Sunnuntai 27.5.2012

Asuntolainat: synkemmäksi menee

Luotu: 
7.4.2011 15:33

Euroopan keskuspankin odotettu päätös nostaa ohjauskorkoa 0,25 prosenttiyksikköä 1,25 prosenttiin on vasta alkusoittoa korkojen nousulle. Markkinakorot ennustavat jo uusia liikkeitä samoin kuin ovat tehneet monet asiantuntijatkin.

Asuntolainoissa usein viitekorkona käytetty vuoden euribor ylitti kahden prosentin rajan vasta tämän kuun alussa ja sen uusin arvo on 2,042 prosenttia. Vielä vuodenvaihteessa taso oli puoli prosenttiyksikköä alempana, eli nyt on nähty lyhyessä ajassa jo selkeä lainarahan kallistuminen myös Suomessa.

Myös monen pankin suosittelema pitkä korko on noussut Suomessa vaivihkaa suurten kansainvälisten talousuutisten varjossa. Valtion kymmenen vuoden lainan hinta on kivunnut 3,60 prosenttiin sen oltua vielä viime vuoden lopussa alle kolme prosenttia. Se on toki aivan eri tasolla kuin finanssikriisin ytimessä olevan Portugalin, missä tämä korko on ollut tänäänkin noususuunnassa 8,50 prosentin yläpuolella, vaikka maa ilmoitti hakevansa kansainvälistä apua kriisiinsä.

Joka tapauksessa sekä lyhyeen että pitkään korkoon lainansa sitovien kansalaisten korkokustannukset ovat jo kohonneet. Suunta näyttää olevan edelleen ylöspäin. Esimerkiksi Sampo Pankki ennusti viime kuussa, että 12 kuukauden euribor voisi olla tämän vuoden lopussa lähellä 2,50 prosenttia.

EKP:ta ajaa ohjauskoron nostoihin sen huoli inflaatiosta, vaikka hintojen nousu on ollut vahvasti sidoksissa esimerkiksi öljyn kallistumiseen. Euroopan talousveturi Saksa on päässyt talouskasvuun, jota nyt hillitään.

Euriboreissa näkyvät jo odotukset EKP:n uusista nostoista. Uutistoimisto Bloombergin mukaan sijoittajat odottavat ohjauskoron kohoavan 1,75 prosenttiin ennen ensi vuodenvaihdetta. Tämä tapahtuu joidenkin arvioiden mukaan kahtena 0,25 prosenttiyksikön pikanostona ennen loppukesää.

Korkojen nousu rassaa asunnonomistajia kaikkialla Euroopassa. Esimerkiksi Portugalissa lähes kaikki asuntolainat ovat vaihtuvakorkoisia. Espanjassa ja Irlannissa osuus on noin 85 prosenttia, eli myös siellä koron nostot syventävät velkaisten kansalaisten kriisiä. Saksassa vaihtuvakorkoiset asuntolainat ovat vain 15 prosenttia kaikista asuntolainoista, kertoo Bloomberg.

Ottaisitko sinä nyt asuntolainaa? Vastaa täällä.

Jaa artikkeli: 

Kommentit

jussi vaarala

laillisten demokratioiden tuhoamisen ja rosvoamisen kimpussa tätäkin reittiä

Tästä on koronnostoissa periaatteessa kyse kuin aikoinaan historiassa:

" Kun Ranskan kuningas yritti päästä eroon Rothschildien vaikutusvallasta, suku keinotteli koko Ranskan pörssin polvilleen ja kuninkaan oli pakko ottaa Rothschildit takaisin pankkiireikseen. "

Investor

"1300-luvun alussa Temppeliherrain ritarikunnalle pahasti velkaantunut Ranskan kuningas Filip IV Kaunis päätti tuhota liian varakkaaksi ja vaikutusvaltaisiksi käyneet temppeliritarit. Huhujen varjolla Filip IV vangitutti kaikki Ranskan temppeliherrat samana päivänä perjantaina 13. lokakuuta vuonna 1307. Vangittujen joukossa oli myös järjestön suurmestari Jacques de Molay. Heitä syytettiin kerettiläisyydestä. Myöhemmin Klemens V käski vangitsemaan temppeliherrat koko kristikunnassa ja poisti heidän etuoikeutensa. Filipin käskystä ranskalaiset takavarikoivat temppeliritarien omaisuuden Ranskan kruunulle. Vangittuja temppeliherroja kuulusteltiin, ja heidät saatiin kidutuksen avulla tunnustamaan, tai niin ainakin väitettiin kansalle, että ritarikunnassa oli syyllistytty seuraaviin tekoihin:

Kristuksen kieltäminen
ristin polkeminen ja sylkeminen
epäjumalan palvonta
sodomia, jolla tarkoitettiin homoseksuaalisuutta

Vankeudesta päästyään monet temppeliherrat kiistivät nämä syytökset, mutta ritarikunnan maine oli jo tahrattu. Vuonna 1310 satoja ranskalaisia temppeliherroja poltettiin roviolla harhaoppisina, ja vuonna 1312 Klemens V julisti Temppeliherrain ritarikunnan lakkautetuksi."

jussi vaarala

ei ole kyse siitä että espanja olisi saanut niskalenkin
16:30 jussi vaarala

kyse on siitä että pääomapiirit goldman ja sachsin vinkistä antavat löysää siimaa - mutta pitävät euroopan maat edelleen koukussa kiinni

siksi onkin nyt ymmärrettää että kertakaikkiaan joka suhteessa tuhoisesta pääomapiirien koukusta pitää valtipoiden irtautua ja systeemi jolla laillisia demokratioita pidetään pilkkana, kupataan ja kuljetetaan kuin pässiä narussa pitää yksikertaisesti tuhota

pääoman on etsittävä uusi suhde kaikkiin mahdollisiin maailmassa vallitseviin arvoihin demokratia ja julkinen sektori mukaan lukien

TÄSTÄ ON KYSE

jussi vaarala

jos suomalaiset paikallisluontoiset pankit kieltäytyisivät koronnostokiristyksestä vaan pitäisivät koron omassa lainanannossaan alhaalla

siis alkaisivat nöyräksi sen eteen mikä on etiikkaa ja mikä realismia

se tietäisi pankkisektorin sisöistä hajaannusta ja etiikan itsetehtyä puhdistamista - ja irtisanoutumista kv rosvoista mukaanlukien tietty omat pikkurosvopäällikkömme

hoikkapoika

ja lehti jatkaa.Niin kauan kuin asuntolainan korko on alle 5 % raha on halpaa.Eurooppa tulee pysähtymään jos EKP nostaa korkoja,siirtääkseen rahaa velallisilta pankeille.Leikkiminen rahanarvolla ei tuo teollisuutta takaisin Eurooppaan.Sunnuntai 17.4.2011 on Suomen päivä.

don Qixote

Tämä on juuri sitä mitä Soini haluaa. Markan aikaan 80-luvulla korot olivat jopa 15 % asuntolainoissakin.

Inflaatio ja devalvaatiot olivat ainaisia vieraitamme.

Jos persut pääsee valtaan, tuomiopäivä on edessämme. Ei markkamaalle kukaan valtio lainaa ja ulkomaankauppakin tyrehtyy, kun markkaan ei luoteta ja muilla valuutoilla kauppa käy kalliiksi;=J

TSV

En tiedä haluaako EKP säilyttää kasvot vai mitä?

Tottakai inflaatio on korkealla, mutta siihen vaikuttaa öljy, jota ei saisi laskea mukaan. Ehkä ainoana nostona lähiaikoina tämä ei ollut paha juttu, mutta ajaa jotkut euromaat pahempaan velkakriisiin.

eki204

Mikä ihmeen "huono uutinen asuntovelalliselle"? Itse olen maksanut mummonmarkka aikaan asuntolainan korkoa jopa 18,3%. Kiitos kuuluu €urolle ja EU:lle että saamme nauttia matalista koroista. Nykysysteemillä Suomen Valtio ei pysty yön aikana devalvoimaan omaa valuuttaansa kuten ennen, silloin kun Aho, Liikanen, Kullberg ym herrat kaikessa viisaudessaan päättivät ja samalla saattoivat Suomen taloudelliseen ahdinkoon ajamalla yritykset pankkien saalistettaviksi.

pogens

Ruotsi, Sveitsi ja Norja hyötyvät omista valuutoistaan. Euro on ylikallis, ja euroalueen asuntolainojen korot tulevat nousemaan kuplan puhjettua. Joissain maissa - kuten Portugalissa - korkotaso on ollut liian alhainen riskeihin nähden. Tästä maksaa myös Suomi. Matala korkotaso olisi voinut toimia meillä oikein hyvin, jos olisimme olleet omassa valuutassamme.

Mitä tule 1980-lukuun, silloin asuntolainojen korot olivat täällä korkeita muista syistä. Pankkijärjestelmämme vapautettiin kilpailulle finanssivetoistumisen myötä vasta 1980-luvun lopun jälkeen..

don Qixote

Kuka meidän kanssa kävisi kauppaa, jos olisimme markkakannassa. Ja kuka antaisi meille lainaa, ei kukaan!

Ruotsi ja Norja eivät ole millään tavalla vertailukelpoisia, historiallisista syistä.

Suomen virhe on ollut vuosikymmenien bilateraalinen kauppa NL:n kanssa. Meidän ei tarvinnut silloin miettiä kaupan tasapainoa, vienti oli taattu, eikä muihin maihin tarvinnut viedä mitään.

Kun NL romahti olimme tosipaikan edessä. Jouduimme etsimään uusia kauppakumppaneita jo kyllästetyiltä markkinoilta.

Ilman EU:ta olisimme ilman muuta hukkateille. EU on turvannut meille vakaan kansantalouden, vakaan, alhaisen korkotason. Yksin, omalla valuutalla emme missään tapauksessa pärjäisi!

Jouko Heyno

Kuinkas sitä kauppaa sitten ollenkaan voitiin käydä silloin, kun oltiin "markkakannassa" ja saatiin lainaa?

Kuten Tilastoksekuksen ulkomaankauppatilastot osoittavat, NL:n romahdus ei vaikuttanut Suomen kansantalouteen tuon taivaallista. Pieni notkahdus clearing-kaupan loputtua saatiin kiinni seuraavana vuonna. "Notkahdus" oli lähinnnä kirjanpidollinen.

On se jännnääääää....

don Qixote

300.000 euron lainassa se tietää 500 euron lisäkustannusta kuukaudessa. Jos ja kun on nyt jo eletty kädestä suuhun, miten siitä selviää. Ja tuo 2 % on vasta alkusoittoa, kun persut pääsee hämmentämään. Suomen rahahanat menee kiinni ja luottoluokitus pari pykälää alemmas.

Tämän kaiken persut saavat aikaan. Ja mitenkähän käy ammattiliittojen palkankorotusten, kun persut ei niihin suostu!

Realismia

se siitä seuraa kun annetaan näiden maiden vaan kaatua. Paremmin nyt laitta vaikka 20 miljardia takuita tukeen kuin odottaa kunnon lamaa, jossa summat Suomelle ovatkin aivan toista luokkaa. Mm saksalaiset pankit joutuvat laittamaan lainahanat kiinni ja korot ylös omille asiakkailleen Saksassa, vienti loppuu kun rahoitusta ei ole. Takuut voivat jopa onnistua, saadaan ehkä rahat tai ainakin osa takaisin. Osaisivat poliitikot nyt puhua totta ja ottaa vastuuta. Ei Suomi saatikka hallitus tätä viimeistä lamaa aikaansaanut, kyllä se tsunami tuli tuolta ison veden takaa, hyvin hallitus kuitenkin tsemppasi. Realismia peliin eikä haihattelua.

Investor

portugaliin ja kreikkaan? sillä sitten ostetaan suomalaista tuotetta enemmän ja meidän vientiteollisuus alkaa kukoistaa ennen näkemättömällä voimalla ja meistä tulee maailman rikkain kansa.

miksei kukaan ole vielä tätä keksinyt? turhahan tässä mitään lamoja on odotella noin hienon bisness-planin kanssa...

luuserius

Ruotsissa on korkeimmilla koroilla hillitty velkaantumista.

Otetaan käyttöön ruotsalaiset verokannat, joita mm. Urpilainen ihailee (varallisuusverot poistettu, lahja- ja perintöverot jne.). Lakkautetaan SAK ja otetaan tilalle LO.

Kyllä käypi.

Suomen ei tarvitse antaa kuin takuita. Se onpi halpaa hupia sen rinnalla mitä pankkien kaatuminen Euroopassa meinaisi.
Politikointi käy lopulta omaan nilkkaan.