Espanja huutokauppasi tänään kolmen ja kuuden kuukauden velkapapereitaan hurjalla korolla.
Kolmen kuukauden velkapapereiden korko oli keskimäärin 5,110 prosenttia ja kuuden kuukauden 5,227 prosenttia, kun vastaavat luvut edellisessä velkahuutokaupassa olivat 2,292 prosenttia ja 3,302 prosenttia.
Yli viiden prosentin korot olivat molemmat euroajan ennätyksiä, Wall Street Journal kertoo.
Jälkimarkkinoilla 10 vuoden lainan korko on ollut tänään 6,53 prosenttia.
Espanjassa valta vaihtui viikonloppuna käydyissä parlamenttivaaleissa, mutta kansanpuolue PP:n vaalivoitto ei ole vakuuttanut markkinoita.
Euroopan velkakriisihuolet ovat jo leviämässä euroalueen ydinmaihin. Korot ovat olleet nousussa myös AAA-maissa.
Paikat:

Kommentit
Korkoralli kiihtyy
Vielä kun korko olisi talletuspuolella edes 4 prossaa, niin
ihmiset vaihtaisivat dollarinsa euroiksi.
Ei kuitenkaan olisi suotavaa, että talletuskorko olisi
18 prossaa kuten vuonna 1991.
On meinaan devalvaatio silloin jo kolkuttamassa.
Kestämätöntä..
Jotkut ovat heittäneet tämmöisen arvion, jos EKP ei ala painamaan rahaa, tulee FED apuun ja pistää koneet käyntiin (niillä on hurja määrä euroissa rahaa), tämä "vakauttaa" tilanteen ja sitten odotellaan roska maiden lähtöä eurosta tuovat takaisin omat roska valuutat ja pistävät koneet käyntiin, eli kohta sitten Italiaan shoppaamaan, heidän velkojen tasolla tulee hommasta melkein puoli-ilmaista.
Ps. Jännittää milloin Espanjaankin saadaan pankkiiri PM, kuten Kreikkaan ja Italiaan...
Eli pankkiirit valloittavat maan kerrallaan, ilman sotia
Se kuvastaa mikä tässä maailmassa on tärkeintä. Ensin hienosti kehitetty kriisi, kriisin hoito lisärahalla ja lopullinen ratkaisu, kaikki velkavankeuteen?
Ainoa keino tavalla tai toisella vähitellen irrottautua suurpankeista ja päästä eroon heidän syliinsä johdattelevista poliitikoista ja puolueista.
Hyvä idea mutta
Homma on jo liian myöhäistä. Game over.
Jos tähän on osa meistä herännyt niin silloin on liian myöhäistä ja kun koko kansa herää niin.. en tiedä mikä tulee liian myöhäisen jälkeen? Ketuillaan?
Ihmiset ei oikein ymmärrä miten iso finanssi kriisi oli, se ei ymmärrä miten paljon rahaa on painettu, jenkkilän korot ovat alhaalla koska FED pitää ne keinotekoisesti alhaalla.
Toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät edes sen, että rahan painaminen ei poista ongelmia vaan siirtää niitä tulevaisuuteen, toivoen talouskasvun ja luottamuksen pitävän, jolla aikaa voidaan leikata (pölliä) ihmisiltä vikatkin rahat.
Onneksi tätä vastaan voi yrittää suojautua. Tosin en tiedä miten kauan Suomessakin asunnot ovat "varmaa" varallisuutta.