Verkkojätti Googlen tuorein yritys murtautua sosiaalisen median kärkipaikalle on alkanut erinomaisesti.
Erään varteenotettavan arvion mukaan kaksi viikkoa sitten julkaistu Google Plus (tai Google +) -palvelu olisi kerännyt noin 10 miljoonaa käyttäjää tähän päivään mennessä.
Google Plusia on pidetty Facebookin haastajana. Palvelu on toistaiseksi ollut rajoitetussa testikäytössä, ja kutsuja Plusiin on jaettu lähinnä teknonörteille ja -toimittajille.
Google Plus on Facebookin kaltainen kuvien, videoiden ja linkkien sekä kuulumisten jakamiseen tarkoitettu palvelu, joka käyttää myös Googlen muita tuotteita ja yhdistää ne yhdeksi tapahtumavirraksi. Toistaiseksi Plusia voisi kuvailla Facebookiksi ilman muiden tekemiä sovelluksia.
Tällä viikolla Google päästi uuden joukon ihmisiä rekisteröitymään palvelun käyttäjiksi, lisäksi kaikille käyttäjille on tullut nyt näkyville nappi, jolla he voivat lähettää kutsuja kavereilleen. Teko lisännee ainakin suomalaisten plusittajien määrää.
Google Plus liitetään suoraan käyttäjän Google-tiliin. Tämä sitoo käyttäjän yhä tiukemmin yhtiön syleilyyn, varsinkin jos on aiemmin käyttänyt esimerkiksi muita kuvapalveluita kuin Picasaa tai ei-gmail sähköpostia.
Tärkein ominaisuus ja samalla uudistus aiempiin yhteisöpalveluihin on piireiksi kutsut kontaktilistat. Facebookin kaverilistojen kaltainen ominaisuus helpottaa kontaktien hallintaa.
Pidemmän ajan käytössä Google Plus lienee vähemmän henkilökohtainen kuin Facebook, sillä esimerkiksi bisnestutut voi jatkossa laittaa omalle listalleen, jossa ei henkilökohtaisia asioitaan jaa. Tämä on tietenkin onnistunut aiemminkin some-yhteisöissä, mutta Plusin piirit helpottavat eri porukoiden erottelua entisestään.
Piireissä on se mielenkiintoinen ominaisuus, että piiriin liitetty kontakti ei saa tietää, miten muut ovat hänet luokitelleet.
Huomioitavaa on myös se, että Plusin päivitykset ovat pääsääntöisesti julkisia, ellei niitä rajaa erikseen. Päivitysten pituutta ei ole rajattu merkkimääräisesti, mikä saa keskustelut muistuttamaan enemmän sähköpostia kuin pikaviestintää.
Android
Toistaiseksi testivaiheessa oleva palvelu on vielä niin kesken, ettei sen yksittäisten toimintojen esittely ole tarpeellista. Yleisperiaatteena voi kuitenkin sanoa, että Plus pääsee hyvin lähelle tapaa, jolla Google tekisi Facebookin uudelleen jos saisi: pääpaino on toistaiseksi muun verkkosisällön jakaminen ja Googlen omien palveluiden kytkeminen tiiviimmäksi paketiksi.
Plusissa muiden kanssa voi viestittää suorin viestein, sähköpostilla, Google Buzzilla, Talkilla ja videopuheluilla sekä chatilla. Keinoja siis löytyy.
Erityistä Plusissa on sen vahva kytkös Android-älypuhelimiin. Mobiilisovellus tarjoaa mahdollisuuden esimerkiksi ladata kaikki Android-puhelimella otetut kuvat suoraan Plusin verkkoalbumiin myöhemmin julkaistavaksi. Ominaisuus, jonka olisi mieluusti nähnyt jo aiemmin.
Syö ensin Twitterin
Vaikka helpoin vertailukohta Plusille on Facebook, palvelun kasvanut suosio näkynee aivan ensimmäisenä muualla: Twitterissä.
Toistaiseksi Plusin käyttäjät ovat nimittäin olleet nettipalveluiden etujoukkoa, niin kutsuttuja aikaisen vaiheen käyttäjiä. Rajoitettu liittyminen Plusiin on vain lisännyt suurkuluttajien innostusta palvelusta. Joukko on sama joka käyttää aktiivisesti Twitteriä.
Kaiken kansa Facebook saa todennäköisesti 750 miljoonan käyttäjänsä kanssa viettää elämäänsä rauhassa vielä kuukausia. Tällä hetkellä siirtymä Facebookista Plusiin ei nimittäin hevillä onnistu: kaverilistojen kuljettaminen palvelusta toiseen on ilman kolmannen osapuolen apua toistaiseksi mahdotonta.
Yksityisyys
Jo testivaiheessa ajatuksia herättää tietenkin se, kuinka paljon Google kerää tietoa käyttäjästä. Ainakin minulle oli yllätys se, että Plus osasi asentaa minulle suoraan profiilikuvan ja melko joukon tietoja valmiiksi pelkän Google-tilini avulla.
Android-sovellus pyytää myös luvan gps-paikannukseen ja puhelinverkon avulla tapahtuvaan peilaukseen. Kun tähän lisätään kuvien automaattinen lähettäminen Googlelle ja itsestään tapahtuva ihmisten kasvojen tunnistaminen, ollaan maailmassa, jossa yksi amerikkalainen yhtiö taitaa jo tietää minusta enemmän kuin minä itse.

Kommentit
Missä +1 nappula?
Miksei tässä alapuolella ole Googlen "tykkää" nappia eli +1 nappulaa? Jutun lopussa esitetty huoli lienee täysin aiheellinen.
Konehuone lisännee nappulan
Konehuone lisännee nappulan tuota pikaa.
Jos mahdollista
niin älkää sortuko tuollaisiin sosiaalisiin medioihin. Menkää vaikka ulos tapaan uusia ihmisia ihan livenä. Liian isoja tavallisen ihmisen hallitavaksi. Google on muutenkin keräillyt tietoja mainostarkoituksiin ihmisten käyttäytymisestä ja liikkumisesta. Omia lähettämiään kuviaan ei koskaan saa pois noista. Lukekaan käyttöehdot! Käsitääkseni Google pidättää kuvien julkaisun itselleen. Omii ne, samoin kun kaiken sisällön.
Yrittäkää nyt kehitellä oikeikeitten ihmisten sosiaalista verkkoa ihan livenä, jos sellaisenkaan on tarvetta.
oma tatsi on, että some:ssa
oma tatsi on, että some:ssa aktiivisimmat on aktiivisimpia myös remasoelissa (realimaailman sosiaalisessa elämässä).
kaikkihan kerää tietoja kumminkin
ja sitoo mieluiten käyttäjät piiriinsä, ei siitä päästä nyt vielä ainakaan irti....jos koskaan..ja gmail ainakin minulle ihan kätevä, kun paljon säilytys kapasiteettia eri muodoissa ja tiedot säilyvät pitkään
Kyllä Googlessa paljon hyvää, jos sitten sitä huonoa mitä muillakin (urkkimista jne, sekin riippuu minkä muotoista tietoa).
mielestäni Tuksun rinnat ovat ehdoton must
tiedotusvälineen jatkuvassa seurannassa!
Facebook -> Google+ ->
Facebook -> Google+ -> Diaspora
Google+, ei Google Plus
Yksityiskohtana voisi mainita, että palvelun nimi on vain Google+, ei siis vaihtoehtoisesti Google Plus sillä perusteella, että Google näyttää käyttävän johdonmukaisesti vain +-merkkiä). "Plus" olisi tosin ehkä yksiselitteisempi taivuttaa joissain tilanteissa. En tiedä, ovatko tällaiset erikoismerkkejä ja muita poikkeavuuksia (esimerkiksi pieniä alkukirjaimia) sisältävät nimet muutenkaan toivottava asia, sillä ne aiheuttavat usein jonkinasteisia käytännön hankaluuksia.
Lähetin asiasta jo yhden kommentin, joka ei kuitenkaan tullut perille. Ehkä jotain meni pieleen, kun kyseessä oli ensimmäinen kirjautumiseni ja kommenttini rekisteröitymisen jälkeen.
Plus vs Fb
Onhan mahtavaa jakaa kuvat suoraan omalle sivustolle ja salatuvimmin kuin fb, joutuu mac:in taval koneel tai kännyl ku on android ja omena.. Petrausta kummiskin tämä symbio kilpailijoihin nähden tarvii, sil potenttiaalia on ja mitä luvataan ja kuluttaja haluaa nähdä puheiden perustella.. on et kans on :)