Euroopan komissio suunnittelee pankkisektorille valtavaa uusjakoa. EU:n sisämarkkinakomissaari Michael Barnier aikoo perustaa työryhmän tutkimaan pankkitoiminnan riskien jakamista.
Suurennuslasin alle joutuu nyt kuluttajille rahoituspalveluita tarjoavat pankit, jotka harjoittavat myös investointipankkitoimintaa. Suunnitelmista kertoo Financial Times.
Samanlaisia finanssibisneksen säätelyitä on jo toteutettu Britanniassa ja Yhdysvalloissa vuoden 2008 tapahtumien jälkeen. Jos samankaltainen käytäntö otettaisiin euroalueelle, se voisi tarkoittaa Euroopan suurimpien pankkikonsernien hajottamista palasiin riskin välttämiseksi.
Pääsääntö säätelyssä on ollut rajoittaa kuluttajien rahoja hoitavien pankkien toimintaa riskisijoituksissa. Säätelyllä pyritään pääasiassa vähentämään kuluttajien riskiä menettää talletuksiaan ja esimerkiksi asuntolainakannan äkillisiä siirtoja omistajalta toiselle.
Uhkakuvana on ollut vuonna 2007 paljastunut subprime-toiminta, jossa pankit rahoittivat riskialtista sijoitustoimintaansa osin kelvottomalla asuntolainakannalla. Kuluttajille annetut korkean riskin lainat sekoitettiin pankin muihin matalan riskin lainoihin ja tätä mikstuuraa vastaan lainattiin muualta lisää rahaa.
Kupla puhkesi viimeistään syksyllä 2008, kun Lehman Brothers kaatui.
Erityisesti Euroopan parlamentti haluaisi vähentää kuluttajille tarjottavien laina- ja säästötuotteiden sekä puhtaiden finanssituotteiden keskinäistä riippuvuutta. Edellinen finanssikriisi osui pahasti myös tavallisen asuntosäästäjän kukkarolle.
Jo puhe on uutta
Merkittävää asiassa on jo se, että asiasta edes keskustellaan. Aktiivisia asian esille nostajia ovat olleet Europarlamentin vasemmistoryhmät ja vihreät.
Erityisesti vihreät mepit ovat Financial Timesin mukaan ajaneet finanssialan ja peruspankkitoiminnan erottamista. Samalla vihreät ovat vaatineet pankeilta vaadittavien omien pääomien kasvattamista nykyisestä 4 prosentista.
EU:ssa on avoimesti keskusteltu 8 prosentin rajan ottamista pankkien oman pääoman vähimmäismääräksi. Britanniassa ajetaan pankeille 10 prosentin rajaa.
Komissaari Barnier on vastustanut erityisesti finanssialan pääomavaatimusten korottamista nykyisestä. Finanssipankkien toiminnan ja peruspankkitoiminnan erottaminen kelpaisi myös Barnierille, jos finanssiala ja investointipankit vapautettaisiin korkeimmista vaatimuksista.
Komission työryhmä perustettaneen lähiaikoina ja sen työn tuloksia odotetaan ensi keväänä. Sitä, miten pankkitoiminnan kaksi puolta erotettaisiin toisistaan ja kuinka paljon niillä saisi olla yhteistä, ei ole vielä suunniteltu kovin pitkälle.

Kommentit
Riskien siirron estäminen
Olkoon toimintatapa mikä tahansa, niin ainakin sijoituspankkiriskin siirtäminen tavallisille pankkiasiakkaille tulee estää.
Vihdoinkin asiaa
Kaikenlaista tuubaa on täälläkin kommenteissa saatu lukea Euron kriisin syistä mutta perimmäinen syy on liikepankkien holtiton riskinotto. Aina on luotettu siihen, että valtiot viime kädessä tulevat apuun niinkuin tulivatkin Irlannissa, Portugalissa ja Espanjassa. Siihen kaatuivat kohtuullisen vähävelkaiset valtiontaloude kuin keilat.
Tämä ON ESTETTÄVÄ jatkossa.
Toimenpiteiden on oltava niin rankkoja, että pankkiirit huutavat yhdessä armoa ja kiemurtelevat kuin ankeriaat.
On täysin ja sataprosenttisesti suljettava pois se mahdollisuus, että pankit keräävät asuntolainoilla ja talletuksilla pääomia, jotka sitten annetaan keinottelun vakuudeksi. Jos keinottelevat niin tehkööt pankkiirit sen omilla rahoillaan, ei tallettajien keräämillä turvapuskureilla.
2008
Eikä kestänyt kuin 4 vuotta, että asiasta aletaan keskustella. Pankit ja muut pelurit ovat siis jo saaneet pelimerkkinsä jonnekin turvaan, en tosin tiedä minne. Brasilian pankkimalli, jota eaglesflysingly esitteli, heti käyttöön.