Sunnuntai 27.5.2012

Varoitus hintojen noususta: ”Merkittävä uhka”

Luotu: 
17.1.2011 16:17
  • Kuva: Jenni Tamminen / Uusi Suomi
    Muun muassa elintarvikkeiden hinnnat ovat nousseet, SAK huolehtii.

SAK:n pääekonomisti Olli Koski varoittaa hintojen noususta.

-  Inflaatiota synnyttää keveä rahapolitiikka ja Suomessa tehdyt kulutusverojen kiristykset. Kaikkien päätettyjen veronkiristysten vaikutus ei vielä edes näy, Koski sanoo.

Kosken mukaan inflaatio on merkittävä uhka suomalaisen palkansaajan ostovoimalle.

Joulukuussa 2010 hintojen kasvu kohosi vuositasolla jo lähes kolmeen prosenttiin, SAK kertoo. Kuluvana vuonna hintojen kasvun ennustetaan olevan 2,4 prosenttia. Inflaatiota ovat kiihdyttäneet asuntojen, bensiinin ja elintarvikkeiden hintojen nousu. Tiedot käyvät ilmi tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan (Tukuseto) uudesta raportista.

Seuraavan hallituksen pitää kulutusverojen kiristyksiä harkitessaan huomioida inflaatiotilanne, Koski sanoo. 

- Muuten vaarana on, että ylikireä veropolitiikka tärvelee kotimaisen kulutuksen ja työllisyyden elpymisen, Koski arvioi.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Voi voi

Verotkin taitaa nousta aika lailla, meillä kun on ollut toi reipas Kokoomushallitus vallassa, eikä raha kasva puussa.

Kotitalouksien tarvitsisi maksaa 50% enemmän tuloveroja, niin saataisiin budjettivaje paikattua. Sitten ongelmaksi jäisi vielä se, että miten noin 84 miljardin velat ja niiden korot maksetaan.

Suomessa budjettivaje näyttää olevan 11 miljardia ja velkaa taitaa parin vuoden sisällä olla yli 100 miljardia.

Valtiontalouden kuukausitiedote, marraskuu 2010
http://www.valtiokonttori.fi/public/download.aspx?id=82049&guid={73bebe70-bf82-4ed0-a3c1-7823dcf83714}

Vertaa:
Kotitalouksien tuloveroja kertyi vuonna 2009
22,5 miljardia euroa.

http://stat.fi/til/vermak/2009/vermak_2009_2010-03-01_tie_001_fi.html

Julkisyhteisöjen velka kansantalouden muille sektoreille ja ulkomaille kasvoi heinä-syyskuussa 83,8 miljardiin euroon. Vuodentakaiseen verrattuna kasvu oli 14,4 miljardia euroa.

http://verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=448...
Käytännössä 50% enemmän tuloveroja merkitsisi sitä että jos ennen kotitalous maksoi 20 000 euroa tuloveroja, niin jatkossa sen pitäisi maksaa 30 000 euroa ( 20 000*1,5 )
Bruttokansantuote supistui viime vuonna 7,8 prosenttia, kertoo Tilastokeskus.

Tuotannon romahdus yksittäisenä vuonna oli suurin vuosien 1917 ja 1918 jälkeen.

http://tilastokeskus.fi/til/vtp/2009/vtp_2009_2010-03-01_tie_001_fi.html...

Turtunut

Toivottavasti SAK pitää huolen että työntekijöiden palkat myös nousevat vähintään tuon inflaation verran.

Jos työntekijöiden palkat eivät nouse edes infaaltion verran on meillä suomessa vastassa mieletön ostovoima kato.