Jos Kreikka haluaa saada sille kaavaillun EU:n lisätukipaketin, maa joutuu suostumaan ”ennennäkemättömään ulkopuoliseen puuttumiseen” taloudessaan, kertoo talouslehti Financial Times.
Lehden mukaan Euroopan johtajat neuvottelevat parhaillaan sopimuksesta, jolla Kreikalle myönnettäisiin lisää lainaa, mutta joka sallisi velkojamaiden osallistumisen muun muassa veronkeruuseen sekä valtion omaisuuden yksityistämiseen. Lisäksi sopimukseen liittyisi etuja, joilla houkuteltaisiin yksityisiä sijoittajia suostumaan Kreikan velkapaperiensa maksuaikojen pidentämiseen.
Lehden arvion mukaan Kreikka tarvitsee EU:lta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta noin 30 miljardia euroa lisää lainarahaa aikaisemmin sovitun 110 miljardin euron lisäksi. Lisälaina kattaisi vain noin puolet Kreikan tämän hetken tarpeesta, sillä EU-viranomaiset toivovat saavansa toiset 30 miljardia euroa kasaan valtion omaisuuden myynneillä ja yksityisten sijoittajien velkojen takaisinmaksun viivyttämisellä.
Sopimuksen läpimeno on hyvin epävarmalla pohjalla niin Kreikassa kuin Euroopassakin. FT:n mukaan jokaista sopimuksen pykälää vastustaa jokin euromaa. Esimerkiksi Suomen ja Saksan vaatimus yksityisten sijoittajien vastuusta mahdollisessa velkajärjestelyssä herättää tiukkaa vastustusta muualla Euroopassa.
Kreikan hallitus puolestaan ei saanut perjantaina ajettua läpi uutta säästöohjelmaansa, joka on EU:n ehto lisälainalle. Uusia säästöjä ja yksityistämissuunnitelma vastaan on osoitettu laajalti mieltä Kreikassa viime päivinä.
Lisäksi Euroopan poliittiset johtajat ja keskuspankki tappelevat mahdollisesta velkajärjestelystä. EKP kammoksuu koko sanaa, koska pehmeäkin velkajärjestely eli laina-aikojen pidentäminen sen mukaan käynnistäisi laajan pankkikriisin.
Kreikka tarvitsisi lisälainan pian, sillä kansainvälinen valuuttarahasto IMF vaatii Kreikkaa todistamaan pystyvänsä selviämään kaikista maksuistaan ja vaatimuksistaan seuraavan vuoden aikana.
EKP:n hallituksen jäsenen Lorenzo Bini Smaghin mukaan puheet hallitun velkajärjestelyn mahdollisuudesta Kreikassa ovat satua. Lue lisää tästä Uuden Suomen jutusta.

Kommentit
Jos ja kun kreikkalaiset
Jos ja kun kreikkalaiset eivät itse halua tehdä muutoksia tai päätöksiä, niin mikä ihmeen pakko meidä on tehdä ja toimia? Kreikan kansa on suvereeni päättämään omasta tuleveisuudestaan ja omasta tiestään, joten antaa heidän pitää näkemyksensä ja asenteensa.
Kunnioitetaan kansanvaltaa vaikka se johtaisi kansakunnan totaaliseen tappioon.
Näin on marjat
Ei "Kutvonen" ole yksin syypää tähän suomen talouden ja yhteiskunnan romuttamisesta kyllä tämä kyseenalainen suuri "kunnia" kuuluu myös Kepulle, RKP.ll ja Vihreille, tässä se suomalaisen yhteiskunnan tuhokolmiotrio pälyilee.
Mutta ihmetyttää todella että "käteinen " edelleen jatkaa samaa linjaa vaikka vaaleissa tuli lujaa turpiin meinaan että seuraavissa vaaleissa tulee vielä pahemmin köniin jos tahti ei muutu.
SUURMIELENOSOITUS
SUURMIELENOSOITUS
Aika: 5. kesäkuuta, klo 12 – 15
Paikka: Eduskuntatalo Arkadianmäki Helsinki
http://www.facebook.com/event.php?eid=145285675544527
Tämä tapahtuma on ensisijaisesti SUURMIELENOSOITUS PANKKITUKIA VASTAAN! Rahan jakaminen Euroopan Unionille tulee loppua nykymuodossaan, koska nyt sitä syydetään konkurssikypsien maiden kautta yksityisille pankeille, hulppeiden korkojen kera!
Tänne sopii tulla myös vastustamaan nykyistä konsensuspolitiikkaa, jossa on unohdettu, että kansan antamaa ääntä tulee myös kunnioittaa! Kansa antaa valtansa poliitikoille LAINAKSI, eikä sill...ä mandaatilla tehdä lehmänkauppoja tai petetä äänestäjille annettuja lupauksia vallan kahmimiseksi puolueelle!
Suomen kansalaiset halusivat MUUTOSTA vallitsevaan politiikkaan. Kansalaisten mitta on kuitenkin nyt tullut täyteen ja kamelinselkä on katkennut. Hetken saimme nauttia uudesta toivosta tämän maan rakentamisessa, meille uskoteltiin että KANNATTAA ÄÄNESTÄÄ...
MUTTA MIKÄÄN EI SITTENKÄÄN MUUTTUNUT!
Tule mukaan osoittamaan mieltäsi jos koet että sinun ääntäsi ei olla kunnioitettu! Kansa kävi uurnilla täysin turhaan jos SAMA VANHA POLITIIKKA SAA JATKOA. Erityisesti pankkituille pitää panna piste ennen kuin on liian myöhäistä!
Kutsu ystäväsi alle sadan ihmisen erissä, sillä Facebook on vaikeuttanut ihmisten kutsumista tapahtumiin. Tervetuloa myös organisoimaan kyydityksiä ja muuta asiaan kuuluvaa.
Muistutetaan poliitikkoja, että äänestäminen ei ole ainoa keino muuttaa asioita tässä maassa!
Tässä vielä linkki kuljetuksien koontiin:
http://kirjoitusalusta.fi/kyydit-suurmielenosoitukseen
"seis vyönkiristys- velat jääköön maksamatta"
huusi kansa ja oppositio aimmin, eli eihän siitä mitään tule.
Katainen voi sitten alkaa laskea Suomen(kin) menetyksiä, kun kohtaa Kreikalta lähtee euro.Kait katainen nyt laskee tämänkin osuuden meille kerrottavaksi, kun numeroista tykännyt tähänkin asti. Ah, älä unohda hymyä!
Niin, oppositio vastustaa !
Eli vasemmisto. Tyhmin porukka.
Samoin täällä vasemmisto (ja persut) ovat kiivaimmin vastustaneet tukipaketteja, jotta Kreikka selviäisi ahdingostaan. Se siitä kansojen veljeydestä.
Mitä vasemmisto luulee voitavansa sillä että Kreikka ja koko EU ajautuisi uuteen pankkikriisiin !? Nyt käynnissä oleva tukiprosessi on ehdottomasti se pienemmän pahan tie.
Tappi on irti, äyskäröikää, äyskäröikää
Kreikka uppoaa syvälle ja se on varma se !! Kenen ohjauksessa ja millä ehdoin on epäselvää vielä ja ketkä ovat todellisia maksumiehiä !
Kreikan ottamata lisävelat ovat niin suuria ja niin lyhyessä ajassa otettuja vanhojen päälle, että sillä ei ole mahdollisuutta selvitä niistä kunnilla. EU ja IMF pelkäävät velkajärjestelyä koska se mukamas aiheuttaisi pankkikriisin. Näin ei kuitenkaan käy koska markkinat ovat jo diskontanneet tämän ja osa lainoista pääomitettaisiin.
En ymmärrä miksi Kreikkaan heitetään rahaa lisää vaikka se ei edes pysty hoitamaan asetettuja velvoitteita ?
Vanhoille velkojille yksinkertaisesti pitäisi ilmoittaa, että EU pääomittaa velat mutta ei maksa korkoja ota tai jätä ! Kreikallle on turha antaa rahaa koska se valuu vain ulos sieltä, korruption rakenteellisten vinoumien ja suoranaisen kusetuksen takia.
Ei äyskärönti auta enää, antaa mennä vaan
kyllä joka kirkonkylän pankinjohankin olis täytynyt nähdä tilanne. Katainen sais kyllä meloa tästä eteenpäin yksinään Rehn peräsimessä ja suuntana Bermudan kolmio!
Heh
Hauska kommentti. Toivottavasti ei kuitenkaan olisi osuva eikä peesattava. Mutta melko pianhan se nähdään..
mielipide: mikä on läntisen ja islamilaisen pankkitoiminnan ero
Suomeen on perusteilla korotonta lainaa tarjoava osuuskuntaluonteinen pankki.
Asiaan liittyvän uutisoinnin yhteydessä ilmeni seuraava seikka - koron periminen on kielletty islamissa josta syystä maailmalle onkin syntynyt aktiivinen islamilaisen pankkitoiminnan sektori.
Mutta - löytyikö tässä eräs pääsyy miksi hyvin korkohakuinen läntinen maailma on niin suuressa ristiriidassa islamilaisen maailman kanssa.
Onko islamilainen koron perinnän kieltäminen liian painavalla tavalla länsimaalaisen pankkitoiminnan ja sen koronkiskonnan pyhän tabun varpailla.
Asiaa lienee syytä perusteellisesti asiantuntijoiden selvittää - mikä on on islamilaisen ja läntisen pankkitoiminnan ydineroavaisuudet.
Löytyykö tätä reittiä joitakin oleellisia oivaltavia parannuksia maailmantalouden ja maailman pankkitoiminnan surkeaan tilaan.
Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi
Korotonta? Ei korkoa vain maksuja...hokkuspokkus..
tässä linkki uutisoinnista
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/05/suomeen_perusteilla_k...
maksat kuitenkin "hoitokuluja"..onko asiakkaalle merkitys korkoa vai ei ja vähän enemmän kuluja..lisäksi ei kontrollia, riski jos kaatuu- menetät sisällä olevan rahasi...hmm tjaa.
Ymmärsin
Kyseessä olevan voittoa tavoittelemattoman osuuskunnan. Jos voittoa ei tavoitella, eikä korkoja makseta, olisivat hoitokulut todellisia kuluja, eikä säästäjien rahoilla keinotella. Ymmärsinkö oikein?
Sika säkissä
"maailmalle onkin syntynyt aktiivinen islamilaisen pankkitoiminnan sektori"
Raaskivat perustaa öljyrahalla vaikka itsemurhapommittajia rahoittavan Jihad-pankin.
Muhammedin esimerkki on niin mätä kuin olla voi ja islam perustuu siihen (answering-islam.org/suomi). En siis lähtisi hakemaan edes talousoppia siltä suunnalta. Nykytilanteen kannalta merkittävää on missä uskonnossa on yhä voimassa julma, ylimielinen ja petollinen ideologia (jihadwatch.org).
On väitetty että länsimaalainen koronkiskonta olisi lähtenyt liikkeelle Raamatun Vanhan Testamentin teksteistä. Kannattaa kuitenkin muistaa että Jeesus, jonka opetuksiin kristinusko perustuu, ei välittänyt niitä Uuden Testamentin puolelle (apologetiikkawiki.org, raapustus.net, jariiivanainen.net).
Jussi Vaarala, ethän ole ajamassa maailmanlaajuisen islamilaisen kalifaatin (eli pedon valtakunnan) asiaa? Sen tien päässä odottaa varma petos ja häpeä.
Toivon todella ettei Kreikka ole Euroopan ensimmäinen maantieteellinen uhri tuolle kalifaatille.
Aavistelen kuitenkin pahinta. Kreikan lisäksi toinen kuuma piste in Israel.
jihadwatch.org/2011/05/israeli-police-prepare-for-fallout-from-possible-declaration-of-palestinian-statehood-and-new-violat.html
Israel on ikkuna länsimaiseen sivistykseen. Ja se mitä yritetään tehdä Israelille ollaan tekemässä myös USAlle ja Euroopalle.
jihadwatch.org/2011/05/iran-basij-commander-says-the-united-states-through-expanding-communications-is-developing-the-infra.html (jihadia organisoidaan tehokkaasti netissä..)
barenakedislam.wordpress.com/2011/03/27/un-human-rights-commission-adopts-resolution-against-criticism-of-islam (mutta toisaalta netti mahdollistaa myös totuuden kantautumisen muslimeille ja muille)
thepostemail.com/2010/08/26/mosques-are-the-%E2%80%9Ctrojan-horses%E2%80%9D-of-the-global-caliphate
Herätkää ihmiset! Tämä mukavuus ei jatku enää pitkään. Silmien sulkeminen ei auta asiaa. Ihmisen voima ei riitä vastustamaan tätä. On vain yksi joka voi auttaa.
minä en aja mitään muuta
kuin riippumattoman eettis-realistisesti näkökulmia jossa havaitaan reilusti eri järjestelmien epäkohdat ja hyvät puolet ja yritetään rakentaa talousjärjestelmää joka toimii myös heikommat huomioon ottaen
nykyinen rahoitussysteemi ja pankkitoiminta ja valtioiden kytkentä kv pääomiin on susi - se asia on ainakin aivan varma
eettis-realismi on riippumaton mistään muista asioista kuin omista premisseistään ja siksi se on niin toimiva ja uusia näkökulmia tavoittava kuin on - ja tietenkin sillä edellytyksellä että sitä käyttää tinkimättömästi riippumattomasti käyttävä sekä luova ja dynaamiseen ja prosessuaaliseen ajatteluun kykenevä henkilä kuten minä
Suomen pitää tukea Kreikan kansaa
Ei keinottelijoita ja sijoittajia.Tämä siksi,että Suomenkin talous sakkaa vapaasti.Hyväosaisten etujen ajaminen jatkuu hallitusneuvotteluissa.
Hahaha....hehehehee
hohohoh...ai että..hihihih! Tuke...hehe..Krei..haha,,ansaa..haha
Kenelle osoittaisit Kreikan
tukirahat? Joillekin yksityishenkilöillekö? Valtiolle annettuina ne eivät varmasti tule kansalaisten hyväksi. Valtiolle annettuna tukirahat sen sijaan velvoittaa valtiota leikkaamaan erittäin tiukalla ohjelmalla kansalaisten hyvinvointia. Valtio itse ei voi tässä tilanteessa edes itse päättää mitä leikataan jne. Sivulliset rahoittajatahot päättävät saneerauskohteet ja tavat. Vain Suomen valtio ei voi enää muuta kuin odottaa milloin koko lainattu raha on luottotappiota.
Luottotappion jälkeen voidaankin sitten todeta Kataisen ja ex-pääministeri Matin ilmoittamien ruhtinaallisten korkotulojen jääneen myöskin totetumatta. Ei ollut hyvä "kauppa" vaikka Matti niin syöttikin lainaa annettaessa.
Tämä jo tiedettiin
Tämä ei vaan toimi! Jälkiviisaana olo ei ole yhtään kivaa, mutta kyllä ottaa päähän Demarien, vasemiston ja KD:N takinkääntöoperaatiot, kuten tietysti Kataisen ja kumppaneiden sokeus ja vallanhimo..
Kuka se juhlii nyt...kuka? Kok?SDP?Vas?RKP?Vihr?KD?
tulee seuraaviin vaaleihin (pikaisiin) jätti-jysähdys!
" ketä ne on ne sankarit jotka meidän rahoja fuulas...ja ketä ne on ne sankarit jotka Kataisen miinaan astui..."
Pupu-kuusikkohan se siellä, Jyrki veti hatusta 6 kania, simsalabim..,paljon mania..EU-sedät antaa Jyrki-boylle namia.
-Aina hauskaa olla pittää-
Persujen pelko on viisauden alku
Jos hallitus saadaan aikaiseksi, se varmasti pysyy seuraavat 4 vuotta. Mikä hullu puolue hallituksen sisältä lähtisi sitä kaatamaan, jos on nähtävissä, että vaaleissa tulisi kuonoon entistä enemmän? Häh?
Hei ääliöt siellä
Hei ääliöt siellä hallitusneuvotteluissa. Lappaatte rahaa kaivoon.
Jos lappaisivatkin kaivoon
niin saatais vielä takasin...mutta kun pohjattomaan kuiluun...
Mites on liittovaltio?
Uskaltaako kukaan enää villimmissä päiväunissakaan uskoa liittovaltiomahdollisuuksiin noin niinkuin todellisuuden tajun kannalta.
Valtiot olisi nyt kyllä vapautettava tästä EU:sta vai vieläkö joku keksii Suomen hyödyt tässä laivassa? Sanoisinpa että nyt laivas haisee. Mahtaako kokoomuksen äänestysväki olla yhtä tiukkarivistä porukkaa kun varsinainen Kenraali-Kataisen alokkaat ovat. Olisi mielenkiintoista saada tietää heidän kannanottonsa liittovaltioon ja yleensäkin euroopanvaltioitten tukemiseen.
Liittovaltio on
Suomen itsenäisyyden lopullinen tuho. Kaikki päätökset tehdään tuolloin muualla kuin Suomessa. Nyt onkin korkea aika reagoita tähän esiin tulevaan perustuslain äänestyksen toiseen käsittelyyn. Ottakaa hyvät immeiset yhteyttä kansaedustajiin ja kertokaa mitä tulee tapahtumaan jos eduskunta hyväksyy lain 60/2010 (Suomi kuuluu EU:hun)toisessa käsittelyssä.
"Irvokkain" tilanne syntyy kun etelän isot maat pääsevät päättämään esim. miten Suomeen tulee sijoittaa kaikki Euroopasta turvapaikkaa hakevat. Suomessahan on "lääniä" mihin sijoittaa. Tämä vain yksi esimerkki. Ei ole merkitystä sillä että liittovaltio maksaisi sijoittamiskustannuksia.
Doda doda
Eikös se olisi ollut parempi reagoida paska hätään ennen 17.04.2011 päivää vae olko silloo ne vualit missee saip iänestee perussuomalaissii?? Mittee sitä ny ennee rypistee ku oo kääkki housulois ja toesta pukkoo?? Eekkö se oles ensimmäänen iänestys pitännä mennä porttukaali tukipaketilleen et 161 vastaan, 10 poekkee, 2 tyhjee ja 27 jaa iäntä?? Mittee se nyten men et 137 jaa ja olikkoo se 60 ja vähä piälle vastoon???
Julistetaan sota
Julistetaan sota Ruotsille ja antaudutaan heti ehdoitta. Ruotsin kieltähän me jo kaikki osaamme ja kruunuja käyttää. Voimme olla EU:ssa mutta meidän ei tarvitse tukea euroa ja PIIGS maita. Vai olisiko Norja parempi. Norjan valtion talous oli tämän vuoden ensimmäisen kolmen kuukauden aikana 8 miljardia euroa ylijäämäinen.
Kannatan Norjaan
hyökkäämistä. Ammutaan pari tuntia ilmaan ja antaudutaan. Norja on Ruotsia paljon rikkaampi maa. Nato-kysymyskin ratkeaisi samalla.
Loistava idea
palan jo halusta päästellä moottorikelkalla parhaimmille rautuvesille!
En usko..
... että sotavangeille ja miehitetyn maiden kansalaisille on perinteisesti kuulunut miehittäjämaiden edut?
Jos sota tulisi
Emme koskaan antaisi periksi, vaan me taistelisimme itsenäisen Suomen puolesta loppuun asti.
Vai itseäisen!
Taitaisit taistella venäläisen Suomen puolesta!
Jokaiselle lakkoilijalle kirjallinen ilmoitus, että työstä
poisjäänti tulkitaan irtisanoutumiseksi ja palkanmaksu päättyy heti.
Kummasti syntyy yhteiskuntarauhaa sillä.
Ja jos Kreikka ei taivu, ei anneta rahaa. Kun kansalta loppuu palkanmaksu, ääni muuttuu kellossa.
Mitäse auttaa jos ME ei anneta
Jyrki on tehny sillävälin jo kierroksen täysjaolla, ALL IN...juoksee kuin hullu salkun kanssa tukka suorana ja huutaa: "minulla on enemmistö...signeeraukset...minä olen enemmistö...täältä tullaan eurooppa..."
Hirmuinen mekkala
se nousisi Suomessakin, jos täällä kaikkien pitäisi hyväksyä julkispuolella palkkojen, etuuksien ja eläkkeiden reippaat leikkaukset. Sekin voi vielä olla edessä, kun meidän omatkaan pökeröt eivät ymmärrä edes kestävyysvajeen kokoluokkaa.
Kreikkalaisia ei saa ajaa liian ahtaaseen rakoon, eikä itsenäistä valtiota voi mennä ryöväämään. Se olisikin varsinaista rosvokapitalismia, pitkästä aikaa Euroopassa.
Kreikassa pitää tehdä velkajärjestely vielä kesän aikana. Kreikka ei voi olla enää mukana nykyisessä eurossa, palatkoot vaikka drakmaansa toistaiseksi. Kreikkalaiset poliitikot ja muut pahimmat huijarit viimeisten 15 vuoden ajalta pitäisi laittaa lusimaan.
eli mitä suosittelet? Että Kreikka sosialisoi pankit?
ja rupeaa painamaa puotipaperille omaa rahaa?
Sardiinejahan riittää meressä, ei nälkään kuole.
Juu noin!
Kreikan kannattaa irtautua EU:sta, ja myös sanoutua irti IMF:n sairaista lainaehdoista. Kreikka voi itse antaa itselleen lainaa 3-4% korolla, tai hakea sitä kiinalaisilta.
Siinähän sitä
ohjetta tulikin. Jotenkin ne asiat Kreikassa vain pitäisi veivata järkevälle tolalle. Tottahan sitä humanitaarista apua annettaisiin kreikkalaisille siinä missä muillekin.
Kreikka on nyt kuin pikavippikierteeseen joutunut yli varojensa elänyt poppoo, jota ulosotto uhkaa. Ei se touhu tokene lisää vippiä jakamalla eikä sellainen olisi vastuullista auttamista. Rahoittajien vastuu toteutuu Kreikan lainoissa joka tapauksessa, myös Suomen antamien lainojen takaisin perinnässä. Takkiin tulee, vaikka takkia kuinka kääntelisi.
Liikaa vasureita
70% kreikkalaisista on demareita tai jos jonkunlaisia kommunisteja. Toivoton yhtälö tulevaisuutta ajatellen. Ainakin he saavat lisää toivomaansa viihdettä väkivaltaisten mielenosoitusten muodossa. Änkyröille kun ei kelpaa mikään. Kaikki on aina väärin.
Tästä sen näkee kun maassa on liikaa vasemmistolaisia huseeraamassa, niin kaikki menee väistämättömästi kuralle. Se kannattaisi Kataisenkin pitää mielessä.
Siinä meni itsenäisyyden viimeisetkin rippeet.
Tämähän tarkoittaa sitä, että Kreikka menettää kokonaisvaltaisesti itsemääräämisoikeutensa. Ulkopuoliset velkojat kun alkavat "järjestellä" asioita niin siinä menee ensimmäisenä koulut ja terveydenhuolto päin persettä.
Noh, tämähän on juuri sitä mitä Katainen haluaa Suomeenkin. Ulkopuolinen rahaeliitti päättää pian meidänkin budjetti asiat.
Yrittääkö täällä US:ssa joku tosissaan väittää, että tämä on hyvä ratkaisu??
Kreikan EU-paradoksi:
Ilman Euroa Kreikka ei alkujaankaan olisi siinä kusessa, kuin on nyt. Kukaan ei olisi lainannut moisia summia maalle, johon kukaan ei luota. Luottamus tuli Euron myötä, ja katastrofi oli valmis.
Taas yksi syy Suomelle erota EUsta - ennenn kuin olemme itse samassa liemessä.
Turha kaasuttaa
kun mopo on jo ojassa.
mielenkiinoista
vaikuttaa aivan yritykseltä sodattomaan aluevaltaukseen. Noh, katsotaan miten käy ja kenen kaikkien kesken pienet ja mitättömät kreikkalaiset jaetaan.
Tulevan hallituksen
ohjelman pääkohtia ovat tiemmä rasismin nyppiminen, sekä Kreikan ja muiden ongelmamaiden tukeminen. Vakuutta vastaan tietysti!
"Turvaavaa vakuutta vastaan saa lainaa kaikilta pankeilta, mutta vakuutta vastaan vain Kataiselta":
http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/veijo/article633280.ece?s=u&wtm=tt-...
Kyllä jokaisen lainan antajan pitää kantaa vastuu itse
on se sitten kotimainen tai ulkomainen taho.
Kun kerta ovat antaneet lainaa on heidän oma häpeänsä jos joutuvat laskeman korko toivetaan ja antamaan lisää aikaa vaikka 10-30 vvuotta .
Samahan se on missä se raha on lainassa kun korkoa tulee jatkuvasti vaikka sitten vain 0,1 % sekin on enemmän kuin ei mitään.
Kreikan kansa
Jos Kreikan kansa menee mielummin konkkaan kuin yksityistää terveyskeskukset sun muut niin menkööt konkkaan. Miksi muutaman kravattikauluksen pitää sanella miljoonan ihmisen elämä, ihan kuin olisivat jotain yliviisaita jumalia. Röyhkeitä. Ai niin, demokratia. Demokratia, jossa valehdellaan ennen vaaleja ja toimitaan miten sattuu vaalien jälkeen ja kaunistellaan asioita ja mediakontrolloidaan. Tyhmä ihminen kun käyttää sellaiseen turhuuteen niin paljon energiaa. Iriootti.
Miksi juuri arvauskeskukset?
Yksityistää voisi esimerkiksi Akropoliin, panna sen palasiksi ja myydä ulkomaille - esimerkiksi Suomeen. Saisimme rakennusliikkeille jotain uutta vanhaa purettavaa.
mielipide: koko eurooppalaisen rahoituskriin ydin
Koko eurooppalaisen rahoituskriisin ydin Suomessa viime vuosina vallinnutta politiikkaa myöten on yksityistämishyökkäys valtioita ja laillisia demokratioita sekä niiden omaisuutta ja toimintoja kohtaan.
Jussi Vaarala
eettis-realistisen aatteen kehittäjä
Somerniemi
Totta kai on
Eikä sitä ole edes suuremmin salailtu.