Kiinan kansantasavalta ei todennäköisesti aio ottaa nykyistä suurempaa vastuuta Eurooppaa uhkaavan velkakriisin ja euron kriisin ratkaisemisessa.
Vielä eilen spekuloitiin mahdollisuudella, että Kiinan valtion kansainvälinen investointipankki olisi osallistunut Italian valtiontalouden vakauttamiseen mittavilla lainaostoilla.
Tänään maailman talousfoorumissa puhunut Kiinan pääministeri Wen Jiabao kehotti Eurooppaa jarruttelemaan toivoaan ulkopuolisesta pelastajasta.
- Kehittyneiden maiden tulee ottaa vastuu omasta talouspolitiikastaan ja julkisesta velastaan. Tärkeintä on, että euromaiden velkakriisi ei leviä EU:n alueella nykyistä enempää, Wen sanoi puheessaan.
Wenin mukaan läntiset kansantaloudet eivät voi odottaa, että Kiinan kansantalouden huikea kasvuvauhti riittäisi maailman talouden ongelmien ratkaisemiseen.
Talousanalyytikot ovat laajalti tulkinneet Wenin kommentit vastaukseksi Italialle, Espanjalle, Portugalille ja Kreikalle, jotka kaikki ovat neuvotelleet Kiinan kanssa erillisistä investointiohjelmista.
- Kiina ei aio lunastaa euron kriisimaiden velkoja, eräs analyytikko totesi Bloombergille.

Kommentit
Näin ollen Euroopan tulee
palauttaa tuontitullit,poikkeavan edullisille tuotteille.
Eivät
tule UFOT ja pelasta omilta töppäyksiltä. Tullimuuria ei voi laittaa, mutta sovelletaan tuontitavaroihin erillisistä ALV:ia, jolloin valtiotkin saavat jotain, eikä kaikkea rahaa tilitetä Kiinaan
Ovatpa itsekkäitä nuo
Ovatpa itsekkäitä nuo kiinalaiset. Onneksi Jyrkillä on suuri sydän.
Vastuutonta!
Eikö kiina tajua, että koko maailma romahtaa jos kreikkaa ei tueta. rassssistiiiiiiiit!
Kiinalaiset kommarit
ovat maailman kovimpia kapitalisteja. Eivät kiinalaiset sekaannu jonkin ylivelkaantuneen ja korruptoituneen Italian rikollisten soluttamiin bisneksiin. Italiassa isoissa valtionyrityksissä työväki on liian vasemmistolaista. Työläiset voisivat milloin tahansa laittaa lakon pystyyn, eikä se semmoinen meininki käy kunnon kommunisteille.
Kiinalaisille on kertynyt paljon rahaa, mutta paljon heillä on ongelmiakin, kuten miljardi rutiköyhää maaseudun työläistä. Väestön ruokkimiseksi pitää pian viljellä puolet Afrikastakin.
Kiinassa kumminkin noustaan pois takapajulasta, kun vanhassa mukavassa Euroopassa innokkaasti pyritään takaisin kurjuuteen.
Kuka nostaa kissan pöydälle ?
Iltalehti huomenna ? "Kiinalaiset pakenevat vastuutaan"
Ovatpa röyhkeitä
Tykkiveneet (+ miinalaivaksi naamioitu taistelulaiva Pohjanmaa ) Kiinan edustalle ja ooppium kauppa Eu:n hoitoon.
nimimerkki back to the good old days
Kiinalaiset ovat vanha kulttuurikansa, kaikki on jo
nähty ja tehty muutamaan otteeseen.
Afrikka on viljaittana, USA alistetaan velkavankeuteen ja suomessa kasvaa metsä. Mistä Kiinalaisille paperin raaka-aine, siinäpä kysymys. Ehkä Jykke voisi suunnata sitä mainostamaansa vastuunkantoa välillä myös Aasian suuntaan. Se olisi todellista humanismia, kyllä me veronmaksajat ilahtuisimme tällaisesta uutisesta.
Ei tarvita Kiinassa
Suomen metsia, on aivan liian arvokasta raaka-ainetta. Siperiasta ne puut on kuljetettu, kuljetetaan ja tullaan kuljettamaan Kiinaan raaka-aineeksi.
Jos ostat Kiinassa tehdyn paidan ja maksat 50 Euroa, niin siita 5 Euroa menee Kiinaan. Talla viidella eurolla maksetaan materiaalit, palkat, tehtaan yleiset tuotantokustannukset ja voitto tekijalle. Loput 45 Euroa menee johonkin siina valissa, suurin kakku vahittaiskaupan myyjalle ja veroihin.
Turha syyttaa Kiinaa vaikeuksistamme.
Kiinalaisen työntekijän osuus
Ja kiinalaisen työntekijän osuus on tuosta 5:stä EURO:sta vain pieni murto-osa! Ja tästä murto-osasta kiinalaisen tyntekijän on maksettava omat elinkustannuksensa ennen kuin pääsee kuluttamaan Kiinaa taloudelliseksi maailmanvallaksi ostamalla sitä Kiinassa tuotettua tavaraa joka talousongelmien takia jää ostamatta Euroopassa ja USA:ssa!
Kiinan orjatyöllä teetetyille tavaroille rankka suojatulli
jo muuttuu kinuskien ääni kellossa!
He ovat ryöstäneet satojatuhansia teollisia työpaikkoja Euroopasta. Se on väärin, millä mittapuulla tahansa mitaten.
Pitäis vähän ajatella!
Totta kai kapitalisti nauraa, kun saa samat tavarat erittäin halvalla ja voitot ovat muhkeat, mutta nauru hyytyy kohta!
Barroso on ärhäkkä mies kun sille päälle äityy; se kohta näyttää mistä kana pissii
Alatyyli ei lisää "kansanomaisuuttasi"
Itse asiasta olemme samaa mieltä suojatullien kohdalla. Barrosoon en tosin kohdistaisi kovin suuria toiveita.
Euroopan talous on kuin korttitalo
ei tarviste kiinalaisten muuta tehdä kun hypätä yhtäaikaa tasajalkaa, niin korttitalo luhistuu. Siinä Barossolla ja molli-ollilla pähkinää särjettäväksi.
Alkuperäisestä uutisesta
Kyllä kiinalainenkin ymmärtää, että konkurssihuutokaupasta saa joko "uudet yrittäjät yhteistyökumppaneiksi" tai paljon halvemmalla... Naurettava ajatus kertakaikkiaan tämä Piigs maihin sijoittaminen. Ainakin mikäli sen tekisi omilla rahoillaan. Muiden rahoilla nyt voi aina ottaa riskiä ja todeta demaristi: Kannan täyden vastuun, mutta vältän toki seuraamukset.
Tuo nyt on aivan rahvaanomaista naurua ihmetellä sitä, minne
Kiina sijoittaa! Ostaa koko ajan valtion papereita USA:sta kysymättä lainkaan mitä järkeä siinä taas on.
Ei nosta lainkaan kansansuosiotasi, ettet saa kiinalaisia sijoittamaan rahojaan juuri Eurooppaan!
2 konkurssipesää
Kiinan ulkomaan valuuttavarannoista karkeasti 3/4 on dollari sijoituksia, joka on myös öljykaupan hinnoitteluvaluutta. Joten olisi heiltä hyvin lyhytnäköistä olla sijoittamatta dollariin. Sen sijaan "epätoivoisiin" pääosin katolisiin valtioihin(skisma päässyt paavin ja kansantasavallan suhteisiin, salaisine kardinaaleineen ym.)sijoittaminen tässä vaiheessa olisi yhtä lyhytnäköistä Kiinan kannalta. Naurettavana pidän sijoittamista "Piigs" maihin henkilökohtaisesti, rahvaanomaista tai ei. Juon välillä myös olutta, vaikka se on rahvaan juoma, mutten ravintoloissa. Niissä tupakointi on tehty liian hankalaksi piipun/sikarin polttajalle.