Sunnuntai 27.5.2012

Virasto käski, DNA laski hintaa 1000 €

Luotu: 
20.1.2011 17:43
  • Kuva: DNA Finland

Teleoperaattori DNA:n Kiinteistökaapeli Kupari -tuotteen hinta laskee 1 875 eurosta 875 euroon Kilpailuviraston maanantaisen määräyksen seurauksena. DNA:ta epäiltiin hintojen voimakkaan nousun vuoksi määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä ja ylimääräisten kustannusten perimisestä.

Virasto aloitti hinnoittelun selvittämisen maaliskuussa 2010 DNA:n muutettua Kiinteistökaapelin hinnoittelua niin, että hinta nousi aiempaan verrattuna yli kolminkertaiseksi. Virastoon tuli myös kuluttajilta lukuisia yhteydenottoja, joissa virastoa oli pyydetty puuttumaan DNA:n hinnoittelukäytäntöön.

Kiinteistökaapelin hinnassa on päätöksen mukaan joissakin tapauksissa peritty kustannuksia, joita on katettu myös tilaajayhteyksien vuokrilla. Toisin sanoen DNA on laskuttanut samoja kustannuksia sekä verkon varsinaiselta tilaajalta että liityntäasiakkailta.

Nyt DNA on sitoutunut siihen, että näin ei enää jatkossa tehdä.

Kilpailuviraston määräyksen myötä yhtiö sitoutuu uudistamaan tarjoamansa kaapelin hinnoitteluperusteet. Päätös perustuu kilpailunrajoituslakiin.

Vastaava päätös annettiin lokakuussa, kun Elisa Oyj määrättiin noudattamaan Talokaapeli-tuotteensa hinnoitteluun liittyviä sitoumuksia. Virasto selvittää parhaillaan myös kahden muun teleyhtiön kytkentämaksujen hinnoittelua.

Tavallinen kiinteä laajakaistaverkon palvelu on erityisesti valmiille asuinalueille rakennettavissa pientaloissa tällä hetkellä usein ainoa tapa saada käyttöönsä laajakaistapalvelu, joka riittävällä tavalla kattaa käyttäjien tiedonsiirtotarpeet. Matkaviestinverkon palvelu on viraston näkemyksen mukaan tältä osin pikemminkin kiinteän verkon palvelua täydentävä kuin täysin korvaava palvelu.

Yritykset: 
Jaa artikkeli: