Sunnuntai 27.5.2012

KL: Suomalaisten tontit kiellettiin Venäjän Karjalassa

Luotu: 
11.1.2011 11:42
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Dmitri Medvedev antoi ukaasin.

Venäjän presidentti Dmitri Medvedev on kieltänyt ulkomaalaisten maaomistuksen muun muassa Venäjän Karjalassa, kertoo Kauppalehti paperiversiossaan.

Mikäli presidentin antama ukaasi on ehdoton, se tarkoittaa sitä, että suomalaisten maaomistus on jatkossa kokonaan kielletty ns. luovutetuilla alueilla Priozerskin piiriä lukuun ottamatta. Kremlin luettelossa on 380 hallinnollista aluetta.

Lakiasiantuntija Leena Lehtinen on perehtynyt Venäjän maa- ja kiinteistölainsäädäntöön. Hän sanoo Kauppalehdessä, että suomalaiset ovat tehneet maakauppoja omalla riskillään. Venäjän laissa on säädetty, ettei ulkomaalainen saa omistaa maata raja-alueilla ennen kuin presidentin luettelo on vahvistettu.

Lehtisen mukaan luetteloon kuuluvilla alueilla tehdyt suomalaisten maakaupat voidaan joutua purkamaan. Asia riippuu presidentin ukaasin täytäntöönpanosäädöksistä.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Hannu Mikael

venäläisillä jo onkaan maaomistusta Suomessa? Ja kauppa jatkuu.
Suomen valloitus onnistuu ilman laukaustakaan, kun kaukopartiomies Koivisto avasi rajat ns. paluumuuton nimikkeellä, ja maanhankinta venäläisille on täysin vapaata.

Suomi yksipuolisesti ja ilman ehtoja poisti laeista v. 1999 ulkomaalaispykälän myös EU:n ulkopuolisilta kiinteän omaisuuden osalta.
Olisiko putkimies Lipposen lakimuutoksessa korjaamista, kun minkäänlaista vastavuoroisuutta ei ole, ja ennenkuin Suomi on ostettu venäläisomistukseen?
Tyhmyys on suomalaisten päättäjien loputon voimavara.

http://karjala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/57635-venaja-kieltaa-ulkomaalais...

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/9222-putin-myonsi-lipposelle-kunniamerkin

tapio_o_neva

Nyt sitten kaikki kädettömät perustamaan venäläistä kiinteistöosakeyhtiötä. jonka nimiin maa ostetaan. Uskon kuitenkin, ettei Ilta-Sanomien tai Iltalehden toimitus tutki tätä mahdollisuutta, vaan paahtaa selkäydinreaktiota suoraan tuutista, jolla saadaan puolestaan Johan Bäckman innostumaan antifasismista.

M Eiramaa KNFIJV

Mutta periaatteessa: edes ostamalla eivät voi etnisin ja poliittisin perustein määrätyt kansanryhmät saada omaa omaisuuttaan lailliseen omistukseensa! Mietis vähän. Suomalaisille kotiseutumatkaajille tuli takavuosina tutuksi ilmiö, että heiltä ryöstettyä omaisuutta tarjottiin takaisinostettavaksi olosuhteisiin nähden hyväksyttävään torihintaan. Moni osti, vaikka se onkin oikeasti väärin eikä varastettuun tavaraan saisi ryhtyä periaatteessa. Johtopäätös: Viipurin törkeimmätkin rikollispiirit ovat kunniallisempia ja parempia ihmisiä kuin Venäjän ns. presidentti. Hän kyllä kuppaa meiltä suomalaisilta miljoonatolkulla erilaisia suojelurahoja ja lähialuelunnaita, muttei palauta tuumaakaan ryöstetystä omaisuudestamme.

Mika Eiramaa, tutkija, KNFIJV
KNFIJV Kansalaiset neuvostofasistisen imperialismin jäänteitä vastaan
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
mitäs me sanottiin - oltiin oikeassa alusta alkaen!

M Eiramaa KNFIJV

On suomalaisten ihmisoikeuksia loukkaavaa räikeää rasismia ja fasisminluonteista oikeudettomuutta, että Neuvostoliiton kansainvälisoikeudellinen jatkaja Venäjän federaatio ei salli Viipurin läänin, Petsamon ja Salla-Kuusamon itäosien ym. 1939 - 1940 ja 1944 pakolaisuuteen ajetun alkuperäisväestön (suomalaiset, karjalaiset, kolttasaamelaiset ym.) palata täysin oikeuksin ikiaikaiselle kotiseudulleen tai edes ostaa takaisin heiltä takavarikoituja kotitaloja ja sukutilojaan (presidentti Medvedev suullisesti Porvoossa 21.4.2009 ja päätös 9.01.2011). Nykyhallinto pyrkii takaamaan kutakuinkin täydet ihmisoikeudet ja kunnioittavan kohtelun ainoastaan noille sodan avulla miehitetyille alueille vuosina 1940 - 1941 ja 1944 alkaen asutetulle (mikä on kv. oikeuden vastaista) idästä tuodulle väestölle. Edes presidentti Ahtisaaren kotitaloon Viipurissa ei olla sallittu kiinnittää kylttiä kertomaan rauhanmiehemme asuneen synnyinkodissaan.

YK:n hyväksymien ns. Pinheiron periaatteiden mukaan pakolaisilla perillisineen on oikeus omaisuuteensa ja vuokraoikeuksiinsa kotiseudullaan valtioiden rajan siirtymisestä huolimatta. Lisäksi Pariisin rauhansopimuksen 27 artikla sanoo: ”Suomen hallituksen ja Suomen kansalaisten oikeudet, kuin myös suomalaisten juridisten henkilöiden oikeudet, jotka koskevat suomalaista omaisuutta tai muita suomalaisia varoja Liittoutuneiden ja Liittyneiden Valtojen alueella, on saatettava entiselleen tämän sopimuksen tultua voimaan…”

Itänaapurissamme Suomen alueiden ja Baltian maiden miehityksiä 1940-41 ja 1944 eteenpäin kutsutaan yhä ”vapauttamiseksi” ja maan imperialistinen rikoshistoria on muutenkin tabu. Totuus ahdistaa valheessaeläjiä, mutta voi myös parantaa harhaanjohdettuja jakomielisestä maailmankuvasta. Edellä sanotun ja muun tietämämme nojalla totean, että Venäjä on mielestäni yhä yksi maailman rasistisimpia maita useita etnisiä, kulttuurisia ja muita kansanryhmiä kohtaan sekä fasistisimpia maita omaa kansaansa ja naapurimaitaan kohtaan. Tämä toteamus ei ole rasistinen tai fasistinen kannanotto eikä edes mediakritiikkiä.

Karjalan palautus on mitä suurimmassa määrin paitsi ympäristökysymys, myös ihmisoikeusasia ja taistelua rasismia vastaan.

Mika Eiramaa, tutkija
KNFIJV Kansalaiset neuvostofasistisen imperialismin jäänteitä vastaan
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html
mitäs me sanottiin - oltiin oikeassa alusta alkaen!

foinikkialainen

KITOS !! On todella mieltä lämmittävää huomata jonkun muunkin suomalaisen vielä ajattelevan kv. rikollisista samoin. En tule ikinä antamaan anteeksi rikoksia, joista osa kansastamme on jo aivopesty eroon. Suomalaiset "historian tutkijat" l. valehtelijat lipovat vielä "voittajien" pers..tä. Sen ymmärrän, että "voittajat" kirjoittavat historian, mutta ei sitä tarvitsisi itselleen valehdella, vaikkakin mm. opetusministeriö niin tekeekin. Tosin rys..en painostuksesta, sekin.
Ps. Kaukopartiomies Koivisto oli Törnin kenkien kuivaaja.

demarien vihollinen no1

..eli ei missään tapauksessa länsimaihin viisumivapautta. Ei ikinä saa myydä venäläisille maata! Se on erittäin hyvä asia. Kunnes sitten joskus venäläiset ovat riittävän sivistyneitä normaaliin kanssakäymiseen, siihen asti ehdoton ei -venäjän oman tyylin mukaisesti-kaikkeen vastavaan...

M Eiramaa KNFIJV

Suomalaiset/karjalaiset asuttivat Suomen ja Karjalan ja nykyisen Pohjois-venäjän aluetta tuhansia vuosia ennen kuin yksikään venäläinen oli käynyt Ukrainaa pohjoisempana. Suomen sana Venäjä muuten tulee sanasta Viena. Sana Russia/Rossija tulee ruotsin sanasta Roslagen. Viikingit perustivat aikoinaan Novgorodin ja sinne näitä venäläisiä uudisasukkaita ja kolonialisti-imperialisteja alkoi virrata etelästä, myöhemmin yhtä aikaa mustalaisten kanssa myös Karjalaan, Suomeen ja Siperiaan. Olisi pitänyt venäläisten jäädä sinne Novgorodiin eikä lähteä ryöstämään meidän maita.

Juhani Putkinen

Kyseessä EI ole mikään "Venäjän Karjala", vaan parhaillaan Venäjän miehittämänä olevat Suomen alueet kuten Viipuri ja Petsamo.

Asiassa on vielä sellainenkin aspekti, että niillä Venäjän miehittäminä olevilla Suomen alueilla on runsaasti yksityisten suomalaisten omistamaa maata ja/tai kiinteistöjä - jotka ovat olleet kyseisten sukujen omaisuutta jo satoja vuosia. Ei se vanha omistusoikeus ole mihinkään kadonnut - omistajat eivät ole myyneet maataan, sitä ei ole heiltä myöskään pakkolunastettu - eli se on edelleen heidän ja heidän perikuntiensa omaisuutta.

<a href="http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/karjala_takaisin.htm">Karjala Takaisin!</a> - Tyhjänä!

kotihiiri

Eikös kuitenkin Vienan Karjalan alue ole vain pohjoisosa Karjalan tasavaltaa. Nimitys Venäjän Karjala taitaa olla käytössä vain erotukseksi nykyisen rajan Suomen puoleisista "karjalaisista" alueista.

Karjalan tasavallan eteläisten osien asukkaat, kuten kirvulaiset, kuuluivat luterilaiseen kirkkoon, ja tietääkseni ortodoksisia ovat vienankarjalaiset tai sisempänä Venäjällä asuvat. Tuo kirkkokuntien erilaisuus toimii aika isona erilaisuuden luojana, sillä siskoni avioiduttua sukulaisekseni tulleet kirvulaiset eivät tiedä mitään ortodokseista.

Olen käynyt kerran sukulaiseni perheen ynnä muiden kirvulaisten mukana bussilla kotiseuturetkellä Kirvussa, oli se elämys ja järkytyskin, koska siskon miehen entistä kotia, uutta nuorenparin taloa, ei enää ollut, koska se oli liian syrjässä, metsän erottamana itse kylästä. Tuli mieleen, että saattoivatkin purkaa (jotkut kai polttivat itse ennen viimeistä lähtöään) sen talon ja viedä hirret ja tavarat omien neuvostoherrojen huviloille!

Kylän keskustassa vanhatkin röttelöt oli jätetty paikoilleen tiiviissä rykelmissä ja niihin asutettu ukrainalaisia perheitä. Neuvostoideologian mukaan kyläläisten edesottamuksia, vieraita ym. toimintaa piti pystyä valvomaan silmämääräisesti.

En tiedä, miten asiat ovat siellä nyt, sillä kävin siellä 90-luvun alkupuolella. Kävimme myös toisen sukulaisen kodin raunioilla: maalaistalo oli ollut varakas ja tämä sukulainen mittasi ylpeänä entisen kodin navettarakennuksen pituutta askelin, että näin pitkä ja komea oli navettakin. En ymmärrä, missäpäin on vielä niitä mainittuja "suomalaisten kiinteistöjä", sillä siinä kylässä oli yksityisten omistamia rakennuksia hävitetty. Siksi oli tämäkin talo navettoineen hävitetty, koska se sijaisti syrjässä kyläyhteisöstä.

Kotiseuturetkillä on harras pyhiinvaelluksen tunnelma, mutta tarkoitus on myös näyttää jälkikasvulle kotiseutua ja suvun perinteitä, jotta asiat painuvat mielikuvina heidän mieleensä ja perinnetieto välittyy. Jäi nuoren parin uusi kotitalo asumatta, kaksi kertaa lähtö evakkoon ja jonain sotavuonna tämä nuorehko kahden lapsen isä (siskoni appi) kaatui rintamalla.

TV-pappa

vaikkapa vain virkansa päivittäisiin työtehtäviin kuuluvana, että kuinka suuri pinta-alaltaan on tähän mennessä suurin yhtenäinen naapurin kansalaisten omistukseensa hankkima alue? Ettei tule sitten yllätyksenä, kun alkavat vaatia itsenäisyyttä tai vähintään Ahvenanmaan tason oikeuksia. Kun on sitä "kauppamiesrotuakin" mukana siinä kansassa.

Nimimerkki

Ainakin neuvostoaikana ei edes omilla kansalaisilla ollut pääsyä rajavyöhykkeelle ilman erityislupaa. Lupaan oikeutti pääosin oma tai sukulaisten asuinpaikka tuolla samalla rajavyöhykkeellä. Jos paperit eivät olleet kunnossa, niin ei edes omaan kotiin välttämättä päässyt...

karjala_3

Oli mukava, että Uusi Suomikin heräsi tähän venäläisten raja-alueasiaan. Tosin vähän hämmästelen, että viitteenä on Kauppalehti Tiistai 11.01.2011 klo 10:07.

Eikös US uskaltanut sanoa, että blogissani tätä asiaa käsiteltiin ensimmäisen kerran 10.01 ja toisen kerran 11.1.2011 02:23? Lisäksi lähdetin Uuteen Suomeenkin kaksi tiedotetta asiasta. http://karjala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/57635-venaja-kieltaa-ulkomaalais...

Tämäkin kertoo siitä, miksi tällaisen tilanteen annetaan syntyä. Suomalaisilla ei ole rotia puhua totta, eikä vaatia edes omia perusoikeuksiaan.

Petsamo, Karjala ja muut Suomelta pakkoluovutetut alueet kuuluvat Suomelle. Alueilla olevat kiinteistöt ovat kansainvälisten ja keskinäisten sopimusten pohjalta suomalaisten omistamia.

Nyt on odotettavissa, että nykyisellä raja-alueella Venäjä tulee olennaisesti haittaamaan jopa matkailua suomalaisten omilla juurilla.

Koko tämä asia on erittäin epämiellyttävä. Suurin häpeä siitä koituu Koivistolle ja Suomen nykyiselle poliittiselle johdolle. Eiköhän olisi aika lopettaa finnofobia ja siirtyä nykyaikaiseen win-win ja luottamuspohjaiseen kanssakäymiseen.

Veikko Saksi

Appi

On mielenkiintoista, että Venäjällä tehdään yhä enemmän lakeja ja poliittisia päätöksiä, jolla rajoitetaan kiinteistöjen omistusta ja samaan aikaan odotetaan ulkomaisia investointeja. Miten ylipäätään on mahdollista edes kuvitella, että tällainen tapa tehdä rajoituksia maanomistukselle lisäisi halua rakentaa tehtaita, logistiikkakeskuksia, kauppoja yms.. Tällaiset säädökset lisäävät poliittista riskiä yhä vaikeammin ennakoitavalle tasolle. Se on jo vuosia sitten käynyt selväksi, että kaikessa taloudellisessa toiminnassa tulee olla mukana venäläinen osapuoli. Se on selvää politiikkaa. Investoinneille on yleensä tapana laskea takaisinmaksuaika. Tällaisen lainsäädännön ja poliittisen ilmapiirin vallitessa on yrityksille todella vaikea arvioida onko investointia mahdollista hyödyntää riittävän kauan. Nostan hattua niille yrityksille, jotka osaavat tuollaisessa ympäristössä toimia pitkällä tähtäimellä kannattavasti. Toivottavasti riskit eivät realisoidu.

Ollison

Ihan sama vaikka kieltävät maanomistuksen. Suomalaisista 99.99 prosenttia on varmaan niitä jotka eivät sijoita penniäkään epävakaaseen ja tuulellakävään valtioon. Mikään laki tai asetus ei ole ikuinen ja ostettu maa saattaa siirtyä toiselle taholle ilman mitään ennakkoilmoitusta.

Se mihin me voimme vaikuttaa on se että rajoitetaan aivan kansallisten etujen nimessä venäläisten maanosto-oikeutta Suomessa.

matkaaja

..mutta PETSAMO TAKAISIN!
Miksikö? Siksi, että Suomi saisi Jäämeren rikkauksiin samat oikeudet kuin Norja ja Venäjä. Enää ei tarvitsisi kerjätä jäännösprojekteja toisten apajilta. Tuotettais itse raakaöljy ja maakaasu omiin tarpeisiin, ehkä myyntiinkin. Miltä mahtais tuntua, kun Suomi olisi kerrankin rikas?!

machdevelop

Mikäli Venäjän Federaatio kaappaa toistamiseen yksityisten rahalla takaisin ostamat kiinteistöt Suomen Karjalasta on Suomen Valtiovallan a) kansallistettava Venäjän kansalaisten Suomen alueelta ostamat kiinteistöt tai b) muutoin noudatettava Federaation tapaa ottaa maa-alueet haltuunsa. Suomen Karjala luovutettiin Talvisodan jälkeen-40, hyökkäyssodan aloittajalle Neuvostoliitolle korvauksetta pakkoluovutuksaena. Lisäksi yksipuolisena pakkokorvauksena suoritettiin jatkosodan jälkeen sotakorvaukset "Neuvostoliitolle aiheutetusta vahingosta". Käytännössä molemmat ovat saamisiamme edesmenneen Neuvostoliiton kansainvälisoikeudellisesti laittomista toimista. Suomen valtio valmistelkoon edellisestä kokonaislaskut korkoineen Venäjälle, joka valmistautuu jälleen kaappaamaan suomalaista yksityisomaisuutta.

Narasteenkale

Liitytään ensin Venäjään ja sitten massamuuttoja noille alueille ja sen jälkeen irtisanotaan valtiosopimus ja liitytään Ruåtsiin. Kun katalia ollaan, niin itsenäistytään uudelleen. Tämä kaikki hyvällä diplomatialla.

Eino oikeesti: tämäkin asia sataa taas Perussuomalaisten laariin.

karjala_3

Kuulutko sie niihin Gandhin hyviin ihmisiin, jotka ovat vaarallisia? Hän sanoi: "Vaarallisia eivät ole (vain) pahat ihmiset, vaan hyvät ihmiset, jotka antavat pahan tapahtua".

Jotta jämpti roti olisi, niin Pestamo, Karjala ym. pakkoluovutetut alueet takaisin, iliman muuta. Ja vielä Suomelle päälle korvaus 70 vuoden käytöstä ja maksetuista sotakorvauksista.

MURSU

naapuri tontitkin, eikä nyt mikään estänyt, ja vanha Venäjä pelko: ei kovemmin tohtinut edes kysellä, olisivat hermostuneet (!)epäilyksistä "kauppa mikä kauppa...eipäs kysellä liikoja".
Vaivihkaa vain kuin kuiskutellen
Venäjälle silloin : "vähän..tuota...krhm..tiijustelisimma jotta mitä te siihe rakennatte". Eipä tullunna tyhjentäviä vastauksia, kierto mutinoita vaan.

Eikä se isänmaan x-äänitorvi...nykyinen "torvi"-Kokoomuskaan sillon tykänny kyttyrää kovasti...että saaha sitä myydä vapaassa maassa...(varmaa monessa maassa saisikin armeijan naapuritontteja myydä...?)

Nyt saadaan tehtyä sopivasti EU-asiaksi, niin ...krhm...uskaltaa vähän sanoakin, "mitäs peliä tei pelaatte...ei tämä vetele"...on ne rohkeita poikia Kokoomuslaisetkin nyt kun veli-EU seisoo seljän takana, jos vielä Sasin laittavat "ärähtämään", niin Venäläiset ihan kauissaan että "nyt se Kok-Sasi kohta usuttaa sen maailmanvalloitus uskonto-politiikka agressio organisaation Venäjän kimppuun"!

Vaalien alla alkaa entisistä viher-ykseys-konsahtavista Lipposaikataustaisista kokoomus jälkikasvuston edustajistakin alkaa kuulua "selkäpiitä hypistävän uskaliaita (hui,Venäjä)" kannanottoja, ihan muumi-mammaakiin uhmaten lupaa kysymäti. On rohkehia poikasia!

Rukkaset kätehen...ja vaalitaistohon!