Nokian suosio työnantajana on romahtanut sijalle 11 T-Median Työnantajakuva 2011 -tutkimuksessa.
Nokian kiinnostavuus on laskenut tutkimuksen kaikissa vastaajaryhmissä, mutta erityisen paljon se on tippunut ammattikorkeakouluista valmistuneiden insinöörien keskuudessa. Nyt vain 20 prosenttia insinööreistä on kiinnostunut työskentelemään Nokialla, kun viime vuonna vastaava luku oli vielä 41 prosenttia.
- Nokian työnantajavetovoiman jyrkän laskun taustalta löytyy etenkin huoli Microsoft-yhteistyön onnistumisesta sekä pelko laajoista irtisanomisista, mutta vastaajat moittivat Nokiaa myös liiallisesta byrokraattisuudesta ja huonosta johtamisesta, kertoo T-Median liiketoimintajohtaja Päivi Salminen-Kultanen.
Suosituin työnantaja oli valtio. Muita suosikkeja olivat tänä vuonna Fazer, Finnair, Google ja Yleisradio. Kymmenen suosituimman listalle mahtuivat myös Stockmann, Valio, Kone ja S-ryhmä.
Työnantajakuvatutkimuksen kohderyhmänä olivat ammattiin opiskelevat, korkeakouluopiskelijat sekä korkeasti koulutetut työelämässä olevat suomalaiset. Vastaajia oli yhteensä 24 642. Tiedonkeruu toteutettiin sähköisellä kyselylomakkeella 9.2.-13.3.2011. Tutkimuksessa mitattiin 106 työnantajan ja 25 toimialan kiinnostavuutta. Tutkimuksen virhemarginaali on ± 1 %-yksikköä.

Kommentit
parasta palata kumisaappaisiin?
ilmastonmuutos lisää sateita
Nokian fiksuimmat tekijät maksettiin ulos
Aikoinaan, kun Nokiasta tuli suurin ja kaunein paukahtivat optiot tiskiin. Moni innovatiivinen insinööri maksettiin silloin työttömäksi. Asuvat nykyään kolmikerroksisissa omakotitaloissa Espoossa ja ihmettelevät syytä elämään, kun työtä ei edes kannata tehdä millään palkka palkalla. Eikä rahoja ehdi tuhlata yhdessä elämässä. Terkut sinne Espooseen R. ja S. et kumppanit.
Ja miten nyt sitten uudet motivoitaisiin? Saatte vuoden päästä potkut, kun järjestelmät vaihdetaan. Edellisistä tuli miljonäärejä. Epäreilua eikös.
John Ford aikoinaan sanoi, että palkkaa pitää maksaa niin paljon, että työntekijöillä on vara ostaa minulta auto (T-Ford). Palkkaa eikä optioita ei kuitenkaan pidä maksaa niin paljon, että tekijähemmojen ei kannata enää koskaan mitään tehdä tai että johtajat häipyy kuusikymppisinä miljoonaeläkkeille purjeveneillään vieden rahat veroparatiisisaarille.