Stora Ensossa ja Metsäliitossa työskentelevät toimihenkilöt ovat aloittaneet tänään lakon, jonka piirissä on Ammattiliitto Pron mukaan noin 1500 toimihenkilöä. Lakon on määrä kestää 11. toukokuuta asti.
Tunteet ovat kuumenneet sekä työnantajien että työntekijöiden leireissä.
Työnantajapuoli on raivoissaan Pron painostustoimista.
- Ammattiliitto Pron toiminta on ennennäkemätöntä ja se rikkoo räikeästi lakia työriitojen sovittelusta, sanoo Metsäteollisuus ry:n varatoimitusjohtaja Jari Forss.
Pron puheenjohtaja Antti Rinne puolestaan arvioi, että jumiutuneisiin neuvotteluihin tarvitaan nyt lisää painetta, jotta alalle saadaan mahdollisimman pian uusi työehtosopimus.
Metsäteollisuus ja Pro eivät ole päässeet yhteisymmärrykseen paperiteollisuutta koskevasta palkkausjärjestelmästä.
Pro on puolestaan raivostunut siitä, että Stora Enson Oulun tehtaalla on käytetty rikkurityövoimaa.

Kommentit
Raivoajat
Aikansa kun raivoavat, ei enää ole puunjalostustehtaita eikä tarvetta palkkaneuvotteluille. Kun suitset vetää liian kireälle, hevonen hirttyy eikä raadosta enää ole hyötyä muille kuin raadonsyöjille. Ehkäpä tuo puunjalostusteollisuuden tulevaisuus olisikin pienyrittäjissä, saisi jokainen toimihenkilö toimia ammatinharjoittajana tai yrittäjänä, myydä omaa osaamistaan käypään hintaan, hoitaa itse lomarahansa, sosiaaliturvansa, veronsa...
Samalla tavalla voisi kansanedustajien palkan muuttaa palkkioksi, josta kansanedustaja itse maksaa kulunsa, veronsa...
Ehkäpä sitten ymmärrettäisiin, että halpa hinta ei ole ainoa kriteeri työn kuluissa, kuten kuntapäättäjät luulevat tarjouskilpailuissa, vaan myös työn laatu ja työn suorittajan luotettavuus osattaisiin ottaa huomioon. Ei halvalla saa hyvää, eikä köyhän kannata ostaa halpaa...
AY-mafia
ulkoistaa nyt vauhdilla Suomen paperiteollisuutta!
Suomessa puun kasvu on maailman hitainta ja tuotanto kalleinta. Kohta paperia ei tarvita kuin vessaan ja sekin tuodaan halvemmista maista.
Virastot ja asiointi sekä kirjallisuus muuttuvat sähköisiksi kun se on halvinta.
Paperiala ei tiedä, että Suomessa on vielä lama ja suu pitäisi olla säkkiä myöten.
Muuten ollaan Kreikan tiellä.
höpsistä
puun kasvuvauhdilla ei ole teollisuudelle mitään merkitystä, jos pinta-alaa on tarpeeksi ja kantohinta sopiva. Teollisuuden kannalta on ihan sama, kerätäänkö 90 vuoden aikana kolme satoa yhdeltä hehtaarilta vai yksi sato kolmelta hehtaarilta.
Tuotannon kalleus tai halpuus riippuu lähinnä tehtaiden koosta ja nykyaikaisuudesta; Suomessa tuotanto ei ole kalleinta. Virastot ja asiointi muuttuvat sähköisiksi samoihin aikoihin kun helvettti jäätyy. Nykyään edelleen henkilökohtaiset tulostimet vain lisääntyvät ja paperia käytetään enemmän kuin koskaan. Paperi on vientituote ja lama on maailmalla ohi, nyt pitää vientituloista olla hyötyä palkansaajillekin.
Ei ole
enää myötätuntoa paperimiehiä kohtaan. Valitettavasti.
Vaikka eiväthän he sen kummemmin toimi kuin muutkaan oman edun tavoittelijat, joita kyllä riittää...
täältä löytyy myötätuntoa!
Heikoilla strategisilla päätöksillä suomalainen metsäteollisuus on tuohon jamaan saatu, ja nyt sitä yritetään (ja on jo yritetty) sitten epätoivoisesti paikata repimällä työntekijöiden selkänahasta kaikki mikä lähtee irti keittämättä.
Henkilökohtaista v-käyrää on nostatettu alalla työskentelemällä ja työnantajan kohtelu oli epäasiallista. Työkaverit olivat sen sijaan huippua osaamisensa puolesta ja heitä oli helppo arvostaa.
Kova kovaa vastaan on ainoa linja mitä noihin firmoihin kannattaa käyttää, lähtevät ne kuitenkin, kysymys on vain julkisen huutelun määrästä. En tosin usko, että sekään enää toimii kun strategiassa on menty niin pahasti metsään. Poikkeuksia ja hyviä osa-alueitakin firmoissa toki on, mutta tämä olikin yleistys.
Joo
ja kova kovaa vastaan asiat tulee kuntoon...
Tuo on suurin syy miksi ei minulta myötätuntoa heru. Paperimiesten ammattitaitoa en kiistä millään muotoa.
en usko että paranee
Eivät tule kuntoon, en minä sitä kuvittelekaan. Ilman muuta jokaisen kannattaa ajaa omaa etuaan, keinoja kaihtamatta, sitenhän vastapuolikin toimii.
Keinoja kaihtamatta
Sinäpä sen sanoit. Eli oman edun ajaminen saa sinun mielestäsi vaikka ajaa paperiteollisuuden Suomesta kokonaan muualle, kunhan oma lyhytaikainen etu tulee saatua?
Minusta näille hommille pitäisi jo löytyä joku vastuunkantaja. Miten olisi, jos paperiliitto ottaisi huolehtiakseen esim. irtisanomisten kustannukset ja myöhemmin sitten eläkekustannukset tämän hölmöilyn seurauksina. Kun lakko loppuu, alkavat yt:t ja irtisanomiset.
Ei voi olla niin, että omaa etua ajetaan niin rankasti, että valtio joutuu sitten maksumieheksi.
Seuraavat YT-neuvottelut
voivat alkaa vaikkapa paperiliiton johdossa. Ei ole enää jäsenmaksun maksajia. Työttömät paperimiehet eivät maksa jäsenmaksuja, joten paperiliiton voisi lakkauttaa jo nyt turhakkeena ja siirtää vähäiset rippeet toiminnoista jonkun muun liiton toimihenkilöille oto-hommiksi.
vaikea on kilpailla kiinalaisen työvoiman hinnan kanssa
Tarkoitin lähinnä sitä, että paperiteollisuus tulee Suomessa tietyiltä osin hiipumaan riippumatta siitä saako joku työntekijäryhmä 2% palkankorotuksen tai 1% palkanalennuksen. Kysymys on markkinoista ja kysynnästä, osin toki myös kustannustasosta. On vain loogista toimia kuten johtajat ja osakkeenomistajatkin (eli minä) ja irrottaa itselleen mahdollisimman iso siivu rahaa.
Yhden ryhmän syyllistäminen johtotasolla tehdyistä _paljon_ isommista virheistä on naurettavaa pelleilyä. Jos ei tehdä asioita yhdessä, vedetään sitten jokainen omaan suuntaan.
On vaikeaa - sen kaikki tietävät
Kiinalaisten työvoimakustannuksiin emme pysty mitenkään vastaamaan.
Siksi ihmettelen, miksi ihmeessä meillä keitetään sellua ja tehdään peruspaperia, minkä tekemiseen pystytään kaikkialla. Meillä on yhteiskuntarakenne, joka tukee innovaatioita ja kehitystä. Meillä on hyvät mahdollisuudet kouluttautua ja erikoistua. Miksi näissä olosuhteissa keitetään sellua eikä kehitetä erikoispapereita tai ekopakkauksia tai uskomattomia paperirakenteita tietotekniikan käyttöön. Paperi, joka tulisi toimeen puolet vähemmällä musteella olisi hitti. Selluloosa, jota voisi käyttää 3D-tulostimissa olisi unelma. Paperi materiaalina on mahtava. Miettikää nyt vaikka mehiläisen pesää.
Mutta ei, ei ajatella, ei mennä eteenpäin. Lakkoillaan ja keitetään sellua.
Strategia pielessä?
En tunne alaa. Millä tavalla joidenkin metsäteollisuusyritysten strategia on mennyt pieleen?
monta asiaa
Jos nopeasti heitän pari oleellista asiaa. Tuotannon painottuminen enemmän viestintään käytettävään paperiin kuin esimerkiksi pakkauskartonkeihin. Netissähän tätäkin asiaa nyt viestitään, joten mielestäni paha virhearvio pidemmän päälle. Toinen on lähteminen tekemään tuotantoa kehittyville markkinoille hieman jälkijunassa, sitä tehdään nyt mutta mielestäni montaa kilpailijaa muutama askel jäljessä. Uusien tuotteiden kehityksen laiminlyönti pitkään, on vain vähän tuunailtu vanhoja papereita.
Näitä ei tietenkään voi lukea kovin suoraan yritysten omista raporteista tai viestinnästä, vaan esimerkiksi tällä hetkellä siinä keskitytään moukaroimaam ay-liikettä Suomessa, joka on aika pieni peluri näihin isompiin trendeihin verrattuna. Mutta sillä saa hyväksyntää ns. suuren yleisön silmissä.
korjaus
> enää myötätuntoa paperimiehiä kohtaan. Valitettavasti.
Nuo lakkolaiset eivät ole paperimiehiä vaan toimihenkilöitä.
Ai jaa
Toimihenkilöt eivät siis ole miehiä:)
Lakko on menneen maailman ase!
Kahden yhtiön paperitehtaat pysähtyivät toimihenkilöiden lakon vuoksi. Viimeksi lakkoilivat jäähyllä olevan Jouko Ahosen joukot – paperihan on auringonlaskun ala, perustuotteina. Meillä on hidaskasvuinen raaka-aine ja liian nopeakasvuinen palkkakehitys. Lakko on nyt kohtalokas, kuten oli Ahosen lakot jo vuosia sitten.
Ei pelkkä palkka, vaan korkean hyvinvoinnin hintana palkkasivukulut ja energia- ja muut kulut. Lakko on menneen maailman ase – nyt vaaditaan konsensusta, yhteishenkeä ja jopa palkkojen laskua, jos aiomme töitä Suomessa ylläpitää – halvemmat toverit kehittyvissä maissa ottavat mielellään tehtäviämme. On käynnissä maailmanlaajuinen työn uudelleenjaon taistelu!
...
04042005 - Pidemmälle koulutetuilla on samanlainen lakko-oikeus kuin muillakin, mutta ...
Lakkoilu on taas ylittänyt uutisoinnin. Lakko on aina merkki epäonnistumisesta. Se on merkki siitä, että joustavuus loppui. Lakkoilu on jäänne ajoilta, jolloin ei ollut mitään luottoa tekijän ja teettäjän välillä. Lakko on vanhanaikainen ja alkeellinen ase, joka saan aikaan pidemmällä jänteellä vain vahinkoa. Vastuulliset ihmiset eivät tarvitse lakkoja. Vastuulliset työnantajat huolehtivat tärkeimmästä voimavarastaan, työntekijöistä.
Lakot ovat vähentyneet viime aikoina. Esimerkiksi USA:ssa edesmennyt presidentti Reagan erotti lakkoon menneet lennonjohtajat ja palkkasi ilmavoimista uudet. Vielä 80-luvulle saakka Japanissa työnantaja huolehti tekijänsä kehdosta hautaan.
Kuuluisa patruuna Valkeakoskella järjesti duunareilleen kodit, tarhat, koulut, itse työn ja vieläpä jalkapallojoukkueen. Juuso Wallden huolehti kaikesta; hän valitsi olohuoneiden tapetitkin.
Lakko keksittiin dinosaurusaikana, jossa vastakkain oli Jussi ja jumala
Työnantaja otti kaiken irti, ei säästänyt kallisarvoisinta "omaisuuttaan", työntekijää. Työnantaja oli kapitalisti, eikä ymmärtänyt virheitään, vaan katsoi tilikirjoja. Duunari otti ja hermostui, perustettiin punaisen aatteen liikkeet. Joukkovoima teki tehtävänsä. 80-luvulla saavutettiin tila, joka oli luonut suomalaisen hyvinvointivaltion. Työvoimaliike tuossa muodossaan oli tehnyt tehtävänsä.
Nyt on uusi aika;
vastakkainasettelu on vain yritystoiminnan kilpailuasetelmissa, ei enää tekijöiden ja teettäjien asetelmissa. Vastuuntunto työntekijöistä on ainut keino työnantajalta, jotta kilpailukyky säilyisi. Joukkovoima muuntuu yksilön voimaksi.
Mikäli vastuunkantoa ei havaita työnantajassa, koituu se hiljalleen yrityksien tuhoksi; ne menettävät kilpailukykynsä. Maailmalla on runsaasti yrityksiä, jotka aina tekevät jonkun asian paremmin. Me emme voi lakkoilla, me voimme olla kapeilla toimisektoreillamme vain parhaita ja kyvykkäimpiä.
Työ on muuttunut joustavaksi, työsuhteet lyhyiksi
Vuokratyövoima lisääntyy koko ajan. Perinteelliset asetelmat ovat murtumassa. Joukkovoima on muuttumassa tiimivoimaksi. Järjestöt linnoissaan ovat poistumassa muodostuakseen verkostovoimaksi yksilöiden väleille.
Informaatio ei tule enää Helsingin päätoimistolta, vaan välittömästi kannanottoina suoraan yksilöiltä ja verkosta. Työntekijät tuntevat yhtiönsä; puuttuu vain se, että he voisivat osallistua myös pääomasijoituksin. Yhdysvalloissa on yhtiö, jonka kaikki 9000 työntekijää ovat myös omistajina ja tuo yhtiö menestyy hyvin.
Työntekijä ja työnantaja ovat verkostotiimi,
jossa yhdessä vaalitaan yhtiön etuutta kilpailijoita vastaan. Työyhteisö muodostaa hengen, jossa jokainen huolella valittu tiiminjäsen tekee osansa motivoituneena ikäänkuin yhtiön omistajana. Jokainen yhtiöstään ylpeä tiimiläinen saa palkkansa vain tuotoksesta, ei budjeteista ja tämä on oikeasti tiedostettu.
Tämän päivän parhaat yhtiöt huolehtivat työntekijöistään; arvokkaimmasta luonnonvarastaan, jonka innovaatiot luovat kilpailukyvyn. Menestyvä yhtiö kiittää tekijöitään oikeudenmukaisella voitonjaolla tai vaikeat ajat ylittävillä ratkaisuilla. Lakkoja emme enää tarvitse. Ongelmat ratkaistaan täsmähoidolla.
Ilkka Luoma
http://www.facebook.com/first.ilkka
VERY SPECIAL