Työvoiman puute on suurin syy siihen, miksi palvelu- tai rakennusalan yritys ei kasva. Teollisuudessa työvoimapula on tilausten puutteen jälkeen toiseksi merkittävin kasvua ehkäisevä tekijä.
Tieto perustuu Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) suhdannebarometriin.
Suomalaisten yritysten tilanne oli alkukesästä suhteellisen vakaa. Tilannetta kuvataan "keskimääräiseksi", eli ei hyväksi muttei huonoksikaan.
Uusia tilauksia yritykset saivat odotettua vähemmän, mikä tarkoitti myös pienempää tuotantoa ja kasvua. Palvelualat kasvoivat enemmän kuin rakentaminen ja teollisuus.
Loppuvuodeksi yritykset odottavat maltillista kasvua. Kustannukset ovat yritysten arvion mukaan nousussa, mikä voi painaa toiminnan kannattavuutta.

Kommentit
Ei siis ole töitä eikä ole työntekijöitä
Työvoimapula ja tilausten puute? Eli ei ole töitä eikä ole tekijöitä. No siinä on kasvu kaukana.
Tuo ristiriita muakin nauratti
Ei hyvää päivää taas tota EK:ta ja voi luoja mitä idiootteja.
No tarkemmin EK tarkoittaa tietty HALVAN työvoiman puute!
Ja pimeä työvoima
Luoja mitä tutkimuksia ja juttuja. :)
Hankkisivat tilauksia ensin
Parempihan se on, että ei ole työntekijöitä, jos ei ole tilauksiakaan. Muutenhan olisi jätti-irtisanomiset edessä.
Ratkaisuhan on valmiina
Ei kun palkkaamaan Somaleja, sitä vartenhan heitä tänne tuotettiin, vai ymmärsinkö poliitikkojen (erityisesti kokoomus & rkp) puheet kokonaan väärin?
EK:n katsaukset
eivät ole juuri koskaan tästä maailmasta.
Samaan aikaan esimerkiksi rakennusalan työttömyys on sesongista huolimatta keskimääräistä paljon korkeampi. Onhan maassa jälleen noin 30 000 ulkomaista rakentajaa verottomasti puurtamassa pilkkapalkalla, kuten EK haluaa.
"Suomi ei selviä ilman voimakasta työperäistä maahanmuuttoa. Tarve on jopa 70 000 henkilöä vuodessa, tiivistää EK:n väistyvä toimitusjohtaja Leif Fagernäs. Ilman sitä ei Suomi selviä kaikkien aikojen rajuimmasta väestökehityksen murroksesta."
Rakennusalan työttömyys on
Rakennusalan työttömyys on totisinta totta ja suurin ongelma elinkeinoelämälle on täkäläisten tekijöiden palkkataso. Mutta osin on kyse myös siitä, etteivät kaikki työttömät ole valmiita kulkemaan kovin kauas työn perässä enää sen jälkeen kun on juurruttu paikoilleen (perustettu perhe ja rakennettu talo). Inhimillisesti ottaen tämä on hyvin ymmärrettävää, mutta lopulta rakennusalan tekijöiden voi olla pakko sopeutua "merimiehen elämään".
Harmillinen juttu,tätä ei usko Erkkikään
Kortistot on työttömiä täynnä ja samoin vastaanottotilat.Onkohan ainoa syy Suomessa voimassa olevat työehtosopimiukset ?
Ei niinkään työehtosopimukset
Vaan se, että työnantajat haluavat alentaa palkkoja alle toimeentulominimin. Kuka pystyy elättämään perheensä 2€/tunti palkalla?
Parisataatuhatta kaveria
Parisataatuhatta kaveria täyttää kulmakuntien pubit. Väillä käydään sossun luukulla kuittaamassa lisää kaljarahaa. Ei ihmekään, että perheet kärsivät.
Mitä tekevät SAK, vasemmistoliitto ja demarit saadakseen nämä makailijat töihin. Eivät mitään.
Mitä pitäisi tehdä?
Kerro meille oi Viisas mitä työntekijäjärjestöjen tulisi tehdä jotta työnatajat palkkaisivat suomalaisia työttömiä työntekijöitä. Käsittääkseni työntekijöiden palkkaaminen on työnantajien hommia heiilä sitä työtä on ja juuri siksi heitä kutsutaankin työnANTAJIKSI jos et ole huomannut!
Niin että otetaan
Niin että otetaan puolalaisia, eestiläisiä, romanialaisia, somaleja töihin. Kun suomipoika ei jaksa vääntäytyä pubijakkaralta ylös ja mennä: hyi hyi mikä paha sana TÖIHIN.
se on siinä!
Maahanmuuttokriitikoille lunta tupaan ja jäitä porstuaaseen!
Ollaanpas nyt tarkkoja...
..ettei mennä vihapuheiden puolelle. Kuulostaa jo vähän siltä, että tyytymättömyyttä on ilmassa. Ja sehän ei passaa! Jos v*tuttaa, niin pitäkää turpanne kiinni!
miljoona somalia
odottaa vai noutoa.
On osittain
firmojen oma vika, jos on työvoimapula. Hallitus itkee (niin kuin minäkin) kadotettujen nuorten vuoksi.
Ehdotan:
1. firmat palkkaavat nuoria oppimaan työn teon taidon ja moraalin jonkun kohta eläköityvän oppilaaksi.
2. oppisopimuskoulutusta on kehitettävä rutkasti.
Näin firmat saavat osaavaa suomalaista työvoimaa. Ja sosiaalimenot pienenevät sekä myös nuoret näkevät tulevaisuutensa mielekkäämpänä.
Valtion ja kuntien verotulot kasvavat. Kouluttamiseen käytetyt rahat eivät uppoa Kankkulan kaivoon.
Päihdehaitat, rikollisuus, lasten huostaanotot... vähenevät.
Sitä paitsi ei ne ole pelkästään ulkomaalaiset työntekijät harmaita, kyllä niitä löytyy myös supi suomalaisista esim. rakennusliittolaisista.
Kun ei kannata firmoille, eikä duunareille
- Jos tyo ei kannata firmoille, eikä duunareille, niin jossain on vika.
- Vika on siinä, että työn tulos verotetaan pois, ja siirretään valtion toimesta mitä fantistisimpiin kohteisiin.
- Suomi tarvitsee reformin, jossa politkkojen käpälänjälki puolitetaan. Pohjimmiltaan perheille ja yrityksille annetaan takaisin se arvokkuus, ja päätäntävalta, mikä niille kuuluu.
- Käytännön esimerkkinä asian voisi esittää näin: Nuori työssä käyvä perheenisä ei tule kunnolla toimeen. Hänen palkastaan menee kuitenkin 55-70%:ia veroihin. Tämän jälkeen politikot päättävät harrastaa häneltä otetuilla verorahoilla jotain hyvää asiaa. Oikea ratkaisu olisi se, että politikot keskittyisivät vain valtion ydintehtäviin, ja nuori perheenisä osallistuisi hyviin asioihin oman omantuntonsa mukaan, jos varat siihen riittäisivät.
"TILAUSTEN PUUTTEEN jälkeen
"TILAUSTEN PUUTTEEN jälkeen toiseksi merkittävin kasvua ehkäisevä tekijä."
Saa olla meilkoinen kauppatieteilijä, että nämä kaksi tekijää saa yhteismitallisina samalle lineaarille. Hohhoijaa. Ihan ajatuksena; jos ensin hankkisi niitä tilauksia ja sitten pyrkisi ratkaisemaan "työvoimapulan". Tuotannossa tyhjänpanttina seisoskelevista työntekijöistä ei sellaisenaan seuraa lisääntynyt tilauskanta.
Valmiina töihin
Heti kun yritykset jakavat voitolliset tulokset kaikkien työntekiöiden kesken oikeudenmukaisesti eikä vain johtoportaalle ja sijoittajille niin työvoimaa kyllä löytyy.
Ilmaisia orjia vaan haluttaisiin kartuttamaan jo ennestään yli-isoja omaisuuksia.
Työtahti ja vaatimukset suorittavalle portaalle on myös jo epäinhimilliset.
Tempputyöllistämisellä on
Tempputyöllistämisellä on vieroitettu kansa työstä. Kun nyt perk... joudut pyörimään poliittisten yhdistysten naurettavilla, vaikkapa "naurukursseilla", joita järjestelee mm työttömien yhdistykset ja sitten ottamaan jonkun naurettavan pätkätyön, siinä ohjataan muutamassa vuodessa ihmiset loppuun ja mielialalääkitykseen,
Koiviston ajettua Suomen pankkikriisiin ja työttömyyteen, Liisa Jaakosaari rallatteli, ettei tarvita kuin "bumtsi bummia",yhdistykset voi työllistää.
Nyt nämä Jaakonsaaret, Koivistot ja Haloset vihdoin vastuuseen.