Talouslehti Wall Street Journalin mukaan euroalueen hallitukset keskustelevat uudesta vakuusmallista Kreikka-tukiasiassa.
Lehden saamien tietojen mukaan käteisen sijasta vakuutena toimisi Kreikan omaisuus. Uudessa ehdotuksessa vakuutena toimisivat siis esimerkiksi kiinteistöt.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) on kertonut, että Suomi ja Kreikka ovat aiemmin neuvotelleet omaisuuden käyttämisestä vakuutena, mutta se ei sopinut Kreikalle. Tästä syystä Suomi ja Kreikka päätyivät malliin, jossa Kreikka tallettaisi käteissumman Suomen tilille. Summa sijoitettaisiin siten, että se korkotuottojen kera kattaisi Suomen takausosuuden.
WSJ myöntääkin, että kiinteistöjen käyttäminen vakuutena on herkkä asia Kreikalle.
Aiemmin Itävalta on esittänyt mallia, jossa osa euromaista saisi vakuuksia ja osa ei. Alankomaat on tyrmännyt sekä Itävallan että Suomen mallin. Eilen myös Saksan liittokansleri Angela Merkel ilmoitti, ettei hyväksy Suomen ja Kreikan vakuussopimusta.

Kommentit
Edullinen vippi Kreikalle heti ilman vakuuksia;))
Pikalainat ilman takaajia!
Saat jopa 600 lainan heti (ensimmäinen vippi voi olla enintään 100 euroa, toinen vippi 200 euroa) ilman takaajia tai vakuuksia, jos olet olet 18-vuotta täyttänyt, hoitanut raha-asiasi kunnolla ja olet tunnistautunut pankkitunnuksillasi. Vippihakemuksia otetaan vastaan 24h.
Rahantarve voi tulla yllättäen ja ilman tietoa kenen puoleen kääntyä. Siksi tarjoamme asiakkaillemme pikavippiä juuri silloin, kun he sitä tarvitsevat. Vippi maksetaan tilille ilman turhia kyselyitä. Tutustu aina vippiehtoihin ennen lainanhakua.
Lainapalvelumme toimii Soneran, Tele Finlandin, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja DNA:n liittymissä. Nordean, Osuuspankkien, Sampopankin ja Säästöpankkien tileille vippi kirjautuu heti. Muiden pankkien tileille vippi kirjautuu 1-2 päivän viiveellä. Klo 23-07 välisenä aikana myönnetty pikavippi tilittyy klo 07.00.
PS. Voisiko Katainen ja Urpilainen kysyä asian valmiiksi Kreikan puolesta ja kertoa sit hyvät uutiset Eurokumppaneille....?
Kataisen ja Urpilaisen
Kataisen ja Urpilaisen pitäisi kiireesti markkinoida tämä idea Ateenaan. Lainakorot ovat muutenkin siellä lähestymässä jo pirtuprosentin eli 96 %:n maagista rajaa. Silloin meidän omat pikavippeilijät eivät saisi enää vippejä, kun rahaa ei riitä joka paikkaan. Samalla moni nuori välttyisi maksamattomien pikalainojen tuomilta ikävyyksiltä.
Suomi voi ihan hyvin jäädä pois
Ja apupaketti voidaan järjestää kahdenvälisinä lainasopimuksina. Ei siinä mitään dramattiikka ole.
28.7.2011
Alkuperäisen suunnitelman mukaan paketti piti myöntää euroalueen väliaikaisen vakautusmekanismin kautta. Lainojen kiireellisyyden vuoksi paketti toteuteaan kuitenkin luultavasti kahdenvälisinä lainasopimuksina.
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/07/28/italia-voi-jaada-poi...