, niin aina tuntuu laskun saajan tili olevan Irlannissa, Maltalla tai jossain muualla. Tällaista tämä yritysten riskien siirtäminen veronmaksajille tuntuu olevan.
Mutta mikseikös irlantilaiset voisi
tilata sitä öljyrahhaa suoraan sieltä etelästä. Sharia-lakia ym. vaan peliin. Eikös heille pitäisi sen Sasin mennä konsultoimaan. Tulisi Suomellekin halvemmaksi, varsinkin kun käyttäisi Ryanairia.
eiköhän...
se 85mrd riitä suomen osuutena irlannissa, espanjassa ja portugalissa. Briteille ei taida enää riittää.
Mutta siinä vaiheessa Suomikin on IMFn ja EUn avun tarpeessa.
Haettaisiinko 100 miljardin apupaketti nyt vai sitten vasta?
GALLUP
Taloussanomien kommenteissa on seuraava gallup:
GALLUP
Kannatatko Irlanti tukea ?
1. Kyllä kannatan, klikkaa peukku ylös
2. En kannata, klikkaa peukku alas
GALLUP
Käykää osallistumassa:
http://www.taloussanomat.fi/kotimaa/2010/11/28/kataisen-kasi-on-jo-laina...
Enpä
Enpä usko tuon summan riittävän. Aika salaista touhua vaan näkyy olevan kun ehtojakaan ei nähdä tarpeelliseksi kertoa. Mikki-Hiiri-Katainen taas selittää silmät kiiltäen ja ääni väristen miten hän Suomen parhaaksi antoi rahat Irlannille. Odottaa varmaan kansallis-sankarin vastaanottoa palatessaan Suomeen. Fantastista.......
IRLANNIN KOHTALONKYSYMYS; BAR vai PUB
Montako Pubia on Irlannissa? Oikea vastaus on aina ollut, että ei yhtään. Niiden nimi on Bar.
Ympäri maailmaa on avattu ”Irish Pubeja”. Pub eli Public House on kuitenkin osa brittiläistä kulttuuria, ei irlantilaista.
Onko kyseessä yhtä suuri kupla kuin koko Irlannin talous? Pitäisikö EU:n talouskomissaari Olli Rehnin korjata tämäkin epäkohta?
kansalainen Jake
Enpä älynnyt
Mie kun luulin että Suomi antaa Irlannille 85 miljardia. Ai se onkin vaan vajaa miljardi.
Onko millään mitään väliä
Tärkeintä on, että romahdus saadaan yli vuodenvaihteen,jotta pankkijohtajat saavat 2010 bonuksensa täysimääräisenä.
Toiseksi tärkeintä,että poliitikot turvaavat suhteensa pankkien johtoon.
Kolmaneksi, että ei tehdä tällä hetkellä ikävää päätöstä Irlannin laittamiseksi selvitystilaan. Espanjan yhteydessä tulevaa isoa romahdusta voidaan selittää luonnonkatastrofiksi;"yritimme kaikkemme pensaspalon sammuttamiseksi".
Vai olisiko Suomen eduskunnalla rohkeutta irroittaa Suomi tästä hulluudesta eroon. Kolhuja tulisi silloinkin Kreikan takuista, mutta sitten muusta hulinasta vähemmän.
"Onko millään mitään väliä"
Pannaan rukkaset (-kok) naulaan
ja EU hautaan
Eihä tässä muukaan auta
Katainen huuli pyöreänä
Maikkarin mukaan Käteinen ei tiennyt kokouksen jälkeen paljonko Suomi joutuu pulittamaan. On se niin fiksu mies valtiovarainministeriksi.
Ja varsinkin kun toisaalla puhutaan
amerikkalaisista "billionista" ja toisaalla taas suomenkielessä käytössä olevista biljoonista. Koskahan selviää Kataisellekin, mitä se loppulasku on oikeasti ja lopullisesti oikein nollien kanssa kirjoitettuna. No kyllähän se tietenkin savonmurteisella pakkoruåtsipohjaisella kouluenglannilla on selvääkin selvempää pässinlihaa, varsinkin suullisissa keskusteluissa.
Jaa, taitaakin olla parasta alkaa öljytä näppistä tiistain Kakkosen Pakkåruåtsi-iltaa varten. Ei jaksa alkaa vissiin näpytellä tekstareitakaan, ellei mene ihan mahdottomaksi keskustelu sitten siellä.
pakkoruotsi on pieni ongelma
Kun Portugali räjähtää silmille on oikeestaan kaikki menetetty
Ei Espanjalle jää mitään ja se sentään on joka tahtoo ja paljon lisää.
Ei ne mihkää räjähdä
ne on vaan oppinu romanialaisilta temput.
Irlannin pitää antaa potkut suurimmalle osalle pankinjohtajia
jotka ovat tämä tuhon arkkitehteja! Sama olisi pitänyt tehdä Suomessakin! Tehtiinkö - no ei tietenkään vaan äijille nostettiin palkkaa mitä enemmän konkursseja ne pystyivät tehtailemaan, roskapankin piikkiin. Hölmöläisten touhua
Ei hyvä
Demokratiassa on tapana mennä aina kohti loppua, koska demokratiassa tehdään vain hyviä päätöksiä, eikä uskalleta tehdä huonoja mm. leikkauksia jne. Sama kun rakentaisit palikoista tornia vaikka torni on romahtamaisillaan, mutta aina on vain laitettava uusi palikka tornin huipulle.
Ei varmaa "tulipaloa" riitä sammuttamaan
mutta janon ehkä. Kippis..."tsies".
'jplehtinen', olet jäänyt junasta. Opiskele edes alkeet.
No niin, taas nimimerkki jplehtinen tanssittaa näyttämölle menneisyyden haamuja.
Oikeistoliberalismin kannattaja tarvitsee DDR:ää kuten pappi sielunvihollista.