Sunnuntai 27.5.2012

Uudelle EU-verolle löytyi vastustaja

Luotu: 
28.9.2011 15:49
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Transaktiovero perittäisiin arvopaperikaupalta.

Iso-Britannia vastustaa Euroopan komission EU-maille esittämää transaktioveroa.

BBC:n mukaan Iso-Britannia sanoi, ettei se vastusta transaktioveroa periaatteessa, mutta maan mielestä vero olisi otettava käyttöön globaalisti.

Komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso suositteli tänään EU-parlamentin täysistunnolle transaktioverotuksen aloittamista. Komissio on hyväksynyt virallisen lakiehdotuksen verosta.

Jotta vero voidaan panna täytäntöön kaikkialla EU:ssa, se tarvitsee Ison-Britannian hyväksynnän. Komission mukaan vero yritetään ottaa käyttöön euroalueella, jos Iso-Britannia käyttää veto-oikeuttaan.

Vero tulisi voimaan vuoden 2014 alussa, ja sillä kerättäisiin noin 57 miljardia euroa vuodessa.

Suomen hallitus on sitoutunut edistämään veron käyttöönottoa Euroopassa.

Europarlamentaarikko Satu Hassi iloitsee Puheenvuoro-blogissaan, että transaktiovero on vihdoin tulossa.

- Tobin-veron idea on, että valuutta- ja arvopaperikaupoista peritään pieni vero, alle prosentin. Se ei juuri tuntuisi yksittäisessä ostossa ja myynnissä, mutta kun kauppoja tehdään paljon, verokertymästä tulisi tuntuva, Hassi kirjoittaa.

Hassin mukaan veron tarkoitus ei ole pelkkä rahankeruu, vaan myös finanssimarkkinoiden vakauttaminen.

- Yksi syy siihen, että finanssimarkkinat heittelehtivät niin voimakkaasti ja samalla heiluttavat kansantalouksia, yrityksiä, työpaikkoja ja ihmisten elämää, on se, että markkinoilla tehdään niin paljon nopeita, edestakaisia ja spekulatiivisia kauppoja. Näitä pienikin vero hillitsisi.

Lue koko Satu Hassin Puheenvuoro-blogi täällä.

 

Paikat: 
Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Orion

Mille taholle ja miten tuo vero sitten tilitetään ja miten. Eroopan keskuspankilleko?

Kyllä tässä on noita piiloveroja jo ihan tarpeeksi. Vieläkin on "väliaikainen" autovero voimassa Suomessa. Kaikki väliaikainen tuppaa jäämään pysyväksi.

Onko niin, että tullaan näkemään piilotulonsiirtoja köyhille EU maille.

Mitäs jos vaihdettaisiin pikavauhtia Kreikan verotuskäytäntö meille ja meidän käytäntö sinne. Sitten itketään tukia muilta Euro mailta. Että sillä viisiin.

Camoon

Ei ole mitään järkeä sille, että sallitaan kaiken maailman pörssikeinottelijoiden vaihdella osakkeita sekunnin välein miten huvittaa.

Koko pörssin alkuperäinen idea on hankkia kasvaville yrityksille pääomaa ja pääomasijoittajille tuottoa.

Pörssistä ei olisi koskaan saanut tehdä uhkapelureille paratiisia jossa veikataan jopa häviäjiä ja vivutaan arvoja keinotekoisesti ja lopulta koko maailman talous menee kuralle muutaman vuoden välein kuten nyt.

Excelman

EU yrittää saada verotusoikeuden itselleen ja tätä pitää vastustaa viimeiseen saakka. Jos verot jäisivät Suomeen niin asian voisi toteuttaa mutta todellisuudessa Suomesta viedään taas rahaa pois ja jaetaan eteenpäin etelä ja itä-Eurooppaan aluetukina ja ties minä. Suomalaiset on vaan niin tyhmiä että kannattavat tätä menoa. 57 miljardia euroa ei ole pieni raha ja sillä tuetaan vain EU-byrokratiaa ja velkaisten maiden vastuutonta pelleilyä.

"Tobin-veron idea on, että valuutta- ja arvopaperikaupoista peritään pieni vero, alle prosentin. Se ei juuri tuntuisi yksittäisessä ostossa ja myynnissä, mutta kun kauppoja tehdään paljon, verokertymästä tulisi tuntuva, Hassi kirjoittaa."

Kylläpä on typerä kommentti, samalla argumentilla voitaisiin mistä tahansa, vaikka maitotölkistä ja bussilipuista, ottaa prosentin vero ja lähettää rahat EU:lle.

jounihalonen

ei oikein tiedä kuuluuko se Euvostoliittoon vai USA:an. EU:ssa se ainakin luistelee vastuistaan ja maksattaa mm. pankkiensa holtittomuudet muilla. Ja uncle Joe...eh..eikun uncle Sam rapakon takana haluaisi samaa.

snadi

Menneen ajan suurvalta-asenne ollee tiukassa?
"Kerma" halutaan vuolla joka kirnusta?
Puolustuksessa nojataan USA:n voimaan ja EU:ta hyödynnetään tukijalkana (sotakorvauksena) enemmän tai vähemmän menestyksellisesti. (Ainakaan oman maan yhteiskunnan tasaravokehitys ei taida olla kovin kehuttava. Tasa-arvon kehitys ei olle tarkoituskaan).
Uskottava "Euroopan pankkiirina" esiintyminen taitaa perinteeksi muodostuneen "optio"-paperikaupan kuplien puhkeilujen jälkeen olla lähellä tien loppua? Mielenkiintoiseksi seurattavaksi muodostunee onnistuuko Britannia jälleen kerran säilyttämään kuplan "hajoita ja hallitse" politiikallaan mannereuroopan maiden sekoillessa ja riidellessä keskenään omien velkapaineidensa ristiaallokossa. (Pankkisektori pörssihuijauksineen taitaa olla viimeisiä "suurteollisuus"-sektoreita entisessä imperiumissa?)

jounihalonen

meidänkin nilkit haluavat olla osa jo luhistumassa olevaa EU-imperiumia sen kaikissa vedätyksissä sisällä ja ulkona, unohtaen oman kansan.

Olen ihmetellyt, mitä Suomi tekee systeemissä, jonka joku osa käy resurssisotaa esim. Afrikassa nujertaen itsenäisiä valtioita. Onko omat viime vuosisadan kokemukset jo näin hyvin unohdettu. Eikö oikeampi tapa olisi vain sopeutua itseään ja toisia kunnioittaen, käydä kauppaa ja kehittää uutta riistämättä toisia. Sopeutuminen on kuitenkin se minkä ihminen hallitsee luonnostaan. Sota ja alistaminen on aina se älyllisesti helpoin keino, jota käyttävät sopeutumattomat vieläpä niin, etteivät itse henkilökohtaisesti osallistu varsinaiseen sotimiseen.

Eli lyhyesti, ei pidä suostua maksua vastaan ihan mihin tahansa.

Salon Petri

Veroparatiiseissa lienee veroista vapaata pääomaa yllin kyllin. Eikä siinä mitään. Ne pelaavat, jotka osaavat.

Suomestakin ollaan tekemässä omanlaistaan veroista vapautumisen pikkuparatiisia.

"Kiviniemi venkoilee irti hallintarekisteristä"
http://fifi.voima.fi/artikkeli/2011/kesakuu/kiviniemi-venkoilee-irti-hal...

Jos markkinavoimat tätä Suomeenkin haluavat, niin tuskin tuo uutisen juttu onnistuu EU-tasolla.

Sehän on vain tyhmää maksaa ollenkaan.

Jopo kulkee

... äänessä. Eikös tämä maa ole se sillä pienellä saarella ? Mille rikas Suomikin lahjoitaa yli 100 Milj.euroa joka vuosi EU tukiaisia.

Iso-Britania kannattaa Tobin veroa mikäli se toimisi globaalisesti. Joopa joo tuo on hyvä selitys kieltäytyä koko verosta aina löytyy joku joka vastustaa. Ottivatko Britit mallia Suomesta ja keksivät vastikeen tukipaketeille.

Britit ottavat kaiken vastaan mutta eivät ole valmiita maksamaan mistään. Tulee mieleen muutama muu euroopan maa Kreikka ja totta kai naapurimaa Irlanti.