Maanpäällisessä digi-tv-verkossa alkaa 13. tammikuuta näkyä ilmainen aikuisviihdekanava AdultTV.fi, kertoo kanavan takana olevan ATV-Tuotannon toimitusjohtaja Jukka Aalto Uudelle Suomelle.
Yhtiön nimi tuo mieleen legendaarisen Aluetelevision (ATV), joka näytti vuosituhannen vaihteessa kovaa pornoa pääkaupunkiseudun kaapeliverkossa.
- Tämä on oma yhtiönsä, vanhaan ATV:hen on vain nimellinen yhteys, kertoo Aalto.
Aallon mukaan uudella K–18-kanavalla ”ei nähdä tuhnua”, vaan yleistä aikuisviihdettä. Aallon mukaan nähtävä ohjelma on "laadukasta, eurooppalaista ja amerikkalaista mainstream-aikuisviihdettä".
- Kotimaista tuotantoa tulee tietysti mahdollisuuksien mukaan, Aalto sanoo.
Hänen mukaansa kotimaiset tuotantoyhtiöt ovat olleet kiinnostuneita kanavahankkeesta.
AdultTV.fi muuttu maksulliseksi maalis–huhtikuussa 2011.
- Käyn neuvotteluja korttioperaattorien kanssa, että kenen kortilla kanava jatkuu. Nyt katsotaan, onko markkinoilla tilaa tällaiselle kanavalla, Aalto kertoo.
Tv-kanavaa täydentävät netti- ja mobiilipalvelut. Kanava lähettää ohjelmaa torstaista sunnuntaihin öisin klo 00.00–02.00. AdultTV.fi-kanavan katsominen voidaan estää käyttämällä digiboksin lapsilukko-toimintoa.
Aalto itse on toiminut puhelin- ja aikuisviihdealalla noin 20 vuoden ajan. Hän on työskennellyt aiemmin muun muasssa Elisan edeltäjässä HPY:ssä kymmenen vuoden ajan.
Toistaiseksi Aalto kertoo ostavansa kaiken tuotannon yhteistyökumppaneiltaan.

Kommentit
Tittytainment
"Saksalaisen Der Spiegel -lehden taloustoimittajat Hans-Peter Martin ja Harald Schumann esittivät kymmen vuotta sitten kirjassaan ”Globalisaatioloukku - Hyökkäys demokratiaa ja hyvinvointia vastaan” väitteen, jonka mukaan uusliberalistinen markkinatalous ja yhteiskuntapolitiikka jakavat maailman väestön kahtia hyvä- ja huono-osaisiin. Keskeinen tulevaisuuden poliittinen suhdeluku on 20:n suhde 80:een.
Tissiviihde (tittytainment) on globaali mediastrategia, jolla rikkauksien ja vallan ulkopuolelle jäävä tavallinen väestö oloutetaan rauhalliseksi sillä aikaa kun se 20 prosenttia johtaa maailmaa."
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/20592-tekstarikohu-iski-nyt-taysilla-van...
kansallisesta moraalirappiosta parannuksen tekemiseen?
Niin, haluamatta heittäytyä besserwisseriksi on todettava että ns. tissiviihde entisestään lisää hengen velttoudessa elävän kansan moraalirappiota. Ks.http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=237668
Miksi siis päättäjämme puhuvat Suomessa hyvinvointivaltion kehityksen turvaamisesta ja joskus kansallisista turvallisuustakuista? Eivätkä he näe - tai tahdo nähdä - että samanaikaisesti mammonankumartajat ja pornopertit heittävät vuosikymmeniä käytössä olleet ja hyväksi todetut kristilliset käskyt nurkkaan ja tietoisesti rikkovat Herramme 6. käskyn:"Älä tee huorin".He rapauttavat kansakunnan moraalin. Ja samaan riettauden lätäkköön ja tahdottoman mammonankumartamisen orjaksi he haluavat vetää sinut ja sukusi hyvä lukija.
Ettekö te näe - tai usko - että ahneuden synnistä johtuva itsekäs etujen haaliminen ja pornotulva rapauttaa ajan myötä koko suomalaisen yhteiskuntamoraalin?
Kun tästä vielä syvemmälle rappioon mennään,niin juuri kukaan ei halua työtä tehdä eikä vaivaa nähdä lähimmäisensä parhaaksi. Kuinka siis ns. hyvinvointivaltion perustukset pysyvät pystyssä?
Entä miten lukija, lapsesi kestävät tulevan köyhyyden ja kurjuuden? Sillä jumalaton maammonankumartaminen ja huorintekeminen synnyttää Raamatun Jumalan vihan ja tuomion.
Se nousee yhtä varmasti kuin aurinko ajallaan.
Ja kun Jumalan oikeudenmukainen rangaistus tulee,niin silloin kärsii koko kansa - kuten syntiinlangennut Israel Tuomarien aikana - ja voihkii valloittajakansan sorron ikeen alla huutaen pelastajaa kuka mistäkin.
Eikä pelasta Raamatun Jumalan vihalta Naton tai Navaronen tykit. Vaikka moni Natoakin haikailee jo nyt turvallisuustakuukseen pelon puristaessa hedonistisen vaeltajan povea.Jumalansa hylkäävän kansan kuolema on lähellä. Sillä ei elävä Herra iankaiken anna itseään pilkata, ymmärrätkö tämän?
Mitä siis hengen velttoudessa tai uneliaassa itsetyytyväisyydessä elävä kansalainen aiot tehdä itsesi ja lastesi tulevaisuuden hyväksi?
Lähdetkö taisteluun moraalirappiota vastaan? Vai jatkatko torkkumista uneliaisuuden yössä?
Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila
"Herramme 6. käskyn:"Älä tee huorin"."
" Saarnaaja Mikko Lahti"!
En halua loukata Sinua kuin muitakaan kanssakeskustelijoitani julkeudestani sanoa mielipiteeni.
Olet hevosesi valinnut ja päättymättömän työsaran saada ihmiset pitämään himonsa kurissa kuin piispa Häkkinen toisaalla, jolle "Lähetys on elinehto" ja jonka puolesta tulee ja pitää saarnata.
Piispan esittämä "hätähuuto" kuultanee kirkon taloustoimistossa erikoisen herkällä korvalla joskin saman aviisin sivuilla jossa "Lähetys on elinehto" erään rukouspyytäjän pieni teksti pysäyttää lukijan avunpyynnöllään "Taloudellinen tilanteeni on erittäin vaikea. Rahaa ei ole edes ruokaan. Rukoilisitteko, että tilanteeni helpottaisi".
Realimaailman kadottaneiden lapsenuskoisuus on liikuttavaa -Sinun ja piispan!
Kaksinaismoralismi on se punainen vaate ylittämään siedätyksen kipukynnykseni -kuin yrittäisi kääntää Tonavan virran saada ihmisillä pysymään housut jalassaan ehdoilla, jotka "saarnassasi" ansiokkaasti perustelit ja piispan uskomaan mahdottoman loputonta tehtäväänsä vaihtoehtona sulkea silmänsä lähellä olevien kärsimyksiltä.
Valitan, lienet väärässä kontekstissa!
Yök
Hyvästä mausta nyt TV:n tapauksessa ei juuri kannata puhua, mutta tämmöiset mauttomuudet ovat mielestäni jo liikaa. Onneksi menee maksulliseksi.
Suomi sivuliusussa
Ensin muutetaan lait ja asetukset jumalattomien ihmisten toimesta, jotka suuta pyyhkien sanovat että se oli kansan vaatimus. Pilatus jatkaa synnin ja kauhistusten tekojaan joilta ei välty lapsetkaan. Oikeuslaitoksen myhäillessä portto isebelin ja kanki sodomiitin taistellessa rahan ja nautinnon vuoksi. Nämäkö ajattelevat lasten tulevaisuutta ja heidän alttiutta pornon syöksyessä huoneeseen ja kietoen lapsiakin saastaiseen syliinsä, lisäksi homopedofiilit ja karvahaarat jos liekö jo porsliinipintaisia niin ja kun vielä homokirkko heidät siunaa piispan sauvalla niin jo vaaditaan meikäläiseltäkin varmaan jotain naamaria tai tekojormaa makuuhuoneeseen taikka saunaan että suomalaisuus olisi kaikkien nähtävissä ainakin silloin kun tekojorman ja naamarin laittaisi lipputankoon roikkumaan.
Hävettää olla suomalaiseksi kutsuttuna.
Kirkon oppi on kauhistus.
Talipaani piispaksi
Joskus tulee mieleem, että pitäisikö valita yhdeksi kaudeksi joku muslimi evankelis-luterilaiseksi arkkipiispaksi. Kirkon, Keskon, S-ryhmän, MTV3:n ja jumalattomien kaupallisten lahkolaistelevisoiden irvokkuus alkaa olla Sodoman ja Gomorran tasoa.
Eikö mikään oikeamielinen ortodoksinen valtio tai islamilainen tasavalta voisi vapauttaa meitä ääliökokoomuslaisesta eurososialialidemokratiasta ja äärikonsumerismista.
Jospa kirjoittelisit toiveesi Astridille
hallitukseen. Eiköhän siellä jotain keksittäisi kansalaisen hätään. Ja meni se laivakin jo hakemaan ensimmäistä asiantuntijaryhmää avuksemme. Ehkä pari lisäreissua riittää jo varsin pitkälle.
Astrid on poliisin ja syyttäjän apua tarvitseva pelkääjänainen
Vaikkei Henri Laasonen ole tutkijatikkana paikalla, esitän epäilyksen, että tant Astrid on tyypillinen miesinfrastruktuuria, pamppua, poliisia, yleistä syyttäjää, valtakunnansyyttäjänvirastoa ja valtiosyyttäjää ympärilleen tarvitseva pelkääjänainen, joka on rohkea mikrofonin ääressä, mutta ei ole valmis kohtaamaan alamaistensa palautetta rakenteelista diskrimiaatiota aiheuttavata politiikastaan.
Minusta Astridia ei saa järkyttää suoralla palautteella, kun hän nuuskiin rekisteröintiä edellyttävän Facebookinkin sisällöt saadakseen jonkin heikommalla sosiaalisella perimällä varustetun suomensuomalaisen narautettua sananvapauden harjoittamisesta.
Tällä naislinjalle ovat sittemmin lähteneet myös Katainen ja Vanhanen ikään kuin hamekangasta karkauspäivänä kerjätäkseen.
Katainen on yliluutnantti ja Vanhanen on vääpeli. Tällaisen passiivireservin pelkotiloista kärsii Suomen NATO-uskottavuus.
Koko talvisodan imago ja Antero Rokan perintö menee viemäriin eivätkä piippalakit enää pelkää suomalaista puukkoa hytisten, kun koko aika menee Facebookin ja Suomi24.fi :n ruotimiseen tai suljettujen palstojen kyttäämiseen.
Eikö yliluutnantti Jyri Häkämiehellä olisi tarjota Jyrki-boylle ja Masalle sirpaleliivejä ja kypärää?
1904 sentään Suomessa iloittiin pääministeri-kenraalikuvernöörin poliittista murhaa niin, että esi-Helsingin Sanomat piti lakkauttaa, nyt pelkästä miltei humalaisten puheesta järjestetään kauhea mediakampaja oikeuslaitoksessa.
Ja eiköhän se vielä nykyisin virassa oleva polissiyljohtaja
sopisi hyväksi pariksi, tukisivat samalla toisiaan. Siinä oli sentään jo uhon meininkiä, kun tämä vaati radiossa raastuvan ilman rangaistusta päästäneen uhoajan laittamista korkeampiin oikeusasteisiin, ja koville rangaistuksille. Kun kuulemma tällaiset kommentoijat vetävät tosi tekijöitäkin mukaansa. Niin, se oli se eduskuntatalon "räjäyttämistä" uhonnut.
Kyllä näistä kalliistakin kohkaamisista ja varjoja vastaan taisteluista rittää nauramista vaalimökeilläkin, sillä sieltähän löytyy myös tällaisten toimien puolustajiakin.
Eiköhän tässä ole vielä tulossa tilanteita, joissa oikea poliisiylipäällikkökin joutuu ottamaan oikeastikin ohjat tiukasti handuunsa, kansalaisten pelastamiseksi todellisesta hengenvaarasta. Mistähän johtuu sekin??
Kataisen virkanimitykset
- suojelupoliisin kansainvälistä kokemusta FBI:stä hankkinut päällikkö
=> pakenee alaistensa työpaikkakiusaamista eurovirkaan, kun ei kestäne rikosoikeudellista työnantajavastuuta työpaikkakiusaamisen sallimisen/yllyttämisen/suosimisen tutkinnasta. Valtiovarainministeri Erkki Liikanen, joka kasvaa korkoa Suomen pankissa, pani Teiniliiton konkurssiin ja sitten Suomen pakeni Brysseliin suurlähettilääksi ja jätti Matti Louekosken valtiovarainministerinä kaatuvan tiilimuurin alle. Suomessa on samanlaista virkamiessankaruutta kuin 1710-1714, jolloin osa papeista ja muista herroista pakeni Ruotsiin.
- satakuntalainen lausuntojaan arvostava kunnallispoliitikko poliisiylijohtajaksi, joka "vaikuttamalla" hämmentää enemmän kuin vaikuttaa. Yleensä kaikki poliisin tiedotuksen ensimmäiset tiedotteet ovat epätosia tai puolitotuuksia. Kaikkakeskus Sellonkin ampujan kuva oli muutaman minuutin kuluttua jokaisen viranomaisen Virve-puhelimessa, mutta silti väitettiin, että monta oleskelulupaa hakeneen henkilön kuvaa ei ole poliisilla
- ulkoasianhallinnon harjoittelija ulkoasiainministeriksi, joka kyllä tieteen tohtorina oppii edes jossain ajassa uusia asioita ja ulkopoliittista realismia
Kataisen virkanimitykset ja poliittiset nimitykset ovat jopa sosialidemokraattien värisuoraa heikompia, rohkeampia ja aloitteellisempia. Vanhat demaritylsimykset sisäasiainministeriötä myöden aiheuttavat vähemmän kaaosta ja korruptioepäilyjä kuin Kataisen junttaamat.
Kuka nyt tekojolmaa jos on oikeata taljolla
Kiljoitti nm. Sykkivä lempi
maakuntablaskassa
Ei toimi enää
Porno televisiossa alkaa olemaan aika kulunut idea, kun ilmaista pornoa on saatavilla ympäri vuorokauden netistä ja sitä voi ladata ja katsella rajattomasti.
Kun funktio on 95% tapauksista miehen seksuaalisten tarpeiden tyydyttäminen, niin porno tv:ssä pari tuntia yössä on siihen liian epäkäytännöllinen väline (vaikka toki sitä voi tallennettuna katsoa milloin tahansa)
Ihan sama katsoa lopulta pornoa hyvin jaotelluilta käyttäjien vertaisarvioiduilta sivustoilta, ja huomattavan paljon kätevämpää (sananmukaisesti..)
Koirat haukkuu ja NWO-vankkurit jatkavat kulkuaan
• Yhteinen valuuttajärjestelmä. Saada aikaan täydellinen kansallisten identiteettien häviäminen.
• Suunnitella ja toteuttaa kaiken uskonnon, erityisesti kristinuskon tuhoaminen. Poikkeuksena järjestön oma 'maailmankirkko', jonka avulla suunnitelma osaksi toteutettaisiin.
• Luoda tekniikka ja järjestelmiä, joiden avulla voidaan kontrolloida kaikkea ihmisten tekemistä.
• Rohkaista huumeiden käyttöä ja saattaa ne lopulta laillisiksi.
• Tukahduttaa kaikki tieteellinen tutkimus lukuunottamatta sitä, jonka eliitti katsoo itselleen tarpeelliseksi.
• Saada aikaan (väestönkasvun hillitsemiseksi) 'rajoitettuja sotia'
• Heikentää ihmisten, varsinkin nuorten moraalia mm homomyönteisyydellä
• Pitää ihmiset kaikkialla epävarmoina tulevaisuudesta aikaansaamalla kriisejä toisensa jälkeen ja sitten "käsittelemällä" näitä kriisejä.
• Saada aikaan maailmantalouden täydellinen luhistuminen ja luoda totaalinen poliittinen kaaos.
• Ottaa hallintaan USA:n ulko- ja sisäpolitiikka.• Antaa täysi tuki ylikansallisille instituutioille (YK, kansainvälinen valuuttarahasto, kansainväliset pankit) ja asteittain vähentää paikallisten instituutioiden vaikutusmahdollisuuksia.
• Tukea hallituksia, jotka pyrkivät tuhoamaan edustamiensa maiden suvereenisuuden.
• Organisoida maailmanlaajuista terrorismia. (Esim. Al-Qaida)
• Ottaa (ensinnä USA:n) kouluopetus haltuun päämääränä sen tuhoaminen alkaen peruskoulu-uudistuksista.
http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=850...
Jos lotossa osaisi olla yhtä hyvä arvaaja kuin
tuon listan laatija on ennustellut maailman menoa, niin eikös sillä jo tulisi rahhaakin.
On siinä myös aika hyvä syy käydä äänestämässä seuraavissa vaaleissa, ja vielä parempi syy yrittää saada mahdollisimman monet muutkin huomaamaan, jo ennen vaaleja, missä todella mennään, ja mihin todella ollaan menossa. Villinä veikkauksena vielä yhdestä lisätoiveesta, jonka eliitti haluaisi lisätä tuohon listaan, jos se jotenkin olisi mahdollista: ikärajan lisäksi vaalikelpoisuuteen vaikuttaisi myös jonkin tason tulorajat. "Muuthan ne sosiaalipummit joutuvat työllään ja rahoillaan elättämäänkin".
Kiitokset listasta, se on hyvä tallettaa kättä pitemmäksi "työkaluksi" tulevia keskusteluja varten, ja paperikopiona varsinkin vaalimökeillä käytettäväksi ja ehdokkaidenkin luetettavaksi.
Tällainen Monster on jo eteisessämme, Al-Qataiselta ei
apuja ole tulossa.
Lue keskustelun sivut 1, 2 ja 19 kokonaan, niin ehkä sinäkin rupeat ymmärtämään niitä asioita, joista kansainväliseen mediakontrolliin kuuluvat lehdet eivät juuri kirjoittele.
Tässä lisää tunnelmaa viisaan miehen, Jouko Pihon blogista:
Kaiken homopropagandan tarkoituksena on ollut ja on tuhota eri sukupuolten välinen luonnollinen erilaisuus ja perinteinen miehen ja naisen välisen yhteyden kautta syntynyt perheyhteys. Suunnitelmaan kuuluu hävittää sukupuolierot ja heikentää perinteisen perheen asemaa, jotta sen kautta yhteiskuntaan saataisiin luotua mahdollisimman paljon heikkoutta ja epävakautta.
Perinteinen perhe on nimittäin aina ollut yhteiskunnan perussolu, ja jos uuden yhteiskunnan suunnittelijat haluavat luoda uutta, heidän pitää ensiksi horjuttaa nykyisen järjestyksen vahvinta elementtiä eli miehen ja naisen perhettä.
http://joukopiho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/49143-miksi-ja-keiden-tahdosta...
Kirkko-Kokoomukselle Piho oli liikaa
Arvasin, että Jouko Piho olisi ollut liikaa rappioliberalisoituneille Suomen Kristillisdemokraateille.
Bjarne Kallis oli tämänkin maallistumisen takana.
Taitaa Päivi Räsänenkin olla vain meikkaaja tai feikkaaja. Häneltäkin on nuttura löysistynyt eikä hänestä ole puhtaan uskon Jean d'Arc:ksi ankeina aikoina.
Minusta pitäisi säätää laki, jonka mukaa helman pituus on tasan 25 cm maasta. Tätä Fanny Luukkosen säätöä voitaisiin noudattaa jo ensi kesänä.
Suomen Kristillisdemokraatit ovat Jouko Pihoa syrjiessään osoittaneet olevansa mauttomaksi käynyt suola, joka ei kelpaa Jeesuksenkaan mukaan kuin ihmisten jalkoihin tallattavaksi.
Piho paljolti oikeassa
Samaa mieltä Pihon kanssa mutta en uskonnollisista syistä. Rahan ja vallanhimoa voi kutsua synniksi mutta ilman uskontoa se on vain piirre ihmisessä, luonteessa. Piho näkee aivan oikein pyrkimyksen tuhota Heimo/Suku/Perhe pohjainen yhteisöllisyys ja tuhoamisen motiivit. Elä sinkkuna ja kuluta mahdollisimman paljon. "Hajota ja hallitse" toimii monella tasolla. Kansallisvaltioissa eristetään ihmiset tässä hajotusprosessissa historiastaan, perinteistään, tapakulttuuristaan, arvoistaan , juuristaan, sanalla sanoen identiteetistään. Oma luonnollinen yhteisö hävitetään ihmisen taustalta häntä tukemasta. Tällainen irrallinen ihminen on helposti johdateltavissa ja peloteltavissa.
Tunnetusti valtaosa itsenäiseen ajatteluun kykenemättömistä ihmisistä asettuu aina enemmistön mielipiteen taakse. Kun valtamedia korostaa jonkun marginaaliryhmän mielipidettä se saa sen tuntumaan enemmistön mielipiteeltä tai vähintään kannatettavalta ajatukselta johon epävarma turvaton yksilö helposti tukeutuu ja uskoo sen oikeutukseen ja totuudellisuuteen. Oletettu enemmistön mielipide tuntuu turvalliselta. Nykyajan perheestään vieroitettu, laitoksissa kasvatettu normi-ihminen elää liikaa brändien ja lööppien varassa. Niitä hänelle pääasiassa tarjotaan yhteisöllisyyden sijasta.
Kun seuraa Suomemme kansallista murenemista tuntuu puolueista vitsikkäimmältä nimeltä ehdottomasti "kansallinen kokoomus". Olisi aika muuttaa nimeksi Federalistinen kokoomus. Demareille sopisi Suomen sosiaalifederalistinen puolue.
Maamme luterilaista kirkkoa on muutettu kaikenkattavan lohdutuksen tavarataloksi. Arvojen korostus on muuttunut harrastepiiritoiminnaksi. Samalla on sumennettu kirkon moraalista sanomaa ja perinteisiä kasvatuksellisia arvoja. Kirkon merkityksen vähettyä se on alkanut kalastelemaan kannatustaan uudistumalla. Hienosti sanottuna kirkko seuraa aikaansa. Arvojohtajuuden sijaan se on omaksunut mielistelyn ja muotivirtojen mukaan riepoteltavan roolin. Saa nähdä taipuuko kirkko homokeskustelunkin edessä populismiin. Homokeskustelun media pulpauttaa pintaan aina kun jotain tärkeämpää ja huomionarvoisempaa päätetään kulisseissa. Pseudopolitikointia. Paljon tärkeämpää olisi ollut viettää television homoillan sijasta keskusteluilta EMU:n vakuusrahastoista.
Tämä uutinenko se blokasi koko US:n sivuston tunneiksi?
vai se Passatin mainos, joka vain aukeni!
Sen mainoksen lataaminen hidastaa hirveästi koko sivuston nopeuksia, että tiedoksi vain...kyllästynyt käyttäjä lähtee lätkimään
Huomasin jo yöllä samaa.
Mutta keksin ratkaisun klikkailemalla sitä tyhjää sivua muutaman kerra. Linja ikäänkuin heräsi siitä. On vastaavaa ollut aikaisemminkin, eikä syynä voi olla aina kova kuormituskaan.
Oli tuossa ylhäällä Daylla jo niin hyvä kommentti
makusteltavaksi, että unehtui kokonaan tämä pääjuttu. Niin, olihan se Moon-Tv paljon laajemmalle levinnyt kuin joku ATV, jota en koskaan päässyt edes näkemään. Moon-TV levitti aatettaan useammassakin kaapeliverkossa, ja myöskin ilmaiskanavana, vuosituhannen vaihteessa sekin. Ihmettelin sen ohjelmien sallimista niinkin monen vuoden ajan. Varmasti oli mukana, ja jopa iltapäivisin, K-18 ohjelmistoa "tosimiehille", eli teineille, peräkamarien aikamiespojille ja muun muassa "hydrauliikkaongelmiensa" takia naisseuran ulos heittämille ns. macho-miehille, eli tosielämän Frederikeille. Ukkomiehillekin, tosin nauhoitettuna, soveliaampaa katseluhetkeä varten.
Tarkoituksellisesti harrastajatasoinen tekninen laatu ja rosoinen kuvaustyyli toivat jotain raikasta uutta koko suomalaiseen tv-ilmaisuun. Olisi luullut sen olevan kustannuksiltaankin niin edullista tuottaa, että sitä oikein ihmetteli, kun toiminta loppui talousongelmiin. Silloinhan vinoiltiin, että yhtiön suurin erehdys oli sisällyttää Wallu Valpion juomatkin työpaikkaetuihin. Eipä tainnut selvänä tehdä yhtäkään ohjelmaa, mutta kuulemma silti pääsi silloin hyviin naimisiinkin. Eipä ole kuulunut sen jälkeen. Niin, se asiakin. Kyllähän tuollainen kanava menestyy, ilmaisenakin, täsmälleen niin kauan kuin tuotantoporras pystyy keksimään hyviä tekosyitä maksajaportaalle. Ei kyllä muuten. Mielenkiintoista seurata taas tämänkin yhtiön talousuutisia. Suomi-TV on jo vähentämässä vakituisia työntekijöitään, ja suomalainen toimarikin "lähti", vaikka talouden takana onkin kuulemma vähän äveriäämpi kanadalainen pohatta, ja suunnitelmissa oli laajentua kansainvälisille markkinoille. Niin millä kilpailuvaltilla? Jo viidennestä yrityksestä aloittaa tamperelainen aluetelevisio kaapeliverkossa ei tarvitse edes mainita tämän enempää.
Uusi todiste
kaikkien uskontokuntien seuraajille läntisen yhteiskunnan moraalisesta rappiosta.
Eli lisää polttoainetta kaikkien suuntien fundamentalisteille.
Juuri näitäpä asioita sain jo kuunnella yli 20 vuotta sitten,
moskeijoiden perjantaisaarnoissa Egyptin ääri-islamistisimmissa osissa. Vaikka silloin en kielestä ymmärtänytkään muuta kuin "Amrikiijan", niin uho ja kuulijoiden mukana olo kertoi jo paljon. Sitten, kun näitä saarnoja sai nähdä televisiossa tekstitettynä, ymmärsi koko sanoman. Eli USA ja kaikki sen seuraajavaltiot pistetään hukkumaan omaan vereensä, ja Allahin taistelijat tulevat puhdistamaan koko maapallon länsimaisesta synnistä. Millähän konstilla koko maailma mahdollisesti onnistutaan valtaamaan, kun ainakaan atomipommilla homma ei onnistune? Olisko mahdollisia hyviä arvauksia, rohkeasti käsi ylös?
Hauska välikysymys
"Millähän konstilla koko maailma mahdollisesti onnistutaan valtaamaan, kun ainakaan atomipommilla homma ei onnistune?"
Homma on Euroopassa hyvässä vauhdissa ja suurimman työn siinä teemme me länsimaiset kaikensuvaitsijat itse.
oletko kuullut arabipornosta?
minä en, mutta sitä kuulemma on olemassa?
Hm...
Siitä ei huudella verkossa eikä iltapäivälehdissä.
Täällähän pohditaan asiaakin
Koska Allah ei näe talon alle, eli kellariin, jopa Saudeissa on kuulemma melkoisia "luolia". Länsimaisetkin pääsevät sisään, jos tuntevat paikat. Tavallisesti paikallinen tuttava tai liikekumppani auttavat asiassa. Eipä edes alkoholi ole ongelma, kun Allah ei ole vahtimassa, mutta pätäkkätä saa sitten olla varattuna vähän enemmänkin. Juuri ennen joulua tapasin yhden kansainvälisiä verkkojärjestelmäkauppoja tekevän myyntimiehen, jolta sain viimeisimmät kuulumiset meiningistä. Oli saanut käydä testailemassa.
Aidot lakanapäät tulevat yksityiskoneilla Kairoon torstaisin, viettämään viikonloppua. Kun täysmustiin pukeutuneet frouvat ovat mukana, silloin käydään vain ostoksilla, mutta poika- tai äijäporukoissa onkin vähän toinen meininki. Silloin napatanssissakin on toinen versio kuin turistiversiossa. Todella tutustumisen arvoinen tämä uusi uskonto, jota meillekin ollaan nyt tuomassa oikein urakalla. Suorastaan laaja-alainen suvaitsevaisuudessaankin.
Laitoin muuten siihen Selänteen terveysjuttuun 4.1.
asiaa vähän toisenlaisista harrastuksista, eli yrteistäkin. Kun kyselit salakankee silloin, ja näkyi uutinenkin roikkuvan vielä ulkoomaat-osastossa.
Himotuttaako? Tipaton, mutta siksi rasvainen tammikuu
Jotenkin tuntuu, että Uuden Suomenkin uutispäällikkö kokeilee tipattomaksi tammikuuksi rasvaista tammikuuta. Paheiden summa on vakio, sanotaan.
Toivottavasti Uuteen Suomeen tulisi lisää poliittisia tylsimyksiä kampanjoimaan, jottei tajuntakanava aikavälejä tarvitsisi täyttää pelkällä pepulla.
Käsiini osui netANTTILA.com:n postimyyntiluettelo, jossa oli aluvaatemalleina pari naista kuin Tanja Vienonen (Karpela, ehkä Juha Rehulan ja Olavi Ala-Nissilän mukaan miltei Vanhanen, miltei Niinistö, Saarela, Karpela). Myös silmäkulmista rypyt peitetty aikanaa Suomen sivein missi, miltei Brooke Shieldsin veroinen Anna-Liisa Tilus, hymyili edelleen somasti sivuilla 13-14. Aikoinaan Anttilan postimyyntikuvasto oli ainoa projektirakentajien Neuvostoliitossa tullissa sallittu eroottinen julkaisu.
Mitäpä jos Uusi Suomi repäisisi 83-vuotiaan Hugh Hefnerin avioliittoaikeiden kunniaksi vaikka Uusi Suomi testaa -jutun sivun 243 urheiluvälineistä? Sellaisia ei ollut toki Urho Kekkosen eikä Kalle Anttilan aikana.
Tuo NWO-tyhmistys tuli tällä kertaa Keskosta. Anttilahan jouti Keskon valtapiiriin. Miten Matti Leminen, Anttilan karjalaissukuniminen toimitusjohtaja, kehtaa tällaista tajunnan vastaista sotaa suomalaisia vastaan?
Tapsa, ulkoista sinäkin esileikkisi internettiin
Tämänpäivän kiireisellä businessvaikuttajalla ei ole yksinkertaisesti aikaa turhiin kotkotuksiin.
2 työntöä ja tuijotus. Hengityksen tasaamiseen 15 min.
Sitten taas rahantekoon.
Hyvää journalismia
Muistan, että Helsingin Sanomien päätoimittaja Janne Virkkunen meni televisioon kehumaan, että Helsigin Sanomien lähetystehtävänä on hyvä journalismi.
Virkkunen siis julistautui puolueettomaksi EU:iin ja NATO:on liittyvistä poliittisista vehkeilyistä, Taloustutkimuksella tai ilman, mitä Suomessa on harjoitettu jo ainakin Neuvostoliiton purkauduttua.
Jokainen voi esiintyä verkossa videolla, jos haluaa. Mutta minusta naisjournalismi voisi olla syvällisempää. Olisi aivan hyvä, jos toimitus testaisi Tekniikan Maailman tapaan vaikka sivun 243 tuotteet ja Huusko kirjoittaisi sitten loppukaneetin kuin Rauno Hämäläinen ennen.
Tilus on nykyisin tv1:n kuuluttajatar joka puhuu suomea
selkeästi mutta erikoisella epäsuomalaisella korostuksella. Se voi johtua siitä, että kun keskipohjalainen (sudeettisavolainen) muuttaa Helsinkiin, tapahtuu tällainen uusmuodoste, jota voimme ihastella päivittäin.
Ja taas sitä mennään
Oli helppo arvata että jeesustelijat ja salaliitto-hörhöt hyökkäävät heti tämänkin kimppuun.
Ammattilaisvinkki: Seksuaalisuus on osa ihmiselämää, halusitte tai ette. Netistä löytyy miljoona kertaa omituisempaakin kuin kaksi (tai joissain tapauksessa kolme) ihmistä harrastamassa seksiä, joten en ymmärrä miten joku voi vetää hernepurkin nenään tavallisesta pornosta.
Jokaiselle joka ei pysty nukkumaan siinä tiedossa että joku katselee pornoa suosittelen muuttamaan saudi-arabiaan tai indonesiaan. Siellä pornon hallussapito ja teko on vielä vankilareissulla rangaistava rikos.
Ammattilaisvinkki:....
Oletko sukua Rakel Liekille vai joku huoltopoliisi tyttärenpoika? Mikä ammattilainen?
Globalisaatioloukku
Luokitellaan tietokirjoihin...
"On kohtalon ivaa, että teoksesta on muodostunut globaalinen menestys. Kirja julkaistiin Saksassa syksyllä 1996...
Kirja pyrkii hahmottamaan vallitsevaa uutta maailmanjärjestystä. Tekijät luovat uhkakuvan lähitulevaisuuden yhteiskunnista, joissa vain viidenneksellä väestöstä on turvattu toimeentulo. Loput 80 prosenttia pidetään rauhallisina turruttavan tv-viihteen (tittytainment) avulla."
http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/Uudessa+maailmanj%C3%A4rjestyksess%C3%...
Jallu ja Ratto muuttuvat ilmaisiksi
Näin suomalaisen aikuisviihteen legendaariset toimijat tarjoavat köyhtyneille suomalaisille lohdutusta.
Siis kun kepuliseksihurjastelijapääministeri ei enää järjestä kansalle rattoa, sen järjestää pornolehti.
Aivan tavallisen Matin muistelmat
Mitäpä jos Etukeno Oy julkaisisi Matti Vanhasen muistelmat? Minusta Susan Kurosen lisäksi myös aivan tavallisella Matti Vanhasella on ihmisoikeus kertoa elämästään.
Minusta autokaupoilla Matti on aivan järkimies: Toyota Avensis niin kuin Jarmo Korhosellakin.
Matti on myös hartiapankkimies, mutta hän kun opiskeluaikanaan raksasi kaksi taloa, ei tietenkään opiskelutehokkuus ollut sitä, mitä valtiosihteeri Raimo Sailas olisi halunnut. Tavalliseen valtiotieteiden maisteriin meni 13 vuotta.
Poliitikoista Eero Heinäluoma ei ole vielä päässyt valtiotieteelliseen sisään, Jouni Backman ei ole Tiedossakaan suorittanut tutkintoaan loppuun niin kuin ei Antti Kaikkonenkaan.
Oikeastaan ainoa poliitikkopudokas, joka on kunniallisesti suorittanut peräti lisensiaatin tutkinnon, on opetusministeri Henna Virkkunen. Hänen pätevöitymisensä kuitenkin rajoittuu Kauko Juhantalon sanomisiin otsikolla "Ministeri saa syyttää itseään". Toivottavasti kokoomuslaiset tieteenharjoittajat tekevät väitöskirjan vastaavasta otsikolla:"Kari Häkämies - tosimies ja paljon muuta."
Periaatteessa tulee mieleen, että Matti Vanhanen on aivan tavallinen meikäläinen vakosamettihousuinen mies, josta ovat härkäpäiset demaritoimittajanaiset tehneet valtakunnan Woody Allenin.
Toyotasta saa s-bonuksen
Missähän vaiheessa S-bonuksia aletaan verottaa?
Maajussi ostaa ensin S-maataloudesta puimurit ja lannoitteet, Terrasta mökkitarpeet ja työkalut, Prismasta tietokoneet jne. Kaikki vähennetään verotuksessa ja sitten toista kautta saadaan vielä osa hinnasta takaisin bonuksen muodossa.
Mikäköhän siinä on,
Mikäköhän siinä on, että väkivaltaa saa tuutista suoltaa 24/7. Piparinkuvan ilmestyessä ruutuun kansa kohahtaa, kuten täälläkin. Avaraaluontoa saa YLEkin lähettää, mutta jos mies ja nainen kuvataan samassa touhussa, niin hallituskriisi on valmis. Olemme vähintään yhtä tekopyhiä, kuin amerikkalaiset.
Siitä puhe,
mistä puute. Kun oikeaa piparia tai jormaa ei saa, pitää katsella kuvia. Samaahan nämä vibraattorit ja pumpattavat barbarat on, huonoja korvikkeita.
Rauhoittuisikohan maailma, jos laitettaisiin jarrua juomaveteen?
Kyllä tätä on jo odotettukin!
Syntihän se on pornoa katsoa, jos siitä joutuu maksamaan. Sama syntisääntö pätee maksullisten naisten kanssa.
Nyt ainakin voi kukin hyvällä omallatunnolla viettää iltojaan peiton alla parhaaksi katsomallaan tavalla...
Ensin maksuton, ja sitten raha!
Maksuttomuus aikana katsojat haltioituvat pornoon? Tai sitten tulee päinvastainen ilmiö.
Tämmöistä kanavaa ei kaipaa kuin sairaat aikuiset! Toinenryhmä ovat teini-ikäiset? Se onkin vakavampi juttu.
Aikanaan maksuttomia kanavia oli Tampereellakin paljon. Oli mm. Neuvostoliiton pääkanava. Sen mennessä maksulliseksi, ei sitä kukaan kaipaamaan jäänyt. Mutta Euro-Sporttia kyllä.
Onkohan Tampereen Kaapelikanava OY kovin ahne, kun nyt olemme hyvin vähillä kanavilla maksuttomana?
Tosin todellisuudessahan, ei ole yhtään kanavaa maksuttomana,ja kallistuu vain? Pelästyttivät jopa pakkoverolla?
Niinpä.
Tai ei muuta tällä kertaa kuin ihmettely, miten ainakin Tampereen Tietoverkko Oy poisti BBC-uutiskanavan, eli ainoan tehokkaan ilmaiskanavayhteyden muuhun maailmaan, ja mitään ilmoittamatta. Tilalle on tullut joku japanilainen hömppäkanava. Ja lisäksi etelä-korealainen, ilmeisesti sotilaille ! tarkoitettu kanava. Ainakin juontajaherrat ovat sotisovassa esitellessään tulevia ohjelmia ja uutisia lukiessaan. Käviköhän muissakin kaapeliverkoissa yhtä hienosti? Enteilleekö Suomeen lähitulevaisuudessa tulevaa "aasialaisongelmaa"? Ei sentään vapautunut se Aljazeera, Astrid-rouvan määräyksestä, kotouttamisen helpottamiseksi.
samat sanat
Kaikkea paskaa tosiaan ollaan tarjoomassa, mutta asiaohjelmat vähenee.
"asiaohjelmat vähenee."
kuten gynelogian alkeet, :)
On tässä US-netissä jotain outoa häikkää liikkeellä.
Jokohan Al-Qatainen ja Sharia-Sasi tilasivat kummipojat vähän hakkeroimaan, eli suitsimaan viime päivien "keskutelujen" aiheuttamaa akuuttia äänestäjäkatoaankin.
Taas kävi samoin kuin eilenkin jo kerran : Eli piti muokata kommenttia, mutta kun se sitten piti lähettää korjattuna takaisin verkkoon, niin tulikin "Access denied" ja kirjautuminen oli loppunut. Nyt sain pelastettua kirjoitukseni sivun paluu-nuolella, eilen hävisi koko juttu.
Eli, jatkoa tuohon juttuuni: ...Ei sentään vapautunut se Aljazeera, Astrid-rouvan määräyksestä, kotouttamisen helpottamiseksi. Olisi tullut pian äkkilähtö tällaisille pornokanavillekin. Kuten myös sikataloudelle ja lemmikkikoirillekin.
Kaapeli-TV on kokoomuskommunismia
BBC World ei ole ilmainen, vaan maksaa brittiläisille veronmaksajille paljon. Sen sijaan suomalaiselle se on maksuton.
Eipä ole enää, ainakaan Tampereella.
Lähti joulukuun puolivälissä ilman varoitusta tai ilmoitusta. Luulin ensin, että on Digitan temppuja, mutta tulikin kohta japanilainen englanninkielinen uutis- ja ruokaohjelmakanava tilalle. Ja lisäksi tuo korealainen toiseen kanavapaikkaan. Iltapäivällä satuin näkemään ekat korealaiset musiikkivideotkin. Siinä sitä oli pornokanavaa kylliksi, noissa minihamosissaan hyppelehtivissä pikkutytöissä kimittävän musan säestämänä. Kelpaisi varmaan sille vanhalestadiolaispapallekin hydrauliikkapaineidensa purkautumiskanavaksi.
Teinit eivät tarvitse televisiopornoa
Kannattaa muistaa, että teinit asuvat Internetissä. Toisin sanoen Simonkaan pojantyttären tai tyttärentyttären ei tosiaankaan tarvitse maksaa televisiolupaa, jos haluaisi pornotella.
Televisio on vain tavallista laiskempien ja tavallista yksinkertaisempien tai tavallista köyhempien, joille maksetaan kunnallisveroista Yleisraadon säälimättömän hintainen televisiolupa tapa naatiskella.
On keski-ikäinen ajatus se, että teini tarvitsee muuta kuin Internetin.
Simolle suosittelisin pientä pikakäyntiä Suomi24.fi :ssä käsityksen avartamiseksi. Televisio tai R-kioskin siveetön ylähylly ei ole kuin kalkkisten jakelukanava.
Varmaan Piraattipuolueen jäsenet voisivat kertoa imutus- ja waretustekniikoita, jolloin jokainen vakuuttuisi, miten turhaa tämä televisiolla hössöttäminen on.
Välttävästi englatia jo osaavat 13-vuotiaat - 15-vuotiaat saavat verkosta kaiken tarvitsemansa.
Televisio puolestaan saastuttaa 6-12 -vuotiaat, joiden englanninkieli on vielä sellaista, ettei ajelu verkossa onnistu suvereenisti.
Kyse ei ole siis siitä, että televisio saastuttaa teinut, vaan siitä, että se saastuttaa tätä nuoremmat.
Tyhmää!
Aivan idioottimainen idea. Pornonnälkäiset saa pornoa netistä ilmaiseksi jo muutenkin. Mitenkäs tässä on ajateltu suojella lapsia? Pikkulapsi sattuu vaihtamaan pornokanavalle, niin mitäs sitten?
Tyhmä idea!
Digiboksiin saa lapsilukon.
Ja ohjelmat tulevat myöhään. Mutta kyllä se lopetetaankin äkkiä, mainostajien puutteeseen.
Jota sitten melskaat iltamyöhällä
lasten mentyä nukkumaan kun et muista miten se avataan!
Tai palkintoina
virrenlaulukilpailuissa.
Näinä väestöräjähdys aikoina
Parempi miljardi siittiötä vessanpötössä kuin naisen kohdussa!
Viihdehömppä turruttaa television avulla suomalaisten aivot
”Vapaus” käsitteen alla meille on syntynyt aivan uusi uhkakuva, joka on ottanut Suomen sekä taloudellisen että poliittisen vallan liekanaruunsa. Suomen Itsenäisyys on enää kokoomuslaisten juhlapuheissa, vaikka juuri he ovat myyneet Suomen määräysvallan rajojemme ulkopuolelle.
Poliittinen (EU) ja taloudellinen määräysvalta (pörssiomistus) on jo ulkoistettu Suomen ulkopuolelle. Amerikkalainen viihdehömppä turruttaa television avulla suomalaisten aivot ja kansa pidetään sen avulla rauhallisena.
Roomassakin sirkushuvit pitivät aikoinaan kansan poissa politiikasta, Nyt amerikkalaista hegemoniaa ja arvomaailmaa ylläpidetään erilaisilla pudotuskilpailuilla. Tällä tavalla epätyypillisissä ”paskatyöpaikoissa” sinnittelevät kansalaiset pidetään poissa äänestyskopeista ja räyhäämästä kadulla.
http://ariojapelto.blogspot.com/2011/01/ryssan-pelosta-amerikan-pelkoon....
Typeryys on yksi kasvavimmista toimialoista
Ennen vanhaan toimittajilla oli sivistystehtävä, nykyään kohuilu.
Typeryys on yksi voimakkaimmin kasvavista toimialoista. Se näkyy niin jätevesiasetuksessa kuin joukkotiedostusvälineissä.
Ennen vanhaan radiotoimittajat olivat sivistyneitä ihmisiä. 1920-luvulla ja 1930-luvulla vielä osattiin.
Perinteinen määritelmä
"Sivistys tarkoittaa kasvatuksen kautta omaksuttua tietoa, henkistä kehittyneisyyttä ja avarakatseisuutta."
Pakkoruotsin pakkoseksiä
sex, otta suu sex (876), fem sex (lesbo sex),
Seksiä ei voi paeta
ilmaiSEKSI, tavalliSEKSI, vaaralliSEKSI, mahdolliSEKSI, edelliSEKSI, viihteelliSEKSI, tekemiSEKSI, turvalliSEKSI, rehelliSEKSI, viimeiSEKSI, ensimmäiSEKSI, toiSEKSI, asettamiSEKSI, rajoittamiSEKSI, asentamiSEKSI, valitsemiSEKSI, verolliSEKSI, pääsemiSEKSI, saamiSEKSI, menemiSEKSI, tulemiSEKSI, .....jne
SalaSEKSI, huomenSEKSI, 020SEKSI,
kaapeliSEKSI,ilmaiSEKSI, tv-viisiSEKSI, aikaSEKSI ovelaSEKSI temppuSEKSI sanoSEKSI !
Tässäpä jo viikkoja sitten ihmettelin, että onko boxiin tullut jokin vika, kun tämän kaapelin pikkukanava TV-viiden ohjelmalistaus näytti jonkin tuntemattoman tusinaelokuvan kestoksi lähes kolme tuntia. Ja kun sen laittoi talletettavien listalle, niin eihän se ollut edes kahta tuntia. En sitten jäänyt sitä kohkaamaan sillä kertaa, enkä tietenkään ottanut talteenkaan, tekopirteätä nuorisoroskaa.
Sitten naureskelin näitä viikottaisia katsojatilastoja, kuten aina tiistaisin, ja vertailin näitä itse maksettujen pikku-kanavien(FST,Teema) lukuja näiden oikeasti pikku-kanavien kanssa, ja selkis se boksinkin vika:
http://www.finnpanel.fi/tulokset/tv/vko/top/2010/50/viisi.html
Laimeni tämäkin uutinen aika tavalla. Paitsi tietenkin kaapelien ulkopuoliselta osalta. Näkenee ken valvonee.
Eipä taida olla ihan yleistä Hefnerin taktiikkaa.
Lukihäiriö
Luin ensin: limainen porno, hehhe. Mitenkäs minä nyt sillailailla.