Sunnuntai 27.5.2012

Tyly arvio Suomen käytöksestä: ”Vapaamatkustaja”

Luotu: 
7.10.2011 13:22
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) on julistanut, että jatkossa Suomesta ei lähde senttiäkään ulkomaille ilman vakuuksia. Arkistokuva.
  • Kuva: EVA
    Sixten Korkman.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) toimitusjohtaja Sixten Korkman kritisoi voimakkaasti Suomen vakuusvaatimuksia tilanteessa, jossa Eurooppa on romahduksen partaalla. Korkman analysoi Euroopan tilannetta tänään julkaistussa raportissa.

Korkmanin mielestä vakuusvaatimuksen tausta on ymmärrettävä, mutta vakuusvaatimuksesta ”on muodostunut EU-politiikkamme painolasti”.

- Suomi voi olla sitä mieltä, että tukirahoitus Kreikalle pitää lopettaa ja Kreikan valtio on asetettava velkasaneeraukseen. Tällainen kanta on ehkä kova ja kiistanalainen, mutta sille on vahvat perustelunsa, Korkman kirjoittaa.

Korkmanin mielestä Suomen tämänhetkinen käytös EU-kentillä antaa huonon kuvan.

- Suomi ei sen sijaan voi menestyä euroalueella erilliskohtelua vaativana vapaamatkustajana, hän toteaa.

Korkmanin mukaan vakuusvaatimus johtaa harhaan myös suomalaisia.

- Mitkään vakuudet eivät suojaa Suomea rahaliiton vaikeuksien kärjistymisen ja Eurooppa-tasoisen pankkikriisin seurauksilta.

Vakuuskiista on nyt ratkaistu, eikä Suomen Korkmanin mielestä pitäisi enää vaatia vakuuksia.

- Vakuuskiista on nyt saanut ratkaisunsa. Neuvotteluissa on sovittu vakuudesta, jonka arvo ja merkitys saattaa olla kiistanalainen, mutta joka sallii sen että hallitus voi ilmoittaa olevansa tyytyväinen. Kiusallinen vakuuskiista voi kuitenkin saada jatkoa, jos tai kun jokin muu maa kuin Kreikka joutuu kääntymään [väliaikaisen vakausrahaston] ERVV:n puoleen. Parasta olisi, että Suomi vastedes luopuisi vakuusvaatimuksesta, Korkman linjaa.

Korkman kirjoittaa lisäksi kannattavansa Kreikan hallittua velkasaneerausta. Korkman myös vaatii, että Euroopassa pitää luoda mekanismi, jolla velkasaneeraus toteutetaan.

Korkmanin koko raportin voi lukea tästä.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Henkilöt: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

ustk

Vapaamatkustajia on ne pankit ja lainoittajat joiden luottoriskin maksavat nyt veronmaksajat. Miksi ei voi tehdä niin että lainoittajat maksavat niin paljon tappioita omasta pussistaan kuin vaan on mahdollista.

Tämän jälkeen aletaan katsomaan kuka tarvitsee tukea ja millä ehdoin. Euroalueen maat voisivat antaa lupauksen että pankkeja ei päästetä nurin mutta ne siis menettävät se mitä voivat ja siirtyvät pääomittajiensa haltuun.

On täysin absurdia että tukitoimet tehdään siten että lainoittajat saavat pitää voittonsa eivätkä joudu minkäänlaiseen vastuuseen.

aaa777

ei ei ei hallitus ei yksinkertaisesti voi olla vaatimatta vakuuksia mahdollisesti tulevista apupaketeista se mikä on hallitus ohjelmaan kirjattu on sitovaa olisi poliittinen itsemurha olla vaatimatta vakuuksia näin se vain on....

gary

Kyllä todella monet euromaat kiehuvat harmista Suomen menettelytapojen johdosta.

On käsittämätöntä, että Suomi saa täydet vakuudet: lainaa 1,4 miljardia, saa muuataman vuoden kuluttua 2,2 miljardia takaisin. Ymmärrän kyllä, että Suomi käyttää tilannetta röyhkeästi hyväkseen! Mutta muut euromaat eivät ymmärrä.

Aina ei suomella ole valtit kourassa, kuten nyt; tilanne voi oolla täysin erilainen ja meille huono. Mites sitten

Kristian XI

Käsittäkseni Suomella on 14 miljardin euron piikki auki Kreikalle. (Sitten tulevat kohta muuta BungaBunga-juhlien järjestäjät päälle, mutta eksyin asiasta.)

Velkasaneerauksen osuessa kohdalle ehkä menetämme puolet ja pitäisin tätä melko todennäköisenä. (Jorma-)Jyrkin mielestä hyvä diili.

6.12. sitten vaan uudet kunniamerkit rintaan...

MURSU

Hallittua... Sitenkö että maksamme toisten hummaamista, poliitikot siellä vetää palkkioita tuhansia enemmän kun meillä, meillä ajetaan puolustuslaitos alas kun ei varaa, Kreikassa 933..!..pansaria varaa ostaa ja muita vielä julkistamattomia hankintoja (lentokalustoa tiettävästi ja jotain sekalalaista tilpehööriä)...So what..".ME MAKKSETAAN, SO THAT´S WHAT"!! Julkisia menoja ajetaan meillä alas, that´s what! Heräkääö Suomen kansa nyt, vai jatkaako ruususen-unta?

MarkkuMatias

Suomi joutuu ottamaan välittömästi lainaa 2 200 miljoonaa ( = alkuperäinen 1 400 + 800 lisähinta )ja lainan korko lähtee siitä juoksemaan ( paljonko se korko on ?). Näillä näkymin tuo 1 400 miljoonaa saatetaan menetetään joka tapauksessa. Sitten tuo jäljelle jäävä 800 miljoonaa makaa jossakin "korkoa" kasvamassa oletetulla 3 % korolla 30 vuotta. Inflaatio syö sitä samaan aikaan - paljonko inflaatio on keskimäärin tuon 30 vuoden aikana ? ( demareilla on varmaan kristallipallo ). Olisko kaiken sähläämisen ja sekoilun , johon Suomi nyt yhdistetään, sijasta ollut yksinkertaisempaa hyväksyä tuon 1 400 miljoonan menettämisen riski ( kun se joka tapauksessa ollaan todennäköisesti ainakin osittain menettämässä )?
Tuolle "piiloon" laitetulle 800 miljoonalle olisi ollut parempaa ja kannattavampaa käyttöä kotimaassa. Esimerkiksi sillä olisi voitu panna kuntoon koko valtakunnan rautatieverkko ja olisi vielä riittänyt tietoliikenneverkonkin valakunnalliseen rakentamiseen. Yleensä valtion investoinnille odotetaan vähintään 7 % tuottoa. Nyt tuotto on 3% - inflaatio - sen ylimääräisen 800 mijoonan lainan korko.

Kreikan, euron ja EU:n talousjärjestelmän pelastamisen kannalta tuolla 800 miljoonalla ei ole mitään merkitystä.

Veronmaksajien 800 miljoonan euron sitominen 30 vuodeksi on melkoinen hinta demarien kasvojen pelastamisesta. Tässä sitä demareiden "busines" -ajattelua, joka on kyllä toki tuttua koko sodan jälkeiseltä ajalta.

No kannatusluvuthan sen kertovat. Vakuussähäläys antaa myös taas "vakuuttavan" kuvan ns. naisenergiasta. Edellisen kerran sitä naisenergiaa konkreettisesti nähtiin mm. edellisen hallituksen jätevesisekoilussa, jossa päätoimijoina oli silloinen ympäristöministeri ja silloisen ympäristövaliokunnan puheenjohtaja.

LT

Vai täydet takuut. Mitähän propagandaa tuokin nyt on. Suomi saa vakuudet 20%:lle antamastaan 1,4 miljardista. Mistähän nuo 2,2 miljardia oikein saadaan. näkis vaan.Vilkaiskaapa Ruotsin suuntaan. Siellä on oltu viisaita. Elävät eurottomina kaikessa rauhassa ilman huolen häivää. Olisivatpa meidän poliitikkomme olleet yhtä viisaita.

Kristian XI

Miten tämä nyt taas on käännetty näin päin?

Eikö se ollut Kreikka joka väärensi tietoja eli suoraan sanottuna teki törkeän petoksen. Kuka se tässä vapaamatkustaja on...

space

Ruotsi, Tanska ja Englanti menestyvät ihan hyvin erilliskohtelua vaativana vapaamatkustajana. Suomi ei kuulu heidän joukkoonsa...valitettavasti.

Granu

Yli kymmenen englantilaispankin luottoluokitus putosi,koskahan Ruotsi tulee perässä.Tämähän ei pitänyt olla,ainakaan Soinin mukaan mahdollista.Osoitus vain siitä mitä on globalisaatio.Onneksi,tutkimusten mukaan,suurin osa suomalaisista haluaa säilyttää euron.Englannin talous on täysin kuralla,Ruotsilla on myös huomattavia ongelmia,toisin kuin täälä luullaan.

Perheenäiti

Tämän taikatempun salaisuutena on ERVV:n perustama erillisyhtiö, joka on tuttua tavaraa investointipankkiireille kuten ERVV:n johtajalle Klaus Reglingille, joka on yllätys, yllätys, entinen investointipankkiiri.

1. Kreikkalaiset pankit ostavat Kreikan valtiolta erääntyviltä saamisiltaan uutta pitkäaikaista valtionvelkaa ns. rollover.
2. Uudet pitkäaikaiset (30-vuotta?) Kreikan velkapaperit myydään erillisyhtiölle.
3. ERVV ostaa erillisyhtiöltä Kreikan valtion lainapaperit.
4. Erillisyhtiö ostaa AAA-velkakirjoja Suomen saamisten vakuudeksi.

Tämän vuoksi Suomi joutuu maksamaan etuajassa osuutensa ERVV:n pääomasta, jotta ERVV voisi suomalaisten veronmaksajien rahoilla antaa vakuudet suomalaisten veronmaksajien rahoille. Tämä ei ole mitään muuta kuin silmänkääntötemppu, jolla yritetään pelastaa EU:n ja Suomen hallituksen kasvot sekä samanaikaisesti pissiä äänestäjiä silmään.

Suomella on ERVV:n (myöhemmin EVM) kautta yli 14 miljardin euron vastuut ja nämä vastuut eivät muuksi muutu, vaikka Kreikan roskalainoja kuinka veivattaisiin.

de comments

esitettyjen Kreikan valtion lainapapereiden "muuttaminen" erillisyhtiön toimesta (ERVV/EVM) AAA-luokan velkakirjoiksi, jotka annettaisiin Suomelle vakuudeksi liittyy ilmeisesti jonkinasteinen riski nimellisarvon suhteen. Eiköhän liene suuri mahdollisuus, että Kreikan lainapapereiden lunastusarvo on 880 000 milj.euroa pienempi muutettaessa ne kolmen A:n velkakirjalainoiksi? Riippunee tuolloisesta Kreikan pitkäaikaisten lainojen korkotilasta?

Tuota tapahtumaa aikaisemmin on jo riski siitä että kreikkalaiset pankit ovat saneeraustilassa. Miten silloin mahtaa käydä Noiden Kreikan valtion velkakirjojen välittämisen erillisyhtiölle ja mihin arvoon?

Missään tapauksessa Jutan ja Jyrkinkin kehumat vakuudet eivät tuota minkäänlaista hyvitystä Suomen maksettaviksi tulevista Kreikan takauksista korkoineen.

Tuonelan Lautturi

kun lainaamme rahaa Kreikalle, joka taas ostaa 400 miljoonalla panssarivaunuja.

Hallitus ei todellakaan aja suomen tai suomalaisten asiaa, vaan omaa ja euroopan rikkaiden pankkiirien etua.

Onko Suomen kansa tosiaan niin sxxxxnan tyhmää että eduskuntaan on löydetty tällaisia järjenkäytön jättiläisiä?

Mistä niitä oikein sikiää?

joonathan

Juurihan tässä eduskunta äänestettiin. Toivottavasti olit mukana. Sieltä mämä miehet tuliva jotka näistä asioista päättää. Kannatta lukea lakia ja myös mitä eduskunta päättää eikä ihmetellä täällä tyhmänä. Eihän kansa voi olla väärässä.

MarkkuMatias

Supistetaan PV:n budjettia 800 miljoonalla, ajetaan alas sodanajan vahvuuksia, luovutaan suuren maan ja pitkän rajan puolustuksen kannalta välttämättömistä halvoista jalkaväkimiinoista, lakkautetaan varuskuntia, vähätellään lähialueen naapurin sotilaallista varustautumista, ei nähdä toisen naapurin luomaa sotilaallista tyhjiötä selkämme takana ja supistaan Natosta vaikka ei uskalleta sitä ääneen sanoa...

Ei tässä ole edes kokoomuksellakaan puhtaat jauhot pussissa. Muutamaa rohkeaa kansanedustajaa lukuunottamatta kokoomuksessakaan ei uskalleta puhua asioiden oikeilla nimillä , vaan sielläkin on edelleen 70 - 80 -luvun poliittisen ajattelumallin painolastia. Benkkukin totesi eduskunnan miinakeskustelussa hurskaasti: Kepu on syyllinen jv -miinakiellon valmisteluun, mutta nyt juna meni jo ja Ottawan laki on pakko ( ???? ) hyväksyä ! Melkoista hurskastelua veteraanipolitikolta. Haukkuu muita, mutta ei ole itse valmis korjaamaan asiaa. Toteaa vielä että eduskunnan on PAKKO HYVÄKSYÄ ! Missähän kohtaa perustuslaissa lukee, että eduskunnan on pakko hyväksyä hallituksen esitys ? Sama pakko-ajattelu heijastuu lain valiokuntakäsittelyissä. ( ks. Puolustusvaliokunnan lausunto 2/2011 vp : http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/puvl_2_2011_p.shtml )

Nimimerkki

"Mitkään vakuudet eivät suojaa Suomea rahaliiton vaikeuksien kärjistymisen ja Eurooppa-tasoisen pankkikriisin seurauksilta."
--------

Ei aivopesty tuulipukukansalainen pysty tajuamaan, että jos koko eurosysteemi kaatuu, niin niillä jo vaadituilla vakuuksilla tule olemaan mitään arvoa.

nimperi

Finanssimaailma taas ei pysty tajuamaan, että edes velkaa ei voi hoitaa entistä korkeamman koron pikavipeillä, saati että jos otetaan pikavippejä lisää ei vain velan hoitoon vaan myös elämiseen. Näinhän Kreikka tekee.

Tilanteen ollessa tämä, sitä ei vakauteta rahalla. Systeemi voidaan pelastaa vain myöntämällä tosiasiat ja korjaamalla tilanne, vaikka miten paljon sattuisi. Jos ei korjata nyt, niin lopulta tulee pää vetävän käteen ja sattuu paljon paljon enemmän.

Eli, se mitä nyt teemme, ei auta vaan pahentaa tilannetta. On tyhmää olla mukana tilanteen pahentamisessa, ja tyhmyyden välttäminen ei olisi vapaamatkustusta.

Brutus

niinkuin yleensä. Hän omaa syvällisen asiantuntemuksen näissä asioissa ja on tulkinnoissaan maltillinen.

Korkman ymmärtää sen, että olisi alunperin lähdetty vaatimaan Kreikan velkasaneerausta ja on itsekin tällä kannalla. Mutta kun kuitenkin lähdettiin tälle tukirahoituksen tielle, olisi pitänyt pysyä samoilla linjoilla kuin muutkin.

Nyt demarit tekivät tästä sisäpoliittisen vaalikysymyksen, jolloin päädyimme tähän nykyiseen vakuusilveilyyn. Eli Suomen olisi alun perin pitänyt kieltäytyä tukirahoituksesta kokonaan ja vaatia velkasaneerausta tai sitten lähteä siihen mukaan samalla tavoin kuin muutkin. Kuten Korkman toteaa, nyt Suomi yritti vaatia erityikohtelua ja toimi selkärangattomana vapaamatkustajana huonoin tuloksin.

Vastarannanrastas

Kreikan laina voisi siirtää siten EU:n hoidettavaksi, että Kreikan muutoin saamat EU -tuet käytettäsiinkin suoraan EU:n toimesta Kreikalle "anteeksiannettujen" velkojen maksuun.

Eli normaali ulosmittauskäytäntö. Näin Kreikka voisi halutessaan pysyä Euron jäsenenä.

Toinen mahdollien skennario olisi luoda Eurosta kaksi toisiinsa ainakin osin sidottua valuuttaa, Euro-N ja Euro-S. Näillä voisi maksaa ristiin, mutta aina etelän maiden palkankorotuskierrosten jälkeen Euro-S:ää devalvoitaisiin sopivasti suhteessa Euro-N:ään, jotta kilpailukyky ei romahtaisi.

Ei tuota Kreikkaa suomalaisen niin kovin paljoa voi haukkua, ei siitä nyt niin kauaa ole kun Suomessakin jaettiin tupossa vuosittain 5% palkankorotukset ja sitten 5-10 vuoden välein tehtiin 20-30% devalvaatio. Joten ei se menttaliteetti täälläkään aina niin raha-asioista ymmärtäväinen ole ollut, kyse on viimeisen 20 vuoden kehityksestä.

amppeeri antti

Suomi saa vain 880 milj.€ 2miljardista. Loput 30 vuoden kuluttua....jos hyvin käy ?
Ja sitä paitsi :
"Suomen saamat Kreikka-vakuudet ovat vain rikka rokassa. Suomelle on kertynyt velkakriisistä suoria ja epäsuoria mutta sitovia vastuita yhteensä jo huikea määrä – noin 30 miljardia euroa. Saman verran kuin Suomelle koitui vahinkoa Lehman-kriisistä. Kuluuko näin uuden kriisin torjuntaan enemmän rahaa kuin itse kriisi veisi?"
"Uusia Kreikka-lainoja pieneltä osin turvaavat vakuudet ovat rikka rokassa. Vakuudet eivät olennaisesti huojenna sitä seikkaa, että Suomikin osallistuu velkakriisin patoamiseen ja yhä kalliimpien palomuurien rakentamiseen erittäin suurin summin. "

"Viime viikolla eduskunta vahvisti Suomen osalta euromaiden väliaikaisen vakausvälineen ERVV:n kasvattamisen, ja nyt komissio valmistelee tiettävästi jo ERVV:n uutta kasvattamista. "

"Suomelle on tähän mennessä kertynyt kriisitoimista suoria ja epäsuoria kustannuksia ja sitovia vastuita yhtä paljon kuin alkuperäisestä Lehman-kriisistä koitui Suomen kansantaloudelle ja valtiontaloudelle menetyksiä."

"Sattumoisin Suomen valtiolle on kertynyt puolentoista viime vuoden häthätäisistä hätätoimista suoria ja epäsuoria sitoumuksia suurin piirtein sama määrä kuin alkuperäisestä Lehman-kriisistä koitui vahinkoa, noin 30 miljardia euroa."

Lähde, Talous-sanomat

Kannattaisi "gary" ottaa hieman selvää asioista.

Brutus

Suomi ei ole vapaamatkustaja Kreikkaan nähden. Kreikkahan on vapaamatkustaja koko muuhun Eurooppaan nähdeb.

Vakuusvaatimuksessaan Suomi oli sensijaan vapaamatkustaja muihin Kreikkaa rahoittaviin tahoihin nähden (Hollanti, Saksa, Itävalta jne...), jotka eivät vaatineet vakuuksia.

Suomelle sitten ilveiltiin sellaiset vakuudet, joilla ei käytännössä ole mitään merkitystä, joten käteen ei jäänyt mitään muuta kuin yritys olla vapaamatkustaja.

raimeli

"Sixten Korkman sanoi, että Juttis on neuvotellut loistavan sopimuksen"

Tänään :

Suomi ei voi menestyä, olemalla vapaamatkustaja.

Ei kovin selväpäistä puhetta.

Brutus

En ole kyllä mistään lukenut Korkmanin mainostavan Juttiksen vakuussopimusta loistavana.

On sanottu, että hyvä että päästiin tästä vakuusilveilystä vihdoin eroon tavalla tai toisella, mutta loistavaksi en ole kuullut tai nähnyt kenenkään ekonomistin tätä järjestelyä vielä kutsuvan. Ehkä olen missannut jotain.

raimeli

”Onnittelut Jutta Urpilaiselle! Suomi saa vakuuksilla oikeaa turvaa saatavilleen kohtuullisen halvalla”, sanoo Sixten Korkman.

Tulos on täysin päinvastainen kuin useimmat kommentaattorit ovat arvioineet.

”Minusta tuntuu, että osa kommentaattoreista antoi lausuntonsa vähän hätäisesti”, Korkman sanoo.

Minustakin tuo on hienosti sanottu. Vai onko mies 'tuuliviiri'.

Brutus

Kyllä nuo Korkmanin lausunnot vaikuttavat oudoilta. Tietysti kun mies on ETLA:n toimitusjohtaja, niin ei saisi keikuttaa venettä julkisesti, ja pitää rauhoitella keskustelua.

Jotain turvaahan näillä Urpilaisen vakuuksilla saatiin, mutta eivät ne sitä olleet mitä luvattiin. Tässä Korkman ampuu yli. Ymmärrän että Korkman piti koko vakuusjupakkaa onnettomana, ja oli tyytyväinen että edes joku ratkaisu saatiin aikaan.

amppeeri antti

Tuohon soppaan (EVM) Suomi on lusikkansa laittanut. On siinä isänmaan ystäviä?

"Kriisimaiden "pelastuspaketeilla" Saksan ja Ranskan pankkeja uhkaavat luottotappiot käytännössä jaetaan kaikkien euromaiden kesken, kriisimaiden pelastamisesta ei ole kysymys, eikä ole missään vaiheessa ollutkaan.

Väliaikaiseen ERVV-vakausvälineeseen ja vuonna 2013 aloittavaan EVM-vakausmekanismiin liittyvät maksajamaiden kuten Suomen riskit.

– Vakausrahastoihin liittyvät vastuut ja sitoumukset ovat erittäin suuria, ja lisäksi niiden toteutustapaan liittyy arvaamattomia piirteitä. Euromaat ovat saattaneet virittää itselleen varsinaisen velkaloukun, Suomi muiden mukana, toteaa Pettis.

Molemmat sopimukset – sekä ERVV että EVM – ovat Lissabonin ja Maastrichtin sopimuksen vastaisia, ja siksi ne on rakennettu EU:n ulkopuolelle erillisenä osakeyhtiönä. Tarkoitus on laillistaa niiden rakenne jälkikäteen.

Tietyssä mielessä siis voidaan ERVV- ja EVM-sopimuksia pitää liittovaltiokehitystä edistävinä työkaluina, mutta myös jälkidemokraattisen yhteiskunnan ilmentyminä."

EVM pakottaa tekemään EU:n ulkopuolisen erillissopimuksen muotonsa takia. EVM on luxemburgilainen liikepankkimuotoinen osakeyhtiö, jonka varallisuus tulee rahaliiton jäsenmailta ja niiden veronmaksajilta. EVM:n jäsenet sitoutuvat ehdoitta ja peruuttamattomasti maksamaan osuutensa pääomasta osallistumisosuutensa mukaisesti.

Valtiovarainministerinä toistaiseksi toimiva Jyrki Katainen on jättänyt 13.5.2011 eduskunnalle Valtiovarainministerin muistion EVM:n perustamisesta.

Euroopan vakausmekanismi (EVM) määrää eurokriisin tukipakettien sisällön
Jäsenet maksavat kaikki pääomamaksunsa sopimuksen mukaisesti ajallaan, eikä jäsenvaltio vapaudu maksuvelvollisuudestaan, vaikka siitä tulisi EVM:n tuensaaja. Maksuvelvollisuutensa laiminlyöneellä jäsenellä ei ole äänioikeutta päätöksissä.

EVM on oikeutettu lainaamaan pääomamarkkinoilta tai pankeista, rahoituslaitoksilta, muilta henkilöiltä ja laitoksilta varat, joita se tarvitsee taloudellisen tuen antamiseen esimerkiksi siinä tapauksessa, että jäsenmailta (veronmaksajilta) saadut rahat on hävitty keinottelussa.

EVM on vapautettu kansainvälisistä sopimuksista. Vapautus on myös kaikesta takavarikosta, pakkolunastuksesta ja oikeudenkäynneistä, toimitilat ja asiakirjat ovat loukkaamattomia.

Virallisen toimintansa osalta EVM, sen varat, tuotot, omaisuus sekä valtiosopimuksen mukainen toiminta ja toimet on vapautettu kaikista välittömistä veroista.

EVM:n henkilöstö on EVM:n maksamien palkkojen ja korvausten osalta vapautettu kansallisesta tuloverosta.

Vastuunkantajat vapautettu oikeudellisista vastuista

Hallintoneuvoston jäsenet, johtokunnan jäsenet ja varajäsenet, toimitusjohtaja, henkilökunta ja komiteoiden jäsenet sekä edellä mainittujen neuvonantajat on vapautettu kaikista oikeudellisista menettelyistä, jotka kohdistuvat heidän toimintaansa mainittua tehtävää suoritettaessa.

Kaikilla toimessaan olevilla ja entisillä hallintoneuvoston ja johtokunnan jäsenillä sekä EVM:n palveluksessa olevilla tai olleilla on velvollisuus pitää salassa EVM:n toimintaa koskevat salassa pidettävät tiedot.

Valtiovarainministerin muistion mukaan EU:n tilintarkastustuomioistuimella ei olisi roolia EVM:n tilintarkastuksessa eli edes EU:n omat toimielimet pääse käsiksi EVM:n tileihin. Lisäksi Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kanssa tehtävää yhteistyötä käsittelevään johdantokappaleeseen on lisätty maininta, että maan pyytäessä tukea EVM:ltä sen odotetaan tekevän vastaavan pyynnön myös IMF:lle, mikä kasvattaa IMF:n päätäntävaltaa EU:n asioissa tuntuvasti.

EVM:n perustaminen vaatii muutoksia euroalueen maiden lainsäädännössä. Muistion mukaan jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että EVM:llä on niiden alueella sopimuksen mukaiset erioikeudet ja vapaudet.

Vakausmekanismi on luonnoksen mukaan määrä hyväksyä Suomessakin vielä tämän kuun loppuun mennessä.

Lähteet ja lisätietoja:

http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/thw/?${APPL}=akirjat&${BASE}=akirjat&${THWIDS}=0.23/1307314043_408177&${TRIPPIFE}=PDF.pdf

Ikiteekkari

Arvoisa Sixten Korkman, oletko sitä mieltä, että Suomen kansan täytyisi toistamiseen niellä ja maksaa taas poliitikkojen ja pankkien virheratkaisut.
Niin kuin 90-luvun lamassa ja pankkikriisissä, joka oli tehty täysin poliittisin perustein, jotta poliitikot eivät joutuisi edesvastuuseen virheellisyyksistään.
Mutta ei kai se mitään, sehän maksoi veronmaksajille vain noin 43 miljardia silloista Suomen-markkaa.
Olet varmaankin erkaantunut normaalista suomalaisesta ja eurooppalaisesta taloudesta, koska aina vain annat ymmärtää, että EU:n talous vaatii, että veronmaksajat jälleen kerran maksavat sijoittaja pankkien ja poliitikkojen hölmöydet.
Ymmärrän kyllä, että ei se sinun talouttasi paljon heilauta, jos verot ym. julkiset menot nousevat ja leikkaukset julkisessa taloudessa astuvat voimaan.
Mutta pystytkö olleenkaan asettumaaan normaalin suomalaisen ja eurooppalaisen perheen formaattiin ja miettimään elämän todellisuutta.
Minusta (ja toivottavasti sinustakin) Kreikan, Portugalin, Irlannin rahoittajapankit olisi saatava myös vastuuseen virhe rahoituksista, joita kyllä myös EKP jatkaa.

Tuonelan Lautturi

viisasta väkeä , että tajuaisivat sitten aikanaan kun mellakat täälläkin alkaa, lähteä ase kädessä hakemaan niitä syyllisiä 180 astetta eri suunnasta, kuin mitä esimies käskee.

Yleensä pollareiksi, vartijoiksi ja kapiaisiksi hakeutuu lähinnä gaussin -käyrän vasemman laidan kulkijoita.

Ja vielä esimiestason koulutuksessakin korostetaan, ettei oma aivotoiminta ole niin kovin suotavaa.

Tämä ei ole mikään vihakirjoitus, vaan rehellinen oma mielipide.

Voi olla, että kohta tulee takaisin aika jolloin kolmen aikaan aamuyöllä kolkutetaan kiväärin perällä oveen.

olavinieminen

Mitä tekee Ruotsi? Matkustaako se vapaalla? Miksei siitä puhuta lainkaan?

Jos Ruotsin malli on parempi niin otetaan se käyttöön heti.
Jos ongelmamaat eivät irtoa eurosta niin Suomen on se tehtävä.

Kreikka pyytää aina lisää ja ostaa aseita. Seuraavana Portugali ja Italia ovat käsi ojossa kun nekin haluavat lisää esim. aseita.
Suomen armeijalta viedään kaikki ja tehdään lapsillemme iso velka.

Onko Suomi tosiaan näin tyhmä maa???

arvieno

Korkman voi lahjoittaa omat rahansa keskieurooppalaisten pankkien tukemiseen. Halutessaan voi vaikka muuttaa sinne, täällä noita tukiaispummeja riittää ilmankin, niiden elättämisessä on täysi työ täkäläisillä veronmaksajilla.

Ostaisi jostakin halvalla selkärangan tuokin äijäpaha, totta kai lainan takaisinsaanti pitää jotenkin turvata.

Neuvos

Eihän pieni Suomi voi olla euroopan pelastaja itse velkaantumassa olevana?
Haluaako herra antaa kuukauden palkkansa tukitoimiin ja oikeastaan tuo summa pienituloiselle on jopa yli kuukauden nettoansio!

amppeeri antti

Erioikeudet

EVM:llä on kaikkien jäsenvaltioiden alueella tehtäviensä suorittamisen edellyttämät erioikeudet ja vapaudet. EVM pyrkii saamaan samat erioikeudet ja vapaudet myös niissä muissa maissa, joissa se harjoittaa toimintaansa tai sillä on varoja. … Jäsenvaltioiden on huolehdittava siitä, että EVM:llä on niiden alueella sopimuksen mukaiset erioikeudet ja vapaudet.
EVM, sen varat ja omaisuus on vapautettu kaikista oikeudenkäynneistä, jollei EVM nimenomaisesti luovu tästä vapaudesta tai siitä on sovittu EVM:n tekemässä sopimuksessa. EVM on vapautettu kaikesta takavarikosta ja pakkolunastuksesta. EVM:n asiakirjat ja toimitilat ovat loukkaamattomia.
Virallisen toimintansa osalta EVM, sen varat, tuotot, omaisuus sekä valtiosopimuksen mukainen toiminta ja toimet on vapautettu kaikista välittömistä veroista.
EVM:n henkilöstö on EVM:n maksamien palkkojen ja korvausten osalta vapautettu kansallisesta tuloverosta.
Hallintoneuvoston jäsenet, johtokunnan jäsenet ja varajäsenet, toimitusjohtaja, henkilökunta ja komiteoiden jäsenet sekä edellä mainittujen neuvonantajat on vapautettu kaikista oikeudellisista menettelyistä, jotka kohdistuvat heidän toimintaansa mainittua tehtävää suoritettaessa.
Kaikilla toimessaan olevilla ja entisillä hallintoneuvoston ja johtokunnan jäsenillä sekä EVM:n palveluksessa olevilla tai olleilla on velvollisuus pitää salassa EVM:n toimintaa koskevat salassa pidettävät tiedot.
Vakausmekanismin rakenne

EVM on sopimuksen 1 artiklan mukaan kansainvälinen rahoituslaitos, jonka jäseninä ovat euroalueeseen kuuluvat maat. EVM:n kokonaispääoma on 700 miljardia euroa, joka jakautuu seitsemään miljoonaan 100 000 euron suuruiseen osuuteen.
EVM:n jäsenet sitoutuvat ehdoitta ja peruuttamattomasti maksamaan osuutensa pääomasta osallistumisosuutensa mukaisesti. Jäsenet maksavat kaikki pääomamaksunsa sopimuksen mukaisesti ajallaan. Jäsen ei vapaudu maksuvelvollisuudestaan, vaikka siitä tulisi EVM:n tuensaaja.
EVM:n tehtävänä on hankkia varoja ja myöntää tiukoin ehdoin tukea EVM:n jäsenelle, jolla on vakavia rahoitusvaikeuksia tai jota tällaiset vaikeudet uhkaavat. [Vakauden lisäämisen lisäksi vakausmekanismin keskeinen tehtävä on maksimoida voittonsa eli toimia kuten mikä tahansa muukin rahoituslaitos. Juuri yksityisten rahalaitosten keinottelu on nykyisen kriisin keskeisimpiä tekijöitä.]
Yrityksen oma sijoitustoiminta

EVM voi sijoittaa varat, joita ei välittömästi tarvita sen velvoitteiden täyttämiseen raha- ja pääomamarkkinoille.
EVM:n mahdolliset tappiot katetaan ensin vararahastosta, toiseksi maksetusta pääomasta ja kolmanneksi takuupääomasta, joka määrätään maksettavaksi. Jos joku jäsenistä ei maksa osuuttaan takuupääoman maksuvelvollisuudesta, muut jäsenet maksavat puuttuvan osan, jotta EVM:n pääoma on riittävä. Hallintoneuvosto päättää tällöin toimista, joihin ryhdytään, jotta maksun laiminlyönyt jäsen täyttää velvollisuutensa. Viivästyneelle summalle voidaan vaatia maksamaan korkoa. Maksuvelvollisuutensa laiminlyöneellä jäsenellä ei ole äänioikeutta päätöksissä. [Luonnoksesta ei käy ilmi, kuinka suuri EVM:n vararahasto on. Sen sijaan sanotaan hyvin selkeästi, että tappioita katetaan jäsenmaiden myöntämistä varoista. Jos jokin valtio päättäisi demokraattisesti, ettei se myönnä vakaukseen tarkoitettuja varoja keinottelusta aiheutuneiden tappioiden kattamiseen niin tältä jäsenmaalta vietäisiin äänioikeus EVM:n kokouksissa, maksatettaisiin tarvittava osuus muiden valtioiden veronmaksajilla, aloitettaisiin toimenpiteet tämän summan perimiseksi kieltätyneeltä maalta ja tältä ajalta, joka pakkolunastukseen menisi, perittäisiin tuntuva korko.]
EVM on oikeutettu lainaamaan pääomamarkkinoilta tai pankeista, rahoituslaitoksilta, muilta henkilöiltä ja laitoksilta varat, joita se tarvitsee taloudellisen tuen antamiseen. [Eli jos jäsenmaiden antamat rahat hävitään keinotellessa, voidaan rahat Euroopan taloudellisen vakauden lisäämiseen hätätapauksissa vipata myös rahoitusmarkkinoilta.]

Muutoksia pysyvässä mekanismissa
Lisäksi Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) kanssa tehtävää yhteistyötä käsittelevään johdantokappaleeseen on lisätty maininta, että maan pyytäessä tukea EVM:ltä sen odotetaan tekevän vastaavan pyynnön myös IMF:lle.
Uudessa luonnoksessa EVM:n toiminnan perusperiaatteiden yksityissektorin osallistumista koskevaa kohtaa (12 artiklan 2 kohta) on täydennetty merkittävästi. Yksityissektorin osallistumisessa noudatetaan IMF:n käytäntöä. Määräyksessä on korostettu yksityisen sektorin suoraa osallistumista velkakestävyyden palauttamiseen, jos suoritettu velkakestävyysarvio osoittaa, ettei sopeutusohjelmalla yksin ole mahdollista palauttaa velkakestävyyttä. [Pysyvässä mekanismissa IMF:n rooli siis kasvaa merkittävästi ja yksityissektorin osallistaminen tehdään IMF:n käytäntöjen mukaisesti ja tähän turvautuminen on uudessakin sopimuksessa edelleen erittäin iso JOS.]
Ulkoisen tilintarkastuksen suorittaa hallintoneuvoston hyväksymä itsenäinen ulkoinen tilintarkastaja. ... Uuden luonnoksen mukaan EU:n tilintarkastustuomioistuimella ei olisi roolia EVM:n tilintarkastuksessa. [Tilintarkastuksen hoitaa siis jokin ulkopuolinen yksityinen firma, eivätkä edes EU:n omat toimielimet pääse käsiksi sen tileihin.]
Jos sinustakin alkoi tuntua siltä, että kyseessä on suuren luokan kusetus, tutustu esimerkiksi seuraaviin teksteihin, joissa on tarjottu vaihtoehtoja eurokriisin ratkaisemiseksi:

Revalvaatio - Vaihtoehto eurokriisille
Jussi Ahokas - Kestävyysvajeesta funktionaaliseen rahoitukseen
Antti Ronkainen - Johdannaiset ja Euroopan vakausmekanismi
Ajatusjalostamo - Uskovaiset johtavat Eurooppaa
* Edit 15:35: kyseessä on Valtiovarainministerin muistio, aiempi muotoilu oli "EVM:n perustamista koskeva valtiosopimuksen luonnos"
Lähteet: anttironkainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=8&id=1113

salakankee

muuta tahoa (ranskalaisia pankkeja?).
Jos yhteisvaluutta tarkoittaa sitä, että voitot ovat yksityisiä ja tappiot yhteisiä; miksi me olemme sellaisessa kusetuksessa mukana - ylipäänsä?
Hölmöläisten touhua!
Ei se ole tyhmä joka pyytää vaan se joka antaa!
Vanha sanonta!
Ei ylivelkaisen ongelmia hoideta tuolla tavalla, vaan tiukalla kurilla.

Excelman

Korkman sanoo että unohtakaa markka.

Sanookohan se Ruotsille, Tanskalle ja Norjalle että unohtakaa kruunu? Tietenkään Korkmanilla ei ole minkäänlaisia perusteluja miksi markka pitää unohtaa. Vähän niin kuin että mun mielestä ensi viikolla sataa vettä.