Luottoluokitusyhtiö Standard & Poor's kritisoi EU:n järjestämiä eurooppalaisten pankkien stressitestejä vain 15 minuuttia tulosten julkistamisen jälkeen.
Luottoluokitusyhtiön omien laskelmien mukaan nyt testatut 90 europankkia eivät tarvitse testin mainitsemaan 2,5 miljardia euroa lisää omaa pääomaa. Pankit tarvitsevat sitä lisää 250 miljardia euroa. S&P:n laskelma on maaliskuulta.
Tuoreissa stressitesteissä otettiin huomioon vuoden 2010 loppu sekä vuoden 2011 kevään neljä kuukautta. Testien mukaan kahdeksan pankkia ei ylittänyt vaadittua viiden prosentin suhdetta oman pääoman ja riskisijoitusten välillä.
Testin tehnyt Euroopan pankkiviranomainen EBA sai jo edellisistä testeistään kritiikkiä. Tuolloin testattujen pankkien pääomantarve oli yhteensä 3,5 miljardia euroa, eli noin miljardi enemmän kuin nyt. S&P nauroi tuolloinkin testeille.
S&P ei ole huolensa kanssa yksin. Goldman Sachs arvioi aiemmin, että eurooppalaiset pankit tarvitsisivat noin 29 miljardia euroa lisää matalan riskin pääomaa.
Suomessa toimivat OP-Pohjola ja Danske Bank selvittivät testin kiitettävin arvosanoin. Kummankin riskisuhde oli yli 10 prosenttia.
Testeillä EBA selvitti eurooppalaisten pankkien kestokykyä tilanteessa, jossa Eurooppaan iskisi vakava finanssikriisi. Kahdeksan pankkia ei selvinnyt testeistä. Pankeista kaksi on Kreikasta, yksi Itävallasta ja viisi Espanjasta.
Lue lisää EBA:n testeistä täältä.


Kommentit
Kallistun S&P -kannanottoon
Kun luin 2.5 mrd. euron lisätarpeesta, tuli lähinnä huvittava ajatus, että mihin sellaista "pikkurahaa" tarvitaan 8 pankin osalle.
Kuka sanoo, että kriisitilanteessa joku 5 % vakavaraisuus on riittävä? Kun kunnon kaplenski alkaa, tarvitaan ihan kokonaan muita summia.
Kuka myöskin todistaa, että ilmoitetut oman pääoman ja lainojen summat ovat oikeita tai ettei lainoihin liitty riskiä? Tai ettei esim. Kreikan tai Italian papereita ole laskettu 100-prosenttiseen varallisuuteen?
Minusta petosta rahoitussektorilla on rahoittajien itsensä toimesta niin paljon, ettei kannata luottaa mihinkään itse ilmoitettuihin arvoihin.
Kunhan EU-poliitikot vielä muodostavat täysin oman mielensä mukaisen luottoluokituslaitoksen, siinä meillä on "arvovaltainen ja ulkopuolinen" taho päättämään. Ja kun sitten vakausrahastosta tehdään kaiken valvonnan ulottumattomissa oleva laitos, ollaankin paljon pahemmissa tilanteissa kuin Neuvostoliitossa ja Venäjällä konsanaan.
Eläkeiät heti nostettava
Heti suomalaiset tekemään pidempää työrupeamaa. Hukka perii meidät jos emme maksa greikkalaistenkin veroja ja eläkkeitä.
Tämähän oli edellisen, ja on nykyisenkin eduskunnan kanta.
Entäs USA
Kuinkahan paljon tarvitsisivat amerikkalaiset pankit lisäpääomaa S&P:n käyttämällä laskentamenetelmällä?
Johan se tuli ilmi
Johan se tuli ilmi. 8000 miljardia noin ensi alkuun.
Vapaaehtoiseksi
Eiköhän ilmoittauduta vapaaehtoisesti tukemaan niitäkin?
Miksi?
Miksi pitäisi, eihän USA kuulu EURO-alueeseen? Vai haluatko sinä auttaa Persujen herroja eli Amerikkalaisia keinottelijoita?
EU saa pian oman luokituslaitoksen - sitten asiat ovat kunnossa
Kaikka tällaiset asiat ovat vain seurausta anti-Eurooppalaisten amerikkalaisten luokittajien toimista. Pian EU saa kuitenkin ikioman luokittajan, jonka arvioihin voi luottaa - kuten yleensä kaikkeen, mitä Olli Rehnin putiikista ulos tulee:
http://newnostradamusofthenorth.blogspot.com/2011/07/european-union-has-...
JESS
Minä haluan ainakin antaa het miljardin sukanvarresta,voisin antaa 3 mutta olenkin kapita-listi-sika.
No Hell
Rähää kaikille !!! HipHipHip . saamme rahalla ostettua öljyvarakset kuntoon ja kuntoutamme maapallon.
Ei muuta kun setelikoneet laulamaan,sillä se selviää millä se on tullutkin.
Kysykää vaikka kataiselta
Kansallinen hätätila
Goldman Sachs on lähempänä totuutta kuin S&P. S&P on puhdas patriootti joka puolustaa amerikkalaisten tekemiä sijoituksia.
Parempi saada paniikkia nostamalla mahdollisimman suuri osa velkapapereista siirtymään veronmaksajien piikkiin ennen varmaa velkojen hoidon laiminlyöntiä.
Bloomberg on oikeassa
Pienyrittäjän pääomavaatimus on 50 %. Jos velkapääoma nousee yli puolen, ei mikään pankki ole enää halukas rahoittamaan (ilman sitä omakotitalovakuutta), ja kirjanpitäjä pitää melkoista meteliä.
Järjellä ajatellen on melkoisen pieni tämä 5 %:n pääomavaatimus. Yrityksiä ne on muiden joukossa, ja vaatimukset asiakkailleen aivan toista kuin itsellä on. Paljonkos asuntokaupassa pitääkään olla sitä "pääomaa", 30 %!
Mikäs yllätys tuo on?
Mikäs yllätys tuo on? Kyseessähän on jo valuuttasota dollarin ja euron välillä ja siinä amerikkalaiset luottoreittaajat ovat osapuolia, eivät erotuomareita.
Rehellisen arvion saisi Kiinasta joka velkoo kumpaakin osapuolta.