Euroopan unionin keinot auttaa kriisimaita saavat rajua kritiikkiä kansainvälisen talouden huippuprofessoreilta aamun Helsingin Sanomissa sekä Kauppalehdessä.
Kauppalehden haastatteleman Aalto-yliopiston kansainvälisen talouden professorin Pertti Haaparannan mielestä Kreikan, Irlannin ja Portugalin velkasaneeraukset olisi pitänyt tehdä heti. Vieläkään se ei silti hänen mukaansa ole myöhäistä. Haaparannan mukaan Saksan ja Ranskan pankit selviäisivät järjestelyistä kyllä, kunhan niiden asema tehtäisiin selväksi velkajärjestelyssä.
Myös yhdysvaltalaisen MIT-huippuyliopiston kansantaloustieteen professori Bengt Holmström katsoo, että valtioiden sijaan EU pelastaa Saksan ja Ranskan pankkeja. Helsingin Sanomien haastatteleman Holmströmin mukaan EU:n käyttämät keinot kriisimaiden pelastamiseksi ovat kyseenalaisia.
–Euromaat ovat mukana eräänlaisessa rahanpesussa, jossa ne pesevät omaa mainettaan kriisimaiden kustannuksella, sanoo Holmström HS:lle.
Holmströmin mukaan pöytä voitaisiin puhdistaa niin, että velkaa antaneet pankit ottaisivat luottotappiot ja niiden hoidossa taas auttaisi kunkin kotivaltio.
Kauppalehden mukaan myös Etlan tutkija Paavo Suni pitää selvänä, että Kreikka, Irlanti ja Portugali ajautuvat lopulta saneeraukseen.

Kommentit
Professorien jytky
Hassua, persujen ajatukset näyttävät olleen johdonmukaisesti samanlaisia kuin jutussa mainittujen professorien - ja aika monen muunkin asiantuntijan. Amatööripolitiikkaa selvästikin!
Vaan
missä ja minkä anturan alla ovat lymyilleet kaikki nämä vuodet. Sanan pitäisi olla vapaa.
tuota minäkin ihmettelen,
eli miksi nämä talousmiehet avaavat suunsa vasta nyt, eikä silloin kun vaikkapa Kreikan avuksi nimitetystä Keski-Euroopan pankkituesta äänestettiin eduskunnassamme. Samaa myöhäisherännäisyyttä on tullut esiin myös esimerkiksi Sixten Korkmannilta.
Mutta olisiko niin etteivät he uskaltaneet puhua aiemmin?
Mutta hyvä että edes nyt!
Saneeraus ainoa tie
Miten velalla voi velkaa hoitaa?
Soinilla laaja tuki.
Politiikka on taloutta monimutkaisempaa
Niin, mitenkäs tuossa pankkien pääomittamisessa ja velkakriisissä meinataan hoitaa velanottajan vastuu?
Kuinka siinä estetään se, etteivät samat maat jälleen hyväksikäytä euroaluetta?
Jos EU antaa lainapaketit valtioille, valtiot joutuvat sitoutumaan sopimuksin tiukkaan taloudenpitoon. Näin saadaan Euroalueen talous pidemmällä aikavälillä hallintaan.
Lyhyellä aikavälillä varmasti käy niin, että joudutaan velkoja ainakin jonkin verran uudelleenjärjestelemään, ainakin Kreikan osalta. Se tarkoittanee pankeille vähintään korkotappiota, mutta sen Saksa ja Ranska hoitavat kyllä pankkeja pääomittamalla.
Suomalaisten rahat tässä kuviossa takaajana eivät ole vaarassa.
Alas mennään että rytisee
Aloin maanantaina varauta uuteen suuren lamaan ja päätin myydä pois sijoitusasuntoni sekä vähentää merkittävästi osakepositionani. Siirryn käteiseen odottamaan omaisuuserien ja osakkeiden merkittävää halpenemista.
Kannattais jatkaa samaa rataa
Ja vaihtaa käteiset oli ne taaloja tai euroja samantien kultaan.
Jytkyää ne käteisetkin kun euro rommaa. Ensin kuitenki ylihintaiset kiinteistö/asuntokuplat posahtaa.
Cash is king
Myyn myös kullat!
Mitä höpöä...
"Jos EU antaa lainapaketit valtioille, valtiot joutuvat sitoutumaan sopimuksin tiukkaan taloudenpitoon. Näin saadaan Euroalueen talous pidemmällä aikavälillä hallintaan." Ihan aseella uhatenko meinattiin pakottaa tiukkaan talouskuriin? Kyllä ne ihan yhtä lailla luistavat vastuusta niinkuin nytkin jos haluavat, ei siitä ole mitään todellisia takeita. Ja sitten jos luistavat, pankeilla on taas hymy herkässä kun saavat valtiot suurempaan velkaloukkuun. Kaikki menee Bilderberg-suunnitelman mukaan ja poliitikkoihin sokeasti uskovat kansalaiset säestävät. Eikö äiti opettanut pienenä että poliitikko on se joka valehtelee?
Professorien jytky
Olet oikeassa Bone. Siltä asia näyttää.
Professorien kytky
Hassua tosiaan, että Persujen ajatukset käyvät yksiin Amerikkalaisten kapitalistien oppeja levittävien professoreiden ajatusten kanssa. Ja nämä opithan ovat juuri aiheuttaneet koko finanssikriisin.
Onko nuo professorit ym nyt sitten populisteja?
Kysyn vaan.
"Hassua, persujen ajatukset
"Hassua, persujen ajatukset näyttävät olleen johdonmukaisesti samanlaisia kuin jutussa mainittujen professorien - ja aika monen muunkin asiantuntijan. Amatööripolitiikkaa selvästikin!"
Seuraan aktiivisesti paljon persujen kannattajia sisältävää HommaForum keskustelu palstaa ja täällä asiasta on satojen viestejä pitkiä keskusteluita. Ketjusta löytyy paljon sellaista tietoa EU pelastuspaketeista, jota ei ole käsitelty mediassa juuri ollenkaan.
http://hommaforum.org/index.php/topic,25882.0.html
Nyt olisi tärkeää muistuttaa kaikkia siitä, että nämä maat Kreikka, Irlanti ja Portugali romahtavat, ja ainoa mitä nyt ollaan oltu muuttamassa pelastuspaketeilla on korkovoittojen ja luottotappioiden osoitetta.
Kysymys on siitä, että lainoja ylenmäärin ongelmamaille myöntäneiden maiden pankit eivät halua kantaa tappioitaan (Saksa, Ranska, Britannia) yksin vaan siirtää niitä maksettavaksi niillekin EU maille, jotka eivät ole ylenmääräiseen ongelmamaiden luotottamiseen osallistuneet. Kuten Suomi.
Talousviisaatkaan ei jaksa olla enään hiljaa
Suuri talous huijaus paistaa niin selvästi läpi.Mikä avuksi,komission eroittaminen vai EU parlamentin vaalit ?
Talousviisaat ei näe juuri toivoa
eikä mitään mitä olisi todellisuudessa tehtävissä, niin täytyy edes rupatella. EU:n talous on kuin kaukana näkyvä tornado, se tulee, voidaan vaan käydä odottamaan tuhoja.
Katainen kääntää kohta takkinsa
"Minähän olen ollut tätä mieltä alusta alkaen".
Tuossa ennen vaaleja
Tuossa ennen vaaleja Tuomiojan Eki kommentoi, että vaikka kuinka on vaalit, niin kannattaa nyt muistaa että ministerivastuussa olevat eivät tässä vaiheessa voi kertoa kaikkea mitä tietävät.
Hyvin sanottu Ekiltä.
Talousproffat paljastuvat
Talousproffat paljastuvat populistipersuiksi toinen toisensa jälkeen. Onneksi meillä on piinkova talousammattilainen Jyrki Katainen, joka tietää kaikkia muita paremmin, mikä on oikein ja vastuullista. Ja kokoomusryhmä jaksaa taputtaa.
Kataisen kannalta
onneksi on herkkäuskoisia seuraajia jotka ovat valmiita vaikka EU:n giljotiiniin johtajansa kera.
vain käsitteissä sekaannus
No, no! Oletpa sinä Jyrkille epäreilu. Jyrkihän vain sekoitti käsitteen "talouden asianomainen" käsitteeseen "talouden asiantuntija" tukikantansa perusteluissa. Hänen perustelunsa tulevat kristallinkirkkaiksi ja loogisiksi, kun muutamme hän peruslauseensa tarkoittamaansa: "Kaikki asianomistajat ovat sitä mieltä, että ylivelkaantuneiden maiden tukeminen on välttämätöntä!"
Erehtyminen on inhimillistä, me kaikkihan sakoilemme senoissa.
Median ajoitus!
Kuinka nämä uutiset pääsevät julkisuuteen läpi median sihdeistä vasta nyt vaalien jälkeen? Salaliittoteoriat ovatkin siis totta? Esim. kokoomuksen vaalivoitto olisi jäänyt toteutumatta, jos kaikki tiedonvälitys olisi ollut tasapuolista. Jumalauta.
Kokoomuksen vaalitulos oli
Kokoomuksen vaalitulos oli yksi sen historian suurimmista tappioista. Paikoista meni yli 10%.
Ja
matka takaisin marginaaliin jatkuu, jos eivät ala ajatella. Pelkkä EU:n kuuntelu korvilla, jotka kuulevat, ei enää riitä. Sieltä on finanssitsunami tulossa, pitäisi osata kellua reaalitalouden lautalla.
Niinpä
Valtamedia on kokoomuksen ja keskustan, siis aiempien hallituspuolueen käskyläinen. Enkä usko että muutosta tulee nytkään. Nato- ja ydinvoimamyönteisyys tuskin vaihtuu nyt kun näissäkin asioissa on vihdoin kansan enemmistön mukainen edustus eduskunnassa.
Muuten, tässä ketjussa persulaiset puhuvat kovasti pankkituen vastustamisesta Soinin projektina. Heiltä näkyy unohtuneen että tässä Soinin kanssa ovat samaa mieltä myös Urpilainen, Arhinmäki ja jopa Räsänen, joiden puolueiden yhteismäärä on nyt 101.
Miksiköhän Kiviniemi ei suostu viemään asiaa eduskuntaan?
HÖPINÄÄ !
Mitä nuo professorit oikein höpisevät ?
Kyllä Suomen rakas johtaja Jyrki Katainen tietää, mikä on
oikein.
Näistä asioista on sovittu ja niihin asioihin on sitou-
duttu kahvipöydissä.
Minä
juon nyt kahvia. Silakat ovat hyviä.
John Kenneth Galbraith...
...edesmennyt amerikkalainen talous- ja yhteiskuntatieteilijä ja Harvardin yliopiston pitkäaikainen professor, totesi aikoinaan aika suoraan, että rahalla on yleinen taipumus vetää puoleensa hyvin vajavaisia kykyjä.
Galbraithin mukaan mm. keskuspankin pääjohtajan kriteerit täyttyvät näillä ehdoilla:
1. Suhteellisen mukautuvainen luonne
2. Hyvä räätäli
3. Kyky selittä kulloinkin vallitseva talousteoria
Hyvältä yritysjohtajalta vaaditaan puolestaan seuraavia ominaisuuksia:
1. Hillitty puku
2. Varovainen solmio
3. Hyvin kiillotetut kengät
Muistan Galbraithin kirjoista miten hän ironisoi jo 1970-luvulla Alan Greenspanin keskinkertaisuutta. Aina vuoden 2008 romahdukseen asti media meilläkin hehkutti Greenspanin ylivertaista nerokkuutta. Romahduksen jälkeen paljastuneet asiat osoittivat että Galbraithin tyly arvio Greenspanista oli lähempänä totuutta.
Todellakin - rahalla on taipumus vetää puoleensa erittäin vajavaisia kykyjä. Syy voi olla myös siinä, että raha, samoin kuin rakkauskin on niitä asioita maailmassa joissa ihminen kaikkein helpoimmin menettää täysin todellisuudentajunsa.
Jenkit patriootteina ymmärtävät hyvin Persuja
http://www.rte.ie/news/2011/0418/finland.html
Suomalaisten kannattaa katsoa ikääntyvää konkurssikypsää Eurooppaa kauemmas.
Saksalaiset pankit ovat netonneet valtavia summia lainaamalla maksukyvyttömille
valtion kantaessa riskit.
"Kaikki maat eivät voi olla kuin Saksa . ." Ts. kriisimaiden tukeminen
pönkittää Saksan äärinationalistista näköisvihreää tuulimyllytaloutta.
Sadat hiilivoimalat tupruttavat kasvihuonekaasua ja kestokulutushyödykkeet
ostetaan halpamaista joiden päästöt ovat vieläkin pahemmat.
Persujen vaalivoitto tarvittiin jotta hesari uskaltaa julkaista EU-kritiikkiä.
ei tämä ole kiistanalainen asia
Tässä asiassa on kaksi mahdollista toimintalinjaa/ratkaisua. Mennään joko EU:n tai sitten itsekkäästi vain Suomen etujen mukaan. Siinä ei ole mitään erikoista, valintakysymys. Maailma kuitenkin toimii siten että vastavuoroisuus on voimassa. Jos toimitaan meidän etujemme mukaan tulee muistaa että se on asenne minkä mukaan emme ikinä tarvitse toisten apua emmekä myöskään odota sitä saavamme. Aika rohkeaa sanoisin. Joskus tuntuu että arvioimme painoarvomme väärin. Ja kykymme hieman yläkanttiin. Ei EU:n kanssa voi edetä ovia paiskoen me tarvitsemme sitä.
Se
on vain aika hassua, kun Ranska, Saksa, Italia, Britannia voivat tehdä asioita yksin ja vain omaa etuaan ajatellen, joskus kimpassa ja joskus taas ei. Ei tuo ole minun eurooppani.
Sehän riippuu meidän pelimiehistä
Ranska, Saksa, Italia, Britannia vain päättävät että he voivat tehdä asioita yksin ....mekin voisimme, ei pidä mennä peliin kortit näkyvillä ja alistuneena.
Teknokraatit tunnelissaan marssivat herrakansan käskystä
Teknokraatit tunnelissaan marssivat herrakansojen käskystä sokaistuneina liput liehuen minne tahansa.
Suomalaisia yritetään saattaa tässä Saksan ja Ranskan johdolla sukupolvien ajaksi maksamaan Euroopan pankkien tappioita!
Näin hyvää ja lämmintä yhteenkuuluvuutta emme tarvitse!
Joka luulee, että Suomi pystyy pelastamaan nuo maat arvio kykymme ja painoarvomme totaalisesti väärin!
Kiistoja kotitarpeiksi
Pentti Perusinssi:"Maailma kuitenkin toimii siten että vastavuoroisuus on voimassa",
-mitä hyötyä ja realismia jos "vastavuoroisella" ei ol mitään tarjottavaa, tyhjät kädet?
Pentti P: "Jos toimitaan meidän etujemme mukaan tulee muistaa että se on asenne minkä mukaan emme ikinä tarvitse toisten apua emmekä myöskään odota sitä saavamme."
-samoin kuin yllä, järjestelmä kaatunut, rahat kaikilta jäseniltä finiitto, mitä apua kelt6ään silloin, lämmintä kättä?
Ja kommentti itse uutiseen
Kuten nyt kaikki huomaatte professorien näkemykset on juuri ne mitä perussuomalaiset ja sosialidemokraatit (samoin kuin vasemmistoliittokin) ovat esittäneet.
Kaikkein pahiten pielessä ovat olleet Kokoomus, RKP ja Keskusta sekä niitä myötäilleet Vihreät. Meillä pitäisi olla riittävä rohkeus myös ottaa käyttöön Kokoomuksen kavahtama pankkien ottaminen valtion haltuun, jos se on välttämätöntä. Ainakin määräajaksi.
Lähestymme sitä ajankohtaa jolloin ns. fundamentalistinen kapitalismi on saapunut päätepisteeseensä, pahasti piestynä, housut kusessa ja paskassa. Tämän kaiken teemme pelastaaksemme markkinatalouden.
Todellisuudentaju
hämärtyy myös politiikassa, ei vain rahan ja rakkauden pyörteissä. Kaikki liittyy kaikkeen. Ennen poliitikot kadottivat kokonaan rahan tajun miljoonista ja kymmenistä miljoonista puhuttaessa, nyt se sama on tapahtunut miljardien tasolla.
En itse ole talousviisas, mutta ehkä juuri siitä syystä Kreikan kriisin puhjettua minulle taviksena tuli ensimmäiseksi mieleen velkajärjestely, eikä toisten maiden tyrkyttämä niinikään velkavetoinen lainapaketti. Niin siinä käy, kun ei ymmärrä korkeampaa taloustiedettä.
Jesuiittoja?
Soini tietennii kiännyttäny rohvessorit katollisiksi ja nyt ne puhhuu Soinin luariin.
Tiijä mitä iittoja hyö
vua on rohvie turvat tukettu enne iänestystä, ku kehvetin meettiat pistänä ne näkösälle kieltoon jotta eivät piäse heijä (näihe lehti virimoje) mielestää propakantoo viäntämmää enne ku nyt ku ennee ei vaekuta vähheekää vertoo, nämä meettiat palavel näetä porvarloeta. Nui tuumin, tiiä sitte...
Proffat on selvästi ennen
Proffat on selvästi ennen vaaleja pantannu kannanottojaan. Olisivat olleet ennemmin äänessä, niin persujen kannatus olisi ollut 25%.
Bilderberg-ryhmä on päättänyt
Bilderberg-ryhmä on porukka pankki, talouselämän -ja poliitikkojen eliittiä, jotka kokoontuvat salaisesti, eivätkä kerro mitään ulkopuolisille mistä on puhuttu ja mitä on päätetty.
Suomesta ryhmän kokouksiin on osallistunut Jyrki Katainen, joten voi vain arvailla mistä Jyrki on saanut päähänpinttymän, että EU:n finanssikriisissä on vain yksi ratkaisumalli ja se on veronmaksajien piikki.
Nyt kun maailman talousviisaat ovat vihdoin saaneet palstatilaa myös Hesarissa (vaalien jälkeen)ei Jyrki Kataisen Kokoomuksella ole riittävää tukea edes asiantuntijoilta.
Timo Soini on kaiken aikaa ennen vaaleja toitottanut samaa, kuin nyt maailman talous viisaat ja yksi suomalainen päivystävä dosentti kehtaa väittää, että persut ovat vain politiikan amatöörejä.
Katainen on mainstreamin edustaja, mutta joskus valtavirta
voi olla väärässä. Saksalaisten pankkien tukeminen kuuluu ensi sijassa Saksalle, eikä Suomelle!, on Holmströmin ohje!
Hassua
Persujen äänestäjiä ja edustajaehdokkaita on haukuttu tyhmiksi kouluttamattomiksi ja jne... Kuinkas se suu nyt pannaan ?
Luin kiireessä aamulla Bengt Holmströmin haastattelun HS:sta
ja tuntui suorastaan kuin veri olisi taas ruvennut kiertämään jaloissa, niin samaa mieltä oli helppo olla. Itse asiassa olemmekin täällä monet puhuneet juuri samaa, vaikka emme ole ehkä osanneet sanoa sitä noin selvästi kuin tämä viisas professori!
Se oli oivallinen haastattelu, ja toivon sydämestäni, että jokainen kokoomuslainen ja kepu lukee sen ensi tilassa!
Niinpä - vaikka tavoite jäikin vajaaksi
Toimittajatytöntylleröt voisivat ottaa opikseen ja kieltäytyä
antamasta toimituspäällikölle mikäli tämä estää
esimerkiksi tällaisen avoimen lähteen käytön:
http://econ-www.mit.edu/faculty/bengt
Ennen vaaleja
Näitä ei uskallettu julkistaa ennen vaaleja,olisi tullut liikaa siirtymää Perussuomalaisiin.
Näin Jaakonsaaren takki paukkui rikki.Ammatti amatööri politiikko, eikä näe suuria asioita pienten takaa.
Pankki on helppo pelastaa
Kokonaisia valtioita ei voi ulkoapäin pelastaa.
Pankkia voi pääomittaa sijoittamalla pankkiin. Pankin omistus laajenee valtion suuntaan. Myös yksityiset muut pankit voivat olla kiinnostuneita. Valtio voi polkaista pystyyn uuden pankin noiden vanhojen rinnalle, joista saa isoja siivuja.
Valtio ostaa roskapankkiinsa kiinteistöjä, maata jne. mitä nyt sitten onkaan velkojen vakuutena.
Valtiolla on oikeus säätää uusia lakeja, myös kriisilakeja.
Suomalainen roskapankkimalli voisi olla yksi tie
hoitaa ongelmallisia asioita, mutta ei sinänsä ratkaisse ylivelkaantuneiden ongelmia
Suomalainen malli oli typerin
Suomen pankkikriisin hoito tehtiin kaikkein typerimmällä tavalla. Vain pankit pelastettiin ja suuri joukko yrityksiä ja kansalaisia TUHOTTIIN.
Norjalaiset hoitivat oman kriisinsä mallikkaasti, siellä yritykset ja kansalaiset pelastettiin ja samalla pelastui suurin osa pankeista.
Eli tuki ohjattiin pelastettavissa oleville ylivelkaisille!
Ei suoraan pankkien kassaan tai takuiksi pankeille!
Itsestään selvä asia
Tämän jokainen rahan päälle ymmärtävä kansalainen on tiennyt
jo ennen professoreita.
Kriisin aiheuttajat eli Saksan ja Ranskan pankit on
laitettava vastuuseen.
Sitten vaan Suomi-tyyliin roskapankkien kautta Saksan ja
Ranskan taloudet kuntoon.
Suomi voisi tulla neuvonantajaksi, kun eivät itse tunnu
ymmärtävän miten pankkikriisejä hoidetaan.
Velkasaneeraukseen joutuvat ne maat, jotka ovat surutta
ottaneet lainaa.
Huh Huh Taavitsainen
Suomen pankkikriisin hoito tehtiin kaikkein typerimmällä tavalla. Vain pankit pelastettiin ja suuri joukko yrityksiä ja kansalaisia TUHOTTIIN.
Norjalaiset hoitivat oman kriisinsä mallikkaasti, siellä yritykset ja kansalaiset pelastettiin ja samalla pelastui suurin osa pankeista.
Tutustu asiaan ennen kuin nouset tunkiolle sontaa kehumaan!
Totta. Suomalainen kriisinhoitomalli aiheutti kauheaa tuhoa!
terveitä yrityksiä laitettiin lihoiksi.
Tiedän
pankinjohtajat suhas pika ostolla just ennen selvitystilaa/konkkaa omaisuutta lapsilleen, sukulaisilleen jne. "mitäs..teillähä on se uudehko Bemari...voisin ostaa..poika tarvitsee..jos hinnasta sovitaan..sehän menee kuitenkin...", firman menoa lihoiks ihmetteli (turhaan) lakiavustajat, mutta mestauskirves heilui. (3 tuttua teki itsarin vähän jälkeen).
Eurooppaan sulkeutuminen on vastuutonta ja tuhoisaa Suomelle!
Euroalueelle vienti on 12,1% BKT:stä.
Viennin osuus BKT:stä on 38 %.
Suomi tarvitsee oikein arvostetun valuutan voidakseen kasvattaa vientiään euro- ja EU-alueen ulkopuolisiin maihin.
Kreikka, Portugali, Irlanti, Saksa, Ranska, Italia ja espanja tarvitsevat yliarvostettua euroa, välttyäkseen ylisuuren velkataakan kasvamiselta kestämättömäksi näille valtioille ja niiden maiden pankeille.
Suomi pärjää ilman euroa ja EU:ta, Suomi ei pärjää jos mene mukaan maksamaan toisten hirveitä lainoja. Joita niiden kansantaloudet eivät kestä, vaikka ne ovat moninkertaisia Suomeen verrattuna.
Kiviniemi raivostui kun Ålandsbanken Asset Managementin johto puhuu totta. Kreikka raivostui kun totuus tuli lopullisesti julki. Lontoon pankkiireille jaetaan Super Bonuksia niistä rahoista joilla Kreikkaa ja Irlantia lainoittaneet pankit pelastettiin. Kreikan, Espanjan, Italian ja portugalin harmaat taloudet ovat moninkertaisia Suomeen verrattuna. Heidän harmaat taloudet tuottavat pimeätä hyvinvointia ja elintasoa kotimaissaan, vaikka ei kasvatakaan varsinaista kansantaloutta ja näkyvää elintasoa kotimaissaan.
Kaikki EU maksut ja velvoitteet määräytyvät tämän näkyvän kansantalouden ja elintason/asukas mukaan, myös nämä Kataisen kylvämät tuki miljardit näille harmaantalouden maille. Suomeksi sanottuna, Katainen syytää tukeaan maille jotka, kuten Kreikka on paljastanut, on antanut tahallaan väärää tietoa tilastaan ja maksaa kaikki EU maksunsa alimittaisina suurien harmaiden talouksiensa vuoksi.
Jonka lisäksi ne saavat myös ylimitoitettuja tukia EU:lta johtuen näistä suurista harmaista talouksistaan.
Suomi on mukana systeemissä, jossa sitä kusetetaan molempiin suuntiin, lailliset tuet Suomeen määräytyvät liian alhaisina ja maksut liian korkeina, johtuen näistä huijaavista maista joita Katainen on nyt avokätisesti tukemassa.
Katainen paljastuttuaan vaalirahoitus kuvioista totesi, nyt ei vaaleja voi järjestää kun on paha lama, jonkun täytyy kantaa vastuu ja ei ole aikaa järjestää vaaleja.
Todellisuudessa Katainen jäi pitämään vallasta kiinni ja jakamaan rahaa kavereilleen, piittaamatta mitään varsinaisesta vastuullisuudesta politiikan moraalia kohtaan.
Kun muistellaan vaalirahoitus sotku läpi ja muu mädännäisyys hyvä veli kuvioineen, niin vääjäämättä joudun epäilemään sitä mahdollisuutta että Jyrki Katainen ja Mari Kiviniemi ovat rikollisjärjestöjen johdossa joita ylimmät laillisuuden valvojat maassamme suojelee.
Suomi voi pärjätä samoilla sopimuksilla kuin esim. Norja, Sveitsi ja Ruotsi, omalla valuutalla!
Kun Euro kaatuu, Suomeen ei tule työttömyyttä ja lamaa!
Kun Euro alueiden yliarvostettu valuutta lakkaa olemasta, Eurooppa alkaa
ostaa Eurooppalaisilta ja EU:n ulkopuolelta tuleva tuonti vähenee
rajusti.
Vienti Euroopasta Aasiaan ja Amerikkaan ja muualle kasvaa voimakkaasti
Euroopan kulutus ei juurikaan vähene, vaan se tuotetaan Euroopassa, kuten
Suomessa. Joten EU alueen työttömyys vähenee alle puoleen, josta johtuen
Euroopan alueen ostovoima kasvaa useita prosentteja niillä aloilla jotka heijastuvat suoraan työllisyyteen ja valtaosan kansalaisista hyvinvointiin.
Kansantaloudet tervehtyvä voimakkaasti, ja yli suuret hallinto-organisaatiot voidaan puolittaa rasittamasta valtioiden taloutta.
Ruotsi menestyy omalla valuutalla paljon paremmin kuin Suomi eurollaan, Norja ja Sveitsi menestyvät EU:n
ulkopuolella ja omilla valuutoilla paljon paremmin kuin Suomi jopa paremmin kuin Ruotsi.
Euron kaatuminen ei ole tuhoisaa kansoille Euroopassa vaan pankkiireille ja Heitä hännysteleville poliitikoille.
Jos pelastetaan moraalia vailla olevat sijoitus hurjastelijat, mikään ei muutu vaan sama toistetaan uudestaan ja uudestaan pitkin Eurooppaa ja
jopa koko maailmaa.
Nyt on aika laittaa tälle kansalaisten kusetukselle ja uhkailulle piste.
Suomi on aivan liian pieni, jotta sen omat edut otettaisiin tasapuolisesti huomioon EMUN jäsenenä. Kun sääntöjä, joihin Suomi sitoutui, ei noudateta Suomen edut kärsivät oleellisesti ja pysyvästi!
Hallitus luulee Euroopan vakausrahaston 80 miljardia tulevan pilven päältä!
Pankki- ja yritystoimintaa ei voi rinnastaa suoraan kansantalouteen.
Kansantaloudella on aivan omat lainalaisuutensa.
Eli 2 miljardia euroa, (vakausrahaston alkupotin summa), vaikuttaa kotimaisessa kansantaloudessa yli kymmenellä miljardilla eurolla, luoden työpaikkoja ja lisäten hyvinvointia siten että veroja kertyy enemmän ja työttömyyskorvauksia ja toimeentulotukia tarvitsee maksaa vähemmän. Hyvinvointi kasvaa!
Kun tämä 2 miljardia kerätään veroina yhteiskunnasta, jotta se voidaan maksaa ulkomaille, on sillä sama vaikutus kun yllä, mutta negatiiviseen suuntaan, se heikentää kansantaloutta yli 10 miljardilla vuodessa.
Näiden toimien vaikuttavuus ero, delta, on 20 miljardia euroa. Eli 2 miljardia ulkomaille esiintyy kotimaisessa kansantaloudessa jopa kymmenkertaisen eli 20 miljardina.
Näin koska, kun kansantalouteen sijoitetaan rahaa, toimeentulotukien, työllistämistukien, työttömyyskorvausten, lapsilisien, yritystuilla pienille- ja mikroyrityksille, tämä raha tekee työtä taloudessa. Kansantalouteen sijoitettu raha kiertää siinä, ostajalta myyjälle, kuusi kertaa vuodessa. Joka kerta kun raha vaihtaa omistajaa, siitä kuulu maksaa veroja, vähintään alv:n 23 %.
Keräämänsä verot valtio palauttaa kansantalouteen, palkoina, tukina, korvauksina, valtionosuuksina j.n.e, näin kierto jatkuu.
Tämä pätee kaikkeen maasta pois vietävään rahaan.
EU maksut, laittomat ja lailliset, kehitysapu, pankkituet, rauhaan pakottaminen, rauhanturvaaminen, lähialue tuet, maahanmuuton ulkomaille suuntautuva osuus, yli suuret YK:n ja sen alajärjestöjen maksut (USA ja Britannia ei maksa alkuunkaan kaikkia osuuksiaan), yli paisunut ulkomaan edustustojen kustannukset, yli suuret maailmankauppajärjestöjen maksut, ETYJ jäsenmaksu osuus tarkistettava oikeaksi, Nato operaatioihin ja rauhaan pakottamisen kustannukset j.n.e.
Kun näistä leikataan 2 miljardia ja sijoitetaan Suomen kansantalouteen, niin se näkyy 20 miljardina kansantaloudessamme.
Kun suunnitellut 16 miljardin takuut Euroopan vakuusjärjestelmään realisoivat maksettavaksi, se rasittaa Suomea todellisuudessa 160 miljardilla kansantalouttamme heikkenemisenä.
Kun lopullinen 80 miljardin takuut Euroopan vakuusjärjestelmään realisoivat maksettavaksi, se rasittaa Suomea todellisuudessa 800 miljardilla kansantalouttamme heikkenemisenä.
Tässä selvä syy miksi vain Perussuomalaisten leikkauslista toimivat, kun rahat leikataan ulkomaan maksuista!
Tosi on!
Mua huvittaisi, jos ei vi*uttaisi se, kun Iiro Viinanen tämän tästä muistelee Suomen pelastamista pankkikriisin aikoihin suurenakin sankaritekona, mutta samaan aikaan unohdetaan lähes täydellinen pienyrittäjyyden alasajo joka tehtiin pankkikriisin "hoidon" yhteydessä.
80/90-lukujen vaihteessa suomalaiset olivat pihalla kuin lumiukot, kun rahoitusmarkkinat vapautuivat. Ei ymmärretty esim. valuuttaluottojen ja mahdollisen devalvaation kombinaation mukanaan tuomia riskejä. Siis lainanottajat eivät ymmärtäneet.
Rahoituslaitoksillehan Suomen pankkikriisi oli vain rahoitusmarkkinoiden uusjako, heikot paloiteltiin ja ei niin heikot ottivat parhaat päältä ja loput laitettiin veronmaksajien hoidettavaksi.
Toivottavasti nyt tiedetään paremmin ja osataan välttää pankkitukihanojen avaaminen, nyt jaolle eivät ole tulemassa pienen Suomen vaan koko maailman kattavat rahoituslaitokset. Sen pohjattoman kaivon täyttämiseen ei Suomen, eikä sen puoleen kaikkien euromaidenkaan rahat yhteensäkään riitä. Varsinkin kun tiedetään hyvin, että esim. Suomen asema vakaan talouden maana on hyvin hyvin hauras. Jos asiat olisivat hieman toisin, saattaisimme hyvinkin olla jo nyt samassa velkakurimuksessa Kreikan, Irlannin ja Portugalin kanssa.
Koko vakausjärjestelmä ja hätäapulainat on mietittävä luovasti uudelleen ja otettava rahoituslaitokset ja sijoittajat mukaan kantamaan riskiä. Yksi keino voisivat olla esimerkiksi heikkoja euromaita rahoittaneiden pankkien takaukset vahvojen euromaiden lainoille.
On surutta otettu velkaa ja on surutta annettu lainaa
kuten Holmström viisaasti valisti. Ei ole se tyhmä joka pyytää, vaan se joka antaa - vanha suomalainen sanonta
Takinkäätäjiäkö?
Eikös ministeri Käteinen jankuttanut koko ajan , että talousoppineet ovat kriisirahastojen kannalla, ovatko nämä kaikki nyt kääntäneet takkinsa vai onko otettu laastari suun edestä pois? Oliko Käteinen ihan Euroopan oikeiston talutusnuorassa ja surutta myymässä Suomen edut pois?
Katainen on jo myynyt
Tarvitsee vain eduskunnan hyväksynnän, jotta rahat saadaan liikkumaan!
aina löytyy
Jokaiselle teoreettisesti kuviteltaivssa olevalle talouden oppisuunnalle tai yksittäiselle ratkaisulle löytyy helposti kannattajiksi kymmeniä tai satoja talousprofessoreita maailmalta. Media voi aina nostaa esille minkä hyvänsä mielipiteen; nyt se nosti vaalien jälkimainingeissa persujen kantaa myötäileviä mielipiteitä.
Mahtoiko tuossa uutisessa olla yhtäkään asiantuntijaa, josta joku olisi kuullut minkään asian yhteydessä mitään aikaisemmin? Saman tasoisia auktoriteetteja löytyy joka lähtöön, turha tässä on omia mielipiteitä tässä valossa pohtia uudelleen.
Se on tietysti selvää, että velkamaiden auttamisessa on viimekädesä kysymys lainan antajien auttamisesta, ja isoin potti on saksalaisissa pankeissa. Kyseessä on siis Saksan talouden auttaminen, ja se on tarpeen, jotta eurotalous pysyisi epävarman elpymisen tiellä.
Vedä toinekin säkki päähän!
Ja pompi herrakansojen käskyjen tahtiin, mutta älä ole vaatimassa muita mukaan!
Eikö ökyrikkaan Saksan talouden auttaminen
ole ensisijassa ökyrikkaan Saksan tehtävä, ei EU:n toiseksi köyhimmmän kansantalouden, Suomen?
Tiedetään tämä "PUR"
Vetää jätesäkin päähänsä vähemmästäkin.
http://econ-www.mit.edu/faculty/bengt
Onko kysytty ?
Onko asiaa kysytty esim. porttugalilaisilta itseltään eli
kansalta?
Vaikuttaa siltä, että porttugalilaiset itse pelkäävät,
että tiukat säästöohjelmat ajavat kohtuuttomaan tilan-
teeseen. Seuraavat 10-30 vuotta elettäisi jatkuvassa
kireessä taloustilanteessa, kaikki olisi tiukalla. Ei
olisi kovinkaan suuria näkymiä todelliselle kasvulle.
Osa porttugalilaisista jopa toivovat, että velkajärjes-
tely olisi parempi vaihtoehto. Kertarysäys olisi kova,
mutta sen jälkeen jopa 2-3 vuodessa voisi odottaa selviä
toimenpiteitä ja suunnitelmia elämässä pärjäämiseen.
Kertarysäys koettelee kuitenkin vähemmän arkielämää kuin
elämänikäinen hirressä roikkuminen.
No mutta, mutta...
Eihän vaikeuksissa olekaan Portugali, vaan ranskalaiset ja saksalaiset pankit. Onhan Kutvonen koko ajan toitottanut pankkien, ei Portugalin, pelastamisesta.
Kuka dagoista välittää?
Helsingin Sanomat osaa...
Helsingin Sanomien toimittajien ymmärrys on kyllä erikoista... Ennen vaaleja raivopäisesti kannatetaan vakauspaketteja ainoana mahdollisuutena.
Vaalien jälkeen marssitetaan Holmström kertomaan miten asiat oikeasti on...
Proffat oikeassa jälkijunassa
Jos proffien ajatuksia olisi käytännössä toteutettu alusta pitäen, ei Saksa ja Euroopan talous olisi edes tässä vedossa kuin se nyt on. On myöskin reilua, että kriisimaat ottavat omien pankkiensa velkavastuut kontolleen siinä määrin kuin mahdollista.
Tällä tavalla saadaan riittävä kriisitietoisuus myös kriisimaissa aikaiseksi. Tämä auttaa siivoamaan Kreikan ja Portugalin jatkuvan velaksi elämisen, sekä pakottaa kansalaiset hyväksymään helpon elämän harhan. Eihän missään maassa voida lähteä 55 v. eläkkeelle ja mitä kaikkea kriisin päällä ollessa on paljastunut. Ensin pakotetaan tekemään muutokset lainsäädäntöön ja sitten vasta velkasaneeraus.
Seuraavana käsittelyyn otetaan Ranska ja Saksa. Kun noiden kahden maan pankit joutuvat kirjaamaan tappioita ja kääntymään valtion puoleen, on mahdollista viedä lainsäädäntömuutoksia läpi jotka kuuluvat Rehnin pakettiin. Pankkien valvontaa on kiristettävä, maiden velkaantumista valvottava ja laitettava selvät sanktiot maille sääntöjen noudattamisen laiminlyönnistä. Nykyinen meno on saatava katki.
Velkasaneeraus tehdään ennen v. 2013 jolloin pysyvä vakausmekanismi tulee voimaan. Pysyvään vakausmekanismiin on päästävä puhtaalta pöydältä. Se nyt on kaikille selvä.
On ikävää, että nämä proffat tulivat viisastelemaan valmiiseen noutopöytään. Olisivat voineet viisautensa jakaa kriisin pahimman päällä olon aikana. Tosin luulen ettei heilläkään ollut parempaa tietoa, mutta on helppo kaavoittaa ongelma kun rata on jo valmiina.
Proffat
Kyllä proffat ovat samaa toitottaneet jo ainakin 60 vuotta. Pankkiirit ovat toitottaneet aivan muuta.
Kumman luulet toitottaneet kansantaloudesta, kumman yritystaloudesta?
Kumpi hallitsee tiedotusta?
Pankki on liikeyritys. Sen ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa sijoitetulle pääomalle.
Yhteiskunta EI ole liikeyritys.
Selaappa näiden talous viisaitten kirjoituksia 2007 alkaen!
Selaappa näiden talous viisaitten kirjoituksia 2007 alkaen!
Pyyhi suusi ja poistu pöydästä.
Kokoomus tulee kalliiksi Suomelle!
Kokoomus putosi suurimmaksi puolueeksi , ei voittanut.Kokoomuksen politiikka on vain EU-eliitin myötäilyä kaikessa mitä EU-komissio keksii.Bengt Holmström on mm Nokian hallituksessa.Jospa talousviisaitten nämä näkemykset saisi järkeä kokoomuksen politikoihin .Toivottavasti.
ja mihin Kreikka on ne valtavat lainarahansa muka tarvinnut?
Kauhea tieto on tihkunut nettiin; ASEISIIN, ASEISIIN, ASEISIIN! ..hassannut
Voi Jeesus Maaria, tule ja halaa meidät kuoliaaksi!
Nyt vasta alkaa paljastua karmeita juttuja rahankäytöstä!
Valmisteliko Kreikka sotaa Turkkia vastaan?
Mihin se muuten olisi tarvinnut sellaista satsausta aseisiin!
Aseet eivät ole ongelma Kreikan kohdalla
Ongelma on se, että - edelleen - Kreikan valtion perimättömät verot riittäisivät kattamaan maan KOKO VALTIONVELAN. Mutta kun Kansallinen Kokoomus maksattaa niitä suomalaisilla veronmaksajilla, miksi kreikkalaiset maksaisivat itse?
En minäkäänmaksaisi velkojani, jos joku toinen ne vartavasten haluaisi maksaa.
Kuka teistä?
Panin jo silloin viestiä nettiin Kataiselle kun meni neuvottele-
maan Kreikan veloista, että ilman vakuuksia et rahaa siellä jakele, tai Sinusta ei tehdä seuraavaa pääministeriä.
Tais käydä kuten uhkasin!
Velkaa
En ymmärrä sitä henkilöä joka antaa lisää velkaa sellaiselle joka ei pysty hoitamaan edellisiäkään velkoja, eihän pankitkaan anna velkaa tavalliselle kaduntallaajalle vaikka pystyisi maksamaankin sen takaisin jos ei ole vakituista työpaikkaa vaan määräaikaisia vuodesta toiseen. jos nyt annetaan nykyiset velat anteeksi niin säästyy ainakin se mitä nyt pitäisi antaa lisää velkaa esim. portugalille.
Sitäkin ihmettelen etteikö amerikkalaisten sotatoimet sitten vie työpaikkoja ja eläkkeitä kun soditaan öljyvaltioissa..... kun niissä luulisi olevan enemmän sijoituksia kuin portugalissa.
Velkasaneeraus tulee
Se on varmaan kaikille selvää. Mutta jo poliittisesti on pakko laittaa kriisimaat vastuuseen virheistään. Ja tärkeintä on säilyttää markkinoiden (kuluttajien) luottamus.
Europpalaista Lehman Brothersia ei halua kukaan.
Suomikin elää kuin Kreikka. Lähes joka neljäs euro on velkaeuro. Se ei ole pankkien vika vaan ihan suomalaisten oma juttu.
Nyt Suomi keikuttelee venettä ja se käy lopulta myös suomalaisille kalliiksi. Idioottimaista!
Urpilaisen velkasaneeraus
Tarkoittaa kreikkalaisten elämän helpottumista. Ja suomalaiset haluavat joukolla antaa Kreikalle velkoja anteeksi. Enpä olisi tätä uskonut. Liekkö ne kreikkalaiset siitä opiksi ottavat?
Taloussanomien Jan Hurri on
Taloussanomien Jan Hurri on toitottanut artikkeelin sisältöön liittyvää näkemystä jo pitkään.
Oikein. Muistan Hurrin jutun...
siinä oli paljon ns maalaisjärkeä
Valalliset kärsikööt kuten Suomessa
Eli professorit esittävät toimittavan samoin kuin Suomessa 90-luvulla, pelastetaan pankit ja jätetään velalliset ahdinkoon.
Pankkien pelastamista
Näissä välimeren kriisimaissa on virallisissa tilastoissa näkymätön erittäin suuri harmaatalous.
Sen huomioon ottaen Suomi on köyhä maa, paras AAA-luokistus ei ole meillä sen takia, että talous on kunnossa, vaan siksi että Suomalaiset ovat rehellisiä, tunnollisia siis typeriä maksajia.
Ei se tilanne Suomessakaan ihan toivoton ole
Harmaa talous on ollut jo jonkin aikaa melkoinen kasvualue kotimaassakin.
Joillakin toimialoilla sen suosio on niin kova ettei perinteinen kotimainen alihankkija pärjää enää olllenkaan kisoissa. Ja kasvaa se paremmissakin piireissä. Veroparatiisit eli pääomatulonveron välttäminen kokonaan on hyvässä huudossa.
Ei me nyt ihan Uunoja sentään Härmässäkään olla.
Mistä näitä perussuomalaisia proffia oikein satelee?
Se mitä Holmström sanoi päivän HS:ssa on ollut luettavissa jo viikkoja (mm. Taloussanomat).
Esimerkiksi:
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/03/23/pankit-ovat-rahastan...
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/01/19/vaikea-myontaa--nyt-...
Lukutaitoisia on löytynyt näemmä vain meistä persuista eli "impivaaralaisista metsäapinoista". Tämä oiva luonnehdinta taisi löytyä jostakin viheriöisen langan (vast) kirjoituksesta.
Muuten B Holmström toteaa myös:
"Pääsy avoimeen markkinatalouteen on huomattavasti tehokkaampi keino kuin antaa kehitysapua. Kehitysapu on vain meidän omantuntomme lievittämistä."
Kiviniemen ja Kataisen valtuudet?
Olisi outoa, jos Kiviniemi ja Katainen ovat antaneet sitovia lupauksia Portugalin avusta.
Päätöshän siirrettiin vaaliemme takia.
He olisivat aivan hyvin voineet sanoa, että läpimeno uudessa eduskunnassa ei ole varma.
Eduskunta on hyvä selkänoja. Sitä käytti Paasikivikin valvontakomission toiveita torjuessaan: "Ei mene läpi eduskunnassa."
Persut on ollut koko ajan oikeassa
mutta Katainen ei vieläkään uskalla tätä myöntää! Toivottavasti Sossut ei nyt käännä selkään jollain "sijoittavastuulla", joka on vain "nimellinen".
EU:n vastustajille naurettiin jo v. 1992...
...mutta kiistaton tosiasia on, että epäilijät (esim. Keijo Korhonen, Esko Seppänen jne...) olivat oikeassa. Neil Hardwickin arvio noihin aikoihin: "EU on juristien märkä uni", oli aika lähellä totuutta.
Ongelman ydin on siinä, että EU-maiden taloudet ovat hyvin, hyvin erillaiset. Nyt paljastuu myös se kuinka suuri osa Irlannin, Kreikan, Portugalin - ehkä jopa Espanjankin -nopeasta taloudellisesta kehityksestä on ollut silkkaa velalla rahoitettua kasvua.
Kommunismikin oli ihan hyvä idea
" . . kunnes jätkät sen pilasivat.. toveri toveri - mutta
kun selkänsä kääntää niin hanskat hävii".
exstallarit vapauttivat työn orjuudesta suomalaiset.
On saksalaisten vuoro. Ihan oikein niille muuten.