Euroopan komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso otti tänään käyttöön uhkailun patistaessaan euromaita ja koko Euroopan unionia tiukempaan talouskuriin.
Barroso sanoi suoraan, ettei euroalue pysy kasassa, jos komission julkaisemia ehdotuksia ei oteta todesta ja ryhdytä toteuttamaan ensi tilassa.
- Yhteinen valuutta on erittäin vaikea tai jopa mahdoton säilyttää ilman euroalueen voimakkaampaa taloudellista hallintoa, Barroso sanoi tänään Brysselissä The Guardianin mukaan.
Käytännössä komissio ehdotti, että euromaat joutuisivat lähettämään jatkossa komissiolle valtion hallitseman julkisen talouden budjetin hyväksyttäväksi ennen kuin se käsitellään jäsenmaiden parlamentissa. Ehdotus on samankaltainen kuin mikä sisältyi kesällä hyväksyttyyn niin kutsuttuun 6-pack -lakipakettiin.
Komission puheenjohtaja Barroso sanoi suoraan euron "vajonneen pinnan alle". Barroson mukaan ainoa tapa päästä jälleen pinnalle on ryhdistäytyä ja tehdä tarvittava euron pelastamiseksi.
Barroso suuntasi sanansa erityisesti Saksalle, joka vastustaa euroalueen yhteisiä joukkovelkakirjoja, niin kutsuttuja eurobondeja.
- Meidän ei pidä odottaa, että Euroopan keskuspankki tekee sen, mitä euromaiden hallitusten tulisi itse tehdä, Barroso sanoi viitaten EKP:n jatkuneisiin kriisimaiden valtionlainojen tukiostoihin.
EKP ei pelasta
EKP osti viime viikolla yli 200 miljardilla euroalueen kriisimaiden Espanjan, Italia, Portugalin, Kreikan ja Irlannin velkoja yksityisiltä sijoittajilta. Keskuspankki ei saa suoraan tukea euromaita, mutta saa ostaa niiden velkoja jälkimarkkinoilta. Pankki ei kuitenkaan ilmoita kenen lainoja se on ostanut.
Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori Vesa Kanniainen sanoi eilen Uudelle Suomelle, että EKP:n tulisi tulla ulos ja ilmoittaa julkisesti, kuinka paljon ja kenen lainoja se ostaa. Nyt keskuspankki toimii salassa.
Suomen pankki perusteli aiemmin EKP:n toimintapolitiikkaa sillä, että sen tehtävä on poistaa markkinoilta epänormaali kehitys ja pyrkiä pitämään jäsenmaiden lainamarkkinat vakaina.
- Se, että markkinoilla ei tiedetä EKP:n toimista, vain lisää epävarmuutta, Kanniainen sanoi.
Kanniainen ei ole yksin mielipiteensä kanssa. Ranska, Espanja ja Italia ovat jo pitkään vaatineet, että EKP ryhtyisi niin sanotusti "painamaan seteleitä", eli ostamaan euromaiden joukkovelkakirjoja suoraan jäsenmailta. Tämä hanke on aina kaatunut Saksan vastustukseen.
Bondit
Jos euroalueen talouden hoito olisi Saksasta kiinni, niin kaatuisi komission tänään esittelemät vaihtoehdot eurobondeiksikin.
Talouskomissaari Olli Rehn lupasi, ettei eurobondeja kuljeteta Brysselin byrokratian rattaiden läpi salaa, vaan prosessi tulee olemaan avoin. Komissio sai heti keskiviikkona EKP:n tuen eurobondihankkeelle.
Suomessa euroalueen yhteisiä velkoja ja siitä seuraavaa yhteysvastuuta vastustetaan. Pääministeri Jyrki Katainen sanoi, etteivät eurobondit ratkaise nyt käynnissä olevaa akuuttia kriisiä.
- Euroopan velkakriisin taustalla ei ole yhteisvastuun puute, vaan euromaiden liian helppo velkaantuminen riippumatta valtion taloudellisesta suorituskyvystä, Katainen sanoi keskiviikkona.
Uhkaava päivä
Keskiviikko oli täynnä eurooppalaisia talouspommeja, joista iltapäivällä pahimmalta näytti Saksan pieleen mennyt lainahuutokauppa. Saksa tarjosi sijoittajille 6 miljardin euron edestä joukkovelkakirjojaan, mutta sai myytyä niitä yksityisille tahoille vain 3,6 miljardin euron edestä.
Samaan aikaan pankit laittoivat rahansa yhä suuremmissa mitoin turvaan Euroopan keskuspankkiin. EKP luototti europankkeja vuoden 2011 uudella ennätyksellä, yli 250 miljardilla eurolla. EKP:n lainoja tarvitsi jo yli 170 pankkia, mikä on uusi ennätys sekin.
Keskuspankkeihin talletetun rahan määrä oli myös hurjassa kasvussa.
Pankkien turvautuminen keskuspankkiin on merkki pankkien välisten luottomarkkinoiden hiljentymisestä. Yksityiset pankit eivät enää luota toistensa maksukykyyn ja siksi kääntyvät mieluummin keskuspankin puoleen.
Suomen pankki selitti Uudelle Suomelle taannoin tätä prosessia. Tänään myös BBC:n arvostettu taloustoimittaja Robert Peston sivusi asiaa blogissaan.
Kireän keskiviikon kruunasi Belgian ilmoitus, ettei se välttämättä pysty takaamaan osuuttaan aiemmin kaatuneen Dexia-pankin aiheuttamista tappioista. Tämä tarkoittaisi Ranskan osuuden kasvamista, mikä puolestaan aiheutti ranskalaisten korkojen nousun.

Kommentit
Niin puhetta ...
... piisaa.
Barrosolta ennenkuulumaton pommi: ”Euro hajoaa, jos ette nyt tottele”
Kenen pitää totella ?
AAA-kerho. Ottakaa lisää lainaa ja jakakaa se muille maille.
PA-kerho. Ottakaa hölmöjen tarjoamat rahat ja tehkää talous uudistuksenne joskus tulevaisuudessa.
Missä mennään ?
Barroso on menettänyt otteensa tai tilanne on niin huono, että me emme pysty sitä edes kuvittelemaan, kun ollaan lähdetty uhkvaatimusten tielle.
Oma pääministerimme on selityksen velkaa siitä, missä oikeasti ennään ?
Älä
nyt, Katainen tyytyy jälleen vain peesaten uhkailemaan ja pelottelemaan. Tätä se on ollut koko EU-puuhastelun ajan.
Onneksi meillä on euro
Euron syntyvaiheissa keskeinen hokema oli, että "euro tuo rahataloudellista vakautta". Tätä mantraa toistivat Sixten Korkman, Johnny Åkerholm ja muut ns. talousasiantuntijat. Miten mahtaisivat asiat ollakaan, jos meillä ei olisi euroa? Varmaan olisimme saman laisessa liemessä kuin Ruotsi ja Iso-Britannia, joilta puuttui ymmärrys liittyä euroon?
Mitä hokemiin tulee...
...laitavasemmisto hokee vieläkin "EU on parasta mitä Suomelle on koskaan tapahtunut" -mantraa. Perusteena on ainoastaan rauhanliikkeiden jämistä jäljelle jäänyt kansojen välisen solidaarisuuden aate, joka on säilyttänyt kansallisvihansa mutta muokkaantunut ihailun kohteena olleen Neuvostoliiton romahdettua monikulttuurisuutta ihannoivaksi. Huokaus.
Uskoisin
että enemmän oikeisto tuota "hokee vieläkin "EU on parasta mitä Suomelle on koskaan tapahtunut" -mantraa." Kapitalismi kun on aina ollut kansainvälistä.
Mitä nopeammin hajoaa sen parempi
Eurosta ja EU:sta ei ole ollut mitään muuta kuin haittaa.
Mitä nopeammin suomi pääsee eroon sen parempi.
tästä minä tykkään
Näin on. Olen niin perinjuurin kyllästynyt ja väsynyt tähän yhteen ja samaan, jota on jauhettu jo pari vuotta.
Suomessa ei ole enää muuta kuin saksan ja ranskan määräysvalta, jota Eu pomot ekp:een komentaa. Suomen omat asiat/ongelmat ei kiinnosta hallitusta yhtään, ollaanko nyt sitteen siellä Euroopan ytimessä, ja jos ollaan, haluan sieltä mahdollisimman äkkiä takaisin kotiin, täällä on paha olla.
Eroaisi suomi eurosta, ja antaisi niiden jäädä jotka sitä haluaa. Perkule, kerran se rysähtää, katotaan kuinka se maailma kaatuessaan rytisee..
Islanti ei maksanut sijoittajien eikä pankkien tappioita
ja nyt heidän taloutensa on nopeasti tervehtymässä.
Sama lääke käyttöön EU:ssa.
Nyt
Jos on jollakin maalla velka jollekin pankille, Saksan, Ranskan, tai muulle, jättäköön maksamatta ja antakoon pankkien maksaa/kaatua.
Suomi äkkiä eroon EU- Titanicista ja markka pelastusveneenä kellumaan.
Korjaus
"EKP osti viime viikolla yli 200 miljardilla euroalueen kriisimaiden Espanjan, Italia, Portugalin, Kreikan ja Irlannin velkoja yksityisiltä sijoittajilta"
Tämä on typo. EKP on julkistanut ostavansa maksimissaan 20 miljardilla viikossa. Tuo 200 miljardia on kokonaisuudessaan EKP:n taseessa olevat roskalainat.
Lipponen ja Niinistö
Lipponen ja Niinistö veivät etunenässä Suomen EMU:uun toisin kuin Ruotsi ilman kansanäänestystä. Mentiin ”soitellen sotaan”. Nyt aletaan pikku hiljaa nauttia ”hedelmistä”. EKP näyttää ostavan todella runsain määrin, 20 miljardin euron viikkovauhdilla, kriisimaiden joukkovelkakirjoja. Hallitus ja Eduskunta voivat asialle yhtä paljon kuin tämän kirjoittaja. Kerrankin toteutuu yhdenvertaisuus tavallisen Matti Meikäläisen kanssa.
EKP:stä tullut VPK, joka näyttää sammuttavan paloa veden sijasta bensiinillä. Samaa kokeiltiin aikanaan Weimarin tasavallassa. Lopputuloksena syntyi ”Johdannainen”, joka päättyi 8.5.1945.
Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä arvon presidenttiehdokkaat Lipponen ja Niinistö ovat nyt mieltä tästä EMU:n nykytilasta? Sama koskee aina Teiniliitosta lähtien monessa mukana ollutta Liikasta, jota taitaa kuitenkin sitoa EKP:n neuvoston jäsenenä vaitiolovelvollisuus.
143
parroso joutuu laihikselle hanhenmaksapasteijoiden äärestä pian,ÄKKIÄ NYT,KAIVAKAA KUVETTA!!!!
PARROSOLLE ÄKKIÄ PARAS KUUBALAINEN HUULEEN TAI SE LAIHTUU JA MENETTÄÄ RUOKAHALUNSA !!!
sekä
Missä ovat nyt ne taloustieteilijät jotka sanoivat jo monta kuukautta sitten että jos ei veronmaksajat tule apuun,koko euro hajoaa,
Eipä ole vielä hajonnut,pankkiirit pelaavat koroillaan sijoittajille yhä suuria voittoja eikä mikään ole muuttunut.
Komission on erottava!
Barroso ylittää jo valtuuksiaan ja on pahasti vallasta sokeutunut. Euro on komission ja eurokraattien oma pikku poliittisin perustein luotu projekti. Sen hajoaminen tarkoittaisi, että myös komission olisi erottava. Tätä Barroso pelkää eniten. Eurokraattien imperiumia rakennetaan kovaa vauhtia maalailemalla uhkakuvia. Näin sitä osattiin jo 1930-luvun Saksassa.
Yhteistyötä voi olla myös ilman euroa. Itse asiassa inflaatiokin pysyy paremmin kontrollissa ja tavara liikkuu ulkomaille paremmin. Talouskasvu kun näes tapahtuu euroalueen ulkopuolella...
Suostuttelusta on siirrytty uhkailuun
seuraava vaihe on pakottaminen.
Barroso puhuu vasta nyt sillä äänellä
ja tomeruudella, millä olisi pitänyt ohjata euromaita jo vuosia sitten hänen tultuaan valituksi kommission johtajaksi.
Tämä puhe on tarkoitettu eteläeuroopan maiden johtajille ja kansalle. Kuuntelijoiden joukkoon toivon liittyvän myös meidän hallituksen vastuuhenkilöiden, eli Jyrkin ja Jutan.
Barroson puheet bondien käyttöönotosta ovat vasta alustusta keskustelulle ja ne eivät ratkaisen tätä akuuttia kriisiä ongelmamaissa.
Tarkoitat varmaan pohjoisten teorioiden ja
eteläisten käytäntöjen yhteensovittamista. Se on sitä koiran ulkoiluttamista kaulapannasta työntäen.
Barroso yrittää vakuuttaa pohjoisen porukoita että kuria tulee ja etelän eläviä, että kannattaisi avun saamiseksi muuttaa tuhatvuotiset huijamisen perinteet.
Näillä eväillä ei homma onnistu. Rähinäksi menee.Huolestuttavaa.
Euroklovni
Näyttää siltä, että tämä turhake on täysin hermoromahduksen partaalla.
Olkoon sitten niin
Ei Barroso eteläeurooppalaisia hätistele, vaan yrittää patistaa Saksaa ja muita vastaanhangoittelijoita suostumaan eurobondeihin ja näin edistämään vahvaa keskusvaltaista EU-liittovaltiota. Barroso ajaa omaa etuaan, ilmeisesti näkee jo itsensä Euroopan keisarin kruunu päässä...
Mainittuihin vastaanhangoittelijoihin ei lasketa mukaan Suomen Juttaa ja Jykää, jotka suostuvat aina jos joku vähänkin nyökkää ja pyytää paria miljardia vippiä. Nehän suostuvat eurobondeihin tuosta vaan. "Emmehän me voi olla kantamatta vastuutamme", sanoo Jykä. "Ensiksi on sanottava, että kyllä yritettiin sanoa ei (mutta ei osattu, kun ne puhui jotain muuta kieltä)", vahvistaa Jutta. Ja taas viedään Suomi-parkaa.
Ai niin kuin
"Talouskomissaari Olli Rehn lupasi, ettei eurobondeja kuljeteta Brysselin byrokratian rattaiden läpi salaa, vaan prosessi tulee olemaan avoin. Komissio sai heti keskiviikkona EKP:n tuen eurobondihankkeelle."
Siis samalla tavalla kuin ACTA?
Barroson johtama komissaario.
On suorittamassa vallankaappauksen Euroopassa? Komissaarit nimittää Barroso kavereineen. Pienistä maista ei komissaareja tule. Suomen osavaltion lainakorot nousevat, ja sitä myöten pudotetaa meidät roskamaaksi? Vaara on suuri, että pakkoeuro pysyy pakolla. Eurolippu tulee tärkeimmäksi lipuksi Jne.
Niinpä niin...
Miten ihmeessä Ylivelkaantumisesta selvitään velkaantumalla yhdessä lisää?. Järjestelmä on mätä koska ennenkuin euro voidaan kuluttaa se on jonkun lainattava pankista korolla ja loppujen lopuksi jokaikinen euro on palautettava pankkiin. Jos valtiot maksavat lainansa pois jokainen euro katoaa kierrosta.
Kysymyksesi osuu ongelman ytimeen
Alunperin olisi pankkikriisi pitänyt lähteä hoitamaan eri tavalla. Pankkikentän uudelleen järjestelyyn ei haluttu mennä ja nyt ankkuri upottaa koko laivan.
Vieläkään ei ole liian myöhäistä alkaa toimimaan ongelman poistamiseksi. Pankit pitää saneerata ja lisävelkaantuminen on estettävä. Terveet osat myyntiin ja velkalastia pitäisi pyrkiä nyt vähentämään luottamuksen parantamiseksi.
Mafiamaisia otteita!
Uhkailut ja kiristykset eivät sovi euroopalaiseen politikkaan. Nyt olisi jo korkea aika irtaantua tästä mädäksi osoittautuneesta rahaliitosta ja tunnustaa, että pieleen meni. Mukana olevat taloudet ovat rakenteiltaan niin erilaisia, että konsensus on käytännössä täysin utopiaa.
Mitä nopeammin eroamme eurosta, sitä vähemmilää vaurioilla selviämme. Tosin jo tehdyistä edesvastuuttomista soppareistakin päästään irti vetoamalla niiden laittomuuteen (artikla 125), samalla voisi vetää oikeuteen nämä kotimaiset päättäjät yrityksestä tuhota maamme talous ja siltä muodoin maanpetoksesta.
Nämä samat, kaiken ja
Nämä samat, kaiken ja aivan totaalisesti sählänneet poliitikot pyytävät jatkuvasti lisää valtaoikeuksia. Miksi ihmeessä? Heidän näytöt on nähty ja koko rakennelma tulee äkkiä purkaa maan tasalle. Ihan kokonaan. Se toki kirpaisee, mutta vain kerran. Tätä kidutusta ei jaksa kohta kukaan.
Arvoisa Suomen Pankki
"Suomen pankki perusteli aiemmin EKP:n toimintapolitiikkaa sillä, että sen tehtävä on poistaa markkinoilta epänormaali kehitys ja pyrkiä pitämään jäsenmaiden lainamarkkinat vakaina."
Lainamarkkinoiden epävakaus ei ole epänormaali vaan normaali kehitys tässä tilanteessa. Jopa Suomen pankissa tiedetään mistä tämä normaaleilla syillä ymmärrettävä epävakaus johtuu - silti sanotte että asia on toisin -Miksi?
Toisaalta Eurobondit- eli lainanhoitokyvyttömälle lisälainaa ja lisää korkorasitusta ennen talouden kuntoon laittamista edellyttäviä päätöksiä ei toimi.
Nyt eurobondien alle hävitetään se että EMU-maiden taloutta ei tulla tehokkaasti valvomaan. Budjettikurista puhuminen uusien sääntöjen avulla on höpö höpöä.
Katainen on on tässä asiassa oikeassa, että vain talouskurin kasvattaminen siten, että eurobondeja ei tarvita auttaa...
Eurobondit hävittävät kansantalouden vaikutussuhteet vaikka näennäisesti EMU-talouksien valvontaa kiristetään.
Virheellistä toimintaa
Kyllähän se sylettää, että näitä komission itsensäpettämisratkaisuja vain jatketaan. Eurobondithan ei ratkaise holtitonta velanottoa, vaan institutioi sen. Komissio on valmis tekemään saman itse minkä kreikkalaiset jo ehtivät tehdä eli ylivelkaantua. Minusta nyt pitäisi kysyä, kuka valvoo valvojaa. Ainakaan tähän asti eurobyrokraatit eivät ainakaan pienen Suomen etu mielessä ole päätöksiä tehntaillut ja itsensä hillitsemisessä ole mallia näyttänyt. Ei muistu mieleen asiaa jonka Brysseli oli omassa toiminnassaan korjannut.
Markkinat ovat huutaneet pankkisektorin saneerausta, mutta eurobyrokraatit ja poliitikot kietävät velkaköyttä talouden terveen osan kaulan ympärille. Hyvienkin osien kurjistaminen ei ole ratkaisu ja pelastus. Jos pankkisektori olisi saneerattu, olisi euromaiden velkaantuminen voitu estää ja muutama ongelmatapaus hoitaa järkevämmällä tavalla pelkäämättä koko pankkisektorin romahdusta.
Pankkikriiseissä ongelmaksi muodostuu aina päättäjät jotka tunkevat päänsä pakaroidensa väliin ja toivovat parasta. Ehkä se valo lopulta ilmestyy jos riittävän syvälle työntää. Toimivat kuin tyhmät aloittelijasijoittajat jotka ovat valmiit heittämään hyvää rahaa pelastaakseen tyhmän sijoituksensa.
Eurobondien luvataan nyt pelastavan euron, mutta sitä ihmettä en tule näkemään. Kolmen A:n maiden omat korot nousevat eurobondien tasolle. Miten sillä voidaan pelastaa euro?
Komissio heräsi
Komission vetäjänä tuo Barroso on mielestäni veltohko esiintymä. Mies on selvästi herännyt Eurobondien aaltojen läikyntään ja jos totta puhutaan, ei haittaisi jos komission johtaja siirtyisi tehtävästään esim. eläkkeelle. Tulisi kaikille halvemmaksi pitkän päälle. JälkimarkkinaBrodi on itse ollut järjestämässä EU -sekasortoa.
Euroopan Unionin komissiota ei voi mielestäni johtaa veltto kompromissi ainakaan myrskyjen saapuessa. Halvalla ei saa hyvää edes politiikassa (tuhansia esimerkkejä), vaikka nuo latinot näin uskovat. Eurooppa vaatisi vahvaa johtajuutta ja voimakasta byrokratian (julkishallinnon) karsimista joko kansallisilta tasoilta ja/tai Eu-tasolta. Kaikki haluaisivat olla verovaroilla "tuunailemassa" ja tienata mahdollisimman hyvin alati kasvavan virkamieskoneiston suojissa.
Täytyy ihmetellä tuottavaa teollisuussektoria ja yrittäjäsektoria, kuinka yksikään em. tahoista ei nosta julkisen sektorin kokoon liittyvää ongelmaa esille. Julkinen työvoima ei ole vapaan kilpailun piirissä ja se nostaa työvoiman hintaa Euroopassa. Kissa pöydälle ja kilpailua julkisiin tehtäviin, se on lääke ummetuspöhöön.
XS
Barroso on suuriääninen kääpiö.