Kreikalle paluu drakmaan olisi huomattavan kova isku, jolla olisi vakavia seurauksia, arvioi Aktian pääekonomisti Timo Tyrväinen. Hän selvitti eurosta irtautumista vertaamalla tilannetta Baltian maihin, jotka itsenäistyivät ja saivat oman valuuttansa 1990-luvun alussa.
Tyrväinen huomasi, että uuden valuutan saaminen kesti Virolla, Latvialla ja Liettualla 1,5–2 vuotta päätöksen tekemisestä aina rahan käyttöönottoon. Kreikka ei tällaista aikajännettä kestäisi varsinkaan, kun Tyrväinen uskoo, että ulkopuoliset rahahanat lyötäisiin välittömästi kiinni, jos Kreikka ilmoittaisi paluusta drakmaan. Tällöin maalla ei olisi varaa enää mihinkään, ei palkkoihin taikka öljyyn.
– Minun teesini on se, että Kreikka joutuisi vielä pahempaan talouskurimukseen, jos se alkaa rakentaa omaa valuuttaansa ja devalvoi sen sitten aikanaan. Väitän, että sisäisen devalvaation tie, eli palkkojen alentaminen on sittenkin helpompi tie. Parasta olisi, jos sen voisi tehdä vähittäisenä prosessina, Tyrväinen pohtii Uuden Suomen haastattelussa.
Palkkojen alenemisen myötä myös hintataso lähtisi laskuun. Tyrväinen tosin huomauttaa, että tämä edellyttää toimivia markkinoita, joiden suhteen ”Kreikalla on vielä tekemistä”.
Kreikan parlamentti päättää tänään maan julkisen talouden säästöohjelmasta. Nordean pääekonomisti Roger Wessman arvioi Ylen haastattelussa, että jos säästötoimia ei hyväksytä, on jäljelle jäävä ainoa vaihtoehto erota eurosta.
Tyrväinen tunnustautuu siihen julkisuudessa esiintyneiden ekonimistien harvaan joukkoon, jonka mielestä Euroopan taloustoimet ovat olleet onnistuneita.
– Minua on hämmästyttänyt jo aivan tästä Kreikka-kriisistä lähtien, kuinka hyvin euroalueen kokonaiskasvu on sietänyt näitä jatkuvia huonoja uutisia. Yht’äkkiä ymmärsin – ei hemmetti, tämähän tarkoittaa, että kriisit on onnistuttu pitämään Kreikan, Irlannin ja Portugalin kriiseinä. Eli niistä ei ole tullut koko Euroopan ongelma.
– Kyllä se minullakin kesti hetken, ennen kuin tämän asian tajusin, Tyrväinen sanoo.
Tyrväinen ei usko, että Kreikkaan laitetut tukirahat olisivat kaivoon heitettyjä.
– En ole vakuuttunut siitä, että kaikki saataisiin takasin, mutta siitä olen sataprosenttisen varma, että kaikki ei mene. Jos hyvin käy, niin tähän ei mene penniäkään veronmaksajien rahoja.
– Uskon kuitenkin tietäväni sen toisen vaihtoehdon, eli mitä kävisi, jos riskiä ei otettaisi. Silloin on varmaa, että emme saisi takaisin mitään siitä, mitä on jo maksettu. Olisi mahdollista, että meidän talouteemme tulisi sellaisia iskuja pankkien rahoituksen kallistumisen kautta, että sitten saamme lopettaa puheet mistään hyvinvointijärjestelmistä. Sitten oltaisiin lirissä, Tyrväinen toteaa.

Kommentit
Poksahtaa joka tapauksessa
Poksahtaa joka tapauksessa.
Parempi siinä vaiheessa että rahat on Suomessa eikä leviteltynä pitkin Eurooppaa.
Keplottelijat ulos eurosta
Eräät pankkimiehet ja kommissionäri Olli Rehn ovat yhtä mieltä siitä, että Pohjois- ja Keski-Euroopan veronmaksajat joutavat ensisijaiseen vastuuseen Etelä-Euroopan veloista. Siitä kun hyötyvät pankit ja kommissio, vaan eivät ao. kansat, jotka varmaan ovat täysin eri mieltä tällaisten pankkiirien ja Rehnin kanssa. Miksi? Koska kansat joutuvat pankkien ja komission maksumiehiksi. On aika sanoa ei tukipaketeille.
Tyrvänäinen sanoo, että "Jos hyvin käy, niin tähän ei mene penniäkään veronmaksajien rahoja." Tuo on jo aika paksua. Hyvin tukipaketeilla ei ole käynyt, eikä tule käymäänkään. Eli kun käy huonosti, joka on varmaa, niin tukipaketteihin uppoaaa loputtomasti Pohjois- ja Keskieuroopan jo yliverotettujen kansojen lisäverorahoja.
Olisi korkea aika oivaltaa, että hyvän rahan heittäminen huonon perään ei loputtomasti kannata. Kreikan ensimmäinen yli 100 miljardin tukipaketti meni susille, ja nyt esitetään toista mokomaa. Jonossa seisovat Portugali, Iranti ja Espanja...
Jos Kreikka, Portugali ja Irlanti pääsivät eurokerhoon kyseenalaisin paperein, ja niiden hallitukset ovat sen jälkeen ottaneet holtittomasti lainaa yli maan ansaintakyvyn, niin kerhon jäsenyys loppuu. Eurokerhoa ei tarvitse lopettaa, mutta jäseniä voi vaihtaa tai panna hyllylle.
Se ei johda kriisiin näissä eurosta ulosmenevissä maissa, vaan palauttaa ja terveyttää heidän talouttaan, eikä euroakaan sitten enään pidetä keplottelukerhon valuuttana. Euro vahvistuisi, jos kommissiossa olisi kansojen valitsemia komissionäärejä ja tervettä taloudenpitoa, eikä kasvottomia "on sovittu" ylituki-keplottelijoita, joita ei edes EU Parlamentti voi erottaa.
"Kreikka ulos eurosta" on
"Kreikka ulos eurosta" on ihan oikein.
Jo lasten leikkikentällä opitaan, että toisten kiusaaja poistetaan muiden joukosta.
Maksakoon Kreikka itse omista sähläilyistään. Me emme ole siihen velvollisia.
No tässäpä taas analyyttinen kirjoitus
Tässäpä taas tosi analyyttinen vastaus lähtökohtana olevaan kirjoitukseen, joka oli mielestäni kiihkoton ja realistinen. Samaa ei voi kummallakaan kriteerillä sanoa näistä päivystävien persujen jutuista.
Euroopan velkojen verkosto kytkentäkaaviosta
Mielestäni Euroopan velkojen verkostosta on edelleenkin saatava esille ainakin seuraavat perusasiat.
Itse en ole vieläkään, niin valaistunut kuin Aktian Tyrväinen, joten pystyisikö hän ekonomistikollegoineen tekemään meille paikkansa pitävän eurotietopaketin; tekstiselostein ja selventävin kaavioin varustettuna:
1. Kuka lainasi Euroopassa alunperin kenellekin?
2. Kuinka paljon ja minkälaisin sopimuksin sekä vakuuksin?
3. Miksi vakuudet eivät riittäneet? Mihin lainatut varat lopulta menivät?
4. Kenelle nämä nyt vapaana vellovat euromaiden tuet lopulta päätyvät?
5. Ajetaanko jättitukien piiriin koko ajan sinne kuulumattomia velkoja?
6. Miten takuuvelkojen takaisinmaksua voi seurata?
7. Euromaiden valtapuolueiden ja niiden edustajien vaalirahoittajat koko 2000-luvulta?
8. Mihin yksilöityihin lakeihin tai juridisiin sopimuksiin Suomen loputtomalta tuntuva roikkuminen tässä jatkuvasti pullistuvan eurokuplassa pohjautuu?
9. Ketkä henkilöt käytännössä euron pelastustehtävää hoitavat? Suomessa? EU:ssa?
10. Ovatko muut euromaat joutuneet muuttamaan perustuslakejaan Suomen lailla?
Tausta kohta numerolle 10 netistä hakusanoilla:
HE 60/2010 94
Nämä perustiedot saatuamme mekin tiedämme; mikä tilanne on ja miten siihen on jouduttu? Myös Kreikan osalta.
Suomi ottaa jatkuvasti lisävelkaa!
Jo nyt. Katainen pelottelee Suomen lamoista pahimpaan:Henkiseen lamaan? Tää on viimeinen taisto. Taiston jälkeen on savuava rauniokasa ainakin eurosta. Myöhemmin koko läpitte mätä EU?
Suomen kansa elää vapaaehtoisesti, kuin Kreikkalaiset puti puhtaaksi nyljetyt? Vain veronkiertäjät voivat hyvin meillä ja muualla.Valitettavasti.
Korot
Onko silloin enää mitään tehtävissä jos verotuotot eivät riitä enää korkojenkaan maksuun, kansakoulu matikalla ajateltuna, jos pääoma lisääntyy niin tulot riittävät entistä vähemmän edes korkoihin.
En lähettäisi Kreikkaan enää lisää rahaa, jotakin muuta pitäisi keksiä.
tota noin..
"Väitän, että sisäisen devalvaation tie, eli palkkojen alentaminen on sittenkin helpompi tie. Parasta olisi, jos sen voisi tehdä vähittäisenä prosessina, Tyrväinen pohtii Uuden Suomen haastattelussa."
Mites hyvin tämä onnistui Sorsan aikana Suomessa? Sisäinen devalvaatio olisi ollut huomattavasti parempi, mutta AY-liikkeet torppasivat sen heti alkuun, markka devalvoitiin ja PUM melkein tuli konkurssi.
Kreikan konkurssi on selviö
ja Kreikan siirtyminen Drakmaan tuo heille kurjuuden.
Toisaalta muut maat voisivat avustaa Kreikkaa, jolloin
avustukset olisivat korvamerkittyjä ja kulut vähäisempiä.
Nyt joudutaan heittelemään jatkuvasti miljardeja ties minne
ilman vaikutusta. Miljarjit muuttuisivat miljooniksi
ja Kreikka devalvoituisi ilman että kukaan sille mitään
voisi.
Asiaa helpottaa, että Kreikka on maatalousvaltio ja nälänhätää ei tule. Suuri tulolähde turismi, nousisi
pilviin ja ulkomaisiakin toimijoita tulisi pottia
kasvattamaan.
Meidän rahapaja tekisi tarvittavat Drakmat viikossa
ja lissääkin saisi nopeasti.
Miljardit eivät mene "ties minne"
Ne menevät suurille yksityisille liikepankeille, jotka takovat järjettömät voitot "PIGS"-maiden lainakoroissa olevan "riskilisän" vuoksi. Näiden maiden luototus on pankeille riskitöntä, koska EUvostoliitto ei päästä mitään maata konkurssiin.
Koko "kriisi" ja tapa "hoitaa" se ei ole sattumaa. Molemmat ovat suunnitelleet Bilderbergin sedät, joilta Katainen hakee ohjeensa. Siksi Katainen on Urpilaistakin pahempi papukaija: "vastuun kantaminen, Suomen etu, suomalaiset työpaikat." Soinin populismi kalpenee Kataisen rinnalla.
Jonkinlainen lahjonta epäilyttää
Miksi vastoin kaikkia asiantuntijoita, paitsi pankkien, pitää väen väkisin pumpata miljardeja ulkomaalaiseen pankkitukeen?
Miksi maksaa Kreikan konkurssiin pankkien hyväksi? Kreikan maksut pyyhitään pois ja keinottelijat yrittävät olla mahdollimman happamia.
Onko pääministerimme täysi tollo vai täysin lahjottu? Ilmeisesti tollo, jolle on opetettu yksisilmäinen kauhukuva talouden tervehdyttämisen kamalista vaikutuksista.
Tosiasiassa ongelmaa vain pitkitetään ja laskua myös meille kasvatetaan.
Uudet vaalit
heti! Petturihallitus ulos ennen Suomen konkurssia!
Hallitus ulos?
Juu, uudet vaalit ja saamme taas Persut oppositioon!
Ennuste:
Vuoden 2023 Eduskuntavaaleissa Timo Soinin luotsaama Perussuomalaiset saa 199 kansanedustajan paikkaa! Hallituksen muodostaa kuitenkin 1:n paikan saanut Ei-Persu puolue. Soini valittaa taas kovaan ääneen, että Persut eivät voi mennä hallitukseen koska se joutuisi suostumaan päätöksiin jotka se ei voi hyväksyä!
Tyrväinen puhuu
pankkimiehen tavoin ja pelottelee samaan syssyyn, että Suomikin voisi joutua liriin ja hyvinvointivaltio olisi silloin uhattuna.
Pohjimmiltaan on kysymys titaanien taistelusta, kuten on usein todettu. Heiluttaako häntä (pankkiparonit) koiraa (valtiot)? Voi käydä niinkin, että molemmat alkavat tutista, sekä koira että häntä ja tulee paha tauti, kaikkien lamojen äiti.
Valtioilla ja EU:lla on kumminkin valta säätää lakeja ja tarvittaessa hätälakeja. Rahaakin voidaan painaa laillisesti. Koira se kumminkin vielä on, joka häntää heiluttaa, haukkuu ja puree.
Nähdään tässä vielä sekin, mikä on meidän omien ja eurooppalaisten poliitikkojen moraali. Keitä he viime kädessä puolustavat? Kriisimaiden kansalaisia ei saa jättää heitteille, joskin törsäys oliivipuiden maissa on lopetettava.
Rosvomaisten voittojen tavoittelu on estettävä myös siellä keinottelijoiden häntäpäässä, peräaukon puolella koiraa.
Pankkimiehet ovat hauskoja:
Tässä Nalle Wahlroosin tyylinäyte:
http://euartmagz.blogspot.com/2011/06/nalle-wahlroos-pankkiirit-ovat-hau...
Maan tapa
Häntä heiluttaa koiraa, eli hallitus eduskuntaa.
Eduskunta vetää vain lonkkaa, kun ministerit jakavat miljardeja omiin nimiinsä!
Eduskunta aloitti vaaliloman maaliskuun puolivälissä. Vaalien jälkeen ei ollut hallitusta käskemässä. Loma jatkui.
Nyt on pahasti myöhästynyt kesäloma meneillään. Lomalta palaillaan pikkuhiljaa n. 7.9.
Eli Suomi on ilman edustajiensa johtoa 6 kk! No, ei se mitään, niin se tulee olemaan edelleenkin.
Sisäinen devalvaatio
Olisi kiva tietää kuinka tuo sisäinen devalvaatio käytännössä hoidettaisiin. Jos kuvitellaan että Kreikan devalvaatiotarve olisi 50 prosenttia, niin laskettaisiinko kansalaisten palkkoja yms. eläkkeitä jne 5 prosenttia vuodessa seuraavien 10 vuoden aikana. Miten tällöin kävisi kansalaisten kyvyn maksaa lainoja. Entä Kreikan kyky maksaa velkoja kun palkkatulot on tiputettu puoleen ja sitä myötä myös valtion kassaan kertyvät tuloverot ja Alvit on tippunut puoleen Euromääräisesti.
Asuntojen hinnat romahtaisivat, ja asuntovelkaisten käteen jäävät tulot pienenisivät puoleen. Leikattaisiinko myös asuntovelkaisten velat puoleen jotta asuntovelkaisten velanhoitokulut pysyisivät vakiona. Kreikkalaisilla ei luultavasti ole samaa mahdollisuutta kuin jenkeillä lähteä kävelemään ylivelkaisesta asunnosta jne. jne. jne.
Devalvaatio on ikiaikainen tapa ratkoa täysin mahdottomia ongelmia, mutta nyt tämä on pois laskuista. Onko maailmassa yhtään länsimaista esimerkkiä maasta joka olisi selvinnyt ongelmistaan pelkän sisäisen devalvaation avulla ?
Eurolle hyvästit
Kyllä talouspolitiikassakin tietyt rajat ja lainalaisuudet vallitsevat, ja helpointa tulisi kaikille jos ne hyväksyttäisiin. Mutta tässä Kreikka sopassa on niin monta ahnetta kokkia sormineen, että koko tilannetta on useimpien nk. asiantuntijoidenkaan vaikea ymmärtää.
Ja juuri se : miksi ehdoin tahdoin luoda ylipäätään systeemejä, jotka ovat niin läpinäkymättömiä ja siksi arvaamattomia ja niin otollisia kaikenkarvaisille spekulaatioille ja pokerinpeluille - etenkin tässä muutoinkin jo niin korruptoituneessa ja mädässä EU-maailmassa - ?
Kreikka ensimmäisenä irti Eurosta ja rauhaan kasvamaan ja kehittymään, mikä parhaiten tapahtuu ilman ristiriitaisia ja surkeita ohjeita ulkopuolelta.
Kataisen oppirahat maksamme me suomalaiset joka tapauksessa.
Hidas prosessi
Kreikan byrokraattista valuutanluomisprosessia ehdottomasti ja parempi nopeampi vaihtoehto on luoda uusi valuutta, johon kuuluvat Suomi, Saksa ja muutama muu tarkoin valuttu valtio.
Tämä mahdollistaa sen, että uuden valuutan ulkopuolelle jäävät maat saavat kaikessa rauhassa miettiä ja harkita omaa valuuttaansa.
Jos euro hajoo,
käyköhän sille kuin entiselle tuulivoimalalle? Näitäkin kauhistuksia pitää kuulema pystytellä verorahoilla joka niemen notkoon ja nyppylään tukisähköä jauhamaan, jotta vihreä fantasia pelastuu.
http://www.youtube.com/watch?v=c3FZtmlHwcA
TÄMÄ ON VASTA JÄÄVUOREN HUIPPU
Timo Tyrväinen on varmaan lukenut Tommy Hellstenin Virtahepo olohuoneessa, kun on noin suuri optimisti. Hänen on tietysti oltava viran puolesta sokea ja kuuro faktoille.
Jos sellaiset vanhat 'sivistysvaltiot' kuten Kreikka, Irlanti, Portugali ja Espanja onnistuvat petkuttamaan EU:ta on sanomatta selvää että Itä-Euroopan entiset kommunistivaltiot jotka ovat liittyneet unioniin, tulevat seuraavana hattu kädessä, ja se tulee olemaan iso.
Entisessä Neuvostoliitossa ei osattu mitään muuta kuin nikkaroida tilastoja. Ne olivat kaikki aivan uskomattoman fantastisia. Jäsenneuvotteluissa näiden maiden kanssa oli taivas vain rajana mielikuvitukselle ja alakoululaisilla oli hirveä kiire piirtää käppyröitä Brysseliä varten. Nyt on sama meneillään Turkissa, Valko-Venäjällä, Ukrainassa ja ehkä Vinku-Intiassa. Kaikkien maiden proletaarit liittykää yhteen! Anteeksi, sujahti virhe!
Kaikkien maiden tilastonikkarit liittykää yhteen, Euroopan Unioniin! Taivas on rajana Hurstin avustuspaketeille.
Tarkista tietosi
Mainitsemasi Itä-Euroopan maat eivät kuulu EURO-alueeseen eli niissä ei käytetä EURO:a valuuttana! PIGS-kriisi koskee vain niitä maita joissa käytetään EURO maksuvälineenä!
SO WHAT, SANOI LIPPONENKIN?
Samaa poppoota. Varmasti kaikki jäsenvaltiot haluavat mukaan euron käyttäjiksi, ja heti. Silloin aukeavat paratiisin portit.
Kuinka monta miljardia on jo kannettu Itä-Euroopan jäsenvaltioiden kaivoihin liittymisen myötä?
Kysynpä vaan.
Ei mikään tuki ole korvamerkitty!
Portugali ja Irlanti saivat liittymisensä jälkeen huikeasti miljarditukiaisia joilla rakennettiin muun muassa hirmuisia moottoriteitä ja valtavia siltoja.
Nyt tuli pää vetävän käteen.
DDT on lääke
Drakma, devalvaatio ja Tupo. Siinä lääkkeet zorbasten ongelmiin.
Ongelman käsittelyssä ensisijaista on tunnustaa ongelma ja sen syvyys.
Kreikka ei selviydy veloistaan. Kreikkalaiset ovat kansana hyvin mellakka-alttiita, ts. se on ihan se ja sama, mitä niiden hallitus sopii palkkojen alennuksista. Kaduilla leimuaa ja hallitukset vaihtuvat.
Kaikki raha, jota nyt sinne kaadetaan "uudistussopimusten" takia jää palautumatta. Niin se vaan on.
Kreikkalaisille voidaan antaa rahaa eräänlaisena nykyajan Marshall-apuna, kun he ovat drakmansa devalvoineet 40%. Kreikkalaisten itsensä kannalta nykymeno vain pitkittää tuskaa ja välttämättömiä isoja liikkeitä. Ei se lihaan uponnut naula silittelemällä ja viinaa tarjoamalla parane. Kipeää tekee kun tempaisee, mutta siitä paraneminen todella (!) alkaa. Lumehoidot sikseen.
Mistä näitä tyrväisiä riittää?
Pari kuukautta siten Tyrväinen oli television talousohjelmassa jonkun toisen kylän viisaan kanssa kertomassa kuinka hienosti kaikki menee, eikä ole mitään syytä huoleen.
Kun tavalliselle tallaajalle oli viimeistään viime syksyn puolivälissä selvää se, mikä Käteinen myönsi tänään, niin tällaiset tyrväiset tuskin koskaan ymmärtävät missä mennään. Käsittämätöntä epäpätevyyttä tai epärehellisyyttä! Tässä tapauksessa epäilen epäpätevyyttä.
Ihmetyttää suuresti mistä näille tyrväisille oikein maksetaan? Lukuisa joukko moisia epäpäteviä jormia kelluu läpi elämän hyvissä työpaikossa, ilman että mikään oma sössö tai kupru mitenkään vaikuttaisi mihinkään. Aina joku kaveri ilmeisesti pelastaa?
Neuku-rupla ja EU-rupla
Euro-ruplasta ero on samanlainen edistysaskel kuin Neukku-rupla-alueesta lähtö.
Ekonomistien agenda
Ekonomistien agenda on sama kuin pankiirienkin; muutetaan pankkien myöntämien velkojen tappiot veronmaksajien tappioksi.
ekonomistit ovat nykyajan jokereita, joilla oli erikoinen
homma kuningashuoneissa, käydä pieraisemassa yhteisissä juhlissa äänekkäästi! Kuningas veti johtopäätöksiä omista läheisistään, sen perusteella kuinka ihmiset tilanteeseen reagoivat!
Ekonomistit - lasauttelevat samalla tavalla sillä erotuksella, että he itse vetävät omista pieruistaan johtopäätöksiä! Onko kuin Olli Alhon sikarianalyysi vai ei?
Makea, täyteläinen, hedelmäinen, tympeä? Emme tiedä.
Sen tiedämme vain, että tulisimme vallan mainiosti toimeen ilman ekonomisteja. Ekonomeja, niitä taas tarvitaan niin h:sti! Älkää sekoittako näitä virkoja - niillä on eroa kuin yöllä ja päivällä.
Toinen osaa - toinen arvuuttelee. Toinen on ammattilainen toinen amatööri - talousasioissa.
-sti- pääte antaa ymmärtää, että kyse on harrastelijasta!
99,9 % suomalaisille tuon tajuaminen vei minuutin!
"yht’äkkiä ymmärsin – ei hemmetti, tämähän tarkoittaa, että kriisit on onnistuttu pitämään Kreikan, Irlannin ja Portugalin kriiseinä. Eli niistä ei ole tullut koko Euroopan ongelma. Kyllä se minullakin kesti hetken, ennen kuin tämän asian tajusin, Tyrväinen sanoo."
Ottaa vain jokainen puusilmänsä kouraan ja katsoo!
Siinä tapauksessa
...99,9% suomalaisista on ymmärtänyt väärin.
Ymmärretty on että kuvetta pitää kaivaa koko ajan - muusta ei
niin väliä. Se on fakta ja se kirpaisee, eikä meidän syytä lain
Vaikeeta varmaan
oppia tuo uusi juhannustanssi, vaikka sen rytmi vie jo koko Eurooppaa mennessään.
http://intrigoori.blogspot.com/
Pankkiirit ovat hauskoja kavereita, Nalle Wahlroos:
Nalle Wahlroos ja hupaisat puheet:
http://euartmagz.blogspot.com/2011/06/nalle-wahlroos-pankkiirit-ovat-hau...
Sisäinen devalvaatio
onnistui Virossa ja Latviassa 2008. Mutta he ovat käyneet 50 vuotta Neukkulan koirakoulua.
krekut ovat täysin hallitsemattomia änkyröitä
vaihtakaa kansa! Joutavaa sakkia!
Ei kykene edes teolliseen toimintaan eikä ymmärrä rahan päälle mitään, muuta kuin että sitä pitää tuhlata
Katso toisin
Kreikkalaiset olisivat pärjänneet erittäin hyvin omalla valuutallaan. Ongelmat alkoivat Euroon liittymisestä. Heidän silloiset poliitikkonsa olivat yhtä Euroon höönäytettävissä ja Euro uskovaisia kuin meidänkin kansanedustajat.
Mielenkiintoista onkin
Miksi eurosta luopuminen kestäisi kauemmin kuin drakhmasta luopuminen kesti?
Menihän siihenkin aikaa
eikös drakmasta (ja suomessa markasta) luopuminen kuitenkin kestänyt vuosikausia. Suomessakin markan kurssi euroon nähden määriteltiin monta vuotta ennen yliheittoa. Seteleitä painettiin, kolikoita lyötiin ja systeemejä päivitettiin toimimaan euroilla. Kyllä siihen vuosia meni.
Ei mennyt
Suomen markan sitominen yhteisvaluuttaan ei vaikuttanut asiaan mitenkään. Euroon siirtymisessä oli kyse vain seteli- ja kolikkokannan vaihtamisesta. Aivan samasta olisi kyse Kreikan siitymisessä drakhmaan. Veisi pari päivää + setelien painamisajan, ehkä viikon, pari. Yhteensä minimissään alle kuukauden. Systeemien "paivittämistä" voi tehdä ajan salliessa. Päivitetäänhän systeemejä muutoinkin koko ajan. Se, että Kreikka siirtyisi drakhmaan ei tarkoittaisi, ettei euro enää kelpaisi maksuvälineeksi. Kelpaahan Suomessakin jenkkien taala.
Heidän pärjäämisestään voi olla montaa mieltä; minun
mielestäni he ovat looseri-kansa kokonaisuudessaan.
Jos heillä olisi ollut se oma valuutta, se olisi tietysti joustanut ja laskenut kuin lehmän häntä, mutta se ei olisi mikään indikaattori sille, että he olivat jotenkin selviytyjiä, pärjääjiä tässä maailmassa. Täysin veromoraalitonta sakkia! Sylettää sna
Luonnollinen tie
Kreikka ei enää ole eurooppalainen valtio.
???
Onpas, kun viimeksi katsoin karttaa.
Ei väestöltään enää.
Euroopan raja kulkee Bordeauxista Budapestin kautta Ilomantsiin. Tämän rajalinjan sisäpuolella on Eurooppa, muu on pseudo-Eurooppaa.
Höpöhöpö
"Eurooppa" on maaniteteellinen käsite. Alueen itäraja on Ural. Ihan simppelii juttu.
Jos asiat halutaan kuntoon, Suomen tulee tehdä aloite Venäjän saamiseksi jäseneksi sekä NATOon että EU:iin.
Eikös Europa-sanan juuret ole Kreikan mytologiassa
http://materiaalit.internetix.fi/fi/opintojaksot/9historia/euroopankultt...
Ei väestöltään enää.
Euroopan raja kulkee Bordeauxista Budapestin kautta Ilomantsiin. Tämän rajalinjan sisäpuolella on Eurooppa, muu on pseudo-Eurooppaa.
Totta. Kuuluu moraaliltaan selkärangattomiin idän kansoihin!
olet siinä oikeassa. Heiltä puuttuu tämä ns. protestanttinen moraali, joka pitää pohjoisemmat maat kaidalla tiellä - yleensä.
Nyt on ottanut ruorin meilläkin itäsuomalainen mies, se tosin huolestuttaa, onhan ortodoksisuus sielläkin olemassa oleva maailma(hälläväliä)katsomus. Se voi tarttua.
Katsokaa sen perään!
Suuri puhallus jatkuu ja voimistuu
Kreikka velkaantuu lisää ja sijoittajat ja pankit saa siirrettyä rahansa pois.Maksajiksi jää tavallinen EU kansa.
Siitä juuri on viivyttelyssä kysymys! Eikä mistään muusta
sijoittajien vastuun käänteisestä ilmiöstä, eli EU ajaa juuri sitä, että sijoittaja ei kärsisi mitään vaan vain veronmaksajat. Tällaisia poloisia he ovat, vellihousuja
Juuri näin!
Siihenhän perustuu tämäkin, että pysyvä vakuusrahasto perustetaan vasta 2013, siihen mennessä pankit ovat saaneet hilutettua perseensä kuiville. EU:ssa ei demokratiaa ole ikinä ollutkaan, mikäli puhutaan pohjoismaisesta demokratiamallista, Etelä-Euroopassa taas on ollut aina ihan omat kuvionsa, mutta onneksi Pohjois-Euroopasta löytyy hyväuskoisia idiootteja jotka lopulta maksavat laskut.
ne ovat kaikki jonkinlaisia pankkien juoksupoikia joka sälli
siellä! Ja onko nämä Suomen mepit saaneet suutaan auki?
Ei, ei kerrassa kukaan! Koska ei ole mitään sanottavaa!
Tai poikkeuksena tämä kilpakävelijä mikä sen nimi on; yrittää edes jotakin pientä mutta liian fiinisti
EU:n kohdalla suurempia
hyötyjämaita ovat Saksa, Ranska ja Iso-Britannia joiden olisi itse pitänyt pääomittaa omat pankkinsa, mutta nyt näillä tukipaketeilla ovatkin siirtäneet ovelasti muidenkin maiden maksettavaksi. Mitä tästä opimme? Kansalaiset ovat tämän kusetuksen huomanneet, mutta meidän juoksupoikamme ja -tyttömme eivät ole ja luultavasti eivät aiokaan. Mitäpä pitäisi tehdä?
Ekonomistin haihattelua
"Väitän, että sisäisen devalvaation tie, eli palkkojen alentaminen on sittenkin helpompi tie." Tämä Tyrväisen teesi on osoittautunut kaikkialla utopiaksi.
Palkkojen alentaminen eli ns. sisäinen devalvaatio ei onnistunut edes kurinalaisemmassa Suomessa 90-luvun finanssikriisimme aikana, vaan markka oli devalvoitava ja rajusti. Kreikkalaisten joustavuus tässä suhteessa on oleellisesti heikompi. Siellä kansa ennemmin kapinoi barrikadeilla kuin suostuu palkkojen laskuun kaikkien muiden kiristystoimien lisäksi. Riittävän suuri sisäinen devalvaatio ei ole onnistunut missään.
Euroalue on muodostettu alunperin typerien poliitikkojen Eurooppa-idealistisena projektina talouden realiteetit onnellisesti unohtaen. Nyt ollaan törmätty näihin realiteetteihin. Olemme yli-idealististen poliitikkojemme uhreja. Kaikki keinotekoiset kiinteisiin kursseihin perustuvat valuuttajärjestelmät ovat historiassa epäonnistuneet (Bretton Woods, EMS, kultakantajärjestelmät jne...)
Nopein tie ulos kriisitä olisi Kreikan ja muiden Välimeren maiden irrottaminen eurosta, ja jättää euro niille maille, joissa markkinat toimivat kurinalaisesti. Jos tätä amputaatiota ei tehdä, niin uhkana on, että kuolio leviää koko Euroopan pankkijärjestelmään tuhoisin seurauksin.
Totuus saattaa olla rumempi
"Euroalue on muodostettu alunperin typerien poliitikkojen Eurooppa-idealistisena projektina..."
Se on muodostettu vapaamuurarieliitin ja vanhojen kuningashuoneiden sekä ylikansallisten jättiyhtiöiden ja pankkiirien kyynisenä kyykytysprojektina, jonka lopullinen tarkoitus on pyyhkäistä Euroopan keskiluokka olemattomiin ja muuttaa se armopaloja kerjääväksi orjapaariaksi.
hmm, mielenkiintoinen mielipide - melkein samaa luokkaa
kuin, että kysymyksessä oli juutalaisten pankkien/pankkiirien salaliitto.
Täytyyhän siinä jotakin hämärää olla, ei muuten Sveitsi olisi jäänyt ulkopuolelle! Siellä tiedetään asioiden oikea laita.
Kysykää heiltä jos ette usko
HALOO!
Uutisissa hollantilainen asiantuntija sanoi, että jos Kreikka kaatuu niin Suomi menettää eläkerahastonsa ym. joten on pakko auttaa!
MIKÄ ON TOTUUS: ONKO MEIDÄN ELÄKERAHAMME YM. SIDOTTU KREIKAN TILANTEESEEN !!!
NYT VAADITAAN TOTUUS ESIIN !!!
Ei pidä panikoitua mutta...
Ehkä näillä peloitteluilla halutaan painostaa Suomeakin Kreikka-talkoisiin.
Ei kuitenkaan ole poissuljettua se, että jos Kreikan tilanne ryöstäytyy käsistä, ja leviää pahaksi Eurooppa-laajuiseksi finanssikriisiksi pankkikonkursseineen, niin seurauksena on mm. sijoitusvarallisuuden kuten kiinteistöjen, velkakirjojen ja osakerurssien romahdus. Koska Eläkerahamme ovat sijoitettuna tällaiseen varallisuuteen, niidenkin arvot romahtavat vastaavasti.
Näinhän tulee käymään
joka tapauksessa ja paljon suuremmin vaurioin mitä pidemmälle "hoitotoimenpiteitä" viivytellään. Kreikan ja kaikkien muidenkin maiden jotka ovat EU:lta rahaa vailla tulee erottaa eurosta.
viivyttely johtuu siitä, että kaverit ehtivät vetää rahansa
pois sieltä ja vuoto tilkitään veronmaksajien rahoilla - sitten annetaan vasta patojen murtua
Persut
Mikä olisi olisi Persujen vaihtoehto? Olisiko eläkkeet ym. mahdollista pelastaa irrottautumalla Kreikan tuesta?
Siksikö Persut eivät ota hallitusvastuuta kun samalla eläkkeet ym. menetettäisiin?
Mikä olisi pelastus ja auttaako siinä edes Kreikan irtaantuminen eurosta?
Näihin kysymyksiin pitää saada selvyys !
Vastuun pakoilua
Ilmiselvästi persuilla on niin kova hinku kaataa koko EU, että siinä jopa suomalaisten eläkkeitä voidaan laittaa pelimerkeiksi tämä ison ruhon saamiseksi. Tässä tuo anti-euro-ideologia on mennyt toiseen äärimmäisyyteen. Kaikki uhrataan tämän ideologian nimeen. Tuntuu vahvasti kyllä siltä, että persut välttävät vastuuta.
Tässä Kreikka kriisissä on kysymys sellaisesta akuutin katastrofin estämisestä, että tuon ison ruhon kaatamisen olisi voinut siirtää tuonnemmaksi.
Miksi sinun pitäisi
saada vastaus kysymykseesi juuri PS:lta? Hallitushan nyt päättää Suomen talouteen ja kansalaisiin liittyvissä kysymyksissä. Nyt voidaan vain odotella Jutan ja Jyrkin seuraavaa siirtoa.
Kysymyshän ei ole se etteikö PS olisi ottanut hallitusvastuuta, mutta kun takinkääntäjät päättivät toisin ja varsinkin Jyrki K.. Jyrkihän "naimisissa" EU:n kanssa. Suomen asiat näyttivät hänen maailmassaan toista sijaa. Näin hän nyt johtaa vasemmistolaista politiikkaa. Tämä vain siksi että pääministeriys oli päällimmäisenä tukipakettien ja vakuusrahastojen kanssa.
Suomalaisten eläkerahastoista
on lainattu vain pieni osuus Kreikkaan. Hallitus on järjestämässä paljon isompaa jallitusta.
Eläkkeensaajia (As.Oy:ssä niitä sanottaisi eläkkeenantajiksi) ryöstetään paljon enemmän, kuin Kreikka-sijoitusten menetys, jakamalla jopa lopulta kymmeniä miljardeja Suomesta.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2010/04/28/suomalaisten-elakera...
Katainen sanoi uutispätkässä inisseensä vähän vakuuksien puolesta. En usko sellaisia saatavan mistään, ennen kuin se on nähty. Pettäjähallitus ei nauti luottamustani vähääkään.
Veikkaan että eläkerahojamme on enemmän Espanjassa
niissä miljoonassa tyhjässä asunnossa
Drakhma laskennalliseksi valuutaksi
Kestäisi noin millisekunnin ilmoittaa, että drakhma otetaan Kreikan laskennalliseksi valuutaksi, se sen kurssia muutetaan aikanaan vahvistetusta euro-kurssista sopivalla devalvaatioprosentilla, esim. 50 %.
Käyttörahana olisi edelleen euro, kunnes aikanaan drakhmat on saatu liikenteeseen.
Maan sisäiseen palkka-hintasuhteeseen ei olisi välitöntä vaikutusta.
Jos eurosta pitää irtautua, se pitää tehdä äkkiä ja ennakoimatta.
Muuten spekulantit upottavat koko maan.
Euromääräiset ulkomaanvelat kasvaisivat, ja saatavat samoin. Turismi tuottaisi paremmin, tai euromääräisiä turismihintoja voitaisiin alentaa, mikä kasvattaisi turistilaumoja, ja tuloja. Näitä devalvaation hyviä puolia.
Ulkomaille ei kreikkalaisten enää kannattaisi matkustaa, mutta haitanneeko tuo.
Ja jos Kreikalla on jotakin oikeaa vientitoimintaa, toki sekin tuottaisi paremmin.
Vakuudet velanantajille toki tarvittaisiin, mutta niin kai nytkin. Ja saaria riittää.
Drakhma laskennalliseksi valuutaksi
Kestäisi noin millisekunnin ilmoittaa, että drakhma otetaan Kreikan laskennalliseksi valuutaksi, se sen kurssia muutetaan aikanaan vahvistetusta euro-kurssista sopivalla devalvaatioprosentilla, esim. 50 %.
Käyttörahana olisi edelleen euro, kunnes aikanaan drakhmat on saatu liikenteeseen.
Maan sisäiseen palkka-hintasuhteeseen ei olisi välitöntä vaikutusta.
Jos eurosta pitää irtautua, se pitää tehdä äkkiä ja ennakoimatta.
Muuten spekulantit upottavat koko maan.
Euromääräiset ulkomaanvelat kasvaisivat, ja saatavat samoin. Turismi tuottaisi paremmin, tai euromääräisiä turismihintoja voitaisiin alentaa, mikä kasvattaisi turistilaumoja, ja tuloja. Näitä devalvaation hyviä puolia.
Ulkomaille ei kreikkalaisten enää kannattaisi matkustaa, mutta haitanneeko tuo.
Ja jos Kreikalla on jotakin oikeaa vientitoimintaa, toki sekin tuottaisi paremmin.
Vakuudet velanantajille toki tarvittaisiin, mutta niin kai nytkin. Ja saaria riittää.
Setelinleikkaus ja talletusten pakkolaina olisivat lisäapuna
Drakhmaan siirtymisen yönä olisi toki samalla myös päätettävä, että Kreikan valtio ottaa Kreikassa kierrossa olevasta eurosetelistöstä puolet, ja euromääräisistä talletuksista myös puolet pakko-ottona/lainana.
Tämä ei vaikuttaisi maan sisäiseen palkka-hintasuhteeseen eikä talletusten drakhmamääräiseen arvoon.
Ökyveneistä voisi määrätä 50% matkustusveron, jos lähtevät laiturista.
Kyllä kipu tuossa
Kyllä kipu tuossa erottamisessa on pienempi kuin tässä nykyisessä järjestelmässä.
Jos joku maa kuvittelee että yhteisvaluutta on sellainen missä ne jotka säästävät maksavat kaiken minkä muut tuhlaavat, on parempi pitää oma valuuttansa.
Niin
Mietitääs, jos USA:ssa yksi pankkikupru aiheutti 3:n vuoden taantuman,viennin pysähtymisen ja ison työttömyyden Europassa ja lisäksi työpaikkoja elvytettiin miljardeilla niin mitä tapahtuisi jos 1-4 maata menisi konkurssiin tai velkasaneraukseen.
Meillä saisi sulkea koko vientiteollisuuden 5-10 vuodeksi ja työttömyys lisääntyisi 300 000 - 500 000 hengellä joista jäisi pitkäaikaistyöttömäksi 100 000 - 150 000.
Ja kaiken lisäksi tällä hetkellä elvytysrahat käytettiin Lehmannin pankkikuprun vuoksi joten sitäkään ei olisi.
Jokainen maa sulkeutuisi kuoreensa ja lopettaisi investoinnit.
Tämä domino lähtisi varmasti liikkeelle jos yksikin EU-maa ajautuu hallitsemattomaan saneraukseen ja hallittu ei ole edes mahdollinen.
Tämän kai käsittää jokainen vaikka politisois kuinka paljon ja olisi mitä puoluetta tahaansa kannattamassa.
Domino
Tämä kuvittelemasi domino ei lähde liikkeelle yksittäisen maan velkasaneerauksesta, vaan siitä mitä seurauksia tällaisella saneerauksella on esim. Kreikkaa rahoittaneille saksalaisille, ranskalaisille ja brittiläisille pankeille, kun osa heidän saatavistaan mitätöitäisiin. Tällöin rahoitusmarkkinoiden luottamus häviäisi ja pankkien vakavaraisuus romahtaisi tuhoisin seurauksin.
Domino voidaan pysäyttää yksinkertaisesti pääomittamalla pankkeja siten, että finanssikriisi pysähtyy. Näinhän jouduttiin tekemään tuon Lehmanin konkurssin jälkeisessä tilanteessa, ja tilanne alkoi pikku hiljaa rauhoittua. Tällöin Kreikankin voi antaa mennä omia menojaan ja vastata itse holtittomasta taloudestaan.
Kreikan kriisi pitäisi kapseloittaa Kreikkaan eikä antaa sen levitä eurooppalaiseen pankkijärjestelmään. Jatkuva vastikkeettoman rahan syytäminen konkurssikypsään maahan vain pahentaa tilannetta ja siirtää välttämättömät ratkaisut tuonnemmaksi.
Nimenomaan kysymyksessä olisi
pankkien pääomittaminen. Tämä kuitenkaan ei kuulu pätkääkään Suomelle vaan Saksalle, Ranskalle ja Iso-Britannialle etupäässä. Nythän mm. Iso-Britannia on kieltätynyt antamasta euroakaan Kreikalle, perusteena kun ei kuulu euroon.
Miksihän Jyrki ja Mari eivät aiemmin jo sanoneet ettei Suomen pankit tarvitse pääomittamista ja näin ollen Suomi ei ole mukana pankkien pääomittamisessa. Kreikan kohdalla syyt velkaantumiseen ovat "kotoperäiset" ja saavat itse vastata seurauksistaan.
Juuri näin
Jokaisen maan pitäisi pääomittaa niitä omia pankkejaan, jotka ovat kriisiytyneet tai kriisiytymässä Kreikka rahoituksensa vuoksi. Suomalaiset pankit ovat olleet hyvin vastuuntuntoisia ja ammattitaitoisia, joten koko asian ei pitäisi kuulua Suomelle lainkaan.
Pahempi tie?
Aika asenteellinen "uutinen".
Mitenkäs nämä maat, joissa ei ole Euroa vaan oma valuutta? Eikös niillä menekin ihan ok? Unkari, Ruotsi jne.....
Ja Argentiinallakin alkoi nousu kun irrottautui dollarista takavuosina.
Eli Eurosta pitäisi lähteä Suomenkin kun vielä ehtii.