Metsäyhtiö UPM kertoi tänään valtavista potkuista, mikä kurjistaa erityisesti Kouvolan seutua. Tämän seurauksena yhtiön osake nousi pörssissä kuin raketti: 7,5 prosenttia. Se veti metsäyhtiö M-realin vastaavaan nosteeseen.
Tukea UPM, M-real ja koko Helsingin pörssi saivat maailmalta, missä on ollut kaikkiaan hyvä pörssipäivä. Helsingissä osakkeet nousivat keskimäärin kolmisen prosenttia, aavistuksen enemmän kuin Saksassa.
Eilen jättipotkuista kertonut Nordea on pärjännyt tällä viikolla pörssissä myös ihan kohtuullisesti. Nousua kaikkiaan kolmisen prosenttia, mistä valtaosa tuli tänään.
Sekä Nordeassa, että UPM:ssä on hallituksen puheenjohtajan nimi sama: Björn Wahlroos, Suomen finanssimaailman johtava hahmo.
UPM:n päivän nousussa Wahlroosin henkilökohtaisen osakepotin (226 513 kappaletta) arvo kipusi pyöreästi 145 000 euroa.
Nordean nousun tapauksessa hyöty valuu erityisesti Wahlroosin hallitsemalle Sammolle, joka on pankin pääomistaja runsaan viidenneksen osuudellaan. Ja silloin kun Nordea nousee, nousee helposti myös Sampo, jonka hallituksen puheenjohtaja ja jättiomistaja Wahlroos taas henkilökohtaisesti on. Tänään Sampo nousi Helsingin pörssissä pari prosenttia.

Kommentit
Sillä lailla
Suomalainen peruskoulu takaa samat valmiudet kaikille hankkia koulutus vanhempien varallisuudesta riippumatta. Suomalainen hyvinvointiyhteiskunta takaa perusinfran. Mikäs siinä on menestyä jos nuppi riittää. Nallella riittää. Onko kateellisia?
Uudistettu SYP1-SYP2 operaatio menossa?
http://www.promerit.net/yhdyspankki.htm
Nalle Puhin hunaja maistuu pääomalle!
Arvostukset kohtaavat rahanteossa ja kulutuksessa - Wahlroos kerää sijoittajia kuin hunaja mehiläisiä
[01032007] ... talous, voittojen tavoittelu ja kasvun hokemat lisäävät maallista kunnioitusta ihmisiä kohtaan, jotka tekevät rahaa ja sitten rahalle rahaa. Sampo Oyj:n konsernijohtaja Björn Wahlroos kerää kunnioitusta kaikesta siitä, mikä hiljalleen rapauttaa ja tuhoaa koko ympäristöämme... ]
Markkinatalous on kaikkinensa täysin vastakkaista toimintaa kuin luonnon omat lait, joissa vain välttämättömyys kohtaa ravintona kasvulle toteuttamaan uutta kasvua vain uusina sukupolvina. Ihminen hoksasi jo muinoin, että maasta saa enemmän kuin on elämälle tarpeellista - näin mahdollistui muukin toiminta kuin vain ravinnon etsintä ja suvunjatkaminen.
Markkinataloudessa ihannoidaan kykyä tehdä ostovoimaa - tuolla ostovoimalla lisäämme ympäristökuormaa tunnetuin seurauksin. Ihmisen toiminta on kuluttavana ja keräävänä lajina ainutlaatuista. Vain ihminen kerää ympärilleen ostovoimansa, siis kulutuskykynsä, muistomerkkejä ilmaukseksi omasta arvosta ja erilaisuudesta.
Juuri nyt uutisoinnissa kohkataan kuinka Sampo yhtiön konsernijohtaja Björn Wahlroos kerää ympärilleen toivorikkaita sijoittajia Islannista velkarahalla kärkkymään Wahlroosin huomiselle odotettuja onnistuneita sijoituspäätöksiä. Sijoittajat odottavat saavansa lisää rahaa rahalle - ja samassa yhteydessä muodon vuoksi otetaan huolestunut ilme muuttuvasta ympäristöstä. Kulutuksemme lisää kiistatta saasteita, ilmaston lämpenemistä, stressaavaa elinilmastoa, rauhattomuutta, rikollisuutta, päämäärättömyyttä ja yksinäisyyttä kulutuksen kilvoittelusta tipahtaneiden joukossa.
Kulutus, kerääminen ja jatkuva kasvun ihannointi kohtaa hyvin arvostetussa Wahlroosin persoonassa, joka seireeninä julistaa kasvun kaikkivoipaisuutta ymmärtämättä, kuinka luonnotonta se on tasapainotilassa olevalle markkinaihmisettömälle luonnolle. Meille kulutuskeräilytalous markkinamekanismina on tavoite ja päämäärä, jonne menemme luonnon kustannuksella. Ihmisen toiminta kulutusta lisäävänä elementtinä on uhka ja vaara ympäristölle.
Ihailumme kohteena on tuotto, voitto, lisääntyvä ostovoima ja yhä helpommalla saatava näytetalous ilmaukseksi muille, kuinka hyvin minulla menee. Taloudessa pyöritetään entistä enemmän spekulaatioita, joissa keinoilla ilman aitoa työtä ja palveluiden tekoa muille kehitetään voittoja, kasvua ja ostovoimien kasautumista. Sampo pankin myynti oli erinomainen esimerkki rahanteosta, jossa kotimaassamme tehty vuosikymmenien työ meni vieraille maille, vastineena raha, jolla voidaan entisestään spekuloida järjestelyjä, joissa kohtaa mentaliteetti kasvavien numeroiden maailmaan.
Sokea ihailu kasvuntaloudelle on katsetta ymmärtämättömyyteen niistä muuttujista, jotka vääjäämättä vievät koko maapalloa kestämättömään tilaan. Länsimaiset markkinataloudet kehittyivät ja elävät sen perinnöllä kehittymättömien maiden raaka-aineryöstöstä tuhoten kulutuksellaan niitä resursseja, joista juuri näiden kehittymättömien ja kehittyvien maiden pitäisi ammentaa elinvoimansa tavoitellessaan meidän kaltaista kulutuksen yhteiskuntaa.
Maapallon kulutuskyky nousee lähivuosina sellaiselle tasolle, joka lopullisesti muuttaa tilanteen vastavoimaksi kaltaisellemme kulutusihannoinnille. Maapallon luonto ei yksinkertaisesti kestä eikä ole rakennettu sille kasvun hokemalle, mikä juuri nyt mm. kohtaa meneillään olevassa vaalikampanjassa, jossa jaetaan sellaista, mikä ei meille ihmisinä kuulu. Me jaamme juuri nyt huomisen edellytyksiä tämän päivän ihmisille, jotka ovat vielä synnyttämättä heitä, joille tämä meidän etukäteen syömä elinvoima taakkana lankeaa.
Maapallon kohtalo ratkeaa siinä, kuinka nopeasti kehittyvien maiden miljardit ihmiset pääsevät samaan kulutusrytmiin kuin me markkinatalouden länsimaalaiset. Olemme esimerkkinä kulutuksessa, mutta voisimmeko olla myös esimerkkinä säästämisessä ja luopumisessa?
Ilkka Luoma
http://ilkkaluoma.blogspot.com
Kuva:
IMG_0175.JPG. 14. helmikuuta 2007, klo 21:20. Copyright by Ilkka Luoma 2007. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan kirjoituksen yhteydessä.
Kuvaliite:
-- http://www.flickr.com/photos/ilkkaluoma/391367444/ --
Kuvateksti:
Kasvun portaat ylös tai alas - metroliukuportaat kulutuksen juhlamekassa. Nousu- tai laskuhuuma kurkkii mainostauluista, jotka kaikki kannustavat kuluttamaan enemmän ja enemmän. Markkinamekanismin liukuportaat kiidättävät ihmisiä entistä nopeammin, kiihkeämmin ja useammin kulutuksen alttareille, kuten portaiden yläpäässä avautuva Kamppi kaupunkikone satoine kassakoneineen. Mikä on tämä kiihkeyttävä voima, jolla syömme huomisen edellytykset jo tänään?
SAMAA MIELTÄ
Nallessa ei vikaa.
Pelimies, vaikka kyllä tuossa ei varmaan ollut Nallella
osuutta, tuuria oli.
Turha on kateuksissaan kenenkään nurista. Miksi pitäisi
tappiolla pyörittää varsinkaan suuria liiketoimia? Siitä
se vasta kallis ja tuhoisa jälki jää kun noin iso yhtiö
menisi nurin.
Näitä asioita ei saa ajatella sydämmellä, se tulisi kalliiksi.
Pelimies vai rosvoparoni?
Voiton tekeminen osakkeenomistajille vai yhteiskuntavastuu? Nallen kaltaisten rosvoparonien toiminnan ja yleisestikin sen ahneuden ihailu on syynä vaikkapa USA:n luottolamaan tai eurokriisiin. Siinähän on käynyt niin, että nämä rosvoparonit yllyttävät helpoilla luotoilla ei-niin-fiksut lainanottajat (joko amerikkalaiset asunnonostajat tai Espanjan/Portugalin/Kreikan valtiot) ottamaan lainaa niin, että lainarahalla luodaan hyvinvointia tai saadaan parempi asunto, joihin ei sitten kuitenkaan pitkällä tähtäimellä olisi varaa tai edellytyksiä. Lainat jää hoitamatta, huudetaanpa valtiot apuun. Ja toiset tyhmät - veronmaksajat - maksavat toisen kierroksen ja rosvoparonit sen kun rikastuvat. On luotu taloudellinen ikiliikkuja.
Jatkakaa vaan näiden rosvoparonien ihailua, itsepähän maksatte heidän ökyilynsä... kutsukaa vaikka pelimieheksi tai sijoitusneroksi, tuota neroutta voisi käyttää humaanimminkin yhteiskunnan hyväksi. Esimerkiksi helppo tapa aloittaa voisi olla verojenmaksu oikeudenmukaisesti suhteutettuna tulojen määrään ja helppojen ratkaisujen unohtaminen. Helpoilla ratkaisuilla viittaan tuohon pörssikurssikorotusautomaattiin: sulje tehdas, irtisano työntekijät -> osakekurssi nousee. Kertokaapas hyvät Nalle fan clubin edustajat, miten tämä hyödyttää esimerkiksi Suomea ja suomalaisia veronmaksajia?
Ei se ihan noin ole
Iskä pikkasen auttoi Nallea alkuun. Eli kannattaa iskältä alussa pyytää niin autuus aukeaa.
145 keuroa?
on Peanuts.
Jos tuo Mursu iloitsee 145 kiloeuron virtuaalisesta päivätuotosta Myllykoski-casessa,
Niin johan on vellit-ja-jauhot sekaisin yksilön päässä. Ja mitä v..tua se kuulijoita kiinnostaan vaikka Nallukka tekis minkälaisen tilin kyykyttämällä massoja.
Oma lompsa se on lähinnä Omaa Persettä, aina.
Inhimillisyys ja kohtuus on eri laji.
Uunot!
Tämä on syyn ja seurauksen laki.
Kurssit nousevat automaattisesti. Ensin paljon kansaa pellolle, kurssit nousevat!
Jouko Ahonen halusi tätä
Kyllä työnantajilla on varaa vaikka mitä maksaa heille!!!
Tässä lopputulos, mutta kyllä jollain tavoin Ahonen hyötyy, kun tappioistakin (väitti TV:ssä) pitää saada bonuksia ja kovasti!
Siinä mies joka on enemmän kuin painosa arvosta menettänyt kultaa työmiehiltä!
Työsulku
Pitihän patruunat tehtaansa kiinni duunarilta 45 päivää putkeen, joten on siellä rahaa takana. Moni tyhmempi tosin luulee sen olleen lakko.
Aivan
Myllykoski osoittaa turhaa pitää porukkaa ollenkaan töissä. Siitä yrityksille aukeaa suuret mahdollisuudet voittoon.
Aivan
Myllykoski osoittaa turhaa pitää porukkaa ollenkaan töissä. Siitä yrityksille aukeaa suuret mahdollisuudet voittoon.
Mikä avuksi
Eiköhän kaikkien lompsa ole lähinnä persettä? Tulevien Nallejen ehkäisemiseksi siis mitä on tehtävissä?
nojoo
Jos +7% on 145000 euroa, niin sitten Wahlroos on viimeisen 3kk hävinnyt reilut -30% eli aika paljon enemmän virtuaalisesti pelkästään UPM:n omistajana. En mä siitä kyllä pidä pätkääkään, koska tuntuu olevan sodassa työntekijöitä ja nuorisoa vastaan, mutta ei nyt pidä sentään tarttua kurssin yhden päivän liikkeisiin vaikka markkinoiden liikkeet ovat vähemmän mieltä ylentäviä näissä yhteyksissä irtisanottavien kannalta.
Enempi tuossa voisi nyt kyseenalaistaa vaikka sen, että kuinkahan fiksua oli nimenomaan se, että siirretään Myllykosken velkoja ja heikkoja assetteja UPM:n taseeseen. Ja erityisesti muistaen tämän W:n kaksoisrooli Nordeassa ja UPM:ssä. Itse en pidä tätä omien etujeni mukaisena UPM:n pienomistajana, koska vaihtoehtona olisi ollut jättää Myllykoski omiin vaikeuksiinsa ja myydä tai lopettaa vain tuo Stracelin tehdas pois ns. vanhasta UPM:stä.
Suvi Anne Siimes ja Vasemmistoliitto
Nostivat Wahlroosin Sampo konsernin johtoon. Ja valtio teki melkoisen tilin.
Irtisanomiset ovat vasta alkua. Maailmantalouden myllerrus ei ole ollut yllätys. Ja Nordea pankki varautuu laihempiin vuosiin tuloskuntoa ylläpitämällä.
Jyrki Kataisen kommentit ovar paljon puhuvia.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/08/katainen_onko_suomest...
Mies se tullee räkänokastakin vaan ei tyhjän naurajasta.
Yksityissektori on rakennemuutoksen kourissa. Ja julkistalous elää velkavedolla ruususen unta.
Maailmantalouden rakennemuutos
Kiina ilmiön seurauksena länsimaissa puhutaan finanssikriisistä, joka tosiasiassa on realitalouden kriisi.
Kolmikanta puhuu palkkamalttia ja veroalea. Se on kuin kuolioon käyttäisi laastaria lääkkeenä.
Ja kun joku tekee töitä (wahlroos), jotta menestystarinat jatkuisivat, niin häntä tyhjännaurajat kutsuvat itsekkääksi kapitalistiksi.
Jotain on mennyt pieleen.
Juurikin näin!
Maailmantaloudessa on juuri meneillään korttipakan julma uusjako. Viisainta on siirtää painopiste Euroopasta ja ehkä Jenkkilästäkin Kiinaan ja Intiaan. "Te ette saa paeta poies!", huudetaan, mutta jos suomalaisfirmat eivät mene... menee joku muu, ja sen jälkeen onkin todella "finis Finlandiae". Ne jotka menivät tekevät rahaa kuin rosvot, ja puristavat kilpailijansa pois apajilta.
Eurooppa, etenkin EU, ei juuri nyt pysty kykenemään. Voimme lähes päivittäin todistaa jahkailua, vaikeiden kysymysten tuonnemmaksi siirtelyä. "Jos unohdat tulevaisuuden teet sen oman olemassaolosi uhalla". Kaitpa Eurooppa loikoilee vielä entisajan loistossa, eikä se ole hiffannut mitä on kaikessa hiljaisuudessa tapahtumassa.
Voimme kiittää herraonneamme, jos meillä on Björn Wahlroosin kaltaisia rohkeita näkijöitä - ja, tekijöitä. Kommunistinen nuoruus on vain hyve, sen soisi löytävän laajempaakin kannatusta. Tönkköselkäisistä sedistä ei ole Suomen pelastajiksi, tosiasiat ohittivat heidät jo eilen. Jossain vaiheessa kauniit puheet ja ajatukset ovat ohi ja fyffe puhuu, julmia mutta rehellisiä tosiasioitaan. Jos rohkein ja viisain sitten saa maallista hyvää... niin mikäs siinä?! Hyvin tehty työ saa palkkionsa!
Myllykosken portilla lukee 1892 (?), firmassa mukana olleet ovat varmaankin olleet aika loistavia kun se jaksoi vuoteen 2012 asti. Jotkut valmistivat 1910-20 maailman parhaita hevosenlänkiä... sitten tuli auto, ja hevospelit katosivat vuosikymmenessä. Maailma, noh, se muuttuu.
"Ollaan niin kuin aina ennenkin" ei ole vaihtoehto.
Kustannustasoero eri maissa on huikea. Vietnamissa voi vielä
ehkä palkata ihmisen painamaan duunia 16h/7/30/12.
Suomi on maa jossa 15 minuutin parkkeraus kadulla maksaa enemmä kuin tuo Vietnamin-poloinen tienaa päivässä.
Ei tällaisia asioita voi olla sanomatta julki, mutta ei pidä myöskään ihannoida sitä, että Mr Wahlroos ei sitä muka ymmärrä.
Kansantalouden ent proffalta sellainen on tietysti erikoista käytöstä.
Velkakierretalous
**Velkakierretalouden perimmäinen syy on länsimaiden julkisen vallan, kuluttajien ja yritysten pyrkimys ylläpitää nopeakasvuista tuotantoa ja kulutusta, joille ei kuitenkaan ole reaalitaloudellista pohjaa. Finanssisektorin kekseliäisyys rahan luomisessa ja julkiset elvytysmiljoonat tekevät velkaantumisen mahdolliseksi myös käytännössä.**
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Velkakierre+on+katkaistava+my%C3...
Allekirjoitan tämän täysin. Luulen ettei tästä isoa erimielisyyttä synny katsoi maailmaa sitten mistä suunnasta tahansa.
Islanti on aivan eri asia kuin esim. Kreikka tai Suomi. Se että me suomalaiset otamme syömävelkaa AAA luottoluokituksella on holtitonta velanottoa. Se ei ole kuitenkaan kasinotaloutta, jota Islannissa harrastettiin. Me emme osta ja myy velkarahalla, me maksamme palkkoja, eläkkeitä, sosiaaliturvaa, byrokratiaa jne.
Wahlroos ei ole syntipukki vaan äänestäjä, joka ei halua pidentää työuraa, leikata palkkaansa, luopua jostain eduista tai tehdä töitä enemmän.
Ikävää ettei Wahlroos
ole poliitikko,antaisin heti kannatukseni pääministeriksi tai valtiovarainministeriksi,päästäisiin eroon todellisista "verenimijöistä" valtionhallinnosta ym.Kerralla tuo mätäpaise pois.Suomen luottoluokitukseen tarvittaisiin lisä-A
Kuuden vuoden päästä Wahlroos
voi olla RKP:n presidenttiehdokas.
Heh,ei kiinosta
Wahlroosia kun ei ole VALTAA,ja kansaa ei voi vaihtaa nykytahdilla tarpeeksi...
Ehdokkaana Nalle voi olla
vaikka ei ole valtaa ja kaikella todennäköisyydellä ei menestyisi kovin hyvin vaaleissa.
"Vallaton"?
Taitaa olla aivan riittämiin sellaista valtaa ja arvostusta josta hän ja hänen laisensa ovat kiinnostuneet. ("Rahalla saa ja hevosella pääsee").Tukemalla oikeita poliitikkoja saanee siihenkin päätösmekanismiin viestinsä perille , vaikka tuettavat "lukisivatkin omia liturgioitaan"?
Kukin pyrkinee "onneen" ja arvostukseen tavallaan. Tällaista toimintaa arvostavian "seurakuntalaisia" ollee riittävästi. Inhimillisen ailahtevuuden johtaminen on paljon vaikeampaa , joskin antoisampaa, joten niille seurakunnille tarvittanee toisin ajattelevat johtajat? (Kansakunnan yhtenäisyyden ja keskinäisen arvostuksen turvaamiseksi?)
RKP edustaa liberalistisia arvoja
Wahlroos on erittäin vanhoillinen ihminen!
Vaikka hänessä kapitalismi saa kasvot, hän on silti "kasvoton".
Ei edes tuskin osaa ajatella millaista on köyhän elämä tämän päivän Suomessa.
Tehtaiden patruunat ennen vanhaan olivat hyvin perillä työntekijöidensä ongelmista ja murheista. He kuuntelivivat heitä ja hakivat ongelmiin jopa omaperäisiä ratkaisuja.
"Nykytehtailijoita" ei oikeastaan mikään enää kiinnosta, jollei kysymyksessä ole perheyritys. He ovat vielä yrittämisestä aidosti kiinnostuneita
Suurimmaksi osaksi
totta mitä kirjoitat,mutta tämä on tätäpäivää.Saattaa tulla vielä "uusjako" tällä touhulla...
Kaikki vain laskennalista.
Kaikki vain laskennalista. Voitto on voittoa vasta, kun se realisoidaan. Myytävästä arvosta hankintamenot ja verot ja tämän jälkeen voidaan harkita mahdollisia voitonkiljahduksia.
Tässä US:llä onnistui sentään luvut kohtalaisen kohdalleen, kun vertaa IS:n tasoon vuonna 2008.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/UPMn%20Wahlroos%20rikastui%20irtisanom...
Tuolloin Kaija päätti, että vajaa 300 000 euroa olikin lähes puoli miljoonaa. Historiallisista kurssitiedoista voitte tarkastaa, uutisessa ilmenevät luvut vedetty pääasiassa täysin hatusta.
Köyhien pitää oppia
Auttamaan itseään. Wahlroos ei voi globalisaatiolle mitään. Wahlroos ei ole jakanut etuja, jotka on poliittisesti päätetty, eikä rakentanut hyvinvointivaltiota, joka on tehty suurille ikäluokille. Nämä ikäluokat ovat ajaneet etujaan ja maksattavat ne nyt jälkipolville, velalla, joka periytyy. He söivät NL.n aikana syntyneet vauraudet ja pelasivat loput kasinopeleissä. Velka jää vain perinnöksi.
Metsäteollisuus häviää. Nokia katoaa. Kapea vientisektorimme ei enää luo jakovaraa entiseen malliin.
Pesonen puhui perusteollisuuden toimintaedellytyksistä. Kyetäänkö me köyhät yhdessä Jutan ja Jyrkin kanssa pelastamaan perusteollisuus, luomaan työpaikkoja ja pitämään yllä maksuvalmiutta. Wahlroos ei voi tehdä sitä meidän puolesta. Hän voi vain sijoittaa meihin ja vakuuttaa meitä. Työ pitää tehdä itse.
lihakauppias
wahlroos
anteeksi
kun hän on suurosakkeenomistaja niin hän ei olekaan lihakauppias vaan tukkulihanmyyjä
pelissä jossa osakekursseja nostetaan ajamalla ihmisten elämät ahdinkoon irtisanomisilla
Meillä Kotkassa
oli ihan kunnioitettu yrittäjäsuku...Ei olleet "politurkki" porukkaa!
yrittäminen on ihan eri asia
ja kunnioitettava
kuin finanssikeinottelu
finanssikeinottelijat ovat yrittäjien loisia
Totta puhut!
Mutta minkäs teet OYj...keihäänheittoa odotellassa tämä "heitto"!
Olet väärässä
Nallen isä "Buntta"Walhroos oli nimeenoman polittrukki,Kauppa ja teollisuusminiristeriön kansliapäällikkö.Yhdessä vaiheessä oli jatkvasti humalassa työpaikalla,ministeri Rantala yritti eroittaa,ei onnistunut,oli ekkosen erityisessä suojeluksessa.Että tälläinen tapaus.
Pojasta polvi paranee
vai miten se vanha viisaus meni. Vai paraneeko vain pojan polvi, että se kestää potkia työntekijöitä persuksiin ja antaa loparit?
Sitäpä itseään.
http://www.youtube.com/watch?v=-IFYUR76p0E
Markkinatalous sotii yhteiskuntavastuun häviölle
[08112006] Pääoman tuottovaateiden äänitorvi Sammon konsernijohtaja, KT Björn Wahlroos peräänkuulutti Kauppa- ja teollisuusministeriön Omistaja&Sijoittaja (2-2006) -julkaisussa: "olemassaolomme oikeutuksen perustuvan siihen, että kasvatamme omistajiemme varallisuutta niin hyvin kuin kykenemme".
Tieteessä tapahtuu -lehti (7-2006 / prof. HTT Aimo Ryynänen) taas herkisti arvokeskustelua yhteiskunta- ja yksilövastuista yhteisestä elinympäristöstämme: Perustuslakimme 20.1§ kohdan sanoessa - "Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille".
Markkinatalous on jakanut vuoden kvartaaleihin, jotta pörssianalyytikkojen on helpompi ennustella kurssien käyriä sijoitettujen pääomien kasvun turvaamiseksi. Sijoitustoiminta on kärjistäen yhteisten luonnonvarojen ulosmitantaa jyrkistäen tuloeroja ja kulutusvoimaa tuhoten hiljalleen elinympäristöämme. Sijoittamisessa ei ole kyse yhteiskunnallisesti työnteosta, jossa tasapaino säilyy luonnon kanssa. Sijoitustoiminta maksatetaan aina peruskuluttajilla ja viime kädessä luonnon toimintakyvyllä.
Pääoman palvelu on ilmentymä kulutusyhteiskunnan henkisestä taantumasta ymmärrykseen vain rahan kaikkivoipaisuudesta. Raha on merkki ostovoimasta. Ostovoiman liika keskittyminen ja painoarvon nousu jakaa kansalaisia huomisen barrikadeille. Epätasaisesti jakaantunut liiallinen kulutuskäyttäytyminen kohtelee luontoa epäoikeudenmukaisesti. Luonto kantaa vastuun taakan markkinapullistelun näyttöseremonioista. Ilmasto, maaperä ympäriltämme ja loppuva puhdas vesi lyö takaisin viivästyneenä rekyylinä muuttumatta enää eiliseksi. Ihmisen ostovoima on iskenyt liiaksi luonnon suonta.
Hokema pääomien palvelusta muuttaa hiljakseen kausaliteettien lakien mukaan maapallon biokerroksen ohuemmaksi ja ohuemmaksi. Biokerroksemme, elinvoimamme lähde, on aina ollut häkellyttävän ohut - kuin silkkipaperi rantapallon ympärillä. Markkinatalous kasvuvaateineen vie vääjäämättä koko ihmiskunnan seinää vasten. Meille ei jää vaihtoehdoksi kuin reilu luopuminen ja vastuun asetus pääomien tuoton sijalle.
Kansakunnalla maassamme menee juuri nyt tilastojen valossa rahataloudellisesti hyvin, mutta henkisesti huonosti. Vaihtotase on erinomainen ja henkinen tase mm. valtion ja kuntien työpöytien ääressä uupunut tasolle, jossa sairauspoissaolot kasvavat kasvamistaan. Liian suuret osat lapsiperheiden yhteenkuuluvuudesta ovat kadonneet jatkuvien vapaaehtoisten ylitöiden jalkoihin. Lapset oireilevat mielenväsymystä ja osallistumattomuutta hautautuen näyttöpäätteidensä äärelle vain sähköinen kanssakäyminen normaalin yhdessäolon korvikkeena. Roolien ja mallien haenta on sekaantunut pelien, katujen ja chattien labyrinttimäisiin sokkeloihin.
Ikääntyneet ihmiset erakoituvat keskimäärin rikkaampina ja yksinäisempinä kuin koskaan. Pääomatase on korkealla vinoutuneiden asuntohintojen vuoksi pääkaupunkiseudulla. Työssäkäyvän väestönosan oravanpyörällinen kilpajuoksu ostovoiman perässä hyydyttää vähenevän vapaa-ajan kierteeseen, jossa alkoholisairaudet ovat puhkaisseet kansakunnan pahanolon kuplan tilastojen tietoisuuteen.
Arvokeskustelu on jäänyt velipuolen asemaan, velan ollessa veli kulutukselle ja näyttämiselle. Yhteiskuntavastuu on keskittynyt kvartaalipalvontaan ajaen ennustajat ja sijoittajat kierteeseen, jossa yhä kiihkeämmin haetaan tuottoa pääomille, joiden lähtökohtana on nopeutuvan rahakierteen voittoparkkeeraukset uuteen sijoitusputkeen tai kulutusosoitukseen.
Yhteiskunta on nyt markkinamekanistisesti loppunsa alussa. Muutokset ovat luonnolle tuskallisen hitaita. Vastuun ja sosiaalisuuden ymmärrys ja ympäristön aktiivinen havainnointi on alkunsa porteilla jännitteellisesti pohtien aika- ja toimintaikkunan sulkeutuessa hiljalleen muutoksilta, jotka saattoivat tulla liian myöhään. On 'kalliin hinnan' maksamisen aika. Nyt ei ole ajankohtaista pohdiskella onko ilmastomuuttujat auringosta vai ihmisestä johtuvia, sillä muutos on jo käynnissä.
Ilkka Luoma
Linkit:
KTM: Omistaja & Sijoittaja (2/2006) http://www.omistajaonline.fi/lehdet/22006/default.aspx
Tieteellisten seurain valtuuskunta ( http://www.tsv.fi ): Tieteessä Tapahtuu (7/2006) http://www.tieteessatapahtuu.fi/uusimmat.htm
Prof. HTT Aimo Ryynänen
Kuva:
DSC_3882.JPG (2,20MB). Copyright by Ilkka Luoma 2006. Kuvaa saa käyttää vapaasti ylläolevan tekstin kanssa.
Kuvateksti:
Kvartaalitalouden ja yhteiskuntavastuullisuuden ilmentymät kohtaavat laiturin molemmin puolin 18. heinäkuuta 2006. Barbara Jean ja Jenny Wihuri kuvastavat käytännön elämän vastakkaisia puolia. Vastuu voi joutua pelastamaan itsekeskeisen ja kapeakatseisen pääoman luonnon ehdoilla.
[orig. keskiviikko, marraskuu 08, 2006]
Ahneuden kasvot
Todellinen ahneuden naamataulu on yritellyt pysytellä piilossa. Nallen nassu edustaa erinomaisesti pohjattoman ahneuden kasvoja. Ruma naama!
Oikeassa olet
Auta armias kun työmies pyytää palkankorotusta,vaikka lakon uhalla,sitä ollaan ahneita ja yhteiskunnan tuhoajia.Se mikä on sallittu toisille ei ole kaikille.AY-liikkeen on ryhdistäydyttävä.
Osuit naulan kantaan
Suomalainen työmies ja AY-liike on ahne jos kuka. Nallehan vaan yrittää pitää yrityksiä kilpailukykyisinä haastavassa taloustilanteessa (paperin ylituotanto, kustannusten kasvu, uusi taantuma edessä). Kilpailukyvytön yritys ei pidemmän päälle työllistä ketään.
Eurosuomi vastaan Kruunuruotsi
Tämä yhtälö toimii siten, että metsäteollisuus Suomesta
lopetetaan ja se jää kukoistamaan Ruotsin puolelle.
Tukkirekat on helppo ajaa Tornion kautta tehtaisiin.
Markkinataloutta parhaimmillaan.
Merkillisiä varkaita
Nordean kotikonnuilta kuuluu kummallisuuksia: poliisilaitoksilla on viimevuosina varastettu pidätettyjen omaisuutta n. 500 000 kruunun edestä - mm. kassakaapeista, joihin ainoastaa päällystöllä on avaimet tai koodit.
Yhtään varasta ei ole saatu kiinni todisteiden puuttuessa.
OMISTAJAN EDUTHAN ON OLTAVA KAIKEN YLÄPUOLELLA!
"Meilä pörssiyhtiöiden ylimmän johdon-,ja hallitusten
puheenjohtajien osingot,palkkiot,palkka-ja muut edut-,
etuudet turvataan nyt ja tulevaisuudessakin"!
Jopa KP Helsingin metropoliitta Ambrosiuskin nauttii
useamman pörssiyhtiön etuja "pienehköllä palkkiolla".
Ei se ole väärin-se on ymmärrettävä oikeaksi sillä viisas mies on hyvä eo. jäsennyyksissä.
Kirkonkin ääni on hyvä kuulla kun irtisanomisia suunnitellaan mainituissa yhtiöissä-sieltä tulevat irtisanotut ihmiset kirkon piiriin hakemaan lohdutusta.
Se mitä pääministeri Katainen ja valtiovarainministeri
Urpilainen "uskaltavat edes mini lauseella-"en kommentoi"
on vastuunkantoa-se on salkun /kassin kantoa ja ylimielisyyttä-sen kansa onkin huomannut.
..nämä vakuus-ym.paketit voi Suomi siirtää luottotappioksi
ja ryhtyä keskustelemaan Saksan ja muutaman muun maan
kanssa mm. Hollannin-pienemmästä "omasta rahasta-mikä sen nimi nyt olisikaaan-"E-kruunu"?
Suomessa on "monenkin mielestä henkilö joka pesee muut-
Timo Soini (PS)"! Ei se niin ole-hän uhoaa,käyttää ääntään ja iskee aina kun sopiva paikka on-mutta kun hallitusvastuuseen mennään-löysäksi Soininkin aseet ja eväät
muuttuvat?
Wahlroosin oireyhtymät
Diagnosoin Wahlroosille Aspergerin syndrooman
http://finnish-wikipedia.wiki-site.com/a/s/p/Aspergerin_oireyhtym%C3%A4....
ja Hekatonin oireyhtymän
http://finnish-wikipedia.wiki-site.com/h/e/k/Hekatonin_oireyhtym%C3%A4.html
Kovinkaan terveeltä mies ei vaikuta.