Saksalaislehdissä on otettu tänään kantaa Euroopassa levinneeseen shokkiaaltoon, jonka syynä oli ilmoitus kansanäänestyksen järjestämisestä Kreikassa.
Vaikutusvaltainen keskustaoikeistolainen Frankfurter Allgemeine Zeitung hämmästelee, että demokratian toteutuminen on kauhistus niin Saksassa, Suomessa, Ranskassa ja jopa Englannissa. Demokratiaa eli kansanvaltaa on pidetty yhtenä länsimaisen sivistyksen kulmakivistä.
Lehden mielestä shokkireaktio on paljastanut sen, että demokratia on menettänyt merkityksensä Euroopassa.
- Siitä, kuka kysyy kansalta, tulee uhka Euroopalle. Tämä on markkinoiden ja viimeisten 24 tunnin aikana myös poliitikkojen viesti, lehti kirjoittaa.
Voimakkaasti kantaa ottava teksti on otsikoitu: ”Demokratia on roskaa”.
Myös Der Spiegelin kommentaattori pitää nimenomaan hyvänä asiana sitä, että kreikkalaiset saavat äänestää EU-paketista. Arviossa huomautetaan, että kreikkalaisilla ei ole pitkään aikaan ollut mahdollisuutta päättää omista asioistaan.
Lukuisat asiantuntijat ovat varoitelleet, että kansanäänestyksellä voi olla tuhoisia seurauksia euroalueelle. Kreikkalaisten on tarkoitus äänestää siitä, ottaako maa vastaan EU-huippukokouksessa sovitun pelastuspaketin, joka edellyttää kovia säästötoimia. Suurin osa kreikkalaisista vastustaa rajuja säästöjä, mutta toisaalta suurin osa haluaa pysyä euroalueessa. Pääministeri George Papandreou saattaakin kääntää kansanäänestyksen siihen, haluavatko kreikkalaiset jatkaa eurossa.
Kaikki Uuden Suomen uutiset kansanäänestyksestä täällä.

Kommentit
Sitähän se Halla-Aho
Sitähän se Halla-Aho panssarivaunupuheillaan yritti sarkastisesti sanoa. Mutta asioille pitää tietysti olla oikeat keksijät :)
Maksajien ja sotilasjuntan demokratiamallit
Alkaa ne jo pohjoisenkin tiedemiehet tunnustaa että kreikkalaiset taitaa olla oikeauskoisia ortodokseja venäläisten tapaan...
" Vallankaappaushuhut vellovat: Kreikka vaihtoi sotilasjohtonsa - IL Keskiviikko 2.11.2011 klo 12.35 "
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011110214684645_ul.shtml
Frankfurter Allgemeine: "Siitä, kuka kysyy kansalta, tulee uhka Euroopalle."
- No voi helvetti, jos suomalaisia ja saksalaisia haukutaan siitä etteivät iloitse kun kreikkalaisilta kysytään onko avustuspaketti riittävä, voisi saman tien kysyä: Miksei Saksan ja Suomen kansalta kysytä, halutaanko me maksaa kreikkalaisten velkoja? Toteutuuko demokratia maksajan osalta eliitin välityksellä, mutta avustusloisien osalta suoralla kansanäänestyksellä?
Mikähän on oikea tilannearvio?
Toivottavasti sotilaskaappausuhka on vain mielikuvituksen tuotetta, mutta Kreikan oloissa riski on kuitenkin olemassa. EU-jäsenyyden edellytykset mieletäni häviävät välittömästi, jos uhka toteutuu. Kysymys voi toisaalta olla myös tarpeesta leikata sotilasmenoja. Se voi olla suurille sotapäälliköille liikaa. Kreikassa jos missä tuntuu rahaa aina piisaavan aseisiin, vaikka leipään sitä ei riittäisikään.
Todellisuus vs. mielikuvitus
Tuskin puoplustusmenojen leikkaus on todellinen uhka demokraattisesti valitulle hallitukselle.
Vai olisiko meillä syytä alkaa Suomessakin pelätä?
Tuskinpa myös vain pelkän vilkkaan mielikuvituksen tuotteena päätetään yllättäen ennalta ilmoittamatta vaihtaa koko asevoimien johto. Kyllä Kreikassa on näinä päivinä täysin tosi tilanne kyseessä ja koko maan poliittisesti ohjaaminen näyttää vaativan äärimmäisten suoria ja läpinäkyviä ratkaisuja. Vaihtoehtona olisi lähinnä poikkeustilan julistaminen, sillä maa on käytännössä konkurssissa.
Jälkiviisaasti voimme todeta, että Soini oli oikeassa, että Kreikka olisi pitänyt päästää kaatumaan kunniakkaasti jo yli vuosi sitten, sillä kriisien pitkittäminen vain johtaa raskaampaan romahdukseen ja suurempiin inhimillisiin tragedioihin.
Eurooppalaiset kun
Eurooppalaiset kun yhdistyisivät yhdeksi kansaksi ja viheltäisivät pelin yhdessä poikki! Sijoittajat ja pankkiirit voitaisiin keskiaikaiseen tapaan kerätä ja polttaa roviolla. Nyt kansat ovat hajallaan meininki muistuttaa päivä päivältä enemmän kiinalaista mallia. Eliitti sanelee ehdot ja kansaa kuritetaan aina vain enemmän. Kaikki epämiellyttävä halutaan sensuroida.
Vielä suurempi jälkiviisaus
Kreikkaa ei olisi aluinpitäen lainkaan ottaa EU:hun koska jo silloin oli epäilyjä Kreikan taloudesta. EU:ssa ollaa oltu liikaa hyväuskoisia monelle asialle.Jo heti alussa hyväksyttiin saksan ja ranskan pudjetin alijäämäiyydet. Myös silloin olisi pitänyt tarttua asiaan voimakkaasti vaikka kyseessä olivat euroopan talousmahdit. Siitä alkoi koko ketkuileminen. Vissiin ei kukaan uskonut mihin se johtaa ja päädyttiin kreikan huijaukseen. Tosin tästä jälkiviisaudesta ei muuta hyötyä ole kuin, että se vahvistaa uskoa, ettei rehellisiä ole kuin hyvin harvassa sinakaan kun rahasta on kysymys. Täälläkin moni kauhisteli sitä että valtioiden budjetit olisivat julkisia Eu:ssa. Niin niiden pitäisikin olla samoin kuin se että niistä voitaisiin huomauttaa jos ne ovat epätasapainossa. Se että menetätään jotain itsestä on pieni maksu siitä etti tule huijatuksi, sillä mitä muuta salailu on kuin rikollista nehän sitä käyttää. Kyllä valtioille silti jäisi mahdollisuus päättää asioistaan, mutta se ei tapahtuisi niin helposti toisten kustannuksella.
Niinpä...
Mutta, kun ne kaikki Persut on natseja!!!. <o o>
Paljon tärkeämpää on tutkia kuka kuuluu mihinkin SS joukkoihin tahi ALkaidaksiin....
Ei natseja
Kaikki persut eivät tosiaankaan ole natseja, mutta on natseja sitten missä tahansa, niin sellaista ajatusmallia ei tule tukea tai hyväksyä. Natsismi hyväksyy ihmisten tappamisen pelkästään heidän etnisen taustansa perusteella. Siinä ei ole kysymys viimekädessä edes roduista vaan kaikki kielivähemmistöistä alkaen ovat liipasimella. Tämä tarkoittaa konkreettisesti liipasimella. Natsismi on oman käsitykseni mukaan selkeästi astetta kovempaa kuin tavanomainen syrjintä.
Maailma on täynnä erilaisia fanaatikkoja, jotka eivät arvosta ihmiselämää ja itse miellän natsit juuri yhdeksi sellaiseksi ryhmäksi. Yhtäkaikki meidän, jotka pidämme ihmiselämää arvossa, on syytä irtisanoutua tuollaisesta ajatusmallista.
Khöhöm
Opettele huomaamaan sarkasmi...
Sen tunnusmerkkihän...
...on nuo kolme huutomerkkiä!!! Siitä aina näkee, ettei väitettä tarvitse ottaa tosissaan!!!
Apen "tosiaankaan" saattaa merkitä, että hän tunnistaa sarkasmin ja myöntää JL78:n väitteen käänteisenä todeksi. Päättelenkin niin olevan, koska Appi ei jää pitempään puolustamaan ns. persuja.
Ehkä Erään isänkin toteamaus on sarkasmia, kohdistuen JL78:n väitteeseen, jonka tarkoitus on epäselvä, koska täällä hyvinkin saatetaan esittää tuollaista täysin vakavissaankin.
Ei se niin ole
Vaan niin ettei kaikki natsit ole persuja.
Mitä Kreikassa on suunniteltu?
Jonkinlaisia paineita kansanäänestyksen suuntaan Kreikasta on kuulunut jo ainakin vuodenvaihteesta alkaen. Ei ole siis ihme, että sellainen järjestetään. Enneminkin pohdittavaa jää siitä, ett miksi äänestys järjestetään juuri nyt? Miksei äänestetty jo aiemmin tai ylipäätään, jos halutaan äänestää, niin keskusteltaisiin myös siitä, mihin asioihin euromaat haluavat vastauksen. Vastauksia tarvitaan ja mieluiten mahdollisimman äkkiä. Kaikesta huolimatta liian monimutkaista äänestyksestä ei voi tulla. Euromaiden kannalta kai on oleellista, että onko Kreikka valmis tekemään kaikkensa maksaakseen velkansa. Jos ei ole, niin vaihtoehtona on vain ja ainoastaan eurosta irtaantuminen. Minkäänlaisen lypsykoneen ei ole enää syytä käynnistyä.
Suuri illuusio!
Demokratia on suuri illuusio, joka ei ole koskaan toteutunut missään. Syntysijoillaan antiikin Kreikan kaupunkivaltioissa se oli lähimpänä toteutumista.
Vai kuka on niin naiivi, että uskoo Matti Virtasella ja Björn Wahlroosilla olevan yhtä paljon yhteiskunnallista vaikutusvaltaa, koska molemmilla on yksi ääni vaaleissa?
Kansanäänestykset ovat lähinnä todellista demokratiaa ja juuri siksi niitä vallanpitäjät kaikkialla vierastavat.
Suomessa malliesimerkki on pakkoruotsitus. Päättäjät tietävät hyvin, että selvä enemmistö kansalaisista sitä vastustaa, mutta eivät kuitenkaan noudata kansan tahtoa.
Samat päättäjät kuitenkin juhlapuheissa puhuvat demokratian hienoudesta syvällä rintaäänellä.
Täysin erilaista demokratiaa kuin NATO-demokratia.
Tämä onkin täysin erilaista demokratiaa kuin mitä NATO-maat sotilaillaan ja aseillaan levittävät. Oikea demokratia on sitä, että:
1. Pommitetaan joku maa täysin paskaksi.
2. Valitaan maalle nukkehallitsija, joka lainaa mahdollisimman paljon kirjanpidolla luotua bittirahaa juutalaispankkiireilta NATO:n pommittamien kohteiden jälleenrakentamiseen.
3. Perustetaan maahan valtamedia, joka syöttää "oikeat" mielipiteet kansalle.
4. Kun kansa on omaksunut "oikeat" mielipiteet, sille annetaan ehkä äänestysoikeus.
5. Jos kansa on äänestänyt väärin, niin järjestetään monta äänestyskertaa, jotta osaavat äänestää kuin valtamedia on tarkoittanut.
6. Tärkeintä on kuitenkin se, että NATO-maiden pankkiirit saavat rahallista hyötyä "demokratiasta".
Höh
Tämän kirjoittaja on selvästi terroristi, joka käyttää demokraattisia oikeuksiaan väärin.
Olenkin demokratian
Olenkin demokratian vastustaja.
http://eduskunta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/70028-syy-miksi-vastustan-demo...
Eihän hän sanonutkaa
Eihän hän sanonutkaa mitä demokratia on. Vaan millaisen jotkut valtiot sen näkevät. Ja olihan siinä eräänlaista demokratiaa näitä demokratian ohjailijoita on pari- kolme maata ja onhan se enemmän kuin yksi. Ja taisivat unohtaa kansan pois siitä. sIllä demokratia on alunpitäen tarkoittanut kansanvaltaa. Demokratiassa kansa antaa edustajilleen valtaa jolloin nämä tekevät päätöksiään kansan puolesta. Demokratia tarkoittaa myös tasa-arvoisuutta.
"Paljasti...?"
Mikäs paljastus tuo nyt on? Asiahan on ollut yleisessä tiedossa vaikka kuinka kauan. Oligarkia Euroopassa vallitsee, ei demokratia.
Kävisiköhän niin, että Zorbas päätyy lopulta toimimaan esimerkkinä muillekin...
Demokratia on ihanne
Kaikki fiksut tietävät, että demokratia on perusteettomasti nostettu hyveiden joukkoon kovalla propagandalla. Se oli aikanaan vastaisku kuninkaanvallalle. Ei se paljon eroa valistuneesta itsevaltiaasta.
Adenauer sanoi: Jos vaaleilla olisi merkitystä, ne olisi kielletty lailla.
Nyt tarkkana
Kannattaa seurata ketkä nyt huutavat demokratian perään. Muistamme varmaan monet kansandemokratian jota hehkutettiin aikanaan. Erkkikin jo näkee että Kreikka pelaa aikaa ja kiristää lisää rahaa. Joku on kaivellut vanhoja ja muistaa kuin Papandeun isä aikanaan kiristi Euroopalta kymmeniä miljoonia silloisissa liittymiskuvioissa. Huomenna varmaan olemme taas viisampia ja näemme seuraavat askeleet.
Edustuksellinen demokratia ei ole demokratiaa lainkaan
Näinhän se menee. Suomenkin johtavilla poliitikoilla oli välittömästi vetelät pöksyissä, kun kuulivat että jossain päin Eurooppaa annetaan kansalle mahdollisuus vaikuttaa.
Edustuksellinen demokratia ei ole demokratiaa, se on petosta. Näin ainakin Suomessa, jossa muutama kartellipuolue päättää asioista miten haluaa.
Ainoa toimiva (ja samalla oikea) demokratian muoto on suora demokratia. Sveitsissä on huomattu, että eniten kansanäänestyksiä järjestävät kantonit ovat samalla vauraimpia. Meillä poliittinen eliitti polttaa kansalaisten rahat kerta toisensa jälkeen erilaisilla valuuttapelleilyillä (vahvan markan politiikka, euro).
Tämä kansanäänestysveto
Tämä kansanäänestysveto on siinä suhteessa omituinen, että ensin käydään neuvottelut ja sovitaan asioista. Neuvotteluvaiheessa ei tuoda esille lainkaan kansanäänestystä, vaan se vedetään sisäpoliittisista syistä jälkikäteen eli Kreikan hallituksen uskottavuus neuvottelukumppanina laskee entisestään.
On hyvin kyseenalaista ymmärätävätkö äänestäjät vaihtoehdot ja niiden seuraukset. Kärjistetystihän kansalta kysytään haluatteko olla kusessa monta vuotta saneeraussopimuksen mukaan, mikä antaa hieman pelivaraa tolkuttomien etujen supistukseen vai haluatteko olla vielä kauemmin kusessa ja lekkaukset tehdään heti jo kerrottua suurempina.
Mikäli kreikkalaiset äänestävät ei ja tuki loppuu per heti, Kreikka selviää pystyssä korkeintaan kaksi viikkoa, vaikka jättäisivät hoitamatta kaikki lainansa ja niiden korot.
Entä kansanäänestys maksajakansoille?
Entä kansanäänestys maksajakansoille?
Olisiko se demokratian halveksuntaa?
Maksajakansanäänestys juuri on tulossa!
Tavalliset kreikkalaiset ovat juuri se kupattava maksajakansa. He saavat nyt sanoa haluavatko kahlita itsensä ikuiseen suurpankkiirien velkaorjuuteen vailla omaa tulevaisuutta. Kreikkalaisilla on vielä sen verran omanarvontuntoa jäljellä (toisin kuin suomalaisilla), että saattavat hyvinkin sanoa EI KÄY!
Ainakin Suomessa se
Ainakin Suomessa se äänestys oli viime eduskuntavaalit. Kansan enemmistö äänesti maksamisen puolesta, ja siihen on kaikkien taivuttava.
Menee analyysi hiukan mielestäni ohi koska
ei demokratia ihanteena ole mihinkään Euroopassa kadonnut, vaan edustuksellinen demokratia on paljastanut kriisitilanteiden hallinnassa heikoksi, jäykäksi ja hitaaksi päätöksentekomekanismiksi.
Eurooppalaista demokratia olisi syytä kehittää nopeasti, jottei yhteiskuntarauha järky hallitsemattomaksi yksittäisissä kansallisvaltioissa. Lähellä ollaan Kreikan osalta.
Valtaa yhteisten asioiden hoidossa ja päätöksenteossa pitäisi demokratian hengessä saada lähemmäksi kansalaista.
Digitaalinen vallankuomous on jo koettu, nyt sen hedelmät pitäisi jalkauttaa politiikan välineiksi.
Kerran 4 vuodessa tapahtuva kannatusmittaus on tässä vauhdissa liian harva. Se tuhannen taalan kysymys liittyy luopumiseen.
Ovatko Poliittiset päätöksentekijät valmiit luovuttamaan valtaa itseltään takaisin kansalle ja ovatko Kreikkalaiset valmiit heikentämään elintasoaan vapaaehtoisesti. Pelkään pahoin että vastaus molempiin kysymyksiin on kielteinen.
Demokratiallakin on varjopuolensa
Siksi sitä pyritäänkin aina laimentamaan. Olisi/on tosiaan usein jopa vaarallista jättää asioiden hallinta massojen huomaan, eikä täydellistä demokratiaa lienekään missään kokeiluja enempää sovellettu.
Massojen valta on myös median ja mielipidevaikuttajien valtaa.
Asioihin perehtymättömyys ja vastuun puuttuminen ohjaavat päätöksenteon järjen sijasta enemmän tunnepuolelle.
Joidenkin kiittelemässä Sveitsin järjestelmässä nämä ja muutkin demokratian ominaispiirteet tietysti selvään näkyvät.
Edustuksellinen demokratia
On sitä että kansan valitsemat edustajat päättävät esille tulevista asioista. Mitä siitä tulisi jos joka asiasta järjestettäisiin kansanäänestys?! Todella omituista puhetta.Vaaleissa voi vaikuttaa äänestämisellään jos ei ole tyytyväinen asioiden hoitoon jne. Nytkin esim, Suomen presidenttikanditaatit puhuvat kansanäänestyksestä kun puhutaan NATO-jäsenyydestä. Selkärangatonta vastuunkantoa sekin; kaikkihan tietävät että näin pieni maa kuin Suomikin on ei voi pärjätä yksin, puolustuspolitiikassakaan!
Suomella on
"oma, uskottava puolustus". Hokemalla sitä kyllä pärjätään. Tosiasiassa ei varmasti kukaan usko, että Suomen armeija voisi torjua ydinaseilla ja risteily- ym. ohjuksilla varustetun suurvallan armeijan. Sissisotaakin olisi hankala käydä, kun luovutaan jv-miinoista. (Onkohan niistä luopuminen muuten kaikkien aikojen tyhmin päätös, mitä suomal.poliitikot ovat teheet koskaan?)
Olen kanssasi osittain samaa mieltä edustuksellisen demokratian
filosofiasta, matkassa on vain yksi mutta...Ei kukaan voi minua edustaa paitsi minä itse. Ei ole myöskään mahdollista että yli 5 miljoonaa kansalaista kokoontuu Arkkadianmäelle huutoäänestykseen, siksihän meillä on edustuksellinen demokratia. Mutta, mutta...
Suuremmissa kansakuntaa koskevissa päätöksissä voitaisiin mielestäni jatkossa järjestää kansanäänestyksiä suuntaa antamaan. Mikäli oikeanlaista poliittista tahtoa löytyy, voitaisiin kansanäänestykset järjestää kännyköillä ja tietokoneilla toteutettaviksi.
Ensimmäinen kansanäänestys voisi koskea itse asiaa, eli pitäisikö kansanäänestyksiä järjestää. Veikkaanpa että enemmistö kannattaa.
"Mitä siitä tulisi jos
"Mitä siitä tulisi jos joka asiasta järjestettäisiin kansanäänestys?!"
Mahdollisesti moni turha asia jäisi tekemättä, ja kansa keskittyisi siihen mikä on tärkeää, eläminen ja hyvinvointi.
Edustuksellinen demokratia on
nimensä mukaista. Suomessakin voitaisiin järjestää kätevästi kansanäänestyksiä esim. vaalien yhteydessä, jos haluttaisiin. Poliittinen eliitti ei vain halua,että esim. pakkoruotsista äänestettäisiin. Eivätpä perusässätkään ole sitä ehdottaneet...
Kreikassa on vain ystäviä ja ohimenevä taloustilanne parannetaan
Suomen kansaa edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. On hirveän tärkeää, että kaikki vapaat maat toimivat yhdessä kohti osoitettua päämäärää. Saddam Hussein (viikset joihin luetetaan) on jo saatu koko maailman riemuksi hirtettyä. Vainolaisen doktriini täällä ajassa on vain miehittää ja tehdä lisää etnistä puhdistusta. Kreikassa on vain ystäviä ja ohimenevä tilanne parannetaan yhdessä. Kansainvälinen yhteisö elvyttää. On tärkeää, että meillä Kreikassa on hyvä kuten aina on ollut. Putin tietää odottavansa vuoroaan. Juna kulkee kiskoilla...
Asiantuntioiden arviot eivät ole osuneet viime aikoina oikeaan
"Pääministeri George Papandreou saattaakin kääntää kansanäänestyksen siihen, haluavatko kreikkalaiset jatkaa eurossa."
Eihän eurosta voinut suomalaisten asiantuntijoiden mukaan erota.. ilman että erotaan EU:sta. Samoin kuin ei Kreikan velkajärjestelykään pitänyt olla mahdollista...
Nimeämättä ketään...
Suomalainen demokratia - Kansa äänestää itselleen:
1. Lisää olutveroa
2. Lisää tupakkaveroa
3. Lisää polttoaineveroa
4. Taataan ja maksetaan muiden tekemiä velkoja
Tämänkö takia Suomessa käydään äänestämässä?
Korjaus
Minä kyllä äänestin, kuten n. 20% äänioikeutetuista, toisenlaisen politiikan puolesta. Mutta kun se n. 20% ei riittänyt, pääsivät vanhat oligarkit taas hallitukseen viemään meitä yhä syvemmälle ahdinkoon.
Lisäksi
-Tuloveroa nostettava
-Yritystukia karsittava
_Pääomatulot samaan asemaan palkkatulojen kanssa.
Valistunut diktatuuri
Valistunut diktatuuri on paras hallintomuoto. Valitettavasti sitä esiintyy kovin harvoin yhtään missään. Olisi paljon parempi että valittaisiin vaaleilla diktaattori, joka asiantuntijoiden avulla päättäisi asiat parhain päin.
Ei kansa tiedä mistään mitään. Kaiken maailman piraatit, kommunistit, hörhöt ja velttojärviset ajaisivat kaiken sekasortoon jos vain saisivat siihen tilaisuuden. Demokratia on vain ajanhaaskausta.
Vanha fraasi, joka ei pidä paikkaansa
Tuon ajatuksen meistä useimmat saivat peruskoulun opettajaltaan, mutta eihän se taaskaan sisältänyt totuuden siementäkään. Koulussa ja asiantuntijoilta voi oppia paljon skeidaakin, joten kannattaa myös ajatella itse - ja riittävän syvällisesti.
Kollektiivinen älykkyys nimittäin pieksää 10-0 ihan miten fiksun yksilön/diktaattorin tahansa. 200 keskivertoa Arkadianmäellä on kollektiivisessa älykkyydessä varsin imbessilli joukko, kun sitä verrataan koko 5,4 M kansan kollektiiviseen älykkyyskasaumaan. Siksi suora demokratia.
Edustuksellisuudella ollaan päästy melko pitkälle, eikä tulokset vallan huonoja ole, mutta tästä seuraavalle tasolle ei enää nousta entisin keinoin. Siksi suora demokratia.
Kaiken takana on sakeneva setelisolidaarisuus?
Mielenkiintoiseksi menee. Kenenkä käsikirjoituksen mukaan nyt mennään? Ei taida edes Hollywood pystyä moisiin juonenkäänteisiin.
Vai tehdäänkö taustalla vielä isompia päätöksiä, josta tällä tempulla saatiin vedettyä iso huomio pois? Italia? Espanja? Irlanti? Belgia? Ranska?
Vaan kyllä me tääkin kestetään, jos saadaan jossain vaiheessa tietää se, että mistä kaikesta tässä eurossa onkaan kysymys?
EU:n ja maan tapa esiin rehellisyydessä sekä avoimuudessa
http://suomi2017.wordpress.com/2011/04/25/eun-ja-maan-tapa-esiin-rehelli...
Lähetetty huhtikuu 25, 2011 kirjoittanut Suomi 2017 - Suomi 2.0
"Presidenttinä toimiessaan edesmennyt Urho Kekkonen tuli tunnetuksi siitä, että hän laittoi nouseville kyvyille toimeksiannot jo alusta alkaen mahdottomiksi toteuttaa.
Riittävän laaja tehtäväalue ja siihen nähden minimaalinen aika saivat mahdolliset kilpailijat painumaan epäonnistumisten jälkeen hitaasti unohduksen suohon."
Demokratia on täyttä puppua
Ja on pitkälti syypää talouskriisiin. Suomessakin surkeat vaalilupaukset estävät välttämättömiä uudistuksia (mm. työuran pidennys).
Nuorten etuja leikataan ja heikennetään, kun suuri ahne sukupolvi haluaa pitää oman elintasonsa tuhkaukseen saakka.
Kolmikantajuntta on vielä ottanut oman selkävoittonsa eduskunnasta, kuin pilkkaa demokratian päälle.
Edessä on umpikuja.
Olet varmaan hallituksessa (valtioneuvostossa)
Sen verran pöljiä ajatuksia viljelet, että epäilys herää. :)
Demokratiaa eli kansanvaltaa nähdään?
Väläyksittäin aina vaalien edellä!Sitten kansa unohtuu. Se on Suomalainen ja EU-lainen versio kansanvallasta.
Kreikka on demokraattisempi valtio
Kreikka on selkeästi Suomea edellä demokratian toteuttamisessa.
Suomalaiset eivät edes näe oman järjestelmänsä puutteita demokratian kannalta.Esim.eduskuntavaaleissa vain äänestetään yhdelle ja samalle puolueelle uudet hallituskumppanit vuosikymmenestä toiseen.
Ei ole suomalaisilla varaa ylimielisyyteen ollenkaan!
Kriisikratia?
Onko nyt "demokratia" siinä pisteessä kehityskaartaan, jossa kansa on vaidettava päättäjille sopivaksi, että se voi toteutua?
Siihenkö tämä uusi maailmanjärjestys tähtääkin?
Niin
Vain Sveitsissä kysytään kansalta, miten toimitaan. Eikä Sveitsillä mene lainkaan huonosti.
Se on demokratiaa.
Lisäksi
Suomalainen ryhmäkuri, mitä se on? Onko se kansalaisen vapaata vaikuttamista, perustuslakimme mukaista?
Ja vielä
Alan hiljalleen ihailla kreikkalaisia.
Demokratiat ja rahat sekaisin,
tai sekaisin entistä enemmän nyt Kreikassa. Maa tarvitsee noin kuukauden sisällä 8 miljardia pitääksen finanssinsa pystyssä. Ja tammikuussa se siis äänestäsi siitä, tuleeko nuo rahat hyväksyä, ja saannin ehdot. Humpuukkiahan se on. Eli EU:n on valmisteltava, ja kiireesti, metodit joilla konkurssipesät voi erottaa, alkuun ainakin EUROsta.
Kreikalla nyt on pitkä traditio siitä, että valtio lainaa muttei maksa takaisin. Se teki sen jo roomalaisten kanssa. Mutta jos se toivoo EU:n miljardeja, sen on äänestettävä ensin velvoitteistaan. Eli äänestyksellä on oltava sisältö, ei pelkkä demokratian huuto ole sitä.
Juttu on ikävä, kun EKP:n uusi pää italialainen Mario Draghi oli Lontoon Goldman-Sachsin pomo ja vastuussa osastosta, joka de facto piiloitteli valtioiden velkoja Enronin konkurssista opittuun tyyliin, mikä väärensi EU:n jo muutoinkin harhaisia taloustilastoja. Kreikka oli mukana siinäkin, ilman äänestyksiä.
Pelkäävät
EU:ssa domino ilmiötä, ero eurosta kun saa monissa maissa kannatusta...
"Kannanotot drakmaan palaamisen puolesta voimistuvat Kreikassa, New York Times kertoo. "Avioliitto euron kanssa on kääntynyt painajaiseksi", eräs kreikkalaisekonomisti sanoo."
http://www.taloussanomat.fi/kansantalous/2011/11/02/kreikassa-ekonomisti...
Ovatko arvon saksalaislehdet
Ovatko arvon saksalaislehdet siis sitä mieltä, että vain kansanäänestykset ovat demokratiaa? Ja esim edustuksellinen demokratia ei?
Kansakin saa äänestää
Minun nähdäkseni ne vastustavat kansanäänestysten vastustamista.
Demokratia ei toimi, eikä voi toimia
...EUssa. Mitä sitä kiertelemään, paras kun tunnustetaan kaikkien tietämä tosiasia rehellisesti ja toimitaan sitten sen mukaisesti!
ps. Usarin "roskapostisuodatin" toimii yhtä fiksusti kuin demokratia EUssa ;-) "Olemme pahoillamme, mutta sivustomme roskapostisuodatin ei voi vahvistaa....."
Paljon valtaa vielä kanavoimatta
Ja se on kuluttajan valta. Ainoa todellinen valta joka ns kansalla on. Rahaa vastaan voi kaydä vain rahalla ja kanavoimalla se voimaksi. Vaalit ovat lähinnä mittakeppi kansan tunnoista jonka avulla todellista valtaa käyttävät saavat osviittaa kuinka valtaa kannattaa käyttää. Eräänlaista pitkän tähtäyksen ahneuden optimointia. Soveltavaa demokratiaa tarvitsee tarvitsee nimenomaan eliitti.