Faktakulma
Haetuimmat vuonna 2010:
1. Facebook
2. Youtube
3. Iltalehti
4. Iltasanomat
5. Nettiauto
6. Gmail
7. Suomi24
8. Hotmail
9. Mtv3
10. Irc
Lähde: Google
Vuosi 2010 on ollut Suomessa mobiilin internetin läpimurto. Hakukoneyhtiö Google kertoi tänään, että matkapuhelimilla tehtyjen hakujen määrä on kasvanut vuoden takaiseen verrattuna yli 100 %.
Googlen maajohtaja Anni Ronkainen kertoo, että matkapuhelinhakujen määrä kasvaa Suomessa nopeammin kuin pöytäkoneiden haut ovat koskaan kasvaneet.
- Tuhkapilvi opetti ihmiset siihen, että mobiili on joskus ainoa toimiva keino saada tietoa, Ronkainen sanoo.
Islannin Eyjafjöll-jäätiköllä tapahtunut tulivuorenpurkaus pakotti lähes koko Euroopan lentoliikenteen maahan viikoiksi ja jätti matkustajat lentokentille. Ronkaisen mukaan tuolloin nähtiin selvä piikki matkapuhelinhakujen määrässä.
- Yleensä kesällä tulee droppi (hakujen määrä laskee), mutta tänä vuonna emme nähneet sellaista, Ronkainen selittää.
Googlen mukaan Suomessa 3-4 prosenttia kaikista Google-hauista tehdään matkapuhelimella. Briteissä ja Yhdysvalloissa luku on noin 10 prosenttia.
Kaikkiaan maailmassa haetaan päivässä noin 4 miljardia kertaa asioita netistä. Näistä joka neljäs haku tehdään Googlen hakukoneilla. Suomessa haetaan20 miljoonaa kertaa Googlella päivässä.
Ronkainen kertoi myös tulevaisuuden hakutrendeistä. Google on parhaillaan kehittämässä uudenlaisia tapoja hakea asioita. Esimerkiksi kuvalla tehdyt haut ja äänihaku ovat Ronkaisen mukaan tulevaisuudessa mahdollisia.
Faktakulma
Haetuimmat vuonna 2010:
1. Facebook
2. Youtube
3. Iltalehti
4. Iltasanomat
5. Nettiauto
6. Gmail
7. Suomi24
8. Hotmail
9. Mtv3
10. Irc
Lähde: Google

Kommentit
Mutta ei aurinkomyrskyn aikana
" Tuhkapilvi opetti ihmiset siihen, että mobiili on joskus ainoa toimiva keino saada tietoa"
Se oli tuhkapilvi, mutta kovan aurinkomyrskyn hiukkas-tuulessa ei tahdo toimia mikään kunnolla. Taitaa tulla joskus isompi ongelma.
Ai tuhkapilvi!
ei mulle kyllä opettanut mitään! No mulla onkin niin vanha kapula että se on tehty kai vielä Salossa! :))
Ne ei ymmärrä tuhkan päälle mittään
100% kasvun syy on
Yksinkertaisesti se että operaattorit otti vihdoin järjen käteen palvelujen hinnoittelussa. Eli hinnat laski n. 10 e/kk---> 3 e/kk ja myös nopeudet ja yleinen toimivuus parani samaan aikaan. Ja hinnat laskee edelleen joten uusia käyttäjiä kyllä löytyy kun "älykännyn" saa jo kylkiäisenä esim. Saunalahdelta.
Silti Suomi on reippaasti jäljessä tässäkin kehityksessä. Täällä vaan ihasteltiin mennyt vuosikymmen Tekstareita....
Tekstarit ovat USAssa in
Kyllä tekstarit ovat teinien ykköskontakti vieläkin USAssa. Vaikka älypuhelimia luulisi heidänkin jo vähitellen käyttävän.
Minähän en mistään mittää tiiä, mutta oon peloteltu kuitenkin
pilalle, että kännyköillä netissä seikkailu voi käydä kalliiksi juuri siellä ulkomailla. Turha siis tällaistakaan hullua edes yllyttää, pankrotti tulee noitten kaa
Jokos se Kakkosen Miljoonasarjakin
on tungettu sinne kännykkään, kun sitä ei enää kattota telkkarista. Eikös sitä mainostettu tungettavan kaikkiin mahdollisiin tuutteihin ja tötteröihin. Että olisi varmasti valinnanvaraa. Enää vain yksi puuttuu. Itse ohjelma, jota edes kokeeksi haluaisi vilkaista, saati joka osaa katella. Ja vielä olla tyytyväinen näkemäänsä, siihen lupamaksuilla maksettuun sinisen pyssyn ohjelmaan.
aGPS ja Nokia Ovi
Kannattaa muistaa, että Suomessa on siirrytty Ovi-aikaa. Nokia 5230 maksaa noin 120 euroa ja siinä on aGPS.
Tämä laskee kynnystä dataliikenteeseen tottumiseen ja arkipäiväistää älypuhelimen paidantaskutietokoneeksi.
Tosin tuon 4 000 000 000 euroa maksaneen karttapalvelun kehitys tuntuu hieman jo pysähtyeen. Ehkä kartoiltaan alkaa Open Street Map & Yahoo mennä ohi, mikä tietenkin lisää dataliikennettä ei pelkästään Ovi-palveluun, vaan myös Yahoo:hon ja Google Mapsiin.
Seuraaava asia, johon toivoisi muutosta olisi karttatilanteen vuoksi hintojen lasku Micro-SD -kortteihin, jotta joka puhelimessa voisi olla 16 Gb:n - 32 Gb:n laajuinen muistikortti kartta-aineistoille.
Maailman kartta voi nimittäin viedä tilaa peräti 12,46 Gb!
http://thepiratebay.org/torrent/5985995/Open_Street_Map_Nov._24__2010