Nordean yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen kertoo Taloustaito-paperilehdessä, että suomalaisen perheen pahin talousriski on avioero.
Seuraavina talousuhkien listalla ovat puolison kuolema, työttömyys ja työkyvyttömyys.
Avioero voi romuttaa talouden, jos esimerkiksi yhteishuoltajavanhemmat tarvitsevat molemmat melko suuren asunnon, jonne lapsetkin mahtuvat.
Numminen muistuttaa, että avioero on ainoa iso riski, jonka varalta kukaan ei myönnä vakuutusta. Ainoa tapa varautua avioeroon on järjestelmällä asioita sen varalta ennakkoon.
Raha-asiat kannattaisi Nummisen mielestä sopia ”hyvän sään aikana” – ja jo ennen yhteisen katon alle muuttamista.
Numminen suosittelee aina avioehdon tekemistä. Vain harvalla kuitenkaan Nordean tutkimuksen mukaan avioehtoa on. Esimerkiksi yrittäjä voi kuitenkin pahimmassa tapauksessa menettää elinkeinonsa avioeron takia, Numminen varoittaa.

Kommentit
"ei-saa-vakuutusta" varten pitäisi olla vakuutus
mikä yhtiö ehtii ensin hyödyntämään tämän innovatiivisen "Ei-Saa-Vakuutusta-Vakuutuksen"!
Avioliitosta kannatta muodostaa firma /yritys
ja siihen vakuutukset koskemaan osakkaita. Sitten AVIOERO-vakuutus...= KESKEYTYSVAKUUTUS, näin avio-firman vakuutus kompensoi toiminnan häiriöstä johtuvan tulojen vähentymisen vs pakolliset menot.
Suomalaisen (miehen) toiseksi suurin riski
Aviovaimo muuttaa yhtiökaverin luo asumaan.