Sunnuntai 27.5.2012

Iso muutos rakentamiseen: - 19,9 % kertaheitolla

Luotu: 
23.12.2011 11:00
  • Kuva: Petteri Paalasmaa/Uusi Suomi
    Rakentaminen hiljenee.

Suomessa myönnettyjen rakennuslupien yhteismäärä on romahtanut lokakuussa. Lokakuussa myönnettiin lupia yhteensä 2,5 miljoonalle kuutiometrille, mikä on 19,9 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2010 lokakuussa.

Luvut perustuvat Tilastokeskuksen ennakkotietoihin.

Suurimman pudotuksen koki asuinrakentaminen, jonka saama kuutiomäärä pieneni yhteensä 23 prosenttia. Erityisen suuri romahdus nähtiin kerrostaloasunnoissa, joille haettiin 30 prosenttia vähemmän lupia.

Kappalemääräisesti lokakuussa myönnettiin lupa 2 190 asunnolle. Se on noin kaksi kolmasosaa edellisvuoden vastaavaan määrään verrattuna.

Toinen rakennuslupien kuutiomäärän suuri putoaja oli teollisuusrakennukset. Kaikkiaan teollisuus- ja varastorakennuksille myönnettiin 34 prosenttia vähemmän kuutiometrejä kuin viime vuonna.

Muut asiasanat: 
Jaa artikkeli: 

Kommentit

AskoJ

Hintataso on saatava pidettyä älyttömänä ja eihän se taantumassa onnistu. Jos on vähänkin kukkaro kunnossa ja aikoo rakentaa vaikkapa omakotitalon, jonkin ajan kuluttua se nousee huomattavasti halvemmalla. Kotimaista työvoimaakin löytyy.

lakosi

Lokakuu oli surkea rakentamiskuu
Perjantai 23.12.2011 klo 10:11 0 kommenttiaJaa Facebookissa

Kauppalehti

.
Rakentaminen on Tilastokeskuksen tuoreiden rakennuslupatietojen valossa hiljenemässä selvästi.

Lokakuussa rakennuslupia myönnettiin viidenneksen pienemmälle kuutiomäärälle kuin vuotta aiemmin. Selvintä hyytyminen oli teollisuus- ja varastorakennusten puolella, jossa kuutiomäärä pieneni 34 prosentilla.

Hieman pienempää muutos oli asuinrakentamisessa, jonka lupakuutioiden määrä pieneni 23 prosentilla.

Asuntojen rakentaminen on ollut hiljenemään päin jo viime keväästä lähtien.Viime vuonna vastaavaan aikaan rakennuslupien määrässä oli reipasta nousua.

STT