Torstai 27.11.2014

Ennuste: Google ottaa Nokian paikan jo vuonna 2012

Jaa artikkeli:
Luotu: 
7.4.2011 12:49
Päivitetty: 
7.4.2011 18:15
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Kuva
    Microsoftin Steve Ballmer esittelee Windows-puhelimia. Gartnerin mukaan ne tulevat saamaan noin 10 prosentin markkinaosuuden maailmassa.

Vuoteen 2015 mennessä Nokian Symbian-käyttöjärjestelmää ei enää myydä kaupoissa. Näin ennustaa it-alan analyysiyhtiö Gartner tuoreessa raportissaan.

Gartner arvioi, että Nokian älypuhelinkäyttöjärjestelmä elää toiseksi viimeistä kevättään. Ensi vuonna uusien myytyjen puhelinten käyttöjärjestelmänä on Symbian joka viidennessä. Vuonna 2015 Symbianin osuus on 1 promille.

Tänä vuonna Symbianin osuus on ollut 37 prosenttia.

Nokian syrjäyttää Googlen Android.  Tänä vuonna 38 prosenttia älypuhelimista on varustettu Androidilla. Ensi vuonna ja vuonna 2015 jopa noin 50 prosenttia puhelimista käy Androidilla.

Yhdessä Androidin kanssa kasvua Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmä. Tänä vuonna WP ottaa markkinaosuudekseen 5,6 prosenttia ja ensi vuonna noin 10 prosenttia. Vuonna 2015 Gartner arvioi Microsoftin haukkaavan noin 20 prosentin osuuden älypuhelinbisneksessä.

Gartner arvioi, että WP-käyttöjärjestelmän kasvu perustuu nimenomaan Nokian valintaan luopua SYmbianista ja siirtyä Microsoftin kumppaniksi. Raportissa kuitenkin todetaan, että Nokia ei tule Microsoft-yhteistyöllä saavuttamaan samanlaista asemaa älypuhelinmyynnissä, mikä sillä oli Symbianin aikaan.

Applen iPhonen ja iPadin iOS-käyttöjärjestelmä pitää Gartnerin ennusteessa noin 20 prosentin tasaisen osuuden.

Uutistoimistot kertoivat tänään, että aasialainen HTC-puhelinvalmistaja ohitti markkina-arvossaan Nokian. HTC on menestynyt nimenomaan Android-puhelimillaan.

Yritykset: 
Jaa artikkeli:

Kommentit

space

On tärkeää saada suuri osuus yritysluureista, joissa on suuremmat katteet. Näihin Nokia windowssin pitäisi olla juuri oikea vastaus. Microsoft Office- yhteensopivuus älyluurissa ja sopiva hinta tulee olemaan kova sana yrityksissä. Insinöörimäisellä Nokialla ei kuitenkaan olisi ollut paljoa jakoa nuorison android trendi hipster- kekkereissä.

tarkkailija-vm59

On aivan turha heitellä ilmaan ennusteita älypuhelinmarkkinoista v.2015. Neljä vuotta sitten hyvin harva oli tietoinen Android-hankkeesta. Vuosi sitten arvioitiin Androidin nousevan toiseksi myydyimmäksi malliksi vuoden lopulla niukasti IPhonen ohi. Myydyimmäksi sen ennustettin nousevan vuonna 2014. Tosiasiassa jo joulukuussa 2010 Android ohitti Symbianin. IPhonen ohi se meni jo syyskesällä. Kolmen viime kuukauden aikana Android lisäsi markkinaosuuttaan 7%-yksiköllä kun Symbian putosi lähes saman verran ja IPhone pysyi osuudessaan. Windowsin alamäki jatkui. Uuden puhelimen ilmestyminen siirtyy loppuvuodelle eikä sen menekki näytä hääppöiseltä. Samaan aikaan Android ja IPhone vahvistavat asemiaan. Niihin tehdään satoja tuhansia uusia sovelluksia.

Yleinen arvio alan varsinaisilta asiantuntijoilta on se, ettei Microsoftin käyttöjärjestelmä ole hyvä älypuhelimiin. Sama ongelma myös tableteissa.

Peccavi

Tällä hetkellä moni valmistaja tekee Windows-puhelimia. Moni näistä jopa USA:n operaattoreille. Vaikka markkinoille on tullut uusia WP7-malleja on Windowsin markkinaosuus yhdysvalloissa vain pienentynyt. Samojen valmistajien androidit menevät kuin kuumille kiville. Kohta jopa Applea (7,7% markkinaosuus USA:ssa) myydään enemmän kuin Windows-puhelimia (8%).
Miksi Yhdysvaltalaiset tai muutkaan ostaisivat Nokian Windows-kännyköitä?