Faktakulma
Suomen valtio on luvannut antaa suoraa lainaa Kreikalle yli miljadin ja takauksia Portugalille kutakuinkin vastaavan määrän. Suomi voi menettää vähintään satoja miljoonia euroja, jopa yli miljardin oletetuissa velkajärjestelyissä.
Arvostettu brittiläinen ajatushautomo The Centre for European Reform CER pitää todennäköisenä, että Kreikan ja Portugalin valtiot joutuvat järjestelemään luottonsa siten, että lainoittajat saavat takaisin 50 prosenttia tai vähemmän antamistaan lainoista. Tämänkin kovan järjestelyn jälkeen ne voivat joutua eroamaan eurosta, arvioi CER:n pääekonomisti Simon Tilford Financial Timesissa julkaistussa kirjoituksessaan.
Kolmesta ongelmamaasta vain Irlanti voi onnistua jatkossa vakuuttamaan sijoittajat ja saamaan markkinoilta rahaa ilman suurempia vippaskonsteja. Sen vaihtotase on jo nyt plussalla, valtion alijäämää kyetään rahoittamaan kotimaasta ja vienti vetää.
Suomi on luvannut luotottaa Kreikkaa suoraan yli miljardilla eurolla ja on lähdössä takaamaan Portugalin lainoja vastavalla summalla.
- Olettakaamme, että Portugalin ja Irlannin velkojat kirjaavat 50 prosenttia antamistaan lainoista alas ja Kreikan velkojat 60 prosenttia vuonna 2013, noille valtioille jää velkaa asiallisen näköiset 60 - 65 prosenttia BKT:sta. Niillä on kuitenkin edelleen valtavat budjettialijäämät, jotka edellyttävät kovia budjetin kiristystoimia, Tilford kirjoittaa FT:ssä.
Portugalin ja Kreikan on vaikea selvitä tilanteesta, koska niiden vaihtotase on miinuksella, vienti on vain neljännes ja kolmannes niiden kansantuotteesta ja kilpailukyky on kehno.
CER:n pääekonomistin mukaan kaksikon ainoa pelastus saattaa olla ero eurosta ja massiivinen devalvaatio, koska sijoittajat eivät lähde tällaisiin talouksiin rahojaan laittamaan ilman, että EU olisi toteuttanut ”pelätyn finanssiunionin”. Tällainen unioni tarkoittaisi veropolitiikan yhtenäistämistä ja siten kulkua kohti liittovaltiota.
Faktakulma
Suomen valtio on luvannut antaa suoraa lainaa Kreikalle yli miljadin ja takauksia Portugalille kutakuinkin vastaavan määrän. Suomi voi menettää vähintään satoja miljoonia euroja, jopa yli miljardin oletetuissa velkajärjestelyissä.

Kommentit
Ei voi kukaan moittia, ettemmekö olisi Katajaista asiasta jo
sataan kertaan varoittaneet!
Mutta kun miehellä on kova kallo, niin minkäs teet!
Mutta Kataisesta on pääasia....
Valta, koska se on mielenkiintoista ja fantastista! Viis siitä kuka viulut maksaa?
...ja fantasiointi olemisesta
isojen porukassa...jossa oikeasti isot taputtaa olalle "good Jörgen boy, go ´n´ get us some more cash...that´s our lad..."
Sijoittajan vastuu
SDP:n linja saattaa toteutua. Sehän on iso poliittinen voitto demareilla jos näin käy. Sijoittajan vastuu ja pankkivero Suomeen köyhien maksettavaksi.
Kyllä kansa tiesi.....
Tuon pankit jo kiirehtivät ilmoittamaan
asiakkaat maksavat pankkiveron ...MUTTA kätännössä ei varakkaat asiakkaat, eihän ne maksa palvelu eikä muitakaan "kulta-asiakkaalle" ilmasia juttuja, vaan ne maksatetaan köyhillä, ja keskiluokan "tavis" asiakkailla.
Miksiköhän...
...luulen,että Kataisen ja muittenkin housut vähän nyt tutisevat. Pitäisi muistaa vanhoja suomalaisia viisauksia kuin esimerkiksi: "Järki hoi, äly älä jätä".
Kaksi vaihtoehtoa
Realistisena on nähtävä kaksi vaihtoehtoa. Liittovaltiokehitys ja yhteisvastuu tai hajoaminen.
Itse kannatan ensimmäistä vaihtoehtoa koska on nähtävissä että kilpailu vain kiristyy eri talousalueiden välillä.
Niinistön (sale) mielestä perusongelmana on yksityissektorien ongelmien leviäminen julkistalouteen. Lehman Brothers ja sen liitännäiset.
Mutta minun mielestä ongelmana on erityisesti Euroopan talouden jäykkyydet, sosiaalinen markkinatalous ja raskaat rakenteet. Etuja jaetaan liiän löysästi ilman vastikkeita.
Kataisen Eurooppa-politiikka
Kataisen Eurooppa-politiikka onkin federalistien unelmapolitiikkaa. Kun persaukiset valtiot lainaavat ja takaavat toisiaan, on lopulta käsillä sellainen umpisolmu, että siitä ei selvitä kuin naittamalla kaikki kansat ja maat yhteen. Sosialisoimalla Suomen maat ja mammut, metsät ja vesistöt, eurooppalaiset pankit selviävät seuraavasta kvartaalista.
Markkasuomi
Onko se mitenkään realistinen vaihtoehto kun tarkastelee Suomen taloutta, ikäjakaumaa, eläke- ja sosiaalivastuita ja elinkeinoelämän rakennetta.
Kun ei pärjätty hyvinä aikoina, niin miten nyt pärjättäisiin. En ymmärrä sitä lainkaan.
Sinä et ehkä pärjännyt markka-aikana
Mutta Suomi pärjäsi markka-aikana vallan mainiosti. Se kasvoi ja kukoisti ja siitä tuli yksi maailman vauraimmista valtioista. Ehkä vaurain, jos henkinen pääoma lasketaan mukaan.
Nyt EU-aikana Suomi on rapistunut ja köyhtynyt. Tuloerot ovat kasvaneet Euroopan suurimmiksi. Valtion omaisuus on myyty ja velkaa on niin paljon, että jokaisen suomalaisen pitäisi tehdä palkatta yksi vuosi työtä valtiolle, jotta velat saataisiin kuitattua. Varsikin kokoomuksen federalistisiipi on kunnostautunut suomalaisten perinnön tuhoamisessa.
Justjust
Että sellainen kansallisromanttinen onnela... Ensinnäkin voitko määritellä tuo kultaisen "markka-ajan", milloin se alkoi? Ja ihanko tosissasi väität, että on vain valuutasta kysymys? Että esim sillä, mitä meidän perinteisille vientiteollisuuden aloille on tapahtunut globalisaation ja itse teollisuudenalojen kypsyyden myötä ei ole mitään tekemistä Suomen tilanteen kanssa?
Vai on meillä Euroopan suurimmat tuloerot... tuskin kuitenkaan.
Suomen alamäki alkoi kun yhteisöön liityttiin
Suomi on ykkönen rikkaiden teollisuusmaiden tuloerojen kasvussa. Kiitos kokoomuksen ja kepun suomisyöjien tuhopolitiikan.
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomi+ykk%C3%B6nen+tuloerojen+kasvuvau...
EU on rähjäinen kommuuni, joka matkii jenkkejä federaatiokehityksessä, mutta pysyy hädin tuskin pystyssä kiinalaisten rahoilla ja työllä. Nykypolvea voisi kuvata syöttiläiksi, jotka tuhlaavat lastensa omaisuuden ja tulevaisuuden. Seuraava polvi onkin velkaorjia, jotka yrittävät maksaa takaisin vanhempiensa kulutusjuhlien jälkilaskun. Sääliksi käy heitä, sillä he eivät pääse koskaan eläkepäivistään nauttimaan.
Eipä
Neuvostoliittokaan pysynyt pystussä ja onhan näitä esimerkkejä jo Rooman valtakunnan ajoista lähtien.
Nyt vaan voidaan tulevan hallituksen linjaukseksi sanoa:
Suomen nousu ja tuho.
Tunnelin päässä ei ole valoa.
Ei ole valuutasta pelkästään kysymys, vaan siitä mitä on myös tapahtunut ympärillämme. 80-luku oli vielä hyvää aikaa, sitä tukevat useat tutkimukset.
Globalisaatio on juurikin on se, joka on ajanut meidät köyhyyden partaalle. EU:n liityminen avasi lopullisesti hanat, eikä sen jälkeen ole paluuta entiseen ollut. Markkinoiden avautumisen myötä Suomi muuntautui pakosta vientivoittoiseksi ja omavaraisuus väheni. Globaalisoitunut kasinotalous on loppumaton kierre, jonka päässä ei todellakaan siinnä uusliberalistien propagoima onnela. Siellä siintää jakautunut ja epävakaa yhteiskunta. Kansa ryhtyy kapinaan ja valtio vastaan tähän totalitarismilla.
Täytyy muistaa, että EU on pankkiirien projekti pankkiireja varten ja tulee aina sellaisena pysymään. EU on juuri se tekijä, joka on ollut keskeisessä asemassa Anglo-amerikkalaisen globaalin järjestyksen leviämisessä. Unioni pyrkii esiintymään eurooppalaisen yhteiskunnan ja talouden pelastajana, vaikka on ollut itse meitä tähän tilanteeseen johtamassa.
Perusongelma
Tässä on perusongelmana se, että euroon kuuluu nyt maita, joiden talous ei ole kilpailukykyinen eräiden muiden euromaiden kanssa. Tämä epäsuhta johtaa siihen, että nämä maat kriisiytyvät nyt - ja todennäköisesti uudelleen myös tulevaisuudessa.
Otan analogian. Sama koskee Suomea. Meillä on sellaisia kuntia, joiden talous on hyvässä kunnossa ja sellaisia joiden talous on huonossa kunnossa. Jotta koko maa pysyy asuttuna, tehdään valtion tasolla varainsiirtoja noista ensimmäisistä kunnista noihin toisiin.
Tämä on tilanne myös ainakin Kreikan ja Portugalin suhteen. Myös ne tarvitsevat paremmin toimeen tulevien tukea niin kauan kuin pysyvät euromaana tai nostavat tuottavuutensa samalle tasolle muun euroalueen kanssa.
Ei voi
muuta sanoa, kuin että olette molemmat täysin osuneet asian ytimeen . Tuostahan tässä on kysymys,
Ei voi
muuta sanoa, kuin että olette molemmat täysin osuneet asian ytimeen . Tuostahan tässä on kysymys,
Olet oikeassa
Olet täysin oikeassa. Suomen vauraus perustui vahvaan markkaan. Muistan koulupoikana 1980-luvun lopulla kun kirvesmiehelle maksettiin 200 markkaa tunnissa, pimeänä ja bussikuskit ajelivat bussia ansiosidonnaisella. Ymmärrän oikein hyvin miksi nämä sen ajan duunarit kultalusikka suussaan ovat katkeria.
Omat vanhempani olivat yrittäjiä ja vaikka konkurssin nipin napin välttivät niin kyyti oli yli 20% lyhyillä luotoilla kylmää. Pankki lupasi lainaakin kun myivät omaisuuttaan, mutta kaupan jälkeen peruivat myönnetyt luotot vaikka vanhat maksoivat pois(postipankki). Onneksi oli muitakin pankkeja.
Luulen ettei noihin aikoihin ole enää muuttuneessa maailmassa paluuta ?
Tarkoitit 20% korkoa eli
Tarkoitit 20% korkoa eli yhdestä markasta maksettiin korkoa 20% eli 20p, no entäpä nyt kun euron arvo on 5.96753 ja korko on 5-6% eli maksat eurosta kuus senttiä korkoa eli meniskö tuo nyt niin että maksatkin todellisuudessa enempi korkoa verrattuna markka aikaan??
Jos miljardin kahden luottotappio realisoituu, tulee ennen
aikaiset vaalit ja sitä vastaan ajatellen, PerSuin siirtyminen nyt oppositioon varmista sen, että puolue nappaa 101 paikkaa Eduskunnasta ja ryhtyy yksin hallitsemaan Suomea - haluamaansa suuntaan!
On se hienoa että Katainen
On se hienoa että Katainen vie Suomen maksamaan roskavaltioiden ylihulppeaa elämistä.
Vähän sama kuin...
Herra X menee pankkiin kertomaan kuinka on korvia myöden veloissa eikä muut anna lainaa, joten hyväntahtoinen Pankki Y antaa sitten 200000eur rahaa ilman takuita. Sitten todetaan että talouskasvu on niin iso kuitenkin (lue: siis palkankorotukset niin hurjia tulevina vuosina) että vois ottaa enemmänkin lainaa...no otetaan 100000eur lisää ... taas ilman takuita. Ja Pankki Y antaa rahat. Kuka maksaa ?? Ei ainakaan Herra X. Herra X jatkaa samaa tyyliä ja välillä elää säästeliäästi (eli ei mene puolta kilsaa taksilla vaan kävelee), sitten tarvitaan taas lisälainaa että voi jatkaa elämää...
Eilen oli kallis päivä suomalaiselle veronmaksajalle...
"Suomi on luvannut luotottaa Kreikkaa suoraan yli miljardilla eurolla ja on lähdössä takaamaan Portugalin lainoja vastavalla summalla."
Joka ottaa taatakseen ottaa vastakseen...
Kysymys kuuluu toimiiko Kreikan, Irlanin ja Portugalin nykyiset vakauttamistoimet nyt vai ei. Tilataanko uusi kierros!
Suomen velka ja takausvastuut Kreikalle, Portugalille Latvialle, Irlannille, Islannille ovat 16 mrd. ja Suomen budjetti vuositasolla n. 50 mrd. + 8 mrd. vuodelle 2011. Ilman vakauttamistoimiakin Suomen budjetti on nyt alijäämäinen.
eli Suomen valtio ottaa jokainen päivä velkaa lisää koska tulot ei kata menoja.
Ei hätää
- Jyrki, kuule kun ne väittää, että Kreikalta ja Portugalilta saadaan takaisin vain 50%?
- Olisi nyt luullut sinunkin Jutta sen verran matematiikkaa opiskelleen, että tietäisit, että 50% + 50% = 100%.
Vaan onko
noilla EU:n asioilla mitään väliä kun maapallo alkaa näyttään merkkinsä jo tiheämpään ja useimmin kuin koskaan aikaisemmin, nyt espanja.. mikä tai missä maassa seuraavaksi.. Mayojen kalenterihan loppui vuoteen 2012.. KÄÄRINLIINASSA EI OLE TASKUJA.. Raha jää ja palaa hyvvin kun laava tai halkeama maanpinnalla nielee..
Sellaista
Nyt naurattaa ja pahasti. Montako "Euro-varoitusuutista" Usari meinaa julkaista vielä tänään?
Persut ulkona hallituksesta, viimein voimme nämä julkaista. Vai sattumaa, että nämä julkaistaan vasta nyt?