Laskutatko kaikki ylityösi työnantajalta? Kannattaisi, sillä palkattomista ylitöistä voi kertyä häkellyttävän suuri menetys työuran aikana.
Suomen Ekonomiliitto esittää oman laskelmansa mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sanomissa.
–Jos 3500 euroa kuukaudessa ansaitseva työntekijä tekee 30-vuotiaasta asti palkatonta ylityötä kolme tuntia joka viikko, hän on menettänyt 65-vuotiaana 157000 euron bruttoansiotulon, laskee Ekonomiliitto.
Eikä siinä kaikki: myös eläke on pienentynyt työntekijän loppuelämän ajaksi 133 eurolla kuukaudessa. Eläkkeen lisäksi korvaamattomat ylityöt pienentävät myös kaikkia ansiosidonnaisia etuuksia, kuten vanhempainvapaakorvauksia ja sairauspäivärahaa.
Ekonomiliiton edunvalvontajohtaja Lotta Savinko kirjoittaa, että ongelma on yleinen etenkin korkeasti koulutettujen ylempien toimihenkilöiden työurilla. Ylitöistä ei viitsitä pitää melua, koska uralla halutaan eteenpäin.
–Kieltämättä syytä on myös siinä, että ylemmät toimihenkilöt tekevät itse pitkää päivää ja haluavat vaikuttaa ja edetä työssään. Uskallan kuitenkin väittää, että hekin kirjaisivat tuntinsa ja tekemisensä, jos siihen olisi mahdollisuus eikä niiden vaatimisesta kirjattaviksi ja korvattaviksi tarvitsisi pelätä joutuvansa silmätikuksi, Savinko pohtii.
Yksilöiden lisäksi ”hiljaiset” ylityöt käyvät kalliiksi yhteiskunnalle. Akavan tutkimuksen mukaan valtio ja kunnat menettävät palkattomien ylitöiden vuoksi yli 129 miljoonaa euroa vuodessa.
Savinko nostaa esiin myös kirjaamattomien ylitöiden työpaikkoja syövän vaikutuksen.
–Jos 23000 ekonomia tekee keskimäärin kolme tuntia harmaata ylityötä viikossa, montako ekonomia saisi lisää töitä, jos nämä tunnit jakautuisivat tasaisesti?
Ekonomiliitto esittää työaikakirjanpidon tarkistuksen lisäämistä tilintarkastuslainsäädäntöön.
–Ainakin räikeimpiin tapauksiin pystyttäisiin kyseisen lakimuutoksen avulla puuttumaan, uskoo Savinko.

Kommentit
Miten on ?
Jos kaikki yritysten työntekijät eivät koskaan myöhästyisi tai lopettaisivat töitään liian aikaisin, pitäisivät kahvi- ja ruokataukonsa minuutilleen, eivät surffailisi työnantajan koneella netissä, juoruilisi ja puuhastelisi työaikana omiaan, asiasta voisi alkaa keskustella.
Tällä esimerkillä tarkoitan sitä, että laskelmia voi tehdä mistä vain jos haluaa. Työ on normaalille ihmiselle aivan muuta kuin kellon katsomista.
konttoritöissä harvoin on kellokorttia!
on monesti oman työn ja työnantajan etu, että jokin homma valmistuu ajoissa ja saadaan lasku matkaan, kuin että lapaset putoavat lattiaan heti kun klo kilahtaa 16.00
Motivaatio?!
Itse en tee työtä rahasta joten rahallinen ylityökorvaus ei ole itselleni tärkeä. Jos noita ylitöitä tulee niin saan siitä sitten vapaata tunti tunnista. Jos joutuu tekemään töitä viikonloppusin tai öisin niin sitten vapaata tulee tuplasti.
Sopii minulle ja sopii työnantajalle. Samassa työssä viihtynyt jo 12 vuotta.
Kaipa jokaisella on oma motivaattori jolla sitä työtä tehdään. Itselleni motivaatio on työ itse. Raha tulee palkan muodossa siinä sivussa ja sillä on hyvin pärjätty.
Hyvä järjestely, samma här.
moni arvostaa vapaa-aikaa rahaa enemmän, josta verottaja rokottaa liikaa
Tartuit oleelliseen
Tartuit juuri siihen oleelliseen asiaan, että joustoa tulee olla molemmin puolin. Kyllä työntekijältä voidaan odottaa joustoa, mutta ei ilman vastinetta. Kohtuullisissa määrin takaisin saadut tunnit on toimiva järjestelmä, mutta sen tulee perustua vapaaehtoisuuteen. Se suuri ongelma onkin siinä, jos työnantaja edellyttää vastikkeetonta työtä. Yritykset eivät myy tavaraa tai projekteja ilmaiseksi eikä työntekijällä ole velvollisuutta myydä työtään ilmaiseksi. Työntekijä myy aikaansa ja työpanostaan ja sillä ajalla ja työpanoksella on hintansa. Kyllä työntekijälläkin on vastuunsa työn eteenpäin viemisestä eikä tuo vastuu ole edes kovin pieni, mutta työntekijä ei voi ottaa vastuuta siitä, jos työnantaja on tehnyt virhearvioita tarvittavista tuntimääristä tai muista työhön liittyvistä seikoista.
Liian paljon Suomessa tehdään ja teetetään työtä ilman asianmukaista korvausta.
SEFE heräsi!
Ei ole ihmeiden aika ohi, SEFE huolehtii JÄSENTENSÄ eduista eikä höpise töistä jotka on tehtävä, kuten aikaisemmin.
Kirjamattomat ja korvaamattomat ylityöt koituvat lopulta yleensä ulkomaalaisen omistajan hyödyksi isompina osinkoina.
Harmaat ylityöt valtiolla
Eräässä valtion virastossa noudatetaan työajan laskennassa kolmiviikkoisjaksoa, jona työajan liukuma saa olla plus-puolella korkeintaan kaksikymmentä (20) tuntia. Ellei ko. kolmen viikon aikana saa/ehdi/pysty/pitämään ylimääräisiä tunteja vapaana, sähköinen työaikakirjanpito (leikkuri) leikkaa yli kahdenkymmenen olevat tunnit automaattisesti pois. Ja jos saat/ehdit/pystyt pitämäänkin ne, niin sen jälkeen taas rästityöt kerryttävät ne heti kohta seuraavalla jaksolla takaisin. Työt on tehtävä, niistä ei voi kieltäytyä. Mainittakoon, että kyse on 'käskytyslaitoksesta', jossa ylityö on periaatteessa kielletty. Liitto ei lotkauta korviaan tälle harmaalle ylityölle, vaikka sitä on informoitu asiasta.
Työ?
Mitä se on? Kitiskää te hyväkkäät ylitöistänne kun ette osaa niitä työttömille jakaa.