Ruoan hinnassa on alkuvuoden aikana nähty kova nousupiikki, kertoo Pellervon taloustutkimus.
Helmikuussa ruoan hinta on vuositasolla noussut 6 prosenttia, mikä on PTT:n mukaan poikkeuksellisen suuri muutos.
Kuluvan vuoden ruoan keskihinta asettuu PTT:n mukaan keskimäärin 4,5 prosenttia vuoden 2010 keskihintatason yläpuolelle. Ensi vuonna ruuan hinnan nousu noudattelee yleistä hintakehitystä ja on keskimäärin noin kaksi prosenttia.
PTT:n mukaan viljatuotteiden ja leipien sekä lihan hintojen nousu on keskimääräistä nopeampaa. Niin leivän kuin lihankin hinnat nousevat tänä vuonna vajaat 5 prosenttia. Myös hedelmien ja marjojen hintojen nousu on keskimääräistä nopeampaa. Sen sijaan maitotuotteiden hinnat nousevat hitaammin, noin 3,5 prosenttia.
Raaka-ainekustannusten lisäksi ruuan hintaa nostavat etenkin energian hinnan nousu sekä veromuutokset.

Kommentit
Vertailun tulos
Kävin Lidlissä tekemässä aivan tavalliset ostokset. Sitten säästin kuitin taskunpohjalle ja kävin katsomassa Salessa mitä se sama ruokakori olisi tullut maksamaan siellä. Minä en viitsinyt laskea, koska sen korin kaikki tuotteet olivat Lidlissä edullisempia. Se riitti minulle. Joku viitseliäämpi varmaan laskekelee eurot, sentit tai prosentit.
Ei voi pitää paikkaansa...
...sillä Kepun aloitteesta sapuskan arvonlisäveroa alennettiin ja se alennus siirtyi hintoihin. Vai siirtyiköhän sittenkään...
no ää
heh paikallinen pienehkö marketti tempaisi oltermanni juuston hinnan 9.80/koko pala n. kilo. Atrian käriste nousi noin vitoseen paketti. Kiitos ja hyvästi jo noilla hinnoilla pysähdyn nyt ison marketin tiskeille työmatkallani. Oltsi vajaa 6 € ja kärtsy 3€...Toistakymmentä vuotta jaksoin kannattaa ns. paikallista puljua ,mutta johonkin se raja pitää vetää, niinkuin eu-takauksissakin.Pitäkää tunkkinne.
Ensi vuoden sadot ovat hyviä....?
"Ensi vuonna ruuan hinnan nousu noudattelee yleistä hintakehitystä ja on keskimäärin noin kaksi prosenttia."
Kuinka rauhoittavaa ja luotettavaa kuulla, että ensi vuoden hintakehitys on jo päätetty. Ja vieläpä näin vaalien kynnyksellä.
Ruuan ostaminen velaksi
Ruuan ostaminen velaksi pitäisi kieltää kokonaan, koska ruoka on elintarvike ja pakko-ostos. Ruokakauppojen velkaperusteinen myynti mahdollistaa ruokakauppoja ostaa ruokaa velaksi ja tämä nostaa hintatasoa asiakkaiden velan kasvaessa.
Mikä ihmeen "piikki"?
Ei ruoan hinnassa ole koskaan ollut mitään "piikkejä" vaan suunta on koko ajan ollut rajusti ylöspäin. Ihme propagandakieltä taas kansan sumuttamiseksi.
Tuo 6% ei myöskään pidä paikkaansa, kuten asioita vähänkään seuraava tietää. Kaikissa niissä ruoissa, joita itse käytän, hinnat ovat nousseet 8-10% jo pelkästään alkuvuoden aikana. Ja viime vuonna tahti oli samanlainen.
Hinnannousuista saamme kiittää Kepuhallitusta
Kepu on ollut nyt pääministeripuolue kahdeksan vuotta. Siinä ajassa on nostettu energiakustannukset tahallisesti taivaisiin muka ympäristösyin. Ruoka, asuminen ja liikkuminen ovat sen seurauksena kallistuneet hirveästi ja kallistuvat jatkossakin, jos Kepulaiset asioita saavat Kepuloida.
Ei tällä kertaa, vaan...
käsittämätöntä kaupan monopoolia, kaiken kilpailusäännöstenkin mukaan tutkien, tämä siis suomessa.
Yleisesti ottaen, selityksenä on tuottajahintojen nousu. Ei pidä paikkaansa!
Tuottajat, niin koti kuin ulkomaiset saaneet aivan marginaalisen pienen osan, jos ollenkaan. Suurinosa kilahtaa väliportaalle, kaikkeinsuurinosa jälleenmyyjille ja heidän omille jakelu/välivarasto järjestelmille= lopulta samaan pussiin eri nimillä/yhtiöillä jotta saadaan asiaa hämätyksi.
Pahin ja käsittämättömin on Suomessa kuitenkin S- ja K- ryhmien lähes diktatoorimaisuutta muistuttava ja kilpailulakienkin vastainen määräävä asema, joka vääristää markkinat ja estää niiden terveen kilpailutilanteen, sekä mahdollistaa kartelliluontoisien sopimustenkin tekoa kahden suuren välillä kuluttajien edun vastaisesti.
Missä on kilpailuviraston reaktiota asiaan? Muissa asioissa kyllä ollaan herkillä? Ihmetyttää?!?
Kyllä hinnannousuista saamme kiittää Kepuhallitusta
Energian hinnan tahallinen nostaminen nostaa kaiken muunkin hintaa; kuljetuksen valmistamisen ja ruoan hintaa. Kyllä. Tästä saamme kiittää Kepuhallitusta. Matti Vanhasta ja hänen työnsä jatkajaa Mari Kiviniemeä: "mitään ei voi muuttaa", totesi Kiviniemi Vanhasen politiikasta, kun Matti pihalle joutui.
Totta totta
ihan oikeassa olet tossa osiossa, minä vaan yritän laajentaa visiota syihin, kun ihmiset helposti peilaavat yhtä asiaa. Ton ohella kyllä monopoli-,kilpalurakenne-,ja maailmanlaajuisestikin ne "ihastuttavat" sijoittajat (joita valtiotkin maihinsa kaipaavat) repivät oikein kunnolla välistä...viljaa ja maataloustuotteita yleensä kaupatet...jos nyt ihmismäistä nettoa edes...mutta kun riistoa ihan.
No ei sentään ihan totta
Ruoan hinnan nousun - ja yleisen hintatason nousun muutoinkin - tärkein syy on ollut tuloerojen kasvu. Siihen taas on ollut keskeinen syy suurituloisten verotuksen "keventäminen", ja se on ollut nimen omaan Kakon, ei Kepun, politiikkaa. Kutvosen jäljet johtavat sylttytehtaalle.
Kyllä se on tuo gammasäteily
. . . joka pilaa kaiken ja nostaa hinnat taivaisiin
- ydinvoimalat pitää pysäyttää heti:
http://www.uusisuomi.fi/ymparisto/111083-avaruustutkijat-ihmeissaan-mita...
Gammasäteilyä enemmän nostaa ruoan hintaa
"pakkoruotsi". ;-)
Oikeusministeri laihduttaa
Hinnankorotus tukee dieettiä kivasti. Palkankorotusta kun
ei kannata nyt ennen vaaleja ottaa. Voi joutua työttömäksi.
Ruokaa saa rahalla
Camembert juusto maksaa 5,0 euroa kilo. Brie juuston hinta on 4,50 euroa kilo. Kauppaketjun nimi on Mercadona. Lidlissä ovat monet tuotteet vielä Mercadonaa edullisempia. LIDL:n peruselintarvikkeiden hinnat ovat laskeneet 20 % vuoden aikana. Kertoo eläkeläinen Fuengirolasta. Olisiko aika suomalaisten siirtyä arabimaiden kapinoivien linjalle ryhtymättä muslimeiksi?