Sunnuntai 27.5.2012

”Suomi on pysähtymässä”

Luotu: 
15.12.2011 11:03
Päivitetty: 
15.12.2011 11:34
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Arkistokuva.
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi

Suomen talous hyytyy jo selvästi, sanoo Suomen Pankki.

Ennusteen mukaan kokonaistuotanto kasvaa tänä vuonna 2,8 prosenttia ja ensi vuonna junnaa lähes paikoillaan kasvaen 0,4 prosenttia. Suomen Pankki ei siis ennusta taantumaa, toisin kuin monet rahoituslaitokset.

Suomen Pankin mukaan talouden kasvu on hidastunut selvästi kuluvan vuoden aikana, eikä vuoden 2008 tuotannon tasoa saavuteta ennen vuotta 2013. Suomen vienti on heikentynyt tuntuvasti ja kotimainen kysyntä on vaimentunut, Suomen Pankki toteaa.

- Julkisen talouden toimet eivät ole riittäviä nyt tasapainottamaan julkista budjettia, sanoo Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.

Liikasen mukaan meno- ja veroperusteet on mitoitettu nykyistä nähtävissä olevaa nopeampaan kasvuun.

Liikanen sanoo, että julkisen taloiden vakauttamiseksi tarvitaan ensi vuonna 4,5–5,0 miljardin euron lisätoimet. Se tekee noin kaksi prosenttia Suomen bkt:stä.

- Jos pitkällä aikavälillä asiat ovat kunnossa, Suomella on pelivaraa, Liikanen sanoo.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

Orion

Oikeammin pitää kirjoitaa, että kysyntä, eli siis kulutushysteria on taantumassa. Hyvä niin.

Eihän talous voi rajattomasti kasvaa. Kummallinen harhaluulo tuokin, että kasvaa, ja kasvaa ihan rajattomasti.
Elämme edelleen ns. vaihtotaloudessa, mutta välineet ovat muuttuneet aina vaan sekaisemmiksi.

Matti Hytölä

Ei puhettakaan että julkista sektoria supistettaisiin ja pistettäisiin velkaantumista kuriin säästämällä. Sen sijaan veroja kiristetään niin ettei täällä enää kenekään kannata tehdä yhtään mitään. Esimerkkinä tästä vaikka vuoden vaihteessa voimaantuleva dieselin veronkorotus. Venäläiset tankkaavat rekkansa rajan takana ja hoitavat kuljetukset Suomessa. Tai vaikka rikkidirektiivi tai sitten tämä Ville Niinistön uusi hiilinielumaksu.

Eiköhän lopeteta loputkin tuotannosta ja siirrytä kaikki töihin johonkin valtion virastoon, hyvinvointivaltion huomaan, siihenhän poliitikot näyttävät meitä ohjaavan. Milläs sitten maksetaan Suomen Pankin sijoitukset Kreikan velkakirjoihin kun maksun aika tulee?

Vierailija

"Euro on tullut kalliiksi monella tavalla.

"Euro oli ja on poliittinen hanke. Se piti saada pystyyn. Jos lähentymiskriteereistä olisi pidetty kiinni, euroaluetta ei olisi saatu kasaan. Turhaan ei saksalaislehdissä iloittu Suomen EU-jäsenyyttä suurilla otsikoilla "Tervetuloa maksajat!" Suomalaiset ovat toden totta maksaneet.

Suomessa eurokunto saavutettiin mm. leikkaamalla valtion kunnille maksamat valtionosuudet puoleen. Tämän lisäksi kunnille siirrettiin uusia tehtäviä. Valtio vetäytyi rahoitusvastuustaan. Seurauksena oli kuntien rahoituskriisi sekä terveydenhoidon, koulutuksen ja sosiaaliturvan jatkuva
leikkaaminen. Eriarvoisuus ja köyhyys kasvoivat voimakkaasti. Kunnat korottivat pakon edessä veroprosenttejaan ja erilaisia maksuja samalla kun valtiovalta toteutti EU:n ohjaamaa politiikkaa ja myi valtion omaisuutta pilkkahintaan ulkomaisille sijoittajille..."

http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/91254-euro-on-tullut-kallii...

Hauki

Haiskahtaa siltä, että julkinen sektori varautuu verojen nostoon...

Älkää! Leikatkaa mieluummin toimintaanne!

TSV

Edustat sitten Keynesiä, Freedamania, Misesia niin se on typerää, en ala viisastelemaan, mutta ensi vuoden taantuma oli näkyvissä jo loppukesästä, hirvein asia mitä voi tehdä on kiristää lisää veroja taantumassa kun inflaatio ennustus on 3,4% (oh yeah), en tiedä miten painokoneiden käynnistyminen vaikuttaa asiaan.

Mark I

Kävin läpi SPn ja Valtivarainministeriön talousennusteita 2007 - 2010, ja tuli vaan mieleen että jos joku analyytikko yksityisessä ennuste-organisaatiossa olisi tehnyt niin meganomaalisia, surkeita talousennustuksia, olisi ko. ennustaja saanut kenkää alla aikayksikön.Suomen Pankkia ja Valtionvarainministeriötä on kuitenkin vaikea erottaa umpisurkeiden ennustusten perusteella.

Johtopäätäs kuitenkin on, että SP ja Valtionvarainministeriöllä ei ole pienintäkään uskottavuutta ennusteissaan. Nemenevät järjestään metsään, ja pahasti! Tuurilla voi joskus osua oikeaan, ei kylläkään viimeisen 4 vuoden aikana kertaakaan!

Minulle Suomen Pankin talousennusteet ovat vitsi.

Toinen asia mikä on järjetöntä, on vertaaminen kuplavuoteen 2008. Silloin USAn pankkiiriliikkeet olivat vetäneet koko maailmantalouden velkavetoiseen kuplaan, joka puhkesi. Sen jälkeen "tuottavuus on laskenut" jne. järjetöntä vertailua ja haikailua rikolliseen maailmantalouden tilaan.

Ihan oikeasti ottaa pattiin. Seuraan näitä ennusteita (entinen analyytikko) tarkkaan. Suomen Pankki on vitsi joka joutaisi lakkauttaa, tai jättää sinne vain pankkivaltuuskunta.

de comments

Miten voisikaan olla asiantunteva keskuspankki, kun sen päällikkö ei ole koulutukseltaan alan asiantuntija. Poliittisin perustein valitut johtajat eivät läheskään aina ole niitä parhaita.

mkt

Tätä Fantsu ei kyllä odottanut, kutosen matikalla talouskasvu on ikuista, ja mamuja täytyy ottaa lisää pari miljoonaa, kestävyysvaje=mahdoton velkaantuminen.

Kiusallinen muisti

Taantuma on tullut Kataisen rahankylvöstä huolimatta.

Ei ole yhtään auttanut vaikka rahaa on kylvetty pankkiireille ja huijareille ja luvattu vielä moninkertaistaa jako ainakin kolmasti.

Uhkailemalla Katainen on saanut poliitikkomme pelkäämään ja hyväksymään järjettömän rahan jaon. Ja nyt on tullut selväksi ettei rahanjako auta yhtään mitään, eli pelottelu on Kataisen taholta vastuutonta.

Nämä euron tuki miljardit syventävät ja jatkavat Suomen lamaa järjettömästi!

Tässä osoite josta voit lukea parempaa tietoa siitä miksi Ruotsi pärjää omalla valuutalla ja Suomikin on pärjännyt ja pärjäisi edelleen.

http://rahajatalous.wordpress.com/2011/01/18/marka...

Suomen bkt on n. 170 miljardia euroa, vienti noin 60 miljardia euroa vuodessa.

Olemme pelastamassa 100 miljardilla yhteensä ale 12 miljardin vientituloa. Tyhmää sanoisin!

Viennistä 30 % menee euromaihin, eli 18 miljardilla vuodessa ja euroalueen ulkopuolelle 42 miljardilla.

Jos euro kaatuu niin euroalueelle vientimme vähenee laman ajaksi 25 %, eli 4,5 miljardilla vuodessa.

Euron kaatuminen aiheuttaa maksimissaan maailmaan taantuman joka vähentää vientiämme 10 % euroalueen ulkopuolisiin maihin.

Joten Suomen vienti laskee niihin 4,2 miljardilla vuodessa ja yhteensä Suomen vienti laskee 8,7 miljardilla vuodessa.

Vahvojen euromaiden, kuten esim Saksa, Hollanti ja Itävalta taloudet heikkenevät vähemmän kuin muiden. Vientimme euromaista kohdistuu pääosin Saksaan joten euroalueen romahdus saa olla 35 % keskiarvona jotta vientimme sinne vähenee tuon 25 %.

Tuosta 8,7 miljardin viennin määrästä 1/3 joudutaan tuomaan raaka-aineina, energiana (öljy,kivih.sähkö) ja laitteina/osina sekä vientirahteina.

Joten todellinen viennin vähenemä on 5,8 miljardia euroa vuodessa jota tuolla ervv ja evm rahoituksella ja rahankylvöllä hallitus väittää pyrkivänsä suojelemaan.

Kun lama euron loppumisen jälkeen omalla valuutalla kestäisi korkeintaan kaksi vuotta, se aiheuttaisi 11,6 miljardin vientitulojen menettämisen.

Hallitus on menossa mukaan systeemeihin joilla Suomelle sälytetään maksettavaa vähintään 50 miljardia, lopullinen uhka ylittää jopa 100 miljardia.

Kun emme osallistuisi noihin paketteihin, voisimme kustantaa viisi lamaa tuolla hallituksen rahankylvöllä huijareitten ja rikollisten hyödyksi.

Samalla voisimme osallistua IFM tukemiseen normaalilla IMF osuudellamme.

Karjalan poeka

Helppoa on elo virkakunnan ja poliitikkojen...käsi on koko ajan kansalaisen taskussa...sieltäpä on helppo ottaa. Oman leivän kapanemisesta ei ole tietoakaan...eikä tarvitse mistään luopua kun korppi ei korpin silmää noki.
Meillä on kolminkertainen virkakoneisto, josta osa hommiinsa ja saavuksiinsa nähden huippupalkattuja, elätettävänä tarpeeseen nähden. Kuntaliitokset takaavat viisi!! vuotta valeviroissa, joita ei ensinkään tarvita. Voi pyhä jyssäys...oota tässä sittn iloisesti Joulua kun koko meno ankarasti sapettaa!!

luuserius

Voisiko joku viisas valistaa miksi Kiina, Usa, Venäjä, Intia, Etelä-Amerikka, Ruotsi, Norja jne. tukevat Euroa lainaamalla rahaa köyhille Euroopan maille IMF:n kautta, jos se tukeminen on niin järjen vastaista ?

Suomen vastuut toteutuvat vasta käytännössä täysimääräisenä jos maailmantalous kaatuu. Ja sitten on melkein sama mitä vastuita on otettu.

luuserius

Suomi ottaa velkaa oman järjestelmän ''elvyttämiseen''. Siihen ne suurimmat velkarahat hupenevat.
Kun esim. köyhyyden poistossa 2/3 osaa on palkkamenoa, niin ei ole vaikea kuvitella miksi köyhyys lisääntyy.

Mutta se on kansan tahto, tämä nykymeno. Vihreiden Puoluevaltuusto päätti että yhteistyö sos.demin kanssa vastaa parhaiten vihreitä arvoja. Ydinvoimaa, kaivoksia, byrokratiaa, virkoja kavereille jne. Jo on arvot kohdillaan.

joonathan

Olen kirjoittanuta tästä suomen asemasta viime keväästä asti varsinkin se nopeasta huononemisesta, Mutta kukaan ei ole sitä ottanut kuuleviin korviinsakaan. On huudettu vaan kurkku suoranan Kreikka, Irlanti, Portugali ja Italia käsittämättä, että kikista tärkein meidän kannalta on suomi. ja sen tulevaisuus. Kreikkaa, irlantia,portugalia ja italiaa on pelastamassa yli 20 euromaan joukko josta varmasti löytyy enemmän asiantuntemusta kuin suomesta ja varsinkin suomen mahdollisuudesta siihen puuttua. Kyllä niillä riittää siihen varmasti itressiäkin niillä on sentään euroopan taloudessa kiinni monituhatkertaisesti suomea enemmän euroja. Sillä vaikka ei täällä tunnuta ymmärtävän omia menetyksiään nämä euroopan maat ovat minimoimassa. täällä huudetaan vaan persujen johdolla rahan lappamisesta noille tyhmille maille, jotka taloutensa ovat kurjuuteen saattaneet. Kaikka meitä eurooppalaisia se sama koskee. Ei näistä vaikeuksista yksin pois pääse luikerteleen. Mutta omaan maahan ei ajatus tunnu riittävän sillä kait jokainen sen verran ymmärtää että velaksi täällä ollaan jo muutaman vuoden syöty ja syödään edelleen. Sitä kestää pakolla ainakin 5-6 vuotta vielä. Omasta tai toisten suomalaisten selkänahasta tämä pitää raapia. Urpilainen sanoi huomaamattaan totuuden, että mekin saatetaan apua tarvita. Joskus politiikko saattaa tahtomattaan sanoa totuuden. Ja vielä siihen, Me ei kuitenkaan kovinkaan paljon voida vaikuttaa siihen mitä joudutaan eurooppaan maksamaan. Sillä ainakin vielä jonkinlaisen tasapainon säilyttäminen euroopassa tulee eurooppalaisille edullisimmaksi. Tosin pelkään politiikkoa jotka saattavat rikkoa yhteistyön talouden pelastamiseksi välittämä kuinka paljon enemmän se omalle maalleen tulee maksamaan kunhan se muillekkin maksaa.mutta yritttäkää edes täällä saada suomea raiteilleen sillä tämä on tärkein tavoite muutamaan vuoteen. Ei siitäkään paljon vahinkoa tule jos jätätte saksalle ja ranskalle euroopan selvittämisen ja pyydätte stubbia kertomaan mitä tapahtuu. Mutta sanotaan siti hänelle, että pitää suunsa kiinni sielä brysselissä. Ja on siellä vielä Rehn joka on kyllä tasapuuolisen tarkka pitämään asioita tasapuolisina. Mutta ei politikoi kyllä kenenkään maan eduksi.

Hesekiel

että meillä on kelvoton hallitus ja siellä halvaantuneet ministerit.
Kaikilla mittareilla Suomikin menee taantumaan ja hallitus ei tee mitään tämän tosiasian eteen vaikka tietävät tilanteen.
Raimo Sailas VVM:stä on vaatinut jo kuukausia sitten hallitukselta toimia budjetin tulopuolen päivittämiseen ja menoleikkausten tekemistä nyt eikä vasta keväällä.
Vuoden 2012 budjetti pitää avata ja tehdä todellisten kasvulukujen pohjalta uusiksi. Mutta Urpilaisella ei ole osaamista ja rohkeutta tähän. Vaikka rohkeuttaan julistaakin joka käänteessä. Touhuaa ja toheloi turhaan EU:n ja euron parissa. Kotityöt jää tekemättä.

luuserius

Eivät halua pidentää työuraansa. Eli suuret ikäluokat haluavat tulla köyhiksi vanhuksiksi.
Merkillistä on se, että joku puolue ja työmarkkinajärjestö ajaa ihmisiä köyhyyteen kuin käärmettä pyssyyn.

Matti Hytölä

Kun Suomi vielä saa lainaa niin otetaan sitä semmoiset 60 miljardia/vuosi. Niillä rahoilla voimme jokainen siirtyä viettämään pysyvää ansiosidonnaista vaikkapa Thaimaaseen. Kyllä ne muut euromaat sitten maksavat meidänkin laskut kun ajat ovat paremmat.