Sunnuntai 27.5.2012

Erosi Nordean hallituksesta – Lehti: Ruotsin verottaja vaatii 80milj.€

Luotu: 
22.12.2011 17:38
  • Kuva: EPA / All Over Press
    Aihekuvitus.

Riskisijoittaja Björn Savén on eronnut tänään Nordean hallituksesta välittömästi omasta pyynnöstään. Savén on istunut Nordean hallituksessa vuodesta 2006 lähtien.

Savén kertoo syyksi Ruotsin veroviraston tekemän tarkastuksen hänen riskipääomayhtiöönsä IK Investmentiin. Savén sanoo keskittyvänsä nyt täysin tehtäviinsä IK:ssa.

Affärsvärlden-lehden
mukaan verottaja vaatii 16 tapaukseen liittyvältä henkilöltä yhteensä 200 miljoonan euron (1,8 miljardia kruunua) edestä maksamattomia veroja, jonka lisäksi yhtiöltä penätään lisäksi noin 33 miljonaa euroa työntekijämaksuja.

Verottaja vaatii suoraan Savénilta 80 miljoonaa euroa.

– Ymmärrän Björn Savénin päätöksen ja haluan samalla korostaa, että hallitus on kiitollinen hänen erinomaisesta työpanoksestaan Nordeassa. Nimitysvaliokunta käsittelee hänen seuraajansa valintaa ennen vuoden 2012 varsinaista yhtiökokousta, Nordean hallituksen puheenjohtaja Björn Wahlroos kertoo tiedotteessa.

Yritykset: 
Paikat: 
Jaa artikkeli: