Sunnuntai 27.5.2012

Jyrki Katainen ilahtui Euroopan hyvästä merkistä

Luotu: 
3.9.2011 11:27
Päivitetty: 
3.9.2011 13:03
  • Kuva: EPA/All Over Press
    Säästökuuri, johon sisältyi muun muassa julkisen sektorin palkanalennukset, herätti paljon vastusta Irlannissa, mutta on tuottanut tulosta.
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Jyrki Katainen.

Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) mukaan Suomessa on kaiken eurokärsimyksen keskellä jäänyt huomaamatta eräs positiivinen signaali Euroopassa.

Tämä signaali on Irlanti, joka sai viime vuonna EU:lta ja IMF:ltä 85 miljardin rahoitustukipaketin ja käynnisti samalla rankan säästöohjelman.

–Vaikka taistelua ei ole vielä voitettu, niin oikeaan suuntaan kuljetaan. Irlannin valtion päättäjät, uusi hallitus, on ryhtynyt määrätietoisiin sopeutustoimiin ja se on alkanut vahvistaa luottamusta Irlantiin. Korot ovat tulleet merkittävästi alas ja kauppataseen tasapaino on menossa positiiviseen suuntaan, kertoi Katainen.

–Jotain hyvääkin tämän kriisin keskellä.

Katainen viittasi talouslehti Financial Timesin pääkirjoitukseen, jossa arvioitiin pahimman olevan nyt ohi Irlannissa.

–Muut kriisimaat voisivat ottaa oppia siitä, miten Irlanti on hoitanut itseään, kehuu FT.

Työttömyys on yhä Irlannissa korkeimmalla tasolla sitten vuoden 1967 ja esimerkiksi kotimainen kysyntää takkuaa yhä. Tästä huolimatta Irlanti on kivunnut pois kaivon pohjalta noudattamalla EU:n ja IMF:n asettamia säästövaatimuksia.

Maan budjettivaje on vähentynyt, mikä on tuonut takaisin sijoittajien luottamuksen. Se näkyy maan valtion velkakirjojen koroissa eli siinä, miten paljon maa joutuu maksamaan lainarahastaan: Irlannin 10-vuotisten velkakirjojen korko on enää alle yhdeksän prosenttia, kun se pahimmillaan oli 14 prosenttia.

Vertailun vuoksi esimerkiksi Kreikan 10-vuotisen lainan korko oli viime viikolla uudessa ennätyksessään, yli 18,5 prosentissa.

Suomen maineelle kolaus

Pääministeri Katainen myönsi Ylen haastattelussa, että hallituksen tiukka vakuusvaatimus on vahingoittanut Suomen mainetta Euroopassa.

Kyllä tämä jättää jäljen, Katainen totesi, mutta lisäsi, että jäljen suuruus riippuu siitä, miten vakuuskysymys lopulta ratkeaa.

Katainen luottaa siihen, että asiaan löytyi ratkaisu. Hänen mukaansam hallituksen linja vakuuksien suhteen on yhtenäinen.

Henkilöt: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

luuserius

On nostanut Kreikan lainakorkoja. Ei olisi Irlanti nähnyt kaivonpohjaa, jos Urpilaisen vaalilupaus olisi sattunut samaan aikaan Irlannin tukipakettien kanssa.

Suomi on asettanut kovat ehdot. Jatkossa Suomi auttaa vain vakuuksia vastaan. Se vie meidät omaan sakkiin. Jopa pieni Viro ihmettelee tälläistä meininkiä, joka täällä on populismin myötä syntynyt.

aretee

Irlannin korko siis 8,93%, Suomen 2,50%, Saksan 2,02%, Ruotsin 2,02%. Irlannin korko taitaa olla samalla tasolla kuin Kreikan silloin, kun Kreikkaa alettiin tukemaan.

kyy

..äärimmäisissä säästöohjelmissa on?

Hirvittävää kärsimystä tavalliselle kansalle, tuloerot repeävät, rikkaista tulee upporikkaita ja vähävaraisista kurjalistoa.

Mutta fiktiivinen talous kasvaa, minkä nämä taloususkovaiset kokevat "positiivisena merkkinä".

Appi

En minäkään äärimmäisessä säästöohjelmassa näe pelkkää hyvää, mutta velan ääretön kasvattaminen on myös vailla päätä ja häntää. Myös sillä on suuri merkitys miten varallisuutta käytetään. Onko talouselämä vain täynnä turhakkeita vai onko sillä suunta, jossa pyritään luomaan myös jotain sellaista, joka ei ole vain fiktiivistä.

salakankee

jo asympttoottisesti filosofiaa. Mitä tapahtuu kun velkaantuminen ylittää tietyt rajat? Miksi rahatalous muuttuu? Muuttuuko velka vallaksi? Miten velkavankeudesta voi päästä - vrt. Venäjän maaorjuus. Kuka saa oikeuden päättää velkojan ja velallisen välisistä ongelmista? Kuinka ne ylipäänsä ratkotaan? jne

Hieman näitä aiheita pohditutti studiovierailtaan Tuomas Enbuske taannoin Radio Puheessa. Oiva ohjelma. Kiitos näin jälkikäteen.

Htalk

Perustelu:

Silloin kun poliitikko onnistuu jossain niin hän on myös tunnustuksen ansainnut. Tämä oli Kataiselta nyt hyvä ulostulo vaikka en kokoomuksen kanssa ole samaa mieltä heidän oman EU politiikan kaikista asioista. Kokoomus on mm. liian selkääntaputtelu herkkä erityisesti Stubb...

Hyviä asioita tässä haastattelussa oli mm.

1. Ihmisarvo on jakamaton syyllistämättä tämän asian osalta ymmärtämättömiä.

2. Komission aseman vahvistaminen hallitusten välisten ( Käytännössä Saksa ja Ranska kahden kesken) neuvottelujen sijaan on hyvä asia näistä kahdesta vaihtoehdosta.

3.Sen ymmärtäminen että Suomalainen ilmapiiri on muuttunut... Tämä ei ole aiemmin näkynyt Kataisen puheenvuoroissa. Toisaalta on tervettä että kansa ei kannata nöyrästi Ranskalaisten ja Saksalaisten pankkien tukemista Kreikan varjolla...

4. Komission tuomien Eurobondien vastustaminen tulisi sanoa selvemmin. Hyvä että se tuotiin nyt esiin että korko tulee heijastaa maan talouden kuntoa.

5. Usean puolueen kesken toimiessa on tehtävä kompromisseja siksi on eri asia oman mielipiteen muuttaminen ja mukautuminen kompromissiin jotta voidaan muodostaa yhteinen suunta.

6. Vinkki Kataiselle:

Kreikalle pitää antaa 2 vaihtoehtoa josta he saavat parlamentaarisesti äänestää ja itse valita.

Vaihtoehto 1: Vakuusvaihtoehto ja "normaali seuranta"

Vaihtoehto 2. Täydellinen talouspoliittinen kontrolli ja päätösten ennakkotarkastus ja veto-oikeus komissiolle Kreikan talouspolitiikan päätöksistä.

7. Katainen myöntää että sinänsä hyviä sääntöjä ei ole noudatettu.

8. Toisten veloista ei vastata. Suora lainaus "Sitä me emme kannata"

9. Epävarmassa tulevaisuudessa palloja riittää... Parempi pitää katse edessä olevassa pallossa kuin takana olevassa pallossa.

Yhteenveto: Katainen onnistui hyvin tässä haastattelussa. Toisaalta on älyllistä epärehellisyyttä väittää että nykyisiin Pääministerin kantoihin ei olisi vaikuttanut niin SDP kuin Persutkin.

Linkki haastatteluun

http://areena.yle.fi/video/1315037730356

Riittävän Älykäs

Markkinavoimien huomio, eli rahastus on vain yhdessä paikassa kerrallaan, nyt Kreikassa. Silloin Irkut ja muut saavat vielä olla rauhassa.

Niin pitkään kun veronmaksajien kolehti on auki, markkinavoimat ammentavat siitä häikäilemättä. Kun yksi veruke on lypsetty, siirrytään seuraavaan.

Ei tarvitse olla Timo Soini nähdäkseen tämän; kyllä kaikki tämän näkevät. Kyse on moraalista. Vain korkean moraalin vartijat puhuvat asioista oikeilla nimillä, löyhemmän moraalin omaavat puhuvat populismista ja yrittävät hyötyä tilanteesta.

Appi

Totta horiset. Selkeästi markkinavoimilla on keskittämisen strategia. Järeä tykistö ajetaan yhden toimijan tai valtion puolustuksen murskaamiseen kerrallaan. Näin saadaan riittävästi liikettä ja epävarmuutta, joka johtaa ainakin joissakin asioissa paniikkiratkaisuihin, joita ollaan jo etukäteen valmistauduttu eri instrumentenin käyttämään omaksi hyödyksi.

Valtiot ovat ennen kaikkea reaktiivisia ja aina myöhässä. Saadakseen ihan oikean niskalenkin markkinavoimista ei tulisi suinkaan pelata sitä peliä, jonka säännöt markkinavoimat itse määrittävät. Valtioiden ja EU:n tulisi alkaa määrittelemään omaa sääntökirjaa ja suunnata omia hyökkäyksiään ehkä jopa tietoisesti hieman ennakoimattomiin kohteisiin, jotta markkinavoimat eivät voisi olla varmoja jo ennakolta miten puolustus on rakennettu. Vanha totuus on, että pelkästään puolustamalla sotaa ei voi voittaa. Tulisi antaa kipeitä ja nopeita iskuja markkinavoimien selustaan, joilla sekoitettaisiin niiden ansaintalogiikat. Vain tappion riskin kasvu vähentäisi vaikkapa spekulatiivista shorttausta.

luuserius

Velkakierretalouden perimmäinen syy on länsimaiden julkisen vallan, kuluttajien ja yritysten pyrkimys ylläpitää nopeakasvuista tuotantoa ja kulutusta, joille ei kuitenkaan ole reaalitaloudellista pohjaa. Finanssisektorin kekseliäisyys rahan luomisessa ja julkiset elvytysmiljoonat tekevät velkaantumisen mahdolliseksi myös käytännössä

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Velkakierre+on+katkaistava+my%C3...

Lue myös kohta:-Nykyisessä keskustelussa on vaadittu finanssisektoria ja sijoittajia vastuuseen holtittomasta toiminnastaan. Vaatimus on paikallaan, mutta usein unohdetaan, että tehokkain tapa vähentää finanssisektorin valtaa ja mahdollisuuksia holtittomuuteen on vähentää päättäväisesti velkaantumista. **

Otammeko me velkaa vain pankkien iloksi. Velkaelvytystä kritisoin, koska siitä puuttui rakenteelliset uudistukset. (ansiosidonnaisen poisto, työuran pidennys, julkissektorin palkkakustannusten leikkaaminen jne.)

jarmolauros

Ei Suomi menetä mainettaan, jos pitää kiinni alkuvaatimuksestaan:lainamme on ehdollinen, ja ehdot kerrottu. Ota tai jätä.
Muuten, irlantilaiset eivät olekaan kreikkalaisia.
Ja lisäksi: mitä kaikkea Saksa ja ranska keskenään, kahden kesken neuvottelee?

luuserius

Metsäteollisuus on laskenut, että syrjäinen vientiteollisuusmaa saa IMO:n linjauksesta näpeilleen. Teollisuus laskee, että päätöksen kustannusvaikutukset Suomen vientiteollisuudelle ovat vuodessa 600 miljoonaa euroa, josta metsäteollisuuden osuus on noin 200 miljoonaa. Merirahdit kallistuvat 30–50 prosenttia vuonna 2015.

Teollisuuden kannalta lisäkustannukset olisivat siedettäviä, jos IMO:n rikkilinjaus koskisi kaikkia merialueita tasapuolisesti. Nythän näin ei ole: kilpailukyky heikkenee niissä maissa, joilla ei ole merirahdille muuta vaihtoehtoa kuin Itämeri.

Jos hallitus haluaisi puuttua asiaan ja ajaa merirahtien tasapuolista kohtelua – siis pysyä hallitusohjelman linjalla –, sen pitäisi vakuuttaa muut asiassa ja hankkia näin korjaus rikkidirektiiviin. EU-kumppanit tulisi saada ymmärtämään, että Suomella on tärkeä etu kyseessä, minkä vuoksi muiden pitäisi tulla pienen maan taakse.

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Suomi+haaskaa+vuosia+ker%C3%A4tt...

Mahtaako muita kiinnostaa onko meillä metsäteollisuutta?

jkalervo

On erittäin fiksu ihminen joka suhteessa. Hän ansaitsisi myös tasoisensa hallituksen niin puolueitten kuin ministereiden osalta. Nykyinen epäpyhä allianssi jossa vasemmistolaiset lyövät tahtia ei ole Kataisen aatteiden ja arvojen mukainen. Myös se tosiasia että hallituksen kokoonpano on aivan jotain muuta mitä kansan enemmistö edustaa syö uskottavuutta. Kyllä on aika porvarillisten puolueitten aika ryhdistäytyä, vai onko parempi sanoa keskusta-oikeiston!

Eki54

Kuusi poliitikkoa seisoo tyhjän kaivon laidalla. Yksi saa fantastisen idean. Hypätään kaivoon. Mutta yksi empii onko tässä mitään järkeä. Veli hyvä se on kaikki tai ei kukaan. Etkö ymmärrä että asiat eivät etene jos et osaa tehdä kompromisseja. Aivan. Ja niin kaikki sukeltavat tyhjään kaivoon. Suomessa höpötetään kompromisseista ja vastuunkannosta mutta itse asioista mitä ne koskevat ei puhuta kuin puuta heinää. Katainen lähinnä "uskoo" jotain ja siitä hänen uskostaan on riittävästi kokemuksia. Sensuurihakuisuudella käännetään myös oikeutettu arvostelu vihapuheeksi. Miten olisi laki joka kieltää poliitikkojen paskapuheen. Se olisi todella merkittävä uudistus. Kolme kusetusta ja ulos eduskunnasta. No valehtelusta ei jää kiinni jos aina vain luulee ja uskoo kaikenlaista.

On siis helppoa sanoa aina luulevansa tai uskovansa jotain. Niistä media kirjoittaa kuin ne olisivat totuuksia. Politiikan pohja tuntuu aika huteralta. Uskomusten sijasta olisi hauska kuulla poliitikon joskus tietävän jotain. Poliitikko tietää vian olevan aina kansalaisissa. Ja vikaa riittää. On vääriä tunteita jotka synnyttävät vääränlaisia puheita. On väärä arvomaailma, väärä näkökulma, väärät prioriteetit, väärä todellisuus, milloin mitäkin. Takinkäännöistä puhuminen on alkanut ärsyttämään poliitikoita. Kansalaismielipide on peili johon katsominen tuottaa tuskaa, poliitikon omakuva on ymmärrettävästi hänelle itselleenkin hermostuttavaa katseltavaa. Todellisuus ei kieltämällä katoa. Päivä päivältä tulee hankalammaksi lakaista maton alle poliittinen todellisuus ja tyhjät lupaukset, puheiden ja tekojen ristiriita. Tekomoraalisia ja pyöreitä on puheet samalla kun kädet ovat syvällä lapseni taskuissa.

jyppetalonpoika

Katainen puhui yle aamussa mustavalkoisuudesta.
Hyvä Jyrki Katainen katso peiliin.

Puhuit itse mustavalkoisesti tukipaketeista,että äkkiä ja paljon ettei vaan taivas putoa suomalaisten niskaan,työttömyytenä,lamana,pankkikriisinä jne ,jne.

kun lainataan niin saadaan hyvä korkotuotto(me tienataan tällä).
Otetaan niskalenkki markkinoista........?
sammutetaan pensaspalo heti alkuunsa
Ehkäistään kriisin leviäminen......?

aika mustavalkoinen on tämä Suvi Linden (KOK) tapaus.

Brutus

Kiinnitin kataisen haastatteluissa huomiota samoihin asioihin. Katainen on varsin sympaattisen oloinen, kompromissihakuinen ja sovitteleva. Tällainen poliitikko on juuri sopiva pitämään pystyssä nykyisen tyyppistä sekalaista seurakuntaa, mistä sateenkaarihallitus muodostuu. Mutta vastapainoksi Katainen on täysin linjaton. Tähän jatkuvat kompromissit aina johtavat. Lisäksi häneltä puuttuu asiaosaaminen. Sovinnollisuuus ja kompromissit eivät ole asiaosaamista. Jatkuvilla kompromisseilla päädytään usein kansalaisten kannalta vääriin ratkaisuihin. Ei ole itsetarkoitus, että hallitus kykenee tekemään sopuisasti päätöksiä, vaan sen tulee tehdä oikeita päätöksiä.

Katainen höpisee papukaijamaisesti vastuunkannosta. Minulle on epäselvää, mitä hän tällä tarkoittaa. Samalla häntä ärsyttää tuo takinkääntäjistä puhuminen. Viime kädessä poliitikkojen tulisi kantaa vastuuta vain äänestäjilleen, ja tämä merkitsee sitä, että nuo takinkääntäjät, jotka kääntävät takkinsa päästäkseen hallitukseen kantamaan Kataisen vastuuta, itseasiassa eivät kanna vastuuta lupauksistaan äänestäjille. Kataisen vastuuntunto on vääränlaista vastuun kantamista. Se on vastuuta joillekin muille kuin äänestäjille.

de comments

samaa mieltä kanssasi kommentissasi esittämästä. Niin tämä kuin edellisetkin hallitukset ovat EU:n "kynnysmattoja". Ollaan mielinkielin ettei vain oltaisi häiriköitä ja samalla unohdetaan kuka on heidät valinnut tehtäviä suorittamaan ja mitä varten. Kansalaiset ovat valinneet edustajat huolehtimaan perustuslain mukaisesti maan asioista kansalaisten etua valvomaan ja toteuttamaan.

Nyt hallitukset röyhkeästi jopa ovat rikkoneet perustuslakia. Ei annettu edes äänestää euroon menosta, vaikka kyseessä on mitä syvemmin kansalaisia koskevasta asiasta tulevaisuuttakin silmällä pitäen. Edelleen nyt ollaan muuttamassa perustuslakia suuntaan, jolla annetaan EU:lle määräämisvalta ilman kansalaisten mielipiteen kyselyä. Liioin ei ole edes käyty avointa keskustelua.

Kansalaisten pitäisi olla enemmän kiinnostunut yhteisten asioiden hoidosta ja sitä kautta valita edustajat uuteen eduskuntaan.

Hesekiel

päätöksiä, jos hallitus ei kykene sopimaan asioista kompromissien kautta ja on siten toimintakyvytön. Sinä, minä vai äänestäjä päättää, mikä hallituksen päätöksistä on oikea ja mikä väärä?
Pääministeri Jyrki Katainen on hallituksensa päätösten päävastuunkantaja ja hallitusohjelman mukaisen päätöksenteon vartija.
Lauseesi, että politikkojen tulisi kantaa vastuuta vain äänestäjilleen on väite, mikä on kuin tuhkan heitto tuuleen.
Kyllä politikko on vastuussa sanomisistaan ja tekemisistään kaikille Suomen kansalaisille äänestivätpä he tai eivät.

Brutus

... että poliitikot tietenkin ovat vastuussa tekemisistään ja sanomisistaan sen mukaisesti, mitä he ovat ennen vaalia luvanneet Suomen kansalaisille yleensä. Ennen vaalejahan ei ole voitu tietää ketkä lopulta heitä äänestivät.

Jos puolue lähtee mukaan sellaiseen hallituskoalitioon, joka yleisesti edustaa täysin toisenlaisia näkemyksiä kuin mitä se on itse ajanut, ja tietää että edessä on pelkkiä kompromisseja oleellisista kysymyksitä, niin tällainen puolue pettää äänestäjät. Kompromissejahan täytyy osata tehdä, mutta tietyn rajan jälkeen mennään petoksen puolelle.

Otettakoon esimerkiksi Ruotsi. Siellä on selkeä jako oikeisto- ja vasemmistoblokkeihin. Kumpi blokki siellä onkaan vallassa, kykenee se aina ajamaan selkeää linjaa vaalilupauksiinsa nähden. Suomalaiset sateenkaarihallitukset eivät ikinä tähän kykene.

Tietysti tulee aina esille uusia tilanteita, joihin ei ole voitu ottaa kantaa vaalikeskusteluissa. Näihin liittyviä päätöksiä poliitikkojen tulee sitten tehdä ainakin siinä hengessä, minkä kuvan he ovat itstään äänestäjille antaneet. Ettei nyt sentään ihan täysin kelkkaa käännettäisi.

Hesekiel

ei vaalien jälkeenkään tiedetä, kuka äänesti ketäkin. Hallitusohjelma on se mitä hallituksen tulee noudattaa. Se koostuu useimmiten kompromissien teon jälkeen asioista, joita hallituksen muodostaneet puolueet ennen vaaleja lupasivat ajaa. Se ei siis muodostu yksittäisten ehdokkaiden lupauksista vaan puolueiden.

Brutus

... hallitusohjelmaa täytyy noudattaa, jos siitä kerran on sovittu. Kysymys onkin siitä kenen kanssa hallitukseen mennään. Tiettyjen puolueiden kanssa nämä hallitusohjelman noudattamiseksi tehtävät kompromissit saattavat olla niin oleellisia, että ne pettävät puolueiden lupaukset.

Olympia

TV1 Ykkösaamu 3.9.2011

http://areena.yle.fi/video/1315037730356

Ohjelmasta:

Jyrki Katainenko on nyt yht’äkkiä ... “kohtuuden, maltillisuuden” ystävä??? Rikastutti rikkaat, velkautti valtion 21 miljardilla, ajoi yli 600 000 ihmistä köyhyyteen, kymmeniätuhansia kuolemaan ja vakaviin, kroonisiin ja parantamattomiin sairauksiin ... Ja vain jatkaa tätä samaa edelleen ...

Katainen puhuu “ihmisarvosta”, kun vei ihmisarvon itse politiikallaan, teoillaan sadoiltatuhansilta ihmisiltä ...

Katainen puhuu “sovinnosta ja sen tekemisestä” ... Millaisia sovinnon tekoja hän on tehnyt ja keiden kanssa??? viimeisen 15 vuoden aikana?

Katainen haluaa nyt “sovintohenkeä”, vaikka itse harjoitti jyräämis-politiikkaa 10 vuotta, ei kuunnellut ketään, vähiten kansalaisia ...

Milloin Katainen on muuttunut “rakentavaksi” ... kun on viimeiset 10 vuotta vain polkenut jalkoihinsa Suomea ja ihmisiä ... ?

“Vastuullisuus? Armeliaisuus?” Sopivatko nämä sanat Kataisen suuhun ja persoonaan?

“Eurooppalainen vastuullinen politiikka” ... ? Se on sitä, että ne joilla on, saavat lisää ja he, joilla ei ole enää paljoakaan, tuhotaan lopullisesti ... Oikeisto-politiikka on aina eliittejä suosivaa ja kansaa tuhoavaa!

“Käyn Euroopan neuvoston presidentin, puheenjohtajan Herman Van Rompuyn (umpiporvari!) kanssa keskusteluja siitä, kuinka koko Euro-aluetta pitäisi kehittää ...” Suunta tiedetään! Se on United States of Europe! Suomen itsenäisyyden menetys! Meidän kaikkien itsenäisyyden menetys!

“Talousongelmissa olevat maat kuriin ja ruotuun!” ... Kun he itse EU:ssa haluavat nämä maat ensin romahduspisteeseen, jotta maiden hallitseminen siirtyy EU:lle kokonaan ...

Liittovaltio? Kansallisvaltio? ... Ihan sama asia molemmat EU:ssa ...?

On SAIRASTA puhua koko ajan vain TALOUDESTA, RAHASTA! Kun kaikki raha on vain paperia, velkaa ...

Globalisaation tunkeminen puheisiin ja sillä uhkailua, varoittelua ... ??? Työnnä se globaalisaatio ahteriisi Katainen!

Kuntauudistus on vain sitä, että tehdään aina vain ISOMPIA ja ISOMPIA alueita, jotka eivät sitten tule kuitenkaan toimimaan, etenkään ihmisten kannalta. On selvitetty, että ihmiset voivat huonosti SUURISSA yksiköissä, eikä se edes säästä mitään rahaa, sekin asia on tutkittu. Eli miksi he tekevät tällaista täysin turhaa ja ihmisiä vahingoittavaa touhua?

muuan

Olisiko Jyrki jo nro 1, ei kai vielä. Mutta mitä te sanotte?
Hitler ja Stalin lienevät vielä edellä kaikkien aikojen listalla, samoin eräät muinaiset suuruudet.

Ei pitäisi laskea leikkiä tällaisella asialla, mutta nimimerkkimme Olympia vei asian sille puolelle älyttömillä syytöksillään.

intrigööri

Suomi on nyt ytimessä ja saattaa vakuusvaatimuksilla edes pikkuisen vaikuttaa euroalueen päätöksentekoon. EU:n rakennekriisiin kuuluu kahtiajakoisuus, missä toiset maat ovat yhteisvaluutassa ja -vastuussakin, toisten pitäessä kiinni omista valuutoista ja päätösvallasta.
EU-Ruotsin velkaantumistilanne on selvästi parempi kuin EU- ja euro-Suomessa. Kruunullaan (tai ruunallaan) ratsastaen viisaat svedut voivat itse päättää ketä ehkä tukevat ja milloin. Minusta se on kansalaisten kannalta hyvä merkki Euroopassa, eikä se että monissa maissa ihmiset joutuvat vuosiksi tai vuosikymmeniksi vastaamaan holtittomien poliittisten johtajiensa kohelluksista.
Jättityöttömyys, yksilöiden ja yritysten velkaongelmat, kasvava rikollisuus, sekä julkisten palvelujen näivettyminen eivät ole hyviä merkkejä. Sijoittajille sellainen on kuin seireenien laulua. Olkoon Pyhä Markkinavoima kanssanne, suomalaiset jedit, Jyrki ja Jutta!

de comments

omalla kruunun valutallaan makselee lainoistaan yhtä suurta korkoa kuin Saksa tällä hetkellä eli 2,05%. Suomikin joutuu maksamaan korkeampaa korkoa ja korko sen kun nousee kun velkaa otetaan, siis joudutaan ottomaan, lisää. Velkaahan joudutaan ottamaan talouden hallintaan ja EU rahastojen pääomaan. Eikä unohtaa sovi sitä velan määrää joka lankeaa maksettavaksemme EKP:n kautta. Lisäksi Suomen Pankki ottaa koko ajan lisää velkaa IMF:ään ja ehkäpä osallistuu myös EU-velkamaiden rahoitukseen EKP:n kautta.

Mikähän mahtaa ollakaan yhteisvelan määrä valtiolla ja SP:llä EU-maiden rahoituksessa?

intrigööri

kärryillä. Kyllä kai nyt annettuja luottoja ja takauksia lienee yhdessä SP:n kanssa jo nyt kolmannes valtion budjetin summasta?
"Vastuuta kantavilta" poliitikoiltamme niitä todellisia velka- ja vastuulukuja ei ainakaan kuulla, josko he tietävät niitä itsekään? Pitää vain yrittää lueskella talouslehtiä.

Hesekiel

sellaista arvoa, että niitä kannattaisi alkaa laskeskella. Mutta onhan niillä uutisarvo medialle, joka niitä latelee joka väliin. Tavallista kansalaista ja veronmaksajaa ne alkavat koskea siinä vaiheessa jos ne realisoituvat tappioina Suomen valtiolle ja sitä kautta veronmaksajien maksettavaksi. Tietysti huittislainen meininki, missä "Hullumies Huittisista syö enemmän kuin tienaa" vie maan perikatoon.

Brutus

Irlannin poliitokot veivät maan konkurssin partaalle, jolloin rahoitusmarkkinat reagoivat riskipreemioiden ja korkojen nousulla. Tästä synttyi Irlannin kriisi.

Kriisi pakotti Irlannin säästötoimiin ja tasapainottamaan valtion talouden, mihin poliitikot eivät olisi itse kyenneet. Nyt korot ovat laskeneet ja ollaan paremmalla tiellä.

Tämä kertoo paljon parjattujen finanssimarkkinoiden tärkeästä roolista terveenä ja välttämättömänä kurinpitomekanismina ammattitaidottomille poliitikoille.

intrigööri

mutta maksumiehiksi joutuvat viime kädessä aina tavalliset työtä tekevät pulliaiset. Köyhät köyhtyvät lisää. Poliitikot kyllä luikkivat pahimmankin kriisin tullen turvaan omiin koloihinsa. Poliitikon vastuu jää vain jonnekin torille tuulessa pyörimään.

Brutus

Poliitikothan pelaavat aina toisten pelimerkeillä eli veronmaksajien ja tavallisen kansan varoilla. Heidän taustansa on aina turvattu. Tämän vuoksi heille tätä moraalikatoa syntyykin.

PateP

on se maa joka ainoana pani Lisbon-sopimukseen kapulaa rattaisiin.
Kansa pantiin äänestämään uudelleen koska oli äänestänyt "väärin"!
Eipä tuo haitannut rahansaantia muilta euromailta? Ja suomipoliitikot pelkäävät "mainettaan" takuuksien kanssa?

Irlanti yritti samaa kuin Islanti. Lainarahalla maailman valoitus = hehheh.

Irlanti selviää viiveellä kriisistään - ovathan he läksynsä oppineita eurooppalaista sivistyskansaa toisin kuin välimeren "kuumakallet" omine arvoineen.

luuserius

Pisti kapuloita rattaisiin ja vuoden päästä olivat EU:n hätärahoituksen varassa.

Irlannissa oli eri tauti kuin Islannissa, joka on oma lukunsa.

Ilmeisesti se on vähän tälläinen syrjäseutujen ajattelu, ettei meidän kannata olla mukana (Irlanti,Islanti, Suomi) Kaukaisten mertentakaisten pienten valtioiden tauti. Suomikin oli 20 vuotta sitten hätälainojen varassa ja Iiro Viinanen lakki kädessä kerjäsi rahaa yhteiskuntarauhan nimissä. Sellainen voi hyvinkin toistua. Ylpeys käy usein lankeemuksen edellä.

quantum

Katainen löysi ilon aiheensa ilmeisesti tästä IMF:n Naoyuki Shinoharan arvion kohdasta: “The Irish authorities adopted a comprehensive strategy in March to reorganise and deleverage the domestic banks, and to strengthen their capital base”. Arvioissa todettiin edelleen, että pankkijärjestelmän uudistus on “ahead of schedule in some areas” (the journal; 3.9.2011).

IMF:n lausunto annettiin sen jälkeen, kun EU oli ilmoittanut maksavansa Irlannille kahdessa erässä seuraavan 7 Mdr.€ tukierän. IMF puolestaan antoi 1,9 Mrd € lainan ja Britannia 635 M€ kahdenkeskisen lainan.

Irlannin ennustettu bruttokansantuotteen kasvu tälle vuodelle on 1,8 %. Työpaikkoja tullaan tänä vuonna menettämään 45 000. Irlannin kolmen suuren vientikohteen, USA:n, Britannian ja EU:n talouksien kasvut hidastuvat jo kuluvana vuotena. Tätä ei voi sivuttaa Irlannin talouskasvun ennustamisessa. Kasvun hidastuessa vakautusohjelman suunnitellut leikkaukset ja veron korotukset eivät riitä pitämään Irlantia halutulla tiellä. Kysymys kuuluukin tällöin, riittääkö julkistettu 85,7 Mrd.€ tukipaketti? Toisaalta 9,34 Mrd. € helpottaa hetkeksi Irlannin valtionvarainministeri Noonanin elämää, mutta edessä ovat uudet entistä kovemmat haasteet.

de comments

Katainen pitää Irlannista saadun positiivista
signaalia. Voisi ihan verrata sanontaa hänen aikaisempaan "niskalenkki otettu". Taitaa kuitenkin olla kuten sanot hetkellinen helpotus. Näin sanoi aiemmin TV-keskustelussa myös Soini. Työttömyyden kasvu luo ilman muuta synkkiä pilviä Irlannin ylle. Samoja synkkiä pilviä kertyy koko ajan myös Suomen ylle, vaikka kuinka yritetään elvyttää tukipaketeilla muita maita, vakuuksilla tai ilman.

Kyllä hallituksen pitäisi nyt puuttua paljon tiukemmin oman taloutemme saamiseksi kestävälle pohjalle ja sanoutua irti noista tukipaketeista. Unohtaa siis vakuuksien vaatimiset. Otetaan käyttöön EU:n perussopimuksen 125 §:n kielto muiden maiden velkojen maksuista.

luuserius

Kuin toimia tulppana.

Se kuinka Suomi irtaantuisi rahaliitosta yms. yhteisistä pöydistä on lähinnä utopiaa.

Sen jälkeen tänne ei jäisi monille paikkakunnille kuin kela ja siwa ja iso joukko eläkeläisiä.

Nykyisessä tilanteessa Suomen omasta rahayksiköstä tulisi heikko, mikä tietäisi euromääräisten velkojen kasvua.

Rahayksikön vaihto ei poista itse kansantautia, joka on jo markka-ajoilta tuttu. Osaamisen etua meillä ei enää ole.

Vierailija

Siellä ehdittiin tehdä jo omaa rahaa yli 50 miljardia.

"Irlantilainen sanomalehti Independent on saanut selville, että Irlannin keskuspankki on luonut 51 miljardia euroa tyhjästä ja jakanut tämän rahan pankeilleen. Tällainen toiminta on käsittääkseni laitonta EU:ssa ja ainakin se on kaikkia yhteisvaluutta-alueen periaatteita vastaan, mutta Euroopan Keskuspankin lausunnon mukaan on ihan ok, että Irlanti painaa itse omia eurojaan, kunhan heille ilmoitetaan asiasta. 51 miljardin euron summa on n. 25% Irlannin BKT:sta ja maan keskuspankki on luonut tämän rahan ilman, että sitä olisi ensin lainattu EKP:sta ja ilman, että tätä rahaa vastaan on laadittu minkäänlaisia valtion velkakirjoja, kuten Suomi ja kaikki muut Euroopan Unionin valtiot tekevät, mikäli haluavat saada lisää rahaa talouteensa, joten tämä 51 miljardia euroa on väärennettyä rahaa sanan kaikissa merkityksissä."

http://rahanvalhe.puheenvuoro.uusisuomi.fi/58602-irlanti-painanut-omin-p...

Jopo kulkee

huomenna kymmenen taaksepäin.

Aluksi tukea (rahaa) tungetaan ovista ja ikkunoista niillä maksellaan vanhojen lainojen korkoja. Lopuilla voidaan ostella vaikka aseita ja rakennella formula rataa.

Mukavaa kuitenkin jos Irlannilta on tullut yksi askel eteenpäin. Luulen kylläkin että kun Kreikka kupsahtaa korot ponnahtaa entisestään ja juuri Irlanti & Portugali ovat taas ensimmäisenä kinuamassa lisää.

Muistan kun edellisellä kerralla tehtiin stressitestejä oli Irlannilla kaikki aivan kohdallaan. Mutta kuinkas sitten kävikään kuukauden kuluttua oli useampi pankki nurin.

Paperin pyörityksessä saadaan numerot näyttämään yleensä aina siihen suuntaan kuin sen tekijä haluaa.

Toivon todella että Suomen pättäjät ottavat kolme askelta taaksepäin ja pesevät kätensä koko tukijupakasta.

de comments

järjestäminen kaikille tukipakettiin osallistuneille maille oli jo alkuunsa tuomittu epäonnistumaan. Ei Kreikka voi yksinkertaisesti antaa mitään niin suurta vakuutta että kattaisi kaikki takaajat. Sormet on lainoituksessa mukana myös IMF:llä, jolla on aina ensisijaiset vakuudet.

Onni onnettomuudessa että Jutan neuvottelemat 20 %:n vakuudet takauksen määrästä eivät menneet läpi läpihuutojuttuna.

Htalk

Raportin mukaan eurooppalaiset pankit voivat tarvita jopa tuhannen miljardin dollarin eli noin 700 miljoonan euron edestä uutta pääomaa selvitäkseen kuivin jaloin. Myös Kiinan talouden kasvu on kestämättömällä uralla, raportissa todetaan.

Goldman Sachs tarjoaa pari vinkkiä, miten ongelmilla voi lyödä rahoiksi. Ensinnäkin se suosittelee lyömään vetoa sen puolesta, että euro heikkenee Sveitsin frangia vastaan seuraavan puolen vuoden aikana.

Lisäksi pankki neuvoo ostamaan viiden vuoden pituisen credit default swap -instrumentin Euroopan yritysvelkoja seuraavasta iTraxx 9 -indeksistä. Käytännössä tämä on vedonlyönti sen puolesta, että jotkut näistä yrityksistä (joista noin viidennes on pankkeja ja vakuutuslaitoksia) eivät suoriudu veloistaan.

Lähde: Taloussanomat

http://www.talouselama.fi/sijoittaminen/goldman+sachsin+salainen+raportt...

heikkikainulainen

Lauantain Ykkösaamussa esiintyi Katainen sovittelevasti ja valtiomiesmäisesti.Hän ei mollannut muiden puolueiden kannanottoja ( vaikka syytä olisikin),vaan taitavasti johtaa kuuden puolueen hallitusta erilaisista näkemyksistä huolimatta.Kataisella on myös asiat hyvin hallinnassa.Hän on ikäänkuin eri tasolla kuin muiden puolueiden johtajat.