Sunnuntai 27.5.2012

Pokeririita: ”Miten suu sitten pantaisiin?” – ”Näin”

Luotu: 
1.11.2011 16:46
Päivitetty: 
1.11.2011 17:08
  • Kuva: Ray
    Rahapelit ovat tällä hetkellä RAY:n hallussa.

Suomalaisen vedonlyönnin ja rahapelien monopoli joutui kaksi viikkoa sitten jälleen hyökkäyksen kohteeksi, kun urheiluvaikuttaja Aleksi Valavuori vaati järjestelmän purkamista.

Tuolloin Veikkaus iski lähes välittömästi takaisin perustellen asemaansa suomalaisen urheilun suurimpana tukijana.

Tänään kansanedustaja Matti Saarinen (sd.) ottaa vahvan kannan veikkaus- ja rahapelien monopolin puolesta Uuden Suomen Puheenvuorossa. Saarinen kuuluu eduskunnan sivistysvaliokuntaan, joka käsittelee rahapelaamista.

- On itsestään selvää, että kansainväliset peliyhtiöt himoitsevat pääsyä Suomen markkinoille. Kansallista yksinoikeusjärjestelmäämme yritetään murtaa joka ikinen päivä. Toistaiseksi puolustuksemme on kestänyt, Saarinen kirjoittaa.

Saarinen puolustaa monopolijärjestelmää suomalaisen urheilun ja liikunnan asialla.

- Valtion liikuntabudjetin (140 milj.) kannalta on kohtalon kysymys, että Veikkaus tuottaa jatkossakin hyvin, sillä valtion liikuntabudjetti koostuu lähes sataprosenttisesti Veikkauksen voittovaroista, Saarinen kirjoittaa.

Sota- ja taistelumetaforat ovat keskustelussa kovassa käytössä.

Aktiivisena pelialan vaikuttajana tunnettu pokeriammattilainen Aki Pyysing sanoo Uuden Suomen haastattelussa yllättäen ymmärtävänsä monopoliyhtiöiden toimintaa.

- Monopoli on yksi rahankeruun muoto. Enemmänkin tosin saataisiin, jos otettaisiin ulkomaisilta yhtiöiltä rahat pois, Pyysing aloittaa.

Pyysing kannattaa suomalaisten raha- ja veikkauspelien avaamista kilpailulle, myös ulkomaalaiselle. Hänen mielestään monopoliyhtiöt ovat jääneet yhteiskunnallisen järjestelmän vangeiksi.

- Monopolien tukemat järjestöt vaativat joka vuosi rahaa, Pyysing sanoo.

Poliitikot tunnetusti pitävät veikkausvoittovarojen jakamisesta hyviin tarkoituksiin. Samaan aikaan monopoliyhtiöt lobbaavat asiaansa poliitikoille. Tämä johtaa Pyysingin mukaan kierteeseen, joka pitää yllä nykyistä järjestelmää.

- Jos olisin itse monopoliyhtiö, toimisin varmasti samoin.

Suomi saisi edun

Pokeriammattilainen Pyysing ei usko, että Veikkaus olisi ainoa taho, joka kykenisi rahoittamaan suomalaisen urheilun perustoimintaa. Hänen oma ehdotuksensa olisi "ottaa ulkomaisilta yhtiöiltä rahat pois".

- Yksityisiä peliyhtiöitä pitäisi valvoa siinä missä muitakin. Niille pitäisi määrätä niin korkeat verot ja lisenssimaksut, että urheilun rahoittaminen onnistuisi.

Pyysing painottaa, että nykyisen monopoliasemansa suojatakseen Veikkaus ei voi tarjota omia pelejään ulkomaille. Jos tämä olisi mahdollista, Suomeen saattaisi syntyä uusi kukoistava vedonlyöntibisnes. Tämän tuotto voitaisiin edelleen ohjata liikunnalle ja hyviin tarkoituksiin.

Pokerimiehen ajattelussa Veikkaus tai RAY eivät siis kuihtuisi pois kilpailijoiden rinnalta, vaan saattaisivat jopa hyötyä avoimista markkinoista.

Aito intressi

Kansanedustaja Matti Saarinen suhtautuu epäilleen yksityisten peli- ja veikkaustarjoajien vaikutuksiin Suomeen:

- Miten suu sitten pannaan, jos markkinoillemme ryntäävät ylikansalliset yhtiöt joiden tausoja emme tunne, joiden päätöksentekoon emme voi vaikuttaa ja joiden voittovaroista tuetaan pääasiassa kaupallisin motiivein huippu-urheilua. Esimerkiksi kunnat, järjestöt ja urheiluopistot eivät ole niiden intresseissä, Saarinen kirjoittaa.

Pyysing toteaa Saarisen huoleen, että nimenomaan vedonlyöntiyhtiöillä on intressi tukea urheilua.

- Kaikki muu on hyväntekeväisyyttä.

Toista mieltä on Veikkaus. FC Hongan puheenjohtaja Jouko Harjunpää sanoi, että jalkapallon Suomen mestaruuden voisi ratkaista myös muun nimisessä sarjassa kuin Veikkausliiga. Koripallovaikuttaja Aleksi Valavuori yhtyi tuolloin kommenttiin.

Opetusministeriön ylitarkastaja Hannu Tolonen sanoi heti Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei urheilun järjestelmään kajota.

- Valavuoren ja kumppaneiden on katsottavaa isoa kuvaa. - - On varmaa, että urheilun takia veroja ei koroteta, Tolonen sanoi Helsingin Sanomille.

Pitäiskö vedonlyönti ja rahapelit vapauttaa kilpailulle? Vastaa Uuden Suomen kyselyyn.

Keskustelua aiheesta Uuden Suomen blogeissa: 
Matti Saarinen
Matti Saarinen
Jaa artikkeli: 

Kommentit

markiino

Kansanedustaja Matti Saarinen suhtautuu epäilleen yksityisten peli- ja veikkaustarjoajien vaikutuksiin Suomeen:

- Miten suu sitten pannaan, jos markkinoillemme ryntäävät ylikansalliset yhtiöt joiden tausoja emme tunne, joiden päätöksentekoon emme voi vaikuttaa ja joiden voittovaroista tuetaan pääasiassa kaupallisin motiivein huippu-urheilua. Esimerkiksi kunnat, järjestöt ja urheiluopistot eivät ole niiden intresseissä, Saarinen kirjoittaa.

Miksi ihmeessä tämä Saarinen ei ole perussuomalainen vaan tukee tätä EU ja avoimmuus pas*aa

kpyora

Joko Saarinen ei ymmärrä pelimarkkinoita tai sitten hän ei halua ymmärtää niitä. Monopolin purkaneissa maissa valtion tulot ovat suuremmat kuin harvoissa monopolin säilyttäneissä maissa Euroopassa.

-56

Veikkaus tuloista enää vain pieniosa menee Urheilulle ja Liikunnalle.Taisi olla jotakuinkin 20&:tin luokkaa.Suurin osa menee kultuurille ja taiteelle ja erillaisille järjestöille.Alkuperäinen Veikkaustulojen käyttö liikuntaan on hyvin pientä ja liikunta on Suomessa hyvin kallista tai edes sen harrastaminen.Esim.Nelihenkinen perhe käy uimassa niin siitä saa maksaa 20 euroa.Mihin veikkaus tulot menevät muka tukiessa tavallisen ihmisen liikkumista.Ainut halpa liikuntamuoto on kävely tai juokseminen...

Rohmar

Jotenkin yhdistän Veikkauksen toiminnan 1930- luvun lamassa mafian pyörittämään numeropeliin. Kun menee tarpeeksi surkeasti, ihmisiltä voi pienen toivon varjolla lypsää rahaa. Ray puolestaan koukuttaa mummoja latomaan eläkkeensä melkoisen huonosti palauttaviin yksikätisiin rosmoihin.

Jos hieman kärjistäisi, niin mitkä muut pahantekeväisyydet olisivat sopivia hankkimaan rahaa "hyväntekeväisyydelle" ? Paritus? Huumekauppa?

Eikö olisi parempi, että ihmiset urheilisivat sen vuoksi, että haluavat urheilla, kuin sen vuoksi, että järjestö saa tukea Veikkaukselta? Itselleni on aivan samantekevää lykkiikö hemohessu maakuntasarjassa, tai maailmancupissa.

Sama koskee aika pitkälle voivottelu- ja anteeksipyytelykulttuurin mukanaan tuomia lällytysjärjestöjä ja kriisiryhmiä. Ne kun tuntuvat enemminkin perustuvan yhteiskunnan tarpeeseen leikkiä kaikkivoipaa, ja yksilön tarpeeseen ryveksiä itsesäälissä ja sosiaalitirkistelyssä, kuin niiden parantavaan voimaan.

Positroni

Rahapelien monopolin murtaminen johtaisi väistämättömästi siihen, että monikansalliset yritykset saisivat markkinat käsiinsä ja valtion yrityksille jäisi luu käteen. Sehän tietäisi sitä, että urheilun ja kulttuurin rahoitus siirtyisi verovaroin rahoitettaviksi! Sitäkö halutaan? Lisää veroja vai?

omanimi

Onko rahojen huijaaminen vähävaraisilta vanhoilta ihmisiltä moraalisesti niin arveluttavaa, ettei alaa voi siksi avata kilpailulle? Kun rahat ohjataan "hyvään tarkoitukseen" niin asia on kunnossa? Eihän se voi olla mikään peruste monopolille. Tai se, että urheilulle ja kulttuurille pitää saada rahaa. Toivottavasti tämäkin valtion monopoli kaatuu mahdollisimman pian.

JanneGPirinen

Olenko lukenut uutiseni väärin vai onko Veikkaus oy yksi korruption pesäkkeistä Suomessa? Jaetaanko veikkausvoittovaroja hyvävelipiireissä puoluejärjestöille?

Olen ehdottomasti Pyysingin kannalla. Rahat pois sekä suomalaisilta että ulkolaisilta Suomessa toimivilta peliyhtiöilltä.

Jos sitten tuntuu siltä että vaikkapa uhkapelien mainostusta olisi kiellettävä tulisi tämän toki koskea myös ray:tä ja lottoa.

jeesuskostaa

Matti Saarinen, HÄRSKI POIKA JOKA KIRISTÄÄ!! Uhkailette kostaa Suomalaiselle liikunnalle ja urheilulle jos teidän RAHA-AHNEUS katkaistaan??

SDP:n POLITIIKKAA KIRISTETÄÄN JA VALEHDELLAAN.

SELKÄRANGATON MATO, VALLANKAHVAAN KUN KÄSIKSI PÄÄSEE, EI SIITÄ HENGISSÄ LUOVUTA, VAI MITÄ MATTI? KYSY VAIKKA GADDAFILTA

Niin paitsi terve kilpailutus hyödyttää kuluttajaa, ja tämähän ei SDP:n JA KOKOOMUKSEN POLITIIKKAAN SOVI!!!

JL78

Terve kilpailu???

Katsastustoimintahan yksityistettiin aikoinaan ja nyt kilpailu on kivasti nostanut hinnat monisatakertaisiksi. Ja voitot tietenkin valuvat Britanniaan ja Espanjaan. Fantastista sanoi pääministeri.

Keijopöö

Autot on pakko katsastaa, sillä on hyvä ratsastaa, pokeriin kukaan pakota ei, jos se juntilta rahat taskusta vei, olkoon niin.

Holhoaminen loppukoon, tuhkatkin pesästä vietäköön, alkoholisoitukoon mummot ja papat, ukot ja akat koska sen ne tekee kuitenkin.

Htalk

Tervetuloa RAY:n ja Veikkauksen kilpailijat Suomen markkinoille kunhan laitatte yhtä paljon yleishyödylliseen tarkoitukseen tuloistanne kuin RAY.

RAY jakaa yli 300 miljoonaa vuodessa yleishyödylliseen tarkoitukseen mm. vanhusten ja vammaisten hoitoon, sotaveteraaneille, alkoholistien hoitoon,nuorisotyöhön jne.

Htalk

Nuorisosäätiön takia ei vielä kannata pelihousuja repiä, kun kyse on satojen miljoonien verovarojen säätämisestä ja siten vaihtoehtokustannuksesta ja varojen jakamisesta vanhusten, vammaisten alkoholistien, nuorison jne. tukemiseen....

Pim

Nuorisosaatio on kerannyt 200 miljoonan omaisuuden muutamassa kymmennessa vuodessa lahes pelkastaan valtion/valtion monopolien avustuksella (lisaksi on ollut kai kahvin myyntia). Nyt rahaa hallinnoi kanki kaikkosen tapaiset monopoleja puolustavat poliitikot. Vaikea myos kuvitella, etta Nuorisosaatio olisi alallaan ainoa. Joka ikisella poliittisella puolueella on varmasti omansa. Muuten eivat varmasti olisi asiasta niin hiljaa kuin ovat.

Toki monopoleilla tehdaan paljon hyvaakin, mutta jarjestelma on luotu sellaiseksi etta sen hyvaksikaytto on tavattoman helppoa ja jopa puolilaillista. Saman rahan keraaminen kavisi kylla muillakin keinoin, esim lisensoinnilla. Jos monopoli on kuitenkin jostain syysta pakko pitaa tulisi rahat ainakin tilittaa suoraan valtiolle ja jakaa eri tarkoituksiin ministerioista.

Htalk

En tunne Nuorisosäätiötä erityisesti mutta olen ymmärtänyt että se tarjoaa kohtuu hintaista vuokra-asumista nuorille... Asia on sinänsä ihan hyvä varsinkin pääkaupunkiseudulla on ilmeisesti aika kallista tuo asuminen ja sen hinta riippuu olennaisesti myös tarjonnan määrästyä.JOs Nuorisäätiö on tarjontaa lisännyt niin hyvä niin.

Mitä tulee Nuorisosäätiön valvontaan niin varmasti siinä on parannettavaa ja toiminnan läpinäkyvyyttä on lisättävä ja Kanki- kaikoset ja tms.pitää tutkia tarkkaan.

Se että media teilaa etukäteen ennen tuomioistuinta nämä kanki-kaikkoset jne. on silti vastemielistä sirkushuvia kansalle.

Ongelma on siinä että lööppi-journalistit luulevat olevansa rikostoimittajia sillä perustella että he osaavat lukea syytekirjelmän ja kirjoittamalla pelkän syytekirjelmän pohjalta jutun se saadaan myyväksi. Tämä ei sasi olla kuitenkaan rikosjournalismin toimintamalli.

Lööppijournalistin erottaa rikostoimittajasta rikosjutun osalta siinä, että kyky ja mahdollisuudet kirjoittaa rikosjuttu on lööppijournalistillla rajallinen. Kirjoittaa jurttu siis siten että sekä syytetyn että puolustuksen puheenvuorot ymmärretään ja niistä osataan vetää vielä ymmärrettävä yhtrenveto...

Lööppi-journalistille nopeampaa ja myyvempää on aina tyhmentää kansaa kertomalla vain syyttäjän kanta...

Pim

Tiedan kylla, etta asuminen esim helsingissa on huomattavan kallista ja asialle on hyva tehda jotain. Mutta miksi pitaa tukea ainuttakaan saatiota. Miksei vaan suoraan nostettaisi asumistukia ja sidottaisi niita asuinpaikkakunnan keskimaaraisiin vuokriin? Tukemalla naita saatioita ainoastaan vaaristetaan vapaata kilpailua ja annetaan aivan liian helppoja mahdollisuuksia yhteiskunnan rahojen vaarinayttoon. Sita paitsi, onko naiden saatioiden vuokraamat asunnot sen halvempia kuin muutkaan? Ainakin tassa tapauksessa,

http://yle.fi/uutiset/teksti/kotimaa/2011/10/mot_asunnottomien_asuntoja_...

oli kaynyt niin, etta hyvat tarkoitusperat oli kai lahinna tarkoitettu kirjattavaksi raha-automaattiyhdistykselle lahetettavaan rahankerjuu-kaavakksseen.

Looppijournalismi olkoon asia erikseen.

Htalk

"Miksei vaan suoraan nostettaisi asumistukia ja sidottaisi niita asuinpaikkakunnan keskimaaraisiin vuokriin? "

Olennaista on se johtaisko tämä asuntojen lisärakentamiseen pääkäupunkkiseudulle. Viime kädessä ratkaisu löytyy ylitarjonnnasta ja siitä siis että asuntomarkkinoille tulee tarjontaa lisää siinä määrin että se laskee asumiskustannuksia oli sitten kyse vuokra tai omistusasumisesta...

Vapaan kilpailun kannattajana totean että vapaa kilpailu ei ratkaise pääkaupunkkiseudun asuntotarvetta....

Perustelu: Jos vapaa kilpailu saisi päättää rakentamisesta niin pääkaupunkiseudulle ei rakennettaisi kuin yksiöitä ja kaksioita koska niistä saa parhaan katteen.

Markinataloudessa ylitarjonnnan kautta asumiskustannusten pudottaminen on vaikea yhtälö, kenelle pitäsi jäädä mustapekka käteen ja millä hinnalla ja kuka maksaa laskun?

TSV

Suomen markkinoille tulo vaatii lisenssin ja tietyin % osuuden tuotoista tämä raha menee suoraan urheilun tukemiseen? Rahan jako on avointa ja sitä valvoo "riippumaton" taho?

En tiedä miten tyhmiä luulevat ihmisten olevan mutta on se kumma, että kaikea perustellaan aina kansanterveydellä ja lasten urheilulla. Vielä kun tuovat vanhukset tähän mukaan onkin pelottelu jo valmis.

akinieminen

Kirjoitin tänne seuraavaan uutiseen kommentin jokunen aika sitten ja kopioin sen tähän suoraan.Hieman ohi aiheen, mutta jotain asiaakin http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/116805-loton-paavoitot-kasvavat

Loton hintaa on nostettu useammankin kerran:

2003 lottorivi maksoi 0,6 euroa.
2004 rivihintaa nostettiin 0,70 euroon.
2008 rivihintaa nostettiin 0,80 euroon
2011 rivihinnaksi 1.00 euro.

Loton liikevaihto:

2003-04 385,0
2004-05 421,8
2005-06 429,7
2006-07 419,8
2007-08 468,3
2008-09 502,5*
2009-10 529,1*
*Liikevaihdossa mukana LottoPlus-lisävoittoluokat.

Vuonna 2008 rivihintaa nostettiin 0,80 euroon ja samalla päävoiton osuutta nostettiin 10%:sti 13,6%
10/2011: Lottorivin hintaa nouseen 1.0 euroon. Päävoittoa kasvatetaan 50%.

Eli kun korotuksia ollut vuosina 2004 ja 2008, niin liikevaihdon kasvu ajoittuu samoihin vuosiin.Mitenköhän nyt kun päävoiton osuutta nostettiin huimasti ja rivin hinta nousee?Unohdinko vielä mainita, että Veikkaus saa pisteensä jokaisen K-kaupan kassan yhteyteen.

EU on sallinut pelimonopolin olemassaolon, jos sillä estetään rahanpesua ja pelihaittoja. Tällöin monopoliyhtiön mainonta saisi olla erittäin minimaalista.Onko se?

Ray:n, veikkauksen ja fintoton monopolia perustellaan pelihaittojen ehkäisyllä. Kuitenkin peluuriin soittaneista 68% prosenttia ilmoittaa peliautomaatit ongelmikseen.Kaikkihan tietävät missä nämä sijaitsevat eli ruokakaupoissa ja ostoskeskuksissa.Nyt tulossa maanlaajuiseksi jakelukanavaksi kaupan kassat.

Hallitusohjelmaan on lisätty kohta, jossa yritetään saada ulkomaille pelaaminen kokonaan kielletyksi.Vaikka tämä on käytännössä vaikeaa käy monopoliyhtiöiden tarkoitusperät selväksi.Nyt Suomessa ei saa edes mainostaa tai edes sponsoroida urheilijoita ulkomaisten vedonlyöntiyhtiöiden nimissä.

Sinänsä ristiriitainen juttu on, että veikkaus solutions sisaryhtiö on perustettu konsultoimaan ja ratkaisemaan veikkauksen ulkomaiden markkinoita. Tämä täytyy tapahtua vielä ETA maiden ulkopuolella, koska muuten se rikkoisi EU:n sääntöä. Fintotokin aloittaa kansainvälisyyden ensiksi levittäytymällä Ruotsiin.

Ainiin olihan siellä RAY:n johdolla mukamas jotain syyte-epäilyjä poliisin toimesta.Nämäkin tulivat esille vain yhden lautakasajupakan kautta.

Oma johtopäätös: "Suomalainen voittaa aina" on veikkauksen slogani.Minun mielestäni se pitäisi muotoilla uudelleen: "Poliitikko voittaa aina".

http://www.hs.fi/politiikka/RAYn+johtoa+ep%C3%A4ill%C3%A4%C3%A4n+vaalira...
https://www.veikkaus.fi/idc/groups/corporate/documents/document/osavuosi...
https://www.veikkaus.fi/fi/useinkysyttya?contentid=UKK_LOTTO
http://ravit.iltasanomat.fi/uutiset/uutinen/3701