Sunnuntai 27.5.2012

90 000 €/v: ”Iso ongelma Suomessa”

Luotu: 
21.2.2011 11:05
Päivitetty: 
21.2.2011 11:30
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Jouko Karjalainen haluaisi puuttua osinkotulojen verovapauteen. Kuvassa Karjalainen muutama kuukausi sitten EU:n köyhyysteemavuoteen liittyvässä tilaisuudessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen köyhyystutkija Jouko Karjalainen sanoo Uudelle Suomelle allekirjoittavansa pääpiirteisään Johannes Kanasen väitöstutkimuksen väitteet tuloerojen kasvusta, vaikka pitääkin Kanasen tulkintoja radikaaleina.

Karjalainen myös toivoo puuttumista siihen, että listaamattomien yritysten omistajien osinkotulot ovat verovapaita 90 000 euroon asti.

Kananen väittää tuoreessa väitöstutkimuksessaan, että suomalaisia kontrolloidaan hyväksymään heikot työehdot ja matala palkka. Jouko Karjalainen puhuu tarjontatalouden muodostumisesta.

- Siinä on ollut keskeistä työvoiman hinnan lasku. Sitä on perusteltu kilpailulla ja globalisaatiolla, Karjalainen sanoo.

Karjalainen myöntää, että toisaalta myös kannustinloukkuja aina syntyy.

- Kun työvoiman hintaa painetaan alas, niin sosiaalietuudet tulevat vastaan, ja kannustinloukku syntyy.

Karjalainen on puhunut pitkään tuloerojen räjähtämisestä Suomessa. Uuden Suomen Puoluekoneesta käy ilmi, että kaikki eduskuntapuoleet olisivat valmiita nostamaan pääomatuloverotusta ensi vaalikaudella. Auttaako tämä tuloeroihin?

- No kyllä se oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa tuo jonkin verran, Karjalainen myöntää.

Hänellä on kuitenkin kaksi muuta ehdotusta, jotka hänen mukaansa auttaisivat tilanteeseen nopeammin ja tehokkaammin.

- Suurempi ongelma on se, että on annettu portti siirtää osinkotuloja pois tuloveron piiristä pääomaveron piiriin, Karjalainen sanoo viitaten siihen, että listaamattomien yritysten osinkotulot ovat verovapaita 90 000 euroon asti.

Karjalaisen mielestä tähän puuttuminen olisi selkeä ja nopea tapa tasoittaa tuloeroja. Viimeksi keskusta linjasi, että verovapauden rajaa pitäisi laskea 90 000 eurosta 50 000 euroon. Karjalainen toivoo, että puolueet keskustelisivat aiheesta enemmän.

Toinen tapa puuttua tuloeroihin olisi Karjalaisen mukaan sosiaaliturvan pienimpien etuuksien korottaminen.

- Palkkatulot kuitenkin ovat nousseet koko ajan viime vuosina, mutta pienmpiä etuuksia ei ole juuri korotettu.

- Tämä vähentäisi tehokkaasti myös köyhyyttä, Karjalainen sanoo.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

ppaunio

... SAA 90.000 osinkoja vuodessa verovapaasti.

Saadakseen täyden 90.000€ verovapauden täytyy yrityksellä olla 1.000.000 (yksi miljoona) vapaata omaa pääomaa.

Tuo miljoona on täytynyt ansaita ja siitä maksaa verot.

Onko tämä oikein vai ei on oma kysymyksensä mutta vain harva yrittäjä saa 90.000€ vuodessa verovapaita osinkoja.

space

Kyseessä on aika pienehkö ryhmä jota asia koskettaa mutta laitosten kammioissa vuosikymmeniä palkansaajina homehtuneet tutkijat ovat hanakasti käymässä näihinkin rahoihin kiinni. Senkus käytte kiinni, sittenhän ne siirtyvät nopeammin hyödyttämään jonkun muun maan yritystoimintaa. Riittää sitä köyhyysmateriaalia enemmän tutkittavaksi kun on vähemmän työpaikkoja.

pertti481

Näitä ongelmia me tarvitsisimme rutkasti lisää. Saadakseen 90.000 euroa puhtaana käteen on ensin pitänyt sijoittaa tai jättää miljoona euroa verotettua tuloa yritykseen. Sitten pitää tehdä liikevaihtoa pari miljoonaa ja siitä voittoa liikekulujen, palkkojen ja eläkkeiden jälkeen suunnilleen 150.000 euroa. Tästä pitää maksaa ensin elinkeinotuloverona reippaat 30.000 euroa voidakseen maksaa itselleen tuon 90.000 euron osingon.

Näillä ongelmilla Suomi saataisiin nousuun.

maijapulkkinen

Yritys maksaa voitosta 26 % veroa.
Pienyrityksessä yrityksen voitto muodostuu yrittäjän työstä.
Onhan se aivan väärin jos ensin yritys maksaisi sen 26 % ja sen jälkeen yrittäjä maksaisi vielä pääomatulona esim 28 %

hanari

Jos ammatinharjoittajat jätetään pois, yritys tuottaa voittoa vasta 3 - 8 vuoden toiminnan jälkeen. Eikä tulevaisuuskaan aina ole ennustettavissa. Luulo osinkotulon verottomuudesta pitäsikin muuttaa käytännöksi. Eli yrittäjälle pitää maksaa 50000 vuodessa verottomana. Jos ei muuten niin arvonlisäveropalautuksena. Myös työntekijöiden työeläkemksuista tulisi osan mennä yrittäjän oman eläkkeen kartuttamiseen. Useinhan yrittäjä itse ei saa tuloa eikä näin kartuta omaa eläkettään.

Hallikoira

Pienyrityksessäkin voitto muodostuu asiakkaan maksamasta tuotteen hinnasta, josta on vähennetty kaikki kustannukset, jotka yritykselle ovat aiheutuneet tuotteen asiakkaalle asti saamisesta. Ei yrittäjän työ ole tässä yhtään sen kummallisempaa kuin palkatun työntekijän.

wee

Kommentti yrittäjän työstä menee pahasti metsään. Ensinnäkin harvempi pienyrittäjä maksaa itselleen säännöllistä palkkaa kun tästä joudutaan muiden kulujen ja palkkojen eduksi joustamaan. Siksi toiseksi jos lasket yrittäjän työn tavalliseksi palkansaajaksi verotaakkoineen miksi ihmeessä kukaan lähtisi yrittäjäksi?

Yrittäjä joutuu tekemään merkittävästi ylimääräisiä töitä yrityksen pyörittämiseksi ilman korvausta, ottamaan liiketoimintariskin, riskeeraamaan valtion virkamieskoneiston säännöllisen mielivallan ja ottamaan vastuun myös työntekijöistään. Jos tätä kaikkea tekee vain maksaakseen itselleen keskimääräistä työntekijää pienempää palkkaa täytyy jo olla aika tyhmä.

Yrittäjyyden verokohtelun on erottava selkeästi työntekijästä. On valtion edun mukaista palkita yrittäjää voimakkaasti onnistumisesta. Tämä on parasta tapa tukea yrittäjyyttä ja synnyttää myös yrittämisellä rikastuneita jotka pystyvät sijoittamaan varojaan uusien yritysten synnyttämiseen.

maijapulkkinen

Yritys maksaa voitosta 26 % veroa.
Pienyrityksessä yrityksen voitto muodostuu yrittäjän työstä.
Onhan se aivan väärin jos ensin yritys maksaisi sen 26 % ja sen jälkeen yrittäjä maksaisi vielä pääomatulona esim 28 %

satakakskyt

Kaikkein reiluinta tietysti olisi laittaa sama progressiivinen tulovero ja kunnallisvero sekä palkkatulolle, että pääomatulolle.

Siis jos keskimääräinen kunnallisvero on 19% ja progressiivinen tulovero (30%). Keskimääräisellä kunnallisverolla yrittäjä maksaisi 18% + 19% = 37% veroja 90,000 euron tuloistaan.

sinenmaa

Mielestäni yrittäjät haluavat vain sääliä itselleen väitteillään, että he ovat jo maksaneet veroa tuloistaan.

Yrittäjä ja yritys ovat kaksi eri asiaa; jos yrittäjä haluaa laittaa esim eläke- ja muut asiansa kuntoon, niin silloin hänen pitää ottaa ansionsa palkkana yrityksestä, jolloin hänen palkastaan menee automaattisesti telli ja lelli ja sv- ym maksut, kuten muiltakin palkansaajilta.

Kaikenlaiset kannustimet oli kai suunniteltu myös sitä varten, että niillä parannettiin yrittäjän heikkoa asemaa, mutta rajansa kaikella; yksikään yritys ei voi olla olemassa itseään varten. Myöskään kaikki eivät voi olla yrittäjiä, vaikka sekoomus niin haluaakin opettaa, kuten kaikki eivät voi olla rikkaitakaan; jokainen optioyritys ja jokainen rikas loisii veronmaksajien harteilla

Itse haluaisin myös yrittäjäksi, sillä ymmärrän toki yrittäjyyden vastuun kansan menestykselle, mutta en lainkaan hyväksy sellaista vollotusta, että yrittäjille kuuluisi kaikki ilmaiseksi vain yrittäjyyden tähden.

Kansa menestyy sitä paremmin mitä pienemmät tuloerot siinä on. Kaikkein menestyvin kansakunta on se, jonka jokainen yksilö toimii taloudellisesti, eli vaatimattomasti.

Se on ainoastaan uskomus, että yrittäjällä pitää olla bmw, kesähuvila, puoli vuotta lomailua, 10miljoonan asunto, oma poliitikko,...

sinenmaa

Itänaapurissako muka kokeiltu jotakin inhimillistä

Hahhaa..

Et oo tainnu koskaan lukea mitään; Neuvostoliitossa omistava luokka, eli Puoluekirjan omavat omistivat kaikki; heile oli kaikki ilmaista, kuten rikkaille on aina kaikki täysin ilmaista; Jos ihmisen varallisuus vain kasva huolimatta kulutuksesta, niin silloin logiikan mukaan ihminen on loinen,...

kaukoranta

Yrittäjä omistaessaan yli 30 % yrityksestä maksaa YEL-maksuja haluamansa työtulon mukaisesti kuten henkilöyhtiön osakaskin. YEL-maksu on verrattavissa palkansaajan eläkemaksuun ja suuruudeltaan 21,6 % työtulosta alle 53 vuotiaalla (22,9 % yli 53 v.). Valittettavan moni yrittäjä määrittelee työtulon hyvin alhaiseksi säästääkseen näistäkin menoista, jotta kykenisi elättämään itsensä ja perheensä. Tämä sitten kostautuu eläkkeelle jäätäessä. Monelle yrittäjälle eläkemaksuista tinkiminen on siis pakon sanelema juttu. Näillä yrittäjillä ei ole ongelmia omasta yrityksestä nostettavien osinkojen verollisuuden tai verovapauden kanssa. Ongelmia on yleensä siksi, että sitä verotettavaa tuloa ei yritykseen synny tarpeeksi.

Ukko-Gubbe

"Kansa menestyy sitä paremmin mitä pienemmät tuloerot siinä on. Kaikkein menestyvin kansakunta on se, jonka jokainen yksilö toimii taloudellisesti, eli vaatimattomasti."

Siis tätä jo eräs toinenkin kommentoi, että itänaapurissa jo kokeiltiin tällaista. Tosiaan, näin ainakin uskoteltiin.
Samoin tällaista "taloudellista" mallia käytännössä soveltavat esim. muurahaiset. Mutta ei se ihmisille sovi.
Älä "sinenmaa" vaan ala yrittäjäksi, senverran hakusessa sinulla tuntuu asian hahmottaminen vielä olevan.
Yritys on nimenomaa olemassa, jotta se tuottaisi omistajalleen voittoa. Mikä muu voisi olla yrittäjyyden kannustimena ? Okei se antaa työtä ja palkkaa yrittäjälle (yleensä) mutta yrityksen täytyy tuottaa voittoa jotta olisi jatkuvuutta. Tästä voitosta maksetaan vero ja se on yrityksen osuus yhteiskunnan ylläpidoksi. Lisäksi tietysti yrittäjä maksaa vielä normaalin tuloveron nostamastaan palkasta. Ja YEL:in, jonka eräs toinen jo selittikin tyhjentavasti täällä.

Vielä lainaus :
"Se on ainoastaan uskomus, että yrittäjällä pitää olla bmw, kesähuvila, puoli vuotta lomailua, 10miljoonan asunto, oma poliitikko,..."
Tämä on todellakin vain uskomus.

sinenmaa

Yritys on olemassa jotta se tuottaisi omistalleen voittoa.
Blaaaablaaaaaa
Jokainen tekee tyota elaakseen!!!
Yrittajien tulee tajuta, etta he eivat ole yhtaan parempia kuin kuka tahansa TYONTEKIJa.
Mina lopettainkaiken avun heilta jotka ei tyota tee mutta jokainen tyntekija ansaitsee ihmisarvoisen elaman ja htc kannykan

Ukko-Gubbe

Miten kävisi jos verottoman osingon rajaa laskettaisiin esim. 40'000:een mutta samalla nostettaisiin verottoman osingon laskemisen 9% nettovarallisuudesta esim 14%:iin ?
Olisiko se +-0 tulokseltaan ?

3077

Jos kiellettäisiin lailla yrittäminen ja valtio työllistäisi kaikki ai niin sitähän kokeiltiin ja ihailtiin naapurissa mutta,mutta.
Annettaisiinko vain yrittäjien yrittää ja kannustettaisiin heitä työllistämään?
Toisaalta Jutta lupasi ottaa SDP:n konttoriin 100000 uutta työntekijää.

Marcul

90.000 Euron tulon osuudesta on maksettu reilusti veroa a)luotaessa yritykseen vapaa pääoma, se tehdään tuloksesta, b) vuotiuinen tulos josta ylipäätään maksetaan osinko.

Olisi toivottavaa että tälläisiä yrityksiä olisi maassa enemmän kasvattamassa kakkua, jota niin mieluusti ollaan jakamassa. Samalla selittäen olematonta verovapautta tietämättömyyttä ylistäen.
Ko. keskustelun taso on käsittämättömän heikko.

space

Ehkäpä suurempi makrotalouden ongelma on että Suomessa on loputtomasti valtion ja kunnan virastoja, joissa on paljon porukkaa tuottamattomassa työssä suurella palkalla. Melko pienen vastuun ja työtaakan sisältävästä työstä maksetaan helposti yli 4000:n euron kk/palkkoja. Inflaatiokorotukset ovat heillä viime vuosina olleet tietenkin myös huomattavasti suuremmat kuin yksityisellä puolella. Tämän vinoutuneen rakenteen ylläpitämiseksi otetaankin kiihtyvään tahtiin velkaa. On tietysti raflaavampaa puhua 90 000 osingoista, jotka koskettavat marginaalista ryhmää. Sieltä varmaan pitäisi tiristää vielä hieman lisää vinon rakenteen tueksi.

Kuvaavaa onkin että koskaan ei puhuta kuinka paljon tällä kiristyksellä tästä 90 000:sta saataisiin aikaiseksi. Kuinka paljon 10-15 miljardin vuosittaisesta lainasta tällä katettaisiin? Todennäköisesti ei kovin paljoa.

Tämä asiahan ei sinänsä liity tähän juttuun mutta jotenkin se nyt vain tuli mieleen.

Jape

..yrittäminen.

Minä toisaalta ymmärrän mistä tämä yrittäjyydenvastaisuus johtuu. Nimittään meillä ei kukaan koulutettu ihminen halua ryhtyä yrittäjäksi. Jopa ekonomeista yli 90% ilmoittaa haluavansa turvalliseen työpaikkaan eikä missään tapauksessa oman yrityksen vetäjäksi.

Yrittäjiksi päätyvät meillä käytännössä vain ne joilta ovat jääneet kaikki koulut käymättä. Se kun on näille ihmisille ainoa tapa nousta yhteiskunnassa kunnon ansioille.

Mutta, tämä johtaa kateusloukkuun. Korkeasti koulutettu viranhaltija ei kestä katsoa kun se koulunsa kesken jättänyt tyhmä naapurin poika ajelee uudella mersullaan ja asuu 500 neliön uudessa omakotitalossaan. Ja, ainoastaan siksi että perusti metallifirman ja rupesi tekemään jotain urakointeja. Palkkasi sitten aikojen myötä 50 henkeä töihin ja on yksi kylän suurimpia veronmaksajia. Tällaisista ne yritykset meillä nousee.

Vieläkin nousee kiitollisuus ja kunnioitus mm. syksyllä edesmenneelle Vidgrenin Einarille joka metsurin koulupohjalta kehitti välillisesti jopa tuhansia ihmisiä työllistävän yrityksensä. Eikä hän ole ainoa. Samanlaisia yrittäjiä on satoja jos ei tuhansia Suomessa.

Mutta eipä taida tulla enää. Ainakin se pyritään estämään mahdollisimman tehokkaasti.

Hakkuri

Eläketulolle voitaisiin laittaa myös tuo 90 000 euron raja jonka ylittävältä osalta alettaisiin vasta maksaa veroa. Palkkatulostahan ollaan jo maksettu vero joten verottomana eläke pitää käteen saada kun omaa rahaa on.

Yucca

Tavallisella ammatin tai liikkeenharjoittajalla on täysi
työ saada liikevaihtoa tuo 90000.
Tosiasiassa suurin osa pienyrityksistä on kannattamattomia
joissa yrittäjä painaa pitkää päivää, koska muutakaan
vaihtoehtoa ei ole, eikä aikaa edes pysähtyä miettimään
muuta.
yrittäjyyden suurimpina asiantuntioina esiintyy poliitikot
ja virkamiehet joilla ei ole kokemusta edes vastuulisesta palkkatyöstä
saati koko omaisuutensa panttaamisesta
yrityksensä lainojen takuuksi.

hoikkapoika

Jotka ovat listaamattomia.Jokainen perheenjäsen voi nostaa verotta 90000 € vuosessa.Ilman mitään veroa.Mitä isompi perhe sitä isompi etu.Pääomatuloista ei makseta ei makseta kunnallisveroa.

Jnnb

Oletetaan että ammatinharjoittaja perustaa yrityksen ja saa kannattavan liiketoimintansa avulla 5 vuodessa kerättyä tuon miljoonan nettovarallisuuden. Tuloksesta yritys on silloin maksanut noin 70 teur veroa per vuosi.

Mikäli jokainen työssäkäyvä suomalainen (v. 2009 n. 2,3 milj) maksaisi yhtä paljon veroja valtion budjetti yli kolminkertaistuisi vaikka se luopuisi kaikista muista tuloista.

Kun sitten ammatinarjoittaja ei enää halua kerätä yritykseensä nettovarallisuutta, hän tekee vain sen verran tulosta yrityksellään, että saa nostaa sen 9% vuosittain ilman että yritys köyhtyy tai rikastuu. Tällöin yritys maksaa veroa voitostaan vähän reilu 30 000 per vuosi.

Mikäli jokainen työssäkäyvä suomalainen maksaisi yhtä paljon veroja valtion budjetti olisi 1,4 kertaa nykyinen vaikka se luopuisi kaikista muista tuloista.

Kyllä nyt on tutkijat löytäneet syylliset maamme "huonoon tilaan"!

MURSU

"Palkkatulot kuitenkin ovat nousseet koko ajan viime vuosina, mutta pienmpiä etuuksia ei ole juuri korotettu"

Erokuilu vähänansaitsevienkin ja totaali köyhien (pelkillä perus sos-tuilla elävät) välillä on repeämässä suuremmaksi sekin. Hintojen nousua ei reagoida toimeentulotukea nostamalla, esim sähkön huima nousu, TV-luvan moninkertastuminen ilman vaikutusta tukiin, linja-auto paikallis matkojen nousut, ruoka kallistunut, jne. nuo kaikki määritetään tekstissä sisältyväksi toimeentulotukeen joissa muutoksia ei ole huomioitu osin jopa 15-20 vuoteen!

Millä toimeentulotuella elävä tekee 5e /päivä (minimi linja-auto taksa 2,5 e/suunta)kauppareissun jos usea km-matka, millä maksaa yli 200e TV-lupa, millä puhelin-lasku (pakko olla jo sos-toimeenkin asioidessa, lääkäri varauksessa yms), millä pitää halvintakin nettiyhteyttä kun jopa sos ja virastot yleensä nevovat/jopa osin vain ottamaan yhteys netillä tai pyytävät sähköposti-osoitteen?? Millä maksaa??

Yllä olevan lisäksi pieni tuki muka sisältää: henk kohtaisen ja talouden hygienia tarpeet, vaatetuksen, sanomalehden tilauksen (!), pienet virkistys matkat (!?!), teatteri tms (!?!), sähköön "menoiksi" hyväksytään vain n. 27e + 5e/per lisä henk = 2henk max 32e eikä muutu vaikka sähköhinta tuplaantuisi!

Jos muu ei kasva, niin köyhyys ainakin! Ketä tämä hyödyttää lopuiltaan.

foinikkialainen

- Ensinnäkin ko. asia koski osinkoja. Ja onhan 90 000 euroa jo jotain, verottomana osingoista. Funtsikaa vähän, et mä tiedän tyyppejä, jotka saavat 190 euro/kk. Toiset saavat nk. duurin avulla "työtä", josta maksetaan 9 euro/pv + t.t.tuki eli 417 euro/kk. Siis tulot yht. vajaa 600e/kk !! Tietty ulosottomies pääsee siihen "nykäseen" 1/3 itselleen, joten aivan sama teetkö töitä, vai et(jos ja kun olet velkaa). Kaikki menee joka tapauksessa, mutta t.t.tuki ja "töistä saadusta palkasta"jää käteen se 417 euroo/kk. Aina!
- Jos ei ole velkoja(?), niin ei se vajaa 600 euroa/kk lämmitä paljoo kehoo eikä mieltä, vielä kun tietää toisten samalla saavan suojatyöpaikoissaan, eli niistä mitättömistä puuhasteluistaan n.3000-10 000 euroa/kk. Ja jopa enemmänkin.
Ja jumalauta, joku hyväksyy tämän vielä!? - Käykö "uusjako" mielessä? Entä esim. Sasi, Vanhanen, Halonen, Thors, Erkko, Lilius, Jyrki, Stenman, Forssander, Wallin, Wahlroos y?
Tosin, ei ne "duurin" pakkotyötkään hääppösiä kuulemma ole; jätkät veistelee päivät pitkät nk. "hyttysen pönttöjä". Tietty pakollistahan se on, mutta "harkinnanvaraisesti" kun edetään, niin huomaammekin suomalaisten tahtovan takaisin ikeeseen ja olevansa uudelleen orjia. Ikeeseenkö ikävä?! Pitäisi muistaa (tietää) jo pikkuhiljaa, millaista se on.

Reboot

Toivon todellakin ,että tämä kaveri saa vastaansa kunnon vastaväittelijän. Kuten on aikaisemmin todettu, niin saadakseen täyden 90.000€ verovapauden täytyy yrityksellä olla 1.000.000 (yksi miljoona) vapaata omaa pääomaa.

Harva yrittäjä tähän Suomessa pystyy. Ja jos joku pystyy nostamaan näin paljon verovapaata osinkoa, niin on siinä vaiheessa maksanut jo huomattavan määrän veroja muiden puolesta, sekä tarjonnut töitä monelle muulle Suomalaiselle. Niitä työpaikkojahan tähän maahan tarvitaan. Yksityisen sektorin tuottamalla pääomalla ja työllä maksetaan ne julkisen puolen menot ja sosiaaliturvat.

eerik

Yrittäjä maksaa tuloksestansa yhteisöveron.
Keskustan esitys 90 000€ osinkojen verovapauden laskemisesta 50 000€:n on hyvä, se tuo mukaan kohtuutta ja verotus tulee aika lähelle ansiotulojen verotusta. Kikkailu vähenee, mutta aivan oikeutettu osinkojen verovapaus säilyy kohtuullisella tasolla.

JuusoS

Kyllä on tutkijan arvot hakusessa.

Köyhyystutkija siis tutkii hyvätuloisia ja näkee heidät suurena ongelmana ??????

Ja minä kun luulin, että köyhyys olisi ollut suurempi ongelma noin köyhyystutkijan näkökulmasta.

Jos tutkija nyt vaan edelleen tutkisi köyhyyttä ja siihen johtavia syitä ja antaisi niiden hoitaa hommansa jotka osaavat tehdä rahaa, työllistää ja pyörittää oikeasti tätä yhteiskuntaa.

Ihan selvyyden vuoksi: Minä en saa aikaiseksi niin paljon osinkoja, että niitä verottomasti voisin nostella. Pitäisköhän ruveta köyhyystutkijaksi?

tha

Tasata tuloeroja on tietenkin ottaa niitä tuloja pois joiltakin. Sen sijaan se, että yrittää lisätä niitä niillä, joilla ei ole riittävästi tuloja on paljon vaikeampaa... Siksi tutkija on varmaankin tutkija, eikä esim yrittäjä :)

Vähäpuheinen

Tyhmyyttään vai tarkoituksella?

"Karjalainen myös toivoo puuttumista siihen, että listaamattomien yritysten omistajien osinkotulot ovat verovapaita 90 000 euroon asti."

2008 osakeyhtiöiden nettovarallisuus oli keskimäärin 50.000 euroa. Yrityksistä nostettu keskimääräinen osinko oli 4.500 euroa. Tästä osingosta maksettiin veroa vähintään 1.581 euroa.

Yrittäjien tuloista verotettiin ansiotulona 75 %.

Pienyritystä ja yrittäjää on turha eriyttää keinotekoisesti erillisiksi veronmaksajiksi.

Tulevaisuudessa kannattaa varat sijoittaa vain yksinkertaisesti verotettuihin kohteisiin, kuten kiinteistösijoituksiin.

Vähäpuheinen on jo tuotteiden valmistuksen lopettanut ja koneet myynyt baltiaan. Lähivuosina loppuu huolto- ja asennustoiminta, ellei yritykselle ostajaa löydy...

Sitä saa mitä tilaa, politrukit!

marjaleenakuronen

Noita 90000 nettona nostavia on vain pieni osa yrittäjistä.
Keskimäärin muutaman vuoden yrittämisen jälkeen, voivat
useimmat nostaa vain 4000 - 5000 vuodessa. Usein ei mitään,
koska yrityksen likviditeetti ei anna periksi.

Asia on tullut esiin lähinnä siksi, että näitä yhtiöitä
ovat perustaneet mm. lääkärit, asianajajat etc. ja usein
ilman ns. yrittäjäriskiä eli toimeksiantajia on vain yksi.
Usein vielä koneet, laitteet ja jopa hallintoapu tulee
vain nimellistä korvausta vastaan.

Eli kyseessä on palkan muuttaminen osinkotuloksi, johon ei
kaikilla palkansaajilla ole mahdollisuutta. Mutta eivät
nämäkään yrittäjät tee sitä 90000 tonnia hetkessä.
Ensin pitää olla verovuotta edeltävän tilinpäätöksen
nettovarallisuus tuo aikaisemmin mainittu miljoona, josta
9% on tuo surullisen kuuluisa 90000.

Ennen tätä osinkoverouudistusta mm. 90-luvun laman aikoina
yrityksiä meni konkurssiin pelkästään siksi,että osakepääoma
putosi alle 1/3, koska yrittäjät eivät jättäneet yhtiöön
varoja, koska se ei ollut heille motivoivaa.
Nyt lamasta selvittiin vähemmillä konkursseilla, koska
omia pääomia oli yrityksessä enemmän.

Ratkaisu tähän on tukkia tuo porsaan reikä,joka mahdollistaa
palkkatulojen kikkailun osingoiksi. Ei pidä vaikeuttaa
entisestään oikeiden yrittäjien toimeentuloa ja ottaa pois heidän
kannustintaan.

Haluan, että joku niistä 'suojatyöpaikka'tutkijoista
kerää tiedot näistä yrittäjistä, jotka ovat nostaneet
osinkoja listaamattomista yhtiöistä. Tulette hämmästymään
sitä, miten pieni osa yrittäjistä pystyy tuohon 90000!

Olen toiminut nimenomaan pienten ja keskisuurten yritysten
verosuunnittelijana yli 20 vuotta ja tiedän, mistä puhun.
Muistakaa vielä, että yritys ei valitettavasti tuota joka
vuosi edes sitä voittoa, mistä jakaa!

Muuten olen sitä mieltä, että pääomatuloja pitää verottaa
progressiivisesti, mutta ei siinäkään kannata järkeä unohtaa.
Esim. 3000 asti verovapaa siitä sitten veroprosenttia
nostaen, samassa linjassa, palkkaverojen kanssa, mutta 50% olkoon maksimi kaikissa tuloissa.

Rapaportti

Suomen Yrittäjät : " Listaamattomista yhtiöistä yli 90 000 euron osinkoja sai vuonna 2007 yhteensä 1137 YEL-vakuutettua. Kaikkiaan YEL-vakuutettuja oli 201 495 henkeä. " (YEL-vakuutettu = Yrittäjien Eläkelain mukaisen eläkkeen maksamiseen velvoitettu = yrittäjä).

- Hyvä herra verovaroin palkkaa nauttiva epäoikeudenmukaisuuden yms. tutkija Karjalainen : Miten 1000, tai vaikka 2000 ihmistä tuloineen - tai 5 promillea yrittäjistä - voi mitenkään muodostaa Suomessa minkäänlaista todellista, siis muuta kuin KATEUS-KUVITELTUA PROPAGANDAONGELMAA ??

Vuonna 2008 : * Yrittäjien keskimääräiset veronalaiset tulot olivat vuonna 2008 39.686 euroa, laskettuaan 1,1 % edellisestä vuodesta.
- Näistä tuloista ansiotuloksi luettiin 73 % ja pääomatuloksi 27 %.
- Tuloista jäi verotuksen jälkeen käteen yrittäjälle keskimäärin 0,5 % vähemmän kuin vuotta aikaisemmin – 29.813 euroa.

• Noin neljänneksellä veronalaiset tulot jäivät alle 15.000 euroon, kun taas vajaalla viidenneksellä tulot ylittivät 55.000 euroa.

• Yrittäjien tuloistaan maksama keskimääräinen veroprosentti oli 27,6 %, mukaan luettuna jo yrityksessä osingoista maksettu vero.
- Yrittäjien verotus oli 1,3 %-yksikköä matalampi kuin vuonna 2007.
- Kun eläkemaksu otetaan huomioon, yrittäjien keskimääräinen veroaste oli 33,5 %.

• Palkansaajien keskimääräiset veronalaiset tulot olivat 30.207 euroa vuonna 2008, noustuaan 3,6 %.
- Palkansaajien keskimääräinen veroprosentti oli 24,3 % ja käteen jäävä tulo 23.083 euroa.
- Palkansaajien veroprosentti oli siten 3,3 %-yksikköä yrittäjien veroprosenttia matalampi.
- Yrittäjien tulot olivat 31 % korkeammat kuin palkansaajilla. Yrittäjät tekivät kuitenkin 20 % pidempää työpäivää (ja maksavat itse eläkemaksunsa).

Teemu Oskari

Yrittäjien kaksinkertaisen verotuksen nosto kovan palkansaajaveron tasolle tekee heidät tasa-arvoisiksi palkansaajien kanssa. Yrittäjäriskiä he eivät ehkä voi sen jälkeen enää kattaa. Jos sitten yritykset ja työpaikat katoavat, palkansaajat voisivat työllistää itsensä free-lance yrittäjinä. Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus on saavutettu.

Voisiko valtio yksityistää tutkijat free-lance yrittäjiksi? He saisivat tulonsa myytyään tutkimuksensa.

Rapaportti

90.000 e/v = yksi valtion Suomen Somaliliitolle vuosittain maksamista avustuksista.

- Jotenkin webbihaussa tämä puskee samalla kertaa esiin.. Ei sillä että asioilla olisi mitään yhteyttä... ; )

- "RAY tukee Somaliliittoa vuosina 2010-2013 90 000 Eurolla syynä "Somalialaisen kansalaistoiminnan vahvistamiseen Suomessa (Soke, 2010-2013)".

- Siinäpä Hyvä Syy pelata RAY:n automaateilla, tai palata..!

- (Lisäksi maksetaan tietysti UM:n kautta kehitysaputuet "rotumehiläisten kasvatukseen", "voimaannuttamiseen" jnejne. Nämä summat ovat yhteensä vielä suurempia. Matkalippurahat siis, jokaisessa lisäbudjeteissa olevien kymmenien miljoonien lisäksi).

ollisaarinen

Pääomatulojen tasosta luodaan väärä vaikutelma kun unohdetaan, että keskimääräinen palkansaaja maksaa varsinaisia tuloveroja vain noin 25 % ansioistaan. Loput maksut ovat eläkemaksuja, kirkollisveroja ja ay-maksuja ym. jotka eivät kuulu mukaan pääomaveroihin verrattaessa.

Jos yritys jakaa jakokelpoisen katteensa osinkoina palkan sijaan on todennäköistä että valtio ja kunnat saavat enemmän kuin jos palkansaaja tule väliin kaikilla ansiosidonnaisiin etuuksiin oikeuttavilla maksuillaan!

Jostain syystä valveutuneet väitöskirjan tekijät eivät tätä tutki vaikka tarvitaan vain aritmetiikkaa ja simppelit tilastot.

Appi

Oy:ssä on mahdollisuus valita. Jos omistaja haluaa, mikään ei estä häntä saamasta tuloja yrityksestä samoin ehdoin kuin palkansaaja. Jos hän jättää rahat yritykseen ei hän myöskään joudu maksamaan osingosta veroa. On järkevää antaa yrityksen koota pääomaa ja kasvattaa toimintaa, mutta jokaisesta ulos maksetusta eurosta tulisi maksaa veroa. Nyt hänelle on annettu tällainen veroton tulo.

Kun osakeyhtiö perustetaan, haetaan mahdollisuutta vapautua henkilökohtaisesta riskistä sekä mahdollisuutta kerätä pääomia laajemmalta joukolta. Koko osakeyhtiön idea on, että omistaja tavallaan erotetaan juridisesti yrittäjästä. Minkä takia yrittäjä tulisi erottaa yrityksessä vain riskien osalta? Millä voidaan perustella, että tulot kuuluvat ilman muuta suoraan yrittäjälle ilman veroja, mutta riskit eivät kuulu. Tiedän, että yrittäjä osakeyhtiössäkin saattaa laittaa muuta omaisuuttaan vakuudeksi, mutta se on taas täysin toinen asia ja erillinen valinta, sillä osakeyhtiön perusajatus juuri on henkilökohtaisen riskin ja yritysriskin eriyttäminen.

ollisaarinen

Yritys joutuu maksamaan voitostaan veron, mikä on nyt 26 %.

Joillekin on vaikea tajuta että tämä on aito omistajan meno.

Nykyinen lainsäädäntömme käsittelee jäljelle jäänyttä voittoa minun mielestäni väärin omistustavasta riippuen siten että joissain tapauksessa jäljelle jääneestä voitosta jaettu osinko on verotonta ja joissain tapauksissa kuten tavallisissa pörssiyhtiöissä vielä toistamisen verotettua siten että koko veroaste on noin 41 %, joten veroaste vaihtelee välillä 26 - 41 %.

Kyllähän taloyhtiön osakkailtakin vastikkeessa peritään kiinteistöveron osuus, joten taloyhtiön kiinteistövero on osakkaan veroa. Kaksinkertainen verotus merkitsisi, että taloyhtiö tuottaisi kiinteistöveron verran voittoa, josta tulisi maksaa tulovero. Tästähän kapina syntyisi Heinäluomankin korttelissa.

Kun kate otetaan palkkana, siitä verrannollisesti maksetaan eläkemaksut ja tapaturmamaksut jotka maksetaan palkansaajan eduksi ja vasta jäljelle jäänyttä palkkaa verotetaan keskituloisilla noin 25 % tasoon jolloin varmasti jäädään alle 26 %:n yhteisöveron, mikä meni koko summasta.

Ei omistajaa osakeyhtiössä eroteta yhtiössä riskistä omistuksensa osalta vaan ainoastaan muun varallisuutensa osalta (minkä senkin pankki ottaa vakuudeksi paitsi yrittäjältä niin myös puolisolta), joten omistukseen liittyvät tuotot ja tappiot ovat omistajan tuottoja ja tappioita niin kauan, kun yritys kykenee vastaamaan suoritteistaan, eli verotustapauksessa aina: eihän tuloveroa tule kuin voitollisesta firmasta.

Rapaportti

tuhoavia sabotöörejä kuin Karjalainen. Julkisen sektorin menot Suomessa ovat yli 90 miljardia euroa vuodessa. Se on aivan käsittämättömän paljon kulutettua rahaa - jota tällaiset ihmiset haluavat vain saada lisää.

Verovaroilla elelee tuhatmäärin tutkijaa, lisensiaattia, professoria, joiden mielestä "on jakovaraa", "on oikeudenmukaisuusvajetta", "on epäoikeudenmukaista", "ei ole riittävästi ihmisoikeuksia" jne.

Näille poliittisessa uskossaan vakaille ihmisille on yhteistä, että he haluavat ulosmitata kaiken työntekemisen ja yrittämisen palkan mahdollisimman aikaisessa vaiheessa - mieluummin vaikka etukäteen (vrt. yritysten kuukausittainen ennakkoverotus Suomessa), jokaisessa vaiheessa, ja raskaimman jälkeen.

Eikö näille ihmisille "riitä", että suomalaisten varallisuus ja ostovoima on 20-30% alhaisempi kuin vapaissa länsimaissa asuvien eurooppalaisten ?

Heidän käsityksensä mukaan kuoliaaksi verottamisen politiikka ja rahan jakaminen kaikille muille - myös työhön haluttomille, rikollisille, "koko maailman sosiaalitoimiston asiakkaille" - takaisi maallemme "onnellisemman" tulevaisuuden !

"Rikkaus lisääntyy jakamalla", niinkuin Vasemmistoliitossa naureskellaan. Mutta kommunismi - kuten jo tämä nykysuomalainenkin! - on kuitenkin ankeaa, oli se sitten vihreää tai punaista !

Muutosvaalit 2011. Verot alas. Lisää yrityksiä, työpaikkoja, ostovoimaa kansalaisille. Työttömyys alas, aikuiset ihmiset töihin !

donCarlos

Kun arvon asiantuntijat esittävät tuollaisia mielipiteitä, kannattaisi myös laittaa pöytään faktoja.

Paljonko Suomessa on sellaisia listaamattomia yrityksiä, joilla on mahdollisuus nostaa yrityksen kassasta tuollaisia määriä? Otaksuisin, ettei yksikään pienyritys ja harva keskisuurikaan yritys pystyy tuollaiseen määrään!

Ja paljonko sillä köyhyyttä poistettaisiin tai tuloeroja tasoitettaisiin, vaikka koko veroetu poistettaisiin.

Täytyy kuitenkin muistaa, että ne on kerran jo verotettu yrityksen tuloksesta, joka on keskimäärin prosentuaalisesti enemmän keskivertoa palkansaajaa enemmän.

Lisäksi tulee muistaa, mitä kaikkea yrittäjä joutuu maksamaan sivukuluina työntekijoiden palkasta. TEL-maksu on yksinomaan 22,4 %, ja kun lisätään siihen muut työntekijöistä aiheutuvat kulut, mm sairausajan palkka, sivukulujen määrä lienee 40 %:n tienoilla.

Kaikki tuo tulee siis yrittäjän pussista. Siksi yrittäjä joutuu tarkkaan miettimään, missä tilanteessa pystyy uusia työntekijöitä palkkaamaan! Ja toisaalta tarvittaessa irtisanomaan.

donCarlos

ei olisi tässäkään maassa työpaikkoja. Kuinka monessa kirjoituksessa halutaan, että ihmiset pannaan kunnista ja valtiolta pihalle, kun tulevat niin kalliiksi yhteiskunnalle!

Mistä ne veronmaksajat silloin tulisivat? Taitaisi olla tasaveron paikka kun kukaan ei kävisi töissä!

nikke

Taisi Hetemäki tuon osinkoverotuksen perustelussa todeta, että tällainen verottomuus on tavatonta maailmalla eikä päin vastoin.

Pitääkö sitten yrittäjyydellä rikastua? Vai riittääkö toimeentulo?

OIkeus ja kohtuur. Se ei ole toteutunut nykymallissa - sitä käytettiin keinotteluun.

donCarlos

Kun kerran tiedät asiat noin hyvin, paljonko tuon veroedun poistaminen käytännössä merkitsee ja miten se tasottaa tuloeroja?

Yrittäjäthän luovat talouden kasvun, ilman yrityksiä sitä ei ole eikä myöskään työntekijöitä!

Että tuollaiseen voitonjakoon pääsee, pitää olla vähintään miljoona jakokelpoista voittoa. Missä ajassa edes keskisuuretkaan yritykset tuollaisen voiton pystyvät takomaan? Suuryrityksiä tuo ei koske, koska ne ovat kaikki oyj!

foinikkialainen

Kirjoitin äsken siitä, miten saattaisi peliriippuvuus pienetä eläkeläisten kohdalla varsinkin. Syyn epäilin olevan infossa. Jos kaikki eläkeläiset tietäisivät, miten heidän "suomalainen voittaa aina" rahojaan kylvetään, somali-sitä, somali-tätä tukiin, niin sillä voisi olla käytännössä positiivisiakin seurauksia. RAY:n rahoitus ei ole ko. summasta kuin murto-osa, vaikka kokonaisrahamäärä onkin hurja!! Jopa niin hurja, että A.Thors ei anna muiden edes tietää!? Toisille suomalaisuuskaan ei merkitse mitään!?
- RAY ei ole ainoa rahoittaja, sillä lähes kaikki säätiöt ja instituutiot "tukevat" eli rahoittavat "uus-suomalaisia".
Todenäköisesti pakotettuja, tai sit menee "vähennyksiin".
En tiedä miksi, mutta jos se kerran helpottaa, niin sensuroikaa pois vaan. Pelottaako se Braxin uhkaama ja modeille tarkoitettu "käräjäjillä tavataan, jos et valvo"- sanktio, vai "varo ja mieti tarkkaan mitä sanot"-sanktio? Sehän on tarkoitettu pelotteeksi meille kommentoijille tai blogikirjoittajille. Ei US:n tarvii tollasta stalinistia pelätä! Tai sit Niklas on saanut jotain sisäpiiritietoa.

M Strandén

Hyvin usein on niin, että työntekijät on aina oikeassa ja yrittäjä väärässä, mutta ressukka työntekijät sinnemaa mukaan lukien ei ole yrittäjiksi!
Miten sinnemaan panisi suunsa, jos rahaa ei tulisikaan tarpeeksi? Työtekijöillä ei ole mitään vastuuta, kuulin rekkayrittäjältä, jos työtekijä mokaa liikenteessä omasta syystään, niin yrittäjäkin saa noin 1000€ sakot!
Yrittäjän pitäisi olla aina valvomassa työtekijää lain mukaan ja jos työntekijöitä on vaikka kymmenen, työnantajan pitäisi jakaantua 10 osaan..
Yrityksen kaatuessa yrittäjälle jää laskut, työtekijät jatkaa vaan porskuttamista!

Hannu Rainesto

..että tuloerot syntyvät, koska on olemassa vain yritteliäitä tai luusereita.

Vasemmisto logiikassa tasa-arvo taasen menee kaiken edelle, jolloin on vain Ihmisiä jotka tekevät ja toimivat kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan. Nämä mahdollisuudet heille tulee suoda tai luoda, jos niitä ei muuten ole.

Yksityisomistus eli minun reviirini on se kummajainen joka synnyttää tuon porvariston kannattaman eriarvoisuuden.

Porvarit ovat vielä villipetojen aikakaudelta ja kuuluisivat oikeastaan luonnontieteen museoon!

Ukko-Gubbe

Yhteisomistus on kaunis ajatus mutta käytännössä mahdoton.
Markkinatalous on aitoa luomua. Yhteiskunnan ohjausta se kyllä tarvitsee ettei mene överiksi.
Vain henkilökohtaisen hyvän tavoittelu motivoi tavallista ihmistä työntekoon.

AiLin

"Niille, joilla on, annetaan ja niiltä, joilla ei ole, otetaan pois se viimeinenkin".
Tämän sanonnan tarkoitusta olen mietiskellyt, voisiko joku viisaampi selittää?

roadmovie

Miksi kukaan ei pidä meteliä siitä, miksi meillä on pienituloisia? On ilmaiset oppilaitokset ja kuka vain voi hakea kauppakorkeakouluun tai teknilliseen yliopistoon, jos tuntuu, että haluaa hyvätuloisen ammatin.

Eli minusta köyhiä paapotaan liikaa ja annetaan heidän olla tyhjän panttina syrjäseuduilla, kun eivät peräkammareista viitsi maalikylille lähteä töihin. Ei muuta kuin hakemaan töitä, mistä niitä vain saa. Jos ei saa töitä niin pitää hakeutua sellaiseen koulutukseen, jolla saa töitä.

Ja mikä on tilanne jos ei kerta kaikkiaan tällaisen pienituloisen pääkopassa riitä vääntöä hankkimaan töitä ja nostamaan tulo- ja elintasoaan? Onko se hyvätuloisen vika? Onko se suuria osinkotuloja nostavien vika? Onko se yrittäjien vika? Vai kenen vika se on?

Pitäisikö pienituloisten katsoa peiliin ja alkaa pistämään joukolla näitä firmoja pystyyn. Silloin voisitte nostaa 90 keur vuodessa "verovapaasti" ja katsoa, kuinka helppoa ja hauskaa on yrittäjän, esimiehen ja johtajan elämä.

Jay Koo

Tahtoo ihmisillä mennä yrityksen ja yksityishenkilön rahat sekaisin. Yrityshän sen veron on maksanut eikä yrityksen osakkaat/yrittäjä. Yrityshän on sen tarvittavan nettovarallisuuden on tehnyt eikä osakas. Nettovarallisuus on sitä parempi mitä matalapalkkaisempaa väkeä yrityksessä on tekemässä tulosta. Tulos taas nostaa yrityksen nettovarallisuutta. Kun tuota YRITYKSEN tulosta ruvetaan jakamaan verovapaasti osakkaalle niin se kasvattaa tuloeroja. Sen tuloksen tekemisessä kun on ollut mukana yrittäjä sekä myös työntekijät. Mitä osakas on tehnyt?

Eikö nettovarallisuutta kannattaisi ohjata yrityksen käyttöön ja kasvattaa yritystä? Tätä kautta yrittäjälle voisi sitten maksaa enemmän palkkaa ja näin ollen yrittäjän eläke olisi parempi. Tässä yhtälössä on olemassa YRITYS, YRITTÄJÄ, OSAKAS & TYÖNTEKIJÄ. Nyt ihmisillä tahtoo mennä yritys ja yrittäjä/osakas sekaisin.

Ymmärän hyvin että pienillä yrittäjillä menee puurot ja vellit sekaisin koska pienen toiminnan takia yritys henkilöityy ja tätä kautta ei käsitetä kenen rahoja ne nettovarat oikeasti ovat.

Pähkinän kuoressa.

Yritys = yrittäjät + työntekijät

Yrityksen tulos = yrittäjän ja työntekijöiden tekemän työn tulos.

Yrityksen nettovarallisuus = tuloksesta vähennettävät kulut & verot.

Päästään itse kysymykseen. Millä oikeudella osakas saa nostaa verovapaata osinkoa nettovarallisuudesta joka on tehty yrityksen työntekijöiden ja yrittäjän toimesta?

Kysymys numero kaksi. Lisääkö tälläinen toiminta tuloeroja?

Vastaus: Kyllä.

Perustelut: Osakas ei ole käyttänyt osinkon saamiseen aikaa vaan olemassa olevaa nettovarallisuutta. = rikkaat rikastuu eli tuloerot kasvavat.