Sunnuntai 27.5.2012

Kahden vuoden vippi Kreikalle: korko 26%

Luotu: 
23.5.2011 18:21
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Kreikassa ovat asiat sekaisin.

Kreikan julkisen talouden ongelmat kärjistyvät päivä päivältä. Maan kymmenen vuoden korko hilautui tänään taas useita kymmenyksiä ylöspäin 17 prosenttiin. Kahden vuoden lainasta Kreikka joutuisi maksamaan sijoittajille peräti 26 prosentin koron, jos joku sille oikeilta bondimarkkinoilta lainaa antaisi. Asiasta kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Kreikka suunnittelee muun muassa satamien ja valtionyhtiöiden osakkeiden myyntiä luodakseen uskottavaa ilmapiiriä ongelmiensa hoitumisesta. Euroopan unionin uskotaan vaativan siltä 15 miljardin euron omaisuusmyyntejä ennen vuoden 2012 loppua.

Korot ovat nousseet tänään myös Irlannissa, Italiassa ja Espanjassa. Euro laski pitkästä aikaa alle 1,40 dollariin.

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Orion

Kyllä tuo päivän korko 26% alkaa olla jo sitä 90-luvun alkupuolen juttua Suomessa. Ei siitä enää selviä. Koin saman itse IT-alan yrittäjänä -90 luvun alkuvuosina.
Ei tuosta enää selviä sitten millään. Kreikka romahtaa totaalisesti. Rahoitukset alkavat ulosmittaamaan lainojaan. Mitä Kreikaan jää. No muutama kiviraunio ja upea tarusto.

Mila F

Mikään avustus ei riitä enää edes lainojen korkojen maksuun pääomasta puhumattakaan. Rytinä on vain päivien päässä. Sieltä hallitusneuvotteluista olisi nyt syytä jo ottaa tähän tilanteeseen omana asianaan kantaa.

Pakkoapu ei auta muutenkaan, koska kreikkalaiset eivät halua muuttaa mitään.

Hesekiel

paljon viisaampia ja ymmärtävät taloudesta ja velasta enemmän kuin suomalaiset.
Tässä esimerkki:
"Pikavippi saattaa tulla ottajalleen entistä kalliimmaksi, kun lainausehtojen kiristäminen on saanut pikavippifirmat nostamaan hintoja. Kalleimmissa pikavipeissä todelliset vuosikorot nousevat jo yli 2 000 prosenttiin."

markkuhuusko

Kyllä tuossa on ajatuksena sanoa, että tämän päivän korko Kreikan kahden vuoden lainalle on 26%, huomenna se voi olla jotain muuta :) Näyttäisi tekstissä asia olevan kuten pitääkin. Joka tapauksessa sana päivän on poistettu otsikosta, jottei aiheuta sekaannusta.

Orion

Tuo Kreikan kehitys, ja markkinoitten romahdus on nyt totaalisesti totta. Sinne meni Kataisen Suomen lahjoittamat 1,5 miljardia euroa. Portugal seuraava. Kummasti vaan ei kirjoitella Irlannista. Säälistä kait.

Totuushan on myös se, että Espanja ja Italia ovat seuraavat. Ei tästä tule mitään. Miksi me maksamme omimien veronmaksajien maitten kerskakulutusta? Huijareita ovat.

Kiusallinen muisti

Ei meillä ole mitään järjellistä syytä tukea Portugalia, Kreikkaa ja Irlantia. Ne itse jo huijaavat EU:lta etuja.

Pankit ovat tekemässä maailman suurinta valuuttakeinottelu rikosta, komisaarien ja ministerien kanssa.

Kun euro luotiin sen arvo oli alimmillaan alle 0,88 USD, kevään kiihtyvän talousromahduksen alkaessa euron arvo oli yli 1,48 USD. Joten euron arvo on vahvistunut 70 % alkuperäisestä.

Suomen valtion lainojen arvo oli euron perustamisen aikoihin 80 miljardia €, joten silloinen lainojen summa kuuluisi olla nykyisen euron arvolla 47 miljardia.

Suomen valtion velka on edelleen 80 miljardia €, josta 60 miljardia € on tuota vanhaa velkaa. Joten euron arvon nousu on todellisuudessa tuonut valtiolle lisää velkaa 33 miljardia, ei 20 miljardia, ja lisää on tulossa.

Valtiot yleisesti eivät maksa velkojaa koska raha tekee työtä kansantaloudessa kymenkertaisella voimalla, verrattuna siihen että rahat kerätään veroina ja maksetaan ulkomaille.

Näiden velkojen paisuminen euron vahvistumisen myötä on kasvattanut Saksalaisten ja Ranskalaisten pankkien varallisuutta 70 %.

Pankit haluavat nopeasti lainat maksuun ja tileilleen, jotta voivat sijoittaa ne eteenpäin valuutta markkinoille turvaavasti, ennen euron arvon romahtamista. Tätä varten ajetaan kuin käärmettä pyssyyn vakausrahastoja, jota maksajiksi saadaan tavalliset kansalaiset.

Tämä komission politiikka tukea Kreikkaa, Irlantia ja Portugalia EU:n ja euromaiden varoin on suoraan ryöstöä Euroopan kansoilta ja veronmaksajilta rahat ja varallisuus Saksan ja Ranskan pankeille.

Saako komissaarit ja ministerit provisioita pankeilta, on aiheellista kysyä.

Siksi Kreikka ja Portugali ovat konkurssissa, Kreikan velka on ollut euroa perustettaessa 205 miljardia reaaliarvoltaan ja nyt se on paisunut 350 miljardiksi euron vahvistumisen myötä.

Portugali oli 176 miljardia ja nyt 300 miljardia.

Eli Saksalaiset ja Ranskalaiset pankit voisivat ihan kevyesti antaa kaikille ongelma maille puolet veloista anteeksi, eivätkä he todellisuudessa menettäisi mitään alkuperäiseen tilanteeseen verrattuna. Vaan heille jäisi hyödyksi edelleen vahvojen talousmaiden velkojen arvon nousu vahvistamaan varallisuutta, joka on paljon merkittävämpi summa kuin mistä pankit joutuisivat luopumaan.

Kun sitten euron arvon annettaisiin laskea tasolle 1,20 USD, niin EU alue lähtisi ripeään kasvuun ja vienti EU:sta lähtisi kasvuun muualtakin kuin Saksasta. Saksa joutuisi kiristämään verotustaan estääkseen ylikuumenemisen.

Suomen sulkeutuminen Eurooppaan, herrakansojen käskettäväksi ja maksamaan huijareitten ja pankkiirien sekä hyvä veli poliitikkojen sommittelemaa takuu ja velkajärjestelyä on tuhoisaa suomalaisille.

Euroalueen ulkopuolinen maailma ja sen talouskasvu on 20 kertaista euroalueeseen verrattuna.
Saksan talous ylikuumenemassa, joten euron arvo on saksalle liian alhainen.

Suomen talous polkee paikallaan ja saattaa kääntyä jopa laskuun, koska vienti ei vedä, joten Suomelle euron arvo on liian korkea.

Saksan tuottavuuden väitetään olevan 20 % korkeammalla tasolla mitä Suomessa.

Se johtuu Saksan suuruudesta ja sijainnista keskellä valtavia ”lähimarkkinoita”. Tuotantomäärät kaikilla aloilla ovat aina kymmeniä kertoja suuremmat mitä Suomessa.

Emme koskaan kykene kilpailemaan tasavertaisesti Saksan kanssa tuottavuudessa. Saksan väestö on 15 kertainen Suomeen verrattuna ja sen BKT on 20 kertainen Suomen BKT:hen (170 miljardia €) verrattuna.

Saksalaisten palkat ovat 30 % paremmat, verotus selvästi alhaisempaa, sosiaaliedut huomattavasti paremmat ja hinnat 30 % halvemmat kuin suomessa.

Eli saksalaisen kulutuskyky on yli kaksinkertainen suomalaiseen yksilöön verrattuna.

Silti meidän suomalaisten kuuluisi maksaa kymmeniä kertoja yli oman osuutemme tukia ja takauksia Euroopan pankkihuijareille ja huijari valtioille hyvä veli poliitikkojen käskystä. Vaikka saksalaiset kykenisivät hoitamaan pankkiensa ahneuden ihan ohi mennen, ilman mitään lamoja ja maailmanloppuja.

Suomi ei voi kuulua saman valuutan alueeseen Saksan kanssa, jos Suomi haluaa säilyttää hyvinvointinsa ja kilpailukykynsä yhteiskuntana. Ranska on suunnilleen sama asia meille.

Orion

Voisiko Uudensuomen niin muuten hieno ja toimiva toimitus perustaa näille keskuteluille oman foorumin. Voin ehkä auttaa.

Kreikasta ja näistä tukipaketeista on kirjoiteltu niin paljon, että on vaikea hahmottaa kokonaiskäsitystä kansalaisten mielipiteistä.

Ei ole vaikee mm. tuo phpBB Tiede-fooruminkin tehnyt Lurtinen voisi ehkä auttaa www.phpbbsuomi.com

Tuollaisella keskustelufoorumilla olisi helpomompi saada kokonaiskäsitystä. Nyt uutisointia kommentoidaan toisista uutisoinnista edes tietämättä.

Orion

Taitaapi toteutua. Näin aikoinaan Rooman valtakuntakin tuhoutui. Mielikuviin suuruudestaan.

Tämä noitten maitten kyvyttömyys, laiskuus ja holttamuus johtaa kyllä erittäin suuriin ongelmiin. Siinä menee Espanjan myötä myös Kiinan ja USA:n sijoitusrahat muista maista nyt kirjoittamattakaan

Venäjä se vaan seuraa rauhassa tuosssa kapitalismin tuhoutumista *nauraa* Intia nappaa potin. Varokaa ja seuratkaa sitä rauhallista politiikkaa. Maailman toiseksi väestörikkain valtio, ja koulutus huippuluikkaa.

Orion

raimeli:
"Greece, until recently, allowed workers in more than 580 job categories considered hazardous to retire with full pensions as early as age 50 for women or 55 for men. In response to its fiscal crisis, that country has..."
***************************
Käsitääkseni noissa Välimeren rantamaissa eivät edes tiedä, mitä työnteko on. Turismi on heille se ainoa tulonlähde. Ouzoa vain juovat ja odottavat "saalista" Olen sen verran noissa maissa matkaillut ja lomaillut, että turistien siivellä-eläjiä vain ovat.

En enää vie noihin maihin yhtään euroja. EN. No siellä valuutta vaihtuukin...

Miksi muuten Virosta vaietaan. Onko suomalaiselle medialle liian vaikea paikka. Siellä talous on jo ihan sekaisin, ja "talouskupla" puhkeaa. Liikaa ulkomaisia investointia. Luotavat liikaa suomalaisiin viinanhakijoihin. Uusi hallitus laittaa/suunnittelee myös matkustusveroa naapurimaihin, varsinkin Viron Tallinnaan, koska alkoholintuonti alkaa olla jo sietämätöntä valtion Altialle.

A_L

Taisi olla PerusSuomalaisilta hyvinkin viisas veto pitäytyä kannassaan, vaikka sen "hintana" olikin oppositio asema.
Tällä tahdilla mitä näitä tietoja ja tilanteita pitkin eurooppaa tulee nyt julkisuuteen, niin talouden downshiftaus taitaa olla moninkerroin rajunpaa, mitä vaalikarjalle on tietoa lirutettu.
Tällä tahdilla vallanpitäjien suuntavirheet realisoituvat ennen kesän loppua.

Marko Haavisto

Tässä itse mietin entäs sitten kun prtugali ja tässä tapauksessa kreikka on yksityistänyt kaiken? Sitten loppuvat niistä tulevat tulot ja ollaan pelkän verotuksen varassa. Seuraavaksi kun menee huonosti ei olekaan mitään mitä enään myydä.

Orion

Ostaisitko auton kreikkalaiselta. Minä en sitten yhtään luota noihin Kreikan suunnitelmiin yksityistämisestä. Tai no joo, jos sillain kuin Neuvostoliiton hajoamisen aikana myytiin pilkkahintaan mm. Gastrom ja kaikki isommat tuotantolaitokset keinottelijoille. Saako niistä Kreikan valtio mitään, koska siellä ei oikeastaan ole mitään merkittävää. Historiaa ei voi myydä, tai ei kukaan sitä edes ostaisi.

Suomessahan tapahtui samaa jossain yksityistämishankkeissa. Missä on Suomen valtion ennen omistamat kaivokset. No pääosin kaikki tuotto taitaa mennä nyt muille maille. Olisko Austraaliaan. Verotuloja Suomelle tulee vain kiinteistöveroista sekä työntekijöitten palkkatulon verotuksesta. Kaikki kaivostoiminnan tuotto (voitto) valuu ulkomaille.

Olikohan tuokin Kataisen juttuja. Hymmm. Taisi olla Lipposen hallituksen tekosia.

Kyllä tämä on jo EMU:n lopun alkua Välimeren maissa. Italia ja Espanja kohta käsi ojossa. Miksi Kypros on eurovaluutassa? Sehän on eniten konkurssikypsä saarivaltio.

olavinieminen

Pysyiyikö mikään firma enää pystyssä tuossa tilanteessa yksityisestä puhumattakaan ?
Nyt näyttää koko euron tilanne huonolta ja kurssi laskee.

Hulluinta on että Kreikan AY-mafia ja kansalaiset sekä korruptio jylläävät edelleen. Mikähän on totuus koko asiassa kun koko homma on perustunut valheisiin ja laittomuuksiin.
Miksi lait ovat voimattomia ?
Missä luuraa nyt EU:n tuomioistuin. Suomelle on ainakain tullut tuomioita !

Koskahan kissa nostetaan pöydälle ja pstetään asiat kuntoon ?
Suomen pitää saada maksunsa takaisin ennen sijoittajia !!!
Toinen vaihtoehto on saada alueita Kreikasta, jotka voi tarvittaessa myydä.
(Mehän menetimme alueita aivan väärin perustein 1940-luvulla!)

Mauri T Taavitson

Kaikille(kokoomusta myöten) alkaa käydä selväksi, että Kreikka
on valmis luopumaan eurosta.
Mutta miten se Drakma otetaan taas käyttöön. Ovatko kreikkalaiset Suomen tapaan polttaneet ne vanhat setelit?
Drakman vaihtoehtona olisi palkkojen alentaminen ainakin 50%,
sitä ei tavallinen kadun tallaaja varmasti hyväksy.
Ainoaksi todelliseksi vaihtoehdoksi jää eurosta luopuminen.