Sunnuntai 27.5.2012

273 000 €/v maataloustukea saava Wahlroos panisi leikkurin käyntiin

Luotu: 
16.2.2011 19:37
Päivitetty: 
17.2.2011 12:24
  • Kuva: Heidi Kähkönen
    Björn Wahlroos puhui EK:n veroseminaarissa kiivastuksen vallassa.

Keskiviikkona pidetyssä Elinkeinoelämän keskusliiton veroseminaarissa Björn Wahlroos veti showta tällä kertaa EK:n hallituksen puheenjohtajan ominaisuudessa. Wahlroosia potutti muun muassa se, että Suomessa jaetaan vaikeiden alueiden niin sanottua 141-maataloustukea.

- Aloitan siitä, että Suomella ei mene hyvin, Wahlroos alustaa puheenvuoroaan.

Sitten tulee listaa siitä, mikä kaikki on pielessä: Wahlroos näkee, ettei metsäteollisuus tule enää koskaan tekemään merkittäviä investointeja Suomeen. Meriteollisuuden alasajo ja konepajateollisuuden vaikeudet vetävät suupielet alaspäin.

Onneksi Wahlroosilla on käytännön miehenä antaa esimerkkejä siitä, kuinka Suomen tilannetta voisi tervehdyttää.

- Leikkaisin järjettömiä tukia, Wahlroos sanoo ja tekee listan.

Opintotuki yli viisi vuotta yliopistolla opiskelevilta pitäisi kieltää. Ei siksi, että tukiin menisi erityisen paljon rahaa, vaan siksi, että lorvijat saataisiin aiemmin työelämään. Sillä olisi jo kansantaloudellista merkitystä.

Elinkeinotukia, joiden taustalla on aluepoliittisia liitännäisyyksiä, voisi Wahlroosin mukaan lakkauttaa. Myös kansallisia maataloustukia Wahlroos leikkaisi - ja oikein kunnolla.

Wahlroos sanoo, että lähtisi mielellään Brysseliin viemään viestiä, että vuonna 2013 Suomi luopuu vaikeiden alueiden 141-maataloustuesta, tietenkin joitakin myönnytyksiä vastaan. Hän itse ei tiettävästi saa juuri tätä tukea, vaikka Wahlroos on yksi eniten maataloustukia viime vuosina saaneista suomalaisista yksityishenkilöistä. Vuonna 2009 hän sai tukea tilalleen 273 000 euroa, joka on ilmeisesti ollut EU:n maksamaa suoraa tilatukea.

Myös alle 25-vuotiaiden toimeentulotuista Wahlroos luopuisi.

- Ei kai ne hullut maksa toimeentulotukea jengille, joka näyttää keskisormea koulutukselle? Puhun nyt terveistä, hyvinvoivista, normaaleista alle 25-vuotiaista. Ei niille pidä näyttää laveata tietä! kiihtynyt Wahlroos pauhaa.

Wahlroos uudistaisi verotusta siten, että verotettaisiin sellaisia asioita, jotka "eivät muuttaisi käyttäytymistään verotusta välttääkseen".

Wahlroos peruisi ruuan ALV-alen, mutta kävisi maan- ja metsänomistajan kukkarolla.

- Kuulumme kehittyneistä maista siihen harvalukuiseen maiden joukkoon, jotka ei verota maa- ja metsätalousmaata. Millä helkkarin perusteella suomalainen maatalousyrittäjä nostaa kahdeksansataa euroa per hehtaari eikä maksa siitä mitään veroa? Jos me verotettaisiin maa- ja metsätalousmaita 25 euroa per hehtaari, se tuottaisi vähän vajaa puoli miljardia euroa, mikä on ihan siedettävä rahasumma, Wahlroos laskeskelee.

Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Ola

"Björn Wahlroosin pinna paloi: Miksi saan tukea 273000€/v?"

Kas siinäpä Nallelta syvää luotaava kysymys vuosien huikeiden tukien jälkeen. Nyt taitaa olla koossa tarpeeksi mammonaa niin, että pienet taskurahat voi heittää syrjään. Onko näin Nalle.

Muuten Nalle on ihan oikeassa. Jotain pitäis tehdä demarien, vasurien ja kepun rakentaman järjettömän tukiviidakon purkamiseksi.

kpyora

Tukiviidakon syylliset ovat demarit, kommunistit perinneyhdistyksineen ja kepu. Mutta lukekaa kokoomuksen vaaliohjelma. Siinä ei ole sanaakaan järjettömän tukiviidakon purkamisesta. Ihan samaa hyvinvointivaltio lässyn lässyä kuin edellämainituillakin! Missä on suomalainen oikeistopuolue, jolla olisi kyky laittaa talous kuntoon?

Maataloustuet ovat nykymuodossaan järjettömiä. Tuetaan tappiollista tuotantoa, kun kansallinen etu on tukea tuotantokykyä, kuten sveitsiläiset tekevät. Jos joku siinä tuottaa ohessa jotain, on se puhtaasti bisnespohjalta, mutta tuen tarkoitus on taata kyky elintarviketuotantoon minimitasolla.

Maataloustuet ovat kuitenkin pikkujuttu kaiken maailman sosiaalitukien rinnalla! Tuetaan asumista, olemista ja kaljanjuontia. Älyttömän korkeat tuet tekevät Suomesta kalliin paikan asua, joten tervitaan lisää tukia. Täysin järjetön oravanpyörä.

kktalo

Ollanpa tarkoja, vaikeiden alueiden 141-maataloustuki on laskeva,
Tuki laskee näinä vuosina alle kolme prosenttia vuodessa. Sen sijaan vuosina 2012–2013 tuki laskee selvemmin.

Kun tukea maksetiin vuonna 2008 noin 94 miljoonaa euroa, sen suuruus on vuonna 2013 noin 63 miljoonaa.
Maatalous tukeissa ei ole inflaatio korotusta, vaan ne inflaation myötä myös pienenvät. Elikkä pikkuhiljaa niiden merkitys pienenee.

Onslow

En ole minkäänlainen perussuomalainen.

Poikkeuksellisesti ajattelin olla päivän persuna - valitsin päiväksi 17.4.2011.

Ei hulluutta saa muuten katkaistua.

Onslow

Minun kohdallani kyseessä on enemmänkin protestiruoskan viuhahdus kolmen koplan selkiin, ei varsinainen tuen osoitus persuille.

Protestiksi niille Kiinan keisareille jotka lautakasan takaa lähettävät rahamme Kreikkaan.

dTvaKA2Q

No, demarit, RKP, viheriät, kepulaiset ja kokkarit kuorossa huutaa laulun sanoin: Anna mulle piiskaa!

Juuri näin, näinhän se on.

On ihan samantekevää, kuinka ensi vaaleissa käy, KUNHAN VAIN nämä nykymenon takuumiehet ja -naiset saavat sitä piiskaa ja ruoskaa selkiinsä ja roimasti, oikein kunnolla.

Persut saavat sitten osansa piiskasta seuraavissa vaaleissa, jos/kun aihetta on. Mutta tämä nykymeno on lopetettava, heti, nyt.

Tikka71

Taloustieteen tohtori ja pankkiiri Björn Wahlroos kannatti 850 - 1000 euron perustuloa Uutispäivä Demarin haastattelussa 30.4.2001.

Seuraavana päivänä SDP:n ministeri Sinikka Mönkäre tuomitsi ehdotuksen "epärealistiseksi" ja SDP:n kansanedustaja Tuula Haatainen tuomitsi Wahlroosin "tavallisen ihmisen arkea ymmärtämättömäksi".

----

Hyvä, Nalle! Perustuloon siirtyminen ja järjettömän tukiviidakon lakkauttaminen on ehdottomasti oikea siirto!

Turtunut

Kylläpä nallella kesti kauan tajuta että hän saa tukia.
Aika läpinäkyvää mesoamista häneltä jolla yritetään pönkittää hänen rakkaan kokoomuksensa leikkaus aatteita.

Kohta nalle varmaankin myös tokaisee että noiden leikkausten tuomien säästöjen verran voidaan taas keventää ylirikkaiden verotusta. Ei köyhistä niin väliä. Onhan meillä tämä huutava työvoimapula suomessa. (Vaikka omituisesti työttömiä on ennätyksellisen paljon.)

peppe

Kaikki tietää että Wahlroos ajaa vain sikarikkaiden ja rikkaiden etuja, joten ei ole yllättävää kuulla hänen taas pyrkivän poistamaan köyhien elinmahdollisuuksia. Jos "Nalle" saisi päättää niin kaikista köyhimmät haudattaisiin elävältä jotta rikkaat eivät joutuisi jakamaan omasta ylisuuresta varallisuudestaan näille huonompiosaisille.

NALLELTA TUET POIS(!) mutta ei siksi että tukia ei suomessa pitäisi maksaa, vaan siksi ettei tukia pitäisi maksaa järjettömän rikkaille. Tuella on aina maksajansa ja se maksaja tarkoittaa veronmaksajaa eli kärjistettynä keskituloista, joten sikarikas "Nalle" saa tukensa köyhiltä - se on väärin.

hanari

Miksi tekohengittää kituvia laitoksia ja maatiloja? Paremman vasteen valtio (0me kaikki) saa tukemalla menestystä, kuin kurjuutta. Wahlroosin maatila on yritys joka työllistää ja tuottaa veroanalaista voittoa. Jos kaikki maatilat olisivat yhtä tuottoisia, ei kenellekään pitäisi maksaa tukia. Se on se asian ydin.

Järjetöntä maksaa sosiaaliperusteista tukea maanviljelijälle, joka makaa miljoonaomaisuutensa päällä. Tällä tarkoitan perämetsän sitkeää ja ykspäistä pienviljelijää, joka ei koskaan myy lapiollistakaan maata. Vaan odottaa, että joku elättää hänen harrastuksensa.

wee

On aivan oikein että Nalle hakee tuet pois jos niitä kerran jaetaan. Ongelma on liiallisessa byrokratiassa ja tuissa yleensäkin. Tämä tukiviidakko pitäisi purkaa ja sen jälkeen jäljelle jäävässä paljon selkeämmässä systeemissä voitaisiin jo rakentaa työntekoon kannustava järjestelmä.

intiaani

Ei muuta kuin esimerkkiä näyttämään, ettei jää nämä jutut vaan vaalipuheen tasolle.

Mukavaa tietää, että yritysten kannattavuutta rahoitetaan nimenomaan nuorison ja eläkeläisten kustannuksella. Sitähän tuo käytännössä tarkoittaa.

Tämmöiseksi se maailma menee kun ainoana mittarina on raha, mutta eipä kai näitä Nallen juttuja kukaan enää tosissaan otakaan.

tuomonet

Viljellä pelkästään harrastuksena. Nalle ei näköjään tiedä sitäkään, että 800 euroa hehtaarilta edellyttää viljelemistä ja se on veronalaista tuloa kuten muukin. Pientilallisena Nalle huomaisi senkin, että ensimmäisistä viivan alle jäävistä euroista viljelijä maksaa 28% veroa välittömästi. Saman kuin Nalle miljoonatuloistaan. Jos Nalle haluaisi luopua maataloustuesta, hän voisi jättää tuen hakematta. Hakuperien täyttämisessä on aika suuri työkin. No, ei Nalle ole tainnut koskaan muuta kuin allekirjoittaa hakemukset.

Sisäsuomalainen

Kaikki hallitukseen, tarvitaan laaja hallituspohja ajamaan suomen kansan etua.
Nykyinen "hieman" korruptoitunut tilanne kartalle ja tavoitteeksi se mistä kansa luuli maksavansa ja on valmis todenperään kustantamaan.

Toimet sen mukaan.

Jatkossa ei enään vedetä oikealle, keskelle tai vasemmalle ainakaan minun varoillani.

Kiitos Björn.

Sisäsuomalainen

Eli tahtoo sanoa että nämä perinteiset enemmistöhallitus vs oppositio rakenteet ei vie mihinkään ja näiden etujärjestöjen ajatuksen juoksu kestää alle neljä vuotta.

Tästä hetkestä eteenpäin jatketaan vain laajalla hallituspohjalla niin voivat lopettaa resurssien haaskaamisen valtataisteluun ja keskittyä oikeisiin asioihin. Jopa tekemiseen.

Kiitos Björn.

Juhani Putkinen

Suomen TÄYTYY turvata oma huoltovarmuutensa tavalla tai toisella.

Huoltovarmuuteen sisältyy elintarvikkeetkin. Yhdellä tai toisella tavalla TÄYTYY huolehtia siitä, että meillä suomalaisilla riittää syötävää myös siinä tapauksessa, että imperialistinen roistovaltio Venäjä hyökkää jälleen Suomen kimppuun yrittämään valloittaa koko Suomen (joka yritys sinänsä on vain ajan kysymys).

Elintarvikkeiden huoltovarmuus ei suinkaan tarkoita sitä, että pitää maksaa hyvin suuria tukiaisia maanviljelijöille.

Se voidaan hoitaa myös varastoimalla esimerkiksi viljaa, voita ja lihasäilykkeitä riittävästi.

Minusta kuitenkin meidän omaa maanviljelystämme kannattaa tukea jossakin määrin - järkevällä tavalla ja siedettävin kuluin.

Optimointikysymys.

dTvaKA2Q

Suomessa täytyy maatalouden olla vakaville harjoittajilleen kannattavaa. Tukien kanssa tai ilman.

Nykyinen tukijärjestelmä on hölmö, sillä se antaa paljon niille, joilla jo paljon on (kuten BW ylllä todistaa), mutta antaa pienille köyhille yrittäjille vain roposia.

Ja kun uusia maataloustukia neuvotellaan, niin nämä köyhät maan vähäiset marssitetaan framille, sanoen: katsokaa nyt miten köyhiä nämä ovat, eikö näille pitäisi edes jotain antaa. Sitten kun ratkaisuja tehdään, niin köyhät unohdetaan. On MTK:n etu, että näitä köyhiä on, joten on MTK:n etu, että köyhät jää köyhiksi.

Maria Savela

"Miksi saan tukea 273000€/v?"
-Siksi että sä haet sitä??

Jätä hakematta senkin kaksnaamanen possu niin ei tarvi vinettää kun saa rahaa tyhjästä >:|

hiemar

"Opintotuki yli viisi vuotta yliopistolla opiskelevilta pitäisi kieltää. Ei siksi, että tukiin menisi erityisen paljon rahaa, vaan siksi, että lorvijat saataisiin aiemmin työelämään. Sillä olisi jo kansantaloudellista merkitystä."

Ihan sama maksetaanko humanistinturhakkeille tuet opintotuen, työmarkkinatuen tai millä nimikkeellä tahansa. Oikeaa työtä eivät tule elämänsä aikana tekemään.

Metz

Mielenkiintoinen idea, ettei alle 25 vuotiaille maksettaisi tukia; perusteena "näyttävät koulutukselle keskisormea". Millainen moraali kieltää kotiäidiksi ryhtyvän 24 vuotiaan tuet?

Mitenkäs oppilaat, jotka hakevat koulutuslinjoille, joissa on täyttä? Pitääkö heidän ottaa pätkätöitä x-määrä aikaa, kunnes saa koulutuspaikan? (Työntekijät jotka etsivät pitkäaikaista, ei varmasti halua työntekijää joka hyppää heti koulunpariin kun vaan saa paikan)

kripsonet

Koska valtio aikoo periä pankkituet takaisin. Joidenkin tietojen mukaan niitä maksettiin 1990-luvun alussa 120 miljardia markkaa. Takaisin ei ole maksettu juuri promilleakaan. Nyt olisi aika kansallistaa kaikki Suomen liikepankit ja sitäkautta olisi perittävä maksetut jättituet takaisin. Lisäksi pankkitukiasiakirjat olisi paljastettava Suomen kansalle. Koska aiot ruveta maksamaan pankkitukia takaisin Wahlroos ! Kyllä pitää olla Wahlroosin henkisesti sairas, mikäli alkaa kadehtimaan 300 euron toimeentulotukirahaa/kk. Tee jotain kun sinulla rahaa on äläkä soita suutasi.

etustaja

Kovaa, mutta järkevää tekstiä.
Nämä maataloustuet, ei se ole hullu, joka ottaa vastaan tarjottuja tukia, vaan se joka niitä jakaalöysällä kädellä.

jussi vaarala

Wahlroos alkaa puhua motivaatiosta - siitä motivoiko tässä maassa kohta mikään - ja jos motivoi niin mikä - ja mikä ei motivoi

ja onko Wahlroos edelleen sitä mieltä ettei yrityksillä voi la moraalia

ja mitä mieltä Wahlroos on siitä että talletussuoja poistettaisiin ja talletuksista tehtäisiin itse asiassa pankkien osakkuuksia jolloin pankitkin astuisivat samalla lailla sijoituskohteiksi ja kiplailun piirin kuten muutkin yritykset

ja sen lisäksi sen jälkeen talletussuojalla ei voisi enää keplotella valtioilta hulluja määriä tukia

ja miksi wahlroos ei kritisoi pankkeja - mikä on niiden substanssiosaaminen edes yritysmaailmasta saati sitten julksiesta sektorista - aika lailla nelosen ja nollan välillä kouluasteikolla - ja silti pankit häärää päällepäsmäreinä kuin paremmatkin substanssiymmärtäjät

Hymiö

on aikaansaanut Kepu. Kepu on pääministeripuolueena ollut kahdeksan vuotta. Ja Mari vain jatkaa samaa linjaa. On sanonut mediassa, että mitään ei voi muuttaa. Ovatko äänestäjät samaa mieltä nyt huhtikuussa.

Kaakko135

En nyt ota kantaa, pitäisikö maa- ja metsätalousmaata verottaa, mutta Nallen tuottolaskelma ihmetyttää. Jotta vero 5 euroa/ha tuottaisi puoli miljardia (=500 miljoonaa), hehtaareja pitäisi olla 100 miljoonaa. Kuitenkin koko Suomen pinta-ala (järvineen, soineen, tunturialueineen ym.) on noin 33,8 miljoonaa hehtaaria (338 000 km3). Meidän pitäisi verottaa Ruotsiakin, jotta saataisiin tuo kiitettävä raha, puoli miljardia kasaan.
Suomen metsien ja peltojen pinta-ala on noin 25 miljoonaa hehtaaria, joten 5 euroa/ha tuottaisi 125 miljoonaa euroa.
Metsistä on kuitenkin valtion omistuksessa noin 7,5 miljoonaa hehtaaria, eikä valtion kunnalle maksama 37,5 miljoonan euron vero julkista sektoria kokonaisuudessaan paljon lämmittäisi.

Kaakko135

Kun jutussa alun perin ollut 5 euroa/ha on muutettu 25 euroksi/ha, niin nyt alkaa Nallen tuottotavoite täyttyä.
Verotuotot kuitenkin aika pian hupenisivat, sillä tuollaisessa veromallissa yksityisen ei kannattaisi metsää omistaa. Jos tukkipuun kasvatus kestää 90 vuotta, puun kasvattajalle ei paljon nettotuloa jää, kun otetaan huomioon 90 vuoden ajan maksettu pinta-alavero 25 euroa/ha, puun kasvuaikana metsän arvosta 3-4 kertaa maksettu perintövero ja vielä puun myyntitulosta maksettava tulovero.
Tällä veromallilla kaikki metsät olisivat pian valtion omistuksessa, mutta saisihan valtio silloin kaikki puunmyyntitulot. Tällainen lopputulos sinänsä vastaa Nallen aiempaa ideologiaa, mutta olin luullut hänen etääntyneen siitä.

ihmettelijä

Mä en saa kuin 556 euroa/ha ja joudun maksamaan niistä verot.

Toinen juttu. Suomessa on metsätalousmaata 26,3 miljoonaa hehtaaria ja 2,5 miljoonaa ha peltoa. 5 euroa/ha tekee 144 miljoonaa, ei siis 500 miljoonaa niin kuin Nalle laskee. Pitkälle Nalle on päässyt vaikka ei ilmiselvästi osaa laskea.

jani73

Eihän sitä muuten lukion lyhyen matikan kutosen keskiarvon suorittaneelta muuten tuollaisia aivopieruja tule - Nalle selvästi Jyrkin oppipoika.

Mitäköhän Jyrki on lukiossa touhunut? Samaa kuin Ile ja Matti nyt? Vehje pystyssä juossut Eveliinansa perässä?

MarkkuMatias

Koko Suomen maataloustuki oli v 2010 2,1 miljardia €.
Se tekee 840 €/ha jos koko Suomen peltopinta-ala on 2,5 milj ha. Lienee kylläkin väärin kohdentaa koko tuo tukisumma peltoviljelyyn, sillä tukeahan menee mm. maidon tuotantoon, eläinten kasavatukseen, mehiläisten kasvatukseen... jne.

Mutta jos tuon 2.1 miljardia kohdentaa 2,5 miljoonaan palkanansaitsijaan, se tekee kaskummaa juuri tuon 840 €/palkanansaitsija. Tosin tuosta 2,1 miljardistahan noin 830 miljoonaa tulee EU:lta. Verorahoja nekin ovat ja Suomi on nettomaksaja.

ks.
http://www.uusisuomi.fi/raha/108772-suomi-maksoi-21-miljardia-euroa-maat...

Tukimuotoja on niin monenlaisia, että osaatko kohdentaa ne omalle kohdallesi ja oletko osannut kaikkia saatavilla olevia tukia hyödyntää ? Kaikki maataloustuethan eivät ilmeisesti kohditu peltoviljelyyn.

ks. http://www.mavi.fi/fi/index/viljelijatuet.html

HeppuV

Björkka muistaakseni joskus 90-luvun alkupuoliskolla sai omalle työnantajalleen puhuttua miljardituet. Saattoi siitä livetä osa omaankin lompsaan "bonareina" tämän jälkeen. Että on se aika heleppo huudella muiden tukien poistamisen puolesta, kun on itse tyhjentänyt koko kassan. Kölin alta tuollaiset!

No, maataloustuesta minäkin voisin luopua, kunhan siitä luopuvat muutkin. Turha luopua itse, jos siitä seuraa huonompien tuettujen elintarvikkeiden vyöry markkinoille.

Opintotuesta en varmasti luopuisi. Sen sijaan opiskelusta pitää tehdä joustavaa, jotta sitä voi suorittaa työnteon ohessa ilman hullua stressiä. Opiskelijat voitaisiin nähdä liikkuvana työvoimana. Opiskelupaikkoja sen sijaan vähentäisin - en toki lääkäreistä, joita lisäisin - mutta noilta humpuukialoilta.

Opiskelu nääs ei tässä maassa edes takaa mitään tuloja, joten sitä ei voi nähdä sijoituksena. Opiskelu onkin enemmän kansakunnan sijoitus itseensä.

Yhteisenä tähtäimenämme tulisi olla työelämän lyhentäminen ja elintason nostaminen tai hyvänä pitäminen siitä huolimatta. Kolmekymmentä puhelinta ja 6 taulutelkkaria talossa ei ole elintasoa, joten sieltä voidaan tinkiä.

Vanhat harmaahapset naftaliiniin. Ei ole mitään järkeä siinä, että teknologian helpottaessa elämäämme meidän tulisi paiskia muka enemmän töitä. Hohhoijaa.

Työpäivä 6-tuntiseksi.

jussi vaarala

heikko strategianäkemyksetön esitys Wahlroosilta

tempoilua sinne tänne vailla yhdistävää juonta ja etenkin vailla johonkin päin pyrkiytyvää voimavektoria

ei tuolla kokonaisnäkemyksellä mitään johdeta

ei ole kenraaliainesta - joten mitä tekee talouselämän ylipäällikön paikalla

Bone

Jahas, on tainnu Nallella kosketus todellisuuteen hioutua vähän ohueksi...

Opintotuki on niin pieni, ettei yliopistolla kukaan roiku siksi, että saisi opintotukea. Opiskeluaikojen pitkän keston tärkein syy on se, että opiskelijoista suurin osa joutuu tekemään duunia opintojensa ohessa pystyäkseen ylipäätään elämään. Jos opintotuki otetaan kokonaan pois, pitää duunia tehdä vastaavasti enemmän ja kaskummaa: opinnot venyvät entisestään.

Alle 25-vuotiaiden sossurahoilla kaljankittaamisesta en osaa sanoa mitään varmaa, mutta epäilen, että Nalle osaa sitä vielä vähemmän. Eihän Nalle tällaisia henkilöitä missään tapaa, eivät ne tuo edes hiekkaa pankkikonttorin lattialle...

Ja mistä lähtien pelkkä maatalousmaan omistaminen on tuottanut 800 euroa hehtaarilta verovapaata tuloa kenellekään? Lähdenpä tästä ostamaan vähän maata...

jussi vaarala

se taitaa olla tyly totuus opiskelijoiden suhteen

jos ei ole rikkaita vanhempia niin heikoilla olet

korpraali Wahlroos pitäisi laittaa ylipäällikön virasta esikunnan kahvinkeittäjäksi

amakela

Entäs pankit. Miksi elämme velkarahaan (uusi raha talouteen luodaan velkaa pankista otettaessa => vanhat velat masketaan uusilla veloilla) perustuvassa taloudessa. Tätä pankkien rahasampoa voisi verottaa vuosittain ainakin miljardilla.

Eki54

Taitaa Björniä lopulta hatuttaa sekin ettei loputtomiin ole hauskaa puhaltaa rahaa tyhjästä finanssitalouden tempuilla. Se syö Suomea kun ketään ei kiinnosta toimia reaalitalouden puolella omin jaloin, siis ei enää osaa. Maa on täynnä wannabe finanssiguruja jotka eivät kepilläkään koske uuteen yrittämiseen, reaalitalouteen riskeineen ellei tukirahaa tipu. Katainenkin luulee että jos siirretään veronmaksajan taskusta rahaa pörssisijoittajan taskuun niin se tekee yrityksistä innovatiivisempia ja enemmän työllistäviä. Varsin naivia. Eikä näille valtion namujen saamisille aseteta mitään saavutuksiin sitoutettuja ehtoja. Niitä ei tarvitse ansaita. Nyt vietiin Nokiakin nenän edestä, ikäänkuin kruununa nykytyperyydelle. Vain kvartaalirytkytys ja pikavoitot näyttää kiinnostavan kokeneempiakin johtokuntien jäseniä. Vetävät maan vessasta alas for the money.

Kapitaali ei tunnusta kansallisvaltioita, sen totuuden taakse voi aina paeta. Mutta ei tämä jälki nyt niin hirveän kivaa ole. Olisiko näin ettei Björn ahneuksissaan aivan tätäkään halunnut. Ollaan kuin lapset lelukaupassa ja sitten alkaa lelutkin kyllästyttää. Seurauksena elämä maistuu sköndälle maassa jota ei juuri omakseen pysty enää tunnistamaan. Ehkä niitä teollisuudenkin investointitukia voisi kohdistaa uudella tavalla, olisi pitänyt jo ajat sitten.

martal

Rahan, tukiaisten suhteen Wahlroos on aika pahassa ahdingossa, rahaa valuu laariin vaikka Nalle vuosittain
anookin maataloustukea, piinallista tuo rahan paljous.
Tutkimattomat ovat Herran tiet ja aikeet, Aamen!

juiceri

Wahlroos sanoi:

"Millä helkkarin perusteella suomalainen maatalousyrittäjä nostaa kahdeksansataa euroa per hehtaari eikä maksa siitä mitään veroa?"

Valehteleeko hän aivan tietoisesti vai tietämättään?

Kyllä niistä tuista maksetaan veroa aivan samalla tavalla kuin muistakin ansiotuloista, sillä ansiotuloksi ne tuet lasketaan, höpöpuhetta siis Wahlroosilta.

Ja tuo 800 per hehtaari, en minä kasvinviljelijänä saa kuin noin 550 euroa hehtaari. ehkä jokju toinen tuotantosuunta saa tuon verran, mutta ei kasvinviljelijä.

dTvaKA2Q

mahdollista, että BW puhuu totta?

Eli: tarvitseeko hänen maksaa veroja? onko hänen tukensa (per hehtaari) sittenkin isompi kuin teidän, juiceri? ja kaikki tämä siis ihan täysin laillisesti ja MTK:n vaatimia ja hyväksymiä?

salakankee

kaikista mahdollisuuksista, miten kupata EU:ta ja Suomea!?
EU-tuet
------------
1. tilatuki
2. luonnonhaittakorvaus eli paljon puhuttu LFA-tuki
3. ympäristötuen perustuki
4. sonnipalkkio
5. emolehmäpalkkio
6. uuhipalkkio
7. teurastuspalkkio
8. laajaperäistämispalkkio
9. valkuaiskasvipalkkio
10. maitopalkkio ja lisäpalkkio

Kansalliset tuet
--------------------
1. luonnonhaittakorvauksen kansallinen lisäosa
2. ympäristötuen kansallinen lisäosa
3. perunantuotannon kansallinen tuki
4. kansalliset kotieläinten tuet
5. siementuotannon tuet
- kiloperusteinen kansallinen siementuotannon tuki (viljat)
- EU:n kiloperusteinen siementuotannon tuki (nurmet, pellava, hamppu ja spelttivehnä)

masat

tänään joku viksu sanoi, että Suomesta on tulossa kovaa vauhtia pullonkerääjien maa. Tukea syydetään joka suuntaan. teollisuuteen, maatalouteen, työttömille ja mamujen mukulatkin saavat lähes 300 €/kk taskurahaa. "Perussuomalainen" ei ei mukuloilleen pysty selllaista määrää maksamaan, kun tarvitsee maksaa ansiotuloistaan progressiivistä veroa ja 23 % alvia lähes kaikesta ostoksistaan.

Vaskitsa

Opintoraha korkeakouluopiskelija max. 298€/kk * 0.90= 268.20€
Asumislisä max. 201,60€
Lainaosuus max. 300€/kk
yht. 769,20€/kk

Jos on työssä ja nostaa tukea 9 kuukaudelta saa ansaita 9090€. Kuukaudessa siis 757,50 brutto ja 624€ netto.

Tarjoilijan tuntipalkka 8,95€/h TES.

Jotta laskelmalliseen tuolotasoon yltää, tulisi opiskelijan työskennellä läpi vuoden 19,5 tuntia viikossa tarjoilijana. Saadakseen täysimääräisen tuen opiskelijan tulee opiskella 4.8 opintopisteen verran tukikuukaudessa. Tämä on 32 tuntia opiskelua viikossa.

ONNEKAS korkeakouluopiskelija ansaitakseen 1393 euron kuukausiansiot työskentelee/opiskelee saman aikaisesti 51 tuntia joka viikko läpi vuoden ilman että opiskelu viivästyisi. Viisi vuotta ilman flunssaa, niin hyvin menee.

En pitäisi opiskelijoita lorvailijoina, jotka tulisi saada kuriin.

puutarhamies

Mutta kuten kuvastakin näkee, naaman perusteella Nallen toinen sopiva ura olisi urjennut genekologina.

Mitä yhteistä on finanssinerolla ja gynekologilla?
-Molemmat toimivat melkein samalla alueella.

MarkkuMatias

Kyllä Wahlroos puuttui oikeaan asiaan. Meillä Suomessa tuet on suunnattu eri toimijoille poliittisin perustein tavoitteena jakaa veronmaksajien rahaa omille intressiryhmille. Tässä jakopolitiikassa ei yhteiskunnan kannattavien taloudellisten toimintaedellytysten luomisella ole paljoakaan tekemistä. Maataloustukeen suunnataan vuosittain n. 2 miljardia rahaa. Kotimaisella tuotannolla ei ole suurtakaan merkitystä mm. huoltovarmuuden kanssa. Huoltovarmuus, niin kuin Juhani Putkinen oikein toteaa, ei tarkoita välttämättä omaa tuotantoa. Kotimainen maataloustuotantohan on kriiseille yhtä haavoittuvainen kuin muutkin tuonnista riippuvat elinkeinot. Maatalous on mm. poltto- ja voiteluaineiden, koneiden varaosien, lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden osalta tuonnin varassa.

En syytä nuorta maanviljelijäsukupolvea tästä tilanteesta. Syy on enemmänkin MTK – ja Kepulaisessa politiikassa, jossa nuoret viljelijät on houkuteltu investoimaan suuria summia mm. automatisoituihin 50 – 100 lehmän navetoihin ja koneisiin. Tämä on tehty sillä periaatteella, että investointien takaisin maksussa tukiaisilla on merkittävä osa. Maataloustukiaiset eivät Kepulle riittäneet, vaan nyt ollaan jo pitkällä luomassa uutta tukiaisautomaattia. Risu- ja tuulimyllypaketit ovat teknisesti, taloudellisesti ja ympäristön kannalta kaikkea muuta kuin järkeviä. ( tuulimyllyjen järkevyyden voi tälläkin hetkellä arvioida: - 30 C ja tuulen nopeus 0 – 2 m/s tai tutustumalla Espanjan, Saksan tai Tanskan kokemuksiin tuulisähkön kannattavuudesta ). Silti Kepu, ministeri Pekkarisen johdolla, on rakentanut järjestelmän, joka maksaa 150 – 300 € vuodessa palkanansaitsijalle. Maanomistajat ovat jo ilmaisseet tyytymättömyytensä tuulisähköyhtiöilta saataviin maanvuokratuloihin ( vrt. MTV3 nettiuutiset , Outi Airola, 06.09.2010 18:23).

Kohdentamalla vuosittain tuosta 2 miljardista maataloustuesta 250 – 300 miljoonaa valtakunnan liikenne- ja tietoliikenneinfran rakentamiseen ja kunnostamiseen luotaisiin taloudellisesti järkevät edellytykset yrittäjyydelle ja pk –sektorin sekä raskaan teollisuuden tuotannolle koko valtakunnan alueella ( tonttivuokrat kun ovat syrjäseuduilla murto-osa Kehä III sisällä oleviin ). Rautatieliikenteen toiminta edellytyksien kehittäminen vähentäisi merkittävästi myös päästöjä. Tuon infran rakentaminen toisi työtä yrittäjille seuraavaksi 10 – 15 vuodeksi. Toki nykyisten maatalousyrittäjille tulisi varmistaa kohtuullisen pehmeä lasku uuteen verovarojen jakopolitiikkaan.
Maatalouden osalta tulisi tarkastella sitä, mitä Suomessa oikeasti kannattaa tuottaa. Esimerkiksi lihakarjaa, joka viihtyy talvellakin ulkona.

Ps. Kyllä se Nalle tulee toimeen ilma niitä tukiaisia.

puutarhamies

veronmaksajilta maatalousklusterin osakkeenomistajille. Ei Jussi siitä mitään oikeasti saa.

Jussilta on viety oikeus toimia vapaana yrittäjänä. Tuottajahinnat ovat parhaimmillaankin vain puolet tarvittavasta. Loput katetaan tukena, joka on osa hinnasta, jonka pitäisi olla vapaa ja oikean kokoinen ilman tukia.

Maataloustuki on EU:n määräys, jonka kanssa Kepulla ei ole muuta tekemistä kuin olla huono edunvalvoja neuvotteluissa.

EU:n vahvoissa maissa ymmärretään, että maatalous on yhteiskunnan perusta. Siksi sen asema on niin keskeinen EU:ssa. Täällä näyttää olevan hyvin vaikeaa ymmärtää sitä ennen seuraavaa nälän hätää.

jussi vaarala

Gallupit kertovat tylyä kieltä - suomalaiset tekevät tunisiat nyrkkejä taskussa puristaen.

Persuista taitaa tullakin suurin puolue - aiheesta - ihan aiheesta.

Mutta sitten tarvitaankin perussuomalaisiin ja demareihin rakentuva hallitus - hyvinvointivaltion säilymisen vuoksi

- vahvistettuna vasemmistoliitolla ja mahdollisesti kristillisdemokraateilla.

Jussi Vaarala
Somerniemi

nipa3

Eipä se työntekeminen auta mitään muuta kuin rahan tuotantoa. Suomen alkutuotanto on ainoastaan 3% bkt:sta. Ulkomaanvienti on noin 50 bkt:sta ja viennin bkt:sta puutuotteiden osuus on noin 17%. On siis aivan sama onko vanhusta työntämässä 1 työntekijä tai kaksi. Suomi on kyllä rahan tuotantomaa ja ostaa kaiken ulkomailta, mutta miten paljon Suomi voi ostaa rahalla maailman kauppajärjestösä ilman ette johtavilta maista tule noottia.

Se on totta että työntekemisellä syntyy hinvointia, kun kaikkia palvellaan eikä mitään tarvitse tehdä itse.

joonathan

Jättää se EU:hun eteläeuroopan tilallisille että saavat rauhassa syventyä viinin viljelyyn.

peweste

Tukien vähentämine tai jopa poistaminen vaatisi laajan yhteiskuntasopimuksen.Asuntojen ja vuokrien hinnat kohtuullistettava,Ruualle ja yleishyödykkeille hintarajoitteet.Opiskelijoille valmistumistavoitteet.
Maanviljelijijöille tuotehinnoittelu niin, ettei tarvitse maksaa tukia.
Työpaikkojen lisääminen ja palkkatulot sellaiseki ,että ihmiset tulevat kohtuudella toimeen.Ei tämä ei kapitalistisessa järjestelmässä onnistu Jatketaan entiseen malliin.Köyhät köyhtyy ja rikkaat vaurastuu.
Naapurista ei oo niin väliä juu!

salakankee

ruisleivän hinnassa rukiin osuus on 3,4 % ja kaupan ja teollisuuden 85,1 %. Onko tuollaisessa mitään tolkkua!
1,60 -maksavasta leivästä viljan osuus on mitätön! 5 senttiä. Maksaisin mielelläni leivän hinnassa vaikka euron Jussille jos tietäisin että raha menee hänelle eikä muiden iloksi.
Sitten pyöritämme jumalatonta tukiviidakkoa ja pitelemme viljelemistä pystyssä! Älytöntä!

"Maanviljelijijöille tuotehinnoittelu niin, ettei tarvitse maksaa tukia."

AiLin

Mekö, tavalliset kansalaiset, olemme alasajaneet teollisuuden maastamme?
No, tietysti sikäli, että olemme äänestäneet vääriä henkilöitä edustajiksemme mutta kyllä vastuu kaikesta on niillä, jotka tätä maata ovat johtaneet vain omaa etuaan ajaen. Kenellä siellä valtionhallinnossa yms. sellaisessa on esim. toimeentulo-ongelmia? Kyllä ovat ansiot muuttuneet aika lailla eurojen myötä. Toista se on esimerkiksi tavallisen työ-eläkeläisenkin elämä - tarkkaan saat laskea joka sentin.
Mitä se kannattaa jatkaa työuria ikäloppuina, kun sitten ainakin ansiotaso lasketaan päättäjien toimesta minimiin -vaikka kuinka olisit maksellut eläkerahastoihin vaikka 50 vuoden ajan! Tukia rikkaille, tukia vaan! Ja köyhää ihmistä kyykytetään!

Peter

Nyt kun Nalle saa tukiaiset pois kaikilta maalaisliittolaisilta, niin sitten voisimme käydä kartellien kimppuun. K js S rymän käsikädessä mellastaminen saisi jo loppua. Kun siihen on vielä kytketty MTK, Valio ja mikä pahinta Alko. Saan monet sosiaalitantat takjaloilleen kun ehdotan Alkon jakelu monopolin murtamista. He eivät näe metsää puilta eivatkä edes edustamiaan asiakkaita tien laitapuolella. Valitetaan, että ruoka on kallista Suomessa. Tietenkin se on kun sitä säätelee kaksi tahoa, jotka ostavat yhdessä sopimusvalmistajilta tuotteensa sovituilla hinnoilla. Lemminkäisen sakot olivat aikaoinaan ihan turhat verrattuna tähän kartelliin. Tottakai Alko menee sinne minne suuret kauppakeskukset rakennetaan kuten ABC huoltamojen yhteyteen. Pöyristyttävää. Sinne menee myös kylillä olevat apteekit, käsittämätöntä. Jos asiakkaat saisivat viininsä elintarvikekaupoista, kuten muualla EU maissa, nyt en halua kuulla Ruotsin tai Norjan mallia, niin silloin kaupat säilyisivät kylien ja kaupunkien keskustoissa. Siellä niiden kuuluisikin olla. Sukari saa rakentaa traktori- ja huonekaluhalleja minne haluaa, mutta ruokaa ja juomaa tulee saada lähikaupasta. Tämä ei tunnu olevan yhdenkään puolueen tai edes ehdokkaan agendalla, joten en tule äänestämään ketään, sorry.

MarkkuMatias

Noiden mainitsemiesi monopolin murtamiseen jokainen kuluttaja voi osallistua äänestämällä jaloillaan. Itse siirryin vuosi sitten K -kirjaimesta aakkosissa seuraavaan ja olen säästänyt vuoden aikana n. 25 % ruokamenoissa. ABC -halliasemat kierrän reissuillani kaukaa ja käyn yksityisissä tienvarsien "pikkukuppiloissa" , joissa tunnelma on kotoinen ja siellä voin kahvikupin ääressä jutella henkilökunnan kanssa.

Alkon monopoliaseman murtamisesta olen kanssasi samaa mieltä. Viini kauppoihin ja lopettakaa aikuisten ihmisten holhous. Alkoholin kulutus on on viime aikoina laskenut, mikä tuskin on holhousmenttaliteetin ansiota. Pontikan keittämisen kieltävä lakikin voitaisiin kumota, sillä aika on siitä ajanut ohi. Virkavallan valvonnan painopiste tulee olla huumeiden käytön ja myynnin kitkemisessä.

Erland Salo

Voi Peter Peter. Vähän todellisuudentajua sinne pipon alle. Eivät Alko ja apteekit pysty vaikuttamaan varsinaisten kauppojen sijanteihin yhtään mitään. Kun näin on, on hyvä meidän kuluttajien kannalta, että ne ovat siellä, missä muutkin oskokset tehdään.

Päätökset tehdään Keskossa ja S-:ssä ihan rahan perusteella.

Kaitsu Lähteenmäki

Maataloutemme on pikaisesti pelastettava kepulien vaalikarjan roolista.
Maataloutemme saatava pikaisesti nykyaikaiseksi, riittävän ison mittakaavan teolliseksi yritystoiminnaksi, jossa tuotteiden yksikkökustannukset laskee oleellisesti - kuten muussakin teollisessa massatuotannossa.

Sodanjälkeinen kommunismin pelko asutustiloineen ei ole enää relevanttia?

Tekniikka mahdollistaa nykyään tuhansien lehmien lypsyrobottinavetat, isojen sikaloiden ja kasvihuoneiden 2-taasoisen ekologisen yhdistämisen, yms.
Ei meillä ole enää joka kylällä omaa meijeriä, teusratimoa, paperitehdasta - kiinalaisilla vielä niitä on Maon perintönä.

Tilakoon kasvu ja automaatiota tapahtuu jo kaikissa naapurimaissamme - ehkä Puolaa ja Ranskaa lukuunottamatta.
Puolaiset kun uskoo lypsävänsä 5 ha mini-tiloilleen isot tuet meiltä Brysselin kautta. Ja ranskalaiset on tottuneet lypsämään etunsa saksalaisilta tehdastyöläisltä...

Suomi Euroopan harvaanasutuimpana maana vois tarjota myös runsain mitoin vapaata maata riistaeläinten, nautojen, biisonien,Highland-karjan yms käyttöön, mutta EUn ha-tuet taitaa tehdä maasta järjettömän kallista?

Kanadassa ei ole juuri tukiaisia, muttei maakaan maksa maltaita. Tilat ovat siellä meikäläisittäin jättimäisiä, 1000 - 100 000 ha. Tyypillisesti 5 ihmistä hoitaa hyvin 5000 ha karjatilan.
Sellaisella 5-20 ihmisen yritysmäisesti hoidetulla tilalla voivat sekä ihmiset että eläimet paremmin, kun voidaan asettaa sivistyneitä laatuvaatimuksia eläinten oloille ja ihmisten työmäärille!
Yksi ihminen ei voi tehokkaasti osata ja hoitaa kaikkea nykyaikaisella maatilalla -vaikka viljelijät ovat varsin monitaitoisia.
Nythän luemme melkein päivittäin kun se ja se karjanhoitaja on "väsynyt" eikä ole jaksanut ruokkia ja juottaa eläimiään viikkokausiin ;-/

Jo 1930-luvulta lähtien USAssa ,kylmässä Kanadassa, kuumassa Australiassa ovat traktorit, puimurit, kuivurit on mahdollistaneet isojen satojen ja tuhansien hehtaarien tilakoon. Meillä tätä kehitystä on jarrutettu poiittisista syistä- kepun vaalikarjaa kun pitää olla riittävästi?

Tehokkaalla tuotannolla tulee myös kotimaisen tuotannon varmistaminen paljon halvemmaksi.
Ja jos oikeasti halutaan varmistaa ruoan saaanti kriistilanteissa, niin pitäisi varastoida purkkilihaa, näkkileipää, kuivattuja vihanneksia ja hedelmiä, vitamiineja, lääkkeitä, polttoaineita, koneiden varaosia, yms yms. 10-20 v tarpeiksi- onkos niitä?
Iso tulivuorenpurkas esim Napolissa, Santorinolla, Indonesiassa,.. voi aiheuttaa 10-1000 vuoden kesäpakkaset. Silloin pitää olla ydinvoimaa, hiiltä, jne turvaamassa lämmön ja sähkön kasvihuoneisiin jaasuntoihin...

Mutta meilläpä härmässä on pellot edelleen 10-30 ha romattisia tilkkutäkkejä, joissa ei isot koneet pysty oikein kääntymäänkään.
Silti niitä kalliita traktoreita ja puimureita on Härmän pelloilla 200m välein joka töllin pihalla omansa tietenkin. Ja veronmaksajien tukiaisilla ostettu tietysti.

Sama pirstoutuneisuus-tilanne kuin metsänomistuksessa, tuhoaa pian koko elinkeinon?

Kansalaisten rahat tarvitaan lähivuosina kipeästi vanhusten, lasten, sairaiden, työttömien tueksi ja myös järkeviin tulevaisuusinvestointeihin.
Teollisuus kun häipyy edullisempiin oloihin - eikä siten ole enää samanlainen verotulo- ja hyvinvointigeneraattori kuin menneinä vuosikymmeninä.
Kiittäkäämme siitä näitä ydinvoiman vastustajia.

Koska syöttötariffit yms. jatkuvat kalliit tuotantotuet ovat osoittautuneet huonoiksi, kannatan myös maataloustukien pienentämistä muutamalla miljardilla ja siirtämistä enemmän T&K-työhön ja investointitukiin, pois nykyisen kaltaisesta hehtaarituesta. Hehtaarituki tekee maasta järjettömän kallista näihin Suomen tuotto-oloihin, nettotuotto kun taitaa olla noin 100 e per ha vuodessa.

Meillä on historian perintönä jo tuo kallis (2-6 mrd/v) maataloustuki, alue-, lupa-,neuvontabyrokratia, jne., joka on pysäyttänyt tilakoon, tuottavuuden ja kannattavuuden luonnollisen kehityksen.
Nykymenolla meille jää pian käteenkallis kilpailukyvytön pienviljelijä-harrastelija-maatalous , jota emme kuitenkaan pysty enää maksamaan - kun pitää hoitaa sairaat, vanhukset ja lapset- teollisuuden häipyessä itään.
Sitten voi olla pakko ostaa mahdollisimman halpaa tuontiruokaa...

Kaikki ennustavat lähivuosiksi pulaa ruoasta kun Kiina ym ostelee kasvavalle keskiluokalleen markkinoilta ylijäämät pois, tuottajahinnat tulee nousemaan..
Nyt on siis oikea aika investoida meilläkin (kustannustehokkaaseen) moderniin teolliseen maatalouteen, kasvihuoneisiin, eläinystävällisiin robottinavetoineen yms. Parikymmentä tilaa yhteen osakeyhtiömuotoon esimerkiksi.

Se toisi maakuntiin oikeita itsekannattavia työpaikkoja, eikä tarttis ruinata tukiaisiakaan niin paljoa... eikä vihoitella palkansaajille, jotka ymmärrettävästi protestoivat verovarojen valumista miljardeittain noille 10 kk vuodessa uunin pankolla makaaville viljatilallisille.

Ruotsikin tuntuu satsaavan maitotiloihin, käypä heidän nettisivuillaan.
Olen varma, että Suomessakin voidaan kohtuukustannuksilla ja eettisesti kasvattaa eläimiä ja ruokaa.
Onhan meillä tilaa Kehä III ulkopuolella vaikka millä mitalla,
Tosin ha-hinta on vielä sairaan korkea hehtaarin tuettomaan nettotuottoon nähden ?
Euroopan harvaanasutuin , pimein ja kylmin maa- kuitenkin hehtaari peltoa maksaa 10 000 euroa?

Halvalla sähköllä varmistamme maatilayrityksen kannattavuuden, onhan maatilankin kustannuksissa iso osa energiaa.
Esim uusien ydinvoimaloiden jätelämmöllä (kymmeniä tuhansia MW!) voidaan pitää yllä valtavia alueita kasvihuoneita ja eläinsuojia, sen lisäksi että lämmitetään kaupungit ja rakennetaa trooppisiaa kylpylöitä Simoo, Loviisaan, Raumalle,...

Eikä tarttis lennättää raakoja tomaatteja Kanarialta talvella tänne...

Vierte Mann

Sinä sen se osaat kirjoittaa ja asetella asiat juuri sellaiseen muotoon että ainakin kahdella lukuhetkellä, pahimmassa tapauksessa kolmella, luulisi perustavaa laatua olevien seikkojen menevän parkkiintuneenkin maajussin kalloon.

S- ja K, monopoloineen ovat pilanneet maan vähittäiskaupan täysin remontikuntoon. Kaikki luovuus on jyrkästi kiellettyä, vaikka varsinkin nuoressa kauppiaspolvessa joskus näitäkin taitoja kaivattaisiin.
Erityisen riemunaiheen, vaikken enää palveluja tarvitse, oli viinakauppaosio.
Mitä pirua täällä tekee monopolilla jonka duunareilla alkaa olla jo ilmiselviä vaikeuksia keksiä itselleen mitään hyödyllistä tehtävää autioissa hienoissa puljuissaan?? Jos saisivat mahdollisuuden perustaa työkokemuksellaan "siistejä omia toimipisteitä" - kuka asiasta kärsisi?
Tässä maassa on alkkista joka lähtöön, ikävä kyllä, mutta rajoitukset eivät kahlitse enää ketään itselleen ilolientä halajavaa: Tykki ilmestyy handuun käden käänteessä.

Nalle sinänsä puhui täyttä asiaa, mutta helppo on puhua kun kermat on kuorittu ajoissa omaan taskuun. Oli miten oli, palon riittää tässä maassa työtä. Jotta kauppa ja kehitys saataisiin pelaamaan käsi kädessä, huonompiosaisia lainkaan pätkimättä.
Mutta ensin vaalit - ja sitten nähdään mikä myllerrys iskee.
Ensi vaalit tämän, kuvitelmieni mukaan vapaan maan historiassa - jonka vaalien oikeudellisuutta kaivataan oikein ETYJ-apua.

Kaitsu Lähteenmäki

Uuden Seelannin Valio- Fonterra oli vielä 10 v sitten pikkutekijä, mutta nyt se on 10 mrd globaali viejä. joka generoi verovaroja eikä kuluta niitä.
Samantapaiseen kasvavaaan ruoka-liiketoimintaan pyrkivät myös naapurimme, mm. Ruotsin Arlasta havitellaan globaalia peluria.
Myös meillä on tähän mahiksia- jos vaan annetaan tilojen muuttua markkinoiden mukaan teollisiksi yrityksiksi?
Vai eikö?

MarkkuMatias

Jo 60 -luvulla päiviteltiin sitä, että toiselta puolelta maapalloa tuodaan Eurooppaan halpaa voita Uudesta-Seelannista.

Meillä voivarastot pursuivat silloin ja Englantiin piti veronmaksajien tuella viedä voita. Samanlainen tilanne kun tanskalaisilla on nyt, kun joutuvat Ruotsiin viemään halpaa tanskalaisten veronmaksajien tukemaa tuulivoimasähköä.

Mikä siinä on, että toiselta puolelta maapalloa kannatti ja kannattaa tuoda Eurooppaan elintarvikkeita ? Joku tässä mättää ! Onkohan syy tässä tukiaisten veltostuttamassa myyntiorganisaatiossa ? Tämän myntiorganisaation perinteethän ja kulttuuri on 1960 - 80 -luvun Neuvostoliiton kaupassa, jossa votkaa saunassa ryypäten tehtiin kauppoja. MTK huolehti silloin, että tukiaismylly toimii ja teollisuus siitä, että devalvaatiolla hoidettiin kilpailukyky kuntoon. Tuontitavarat tavalliselle duunnarille kallistuivat aina devalvaation myötä. Siinä sivussa oli paperiduunareille helppo antaa palkkaneuvotteluissa periksi ja ostaa työrauhaa. Paperin tuottaminen kun ei ole työvoimavaltaista yritystoimintaa.

Nämä ovat asioita joista meidän pitää vähitellen poisoppia. Onneksi devalvaatiota ei enää tule.

M Strandén

Katsotaan aleneeko ruuan hinta?
Olisi se kiva kun itämerikin jäätyisi vaikka pariksi kuukaudeksi, niin kukahan mankuisi enemmän?

Ihmeellisiä kateellisia on Suomessa maajusseille?
Jos se on kultakaivos siitä vaan ostamaan tiluksia ja porskuttamaan maajussina! Itse en ole maajussi, mutta miksi niin paljon luopujia, yleensä tuottavat alat vetää lisää yrittäjiä?

MarkkuMatias

Tässähän tämä asian ydin onkin. Kun perinteinen maanviljelys ei ole Suomessa kannattavaa. Kun se ei ole ollut kannattavaa, sitä on poliittisista ja yhteiskuntarauhan kannalta ollut pakko tukea ( sodanjälkeiset asutustilat, suljettu talous ja muutenkin silloinen maatalousvaltainen väestö, ennen 1960 -luvun suurta murrosta, jolloin asutustilalliset alkoivat muuttaa Ruotsiin tai Etelä-Suomen lähiöihin ).

Vastaavasti voisin kysyä: jos kerran kaupungissa on niin helppoa, miksi ette muuta kaupunkiin maalta - tätä olen pienestä kaupunkilaispojasta 1960 -luvun alusta maalla pyörineenä ja juttuja siellä kuullessani ihmetellyt.

Peruskysymys on: Olemme maatalouden kanssa tulleet vedenjakajaan - miten tästä nyt jatketaan - verorahojen "polttaminen" maataloudessa ei ole enää samassa mittakaavassa kuin ennen mahdollista. Verorahat tarvitaan valtakunnan infran rakentamiseen, joka luo edellytyksen kannattavalle pk -sektorin sekä raskaan teollisuuden toiminnalle ja niin myös elävään maaseutuun.

Esimerkiksi: Mies käy töissä kaivoksessa ja siinä sivussa laittaa koneella pottua maahan ja myy ne syksyllä perunanvälitysfirmalle. Rouva voi joko käydä kunnalla töissä, pyörittää omaa kotiviinifirmaa tai hoitaa sen isännän pottubusineksen kirjanpidon. Tuotteiden myynti hoidetaan netissä ( rouva ). Onko se kannattavaa ? Se pitää jokaisen itse miettiä, niin kuin muutkin aloittelevat yrittäjät tekevät, ilman että voivat laskea yhteiskunnan vuosittaiseen tukeen.

Itse ostan polttopuuni maatalousyrittäjältä ( lihakarjaa ) ja olen erittäin tyytyväinen saamiini polttopuihin. Aion ostaa jatkossakin niitä häneltä. Lämmittämällä puilla mökkiäni teen ainakin hieman kiusaa paikalliselle sähköntuottofirmalle. Toivottavasti isäntä saa omansa niistä puista.