Uusi Suomi / Raha Torstai 23.2.12 Aseta US kotisivuksi

Salainen sopimus: Suomalaisten ”vastaisku” ei estä Portugali-tukea

Salainen sopimus: Suomalaisten ”vastaisku” ei estä Portugali-tukea
Julkaistu: 19.4.2011 10:10
Kuva: All Over Press
Kuva
Euromaiden johtajien tekemän kirjoittamattoman sopimuksen mukaan yksi maa ei voi estää tukipakettia.
Kuva: All Over Press
Euromaiden johtajien tekemän kirjoittamattoman sopimuksen mukaan yksi maa ei voi estää tukipakettia.
Euroalueen johtajat tekivät jo viime vuonna kirjoittamattoman sopimuksen siitä, että yhden jäsenmaan ei anneta estää Portugalin tai jonkin muun maan tukipakettia, paljastaa uutistoimisto Bloomberg tiistaina julkaistussa jutussaan.

Sopimuksesta kertoi nimettömänä pysyttelevä EU-virkamies.

Perussuomalaisten vaalivoiton myötä Suomen on katsottu voivan käyttää veto-oikeuttaan, jotta väliaikaisen vakausrahaston tukea ei myönnettäisi Portugalille. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini totesi eilen, että edellisen hallituksen neuvottelemaan pakettiin täytyy tulla muutoksia.

Jo aiemmin on kerrottu nimettömien lähteiden perusteella, että EU:ssa valmistellaan Portugali-paketin myöntämistä ennen Suomen hallituksen muodostamista eli ilman Suomen hyväksyntää. Nyt Bloomberg kertoo, että muut jäsenmaat yksinkertaisesti täyttäisivät Suomen jättämän noin 1,2 miljardin aukon tukipaketissa, mikäli eduskunta ei myöhemminkään hyväksyisi paketin maksamista.

Samalla tavalla toimittiin Slovakian kieltäydyttyä Kreikka-tuen maksamisesta. Sittemmin Slovakia on osallistunut vakausrahastoihin.

”Viestini Euroopalle olisi: pysykää rauhallisina”

Bloombergin haastattelemat kansainväliset analyytikot katsovat ”äänestäjien vastaiskun” vaarantavan sekä väliaikaisen vakausrahaston EVVR:n kasvattamisen että pysyvän vakausmekanismin perustamisen. Toisaalta EU-komissio totesi eilen, että se uskoo yhä Suomen pitävän lupauksensa Portugalin tukipakettiin osallistumisesta.

Suomen hallitusneuvotteluissa ”ratkaisevassa asemassa” oleva suomalaislähde kertoikin eilen Financial Timesille, että Suomi on vakaasti sitoutunut euroalueeseen uudenkin hallituksen aikana.

–Viestini Euroopalle olisi: pysykää rauhallisina, lähde kommentoi FT:lle.

Nimettömän lähteen näkemystä tukee se tosiseikka, että todennäköinen hallitustunnustelija, kokoomuksen Jyrki Katainen on ehdottomasti eurotukien kannalla. Veteraanipoliitikko Bjarne Kallis (kd.) toteaakin blogikirjoituksessaan, että perussuomalaiset joutuu syömään vaalilupauksensa, mikäli mielii hallitukseen.

EU, Euroopan keskuspankki EKP ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF aloittivat maanantaina Portugalin kanssa lopulliset neuvottelut tukipaketin ehdoista. Euromaat pyrkivät pääsemään yhteisymmärrykseen Portugali-paketin ehdoista toukokuun 16. päivään mennessä, eli kolme päivää ennen Suomen uuden hallituksen suunniteltua nimitypäivää. Suomi pystyisi halutessaankin estämään tuesta vain sen osan, jonka myöntää suoraan euromaiden väliaikainen vakausrahasto.

Suomen euroskeptikkojen vaalivoiton katsotaan vaikuttaneen osaltaan siihen, että Portugalin ja Kreikan valtionlainojen korot nousivat eilen ja eurovaluutan kurssi laski.

 
Teppo Ovaskainen
Teppo Ovaskainen
 
 
 
 
 

Jep jep

Olipa hyvä uutinen...

Kenen luvalla moinen

Se sopimus on mitätön. Käteinen.

Sattuuko?

Taitaa kirvellä kun Messias eli Soini muuttuikin merkityksettömäksi pelinappulaksi? Näin se tulee jatkumaan, Soinia viedään kuin pässiä (anteeksi pässit, ei ole tarkoitus loukata vertaamalla teitä Soiniin) narussa. Soini korvat vain pitenevät päivä päivältä!

Väärin

Ei Soini ole tässä ollut EU:a kaatamassa vaan säästämäsä suomalaisten rahoja.

Vaalilupaukset on pidettävä

Aivan erinomaisen "hyvä" uutinen eurooppalaisen demokratian kannalta. Keskustan linja taitaa sittenkin olla oikea, eli äänestämällä ei voi vaikuttaa.

No, toivotaan nyt kuitenkin, ettei suomalaisten rahaa riskeerattaisi sovittua enempää. Se vaatii ainoastaan persujen ja demarien pitäytymistä vaalilupauksissaan. Ja nehän on pidettävä, vai mitä?

Periatteessa ihan jees...

mittasuhteet ja nykymaailman meno on aina muistettava, jopa nykyajan lepikkosuomessa.
Tämä on pieni maa, ja jos persujen voitto jotain jytkäyttää se jokin on vain persut itse.
Maailma kuitenkin menee omaa menoaan, ja Suomi tulee pitämään kiinni sitoumuksistaan - se asia selvä. eikä siitä edes neuvotella.
Mikä ei suinkaan tarkoita pankkihuijareiden, parkettien pelimielesten tai muiden turhien spekulanttien hyysäämistä. Nämä kaverit tulevat kiemurtelemaan omassa koukussaan kohta hyvinkin tiukasti - mutta kärsivällisyyttä. Juttuun on sotkeutunut niin paljon ei eurooppalaisia instansseja että kaiken hoitaminen vaatii aikaa, harkintaa ja ennenkaikkea suunnitelmallisuutta.
Maailma on äkkiä taas, pitkästä aikaa, ruvennut liikehtimään. Hyvä asia sinänsä, mutta kansainvälisyys ja tosiasillinen kuulumiunen vihdoin Euroopan Yhteisöön on saavutus joita meitä ei yksi jytky liikauta mihinkään.

Näin se pitää homma hoitaa

Jos jonkin,niin kuin Suomen talous on rapakunnossa.Niin on kohtuullista vapauttaa maa EU takauksista.

Poliittisesti mahdotonta

Taitaa olla poliittisesti vain mahdotonta myydä vaikkapa saksalaisille ajatus, että he maksavat myös Suomen osuuden.

Finanssikriisin estämisestä hyötyvät kaikki, joten tuskinpa moni suostuu siihen, että siitä merkittävästi hyötyvä vientivoittoinen Suomi jää pois. Tai sitten Saksan Persut nousevat taas valtaan seuraavissa vaaleissa, taisivat viimeksi olla joskus 40-luvulla.

Korot jo reagoivatkin, Espanjan valtionlainen korko nousi ,5 prosenttiyksikköä eli 25%.

Persuilla ja SDP:llä on kaunis ajatus, että pääomitetaan pankkeja ja estetään kriisi sitä kautta, mutta koskeeko se myös pankkeja muualla kuin EU:ssa, jotka ovat luotottaneet PIG(S) -maita?

Britannian EU maksuosuutta Suomi maksanut vuosia ja myös Saksa

Nyt on poliittisesti mahdotonta pakoitta suomalaiset maksamaan saksalaisten pankkien vastuut ja velvoitteet omista uhkapeleistään ja moraalittomista lainoituksistaan!

Jos Saksalaiset järkiintyvät sen myötä niin Hyvä!

???

Mitä tarkoitat "pankkien pääomittamisella"?

Mitä hyötyä on siiitä, että portugalilaiset ostavat Suomesta tuotteita suomalaisten antamilla rahoilla, kun heillä omiakin resursseja on?

Eihän se saksan taloudessa mitään ole

Tosin poliittisesti sen merkitys on suuri. Ja varmaan se tasataan muiden EU maiden kesken. EU:n päätösvaltaa onkin rukattava, etteivät pienet maat aiheuta kohtuutonta haittaa EU:n vakaudelle. On EU:lle haitaksi jos jokun pienen maan vaalitulos heiluttaa korkoja EU;n sisällä. On löydettävä keino pankkien toiminnan säätelemiseksi vaikka se kuinka olisi kapitalismin sääntöjen vastaista, Jos sitä maailmanlaajuisesti ei voi tehdä niin ainakin EU:n sisällä toimivien pankkien toiminta on tehtävä läpinäkyväksi. Ja sitä on voitava myös säätää. Se ei ole sosialismiä vaikka se koituu kaikkien hyväksi.

Jo sovittu ei voi olla mahdoton

Taitaa olla poliittisesti vain mahdotonta myydä vaikkapa saksalaisille ajatus, että he maksavat myös Suomen osuuden.

Salaisessa sopimuksessahan on jo sanottu että EU on jo huomioinut, että joku eli nyt Suomi ei hyväksy takuita.

Eihän saksalaisilta enää mitään kysytä. Nyt kysytään kyllä jo toistamiseen, kannattavatko saksalaiset POLIITIKOT euro-veroa. Kysyjänä on EU:n liittovaltiohanketta eteenpäin vievä puolalainen talouskomissaari. Nykyistä vastausta en tiedä, aiemmin se oli ei.

Katainen ja Kiviniemi ovat hurahtaneet EU-liittovaltio-hankkeeseen, mutta eivät kerro siitä kansalle.Tottakai olisi heille noloa,kun juuri Suomi torppaakin.

Kataisella on lisäksi uhattuna pääministeriys. Stubb ei myöskään itse väisty, vaikka Venäjän nootti on odottamassa.

Stubb ja Suomi tekivät vakavia virheitä Anton Salosen lapsikaappausasiassa.

Rahan tuloa ei voi estää

Pankkiirit hierovat tyytyväisinä käsiään kun korko nousi. Riskimaiden lainoista saa hyvät tuotot, vaikka tunnetusti mitään riskiä ei edes ole olemassa.

Kommenttisi

paljastaa hyvin tietämättömyyttäsi finanssimekanismeista. Pankit eivät suoranaisesti ole saamapuolella, vaan loppusijoittajat, eli erinäiset rahastot, eläkerahastot yms.

Urpilainen on kollannut tilanteen; Suomella ei ole

eläkesijoituksia Portugalissa, mutta Espanjassa, joka taas on Portugalin suuri rahoittaja.
Veteen piirretty viiva, mutta viiva kuitenkin

Suomen mahdolliset menetykset liittyvät siihen, että koko euro-korttitalo luhistuu! Ja se ei taas voi olla vain pienen Suomen syy! Jäljet johtavat toiselle sylttytehtaalle

Eurooppaan sulkeutuminen on vastuutonta ja tuhoisaa Suomelle!

Euroalueelle vienti on 12,1% BKT:stä.

Viennin osuus BKT:stä on 38 %.

Suomi tarvitsee oikein arvostetun valuutan voidakseen kasvattaa vientiään euro- ja EU-alueen ulkopuolisiin maihin.

Kreikka, Portugali, Irlanti, Saksa, Ranska, Italia ja espanja tarvitsevat yliarvostettua euroa, välttyäkseen ylisuuren velkataakan kasvamiselta kestämättömäksi näille valtioille ja niiden maiden pankeille.

Suomi pärjää ilman euroa ja EU:ta, Suomi ei pärjää jos mene mukaan maksamaan toisten hirveitä lainoja. Joita niiden kansantaloudet eivät kestä, vaikka ne ovat moninkertaisia Suomeen verrattuna.

pankkejahan tässä pelastetaan koko ajan

Keskuspankkien Lehmanin jälkeen käyttöönottamat hätärahoitusmekanismit ovat osittain peiteltyä pankkitukea, mutta samalla ilmainen lounas isoille investointipankeille ja muille tahoille, jotka pääsevät käsiksi halpaan keskuspankkiluottoon.

Tyypillisenä strategiana on ns. korkocarry, jossa lainataan lyhyttä ja sijoitetaan pitkään ja otetaan hynät himaan korkoerosta. Riippuu sitten bondin maturiteetista ja keskuspankkisyndikaatin päätöksistä, millainen riski bondin arvolle on tosiasiassa olemassa.

Kokonaisuutena arvioiden tämä on paitsi peiteltyä pankkitukea, se myös avaa ovet ja ikkunat jättiläismäiselle korruptiolle. Mm. USA:ssa kävi äskettäin ilmi, että Federal Reserve oli myöntänyt nollakorkoista keskuspankkiluottoa Morgan Stanleyn johtajien puolisoiden perustamalle sijoitusrahastolle, yli 200 miljoonaa dollaria.

Aivan .Toki pankkiiritkin ansaitsevat voitoista

Pankit ovat vain työkalu jolla sijoituksista tuotetaan voittoa. Toki pankin ovat varsin suuri tekijä siinä koska niiden kautta sijoitusrahat ohjautuu. Siksi pankit on saatava jotenkin hallintaan eli niille on saatava säätelyjärjestelmä jolla niiden vahingollinen toiminta jotain (esim. joku valtio) kohtaan on estettävissä.

Pankkien kulut maksaa asiakas

Mitä enemmän pankeille sälytetään velvollsuuksia, sitä kalliimpa lainaraha on. Loppulaskun maksaa asiakas, asunnonostaja, yrittäjä, eläkeläinen. Kuten sanoit pankki on vain työväline, ei pankilla ole "omaa" rahaa.

Pettymys

Realistin mukaan kukaan pankkiiri ei siis pääse kunnon rahoille PIGS-maiden suurikorkoisista riskilainoista, joissa ei käytännössä ole ollenkaan riskiä? Olen pettynyt Euroopan pankkiirien tasoon.

Rahoitusprofessori Michael Pettis /Taloussanomat

Alkaakohan pikku hiljaa hieman valkenemaan suomalaisille...

"Kysymys on pitkälti politikoinnista ja taktikoinnista. Jos velkajärjestelyt toteutettaisiin saman tien eikä vasta kahden vuoden kuluttua, päätyisivät luottotappiot seurauksineen etupäässä Saksan ja Ranskan kannettaviksi.

Kummankin vakausrahaston oma rakenne ja toteutustapa ovat Pettisin suorasukaisen varoituksen mukaan Suomelle ja muille parhaan luottoluokituksen euromaille jopa vaarallinen.

– Vakausrahastoihin liittyvät vastuut ja sitoumukset ovat erittäin suuria, ja lisäksi niiden toteutustapaan liittyy arvaamattomia piirteitä. Euromaat ovat saattaneet virittää itselleen varsinaisen velkaloukun, Suomi muiden mukana.

Pettis varoittaa vahvan luottoluokituksen maita pysyvästi matalien korkojen uskossaan liian huolettomasti lupailemasta mittavia lainalupauksia, takauksia ja vielä suurempia pääomasitoumuksia."

Lähde:

http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/04/1...

Suomen valtio

emittoi velkapapereita säännöllisin väliajoin pitkin vuotta rahoittaakseen toimintaansa. Mikäli Euroopassa syntyy monen toivomaa "kaaosta", on nämä rahahanat kiinni tai rahan hinta nousee oleellisesti. Silloin vasta kusessa ollaan. Olisi nyt hyvä suomalaistenkin ymmärtää että yksin emme vain pärjää, rahoitusta on saatava jostain.
Eri asia on sitten että valtion ja kuntien on sopeuduttava menonsa tuloihinsa, jotta lainojen takaisinmaksu ylipäätänsä olisi mahdollista.

Koska EU on uhka Suomelle, siitä on erottava

EU on konkurssikypsä ilmoituksesi mukaan, joten Suomen on erottava siitä välittömästi.

Euroalueelle vienti on 12,1% BKT:stä.

Viennin osuus BKT:stä on 38 %.

Suomi tarvitsee oikein arvostetun valuutan voidakseen kasvattaa vientiään euro- ja EU-alueen ulkopuolisiin maihin.

Kreikka, Portugali, Irlanti, Saksa, Ranska, Italia ja espanja tarvitsevat yliarvostettua euroa, välttyäkseen ylisuuren velkataakan kasvamiselta kestämättömäksi näille valtioille ja niiden maiden pankeille.

Suomi pärjää ilman euroa ja EU:ta, Suomi ei pärjää jos mene mukaan maksamaan toisten hirveitä lainoja. Joita niiden kansantaloudet eivät kestä, vaikka ne ovat moninkertaisia

Suomalaiset ovat idiootteja

Se sanotaan ääneen täällä Saksassa, US palstalla sitä ei saa sanoa.

Suomi ei ole mikään EU ongelmamaiden rahoittaja, vaan eräs velkavetoisimmista ongelmamaista.

Jos seuraava hallitusohjelma ei tyydytä markkinoita, niin valtion lainojen korot nousevat ja lainahanat kiristyvät.
Siinä ei paljon Soinin ja Urpilaisen näkemykset maahanmuutosta ja harmaasta taloudesta paina. Tyhjillä fraaseilla ei painoarvoa ole rahoittajien silmissä. Julkistaloutta pitää leikata eli menoja supistaa rajusti, kun ei ole halua lähteä hakemaan kasvua kilpailemalla.

Oma valuutta on verraton kilpailuvaltti

Omalla valuutallaan Ruotsi, Norja, Tanska, Sveitsi, Kiina, Englanti ja USA kilpailevat yliarvostettua euroa vastaan loistavasti! Sanoit totuuden, tarvittavaa kasvua saadaan aikaan kilpailemalla omalla valuutalla!

Euroalueelle vienti on 12,1% BKT:stä.

Viennin osuus BKT:stä on 38 %.

Suomi tarvitsee oikein arvostetun valuutan voidakseen kasvattaa vientiään euro- ja EU-alueen ulkopuolisiin maihin.

Kreikka, Portugali, Irlanti, Saksa, Ranska, Italia ja espanja tarvitsevat yliarvostettua euroa, välttyäkseen ylisuuren velkataakan kasvamiselta kestämättömäksi näille valtioille ja niiden maiden pankeille.

Suomi pärjää ilman euroa ja EU:ta, Suomi ei pärjää jos mene mukaan maksamaan toisten hirveitä lainoja. Joita niiden kansantaloudet eivät kestä, vaikka ne ovat moninkertaisia Suomeen verrattuna.

Islannin kansa kieltäytyi maksamaan spekulanttien velkoja

oikein kansanäänestyksellä. He katsovat, ettei ole kansa asianosainen tehtyihin virheisiin.

Aivan

Katso ja ota selvää Islannin kohtalosta, Ennen loppuu pohjoisatlannilta turska kun islanti on selvinnyt taloudellisesta tilanteesstaa, Ja saa nähdä joutuvatko islantilaiset kuitenkin maksamaan Icesave-talletusten velkoja. Ei se kieltäytyminen niin vain onnistu. Tai sillä niistä selviäminen.

Olen tiedotusvälineiden varassa kuten useimmat ihmiset, enkä

aio mennä paikan päälle asiaa selvittämään.
Kansanäänestys on mielestäni kuitenkin teko joka ansaitsee huomiota. Siinä halutaan tehdä pesäeroa sen kanssa, kuka on velallinen ja kuka ei.
Kuka vastuussa veloista ja kuka ei.

Suomalaisista kaikki eivät ole idiootteja

mutta äänestivätkö näissä vaaleissa nyt vain idiootit ? Kas, siinäpä pohtimista.
Olen luuseriuksen kanssa samaa mieltä, että huulenheitolla ja sutkauksilla ja ulkoa opituilla fraaseilla ei tähän maahan saada uskottavaa talouskasvua tukevaa taloudenhoitoa , joka saa markkinavoimat=rahoittajat uskomaan Suomen talouteen.
Nyt pitää Kataisen antaa Pia Viitaselle mahdollisuus tulla etsimään ne VVM:n leikkauslistat, joita on kuulemma jo tehty.
Uusi valtionvarainministeri, Heinäluoma tai Urpilainen, pyytää Viitaselta leikkauslistat ja laittaa ne nopeasti käytäntöön. Aikaa ei ole tuhlattavaksi, sillä Suomenkin talous alkaa pikapuoliin horjua, jos ei talouden saneerausta saada alkuun.
Voitonjuhlien aika on ohi ja arki koittanut. Töihin siitä !!

Näin on

Voitonjuhlien aika on ohi ja arki koittanut. Töihin siitä !

Siinä on yksi este. Mari on pääministeri ainakin kuukauden.

Eivät olekkaan

On hyvä että vihdoin ollaan herätty ajattelemaan mihin kaikki johtaa. Sillä ei ole itsestään selvyys, että suomi pääsee halvemmalla jos ei osallistu portugalin auttamiseen. Jokaisessa hommassa on oma lehmä ojasssa. Turha kuvitella, että joku säälistä portugalia auttaa. Korkeintaan tipan voi myötätunnon merkiksi silmästä puristaa. Niin se vain on. KYllä se maksaa jos suomi ei tukipakettiin osallistuu, mutta kuinka paljon se maksaa suomelle on hyvin vaike laskea, moni asiantuntija sanoo, että enmmän vaikka täsmälliä lukuja ei voi esittää. Siitäkin riippuu saadaanko lisätukipaketista jotain takaisin koska ei se ole tuleen heitettyä rahaa.

Juuri

näin.

Demarit ratkaisevat asian

Pelottavaa kyllä, mutta demareilla on tämän sotkun ratkaisun avaimet käsissään. Jos demarit - mitä pahoin pelkään - päättävät asettua tukipaketin kannalle, jää Soinin porukka vähemmistöön. Päinvastaisessa tapauksessa taasen kokikset jäävät vähemmistöön.

Ei ole vaikeaa eikä mahdotonta

Demarit saavat mitä tahtovat, eli sijoittajien vastuun pysyvän vakausmekanismin myötä.

PerSut haluavat sanoa väliaikaiselle mekanismin kasvattamiselle EI. Tämä on jo järjestetty Brysselin toimesta siten, että Suomen osuus löytyy muilta.

Kataiselle käy kunhan pysyvä mekanismi tulee voimaan mikä on Suomalaistenkin etu. Kuka nyt sijoittajavastuuta, jäsenmaiden budjettikurin noudattamista ja ylivelkaantumisen estämistä vastustaisi, sekä pankkien valvonnan kiristymistä ei tahtoisi.

Alkaako menemään jakeluun.

Jakelussa on...

...ollut jo pitkään: kokisten ja kepun ajama linja merkitsee rahan kiikuttamista suomalaisen veronmaksajan taskusta jonkun toisen taskuun ilman, että sille saadaan mitään vastinetta. Jonkinlainen velkajärjestely tulee joka tapauksessa, ja väliaikainen mekanismi merkitsee näin ollen tappiota suomalaisille veronmaksajille.

Pointti oli se, etten luota alkuunkaan demareihin. Ja ikävä kyllä, juuri demarit ovat tässä kohtaa avainasemassa. En ihmettelisi, jos suostuisivat väliaikaiseen rahastoon sellaisenaan ja vastineeksi kiristäisivät jonkun sosialistipuljauksen kokiksilta.

Vaikka demarit ja persut yhdessä vastustaisivat

eduskunnan enemmistö päättää osallistumisesta tukipakettiin myönteisesti. Sellaista on demokratia, ainakin vielä.

Ihanko varma olet?

En löisi vetoa puoleen enkä toiseen, on siellä muitakin näkemyksiä kuin esittämäsi, ja paljon onkin.

Selvää tekstiä

Näin on ja asia on selvä. Jos EU:n hallinto on tehtäviensä tasalla, ei jättiriskiä oteta jonkun minimaan poliitikkojen kähinöinnin takia.

Suomen maksuosuus olisi pahimmillaan 1,8 % koko potista. Rahamielessä EU:n kannalta peanuts.

Suomen vaikutus syntyy vain poliittisena siten, että EU:ssa syntyy hallitsematon poliittinen virta.

Suomen kannalta kysymys on siitä, olemmeko EU:ssa vai emme. Pahimmillaan teemme vahinkoa vain itsellemme.

Teemme vahinkoa vain itsellemme olemalla E:U:n jäsen

Olet oikeassa, Suomelle on vahingollista olla EU:n jäsen.

Euroalueelle vienti on 12,1% BKT:stä.

Viennin osuus BKT:stä on 38 %.

Suomi tarvitsee oikein arvostetun valuutan voidakseen kasvattaa vientiään euro- ja EU-alueen ulkopuolisiin maihin.

Kreikka, Portugali, Irlanti, Saksa, Ranska, Italia ja espanja tarvitsevat yliarvostettua euroa, välttyäkseen ylisuuren velkataakan kasvamiselta kestämättömäksi näille valtioille ja niiden maiden pankeille.

Suomi pärjää ilman euroa ja EU:ta, Suomi ei pärjää jos mene mukaan maksamaan toisten hirveitä lainoja. Joita niiden kansantaloudet eivät kestä, vaikka ne ovat moninkertaisia Suomeen verrattuna.
Näytä koko kirjoitus (6440 merkkiä)

Kyllä EU:lle

Vaikka kannallani ei ole mitään merkitystä, kirjoitan kuitenkin varmuuden vuoksi, että olen EU-jäsenyyden puolesta.

Suomen valtiontalouden hoito on 90-luvun retkahduksen jälkeen ollut, jollei hyvä niin ok.

Finanssikriisi ei ollut syytämme, mutta sen johdosta valtionvelkamme on nyt 80 mrd. euroa ja kohta yli 100. Velkaantumisella hoidettiin lähinnä työttömyyden seurauksia ja julkisen sektorin työpaikkoja, kun verotulot romahtivat.

Tällä velkaantumisasteella meille ei ole mahdollista irtaantua EU:sta ja eurosta. Yksinäisen Suomen pelurit hoitaisivat meidät holhoukseen alta aikayksikön.

markkinat korjaa EUROn arvon, Suomi keskittyköön varmistamaan

läsnäolonsa globaaleilla, kehittyvillä ( = Euroopan ulkopuolisilla ) markkinoilla
Kepulle suositan perinteistä strategiaprosessia, kokoomuksen peesissä ei erotuta muusta kuin omasta osaamisesta. Aika kornia nähdä Kepun sopulit kommentoimassa ja tukemassa Portugalin pelastamista, millä substanssilla ?
Jos persut saisi joukkoihinsa järjestystä ja monipuolisempaa osaamista, loiventaen jyrkimpiä kannanottojaan, hehän voisivat olla vaihtoehto. Nyt joutui äänestämään kristillisdemokraatteja.

Kiina, Japani, Britannia, Ruotsi ja USA

Oman valuutan maat eivät ole toimettomia valuuttansa suhteen vaikka ne kelluvatkin.

Kiina, USA ja Japani vahvimmin ohjailevat valuuttojensa arvoa, siten ettei niiden arvo nouse liiaksi hankaloittamaan vientiä.

Joten markkinat eivät korjaa euron arvoa, vaikka niin naivisti uskotteletkin.

No ei mitään.

No ei mitään. Jättäydytään pois.

Kirjoittamaton sopimus?

Että sellaisia. Mikä tuollaisen kirjoittamattoman sopimuksen arvo on?

Entä mitä muita kirjoittamattomia sopimuksia tuolla avoimen hallinnon mekassa on?

Kannattaako kuulua porukkaan, jossa asiat hoidetaan tuolla lailla isompien kesken ja salaa?

Ei tietenkään kannata. Maksut EU:lle jäihin!

Kirjoittamaton sopimus?

Että sellaisia. Mikä tuollaisen kirjoittamattoman sopimuksen arvo on?

Entä mitä muita kirjoittamattomia sopimuksia tuolla avoimen hallinnon mekassa on?

Kannattaako kuulua porukkaan, jossa asiat hoidetaan tuolla lailla isompien kesken ja salaa?

Ei tietenkään kannata. Maksut EU:lle jäihin!

Uudet vaalit järjestettävä

Äänestäjille annettiin väärää tietoa tärkeässä asiassa. Uudet vaalit on järjestettävä !

Toinen vaihtoehto on että mitätöidään Kokoomuksen ja Keskustan äänet vaaleissa.

Katainen ja Kiviniemi kävivät Brysselissä allekirjoittamassa

sopimuksen, joka pidettiin vaalien takia salaisena.
Se ei silti estänyt PerSujen maanvyöryvoittoa!

Voiko kirjoittamatonta sopimusta

allekirjoittaa ja miten se tapahtuu ? Voisiko salakankee täsmentää, kirjoitettiinko se esim. itsestään häviävällä musteella vai miten se tapahtui ?

Kaikki paljastunee aikanaan!

otaksumani ovat siltä osin taivasteluja mutta aika näyttää

Persut allekirjoittivat laittoman sopimuksen

Mediatietojen mukaan jokainen persuedustaja on allekirjoittanut sopimuksen, missä sitoutuvat taloudellisten sanktioiden uhalla olemaan vaihtamatta puoluetta. Perustuslain mukaan kansanedustaja on riippumaton, eikä hän voi myydä paikkaansa, eikä kukaan voi häntä ostaa.

Mitä tulee eurooppalaiseen solidaarisuuteen, kannattaa miettiä mitä edessäpäin voi olla. Jo nyt investoinnit Suomeen on jäädytetty. Pian alkaa tehtaiden sulkeminen ja työpaikkojen alasajo. Eduskunta ei herätä toiveita vakaasta kehityksestä, joten tuotanto siirretään sinne missä tulevaisuutta voi ennustaa.

Euron aiheuttama kilpailukyvyttömyys

Euron aiheuttama kilpailukyvyttömyys on syynä yritysten siirtymiseen pois Suomasta, kuten tiedätkin!

Suomelle Eurooppalainen solidaarisuus on tarkoittanut, tarkoittaa ja tulee tarkoittamaan saamista olla maksumiehenä kun herrakansat käskevät.

Viro on euromaa

sekä suomalaiset, että ruotsalaiset PK-yritykset ovat siirtyneet Balttiaan. Se on lähellä Eurooppaa ja verotus on järkevää.
Kuten tiedätkin kaikki raaka-aineet ja energia hinnoitellaan dollareissa ja euro on siihen nähden yliarvostettu. Eli saamme ne alennuksella.

Oletpa älykäs!

Kun tavara tuodaan vapailta markkinoilta dollareissa ja käytetään hyödykkeen tuottamiseen joka myydään euroina tai dollareina, euroalueen ulkopuolelle tai euro alueelle, niin sillä että ostat raaka-aineet halvalla dollarilla ei ole merkitystä.

Joudut myymään valmiin tuotteen hinnalla, joka muodostuu pääosin euroalueen korkeista kustannuksista.

Se öljy maksaa vähemmän dollareissa EU alueen ulkopuolella koska rahdit ja verotus vähäisempää.

Sama pätee kaikkiin tuonti raaka-aineisiin.

Raaka-aine on hyödykkeen kustannustekijä, joka ostettaessa myydessä on saman suuruinen.

Viro on kehittyvä halpa tuotanto talous joka on kuulunut euroon alle vuoden, onpa loistava vertaus, jopa älykäs perustelu?

Suomen sisäiseen kulutukseen toki saamme ulkomaiset tuotteet halvalla, aivan liian halvalla jotta kotimaisia ei osteta. Raha virtaa näin ulos Suomesta ja heikentää kansantalouttamme ja työllisyyttä.

Onko vaikea kuvio?

Kirjoittamaton sopimus ei sido!

Suullinen salainen sopimus ei myöskään sido osapuolia. Sopimiseen hyväksynnän antamat valtiot ja niiden edustajien nimet on paljastettava!

Suomellahan ei ole rahaa!

Mikä estää, ettei Ruotsi vauraana ja solidaarisena EU-maana osallistu vakausrahaston kartuttamiseen Välimeren maiden velkaongelmien korjaamiseksi? Käypää valuuttaa kruunu on siinä missä eurokin. Mutta EU:n yhteisvaluuttaan Ruotsi ei varmaan edelleenkään koskisi kepilläkään!
Mikä saa ihmiset kuvittelemaan, ettei velkaantuminen tule johtamaan omaa talouttamme samaan jamaan kuin esimerkiksi portugalilaisten talouden? Se on edelleen se sama tyhmyys, joka vei meidät euroon!

Mitä yritä uskotella

Ruotsihan osallistuu siihen vapaaehtoisesti. Siis sitoutuneiden maiden ulkopuolelta,

Suomalaisiako osapuolina?

Kyseessä on valtiopetos. Oikeuskanslerin on tartuttava asiaan ja selvitettävä, keitä Suomen nimissä on osallistunut ja keiden valtuutuksella he ovat toimineet!

Tee kantelu jotta Oikeuskansleri joutuu

selittelemään asian hänen toimenkuvaansa kuulumattomaksi.

Tee samalla rikosilmoitus KRP:lle, jos dokumentin ja tiedon varmistuminen onnistuu!

Jos takki kääntyy

niin neljän vuoden päästä ääni menee muuaalle.

Liisaa nolottaa

nyt olla suomalainen. Mikähän lienee, ettei minua nolota yhtään. Suomi on vielä toistaiseksi itsenäinen valtio ja sen demokraattisesti valitut edustajat voivat tehdä omia päätöksiä. Jos se on noloa, niin olkoon!
Suomen omissa asioissa ja tietysti talousasioissa on paljon korjaamista. Rakenteellisten ja muiden tarpeellisten uudistusten tekeminen on jäänyt mm. PIIGS-maiden auttamisen varjoon. Reippaisiin säästöihin, leikkauksiin ja verojen korotuksiin on kuitenkin mentävä Suomessakin. Toivottavasti ei tehdä hätäisiä paniikkiratkaisuja, kuten 90-luvun alussa, osa porukasta ei toivu silloisista suhmuroinneista koskaan.

http://www.talouselama.fi/eduskuntavaalit2011/1804...

Suomi lakkasi olemasta itsenäinen valtio 1.1.1995

Ei saa sotkea toiveita ja todellisuutta. Se on politiikkassa erityisen vaarallista.

Olen ollut asiasta

aikaisemmin samaa mieltä. Kuitenkaan liittovaltiota ei ole vielä muodostettu. Eurosta ja EU:stakin pääsisimme eroon, mutta sekin on vain teoriaa. Liisoja on liikaa.

Liittovaltio muodostettiin

Maastrichtissa 7.2.1992 ja Suomi liittyi tuohon liittovaltioon 1.1.1995.

Kuten sanottu, toiveiden ja todellisuuden sekoittaminen on vaarallista, etenkin politiikassa.

Suomi pitäisi jakaa

Eurooppaan haluava Länsi-Suomi ja persulainen Itä-Suomi pitäsi erottaa toisistaan. Näillä alueilla ei ole mitään yhteistä. Persulaiset voisivat ottaa opetuskielekseen venäjän ja valuutaksi vaikka kalavaleen.

Eikös ne persuja

pelästyneet jo soutaneet Ruotsiin?

Persut

saivat kannatusta melko tasaisesti koko maassa ja melko läntinen Kihniö oli persulaisin pitäjä. Aika hankala jakaa, mutta kuten edellä todettiin yksikieliset ruotsinkieliset pitäjät voivat puolestani anoa osaksi svedujen maata. Terve menoa ja tulevan(toivottavasti ei) perustuslain mukaisesti tällaisiin valtiosopimuksiin ei tarvita kuin 2/3 enemmistö yksillä valtiopäivillä.

Kannattaa rauhoittua

Sanoisin, että suomalaisten parissa on kuitenkin eurolle kannatusta enemmän kuin vastustusta. Tämä pätee niin PerSuihin kuin PerSuja äänestäneisiinkin. Meillähän ei ole vähemmistön diktatuuria muussa kuin ruotsinkielessä joten eurosta ei tulla eroamaan. Tämähän on ollut kaikille selvää jos on viitsinyt asiaa ajatella. Jos ei miellytä, äänestäkään sitten vaikka kokkeleita.

On hyvä jos Suomi säästää 1.2 miljardia PerSujen ansiosta väliaikaisen vakausmekanismista. Kriisimaiden velkasaneeraus tulee äänesti PerSut miten hyvänsä. Toivoittavasti ennen pysyvän mekanismin voimaan tuloa, että päästään puhtaalta pöydältä liikkeelle. Näin olen ajatellut myös suunnitellun.

Pysyvä vakausmekanismi on järkevä. Kuka nyt kuria ja järjestystä vastustaisi ja asiaa vastaan äänestäisi. Kurittomat maat laitetaan järjestykseen pysyvän mekanismin myötä. Jos Suomi ei kuulu talouskurittomiin maihin, mitä haittaa sääntöjen kiristymisestä on?

Luulenpa järjen voittavan asiassa. Ehkäpä kepuleiden mukaan nyt toimitaan väärin ja täällä meteliä siksi pitävät. On mielenkiintoista nähdä, toimiiiko Keskusta ja rkp vastuullisesti enää oppositiossa.

Näitä niskalenkin ottamisia on ollut tarpeeksi

Euron korkealla arvolla on saatu korot pysymään alhaalla, kuten Suomessa 1989 ja 1991. Eurooppa ei ole euroineen sen kummempi systeeminä kuin Suomi tuolloin, vain sata kertaa suurempi. Yhtä tyhmät ihmiset siellä yrittää ymmärtää ja ohjailla kansantalouksia (jotka eivät ole yhteneväisiä ollenkaan), yhdellä valuutalla, korkopolitiikalla ja talouspolitiikalla.

Espanjassa ja Portugalissa jo alhaisen koron aikana on jäänyt satojatuhansia uusia asuntoja myymättä.

Kun näiden viisauksien jälkeen korot nousee koko Euroopassa, niin asuntoja on myymättä kohta miljoonia.

Pysyvä vakuusrahasto ei ole paljoakaan parempi sijoittaja vastuineen kuin väliaikainen, talous tieteilijöidenkään mukaan.

Eli mukaan meno maksaisi kymmeniä miljardeja joka tapauksessa, joka Suomen kansantalouden merkitsee kymmenen kertaa suurempaa summaa.

Se kuri mitä Suomi asioihin on saamassa on, tiukempaa käskytystä herra kansoilta!

Euroalueelle vienti on 12,1% BKT:stä.

höpöjuttuja

On täysin vastuutonta kirjoitella, että eurossa pysyminen ja konkurssimaiden tukeminen olisi meille jotenkin hyödyllistä. Demaripipertäjät keskustan kera ajoivat meidät euroon - josta Lipposen vähemmän luotettava vellos Paavo - (se luotettavampi on Pekka) lupasi kansanäänestyksen ennen mahdollista eurovaluutan käyttöönottoa. Näin meille valehdeltiin - kuten tehtiin myös silloin, kun suomalaisia aivopestiin liittymään EU:iin.
Joskus silmät aukeavat - tyhmiltäkin. Perussuomalaiset ovat ensimmäisiä, jotka näkevät totuuden - toivottavasti muut seuraavat perässä - kun silmät aukeavat.
Suomi itsenäiseksi. Suomelle oma valuutta, kuten oikea perustuslaki määrää. Suomi suomalaisille.

EU rikkoo omiakin sopimuksiaan?

Tässä tapauksessa Suomen hyväksi. Me säästämme tuon 1,2 miljardia euroa.
Mutta Brysseli pohtii jo, miten Suomelle kostetaan? Kosto on aina suloinen.

No ei tosiaankaan kosta

Ihan ihmeellistä pelottelua. EU-politiikka on vain politiikkaa eikä vaihtoehdotonta toimintaa. Ei paljon härskimmin omia etujaan ajaville maille ole kostettu. Suomen antama näpäytys on lopultakin kaikkien mielestä aiheellinen ja ymmärrettävä eikä mitenkään merkittävä asia.

Suomi on kuin kuluttaja EU markkinoilla!

Kun Suomen osuus on muilta pois, se otetaan muulla tavalla takaisin. Esim. maataloustuista tms. On monia tapoja, joita tyhmempi ei heti huomaa.
Ei tämä ole mitään pelottelua. Täytyy lukea vain mm. Lissabonin sopimus tarkasti, joka on selitys Euroopan Unionin Perustuslaille. Samoin on luettava kirjan muotoinen, liiteosa eri maiden "reunaehdoista". Varsinkin tuo reunaehdot tarjoaa paljon yllätyksiä? Me olemme jo itse maksaneet mm. Englannin alennetun "jäsenmaksun" rästejä?

Käsittämättömät mittasuhteet

Koko tukipaketista pois jääminen on saanut aivan käsittämättömät mittasuhteet.

Suomen kansa edustaa 1%:a EU:n väkimäärästä, ja kuten jo edellä mainittiin suomen osuus tukipaketista on 1,8%. Kukaan ei varmaan edes huomaisi jos jätettäisiin maksamatta jos oltaisiin vaan hiljaa. Tuon verran rahaahan EU:ssa hukataan päivittäin (sallinette liioittelun).

Asioista en paljoa tiedä mutta jos tuollaiset vakautusrahastot sun muut rakenteet rikkoo EU:n omia sääntöjä niin olisiko syytä todellakin katsoa peiliin eikä syyttää sitä joka uskaltaa sanoa totuuden.

mikä laillisuus ja mikä markkinatalous ?

Mikä on sellainen laillisuus, jossa viitataan kintaalla Lissabonin sopimukselle, joka yksiselitteisesti kieltää yksittäisten maitten tukemisen ?

Mitä on sellainen markkinatalous, jossa otetut riskit eivät saa toteutua, vaan huonot päätökset kaadetaan veronmaksajille ?

Ovatko Katainen ja Kiviniemi osallistuneet tällaiseen sopimukseen ja millä valtuuksilla ?

”Mies tulee – mies menee – mies vastaa omista tekemisistään”

Salainen sopimus ei sido juridisesti Suomea millään tavoin, joten siitä ei kannata huolta kantaa. Korkein päättävä elin tässä tasavallassa on sentään Suomen Eduskunta, johon onneksi vaalien kautta saatiin uusia tuulia. Perussuomalaiset isänmaallisena puolueena tulevat varmasti puuttumaan tähän kirjoittamattomaan ”sopimukseen”. Odotan mielenkiinnolla asian käsittelyä uusilla valtiopäivillä.

persut-demarit-vasemmistoliitto linja keskeisin kv haaste

Perussuomalaisten, demareiden ja vasemmistoliiton keskeisin haaste - myös kansainväliseksi avartuen - on asettaa pääoman ja laillisten demokraattisten valtioiden suhde sen kaltaiseen strategiseen vastakkain asetteluun ja päämäärä- ja keinovalikoiman eettiseen analyysiin että se pakottaa pääoman oleellisesti muuttamaan suhdettaan laillisiin demokraattisiin valtioihin sekä siihen mitä niiden julkinen sektori tekee ja miksi se ylipäätään on olemassa.

Tässä asiassa pääomapiireillä on yksnkertaisesti enemmän kuin oppimisen paikka - voisi puhua syväluotaavasta pääomapiirien kulttuurimuutoksesta.

Ja kaiken taustalla on se tosiasia että pääomien taivastaloudeksi irtautunut haahuilu on jo lähtökuopissaan tappiolla koska laillisilla demokraattisilla valtioilla on hallussaan reaalitalouden kaksi keskeistä elementtiä - valtioiden maa-alue ja niiden kansa.

Siksi poliitikot voivat pistää kansojensa ja reaalitalouden reaaliteettien tuella pääomapiirit tuhat nolla.

Näin ollen tilanne jossa pääomapiirit voivat syväluodata päämäärä- ja toimintakulttuurinsa uudelleen reaalitalouden ja etiikan mukaiseksi on hyvä tarjous - josta ei taida kannattaa kieltäytyä.

Pääomia ja pääomapiirejä tarvitaan - mutta niiden suhde lähes kaikkeen on nykyään luokkaa lähes kelvoton.

Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi

HOMEOPATIA ISKEE TAAS

Valuuttaunioni on saattanut itsensä kuseen juuri rikkomalla jatkuvasti omia säännöksiään kansallisista alijäämistä.
Nyt samaa temppua ruvetaan soveltamaan Portugalin lainatakauksessa,kun pelisäännöt eivät taas kelpaa.
Samaa hopeopatiaa on harrastamassa US Reserve, joka parantaa ylivelkaantumista pistämällä lisää löysää rahaa kiertoon

Kun kello käy

Pysytään asiassa:
http://www.velkakello.fi/

taivastalouden

ilmapitoisuuden mittari

mitä enemmän taivastaloudessa ilmaa suhteessa reaalitalouteen sitä keveämpää se on suureen kasvavaan kokoonsa suhteutettuna

pysyäksemme asiassa

Höpöhöpö

Eihän raha ole totta. Sitä on nyt painettu maailmasssa jo ainakin 800 vuotta, ja Euroopassakin jo yli 300. Koko ajan lisää. Eikä vieläkään riitä.

Ei raha ole "totta". Opettele edes perusteet. Hyvä pohdittava: Mikä on yhden euron setelin objektiivinen arvo?

emmä kerkiä

opettelen just ruostin kieltä

Hienoa

Se on hyvä alku valaistuksesi tiellä. Saatat ymmärtää sivistyksen arvon. Ehkä. Toivottavasti. Valitettavasti kuitenkin vain ehkä.

sensuuri iskee

kaikki kauppalehden blogini ovat lakanneet näkymästä

näinkin voi käydä

Kun alkaa kovasti ilmetä sensuuritaipumuksia mediassa mielipiteitteni suhteen niin tässä voi käydä niin että ryhdyn julkisesta keskustelusta kohdemailaamiseen persujen, demareiden ja vasemmistoliiton johdolle ja kansanedustajille - siis että näkemyksiäni saavat tietoonsa vain ne. Eikä media laisinkaan.

Kandee harkita kaks kertaa mitä media tekee - oikeastaan jonkun mediaryhmittymän kannattaisi palkata minut kolumnistiksi medioihinsa.

Ei minun ajatukseni siihen lopu eivätkä lakkaa leviämästä ja vaikuttamasta jos niitä ei mediassa näy - aika lapsellinen kuvitelma ajatella niin :D.

Jussi Vaarala

eettis-realistisen aatteen kehittäjä

Somerniemi

niin

oikeastaan voisin ajatella että jos ei media palkkaa minua kolumnistiksi niin siirryn kohdemailaamiseen ko puolueille

päätös

esiinnyn jatkossa mediassa vain palkattuna kolumnistina ja siitä huolimatta tai sen lisäksi teen täsmäemailausta ajatuksistani ydinkansanedustjille demareissa, vasemmistoliitossa ja persuissa

kiitos seurasta

Hienoa

Heillä on nyt sitte vähintäänkin sustainable competitive advantage

Markka takaisin

Ja silti €-Saksan talous kasvaa ja meidän politrukkivetoinen verotetaan kaikkea mikä liikkuu kuihtuu.

Tanskassa maksaa diesel 1.5, kuin Saksassa, Ruotsissa 1.7 ja silti vihreiden ja oikeiston kannatus kasvaa talouskasvun myötä sähkölaksun kasvamisen myötä.

Suomessa loikattiin etujärjestöjen syliin, ay-johdolla on 1980-luvulla velaton kansa ja valtio upotettu jättivelkoihin, omaisuus myyty ja nyt tehdään velkaa jälkipolville.

Suomi ja suomalaiset ovat aivan oman tiensä kulkijoita. Se heille sallittakoon. Kyllä Suomessakin muutos tulee, kunhan politrukkisukupolvi on mullan alla.

Euroopassa kauhistellaan

Soinia ja Urpilaista. Peruskoulun opettaja, ay-liikkeen marionetti, joka on opetellut vaaleihin muutaman lauseen ulkoa ja 70-luvulta asti eli ikänsä politiikassa mukana ollut politrukki, jonka suurin saavutus on SMP:n konkurssipesän selvittely. Suomen kansan toivot.

Onneksi sentään Kokoomus voitti.

Jep. Keski-ikäinen äijä,

Jep. Keski-ikäinen äijä, jolla oli SMP:n jäsenkirja ennen ajokorttia on oikea progressiivisuuden perikuva... no, tuskin äänestäjät sitä olettivatkaan, vaan eiköhän toiveena ole lähinnä aikamatka Timon seurassa sinne 70-luvulle.

"Suomen euroskeptikkojen

"Suomen euroskeptikkojen vaalivoiton katsotaan vaikuttaneen osaltaan siihen, että Portugalin ja Kreikan valtionlainojen korot nousivat eilen ja eurovaluutan kurssi laski."

Tuo lainaus on lehden artikkelista.
Portugalin ja Kreikan valtionlainojen korkojen nousu johtuu luottamuspulasta maiden velanmaksukykyyn /tahtoon.

Voi ihme !

5,5 miljoonainen Suomalainen typerys (ruotsalaisten mielestä)kansa,pelastaa Eurooppalaista 500 miljoonaista kansanryhmää jonka rahojen käyttö on jostain roomalaisajalta.Kuka on hullu? Maksaja vai avunsaaja??

No hei

Ei kai nyt tämän luokan juttuja voi jättää jonkun kylähullulauman päätettäväksi...

"On maailmassa monta ihmeellistä asiaa..." (täällä ainakin)

"pankki on vain työväline...pankilla ei ole omaa rahaa.." (komment jonosta)

-hmmmh, vappusimaata otettu förgottina.."työväline" pistää pystyyn kalliita toimipisteitä, tekee voittoa, johtajien kalliit "nalle"-palkat jne. milläs työväline maksaa?

"..asiakas maksaa kaikki kulut" (komment jonosta)

-ja eikun paranee, nyt ne kulut maksaakin asiakas taholle joka on "vain" työväline (joka siis ei tee bisnistä ite kun työt vaan...just)....porukalla hyvin käynyttä simaa..

Kaatuu? Ei kaadu? Kaikki lahoo? Jos verrataan EU universumiksi, niin aine (raha) ja energia (rahaa liikuttava voima) on vakioita, ei siinä mikään häviä...muuttaa vain paikkaa tai olomuotoa, mutta on silti olemassa. Suomen toimien vuoksi EU ei mihkään kaadu, eikä Suomikaan. Suomen toimet/päätökset suoranaisesti vaikuttavat esim. Portugal tuesta 1/3:s osaan, ja loppuun ei, koska tuki muista lähteistä riippuva. Jos Suomi ei suostu Portugal-pakettiin mukaan, nykyehdoilla, niin Saksa, Ranska, etc joutavat panostamaan vähän lisää.

Kuten muutamat täälläkin jonossa noteraanett, Britit kulkevat jengissä kuin "vapaa matkaajina", jota mm. Suomi saanu...öh..joutunut kustantamaan, ja Irkut polkee halvis-vero-keitaana jne. Mättääkö tässä EU-touhussa jokin..mitä..kuuntelen?

EU on aina askeleen edellä

EU:n budjetti kasvaa kuin pullataikina. Ei siinä Suomen pullikointi mitään auta.
Tietenkin se lohduttaa veronmaksajaa, jos takaajaksi
ryhtyvät velkaa myöntäneet maat, eikä syytön Suomi.

 
 
ILMOITUS

Yritysblogit

Sami Järvinen
Sami Järvinen, Navi Group
 
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta
Pirjo Larm, palvelujohtaja, underwriting ja riskienhallinta, Omistajayrittäjä.fi
 
 
 

Tilaa US-uutiskirje

Sähköinen uutiskirjeemme ilmestyy 12 kertaa viikossa ja sisältää tiiviin paketin päivän uutisia ja puheenaiheita.

 

Luetuimmat

 
 
 
 

Kysely