Nokian Saksan tehtaan sulkemisesta kärmistyneet saksalaistyöntekijät ovat julistaneet Nokian kännykät ostoboikottiin. Työntekijät osoittivat mieltään pohjoissaksalaisen Bochumin tehtaan portilla, heittelivät nokioitaan maahan ja murskasivat ne näyttävästi kengänpohjillaan: Näin toimii Nokia.
Nordrhein-Westfalenin osavaltion pääministeri Jürgen Rüttgers vaati tapaamista suoraan Nokian Suomen johdon kanssa, mutta Nokia kieltäytyi ehdotuksesta, koska tehtaan lopettamispäätös on "erittäin tarkasti harkittu".
Rüttgers halusi työstää ehdotuksia, miten Bochumin tehdas voitaisiin pitää pystyssä. Hän sanoi työntekijöiden olleen valmiita joustamaan työehdoista, mutta heille ei annettu neuvottelumahdollisuutta. Nokia on luvannut saksalaisille sosiaalisuunnitelman.
Rüttgers varoitti, että Bochumin tehtaan kesäksi ilmoitettu sulkeminen vahingoittaa suomalaisyhtiön julkista kuvaa. Nokiaa mainostetaan Saksassa nyt julkista apua nauttivaksi yritykseksi, joka heinäsirkan lailla nappii rahat mistä saa ja siirtyy mehevimmille pelloille, kun tuen maksaminen loppuu.
- Nokia haluaa varmaan edelleen myydä Saksassa Handyjä, Rüttgers piikitteli. Kännykkää kutsutaan Saksassa Handyksi.
Nokia perusteli tehtaan sulkemista saksalaisten kalleudella. Palkkojen osuus matkapuhelimen kustannuksista on saksalaistietojen mukaan kuitenkin vain viisi prosenttia.

Kommentit
Milloinkas ne korvaukset Lapin polttamisesta saadaan?
Milloinkas ne korvaukset Lapin poltosta saksalaisilta saadaan?
Vastaus on tässä
Vastaus on tosiaankin tässä kolumnissa, eli ne tulevat samalla sitten kun...
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#sotatuhot
M. Eiramaa, tutkija, KNFIJV
Huomaan, että asian tiimoilta ei ole vielä objektiivisuutta
Pahimpia elossaolevia asioita, ovat Neuvostoliiton juhlimat, Karjalan kylissä lapsia ja viattomia perheitä murhanneet partisaanit kansallissankareina.
Jos Suomen punakapinasta ei ole vielä yksimielisyyttä, että se oli Saksasta kiirineen sosialismiaatteen yhteiskuntaterrorismia niin tässä varmasti menee vielä pitkään ennen kuin hyväksytään yksimielisyyttää toisesta maailmansodasta Suomen osalta.
Suomihan oli täysin heittopussi Saksalle ja Neuvostoliitolle, sekä myös liittoutuneiden länsivaltioille. Kas kun ei kerrota Suomen olleen aseveljiä Japanin kanssa ja sodassa Kiinaa, Indonesiaa ja Koreaa vastaan!
Jospa kerrot vielä "ääneen", millä samalla ne tulevat, kuin lukemalla pitkän kirjoituksesi? Siiskö yhtäaikaa?
Aseveljet
Olikohan se Hakkapeliitassa vai Suomen Kuvalehdessä sota-aikana sarjakuva, piirtäjää en muista, eikä Erkki Tantun Rymy-Eetu ollut kyseessä, jossa näytettiin, kuinka urheat japanialaiset aseveljemme banzaita huutaen taistelivat pahuutta vastaan.
Vallankumoukselliset liittolaiset
Vallankumoukselliset liittolaiset Hitler ja Stalin taas, toisen maailmansodan aloittaessaan 1939-1940, kovastikin ja ihan oikein dokumentoiduissa puheissa ja kirjoitelmissa korostivat veljeyttään ja natsifasismin ja neuvostofasismin aatteellista sukulaisuutta eikä vain strategista liittoaan punalippujensa alla - ks. esim.
http://www.hot.ee/liitlased
ja myös
http://rescordis.net/knfijv-carsfi.html#posters
M. Eiramaa, tutkija, KNFIJV
Toimittajalle pienenä
Toimittajalle pienenä maantieteellisenä täsmennyksenä: Bochum ei ole Pohjois-Saksaa nähnytkään.
Aina kun saksalaisten kanssa on kiistaa mistä tahansa asiasta, niin joku älypää vetää heti mukaan Lapin polttamisen. Nytkin kesti peräti kuusi pitkää minuuttia uutisen julkaisusta. Hoh-hoijaa...koittakaa keksiä jotain uutta....
Vuosisadan mitalla mitattavia investointeja ja sotia
Tuossa kuvassa AGM:n ammattimaisen itkijämummon asusteethan on kuin Ferrari-kuskilla!
Ei SAK:lla ole noin hienoja vetimiä!
Lapin polttaminen liittyy Saksan ja Suomen suhteisiin siinä missä Nokia ja Bochumin itkijämummot. Hyvältä oikein tuntuu, kun saksalainen saa vähän edes tuta meiltä Hilterin määrittelemiltä "länsi-mongoleilta" suomalaisilta.
Viele abends im "kapakka"
...und so gehts diesem "Ladys" guten sorgen.
Lapin tuhon korvaukset
Demagogi ei tunne Suomen lähihistoriaa. Rovaniemen polttivat suomalaiset kaukopartiomiehet. Lapista vetäytymisessä vuonna 1944-1945 saksalaiset toimivat sovitusti suomalaisten kanssa mutta kenraali Siilasvuo toimi omavaltaisesti hyökkäämällä saksalaisten selkään vastoin Marskin määräyksiä, joka suututti saksalaiset. Hitlerin määräyksellä saksalaiset eivät polttaneet kirkkoja, kouluja eikä niitä asuinrakennuksia, joissa oli asukkat. Suomi ei myöskään maksanut noin kahden vuoden sotavelkojaan Saksalle. Tali-Ihantalassa saksalaisten apu meille oli aivan ratkaisevaa. Olisimme joutuneet venäläisten miehittämiksi ilman tätä apua. Kannattaa katsoa ainakin siitä tehty Åke Lindmanin elokuva. Asioista sovittiin saksalaisten kanssa jo vuonna 1954 vai oliko vuonna 1956. Talvisodan rauhaan vaikutti ratkaisevalla tavalla Hitlerin väliintulo puolestamme. Kannattaa lukea opetusneuvos, res.maj Erkki Hautamäen kirja "Suomi myrskyn silmässä." Asiasta on lisää sivulla www.promerit.net.
Eli tilit ovat tasan sakujen kanssa. Saamapuolella on vain vielä saksalaisten sotilaiden lapset Suomessa eli ns Wehrmachts Kinder.
Jali Raita, diplomi-insinööri
Rovaniemen polttivat "kaukopartiomiehet"
Rovaniemi oli saksalaisten hallussa 1941 alkaen. Raja kulki Oulun seudulta Nurmekseen, minkä pohjoispuolinen alue oli saksalaisten joukkojen hallussa.
Miten siis joku kaukopartioporukka polttaa saksalaisten hallussa oleva Lapin läänin päähallinopaikan?
Jos taas saksalaiset olivat vetäytymässä niin miksi suomalaiset olisivat polttaneet juuri valtaamansa Rovaniemen?
Opetettiinko jossain teknillisistä korkeakouluista, nykyisistä teknillisistä yliopistoista, esimerkiksi rakennustekniikan linjalla, että suomalainen kaukopartioporukka onnistui polttamaan Rovaniemen saksalaisten pitäessä sitä hallussaan?
Rovaniemen polttaminen
Rovaniemen polttaminen
Rovaniemelle tuli kärkijoukkona sissivääpeli Reino Karhun johtama joukkue. Asemalla on vielä saksalaisten ammusjuna, jonka Karhu pääti räjäyttää. Ammusjunaa vartio vain kaksi saksalaista sotilasta, jotka Karhu hiljensi. Ammusjunan räjäyttäminen aiheutti kuitenkin räjähteiden sinkoilun puurakenteiseen kaupunkiin, joka syttyi tuleen. Räjähdyksen voima oli niin suuri, että se kuului Kiirunaan saakka. Suomalaisten pääjoukkojen tultua paikalle seuraavana pävänä Karhu joutui kuulusteluihin mutta katastrofi haluttiin salata ja laittaa se sakujen piikkiin. Kuulustelupöytäkirjat tuhottiin. Kuolinvuoteellaan Reino Karhu kertoi Rovaniemen polttamisen ystävälleen Erkki Kerojärvelle. Asia on raportoitu myös saksalaissa lähteissä.
Jali Raita, diplomi-insinööri
Ei siis poltettu
Suomalaiset eivät siis polttaneet Rovaniemeä, vaan räjäyttivät ainoastaan ammusjunan. Miksi saksalaiset olisivat jättäneet lopun polttamatta, kun kerran polttivat muutakin?
Saksan ja Demagogin pierut
Kyllä tässä nyt haisee vain Demagogin piereskeleminen. Luehan Demagogi vaikkapa Marskin muistelmat. Marskin mukaan Saksa ei ollut sopinut Suomen kuulumisesta Neuvostoliiton etupiiriin ainakaan siten että Neuvostoliitto olisi voinut valloittaa Suomen. Muilta osin luehan Demagogi aluksi opetusneuvos, res.maj. Erkki Hautamäen kirja "Suomi myrskyn silmässä", niin tiedät enemmän. Ymmärryksestäsi en ole kuitenkaan niinkään varma. Tosiasiassa Churchill "myi" Suomen Stalinille lokakuussa 1939.
Jali Raita, diplomi-insinööri
Somero
Sinä et tiedä, mutta luulet tietäväsi!
"...mitä se joutuu menettämään, koron kanssa, sekä niitä terveisiä, jotka hän sotamarsalkka Mannerheimin kautta lähetti minulle pääministerinä kesällä 1935 ja joissa oli luvattu, että jos Venäjä hyökkää Suomeen, Göring heti lähettää lentokonelaivueen avuksemme...."
Ja mistäpä nämä asiakirjat löytyvät? ERKKI TUOMIOJAN joka nyt sentään perkele on DEMARI! takaa! (pyydän ryöhtäystäni Jalilta ja muiltakin anteeksi, sillä EN SIEDÄ IDIOTISMIA SUOMEA KOSKEVISSA ASIOISSA!)
http://www.tuomioja.org/index.php?mainAction=showPage&id=1285&category=2
Mannerheimin muistelmat
"Luehan Demagogi vaikkapa Marskin muistelmat. Marskin mukaan Saksa ei ollut sopinut Suomen kuulumisesta Neuvostoliiton etupiiriin ainakaan siten että Neuvostoliitto olisi voinut valloittaa Suomen."
Varmaankin Mannerheim kuoli jo ennen kuin lisätieto oli saatavissa. Hitler petti Neuvostoliiton marraskuussa 1940, kun Saksa ryhtyi vastustamaan sitä, että Neuvostoliitto olisi voinut järjestellä Suomen ja Romanian loppuun.
Jotkut eläkeläiset myyvät Suomen - tuosta vaan!
Älkäämme hermostuko, vaan odottelkaamme taas Hesaria, jos siellä taas sunnuntainumerossa tulisi taas vaikka jotakin elintärkeitä ohjeita kokoomuslaiselta, entiseltä virkamieheltä, nykyisin eläkeläiseltä, näihin Suomen asioihin! :)
"Finnairin palvelu oli heikkoa"
"Kun minä matkustan niin paljon ulkomaisilla lentoyhtiöillä, niin Finnairin palvelu on näihin verrattuna heikkoa. En saanut sorsaa henkilökunnalta vaan jouduin ruokailun aikana laskemaan kaikki veteni penkille. VAin Finnair, tuo kepulaisten firma, voi toimia noin huonosti maksavaa asiakastaan kohtaan!"
Kumma jutska, että tollaisia valituksia tulee vaan suomalaisilta noihin Hesarin palstoille? Heh:)
Boikotti koskee vain Nokiaa, ei maatamma
Ylikansallinen Nokia ei enää ole aikoihin ollut suomalaisomistuksessa eli turhan henkilökohtaisesti boikottia ei kannata ottaa. Nokia työllistää 115 000 ihmistä, joista muutamia tuhansia Suomessa.
Samoin suurimmat omistajat löytynevät käsittääkseni Yhdysvalloista.
Toisaalta ymmärrän työntekijöiden pettymyksen ja katkeroitumisen, kun voittoa tuottava tehdas suljetaan. Näin se vaan nykyään menee.
Kuka enää muistaa muutaman vuoden takaista Der Spiegelin uutisoimaa Saksan Greenpeaceosaston julkaisemaa propagandauutista, jossa kohteena olivat maamme ympäristöä "saastuttavat" paperitehtaat? Tuskin kukaan, mutta kyseisen järjestön Saksassa merkittävän arvovallan johdosta metsäjättimme menettivät hetkessä useiden prosenttien markkinaosuuden ja siinä sivussa satoja miljoonia euroja.
Joka tapauksessa suurelta monikansalliselta yhtiöltä ei nykyään vaadita mitään perusteluja tuotannon siirtämiseen halvemman työvoiman maihin. Suomessakin tullaan näkemään vielä näyttäviä poismuuttajia monelta alalta. Yhteisvastuullisuuden käsite ja moraali ovat historiaa menneiltä vuosikymmeniltä.
Siitähän se varmaan Kairamo itteensä tärräytti
Hyvä maahan tämä Meidän Suomi-tamma on! (jonka hauskasti vahingossa kirjoitit). Koettakaamme parhaamme tehdä sen eteen!
Kaikki on nollasummapeliä. Mietin joskus sitä, että se Kairamon kuolema taisi vain olla sitä, ettei se ymmärtänyt näitä videopelien ja mp3 ym. Ipodien touhua. Hän taisi olla liian sellainen aitovierien tai miten sitä sanotaan, sellainen "teknologiarajoitteinen" juntti vain - joka sai vähän liian ison kylähullun vision?
En halua tässä ilkkua enkä toisaalta korottaakaan, mutta olihan se melkoinen visio. Ja nyt se vaan nyt on totta!
Lipposen "Suomenhintainen" yritys
Näytelmä "Minä se vain tulen pääkomissaariksi":
Sosialistisen Internationaalin missio
Saksan edistyksellisyyden jatkuva perseennuoleminen suomalaisten kustannuksella ja parhaimmat kaverit jotka lupasivat kaikkee:
Berlusconi (Italia), Elintarvikevirasto
Persson (Ruotsi), Eu:n pääkomissaarin virka
Jo rupes hieman tökkimään!;)
"Soittakaa joku sitä Chaplin elokuvien piano musiikkia nopeaan tahtiin tähän sanomani päälle"
Nokia suomalainen
Suomalainen on rehti, suomalainen on sisukas.
Nokia pettaa ja antaa periksi. Onko Nokia enää suomalainen??? Vaihdoin jo ajat sitten toiseen merkkiin:), joka ei ole ontuva Erikson. Kannatan Nokia Boikottia.
Nokia 9500 Communicator => Nokia 1600 => Samsung SGH-i600
Nokia 9110i Communicatorin ja Nokia 9500 Communicatorin haltijana tuli mieleen vartoa oikein Salossa (sieltä, mistä Niinistökin on) valmistettua Nokia E90 Communicatoria.
Ongelmaksi tuli kuitenkin saatavuusongelmat (valmistetaan liian vähän, on lastentauteja, pidetään tappiollisessa tuoteryhmässä hintaa korkealla mielikuvan vuoksi). Sitten alkoi kuulua kulkupuheita, että näyttö naarmuuntuu siksi, että se on ulottuu liiaksi näppäimistöä vastaan. Lehdissä aluksi julkaisematon kulkupuhe oli se, että mikrofoneissa on vikaa.
Nokia 9500 Communicator oli huippua, mutta siitä katkesi toinen sarana ilman mekaanista iskua. Elisan matkapuhelinmyynnin vanha asiantuntijamyyjä totesi, että "sitä on liikkellä". Samaa mieltä oli myös uimahallissa ollut Nokia E90 Communicatorin onnellinen käyttäjä. Toisin sanoen heräsi epäilys, että Nokia 9500 Communicatorin tyyppivika on saranan katkeaminen.
Kun Nokian huippumalli, joka on valmistettu Suomessa eikä Kiinassa, Unkarissa tai Romaniassa, potee saranavikaa ilman, että Nokia "kutsuu kotiin" autotehtaiden tapaan ja maksaa runsaan 100 euron remontin, tuli mieleen, että kannattaako aivan 800 euroa - 900 euroa maksaa Nokia E90 Communicatoristakaan.
Matkapuhelimessa kannattaa olla sekä HSDPA että WLAN. HSDPA siksi, että se on "nykyaikaa" ja WLAN siksi, että HSDPA maksaa eikä sitä ole juurikaan saatavissa niin kuin WLAN:ia matkoilla esimerkiksi kirjastoissa tai niiden pihoilla.
Ostaessaan sadoilla euroilla susia, periaatteessa hyviä, mutta käytännössä mekaanisesti kestämättömiä ratkaisuja, tulee varovaiseksi.
Jos hukkaisi runsaan 800 euron sijasta vain 400 euroa älykkääksi väitettyyn puhelimeen, olisi riski pienempi.
http://www.samsung.com/fi/products/puhelin/matkapuhelin/sgh_i600.asp
Unkarilaiset heimoveljet puskevat puhelimia tosissaan ja Nokia on vienyt mukanaan Unkariin myös matkapuhelinten kuorentekijä, Eimo:n eli Foxxconnin Lahdesta ja Hollolasta.
Unkarilaisten tuotoksista Nokia 3310 oli sellainen, että sitä esitteli ylpeänä myös budapestiläinen taksinkuljettaja.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nokia_3310
Unkarilaiset pystyvät tekemään myös Nokian kehitysmaamalleja, kuten uutukaisen Nokia 1600:n.
http://www.nokia.fi/A4312189
Puhelimen suositushinta Suomessa on 59 euroa, mutta sen saa myös akun hinnalla 29 eurolla tarjouksesta. Ihme, ettei kilpailuvirasto ole tutkinut, miten 26 euron hintaisen akun hinta oikein muodostuu. Puhelin on ilmainen, kun ottaa huomioon kolmen euron arvoisen laturin. Unkarissa pystytään tekemään Nokian kehitysmaamalleja ja Nokia 1600 riittää puhelimeksi, ellei tarvitse taskutietokonetta.
Puhtainta iloa on saksalaisen sanonnan mukaan vahingonilo. Uskoisin, että joku yleissanomalehden tai yleisaikakauslehden naistoimittaja jo kyttää, koska kauppoihin tulevat ensimmäiset romanialaiset Nokiat, jotta voisi julistaa sisämarkkinan glooriaa. Mikähän on romanialaisen tyypillisessä työsuhteessa olevan toimittajan palkkataso? Voisiko lehden toimittamisenkin ostaa halvemmalla?
Samsung SGH-i600
Muutan hieman mielipidettäni Samsungista. Kävin katsomassa sitä eikä siinä ollut Office-toimintoja, mitä on esimerkiksi vanhassa 40/80 Nokia 9500 Communicatorissa. 9500:sta puuttuu HSDPA, mutta WLAN siinä toki on. Jälkimarkkina-arvo on noin 150 euroa - 200 euroa. Viidessä vuodessa 800 euroa => 200 euroa.
Kuka halusi halpoja puhelimia
Jos joku teistä rakkaat kirjoittajat on valmis maksamaan puhelimestaan 150,- saksan lisää niin ilmoittautukaa. Teitä tarvitaan varmaankin muutama miljoona niin saksalaiset saavat pitää työpaikkansa.
Saksalaiset ja suomalaiset haluvat puhelimensa kaikki ominaisuudet ja mahdollisimman halvalla.
Valitettavasti markkinataloudessa ja globaalissa taloudessa joudutaan tekemään päätöksiä jotka mielyttävät sijoittaa, eikä siinä muutaman tuhannen työpaikan siirto maasta toiseen merkitse mitään.
Suomalaiset yritysten pitää kehittää kallliimpia ja laadukkaampia tuotteita, jotta niitä kannattaa valmistaa Suomessa ja Saksassa.
Naurettavaa kirjoittaa, että suomalaiset kostaisivat Lapin polttamisen jollain työpaikkojen siirrolla.
Paljon rohkeampaa olisi sakottaa venäläisiä rekkoja 1000eur/tunti laittomasta pysäköinnistä pikatiellä.
300 euroa - 800 euroa
Itse olen maksellut puhelimista yleensä 300 euroa - 800 euroa, koska en etsi niinkään uudenvärisiä kuoria ja muotoilua, vaan tietoliikennetekniikkaa, kuten 3G:ä tai WLAN:ia, mahdollisesti myös HSDPA:ta. Kyse ei siis ole puhelimesta, kuten Nokia 1600, joka vaikuttaa melko kestävältä (kovat muovinäppäimet), pitkä akunkesto (ei puhelimeen kuulumattomia ylimääräisiä toimintoja).
Samaan aikaan kun Nokia puskee kehitysmaapuhelimia maailman matkapuhelistamiseksi, voi kuulla oululaiselta kokoomuslaiselta eurokansanedustajalta, joka on opettajien lapsi ja siis ilmeisesti jonkinlainen suomettarelaisen sivistyksen edustaja, ettei suomalainen työnhakija tarvitse matkapuhelinta (koska se on ylellisyyttä). Pitäisiköhän 1 700 kemijärveläiseltä kerätä kapulat pois ja palauttaa heidät aikaan ennen puhelinta?
Jos jättää vuodessa 9 litraa absoluuttista alkoholia 10 litrasta juomatta ja jättää kolmannen tai toisen etelänmatkan vuodessa pois, alkaa olla varaa XO-konjakkiin ja taskutietokoneisiin.
Myös matkapuhelinsopimus kannattaa tehdä edulliseksi. Jos sattuu asumaan reviirillä, Saunalahden Ykkösellä eivät matkapuhelut maksa vuorokaudessa missään tapauksessa enempää kuin euron vuorokaudessa. Jos puhuu tuntikausia joka toinen päivä, eivät löpinät maksa kuin 15 euroa. Tuo hinta on alle 20 euron - 24 euron keskilaskua.
Nokian toimintaa pidetään
Nokian toimintaa pidetään vastuuttomana lopettaessaan Saksasta kännykkätehtaan. Kaikki muut kännyköiden valmistajat ovat jo ajat sitten lopettaneet kännykkätehtaansa Saksasta tai menneet konkurssiin. Niistä ei pidetty suurta meteliä mutta kun viimeinen tehdas suljetaan niin bokotointimielialaa yritetään lietsoa.
Tilanne on aivan sama vanhojen metsien osalta - Saksassa on ollut runsaasti metsiä mutta teollistumisen seurauksena ne on suurelta osin hakattu. Nyt saksalaiset haluavat kieltää Suomesta "vanhojen"metsien hakkuut koska täällä ovat muka Euroopan viimeiset aarniometsät, jotka halutaan säilyttää jotta saksalaiset pääsevät niitä ihailemaan.
Suuri maa ei piittaa pienen maan edun mukaisista ratkaisuista jos ne ovat vähäisessäkin mielessä sille epämieluisia. Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan.
Lepeda
Kaikella on aikansa; myös riistolla
Nokian harjoittama riistokapitalismi Bochumin tehtaan sulkemisen muodossa ja muutto Romanian köyhiä rahastamaan vahingoittaa selvästi suomalaisyhtiön julkisuuskuvaa.
Olisiko tj. Jorma Ollila Olli-Pekan tavoin antautunut ahneiden osakkeenomistajien voittopyyteiden edessä?
God knows. Taitava johtaja olisi kuunnellut vastapuolta ja neuvotellut vaihtoehdoista ottaen huomioon saksalaisen neuvottelukulttuurin sekä hoitanut tiedottamisen asiallisesti.
Kaukana Nokiasta on Raamatun Joosefin taidokkuus hallita kansaa ja yleistä mielipidettä vaikeissa olosuhteissa.
Tehdyistä ja tekemättömistä teoista maksetaan palkka. Täällä ajassa ja kerran kirkkaudessa. Ja Jeesus tietää kertoa varoittavan esimerkin mammonakumartamisen vaaroista myös tämän päivän rikkaille.
Ja Jeesus puhui heille vertauksen sanoen:
"Rikkaan miehen maa kasvoi hyvin.
Niin hän mietti mielessään ja sanoi: 'Mitä minä teen, kun ei minulla ole, mihin viljani kokoaisin?'
Ja hän sanoi: 'Tämän minä teen: minä revin maahan aittani ja rakennan suuremmat ja kokoan niihin kaiken eloni ja hyvyyteni;
ja sanon sielulleni: sielu, sinulla on paljon hyvää tallessa moneksi vuodeksi; nauti lepoa, syö, juo ja iloitse'.
Mutta Jumala sanoi hänelle: 'Sinä mieletön, tänä yönä sinun sielusi vaaditaan sinulta pois; kenelle sitten joutuu se, minkä sinä olet hankkinut?'
Näin käy sen, joka kokoaa aarteita itselleen, mutta jolla ei ole rikkautta Jumalan tykönä." Luuk 12:16-21
Parasta Nokian omistajille ja johdollekin olisi etsiä elävien ja kuolleitten Jumalan antamaa rikkautta ja neuvoa liiketoimintaongelmissakin.
Ettei kävisi kuten kertomuksen rikkaalle miehelle:aika loppui kesken. Eikä suuruudenhullu kaveri ehtinyt lepäämään tai iloa pitämään, ennenkuin Herran lähettämä Noutaja korjasi omansa tuonelan vaivaan.
Mikko Lahti
saarnaaja
http://www.pp.kpnet.fi/mila